8.8.2020

Aina vaan mahtavaa, upeaa ja hienoa!

 


Koska olen pitänyt tätä blogiani jo sata vuotta, toistan itseäni eittämättä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. 

Kiitollisuus rotua ja koiriani kohtaan silti vain lisääntyy. 

Ihminen ei ole koskaan valmis. 

Liekö tulee vuosien saatossa paremmaksikaan, koska vaikka tietoisuus lisääntyy sitä voi jatkossa vain ääliöidä tietoisesti väärin. Tietää, että on pölvästi ja hölmö, mutta ei voi itselleen mitään.

Olen aina sanonut, että me emme osta koiria itsellemme, saati saa niitä, vaan meille ANNETAAN aina kulloiseenkin elämäntilanteeseen sopiva ja/tai meitä mielenkiintoisella tavalla haastava yksilö.

Pahinta onkin VERRATA uutta tulokasta edesmenneeseen sielunpuolikkaaseen tai naapurin saalisvietittömään maanantaista sunnuntaihin pihallaan paikallaan istuvaan sesseen. Aina pitäisi olla avoin. Avoin uudelle ja ihmeelliselle - koska yksikään koiramme ei ole koskaan edellisen kaltainen. 

(Tässä yhteydessä kommentti Bloggerin muutoksesta. En tajua yhtään näitä uusia sivutuksia ja tavutuksia. Kaikki on muuttunut. Eikä ainakaan yksinkertaisempaan suuntaan. Esim. voit YRITTÄÄ määrittää kuvan keskelle ja silti se on "vasen tasan".)  

Olen kyllästymiseen asti jauhanut täällä portaista, uimisesta, juoksumatosta ja jalkakrampeista. 
Ikävä kyllä, tulen jauhamaan jatkossakin. Pidän hyvin hämmentävänä sitä, että saan itsestäni irti viikottaisia jumppasuoritteita, vaikka vain vartinkin kerrallaan. Remmimarssit alkavat olla vuositasolla jo 2200 km. No, tällä jäätelönsyönnillä pitääkin puuskuttaa. Ingman meni lanseeraamaan HUPSIS-jäätelömerkin ja lautaselliseen sopii kaataa 250 grammaa mansikkaa sekaan. Slurps.

Siinä missä meikäläinen mässyttää meheviä, runsaita ja pulleita wrappeja, syö Kenzolan ykkösnyrkki LAJITELMIA, tähän tapaan:

Koskaan et tiedä, mikä maistuu. Raaka, paistettu, nauta, sika, kalkkuna, kana. Kananmuna, kurkku, broilerin sydän. 

Tämä koira on tehnyt syömisestä taidetta. Uskomattoman kauniisti se joskus nappaa mieleisen suupalan ja syö sen lähimmän karvamaton päällä. Muut ovat syöneet jo aikaa sitten kun Maui nuuskii, analysoi, ottaa suutuntumaa ja pohtii maistuisiko. Yleensä iltalenkin jälkeen se menee suoraan kulkematta lähtöruudun kautta huutamaan keittiöön: RUOKAA! Ja voin sanoa, että ääni on kimeä, korkea ja vaativa.

Olen käyttänyt Samuita ja Mauia hierojalla Tikkurilan Vihreässä Tassussa. Hyvin miellyttävät Tessa ja Katja ovat puristelleet poikiani ja vaikka joskus jokin jumi onkin löytynyt - on aina mukava viedä poikia heidän positiiviseen kosketukseen ja ilmapiiriin. Suosittelen lämpimästi. 

Tästä pääsemmekin aasinsiltaa postauksen positiiviseen pläjäykseen.

Mikään ei nimittäin ole niin mahtavaa, upeaa ja hienoa, kuin nähdä omat puikkonokat nelistämässä. Onhan se peltospiidaus ja frisbeen jahtaus ja pallon perässä juoksu jo sinällään näiden sprintterien kanssa kokemus ja aiheuttaa mielihyvähormonien tulvahduksen katsojassa ja varmaan koirassakin,  mutta RATAjuoksussa on sitä jotain.
Liekö omat mielihyvähormonit tapissa, kun olen saanut kaksi näytelmälinjaista, päänsä etuveräjään treeneissä telonutta enkkutuontia ratajuoksun ihmeelliseen maailmaan? Koska kaikkihan tapahtui jotenkin hämmentävän niks ja naks. Itsekin hoomoilasena tässä kun tänään starttasivat Maailman Ensimmäistä Kertaa sekä Samppa että Maukku samassa kisassa. Näyttely-Anitan kaksi puikkonokkaa pisti jalalla koreasti notta PAM. 

Miten voikin olla mahtavaa, upeaa ja hienoa, kun omat pojat pinkoo.
Miten sitä nyt kuvaat ja selität sitten?
Koko se atmosfääri nyt jotenkin ottaa otteeseen.

Tänään lähti onneksi Pippe jeesimään ja lähetti Samuin. Hienosti lähettikin. Poikien välissä oli vain 2 lähtöä, joten Pipen apu oli sanoinkuvaamattoman tärkeä. Sämppä oli siellä hieman ollut huolissaan, että "missä Anita, missä Maui" mutta niin se Samppa aina on. Jos joku lenkillä puuttuu; on se perässä konkkaava kämppis, joku muu koiristani tai hetki sitten kylässä piipahtanut narttu, niin Sämppä huokailee, jarruttelee ja tiirailee kauas taakseen; "missä se/ne on"? Hän siis selvästi osaa laskea. Joku puuttuu. Ihana.


Sämpylällä on myös varsin persoonallinen juoksutyyli.
Hän on ihan väkivahva ja vääntöäkin löytyy - kaverihan siis spiidaa irti ollessaan koko ajan. Viuh ja vauh, aina on kiire. Mutta radalla hän päättää aina vikassa kaarteessa irrota kohti sivuaitaa ja antaa näin muille jeesiä ja eteen ja varmistaa, että aita on pystyssä. 
Maukku taaseen keuhkoaa ei niinkään entiseen malliin vaan mennään ehkä jo potenssiin kolme. Tänään keuhkoäänet olivat jo hyvin runsaat ja siihen nähden kelpo suoritus. Kaiken sen vinkunan ja korinan jälkeen. Entisaikoina starteissa taakse jäänyt Mei Dan Fast - Maukun treeni- ja kisakaveri - ohittaa nyt Maukkua! 

Siis niin hienoa.
Kaksi näytelmälinjaista Kenzolan poikaa pinkoo ja kipittää. Palkinnoksi kiikutin pojat Fazerin metsän lampiin, kävivät oikein kahdessa niistä. Etummaiseen tuli ruuhkaa kun eräs whippetharrastaja kiiruhti paikalle nelikon voimin ja lähdimme suosiolla takimmaiseen. Lummelammessa oli pieni tyttönen, jota molemmat ihmettelivät - ja koska paikalla oli myös maahan levitetty buffet-lakana, oli Samui pidettävä kiinni, koska näin NIIN sieluni silmin sen RYNNISTÄMÄSSÄ keskelle lakanaa tyyliin helou, any left overs?

Kieltämättä radan simppeli ilmapiiri kiehtoo myös, sillä mitä kello sanoo, niin se on sitten sillä selvä. Ei spekulaatiota, ei selityksiä. Aika on mikä on. 
Joskus saat jonkun tihrusteluvideon tai TYKKIvalokuvan omastasi ja voit jälkeenpäin yrittää nuotittaa juoksua; "joo, tossa se pingertää" ja "jaaha, nyt ei lähde enempää" tai todeta kuvasta "ooho, onpa pätevänä siinä".

Kun katsoin päivän resultit läpi SVKL:n tietokannasta, se oli aika erilaista kun katsoa PU- ja PN-kehiä. 
Täällä tuomarin makua ei ole olemassa. Koira antaa AINA parhaansa, se on kuumuudessa, mahdollisessa närästyksessä, toisen lähettämänä, pihisevänä ja vinkuvana - aina oma itsensä ja toistan itseäni; tekee aina parhaansa. 
Tuloslistat ovat monen koiran kohdalla huikeita. Monet parantavat aikojaan ja vaikka on ruuhkaa ja äksöniä, niin ajat ovat SILTI hienoja. Siinä saa monet näytelmälinjaiset nuolla kannuskynsiään, kun ei vaan lähde. 


Se on vähän niin kuin Sunkvisti taloyhtiön matolla.
Joskus juoksu kulkee - tänä päivänä harvemmin kyllä, lol - ja joskus on niin tahmaisaa, että saa hakea jo kolmensadan metrin jälkeen maton eri suuntiin sojottavia kahvoja apuun. Kolme minuuttia ilman, seuraavat kolme minuuttia sivukahvoilla, seuraavat kolme etukahvalla... Ja nämä meidän puikkikset juoksevat AINA ilman kahvoja, ilman apuja. Respect.

Olen vain niin älyttömän kiitollinen ja otettu. Ihan vain omista koiristani. Olkaa tekin omistanne.

Whippetit ovat whitsin hienoja ja monipuolisia. Ja vieläpä jokainen niistä. Miten mahtavaa, upeaa ja hienoa! Kertakaikkiaan.

Loin blogiini uusia tunnisteita tänään. Ne ovat Positiivisuus ja Ratahehkutus. Koittakaa kestää. Ehdotan seuraavassa yhdistyksen kokouksessa Ilotyöryhmän perustamista. Ilon kautta - rennoin rantein. Koska whippet.  

25.7.2020

Sekunneista sekaisin?

Jotain perinjuurin kummallista on tapahtunut tässä parin viime vuoden aikana. 
Allekirjoittanut puuskuttaa portaissa, ähkii taloyhtiön juoksumatolla, käy uimassa - silloin kun Hakunilan uimahalli EI ole remontissa - lenkkeilee ja jumppailee. Ja ihan koirien takia.
Ikä naksuu jo nivelissä mukavasti, kolottaa, jumittaa, kramppaa ja vihloo, mutta täytyy yrittää, että pysyy koiriensa perässä. Saa haettua ne kohtuullisessa ajassa vieheeltä ja jaksaa lämppää, jäähdyttää, lämppää ja jäähdyttää. Kehäjuoksemisesta puhumattakaan.

Pärnussa oli hieman outoakin, kun ei puuskututtanut kehässä. 
Happi kulki ja kehän kiertäminen sujui siitä huolimatta, että takana tuli handleri, jonka ääniefektit olivat kuin beatboxaajan rappibatlessa konsanaan!

Kun Maukun jälkeen ostin toisen enkun, Samuin, en ihan äkkiä arvannut, että olen kahden koiran loukussa. 
Viime keskiviikkona tarvittiin kahden ihmisen apua, että saatiin molemmat juoksutettua. Raila piteli haukkuvaa ja keuhkoavaa Samuita sen aikaa kun Maui juoksi ja Maria haukkumatonta joskin keuhkoavaa Mauia sen aikaa kun Samui juoksi.

Yöpöydälläni on näyttelylinjaisten koirien sekunnit vihkossa, jota täyttelen aina keskiviikkotreenien jälkeen. Ihan helppoa ei ole sekään, sillä treenilistassa voi lukea "Pepi ja joukkue" ja sitten on 19,97, 19,99, 20,06 ja 21,16 perässä. Vaikka tietäisit kuka on Pepi, niin et tiedä keitä ne kolme muuta on, saati mikä oli maaliintulojärjestys.
Joitain aikoja olen kuitenkin saanut vihkoon ja olen päässyt siitä hahmottelemaan oikeaa koejuoksucomboa mm. niin Bertalle, Samuille kuin Hopullekin.

Ratakirjojen juoksutus vaatii hieman viitseliäisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Apuakin tarvitaan. Soolojuoksu on usein se helpoin osuus mutta sitten kahden eri ryhmäkoejuoksun vetäminen suunnittelua ja muiden koirakoiden apua. Tuomarit haluavat nähdä mielellään ohituksia ja/tai sitkeää parijuoksua ja sumpusta selviytymistä, pinnistelyä, ponnistusta ja hyvää, suoraviivaista suorittamista.

Näyttelyihmisen suuntautuminen radalle ei siksi olekaan ihan helppo rasti ja yksikkö.
Tänä kesänä on mm. hylätty koejuoksu, jossa koejuoksija tuli 3 sekuntia ensimmäistä koiraa jäljessä maaliin. Mitäpä tuollaisesta juoksusta näkee muuta kuin sen, että maaliin viimeisenä tuleva on sinnikäs ja tykkää juosta. Viehettä se ei ole nähnyt sitten etusuoran.
Siinä missä näyttelytuomarin palkitsemista ohjaa oma maku, mieltymys ja henkilökohtainen kokemusreppu - merkitsee radalla vain sekunnit. Ja niiden sadasosat. Maalikamera on armoton. Näyttelyihmisenä olen ollut jo pitkään ihmeissäni. Ensin Mauin kanssa ja nyt Mauin JA Samuin kanssa. Sekunnit ovat vieneet mennessään!


© KVPHOTO.FI

Miten tässä nyt näin kävi?
Anitamaiseen tapaan ei ole yhtä vastausta. Onhan kaksi koiraakin, heh-heh. Mauin kanssa kaikki vain tapahtui niin luonnostaan. Samuin kanssa ei mennyt ihan niin suoraviivaisesti, mutta kohtuuhelposti runsain neuvoin ja tukipaketein maaliin asti kuitenkin.

Kuinka yleistä on ylipäätään pään lyönti etuveräjään? 
Varmasti on yleistä. Osa lyö lujemmin, osa vähän kopistelee. Samuin kohdalla mentiin jo titityy-osastolla. Kolme treeniä käytiin kauhistelemassa koppia, josta tulee pää kipeäksi. Hyvä kun kaverin sinne enää sai. Mutta sitten se vietti sieltä kuitenkin otti vallan ja löi lujemmin, kuin veräjä koskaan, ja Samui lähti. Niin se vietti vie.

Samui on kuitenkin n. sekunnin hitaampi Mauia. Matkassa se tekee 15 metriä. Yhtään kertaa en ole kavereita vielä keskenään radalla juoksutellut, mahtaako sellaista päivää tullakaan. Kuitenkin ne kirjat piti Samuillekin SAADA ja onhan tulos aina tulos, vaikka onkin 20 sekunnin paremmalla puolen.


Nyt onkin vain enää jännittävää se, että Mauin lähdöt kopista on sitäsuntätä, välillä lähtee sirpakammin, välillä jätättää. Samui taas ajautuu neloskaarteessa liki aidan yli VIUHH kun keskipakoisvoima ottaa kropasta vallan. 
Maui keuhkoaa, sylki lentää, silmät pullistuu päästä. Ihan sitä samaa vanhaa. Ystävälliset ihmiset neuvovat ystävällisesti: "mene ihan viimetingassa kopeille". Juu, kyllä. Ja kun mennään siinä kuuluisassa viimetingassa niin loppuu bensa. Italiaano ei juokse maaliin asti ja borzoita ei saada kiinni. (anteeksi yleistys) Etuveräjä ei aukea/mene kiinni. Kopin takaoven salpa irtoaa. Lälläri ei toimi. Tuomari on kateissa. Jänis juoksee radalla. Hanhiparvi ja drone laskeutuvat nurmialueelle.

Ja kun tänäpäivänä tupataan puhkianalysoimaan kaikki ja löytämään solutionsit ihan kaikkeen, niin jospa lainaan saamaani kaiken kattavaa ajatelmaa tämän kaiken sekuntisekoilun, kopista lähtemisen ja ulos ajautumisen keskelle: "joskus helpointa olisi vaan kun ei ylianalysoisi, vaan antaisi koiran vaan nauttia ja tekisi itse saman" .

Koira on eläin. Se ei ole jääkiekkomaila eikä varsinkaan robotti. 
Sillä on erilaisia päiviä, se ohjelmoituu eri tavoin eri tilanteiden ja kavereiden, biorytmien ja hormonien mukaan. Ei ole olemassa sellaista koiraa, jonka sekunnit paranisivat joka treeniin ja/tai kisaan. Sekunnit elävät, koira elää. Kaiken kukkuraksi löysin googletellessa Samuli Samuelssonin (!) netistä, joka on Suomen nopein pikajuoksija tällä hetkellä! 200 m taittuu ajassa 20,73. About samassa ajassa mun Samuli Sämppänen vetää 280 metriä.

Kuitenkin Samuli Samuelssonilla voi kenkä takertua lähtötelineisiin ihan siinä missä Maukkuli jumittaa kopin karmeissa. Eikös Jani Sieviselläkin tullut uimalasit nenälle ja mitä kaikkea tuolla Olympiaestradeilla on tapahtunutkaan. Havuja perkele - huusi Matikainenkin kun suksenpohjat olivat paakuilla! 

Minusta on lopunkaikkea ihanaa, kun Maui keuhkoaa ja Sämy haukkuu ja kopit paukkuu ja lähdöissä suditaan, apilankukat lentelevät, sataa, paistaa - mitä milloinkin. Mikään ei ole koskaan kuten silloin viimeksi, vaan nyt on nyt. 

Sekunneista sekaisin? Kyllä. Haavi auki ja sormi suussa - sitäkin. Mutta koirat tekevät AINA parhaansa. 

Kiitos postauksessa avustanut taustatiimi - muutamat sanat olivat hieman hakusessa.


18.7.2020

Tassunjälkeä jättämässä Pärnuun!

Niinhän siinä sitten kävi, vähän kuin varkain, että maaliskuussa Tallinkin tiskillä häthätää sanottu päivämäärä - Pärnu - piti, ja sinne lähdettiin nyt yhdessä Tarun ja Baileyn kanssa. 
Omistani oli mukana Maui ja Samui, joista Maui oli ilmottuna vain lauantaille. Ihan vaan intuitiolla taas mentiin. Lauantain tuomarihan selvisi vasta ihan vartti ennen näyttelyä ja oli sitten prikulleen sama, Inga Siil, kuin mitä helmikuisessa Tallinnassa.

Se K-alkuinen sana, jonka sanomista yhä vältän, on vaikuttanut moneen asiaan - ja mieliimme, halusimme tai emme.
Olen kuitenkin yltiöpositiivinen ja yritän aina, joskus hammasta purrenkin, katsoa asioita jopa lapsenomaisen naiivisti. Niinpä luotin ohjeistuksiin ja asetuksiin ja uusiin K-sanan aikaansaamiin normeihin. Niihin törmäsi myös runsaasti - ja positiivisella tavalla - Virossa.


Jo laivalla oli käsidesilaitteita vieri vieressä. Kassoilla oli pleksit ja ihmiset eivät örveltäneet ja ruuhkautuneet käytävissä/portaissa tai missään muuallakaan ei mennessä eikä tullessa. Ostoksia sai tehdä rauhassa ja ilman että oltaisi oltu kylkikyljessä.


Hotellimme, Kotka Housing, oli erittäin siisti ja pöydällä oli heti huoneeseen tullessa, mitäpä muutakaan kuin käsidesiä. 
Sitä oli joka paikassa. Kaupoissa, kauppojen eteisissä, kassan vieressä, hyllyjen välissä. Ja sitä myös ihmiset käyttivät.

Tämän reissun kyllä kruunasi itse Pärnu. 
Kaunis, pieni kaupunki, jossa ihmiset olivat erittäin ystävällisiä. Kaupunki itsessään oli kovin rauhallinen, siisti, viehättävä, kukkaisa ja vehmas.


Omasta hotellistamme oli peräti n. 200 metriä Pärnun kuuluisalle rannalle. 
En käsitä, että se on jäänyt minulta ja koiriltani tähän asti kokematta. Olen ollut Pärnussa viimeksi 2016 ja nyt kun koin sen RANTOINEEN 4 vuotta myöhemmin olin aivan haltioissani - ja eittämättä koirat myös! Lenkkeilin rantapuistossa molempina aamuina ja illat ryskäsimme rannalla.










Rantaviivaa oli silmänkantamattomiin ja satunnaisia kulkijoita meni ja tuli, koirien kanssa ja ilman. Kukaan ei tullut huutamaan "koirat kiinni" saati perisuomalaista "onko teillä kakkapusseja" -huutoakaan ei kuultu. Toki ilmakaan ei nyt auringonottajia suosinut, perjantai-ilta oli viimaisa ja lauantai se vasta viimaisa olikin. Puita kaatui, telttaa meni lyttyyn ja roskia ja muuta irtotavaraa lenteli ilmassa runsaasti.


Tämä talo oli myynnissä....

Kuin ihmeen kaupalla lauantaisesta kehästä selvittiin, vaikka sadekin perinteisesti alkoi juuri urosten avo-luokan aikaan. Koiria mieluusti mittaava Inga Siil sijoitti Mauin PU4:ksi mikä lämmitti erityisesti mieltä. Samuille vaca ja PU3 sijoitus.

Illaksi taas rantaan. Vaikka pojat herätettiin syvästä REM-unesta näyttelyn jälkeen, ne olivat välittömästi iloa täynnä kun pääsimme kilometriselle rannalle.

Sitten olikin aika ottaa pientä photoshoottia:


Samui, almost 2 years!
© Taru Jäppinen


Anita ja Maui & Samui!
© Taru Jäppinen


Asettamani matkabudjetti paukkui moneen kertaan. 
Jotenkin sitä halusi "palkita" itseään pitkän K-kevään jälkeen. Ostin paitaa, korua ja muistoesinettä. Korttia, kynttilää ja naamavoidetta. Pina coladaa lähti mukaan taas lastillinen, mutta hei, siinä on vain muutama hassu promille ja se on kuin limpparia joisi. Virokakku piti sekin taas mässyttää. Oliko hintaa kaakulla peräti 3,50. Moderoin hieman irtomansikoilla.


Sunnuntai valkeni seesteisenä ja aurinkoisena. 
Samuin päivä oli tänään ja menimme aina ROPiksi asti! Vieressäni istui puheliasta ja mukavaa grey- ja italiaanoväkeä, joiden kanssa jo tuli hieman vitsailtua aiheella "näyttelykiima". He totesivat minulle, että "uskomme, ettei sinulla ole kiimaa, vasta sitten kun jätät ryhmät väliin". Ilmeisesti en ole missään kovin pahassa kiimassa kuitenkaan, koska ryhmät jätettiin väliin!
Mutta miten ihanan huikean hienot italiaanot heillä olikaan kyydissä. Miten voi koira olla kuin koru, veistoksellinen, sulokas ja silmiähivelevä. Kaunis.


Kalevi. Menetin sydämeni tälle ihanuudelle.

Kohti Tallinnaa. 
Koska aikaa oli, niin runsaita pysähdyksiä. Wrappia, toilettia, limpparia, jäätelöä. Ja sitten taas jäätelöä, toilettia ja limpparia. Koiria pissalle, jaloittelua ja ehkä taas jäätelöä. Kämppis, joka toimi kuskinamme, hihkaisi aina aika-ajoin; "täällä me ollaan oltu", "tässä oli se maksuton vessa" ja "täältä sai sitä makkarawräppiä".


Hyvin oli kuskilla homma hallussa. Mennen tullen. Eipä siinä tarvinnut pelkääjän paikalla ja/tai takapenkillä paljoa muuta kuin nenää kaivaa. TOSIN, oli sellainen pieni hitskokki alkumatkasta, että Toyota Airport oli päivittänyt ystävällisesti Avensiksen integroidun navigaattorin ja pyyhkinyt siitä samalla mennessään Baltian! Tilalla oli jotain San Marinoa ja Vatikaania. Toimittajahenkisenä kilautin Anssi Asentajalle ja sain kuulla sen aina yhtä ilahduttavan "selityksen"; "sellaista se on". Ja: "navi kysyy päivitetäänkö Itä- vai Länsi-Eurooppa, ja sit jos ottaa Itä-Euroopan Suomi häviää". Just. Ja Into Insinöörihän on suunnitellut tämän näin? Avensiksessa ON Suomi, Viro, Latvia ja Liettua ja sitten kun Anssi vähän huseeraa, niin kas, Viro, Latvia ja Liettua häviää, koska jos olisi antanut niiden olla, olisi Suomi hävinnyt?!?!

Super-Alko laajoine valikoimineen ja käsideseineen otti meidät iloisesti vastaan.


Nauticus-sentterissä tuli myös tapettua aikaa. Lenkkiä tehtiin, eessuntaassun. 
Vihdoin kotimatka koitti ja Huima ja Bali ottivat meidät MYÖS iloisesti vastaan! Kiitos Silja, jälleen 100% upeasta hoivasta. Ilman Sinua eivät nämä reissut olisi mahdollisia.

Pärnu on kaunis, valloittava kaupunki. Näyttelyreissun suola on oikeastaan se "kaikki muu"; shoppailu ja chillailu, rantaviivan veivaus ees ja taas ja koirille ilon tuottaminen. Koirat tekevät reissun. Ja me ihmiset olemme mukana tekemässä niille reissun. 

Kiitos Taru & Bailey reissuseurasta. Samui ja Maui nauttivat täysin siemauksin "rantalomasta" ja tulivat monta muistoa rikkaampina takaisin kotiin!


26.6.2020

Et kai vaan?

Syötä koirallesi Peni-kuivamuonaa? Siinä on turkkilaista anisturnipsia, joka on aiheuttanut Sveitsissä useille koirayksilöille P1-hampaiden puutoksia.
Anna raakaa kalaa? Raa'assa kalassa, varsinkin jokikalassa, on suomuja, jotka voivat kuivua koiran kitalakeen kiinni.
Syötä ylipäätään marketkuivamuonaa? Ne on silkkaa paskaa. Tehty jauhosta, peltomullasta ja heinästä. Ihme, että jotkut koirat ylipäätään elää niillä. Aiheuttavat hallusinaatioita.
Anna koirallesi (halpa)raakaruokaa. Niistä ei tiedä mitä niissä on. Jokatapauksessa jänteitä ja autojen alle jääneiden kaskelottien ja lokkien sisuskaluja. Ja ne voivat johtaa haluun syödä ulostetta.
Syötä kiinalaisia luita? Ihme että niitä saa edes myydä. Ne on tehty vanhoista VHS-kaseteista.
Anna koirallesi tavanomaisia ruoka-aineita ilman, että olet punninnut ja skannannut ne sekä selvittänyt niiden alkuperän. Kukaan ei enää anna esim. lattiakanalan munia koiralleen. Myös koiranruoan tulee olla ekologisesti tuotettua ja luomua. Oikeastaan sitäpaitsi viiriäisen munat ovat parempilaatuisia ja niissä on enemmän Omegaa ja kivennäisaineita.

Kävelytä koiraasi valjaissa? Valjaat estää luontaisen liikeradan. Valjasmallilla ei ole väliä, koska kaikki valjaat on tehty vain estääkseen koiran luontaisen liikeradan. Ja vaikkeivät estäisikään, niin jotain vikaa niissä aina on. Joku lenksu väärässä kohdassa tai joku piuha väärän mittainen. Kävele vain ihmisten ilmoille, niin kuulet kyllä, mikä käyttämässäsi valjasmallissa on vikana.
Juoksuta/treenaa/kilpailuta koiraasi ilman, että siinä on joku yhteisönormien mukainen järki. Vapaana juoksuttamisen tulee olla hallittua ja perustua vanhankansan uskomuksiin ja tieteellisiin tutkimuksiin. Jos olet epävarma, miten kannattaisi edetä ja toimia juuri oman koirasi kohdalla, voit myös aina kysyä netistä.
Kävelytä asvaltilla? Asvaltilla kävelyttäminen on saatanasta. Jos asut koirasi kanssa asvaltoidulla alueella, sinun tulee hankkia kaasuilmapallo, jolla voitte lentää asvaltoidun alueen yli, suoraan kukkiville perhosniityille. Taksilla sitten kotiin.
Kävelytä ylipäätään liikaa? Lenkkeilyssä on oltava yhteisönormien mukainen roti. Jos kävelytät liian vähän - joku tekee elsun - jos liikaa, joku tekee elsun. Teet niin tai näin - koskaan ei ole hyvä. Parempi kun kysyt Lenkkeilylaitoksesta suositukset, ennen kuin ryhdyt puuhaan. Joku valittaa kuitenkin.
Kävelytä aina samoja reittejä? Koirasi kyllästyy ja tympääntyy, jos reitti on aina sama. Sama aamu- ja iltalenkki vuodesta toiseen. Kestämätöntä. Reittivaihtoehtoja tulee olla vähintään 20-30, tai koirasi kärsii.
Kävelytä liian kuumalla? +25 asteen jälkeen on pysyttävä kotona. Mielellään ilmastoinnin läheisyydessä. Jos joudut kuitenkin menemään ulos; muista yhdistelmä kaasuilmapallo + taksi.

Käytä niitä vanhanmallisia grippejä? Ne on ihan paskoja. Heitä niillä vesilintua ja hanki hyvänsään aikana samettiset/venyvät/neon/heijastavat/kankaiset/kolmemetriset. Joku ihmettelee ja valittaa kuitenkin, niin parempi, että sulta löytyy nämä kaikki vaihtoehdot.
Käytä ulkoillessa koirallasi vanhanmallisia fleecejä?  Nyt on oltava foliokäsitellyt, lämpösuojatut, rankkasateen kestävät superhypertex-asut. Kaikissa väreissä ja paksuuksissa. Et kai kuvitellut yhdellä jumppasuitilla pärjääväsi Suomen sääoloissa?

Ole jättänyt opettamatta koirallesi yhteisönormien mukaisia käytöstapoja. Koira ei saa vetää, koska jos se vetää, koira-omistajuussuhde on pielessä. Tai sitten koira vetää vaan nähdessään jäniksen, tai kun sillä on kiire. Koira ei saa haukkua, eikä se saa olla varsinkaan kaupunkialueella vallaton ja omapäinen. Perehdy välittömästi koiran psyykeen ja käytä apunasi somen lukemattomia (apu)kanavia. Mm. Suomi24 on hyvä.
Anna koirasi olla vain koira? Jos olet hankkinut johonkin tehtävään alunalkaen jalostetun rodun, tulee sinun ehdottomasti antaa sen tehdä sitä, mihin se on jalostettu. Jos hankintasi juontaa muinaisiin egyptiläisiin patsaisiin, tulee sinun pyrkiä koirasi kanssa patsastelemaan päivittäin, faaraoiden tapaan.

Kulloinkin sopivat yhteisönormit ja nykysuuntaukset löydät netistä. 



19.6.2020

Juhannus juoksee - ja whippetit myös!

Vastahan juuri oli kevättalvi ja se ainainen, kylmä, vastatuuli. 
Tänään hikoillaan juhannushelteissä puhtaaksikirjoituksen ja tietokoneen tyhjennyksen parissa. Ja juuri oli juhannusaamu, 7,5 kilsan lenkki ja nyt on juhannusilta ja TAAS lenkkiä pukkaa! Miten kaikki onkin nykyään niin vauhdikasta.

Kone on äksyillyt jo pitkään ja pelkään pahoin, että se pian kuukahtaa kokonaan...
Koneen siivouksessa on se hyvä puoli, että sitä löytää kaikenlaista; "tuostakin on jo monta kuukautta"!

Palataanpa kevään/alkukesän kuvamuistoihin:


Yhden lenkin jälkeen löytyneet kivet kenkien sisältä!
Hiekoittaminen pitäisi laissa kieltää. Hiekoitushiekkaa syytävien tehtaiden tulisi panostaa kivien pyöreyteen. Teräviä kvartsikiviä ei saisi olla muun kivilaadun seassa. Tai hiekan tilalle pitäisi saada äkkiä ne puulastut, joita kokeiltiin vuosia sitten pohjoisessa.

Suomen oloissa turha toivo.
Mikään ei saa maksaa. Särmä kivi on edullisempi ja lastuakin piti roudata aina Sveitsistä asti.

Mutta hiljan oli taas whippetkeissi, jossa koira oli imuroinut KOLMEEN anturaan kiviä. Eikä suinkaan yhtä tai kahta, vaan KYMMENIÄ. Tätä ei voi koskaan liiaksi tuoda esiin ja kaikkien harrastajien tietoisuuteen; whippetit imevät kiviä. Valitettavasti.
Ikävä on-off ontuma voi jatkua viikkoja, kuukausia. Koira voi hetkittäin turtua siihen, ihan samaan tapaan kuin me ihmiset turrumme lenkin aikana kengässä oleviin kiviin. Omistaja voi luulla, että "no nyt se meni ohi" tai "nyt se asettui" mutta kivet menevätkin vain syvemmälle. Ja syvemmälle.

Olkaa valppaina. Toimikaa heti. Jos kivien kaivelu kotikonstein ei onnistu, aina on olemassa onneksi osaavia, asiaan perehtyneitä eläinlääkäreitä. Asioikaa SUORAAN sellaisen klinikan/lääkärin kanssa.
Täältä vahva suositus Urheilukoiraklinikalle ja siellä kiviasiantuntija Emmi - menkää suoraan sinne!


Tässä me välttelemme parhaamme mukaan kivisiä asvalttiteitä ja kävelemme nurmialueella. Välillä mentiin ajoteilläkin.


Talven ja kevään aikana erityisesti Samui kunnostautui juoksutreffailussa. 
Alvan kanssa tehtiin monet ihanat juoksutreffit ja näillä kyllä synkkasi yhteen! Yhteinen kiinnostuksen aihe kun oli: juokseminen. Samui on siitä hauska kaveri, että sille tuntuu käyvän kaikki. Kaikki koirat, kaikki ympäristöt. Kunhan saa juosta. Ja sitten taas juosta. Kotioloissakin se juoksee ensin Huiman kanssa. Sitten Balin kanssa. Lopuksi vielä Mauin kanssa - jos Mauia huvittaa.


Huima täytti maaliskuussa jo 9 vuotta.
Huima ikä huimalle koiralle. Vuodet ovat juosseet Huimankin kohdalla - mutta olleet onneksi armollisia. Huimallahan todettiin pulmonaalinen eosinofilia sen ollessa 2-vuotias. Ihan alussa Huima söi kortisonia vain satunnaisesti, kuureittain. Nyt ollaan jo vuosia menty ensin kolmen päivän annosteluvälillä, sittemmin kahden päivän. Tänä päivänä mennään päivän annosteluvälillä. Kuitenkin yhä pienin annoksin.
Veriarvot tsekattiin viimeksi alkutalvesta. Kaikki hyvin.
Ihana, lempeä, säyseä, rakas Huima.


Lenkkeily keeps me going. 
Koirien ulkoilutus on tänä keväänä ollut must ja sitä on harrastettu omien ja muidenkin koirakoiden kanssa. Tammi-toukokuussa kävelimme 1037,9 km, mikä on 216,8 km enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.
Ihana kihara Topi on ollut Samuin ja Mauin lenkkikirittäjänä muutamasti Hakunilan vehmailla lenkkipoluilla.

Innostuin tuossa laskemaan omat portaissa läähätyksenikin. Portaiden kiipeämisenhän aloitin vuonna 2018 ja pian pääsemme - toivottavasti - juhlistamaan sadatta kiipeilyä. Matkaa juhlalukuun on vielä kymmenen kiipeilykertaa. Vakiokapuamismäärä on ollut nyt 6 x 99 = 594 porrasta/treenikerta.


Ihanat pojat kevätauringossa. Nämä kaksi muuten viihtyvät parhaiten myös terassipedeillä!
Bali sairastui ikävä kyllä nyt kesäkuussa (diagnoosi 11.6.) haimatulehdukseen. Hyvin lievin oirein, onneksi. Mutta tarpeeksi joutuakseen low fat-dieetille ja Litalgin-kuurille.
Vähärasvainen ruoka onneksi maistuu ja muutaman päivän sairastettuaan alkoi häntäkin heilua ja Balille tyypillinen kurkkulaulukin kaikua. Toivon hartaasti Balin kuntoutumista entiselleen. Hoito jatkuu ja kontrolliverikoe on edessä kesä-heinäkuun vaihteessa.


Minulla oli ilo päästä enkkupoikieni kanssa nauttimaan Petri Lehmuksen kamerataidoista!
Samui töröttää niin kovin namia tuijottaen ja hienosti töröttääkin. Rakastan niin tätä aina iloista ikiliikkujaa, jolla en ole vielä yhtään "pahaa" päivää nähnyt. Vahva, tasapainoinen poika, josta tuntuu olevan moneen. Odotan vain, että ovikello soi, ja joku MUU vie sen esim. sirkuskoira- tai flyballtreeneihin. Samuista olisi vaikka mihin. Nokkela, vauhdikas, iloinen poika.


Yhtään ei jää pekkaa pahemmaksi tämä kaunis ja persoonallinen ensimmäinen enkkukoirani Maui. 
Ihan äkkiä en ole näin persoonallista whippetiä tavannutkaan, ja Maui on kuitenkin jo whippetini numero 11.
Maui syttyy vieheelle - no, frisbeekin käy, jollei viehettä ole tarjolla - ja keskittyy vain olennaiseen. Siinä saa kaverit tuuppia ja ruuhka litistää, ja Maui se vain menee. Tällä kaverilla fokus on vain ja ainoastaan vieheessä.
Vieheen jälkeen kakkosena tulee kakka, mieluusti lokin. Sitä voi lipittää tai hinkata kaulaan. Kuollut kastemato käy myös. Asvaltista voi myös aina nuolla ihan vain sitä kiven makua tai jos siinä onkin joskus ollut vaikka narttukoiran kainalo, niin sitäkin siitä asvaltista voi nuolla. Maui myös syö aivan erityistä bukeeta omaavia kakkoja - joita onneksi harvoin osuu lenkin varrelle - ja kirsikan kivet kuuluvat myös sen suosikkeihin. Kaiken se löytääkin. Tämä kaveri ottaa myös ilmavainua ja muistaa näkemänsä jänikset. Oravat kiihdyttävät sen lähes transsiin ja tuijottavat koirat ovat nounou.

Kaiken tämän kiihtymisen kestää ja sveduvaljas pidättelee - kun näkee tämän kauniin, klassisen ja tyypikkään Mauin ihanan MUODON. Vaikka hermo (joskus) kiristyy, niin silmä lepää.


Naapurin Nonan kanssa ollaan vedetty tassuviehetreenejä ensin Mauille ja sitten Mauille ja Samuille.
Hyvien asioiden on tapana levitä, kasvaa ja laajentua - niin tämänkin asian ja pian Hakunilan vehmailla nurmilla kirmasi näin iloinen juoksujengi! Vieheellä ollaan parhaimmillaan vedetty ~ 45 metrin vetoja, wau!
© Tuula Heino-Kyllönen


Kenzolan lenkkijengi!
Bali, Samui, Maui ja Huima. Ihan paras nelikko.


Kun kuumuus iskee, löytyy onneksi aina näin varjoisia lenkkitaipaleita. Hakunila!


26.4. syntyi Dominija-kenneliin Liettuaan Samuille ja Gojalle näin upea katras!
3+3 pentueen onnellinen emä on Boxing Helena's Kon Gioia.
Team Kenzongos wishes all the best to all of them!


© Petri Lehmus vangitsi myös tämän hetken. Mun enkut.


Meillähän nurmikko on talven jäljiltä aina mennyttä. Joka kevät laitamme uudet mullat ja uudet siemenet. Ja aina se (nurmikko) sieltä nousee ja vehmastuu. Ihana pikku piha, jossa aurinkokin paistaa!


Ihan parasta just nyt.
Niittykekkerit. Samui ja Huima = bush animals.
Joo kyllä, meillä on punkkipannat. Niiden laittamisen jälkeen on muuten tasan yksi punkki löytynyt - ennen pantoja 6.


Huima heittäytyi niityllä taiteelliseksi.


Mauin annos.
Kämppis tuumasi, että "ihan kuin jostain gurmeeravintolasta". No olen kyllä jossain määrin samaa mieltä.
Lidlhän on lanseerannut tämän sanan "lajitelma" ja se sopii myös Mauille. Koskaanhan ei tiedä hänen kanssaan, että mikä tänään maistuu. Lopulta maistuu kaikki.

Tässä on 1 kananmuna viipaloituna, Mushin nautasikaa, paistettua Pirkka-naudanjauhelihaa valkosipulin kanssa, rusinatonta maksalaatikkoa ja broilerin sydämiä.
Aikalailla veti ensin aamulla tuon keskustan röykkiön, päivällä nipsaisi vähän lautasen laitamilta ja illalla säälittävän kiekumisen jälkeen loput.


Näihin Juhannuksen tunnelmiin
 - taas on todettava, että IHANA rotu, ihania rodun YKSILÖITÄ, kaikissa ihania PERSOONALLISIA piirteitä, kaikki ovat KAUNIITA ja pienet kauneusvirheet ja A:sta/0:sta poikkeavat terveystulokset tuovat vain kaivattua rosoa ja syvyyttä upeisiin kokonaisuuksiin, joita omat ja meidän kaikkien whippetit edustavat.

Kun olet kerran tutustunut whippetin sielunelämään ja sen moninaisiin nyansseihin oraville huutamisineen, vieheen retuuttamisineen ja ruoan kanssa ronklaamisineen, olet nähnyt ja kokenut jotain todella kaunista ja ainutlaatuista.
Eihän elämässä mikään ole tärkeämpää kuin orava, kiljuminen niille, viehe ja aina paremman ruoan toivominen!

Jossain vaiheessa huomaat, että teistä on tullut yhtä ja kaiken häsläämisen ja säätämisen jälkeen asetutte yhdessä levollisesti tassut ristissä ja kädet rinnan päällä katsomaan maailman parhaita englantilaisia sarjoja televisiosta.
Niitä, joissa todetaan: "he left like a Whippet from door".

Ja joissa voitaisiin sanoa; "he had fun like a Whippet"!

6.6.2020

Voihan kallekehveli ja ratapataa otsaan!

Avauduin tuossa lenkiltä tullessa naapurille, jolla ~ miljoona vuotta koirakokemusta mm. koulutuspuolelta. 
Rallytokoa, agilitya ja sen sellaista meininkiä.

Kun minuahan aikalailla harmitti viimekeskiviikkoinen ratakilpailu Maukkulin kanssa. Mennäänpä tunnelmiin.

Olin siis ilmoittanut Maukun 280 metrille ja 350 metrille. Tiesin vallan hyvin, että vastassa on gepardeja. No mutta. Lähtöön osui yhdeksi kaveriksi sitten näytelmälinjainen kelpoja aikoja Hyvinkäällä laukahdellut koironen,


joka päätti lähdössä keskittyä Mauin reisiosastoon vieheen sijaan.


Näitähän sattuu. Kiihtymysmiihtymys aikaansaa kaikenlaista. Nähty ihan omilla voikukkapelloilla oman lauman kesken.


 Siinä ykköskoira menee jo omia menojaan ja Maukkuli järjestelee jalkojaan.


Jalat rupeaa olemaan järjestyksessä ja taas mennään!

Naapuri lohduttamaan, että omalla kilpurilla oli sen seitsemän kisaa, joissa JOKAISESSA oli jotain sissosaatanaa sattunut. 
Mutta kun. Nämä ratakilpurit, niillä jos hieman osuu/ruuhkaa/sattuu niin silti juoksaisevat sen ratasertin. Ja sitten taas nämä näytelmälinjaiset, niin niillä nuo sadasosat on TIUKASSA. En voi välttyä ajattelemasta, että JOS olisi ollut puhdas juoksu, niin Maukku olisi puristanut ajasta ~ 0,5 sekuntia pois. Mutta kun. *Tähän itkuhymiö.*


Toki ymmärrän, että sattuu ja tapahtuu ja kun sekunneista puhutaan, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se nyt vaan osuu, mikä on osuakseen.

Radalla on tiukkaa.
On vastatuulta, osumaa, ruuhkaa, huonoa lähtöä ja sitten sitä ruuhkaa ja osumaa. Eihän ratatykki moisesta hätkähdä ja juoksee silti sen KV-ajan, mutta näytelmälinjaisen juuttuminen juoksuhiekkaan ja kontaktiin kostautuu. 0,5 sekuntia VIIVA sekunti on PALJON näytelmälinjaiselle.


Onni ei kovastipaljon ole ollut radalla meille myötä.
Maukkulin ajat on seilanneet niinkin laajalla välillä kuin 19,49-20,29.
Kävin kostoksi katsomassa erään kilpurin hajonnan, joka oli sekin 18,02-19,35. Toki, tottakai ikä ja se kaikki muu, mutta enivei. Mauin tapauksessa lähtee spekulaatiot äkkiä laukalle, kun ajat huononevat. Että LTV ja läski ja mitä nyt milloinkin.


Olen saanut ihanaa palautetta ja neuvoja teistä monilta, ja olen niistä kaikista neuvoista äärimmäisen kiitollinen. 
Näyttelykehästä radalle tuleminen ei ole ihan pala kakkua. Mauin kohdalla se ON ollut helppoa, sillä Maui on viehehullu. Hulluus tosin korreloi kaiketi viettiin ja toisinpäin, eli parhaimpana päivänä kombo hulluus & vietti toimii, ja sitten taas huonona päivänä Maukku antaa periksi, eikä sitä terävintä ajokärkeä näy. Kyseessä on eläin ja sen viettitila vaihtelee kaiken muun kanssa.

Ajaminen ei ole ihan yksinkertaista niin kuin me ihmiset luulemme. 
Että vain singahdetaan kulloisestakin kopista simppelisti perään..

Kenen joukkoon joudut, mikä on kulloinenkin kyyti. Ja kun Mauista puhutaan, niin ikävä kyllä, etukäteisriehunta on ennen starttia sitä luokkaa että en nyt ihan äkkiä toivoisi kellekään... Sveduvaljaat päällä ja harkinnassa on lisäksi  HUPPU päähän ja korvatulpat!!

Ratamoodi on omansa.
Oikeastaan diggaan siitä vaikka koira onkin psykoosissa. Mutta se tunnelma on niin eri kuin ennen näyttelykehää ja niin omanlaisensa että voin vain huokailla. This is what our breed is made for.

Yhtäkaikki. Ratailussa ja maastoilussa it is all about the Vietti. 
Olen otettu, että enkkupojiltani hieman persoonallisempaa ja tehokkaampaa viettiä löytyy. On hienoa voida laittaa Maui lähtötelineisiin ja voida luottaa siihen, että VIEHE vie KAIKESTA voiton. 


Yhtään kisaa en vaihtaisi pois. Yhtään en haluaisi valittaa. Radalla kaikki on selkeää ja kello kertoo olennaisimman. 
Vaikka odotukset on korkealla ja treenari kuittailee niin aina voi ilakoida koiran tehneen parhaansa.

Oikeastaan kotona on kisan jälkeen "hauskaa" nähdä jarrunappuloiden kuoriutuneen ja kintereiden olevan kauttaltaan vihreät. Tietää olleensa ja tehneensä. Koira on kisaillan jälkeen väsynyt MUTTA onnellinen!

Kaikille kisailun aloittamista miettiville - niin koukuttaa! Koukuttaa niin, että "kaikki muu unohtuu" ja jäljelle jää vain rättiä jahtaava whippet joka on iloa täynnä ja elementissään! 

Anna laukkaavan - nopean - juoksuilon tulla. 


kuvista kiitos © Tuula Heino-Kyllönen