19.1.2019

Samukkasiinin seurantaa.

Välillä kaikessa härdellissä unohdan (!) että minulla on täällä pentu.
Tuore Englannin tuliainen. Juurihan Maukkelssonin metsästin ja hain Manchesterista ja pian olin taas Edinburghissa noutamassa Samuita.

Joskus mietin, että miten minulla meni näin kauan orientoitua oikein ja ottaa pankkilainaa kohdennetusti Englannin koiraostosmatkailuun?
No, nyt lainat onkin tapissa ja saatoin taas vain haaveilla Cruftsin reissusta. Cruftsiin olen halunnut vain ehkä sellaiset 5-6 vuotta. Aina menee jotain edelle. Muu matka, terveystarkki, koiran ostaminen.

En valita.
Aina mieluummin sitä ottaa lainaa koiran ostamiseen kuin vaikka nettipelaamiseen. lol
Vaikka koirat ottavat, vievät varallisuutesi ja voimasi, ne antavat ihan tajuttoman paljon. Nykyisin mietin yhä enemmän näitä plussia, positiivisia näkökulmia koiranpitoon, yhteistä, rikasta, elettyä elämää ja tulevaa, tuhansien tapahtumien tulevaisuutta.

Samui oli ja on koiristani (taas) ehkä sellainen, jonka "ei nyt pitänyt tulla" ja "ei ollut kiire" ja "ei tässä nyt tarvitse hötkyillä" ja "ehkä sitten joskus".
Sitten vain askelmerkit menevät kuin itsestään kohdilleen ja rattaat pyörivät vääjäämättä kohti ostotapahtumaa. Huomaatkin, että "se aika oli nyt", vaikka ei ollut kiire, niin "osui ja upposi".

Samui solahti laumaan todella helposti.
Normisettiä Balilta, Huimalta ja Hupilta. Kaikki kolme vaihtoivat huonetta, kun Samui steppasi sisään. Hupi ehkä jopa "juoksi karkuun" (kuten Mauin suhteen) mutta sittemmin suli leikkiin asti. Bali nyrpisti kirsuaan ja vaihtoi huonetta ja ylenkatsoi, hyvä ettei oksentanut. Kuukauden kuluttua Bali veti aamupainit Koh Samui-henkisesti Samuin kanssa, joogasivat ja väänsivät tandemina ääniefektien kera. Paini on nyt päivittäistä. Huima ei oikein lämpene. No, Huimaa nyt kiinnostaakin lähinnä ruoka, ruoka-ajat, annoskoko ja kulloinenkin nappulamerkki. Kyllä Huimakin sympatiaa suo, mutta vaimeammin.

Maui toki vääntää lapsen kanssa aamuin, päivin ja illoin.
Yhteinen sävel löytyi heti.
Samukkasiini on melko touhukas ja vauhdikas - tosin punnertaa itsensä yhä liki 13-kiloisena niskatyynyjeni päälle ja retkottaa siellä onnessaan kun yritän katsoa televisiota. Ajoittain Samuin pää lotkahtaa näkökenttääni, välillä poika innostuu puremaan korviani ja nenääni, mutta muuten onnistuu olemaan ihanasti retkottaen liki.
Rento kaveri.

Emmi - joka on koirieni treenaaja vailla vertaa, on pyöritellyt Samuita ihan pikkaisesta asti ja tähän loppuun laitankin hassunhauskan kuvakavalkadin; katso itse mistä ja kuinka paljon on kasvanut ja muuttunut. 
Nyt kun itse vertailin kolmen viikon takaista kuvaa eilen otettuun olin huomaavinani, että Samuin pistooli oli kasvanut. Juuri muuta en sitten huomannutkaan kasvaneen. LOL
Otimme eilen myös epävirallisen mitan (itseasiassa kolme) ja saimme Samukan säkäkorkeudeksi 46 cm. Aika kiva tulos 6-kuiselle. Kovin isoa karbaasia ei liene odotettavissa? Otan vastaan veikkauksia. Nyt ne ovat menneet välillä 48,5-50,5 cm.

20.10.2018
© Sanna Norhio-Hanski

24.11.2018

8.12.2018

28.12.2018

18.1.2019

Kiitos myös assisteerauksesta. Ylläolevissa neljässä kuvassa ovat Lotta, Tilda ja Sandra auttaneet mainioin ääniefektein!

Kevät kiirii - ole mukana kevätlintu- ja Samuin säkäkorkeusseurannassa! 


Aika juoksee - minä en.

Nimittäin oma juoksuharrastus jäi viimekevääseen/kesään - en taida olla edes kehässä juossut koirani kanssa sitten viimekesän?!? Pohje paukkui sittenkin liikaa ja mikäpä siinä kun thank God we have talented and eager juniorhandlers!!

Muuten olen kiirehtinyt, hätäillyt ja hoppuillut kyllä.
Rakkaan äitini tilanne on ajoittain erittäin aikaavievä, ajeluita, lippusien ja lappusien ynnä muiden hänen asioidensa toimittamista ja puhelimessa pulputtamista riittää. Viimeaikoina olen onnistunut monissa asioissa menemään sekaisinkin, sillä Töölön-, Laakson- ja Kustaankartanon sairaaloilla ja osastoilla on kullakin omat sosiaalityöntekijät. Viikin kotihoidon sosiaalityöntekijöiden lisäksi. Jestax, että selittämistä ja säätämistä riittää.

Asioita on nyt niin paljon limittäin ja lomittain, päällekkäin ja allekkain, että stressikäyrää pukkaa. 
Onneksi minulla on viisi raikkaaseen ulkoilmaan pakottavaa koiraa, jotka lenkillä IHANASTI venyttävät käsiäni ja solmivat hihnojaan kuin itsestään. Alueelle on muuttanut ehkä noin 87 kpl juoksuaikaisia narttuja ja sen kyllä huomaa.


Vuosi vaihtui kuin huomaamatta
- vaihteeksi on jotenkin ihanaa kun kukaan koiristani ei pelkää. 14-vuotias Hupikin, joka tuossa pari-kolme uuttavuotta hieman jänskäsi (pahimman paukkeen aikana hakeutui mm. tietokonepöytäni alle pötköttämään), on ilmeisesti menettänyt kuuloaan sen verran tai muutoin rentoutunut, sillä se vaihtoi vuodenvaihteessa vain kylkeä.
Nyt kovimman älämölön aikana - minun oli kuumuuden takia pakko pitää ikkunaa auki (!) eli varmaan juuri 00.00 ikkunan alta kuului PAM PAM PAM PAM PAM PAM - mikälie kahdeksantoistakertainen pommin pamahtalu - ja tuolloin Maui nosti päätään ja juoksaisi kylpyhuoneeseen. Minä perässä havainnoimaan, mitä se tekee. No, seisoi kylppärin lattialla viiksikarvat värähdellen ja korvat tötteröllä. Menin sulkemaan ikkunan ja palasin kylpyhuoneeseen. Maui oli jo vaihtanut paikkaa ja mennyt kämppiksen sängylle joogaamaan.


Harvinaisen huoleton vuodenvaihtuminen, siis.
Muuta huoletonta tässä meikäläisen säätämisessä ei sitten olekaan.
Showhau centerin mattoja on tullut kulutettua - Mauin vapaaseisotusharjoitukset ovat päässeet vauhtiin - tämä omapäinen sankari kun haluaa "seistä itse". Samuin treenit jatkuvat nekin. Hän on varsinainen loikkakoipi, vaikka 46 sentin säkäkorkeus ei nyt ihan loikkakoipisuuteen viittaakaan. Mutta liikkeet ovat vähän olleet all over the place ja kärsivällinen Emmi on ohjastanut kerta toisensa jälkeen Samukkaa kohti serenityä. Eilen pääsivät jo lähelle maalia ja ihana emeritustuomari Rainer Vuorinen äityi sanomaan Samukkasiinin heilumista "hienoiksi liikkeiksi". Ajoittain puppana menikin daisy cutting -meiningillä!

Kärsivällisyys on koirien kanssa avain onneen.
Minulle ei ole luotu sitä kovin paljoa mutta koirien kanssa olen kärsivällisimmilläni.
Kun katson juniorhandlereiden tekemistä ja menemistä koirien kanssa, voin vain huokailla ihastuksesta. Lapset ovat hekin all over the place ja tuijottavat älypuhelimiaan mennen tullen. 16 rautaa on tulessa, esitettäviä paljon. Koulu, iltatyö ja kokeet. Omat koirat ja "ärsyttävät vanhemmat". Nälkä, kiire ja hiki.
Silti he jaksavat ja ottaessaan vieraan koiran hihnan käteensä he ikäänkuin umpioituvat hetkeen. Sitä on ihana katsella. Stressin ja ahdistuksen näkee ja aistii, epävarmuudenkin, mutta sitten he ovatkin yhtäkkiä yhtä koiran kanssa. Ja tekevät aina parhaansa, koiran ehdoilla.


Tässä Jessikan tyylinnäyte. Esittää muuten whippetiä ensimmäistä kertaa!

En taida paljoa enää jaksaa kautta viitsiä juosta.
Nuoret jaksavat ja venyvät, ovat innokkaita. Me vanhat kyynistymme ja väsymme. Vääjäämättä. Miksi huohottaa koiransa kanssa menemään kun nuori ja taipuisa junnu menee koirasi kanssa synkroniassa daisy cutting actionia? 

Porrastreenit, uinti ja jumppa jatkuvat.
Liikuntapäiviä tulee parhaimmillaan neljä viikossa. Tätä kirjoittaessa on liki 7,5 kiloa tippunut syksystä. Syytä onkin, sillä ihan jo näitä katsoessa tulee hiki:



Ihanaa uutta vuotta kaikille blogini lukijoille, pitäkää huolta omasta kunnostanne jotta jaksatte ihailla väsymättä omia koirianne!
Pitäkää myös junnuhandlerit aktiivisina!

31.12.2018

Vuoden viimeiset statistiikat - kilometrit, portaat ja uimahallivisiitit!

Minulla on paha, myötäsyntyinen tapa laskea kaikkea.
En tiedä, mistä se juontaa, mutta muistiinpanot kalenteriin ja vihkoon pitävät jotenkin ajassa, kartalla - ja niiden myötä voi aina tarkistella ja tutkia jälkeenpäin tapahtumia ja menojaan.
Ja palata vielä kerran menneeseen vuoteen numeroiden myötä:

löysin Outi Kyntöahon, entisen jousiammunnan olympiavalmennettavan vetämän Lylleröjumpan reilu vuosi sitten, vielä vuoden 2017 puolella. Jumppa veti alusta asti imuunsa ja mukaansa ja leppoisa, letkeä meininki, jossa jokainen jumppaaja sai mennä omaan tahtiin, omien resurssien mukaan jatkui läpi tämän vuoden.
Musiikki soi, jumpattiin 45 sekuntia jokaisessa jumppapisteessä, välillä soveltaen ja omia liikkeitä kehitellen, välillä venytellen ja välillä taas kovemmalla sykkeellä. Siellä me aikuiset, lylleröt, polvivaivaiset, jäykkäniskaiset ja kadonneita lihaksia metsästävät neidot vedettiin välillä railakkaaksi riehunnaksikin ja esitimme olevamme "risteilyllä tai supermarketissa". Juostiin hyttikäytävillä, esitimme tanssivaa karaokea, fanitimme tanssilattialla Tauskia, kävimme taxfreessä kurottelemassa ylä- ja alahyllyjä. Ja naurua riitti. Supermarketissa punnitsimme tomaatteja, jonotimme ja juoksimme myymälävarasta kiinni.

Jumppa jatkui koko vuoden ja ehdin jumppandeerata ryhmässä 30 kertaa.
Jumpan innostamana aloin myös juoksahdella, ensin ihan intervallityyppisesti, sitten kilometrin mittaisia spurtteja - kovin paljon yli kilometrin ei vasen pohkeeni antanut mennä vaan alkoi kipuilla - Ullan kanssa kuitenkin juoksimme reippaina tänä vuonna yhteensä 31 lenkkiä!
Jumpan ja juoksemisen myötä alkoi myös uinti-innostus. Startissa auttoi taas Outi, kiitos! - vesijuoksua ja uintia harrastin tänä vuonna yhteensä  23 kertaa.
Eikä tässä vielä kaikki.
Hevoshaantien portaat olivat kiehtoneet minua pitkään ja niinpä aloin kavuta niitä ensin Ullan kanssa ja vuoden viimeisimmät treenit myös itsenäisesti. Portaita on yhteensä 100 kpl ja treeneissä olen mennyt niitä kaikkea välillä 3-6 kertaa. Lasken tietenkin vain nousut - enkä hyppele, enkä juokse, kiipeän vain. Portaita kapusin tänä vuonna 25 kertaa.
Yhteensä 109 LISÄliikuntakertaa - juoksua, jumppaa, uintia, vesijuoksua, portaita - go to way, kuten eräs liettualainen sanoisi.

Tähän sitten vielä normaali arkiliikunta, eli koirien kanssa tepastaminen.
Jäimme hieman viimevuoden tuloksesta, mutta lenkkejä kertyi kuitenkin hienosti, 2039 km (viime vuonna 2052) - kiitos pojat! 2039 : 365 = 5,58 km/pvä.

On ollut äärimmäisen mielekästä ja innostavaa huomata, että sitä jaksaa!
Vierivä kivi ei sammaloidu! Minua on innostanut pelkästään jo oman jaksamisen "huomaaminen" ja se, että liikunta voi olla monipuolista eikä sen tarvitse olla "sen kummempaa" kuin uintia, portaiden kiipeämistä tai intervallijuoksua. Ja yksinkin tulee lähdettyä - ajatuksena ehkä, että "olisi se noloa, jollei omaa koiraa jaksaisi juosta hakemaan maalipaikalta".... Joten innostajana on toiminut myös oma Maui, jonka kanssa olemme tänä vuonna harrastaneet kuuden vuoden tauon jälkeen vinttikoirien juoksulajeja!
Syksyn tullen sai kämppis kakkostyypin diabetes-diagnoosin ja se toimi sitten pontimena sille, että karkit, suklaa, pullat ja kaakut sai jäädä myös minulta; asiaa olin jo pitkään pohtinut.
Vaaka näytti - 6 kiloa hieman ennen joulua. Tästä on hyvä jatkaa.

Kalenterimerkinnät kertovat myös koira-asiaa;
Balilla oli kiviä tammikuussa kerran - tammikuussa alkoi myös sinkkijauhekuuri, joka on mielestäni toiminut mainiosti, menossa on jo toinen purkki! Kesäkuussa Balilla oli kivi toistamiseen - ja kivikerhoon liittyi nyt myös Huima, sen anturaa kaiveltiin kesäkuussa kahdesti. Elokuussa Balilla oli kolmas kiviepisodi, ja Mauilla ensimmäinen!
Aloin myös merkitä Hupin pyörtymisiä ylös (vasta) elokuussa; silloin Hupilla oli yksi kohtaus, lokakuussa toinen. Molemmat kiihtymisen aiheuttamia ja joko sydämen rytmihäiriöitä ja/tai verenpaineen voimakkaita heittelyjä. Hupihan tokeentuu näistä "huojumisista tai kupsahteluista" ihan alta kolmenkymmenen sekunnin. Ikäviä ne (kohtaukset) ovat silti. Valitettavasti mm. irtokoirat ovat aiheuttaneet näitä katuun kaatumisia - mutta merkintöjä aloin tosiaan tehdä elokuusta. Syksyn tullen (onneksi) vain nämä 2 kohtausta. Hupi on mielestäni muuten hienosti voimissaan, yhä 14 vuotiaana - ja nyt jo 2 kuukautta päälle, ihana, vahva, poika!
Kivimerkintöjä siis Balille kolme kertaa (2016 5x, 2017 4x), Huimalle 2 ja Mauille 1.

Kaikille blogini lukijoille Ihanaa, Voimaannuttavaa ja Virkistävää Uutta Vuotta - ja kiitos kaikille kanssajumppaajilleni; erityisesti Outi & Ulla - ja tietysti Hupi, Huima, Bali, Maui ja Samui!

Liikutaan ja liikututaan myös ensi vuonna!

24.12.2018

Joulukortit 2018.

Tänäkin jouluna surffailin netin läpi ilmaiskorttien toivossa. 
Moni sivusto vaatii nykyään kirjautumista ja "lupaa kaveritietojen luovuttamiseen ja oman profiilin läpivalaisuun" mutta nämä kortit sain kuitenkin jotenkin väännettyä ilman lupaa suurempiin manöövereihin.

Joulu on ihanaa aikaa - silloin kun sen ottaa ilman stressiä.
Kauniita kortteja on ainakin ihanaa katsoa - joskin sen "oman kortin päättäminen on aina vaikeaa". Tänä vuonna malliksi valikoitui Samui:











Kiitollisena.

Vuosi 2018 lähenee loppuaan. On aika tehdä pienenpieni - ihan pikkiriikkinen - summaus siitä ja pohtia syntyjä syviä näin joulukuisessa pimeydessä. 
Päivässä on nyt valoa peräti 5,5 tuntia - kiitos Thomas Edisonin näemme kaikki viettää joulua ja lukea Facebookia tai kirjoittaa blogiin.

Jokainen meistä tekee näköisensä matkan ja polun, jolle osuu koiria ja ihmisiä, kuin johdatuksena, kohtalonomaisesti. 
Ilman Prinssiä, Kimua, Kinoa, Jimiä ja Nikiä - ja Noppaa ja Pupua - ei olisi nykyistä elämääni whippetrodun parissa. Jaki, Jamo, Lelu, Hula, Viri, Juku, Luxi - ovat kaikki olleet ihania matkakumppaneita rotuun ja rodussa.
Joskus huokailen syvään ja autuaasti entisiä rakkaita koiriani muistellessani. Saatanpa jopa puhua niille. Hula, Viri ja Luxi ovat ajatuksissani erityisen paljon. Muista koiristani puhumattakaan... Kiitollisena niistä jokaiselle.

Tämä vuosi on ollut hyvin tapahtumarikas, surullinenkin. 
Menetin Luxin alkuvuonna, maaliskuussa, äkilliseen kipukohtaukseen. Juuri, kun luulin, että kaikki on hyvin ja haimaan viittavat vaikeudet on ohitettu. Sensijaan olimme 13.3. eläinlääkärin röntgenpöydällä toteamassa pernakasvaimen. Luxi oli erittäin kipeä ja päätös Luxin taivasmatkasta oli tehtävä nopeasti ja koiran parasta ajatellen.

Kevät meni osittain jonkinmoisessa sumussa, surren ja COSsia ja HAKAa työstäen. 
Molemmat tapahtumat tuottivat tällä kertaa harmaita hiuksia. Olisipa sellainen niksnaks-toiminto, jonka voisi "hiiren oikeaa napauttamalla" ottaa käyttöön.
Ehei. Kuusisataa sähköpostia sinne ja tänne. Laskelmia, vääntämistä, vänkäämistäkin. Onneksi en ole kovin häveliästä tyyppiä, sillä lentolipun perään kysyminen kahdettakymmenettä kertaa kysyy jo pokkaa. Saati sovituista luentopalkkioista alennuksen pyytäminen.

Jossain vaiheessa kevättä aloin myös kirjoitella jälleen Englantiin. Se hauska maa onkin, sillä usein jo syntymättömät pennut on ostettu ja jaettu ennakkoon jonottajille. Kun saat jalan väliin JONNEKIN voit kokea suurta onnistumista ja iloa ja hämmennystäkin - nytkö, onnistiko minua? Ja ennen kuin siinä sitten kissaa ehti sanoa, oli Samui syksyn tullen ostettu. Kiitos Nordean.

Kesällä tuli tehtyä kuuma ja hikinen Moletain matkakin. 
Ihan vaan vanhasta tottumuksesta; josko se Liettuan sertti sieltä nyt irtoisi. No kappanen, serttejähän satoi. Jopa siinä määrin, että suomalaiset ihmettelemään logiikkaani ilmoittaa Maui milloin mihinkin luokkaan. No, minähän siis halusin vain Mauille matkailukokemusta, sertisade oli kyllä ihan ylläri. Uskokaa tai älkää.

Liettua - kuten ei Latvia eikä Virokaan - ole missään määrin enää "läpikulkumaa"; että sinne mentäisi hilpaisten pokkaamaan sertit Suomeen vain kehään astelemalla, ehei. 
Liettualaiset, virolaiset ja latvialaiset tarjoavat kelpo kilpavastuksen ja kaiken pitää kyllä loksahtaa kohdilleen, että mainetta pääsee pokkaamaan. Balia onnisti tällä kertaa ja Liettuan ja Baltian MVA-arvot tuli (vihdoin) plakkariin Moletaista!

Jahka Moletaista päästiin Super Alkon kautta kotiin, oli aika alkaa pähkiä seuraavaa Liettuan reissua, nimittäin Mauilta puuttui yksi vaivainen junnuserti kolmen tittelin klousaamiseen. 
Tämä se hauska vääntö olikin, koiralle, jonka hiljattain eräs pitkänlinjan (entinen) kasvattaja toivotti "takaisin juoksuharrasteisiin, turhaan näyttelyissä käytte". Ihanaa, kun on suorapuheisia ihmisiä, eikö. Mauilla on mielestäni vain yksi huono puoli ja se on se, ettei se tykkää esiintyä. Moletaissa kuitenkin kaveri pisti jalalla koreasti ja toistamiseen Liettuassa, tällä kertaa Jurbarkasissa, ollessamme esiintyi varsin mallikkaasti ottaen huomioon, että sitä purtiin juuri ennen kehää huuleen, aurinko paahtoi ja moottoritie oli kuuma.

Kotiin tullessa oli pakko kontaktoida ihan Suomen Kennelliittoa, että voinko tässä kaikessa konkurssissa säästää kaksikymppisen - no en, sillä KLUB JCH-titteli on ihan aito ja SKL:n hyväksymä. Tämä vuosi jääkin silläKIN tapaa mieleen, että olen ostanut titteleitä 60 eurolla ja rekisteröinyt koiraa 150 eurolla sekä tutkinut kakkaa 150 eurolla. Kyllähän sen rahan voi paaaljon huonomminkin käyttää!

Matkailua tehtiin Balin kanssa vielä kertaalleen Ruåtsinmaalle, PU4-tuloksen kera kotiintullen. 
Uskomattoman kivoja reissuja, vaikka tulokset eivät aina ihan olleetkaan myötäkarvaan. Iso kiitos niin Ullalle kuin Pippellekin, jotka olette ottaneet minut mukaan ja/tai tulleet mukaani! Yhdessä olemme enemmän!

Matkailu tekikin hieman estettä muuhun harrastamiseen, mutta tämä vuosi jää mieleen ei vain halpojen Pina Colada-ostosten myötä Latviasta vaan myös juoksupainotteisten tulosten saalistamisesta! Pitkästä aikaa - itseasiassa ensimmäistä kertaa - minulla on laumassa TAISTELUTAHTOINEN wipatin nimeltään Maui, joka auringon asennon ja biorytmien ollessa kohdillaan juoksee varsin mallikkaita juoksuja niin maastossa kuin radallakin! Jestas, että lapsi tykittää kun sille päälle sattuu, renkaat on oikeat keliin nähden ja juoksukaveri avittaa finaaleihin! On ollut SUURI nautinto seurata tätä jännitysnäytelmää kesän aikana. Ensinnäkin miten kaikki voi mennä pieleen - ne on niitä muuttujia, kuten eräs harrastaja sanoi - ja miten kaikki voi toisena päivänä sujua niksnaks-tyyliin. Yhteenkään kisaan ei voi mennä rinta rottingilla ja henkseleitä paukutellen, vaan jokainen kisa on omansa ja aina aloitetaan nollasta. Ja hei, koira on aina yhtä iloinen ja onnessaan!!!


Kesän kuluessa olikin hieman somessa natinaa maastojen serttiannista, joidenkin mielestä se on liiallista. 
Maastokisat ovat vaivihkaa muuttuneet enemmän kokeen suuntaan ja tässä meillä on ajatusmallin suhteen uudelleenohjauksen tarve, sillä KAIKKI 450 pistettä juosseet tai enemmän ovat ANSAINNEET serttinsä kokeesta. Voittajat ovat sitten erikseen, he pääsevät podiumille ja valokeilaan, mantteloidaan ja aateloidaan - sen sertin lisäksi. Aaltoja heille. Kuudennelta sijalta saatu sertti ei ole häpeä vaan osoitus siitä, että lähtöpaikalta lähettämäsi whippet hallitsee rodulle ominaisen juoksutavan, on innokas, taitava ja kyvykäs. Olen iloinen, että minulle on osunut kaikkien näiden harrastusvuosien jälkeen tykki, jolla on ne ominaisuudet, mitä neljäänsataanviiteenkymmeneen minimipisteeseen vaaditaan. Olen ylpeä. Tämä punainen ambulanssi, joksi Mauia juoksuharrasteissa iloisesti kutsun, juoksi kauden parhaimmat pisteet, 472, Mustikkalassa syyskuussa. Diski otettiin elokuussa Toivakassa ja siitä on jo ranteita tylsällä voiveitsellä viillelty, joten ei siitä sen enempää. Kuukauden päästä napattiin taas sertti, joten kuuden kisan kausi tuotti Maukkelssonille yhteensä kolme serttiä ja 33 fania. Pisteet 405, 460, 459, 472 ja 428. UPEA kausi. Rookielistalla komea hopeasija. Ja ne fanit.

Radalla Maui starttasi kahdesti, elo- ja lokakuussa ja jouduimme antautumaan lokakuun ETANAlähdössä ja jäämään kolmansiksi. 
Alkukauden 19,59 tulos huononi 19,91 sekuntiin syystä että Maui jäi koppiin keulimaan "kahdeksi sekunniksi". Jälleen toista harrastajaa lainatakseni; "nämä ovat näitä muuttujia". Kuitenkin viimeiseltä sijalta toiseksi - hei, hieno nousu!

Vuosi on ollut tapahtumarikas ja antoisa. 
Koen suurta iloa ja nöyryyttäkin saadessani olla vuodesta toiseen osa "tätä jännitysnäytelmää". Välillä mietin, että miksi käyn näyttelyissä ja/tai juoksukisoissa, mutta päädyn aina (onneksi) samaan vastaukseen; koska se on kivaa, yhdessä olemista ja tekemistä ja varsinkin juoksukisojen ollessa kyseessä; rodulle mielekästä tekemistä. En ihan usko, että samaan tunnelmaan pääsee kotibileiden Afrikan tähti-pelissä - ensimmäinen ratakisa ikinä (!!) whippetin kanssa tuotti melkoiset vatsanväänteet ja hyvä etten pissannut housuun! Iso kiitos muuten tässä yhteydessä Ruotsalon Antille väsymättömistä avuista ja neuvoista! Much appreciated.

Olen viimeaikoina miettinyt itseasiassa paljonkin "osumistani" rotuun.
Kuitenkin tulin parin kuperkeikan kautta; dalmatialaisesta basenjiin, basenjista greyhin ja whippetiin. Kyse kun kuitenkin on paljolti sattumasta; kenen pentua kysyt, kuka osuu mentoriksesi ensimmäisiksi vuosiksi, osaatko kysyä ja kyseenalaistaa, niellä vasta pureskelun jälkeen.

Yhtäkaikki koen, että olen kotona. 
Itseasiassa tuo tunne valtasi minut jo ensimmäisen whippetini, Jakin, jälkeen. Miten tässä rodussa voikin olla kaikki? Ulkomuoto, luonne, olemus, elämänasenne, vietit, vaistot, taidot ja kyvyt.

Kuluneesta vuodesta kiittäen. Teitä on paljon. Pirjo, Marina, Nina, Jaana, Emmi, Sandra, Antti, Kari - muutamia mainitakseni. Meillä rotu onneksi yhdistää, enemmän kuin jakaa. 


 Kiitollisena. Whippetistä on moneksi ja kuinka upea ja monipuolinen, taitava rotu whippet onkaan!

17.11.2018

Olla etuoikeutettu.

Tänään yhdistyksemme piti järjestyksessään neljännen HAKA-päivän.
Entisenä mainosalan ihmisenä tuuppaan ja tykkään luoda tapahtumalle aina NIMEN ja LOGON - logon tekemisessä minua auttaa "yhdistyksemme Art Director" Taru, jonka kanssa näkemyksemme on ollut sen (logon) suhteen hienosti yhteinen.
HAKA-päivä 17.11. logoineen: KLIK.

HAKAhan tarkoittaa = harrastaja/kasvattaja ja tämä oli kolmas minun vetämä tai koostama luentokokonaisuus. Mikä muuten on aina haastavampaa ja haastavampaa; miten saada ihmiset liikkeelle.
Koska teet niin tai näin aina on suuri mysteeri kuka ja mikä kombo vetää. Ihmisethän ovat hyviä sanomaan ja väittämään, että jos luennoitsijana on Kalle Koostaja, tulen viivana. Sitten kun Kalle luennoi, onkin se varma tulija saunaillassa tai pikkujouluissa...

Lehtikuusen koulu oli tällä kertaa peruttava - mutta yhdistyksemme puuhanaisten talkoopisteet tulivat apuun ja hätiin - pääsimme Kartanon upeisiin puitteisiin, jessss!!

Tämä päivä oli kuitenkin sarjassaan noin kahdeksastuhannes jolloin koin voimakasta yhteenkuuluvuutta ja iloa siitä, että olen "rodun ihminen" ja kuuntelen "rodun ihmisille puhumaan tulleita".
Ihmisiä, jotka ammentavat tietoaan ja osaamistaan meille.


Aamun ensimmäinen luennoitsija oli Jaana Pohjola joka ammatikseen kouluttaa koiria. Tai ehkäpä enemmän koirien omistajia.
Nyt onkin vallalla taas jotain uutta. Kynsienleikkuu voidaankin ohjelmoida siten, että koira itse sitä tarjoaa. Tosin omassa laumassani olen mennyt kohti eriyttämistä - tai hämäämistä. Ennen leikkasin kaikki keskitetysti vaikka tiistaina, mutta nyt hämään koiriani ja leikkaan Mauin maanantaina, Samuin tiistaina, Balin keskiviikkona ja niin edelleen. Ja seuraavana viikkona taas kaikki sinksinsonksin.
Laumassani on yhtäkkiä koira/koiria, jotka TODELLA inhoavat toimenpidettä. Maui etunenässä. Joku sanoo ja/tai ajattelee, että sellainen koira kuin emäntä. Mutta Samui on minun 12. whippet. Miten Huiman kynsienleikkuu on pala kakkua, Hupin samoin, Bali on vasemman etusen suhteen IIKKK - muuten ok, mutta Mauille homma on pakoyrityksen paikka? Samuin kanssa homma sujuu, kunhan suussa on pala kanankaulaa...

Olen aina ollut sitä mieltä, että koira pitää ottaa koirana. 
Jokainen on oma yksilönsä. Jos homma sujuu yhden kanssa tavalla a se ei todellakaan suju välttämättä ollenkaan samaan tapaan toisen kanssa. On otettava plan b käyttöön. Olisikohan Samuilla sitten menossa jo plan g?

Mutta se vuoropuhelu.
Jaana tähdensi sitä, että meidän tulee olla aistit avoinna koiraamme kohtaan, antaa sille valinnan vapaus ja mahdollisuus ja ehkäpä myös kuulla (vihdoin!) koiraamme. Tietenkin. Ja näkemisestä puhumattakaan. Koirahan on lähtökohtaisesti ja pääsääntöisesti - heh - eläin, mutta se tuntee, näkee ja aistii tottakai ja sen (yksilöidyille) tunteille tulee antaa sijaa ja ymmärrystä. Jaanan mukaan koiraa saa jopa sylittää äksöntilanteessa, vaikka se johtaisi Sunkvistin lauman riehaantumiseen. Hehe.

Tuntuu, että muotivirtauksia tulee ja menee.
Jääkausi, kolinapurkki, metallikaulain. Mitä näitä nyt onkaan.
Jaana Pohjola toi esiin ihmisesimerkkinä sen, että mitä työntekijä tuumaisi siitä, että hänet kutsutaan vuoden verran kahville ja tupakkapaikalle ja pikkujouluihin, mutta seuraavan puolen vuoden ajan hänelle ei puhuta lainkaan eikä huomioida. Niinpä.
Myös minusta jääkausi on tottatosiaan kyseenalainen keino kohdistettuna eläimeen. Ihmisistä puhumattakaan.

Virikkeellisyys ja koira- ja tilannekohtainen koulutus ja treeni kunniaan!
Olet varmasti tottunut tekemään koiriesi kanssa asiat tietyllä tavalla?
Juu. Itse en ole vielä koskaan, 19:n koiran koirahistoriani aikana leikannut yhdenkään koiran kynsiä niin, että koiran suussa on itse leikkuutilanteessa pala kanankaulaa. No nyt leikkaan. Welcome Samui!

Puhumattakaan siitä, miten altistamme koiriamme stressille!!
Tätä olen monesti pohtinutkin. Ei ole vain "minuutin kehäkierros" tai "20 sekunnin ratakierros" - on aina aikainen aamu, aikainen aamulenkki, autoilua joskus reilu parituntinen, pissakeikka huoltoaseman vasta-ajetulla pihanurmella aamuauringon paistaessa silmään ja samaan huoltiskeikkaan pitää osua ja mahduttaa myös kuskin/kyyditettävien pissakeikat/energiajuomien ostamiset/sämpylän valinnat ja kisapäivän pituushan huitelee kaikkinensa noin 14:ssa tunnissa. Paljon vaadittu koiralta plus mitä mahtaa Rollen päässä pyöriä kello 12.00 kun emäntä jännittää pissat housussa riittikö pisteet finaaliin. Ja jos riittikin, niin alkaa Rollen lämmitys, pissatus ja heiluminen kisapaikalla eessuntaas. Vaikka itse kivenkovaan väitänkin, että EN jännitä, niin tottakai jännitän. Ainakin snadisti. Kyllä Rolle sen hiffaa ja Rollehan tunnetusti on vietit tapissa.


Jatkoimme mentaalimaailmaan.
Anne Talvitie johti meidät pehmeästi ja kuin vaivihkaa mentaalivalmennuksen maailmaan. Ikävä kyllä, kaksijapuolituntinen oli vain pintaraapaisu... Pääsimme pohtimaan mm. tarkoitusperiämme, vaikuttimiamme, toiveitamme ja tavoitteitamme. Mahtaako niitä kuinka moni olla pohtinut harrastusuran aikana?

Siinä missä koirien vietit menee ja elää, voimistuu ja kanavoituu uudelleen - me ihmiset menemme samaan tapaan ylös ja alas, vinoon ja vaaksaan mukautuen? Elämme ja toimimme "koiran ja kulloisenkin elämäntilanteen mukaan", edellyttäen samaa koiraltamme (Rolle, missä sun tilannetaju??!!??) - ja jos laumassamme onkin ns. näyttelytähti, niin ainakin junnuvuosi heilutaan aktiivisesti Vaasasta-Messariin. Jos laumaan osuu taas geneettisesti lahjakas juoksija, intohimomme on rata- ja maastopuolella ja odotammekin nyt Vinttiliiton tulevan kauden kisapäivityksiä.

Itselleni on osunut nyt harrastusuralle ensimmäistä kertaa rata- ja maastoharrastusta ajatellen kelpo koira. Jotta viisipäisessä laumassani olisi kuitenkin balanssi - ja ohikulkijat ymmärtäisivät - selitän heille kärsivällisesti, että "yksi on jo 14, yksi syö kortisonia, yksi on jo saavuttanut kaiken, yksi on raaka kirsikka ja yksi on vasta nupullaan". Harrastus must go on.

Me peilaamme itseämme. Jatkuvasti.
Sanoohan jo se äskeinenkin kysyjä, että "en ikinä pärjäisi viiden koiran kanssa...".
Mutta onpa jopa väläytetty, että rodussamme leiriytyminen on voimistunut - muistan aina, kuinka eräs rodun harrastaja kuvaili minua silloisessa somekeskustelussa, että "harva meistä on kuin Anita, joka heiluu kehää ympäri ja puhuu kaikkien kanssa".

Minulle "kaikkien kanssa puhuminen" on aina jonkinlainen lähtökohta. Primääri ja todellinen tajunnanräjäyttäjä, mind opener.  Olla avoin ja auki. Kuulla, nähdä ja koostaa kaikkea kuultua ja nähtyä. Kulkea mukana, vierellä ja kuulostella. Elämän ihmettelyhän on ihanaa.

Yhteen leiriin leimautuminen ja/tai se, että olet tekemisissä vain "oman leirin koirien/ihmisten kanssa" on kuin kulkisit silmälaput silmillä. Toki kussakin leirissä on voimaa ja askelmerkkejä tulevaan ja ammennettavaa tähän hetkeen mutta pahimmillaan leiri voi olla "kiinni" ja nykyisyyteen tyytyväinen niin, että nykyinen olotila leimaa tulevaa ja uudelle ja ajatuksia avaavalle ajatukselle ei ole sijaa?

TÄÄLTÄ tekemään Vahvuustestiä: KLIK.


Päivän päätti painava luuluento.
Kerroin siinä oheistaen muutamalle auliisti, että "en näe rtg-kuvissa oikeastaan juuri mitään". Anu Lappalainen avasi aihetta usean esimerkkikuvan voimin (rtg-kuvin) ja osoitti punaisella laserpisteellä aina kulloistakin LTV-"tilannetta" ja nikaman rakenteellista muutosta. Laserpiste oli sikäli levoton ja liikkuva, että vaivihkaa havainnollistettu luualueen "muutos" oli hädintuskin näkyvä.

Spondyloosihan toki oikein huusi bokserin kuvasta ja saksanpaimenen luustomuutos oli selkeä - mutta auta armias kun whippetien kuvia tuli näytille.

Jossain oli jokin viiva? Jokin "harjanne" oli ehkä (?) ja epäterävä "jokin". No, ristiluiden yhdistyminen saattoi olla  juuri ja juuri "näkyvissä" mutta sitten taas lonkkakuvassa "jokin selkeä muutos" oli hädintuskin nähtävissä tavisihmisen silmin. Joka oli kriittisellä hetkellä toiletissa ja kaatoi limpparia mukiin sekä imi tiikerikakkua sokerihimoissaan.

Kehtasin jopa pyytää, että kuviin merkattaisiin aina omistajalle yo. kuvan lailla nikamien numerot. Itse laskeskelin joistain kuvista "6 ja sitten 7 lannenikamaa".. vähän riippuen siitä, että aloinko laskea lantiosta vai rintanikamista... Joissain kuvissa viimeisten kylkiluiden kohta oli selkeä, toisten ei. Saatoit laskea ja katsoa kuvasta, että "tuosta ne lähtee" ja laskea lannenikamien määräksi 8. Ja saitkin heti kuulla, että "tässä kuvassa lannenikamien määrä on 7 ja....". Ole siinä sitten.

Luento oli hurja sikäli, että luustomuutokset tuntuivat olevan arkipäivää.
Rodussa kuin rodussa,
Kukaan ei osaa sanoa tyhjentävästi miten "kuuluu" suhtautua kuhunkin LTV-muutokseen, koska dataa ei vain ole riittävästi.
Meillä on omassa rodussa muutamia - somesta tuttuja - esimerkkejä, joissa koira on saattanut satunnaisesti oirehtia. Sen laukka on voinut jäädä aukeamatta etu- ja/tai takaosan osalta, sen häntä voi olla liikkeessä korkea, häntä voi olla satunnaisesti "kahvamainen" (nousee koholle peräreiän kohdalta) ollakseen seuraavassa hetkessä "aivan normaali", uros voi jättää astumatta (ei nouse mahdollisen kivun takia selkään lainkaan), maastokokeen pisteet heittävät kisoittain runsaasti, koiran ratasuoritus vaihtelee selkeästi ja niin edelleen.
Joskus syynä on luuston "rakennevika" - joskus aivan joku muu. 

Tunnen olevani etuoikeutettu.
Ollessani juuri whippet-rodun parissa - ja whippetihmisten keskellä.
Meillä on yhdistys, joka tukee kaikkia tapahtumia. Kaikkea harrastamista, tiedonkeruuta, sponsorointia, rahankeruuta. Meillä on yhdistys, joka on lähtenyt mukaan tähän asti ainakin lähes kaikkiin esittämiini ideoihin. Koen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut järjestää RODULLE HAKA-päivät 2014, 2015 ja 2018. Olen ollut myös mukana järjestämässä kahta rotuseminaaria, jotka olivat kokemuksena verrattomia. Viettiseminaari. Syystapahtuma. Piccolo evento. COS. You name it. Kaikki rodulle ja rodun takia.
Ja on nimenomaan etuoikeus tehdä rodulle, rodun takia ja rodun nykyisyyden ja tulevaisuuden eteen. Tämä on ihan parasta. Ja ihan paras tapahtumamotivaattori.

Tällä hetkellä takki on tosin tyhjä. Mutta katsotaan, kun valo taas lisääntyy niin josko energiakin!

Meillä on Anne Talvitien luennon mukaan "mahdollisuus nauttia elämästä". 
Miksi emme tekisi sitä - kaikista peloistamme, estoistamme ja  traumoistamme huolimatta. Jokaisella on "oma apinansa" tai "sisäinen norsu" - joka vetää meitä alas, kyseenalaistaa tekemisemme ja nollaa nokkelat ajatusvirtamme. Ja puhumattakaan muihin peilaamisestamme.

Anne oli lähettänyt oman apinansa Fidzille, mutta me muutko vielä ruokimme ja käymme "rakentavaa" vuoropuhelua oman simpanssimme kanssa? Kun sen simpanssin voi lähettää vaikka Lontoon Zoohon, sinne saamaan virikkeitä!!

Elämä on oppimista ja jatkuvaa itsemme ja koiramme "haastamista" - josko tänään tämän kanssa näin ja huomenna tuon kanssa noin. 
Ja nämähän haastavat meitä jatkuvasti. Eilinen kahdeksan kilometriä sujui sulassa sovussa - mutta tänään kaikki on toisin. Koska orava.

Tämä tässä on juuri parasta.

Olen etuoikeutettu kun saan olla juuri whippetien haastamana ja elää whippetien kanssa. 
Minulla on niitä viisi ja viisi eri näkökulmaa ja viisi eri toimintamallia haastaa minua säännöllisesti ja päivittäin. Tekemästäni tai tekemättömästä. Olen aina uuden edessä, viimeisin laumatulokkaani täytti juuri 4 kuukautta!
Olen etuoikeutettu - kunhan se on whippet joka minua haastaa ja vie.



2.11.2018

Ihan tavallista koira-arkea ihan tavallisena arkipäivänä.

Jokainen yö ja aamu on aina yllätys. Kuinka hyvin koirasi antavat sinun nukkua, vai kehittääkö joku koiristasi yöllisen ripulin tai ihan vaan haluaa 02.15 käydä nostamassa koipea pihalla.
Nukkuuko pentu tänään seitsemään vai antaako siimaa ja pötköttää tyytyväisenä puoli tuntia kauemmin. Lopulta onko sillä niin väliä, kun itse heräät 06.30 siihen, että nenä on tukossa ja hengittäminen vaikeaa. Huoneessa on kuuma ja koirat työntyvät tyynysi taakse yksi kerrallaan, potkivat, haluavat peiton alle, läähättävät siellä, haluavat pois ja hetken kuluttua kaikki alkaa taas alusta.

Lopulta hyppäät kahdeksalta ylös ja heti päästämään koiria pihalle. 
Kuljet perässä ja keräät pennun pökäleet - se kun tykkää astua omaan kakkaansa ja leimata tassunjäljet olohuoneen matolle. Vikkelä vaan on, ja usein vahinko on jo tapahtunut ja pentu mennä viilettää satojen metrien päässä... Joten kun pääset sisälle, alat siivota matosta "kurajälkiä" ja keräät samalla kaikki koirien lelut, joita on ympäri kämppää, niiden säilytyskoriin. Huomaat, että sitä mukaa kun saat leluja koriin, pentu levittää niitä. Otat pikaimurin käteen ajatuksena saada hieman hiekkaa lattialla vähemmäksi. Jostain syystä löydät television edestä, lattialta, viilentyneen pissaläikän.

Jätät osan leluista vielä hujanhajan, sammutat pikaimurin ja lähdet hakemaan rättiä.
Samalla pentu puree sinua jalkaan, joka askeleella, joten eteneminen on hidasta ja vaivalloista. Siivoat pissan ja huomaat kuinka pentu on kuudessa sekunnissa levittänyt "oravan sisukset pitkin ja poikin". Alat nyppiä fyllinkiä pois lattioilta ja matoilta kun nyt keittiöstä kuuluu sydäntäriipivä itku. Mauilla on nälkä.

Jätät osan leluista hujanhajan, fyllingit pitkin mattoja, pikaimurin valmiusasemiin ja lähdet laittamaan pojille aamiaista. Kun olet ensin pessyt pissarätin.
Kahdelle yhtä laatua, yhdelle senioriruokaa, yhdelle penturuokaa ja yhdelle jauhelihaa. Kortisonipilleriä, öljyä ja aamiaislihapullat. Vaihdat koirien veden ja yrität annostella itsellesi oman aamiaisjuoman mutta et voi, koska pentu hyökkii Mauin kupille ja Maui lopettaa syömisen. Vahdit koirien ruokailun.
Nyt yrität annostella itsellesi oman aamiaisjuoman ja tiskata tiskialtaassa olevat tiskit, mutta taas joku koirista haluaa ulos. Menet avaamaan oven - se on ollut pakko sulkea, koska on kylmä ja pentu vetää mutarallia siellä. Ja kun otat pyyhkeen käteen pyyhkiäksesi sen tassut, on pentu jo kaukana. Seisot ovella ja vahdit Hupin ulkopiipahduksen. Huomaat, että villiviini roikkuu rumasti. Haet sakset ja alat riipiä villiviinin kuolleita oksia ja lehtiä. Villiviinin oksat ja lehdet leviävät pitkin pöytiä ja lattioita, alat haravoida ja lakaista ympäristöä. Puhelin soi, mutta se on yläkerrassa.
Keskittyessäsi villiviiniin on pentu kaivanut kukkapenkkiin vaivihkaa kuopan. Multaa on terassin oven edessä olevalla matolla. Käynnistät taas pikaimurin ja alat imuroida. Et voi kuitenkaan jatkaa, koska lattia on niin täynnä leluja ja fyllinkiä, siispä sammutat pikaimurin ja alat kerätä leluja ja fyllinkiä. Kompastelet kerätessäsi luihin ja onnistut tönäisemään olohuoneen pöydän kukan kumoon. Hieman lisämultaa leviää kämppään.

Keräät nyt lelut ja fyllingit, imuroit loppuun ja menet keittiöön jatkamaan oman aamiaisjuoman laittamista. 
Huima pummaa aamuluuta. Maui hyppii pöydillä, sille jäi nälkä. Laitat Mauille hieman ekstramakkaraa, koppaiset pennun kainaloon ja sillä aikaa kun Maui syö kuin hidastetusta elokuvasta treenaat pentua pöydällä. Huomaat taas kuinka vaikeata on osua oikeaan "palkkausrakoon". Pentu seisoo hienosti, mutta se katselee ihan muualle kuin namiin. Tai jos katsookin namiin, niin sen katse vain käy namissa ja et ehdi palkata sitä. Ihmettelet miten toiset osaavat ja sinä et koskaan.

Vihdoin Maui on syönyt. 
Pentu alas ja tiskin kimppuun. Kun nyt taas Maui itkee ulos. Mauilla ei kuitenkaan ole hätä, jonka saat pian havaita, vaan se metsästää pensaiden alla lymyäviä rastaita. Pentu hyökkää ulos ja pyytää Mauia ralliin. Kiellät koiria kuuluvasti ja hätistät ne sisälle samalla kun huomaat, että villiviinin oksia ja lehtiä on yhä ympäriinsä.

ÄLYTTÖMÄN pitkän ajan jälkeen olet jotenkin onnistunut imuroimaan, siivoamaan lattiat leluista ja fyllingeistä, tiskaamaan ja juomaan sen oman aamiaisjuoman hyvin pikaisesti. 
Villiviininkin oksat on lopulta kaikki siivottu, linnuille laitettu ruokaa ja on aika ottaa poikien aamiaisluut ja lähteä yläkertaan päästäkseen suihkuun. Kaikki muut tulevat perässäsi paitsi Maui, joka pelkää, että tämä on salajuoni. Se epäilee, että yritän luulla houkutella sitä kynsienleikkuuseen. Toimenpide, jota Maui inhoaa sydämensä pohjasta.
Tällä kertaa en kuitenkaan leikkaa kynsiä,  ja saan kuin saankin Mauin yläkertaan ja portin sen takana kiinni.

Joku syö nopeammin ja joku hitaammin. 
Alkaa haukkuminen ja vaatiminen; äitiiii, tolla on vielä ja mulla ei. Kukas muu kuin Maui. Kiellät - vaan olet huomannut, että yksinkertaisinta on antaa Mauille toinen luu. Pentu puree tv-tasoa ja kämppiksen huoneen huonekaluja. Kiellät. Yrität mennä suihkuun, mutta puhelin soi ja lattialla on taas pissa. Et ehdi vastata, haet mopin, moppaat ja peset mopin. Samassa huomaat, että pyykkiä on valtavasti kylppärin  korissa. Alat täyttää pesukonetta ja samassa huomaat, että kylppärin lattia on täynnä karvoja, hiukset kasvaneet ohimoilta liian pitkiksi ja aulamatolla on fyllinkiä.

Peset ja huuhtelet kylppärin lattian, parturoit hiukset ja lähdet alakertaan hakemaan pikaimuria. Samassa huomaat, että portaissa on multaa. Puhelin soi. Et kuitenkaan taaskaan ehdi vastata, sillä multa on saatava pian pois, ennen kuin se leviää...

Pitkien ja toiminnallistäytteisten aamutuntien jälkeen pääset jo lähelle uloslähdön hetkeä, mutta se on jo oma tarinansa se. 

27.10.2018

Samui seikkailee - ja kotiutuu!

Samui on ollut ilonamme nyt 3 viikkoa ja 3 päivää. 
Hurjaa vauhtia on aika taas mennyt ja jo tuntuu, kuin Samui olisi ollut täällä USEAMMAN viikon! Hurjan hienosti on lapsi kotiutunut alun horror-öiden ja - päivien jälkeen.

Ai mitä horroria?
No sitä, että lapsi halusi ensimmäiset kaksi yötä ripaszkalle puolen tunnin välein, masu keitti ja kurni. Ensimmäisten päivien kilometrin mittaisiin lenkkeihin meni vaatimattomat 45-60 minuuttia, kun MINÄHÄN en liiku. Samui ei ollut ollut kertaakaan pannassa saati hihnassa ja se kyllä näkyi - ja tuntui. Kahden ripalayazka-yön jälkeen vatsa alkoi asettua. Vähän haettiin oikeaa annoskokoa ja muutenkin balansoitiin evästä, ja saatiin vatsa suomalaisille taajuuksille.

Samukkahan oli painossa liki kilon Mauin vastaavan iän painoa takana, mutta on kirinyt nyt jo 200 gramman päähän. Perjantaipaino (14 vkoa 2 pvää) oli 7,5 kiloa kun se Mauilla oli 14-viikkoisena 7,7 kiloa. Suomeen tullessa Samui painoi 5,1 kg - joten se on saanut jo reilun 2 kiloa kolmessa viikossa lisää. Hurja kasvu!

Samui on vieraillut jo äitini luona, autoillut, ollut hississä, ShowHaun treeneissä, Konalan treeneissä, junnuhandlereiden käsissä, Emmin pöytätreenissä (oli muuten hikistä hommaa, olisittepa olleet 7.10. näkemässä kun meni tunti, että saatiin edes yksi decent kuva...), kauppareissuilla, portin takana, uimatreenieni aikana yksin (porukassa) kotona, häkkikoulutuksessa... kaikki vaan heti!

Miten reipas lapsi hän onkaan!
Tänään oli Arja viimeksi ihmettelemässä kuinka reippaasti seisoi kuivattua muikkua tuijotellen - kun ottaa huomioon millainen se ensimmäinen pöytätreeni oli!!!!!
Painii iloisesti aamu- ja iltapainit Mauin kanssa ja jättää muun lauman hienosti rauhaan. Sisäsiisteyskasvatus on pitkällä - tosin tehtävää vielä sillä saralla on. Kuiviakin öitä on kuitenkin pari jo ollut.

Nokkelan tuntuinen kaveri.
Oivaltaa että Bali ei tykkää, takki puetaan, ruoka-aika on kolmesti/pvä, auton takaosassa matkustetaan - ja sitä rataa. Maui oli HUOMATTAVAN paljon villimpi Samukkaa - tai sitten Samui vaan kerää virtaa tuleviin riehaantumisiin.
Hyvin syö, ulkoilee ja ajoittain jo pyytää pihaovella istuen ulos.

Hyvällä mallilla, kaikki siis. 
Alussahan pelkäsin kovin, että "miten jaksan" mutta jos tämä nyt tähän malliin jatkuu, niin kyllä kaikki lopulta leppoisahkosti sujuu. Muu lauma on myös suhtautunut verrattain kivasti tulokkaaseen. Bali vielä murrailee, mutta sietää myös sangen hienosti. Hupi ottaa löysin rantein ja Huima vaihtaa tarvittaessa huonetta. Maui on ottanut isoveikan roolin ja kiljuu korkealta ja kovaa silloin kun naskalihampaat oikeasti sattuvat.

Kehoitan vakavasti kaikkia pentukuumeessa oirehtivia ja painivia suuntaamaan katseet Britanniaan. 
Jos jaksaa kysyä pentua sen seitsemältä kasvattajalta, olla jonossa muutama kuukausi ja kokea ihanan, yhtäkkisen löytämisen ilon - niin AVOT. Minulla näyttäisi nyt olevan KAKSI varsin kivaluonteista kaveria täällä. Mauia mukavampaa koiraa en ihan äkkiä keksi kokeneeni ja Samui tuntuu tulevan kovaa vauhtia perässä.

Syksy saa Samuin!

© Sanna Norhio-Hanski
Upea Samui Pian taitavissa käsissä 20.10.2018


Kuvakansioiden siivousta - 10.9.2018 Team Kenzongos go!

Jälleen kerran lähdin käymään kuvakansioita koneelta läpi. Ja mitä sieltä löytyikään, mm. käsittelemätön kuvakansio päiväyksellä 15.5.2018!!!

Kuvat on viety hyvässä järjestyksessä 1geehen, mutta palataanpa 10.9. päivättyihin tunnelmiin:

 Tsukki elementissään!

 Tämä on sitä peltokivaa!

 Näin mennään - Maui keulassa ja Huima ja Bali perässä!

Juuri keskustelin "whippetin treenaamisesta" erään kokeneen kasvattajan kanssa. Manailin sitä, kun Mauilla on tapana ensin tsuumailla ja haistella menoa ja meininkiä joskus pitkäänkin, ennen kuin päästään kuvan kaltaisiin tunnelmiin - se seistä möllöttää, ottaa ilmavainua ja katselee hanhien ylilentoa ja ikään kuin miettii, että "viitsisikö - kun noi on niin hitaitakin"...

Yleensä juoksutankin ensin Balin ja Huiman keskenään ja sitten esim. Huiman ja Mauin. Kuitenkin näissä kuvissa harvinaisen mukavaa Kenzolan poikien menoa!


 Whippetin kuuluu aina kyetä väistämään. Kuitenkin totuus on jotain ihan muuta...


 Ooh. Pellolla on kärpisieni! Maui tutkailee.



Nämä on näitä kuvia ja tunnelmia, joita katsellessa sitä muistaa taas auringon, lämpimän, lehtivihreän, pinkeät reidet, menon ja meiningin ja sen, MIHIN whippet on tehty!

6.10.2018

Edinburghin pimeydestä löytyi Sädehtivä Samui!

Nimittäin oli pimeää mennessä - ja pimeää tullessa!

Taas oli Sandqvisti ahdistellut United Kingdomin kasvattajat ahtaalle. 
Yksi kysyi, että "haluatko jonoon" ja toinen totesi "meidän saavan 7 pentukyselyä päivässä". Toki jonoon olisi taas päässyt. Kolmas kertoi, että "perhaps astutan Bellan Rogerilla, dont know yet".

Keväästä asti tein varovaisia tiedusteluja ja lumipalloefekti alkoi ihan vasta muutama viikko sitten. Yksi kasvattajista, Collooney, oli pitänyt yhteyttä kanssani useamman kuukauden. Lähettänyt tulevien yhdistelmien sukutauluja ja olimme osittain monista asioista jopa yhtä mieltä. Ensimmäiset kaksi yhdistelmää olivat ja menivät, ne eivät ehkä niin napanneetkaan, mutta sitten; sitten jotain tapahtui.

Samuista tuli ensimmäinen kuva.
Veljeksistä ja siskoksista toki myös. Minulla on yöpöydällä ruutuvihko, johon teen usein "kaikenmaailman muistiinpanoja". Olinpa siinä listannut kolme veijaria, 1, 2 ja 3. Samui oli ykkösenä. Vielä odotin kuitenkin salamaniskua päähän.
Se tulikin parin viikon kuluttua, kun sain uudet kuvat. Nyt kysyin suoraan, että "myytkö TÄMÄN minulle, jos Nordea on minua kohtaan kiva".

Nordea oli kiva ja Finnair myös.
Finnairin myyntivirkailija nimittäin ehdotti suorilta, että jääpä yöksi. Menopaluu saman päivän aikana olisi ollut sellaiset 700 euroa, mutta kun jäin yöksi, niin maksettavaa "jäi enää 500 euroa". Jostain Edinburghin kolkasta löytyi myös "edullinen" B&B pubin yläkerrasta, jonne sai koiran vain 15 eurolla. Hauskaa sinänsä, että Sandqvisti ei nyt ihan nähnyt kokonaistilannetta. Lentokentän välittömässä läheisyydessä olisi saanut tuutia 100 eurolla (incl. koiro), mutta tämä "idyllinen merenrantahotla" vei 55 euron yöpymishinnalla voiton. Se oli Booking.comin mukaan "5 km:n päässä lentokentästä" mutta totuus oli kyllä lähempänä kymmentä kilometriä, ylikin. Menosta maksoin parkkimaksun verran (10 puntaa) ja paluusta 17 puntaa, joten säästöä tästä inan kaukaisemmasta sijainnista ei kyllä tullut.


Fiona Finch, joka omistaa Mauin siskon, ystävällisesti haki minut lentokentältä. 
Oli ihanaa nähdä Mauin sisko livenä ja keskustella Fionan kanssa tovi ennen kuin saavuimme hotellille. Siellä meitä odottikin Viv, mutta myös Cruftsin BIS-voiton vienyt Tease omistajineen.

Dollie ja minä hotellin pubissa.

 Fiona, Yvette ja Viv.

David, Fiona ja Yvette. Naurua riitti!

Sitten lähtikin lapasesta. 
Iltahetki pubissa oli hauska Vivin, Fionan, Davidin ja Yvetten kesken ja putosin kärryiltä jo kolmen minuutin keskustelun kohdalla. Kävimme Vivin kanssa läpi Samuin papereita ja imaisimme paikalliset pinacoladat, jotka olivat kyllä aika kaukana perinteisestä.
Se olikin minun iltaruoka, se rinksi, sillä pubissa ei ollut tarjolla edes paahtoleipää. Pennut tuotiin kainaloon, minulle oma ja Samuin sisko, Flirt, Davidille ja Yvettelle. Monta, monta insideläppää myöhemmin - kävimme läpi mm. Vivienin tapaa nimetä pentujaan - ja kaikilla oli niin hauskaa - paitsi minulla, joka vaivihkaa toivoin Samuille tulossa olleen nimen vaihtoa. Curb Crawler ei mennyt ihan maaliin meikäläiselle, tarinasta sen takana puhumattakaan. Siispä CC vaihtui Poker Playeriksi, hyvä niin!

Sitten vähän hotellitunnelmia:



Muutaman tunnin yöunien jälkeen, hetken hotellin suihkua ihmeteltyäni (sitä ei siis ollut, joten skippasin vedellä läträämisen - huomatkaa kuvassa oleva MUKI, ilmeisesti sillä oli tarkoitus kauhoa vettä päähän?) suunnistin rohkeasti hotellista ulos.

Respa-Rob oli luvannut "Edwardin tulevan ottamaan sinut kyytiin, koska Edward ottaa vain 15 puntaa ja muut 30 puntaa" - kuulosti hyvältä 22.00 illalla mutta aamulla 06.45 ei enää. Missä Edward on ja minkälaisella autolla? Tuleeko hän varmasti? Onko Edward taksikuski vai ajaako hän minut Sohoon ja jättää sinne?
Lähdin tallustamaan pimeyteen Samui kainalossa ja mietin, että "mitähän tästäkin tulee" - kun heti ensimmäisessä t-risteyksessä tuli tenkkapoo.

Ihmeitä tapahtuu. Kuten tänäkin aamuna. 
Viisi minuuttia ensimmäisistä epätoivon minuuteista näkyi keltainen taksivalo. Jiihaa, olimme matkalla kohti lentokenttää. Ja vain 17 punnalla. Edinburgh airport siinsi näkökentässä jo noin klo 07.10. Nyt sitä aamiaista, jota uinuva B&B ei tarjonnut. Lentokentän kiskasta löytyi leipänen ja aamiaisjuoma. Samui nukkui kassissa. Pahaa-aavistamatta lähdimme talsimaan Finskin lähtöselvitystiskille...


Nimittäin Vera Virkaintoilija häipyi Samuin passin kanssa "takahuoneeseen" ja palatessa moitti, kun passissa ei ollut rokotuksia. 
No voi veikkonen, olisit sanonut, että olet niiden perään ja olisit saanut rokotuskortin mukaan. Sain pitää siinä ilokseni esitelmän "about Finnish laws and regulations" ja itsekin hämmästyin, kuinka hyvin se enkku tässä kohtaa lähti.
Samuin tiketti maksettiin ja sitten kaukalobaariin. No mutta Anita, mikä emämoka!!! Unohdin kännykän liivin taskuun ja pääsin heti valokeilaan. Tai no, joku aparaatti se oli, mihin astuttiin ilman kenkiä ja leviteltiin raajoja laajalle. Samui kiljui kaukalobaarin tiskillä ja oli jo pudota kasseineen maahan, sen verran raisua älämölöä se piti "hylättynä" vetoketjuin suljetussa laukussa, äitylin ollessa sulkemassa kengännauhojaan ja vakuuttamassa lentokenttävirkailijoita kyseessä olevan vain pennunhakureissun.
Nyt tulee Tina Tarkka ja vie meitä takahuoneeseen. Koira pois laukusta ja kassin saumat käytiin puristellen läpi. Saumojen osoittauduttua tyhjiksi, pääsimme vihdoin läpi turvatarkastuksesta ja jatkamaan portille 6758, joka oli seitsemän kilometrin päässä.

Ei siinä pitkään ehtinyt istua ja ihmetellä, kun bussi jo vei kohti lentokonetta.
Vain n. 30-45 minuuttia ennen laskeutumista Samui alkoi käyskennellä siihen malliin, että iskin kasvattajalta saamani Sun-lehden lentokoneen lattialle, nostin koiran siihen ja katselin ihmeissäni, kun lapsi alkoi samantien pissiä kevyttä viiden minuutin mittaista pissaa.

Nyt minulla on kotona mitä suloisin pentu pentunen, iloinen, reipas, eloisa ja iloisa.
Haaveet on tehty toteutettaviksi. Jos sielu ja silmä sanoo YES Englannin kohdalla, täytyy vain soittaa Nordeaan ja Finnairille.


Reissusta jäi erityisesti mieleen tämä eräiden vinttiharrastajien Kaalimato.comiin yhdistämä skotlantilainen  LENNONJOHTOTORNI - joka minusta oli todella kaunis ja puhutteleva. 
Taksinkuljettaja vielä kertoi, kuinka se valaistaan aina ajankohtaan ja tilanteeseen sopivasti. Värikirjo on laaja ja eittämättä lennonjohtajat ovat ylpeitä tekeleen katolla työskennellessään.

Reissusta jäi TIETENKIN mieleen myös se, kuinka unelmia pitää olla ja niitä päin pitää mennä rohkeasti ja avoimin mielin - elämä on tehty elettäväksi ja elämä kantaa. Kaksi mielimottoani.

Tässä kuvassa lapsikoira matkustaa lentokoneen lattialla, auringonsäteiden osuessa viiksikarvoihin.

Minun on kai turha mainitakaan, että Suomen päässä lentokone parkkeerasi noin seitsemän kilometrin päähän EXIT-ovesta. Tekevätköhän ne sen tahallaan?
On nimittäin hauskaa yrittää metsästää viimehetken tax free-ostoksia seitsemää kilometriä tallustellessaan, nimittäin TÄMÄ suklaa ja TÄMÄ viini ja TÄMÄ vodka on vain EU-alueen ulkopuolelta/Kanadasta/Japanista tulijoille. Brexit-maasta tullessa ei saa käytännössä ostaa edes pastillirasiaa R-kiskasta - tai saa, mutta se maksaa enemmän kuin Hakunilan Äsmarketissa.

Vielä; miksi Samui?
Saariteema selvästi jatkuu Kenzolassa. Fijiäkin vilauteltiin, mutta sattumoisin juuri Samuin saarta kuvattiin mediassa joogaajien ja hiljaisuuden retriittien saareksi. Utö, Ahvenanmaa ja Ibiza olivat myös ehdolla (haha). Mutta jos joogaa ja hiljaisuuden retriittiä on tarjolla, niin nimen ollessa enne (?), otamme joogasaaren.

Samui parkkeerasi kotona heti Hupin turvaan, their minds yoga together!

Live your life! Dreams are made to be fulfilled!

Thank you Viv for everything - making my dreams to become true!