Sateesta ja koleudesta huolimatta whippetväki jaksoi hymyillä ja piipahdella toistensa teltoissa. Järjestelyt olivat jälleen kerran vertaansa vailla, kerholla on kyllä hieno puuhatiimi hyppysissään!
Jörgensendo että törmäsin Twyborn Big Benin omistajaan joka käänteessä ja sainkin halata Jörgeniä monta kertaa milloin onnitellen eilisestä, milloin tämänpäiväisestä. Team Twyborn ottikin likipitäen upean kaksoisvoiton molemmilta päiviltä, kotimainen Ch C´mere Jöröjukka korjasi kuitenkin koko potin sunnuntaina ollen Specialtyn BIS-voittaja.
Mutta minulla ei ole sadevaatteita! Etola, help me! Kumisaappaat löytyvät, mutta ne ovat liian kapealestiset. Sadetakkia en sensijaan ole koskaan omistanut. Varustukseni oli siis enempi leppoisaa kevätpäiväosastoa ja koska olin iskenyt jalkapöytäni edellisenä iltana, jouduin huomioimaan seikan valitessani kenkiä.
Olisiko joku parin tunnin jälkeen ollut kengät märät ja sitä myöten myös sukat. Telttaan alkoi tulla myös tungosta ja kun omassa teltassani ei ole ns. etukatosta, ropisi vesi välillä otsaan.
Lörpöttely onneksi siirsi mukavasti sateessakin kellon viisareita, niinpä hakiessani vihdoin Viriä veteraaniluokkaan syöksyi Superbista hurjistunut kämppis huutaen suoraa huutoa olleensa seitsemän tuntia autossa!!!!!
Niin. Pakko se on todeta, että jos erkkariin vielä Team Kenzongos aikoo matkustaa, on matka tulevaisuudessa tehtävä yksin ja vain ilmoitettujen koirien kanssa. Valitettava tosiasia on se, että erkkari ei ole Luxin pala kakkua. Se on kotona mitä leppoisin kaveri -pienin varauksin- mutta näyttelyssä sen kierrokset nousevat kiljukaulaosastolle. Ja jos sen laittaakin autoon, on siellä oltava ihminen vahtimassa, ettei Luxi kaivaudu auton lattiasta tai seinästä ulos.
Ja sadesää ei ole mitä parhain "viettää aikaa" paikanpäällä. Vaikka olisikin ollut aurinkoista, Luxi olisi sitten kiekunut teltassa. Erikoinen ominaisuus tuokin, koska Luxi ei juurikaan muuten puhu oikeastaan mitään. Erkkari saa sen äänijänteet äärimmilleen!
Tuomarina uroksilla Lori Lawrence, USA
Esitin ensin Huiman junioriluokassa, tuloksena oli EH ja seuraavanlainen arvostelu:
Nice expression and ears. Would like to see more underjaw. Nice length of loin. Good feet and bone. Would like more depth of brisket and smoother muscle from side to shoulders. Over angulation behind on the move. Covers ground adequately.
Virin kanssa menimme veteraanikehään kahden muun kilpakumppanin kanssa, Viri EH/2 ja kritiikki tällainen:
A substantial red & white male. Nice arch over loin. Good depth of brisket. Like to see less prominent sternum and smoother muscling. Strong hindquarters. Fairly sound going away, adequate on the side.
Yksi näyttelyttämisen suola on ehdottomasti se, että mielipiteet ja näkökulmat voivat olla hyvin erilaisia ja omaa näkökulmaa avaavia. Jokin asia, mihin et ole lainkaan kiinnittänyt huomiota aikaisemmin nousee kehän jälkeen esiin. Vuosien saatossa alamme yksinkertaisesti nähdä koiramme "tietyllä tavalla", ja vaikka vuodet vierivätkin ja koirien alalinjat rupsahtavat, lihakset kuivuvat (tosin ei näköjään Kenzolassa) ja liikkeetkin ovat säästä ja alustasta riippuvaisia -tuo oma näkemys on joskus sitkeässä.
Arvostelut ovat hyvin usein sellaista "peruskauraa"; hyvä pää, hyvä ylälinja, hyvät liikkeet, että siihenkin varmasti tottuu ja turtuu. Sitten tuleekin tuomari, joka huomauttaa koirasi viiksikarvojen olevan eri mittaiset. Noin karrikoiden. Ja jollei se nyt ole tullut lukijoilleni selväksi, niin minusta on hienoa, että tuomarit painottavat eri asioita. Vaikka se sitten olisi viiksikarvojen pituus.
Aina "joku näkee jotain, mitä muut eivät näe". Ja sinä itse voit olla niiden muiden joukossa.
Juuri puhuin erään pitkänlinjan tuomarin kanssa siitä, että jokainen tuomari kantaa mukanaan elämäänsä, kokemaansa ja näkemäänsä. Kaikki tuo vaikuttaa tuomariin tänään. Hän ammentaa kaikesta näkemästään ja kokemastaan työskennellessään kehässä, soveltaen omia henkilökohtaisia mieltymyksiään ja näkemyksiään arvosteluunsa. Ja tämä on minusta se suola, juju, ydin.
Kannattaa kuunnella ja olla avoin uusille näkemyksille, vaikka koira sitten olisi jo sen sataan kertaan arvosteltu. Uudet näkökulmat voivat parhaimmillaan tuoda mukanaan AHAA-elämyksiä; miten miettiä ja katsoa omaa rotuaan tästäkin kulmasta. Kuten nyt vaikka siitä, että koirillani (saattaa olla) on liikaa lihaksia kehään, mutta sensijaan maastossa saan kuulla jatkuvasti koirillani olevan (saattavan olla) huono kunto.
Tässä sitä on pohdittavaa loppuvuodeksi.
Päätän Mustiala-mietinnät sanoihin: Ei kun lenkille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti