22.8.2016

Kevyttä hitskokkia Heinolassa.

Minähän olen tunnettu siitä, että ilmoitan koirani sen mukaan näytelmiin mikä on a) kulloinenkin
pankkitilin saldo ja b) ajomatka kehään.
Toki poikkeuksia vaihtoehto b:n kohdalla on, kuten nyt vaikka keväinen keikka Vaasaan ja kesäinen kiepsahdus Kuopioon. Mutta näillä pidemmillä reissuilla on sitten yöpyilyäkin mukana, matkaseurasta puhumattakaan.
Lähtökohtaisesti kuitenkin katson kilometrejä sillä silmällä, että minkä verran jaksan yksinäni ajella.

Minua hieman kritisoidaankin näytelmävalinnoista.
Milloin valitsemani näyttelyn tuomari on tampioainesta milloin muuten vain puusilmä. Tympeä. Tylsä. Ennalta-arvattava. Hätäinen. Ei juoksuta tarpeeksi. Juoksuttaa liikaa.

Ja niin edelleen.

Ymmärrän täydellisesti sen, että voitto, menestys, pisteet - halutaan maksimoida. 
Rahalle halutaan hyötyä, vastinetta. Minusta on kuitenkin usein vain hauskaa lähteä tien päälle, höpöttämään samanmielisten kanssa.
Sanovat, että "on mielekkäämpää ilmoittaa vinttikoirista yleisesti jotain tajuavalle kuin sellaiselle, jonka nettisivuilla näkyy olevan enemmän oikeuksia roduille, joiden nimeä ei pysty edes lausumaan". Sitten kun kehät on käytynä ollaan taas hiukan näreissään, koska sille uppo-oudolle tuomarille oli ilmoitettu 80 koiraa, kun vinttispesialistille vain 12. Vallalla on vallan ajatus siitä, että on "Hienompaa pärjätä vinttikoiria etäisesti tuntevalla kuin jollain timbuktulaisella allrounderilla".

Hienompaa ja hienompaa.
Onko mitään hienompaa kuin nurmikenttä, aurinkoa ja ratkeamaisillaan oleva retkituoli? Tai raikas kesäsade ja EI-turkkirotu?
"Onko teillä tänään täällä joku spesialistituomari, kun whippetejä on kuin meren mutaa"? Kysyi eilen eräs kotimainen tuomari kävellessään ohi kehämme. Ehkä joku vastasi, että - Tätä tuomaria ei kukaan tunne.
Myönnän itse arponeeni Kouvolan ja Heinolan välillä, lottopallokoneella. Kuten yleensäkin arvon tuomarit, joille ilmoitan. Uskokoon ken tahtoo.
Outous viehättää. Kohta alan ilmoittaa koiriani kaikkia todennäköisyyksiä vastaan, ihan vain sen perusteella, ketä tuomaria haukutaan eniten. Johan Viri aikoinaan sai varasertin sellaiselta tuomarilta, josta piti olla "varma tieto", että H tulee niin että heilahtaa.

Lopulta lienee ihan sama (?) keneltä se sertti tulee.
Rotuspesialisteja on hyvin vähän ja heidän, jos keiden, maku on olevinaan yleisesti tiedossa. Lopulta spesialistienkin painotukset vaihtelevat kehän tarjonnan mukaan ja - En tänään ymmärtänyt yhtään, mitä Pelle-Pär Hermansson teki. Se teki ihan oudosti -kommentit ovat arkipäivää.
Sitten taas joku tuomari, jonka nimeä ei kukaan kykene edes sanomaan; Hernendoswanqa Lillypop Scorchio-Hereidos tekee kuudenkymmenen whippetin kehän "järkevästi" ja saa osakseen kriittisten whippetistien hehkutusta, koska "antoi vaan 6 SA:ta". Toki hehkutus riippuu sitten siitä, oliko sanojan oma koira noiden kuuden joukossa.



Takaisin Heinolaan. 
Koiria kieltämättä oli paljon. Muistaakseni 66 ilmoitettu, joista 3 poissa. Laszlo Erdös Unkarista oli kovan, mutta selvästi mieluisan tehtävän edessä. Hän teetätti jokaisella samat kehäkuviot ja jaksoi huonolla englannillaan selittää usealle koirasta tekemiään erityisiä huomioita, jotka joko pudottivat koiran jatkosta tai pitivät niukinnaukin jatkossa.

Tuntui kuin olisin ollut ensimmäistä päivää kansakoulussa. Tuomari antoi erittäin paljon ERIä ja SA:takin oli tarjolla monelle. Niinpä PU- ja PN-luokat pullistelivat koiria. Tällainen hidas koira koiralta - pudottaminen oli jännää. Tuomari miettii, juoksuttaa ja kättelee summittaisesti sieltä ja täältä koiria pois. Selittäen.
Yhdessä vaiheessa hän käveli kohti meitä kolmea urosvaliota (kaikki saimme SA:n) ja olin lirauttaa jo tässä vaiheessa housuuni. Hän kätteli meidän takana olleen, kolmanneksi tulleen urosvalion. Saatoin huokaista, mutta vain hetkeksi. Avoimen luokan kakkonen (muistaakseni) ja Bali vastakkain - juoksimme kierroksen. Tuomari tulee selittämään meille. - Nice male, but he just needs better head. (muistan ajatelleeni, että mistä tähän hätään saan Balille vaihtopään?!) Olin varma, että me putosimme jatkosta. Nyt tuomari menikin AVO-luokan uroksen luokse, en kuule, mitä hän selittää. Hän kiittää esittäjää ja he poistuvat. EI OLE TODELLISTA, hihkun hiljaa mielessäni ja mietin jatkotilanteita ajatellen erilaisia Tenoja.

En ole koskaan (aiemmin) laskenut pisteitä, mutta nyt niitä on tullut laskettua.
Maailman Voittaja-näyttelystä alkaen olen ollut pistelaskusta kiinnostunut. MV-kehästähän ei pisteitä herunut, koska hallitus oli pähkinyt asian liian vaikeaksi. Toki minä olisin keksinyt siihen oivan sabluunan. Jos suomalainen koira on ROP, siitä sitten surutta 1000 pistettä ja Vuoden Whippet-titteli kera kukkakimpun ja diplomin. Laulun säestyksellä. 
Ulos jäätiin pistelaskuista. Yritin käydä tarkistamassa vuoden 2014 tuloksia, mutta en löytänyt. Olimme varmasti jossain sijalla 26, veikkaisin.
Nohh, koska kyseessä oli "vain yksi näyttely, vain yksi satunnainen menestys" jäi meille näyttämisen halu. Mutta kuinkas kävikään. Vuonna 2015 Bali oli sijalla 11, jääden yhdellä pisteellä ulos Top kympistä. Hilarious.

Niinpä jännitys oli kyllä Heinolassa huipussaan kun Sandqvist hikeä otsaltaan pyyhki kykkiessään neljän uroksen joukossa PU-kehässä.
Hyvä etten kärrynpyörää heittänyt kun neljänneksi lopulta pääsimme! Pisteet vain vilisivät silmissäni ja äkkiäkös Emmiltä luetteloa lainasin ja laskin pistetilin kasvaneen 28:lla pisteellä.



Tällaiseksi tämä on nyt sitten mennyt.
Muistaakseni joskus Jamon aikoina piipahdimme TOP 10-listoilla, aika kärkituntumassakin. Sen koommin ei meillä ole listoille asiaa ollut. Jamohan kilpaili aktiivisesti 90-luvun lopussa. Those were the days.

Tänä päivänä kilpailu on whippeteissä erityisen kovaa.
Hienoja uroksia - ja narttuja - on pilvinpimein. Koirat ovat kunnossa, esittäjät samoin (!) ja tuomareilla on varmasti vaikeuksia valita kulloinkin "parasta", parhaiden joukosta. Hyvänä päivänä paikalla on toinen toistaan hienompia koiria, jotka kaikki haluavat muutaman lisäpisteen. Luokkavoiton, sertin, Cacibin, tittelin.

Kotiinhan matkaa ihan se sama koira, kuin aamulla kotoa lähtiessä. Mutta onhan se hienoa, kun 77 pistettä kasvaa hitskokkimaisen jännitysnäytelmän jälkeen 96:een pisteeseen!!

Kotiin tullessa juhlakalu söi sörsselssönit ja kävi kiepille. Syvään huokaisten. Äidin hihkuessa taskulaskin kädessä.

15.8.2016

Haluaisin joskus olla osa elokuvakäsikirjoitusta.

Nimittäin Hollywood-elokuvissa kaikki tapahtuu aina kädenkäänteessä, omalla painollaan. Sutjakkaasti, rivakasti ja huolettomasti. Ihmiset ovat ystävällisiä, avuliaita ja sydämellisiä.

Piipahdin lauantaina Peijaksessa. 
Selkääni oli ilmestynyt viheliäinen patti, sitä särki (!) ja se oli erittäin kosketusarka. Päätin kurvailla aamutuimaan Peijakseen, koska ajattelin salaa mielessäni, että patti jää parhaassa tapauksessa sairaalaan. Ainakin kuvittelin kipujen jäävän sinne.
Odotushuoneessa oli täyttä. Itseasiassa jo pelkän sisäänkirjautumisen tukki herra kaikkine mahdollisine särkyineen ja vaivoineen. Häntä haastateltiin - ja hän antoi haastattelua - ilmoittautumistiskillä noin puoli tuntia. "Kyllä kävin lääkärillä maanantaina. Mutta ei se mitään tehnyt. Mulla on uusi aika 26. päivä. Kyllä henkeä ahdistaa. Pakottaa. Huimaa. Voin huonosti. Ahdistaa. Kävin terveysasemalla, kun kylki on kipeänä, mutta sitä vain hieman paineltiin. Ei muuta. Minä jään nyt tänne. Minä tarvitsen lääkäriä." Mies haki odotushuoneessa kontaktikaveria ja löysikin sellaisen punakasvoisesta miehestä, joka oli istunut odottamassa lääkärille pääsyä kertomansa mukaan 5,5 tuntia. Yhdessä he päivittelivät "systeemiä" ja punakasvoinen mies parahteli suureen ääneen muiden pääsevän kokoajan lääkärille ennen häntä. Herrat kävivät vuorotellen tupakalla. Vertailivat vaivojaan, voivottelivat ja vääntelehtivät.

Takaisin pattiin.
Iloinen, kiharatukkainen, lennokas lääkäri tutki patin ja totesi sen olevan tulehtunut lipooma (rasvapatti). Hain apteekista antibioottisalvaa, jonka piti tehdä taikoja ja rauhoittaa patti. "Soitat vain omalle terveysasemalle maanantaina toimenpideajan ja patti poistetaan".

Patti selässä - ja otsassa melkein myös - lähdin aamulla koirien kanssa lenkille, kohti terveysasemaa. 
Nimittäin "Ei me täällä kenenkään Peijaksen lääkärin mukaan vaan toimita, sun pitää tulla näyttämään se meidän lääkärille"!
Hermostuin tietenkin alta nanosekunnin, nimittäin koittakaapa tehdä perässä, eli nukkua, kun molempien käsien sormet puutuvat ja PATTI särkee selässä. Siinä sitä on hyvät nukkuma-asennot kortilla ja sellaisen jos löytääkin hetkeksi niin tuotapikaa pattisärky + puutumiscombo tulee hapokkaasti läpi rem-unen.
- Kuuntele! parahti hoitaja ja lohdutti: Otat vain tiimitoimisto-lipukkeen aulasta ja pääset nopeasti sisään (todellisuudessa odotusaika oli noin puoli tuntia) ja hoitaja pyytää lääkärin katsomaan pattia (todellisuudessa lääkäriä sai odottaa vielä noin seitsemän bonusminuuttia).

Mutta mitä tapahtui matkalla?
Päätin hyödyntää kännykät kädessä vastaan purjehtineen nuorisojoukon:
- Hei anteeksi, onko kenellekään teistä Huawei-puhelin tuttu?
Yhdelle oli.
- Olisitko voinut sanoa, miten tekstiviestit saa poistettua, nimittäin uusi ohjelmistopäivitys poisti roskiskuvakkeen?
Pieni poika tuhahti: - En mä niistä tiedä, mulla on ollut Huawei vasta viikon. Ja purjehti kavereineen jo pitkälle ohi. (olisi pitänyt tajuta, tekstiviestit on niiiin last season)
Jäin siihen sitten anelemaan: Anyone? Ja onneksi yksi pieni ruskeatukkainen poika auttoi minua; tekstiviestiotsikkoa piti vain osata painaa voimakkaasti; silloin viestin viereen tuli sininen pieni pyörylä ja alas roska-astian kuva!!
Kiitos sinulle hyväkäytöksinen ja avulias pieni poika!

En lakkaa hämmästelemästä sitä, että ensin roskiskuvake - looginen sellainen - annetaan asiakkaalle ja sitten tehdään ohjelmistopäivitys, joka vie roska-astian?? Em. ohjelmistopäivityshän vei jo puhelinnumerot, nyt lisäksi tuikitärkeän, loogisen ja olennaisen kuvakkeenkin.

Takaisin terveyskeskukseen.
Lipooma-diagnoosi muuttui - hmm. jotain latinaa se oli, sanotaan nyt vaikka muotoon: zinginis vikoxidis ja huoneessa piipahtanut lääkäri lupasi soittaa antibioottikuurin apteekkiin. Piipahdin ensin K-kaupassa ja turisin pitkät pätkät nuorten kanssa, jotka arvuuttelivat koirieni juoksunopeutta - uskoin nyt reseptin ehtineen hienosti sähköisessä muodossa apteekkiin, mutta eihän nyt tietenkään. Sehän olisi ollut jo liioittelua, että se vartissa olisi ollut asiakkaan käytettävissä. Sen lisäksi että ikävöin Huawein roskiskuvaketta (+ niitä puhelinnumeroita, jotka se söi), ikävöin myös perinteisiä ja selkeitä paperireseptejä.

Vielä pieni sivujuonne.
Nuori nainen tulee lastenvaunujen kanssa apteekkiin. Olin tuolloin vielä jonossa. Nainen julistaa eteisessä suureen ääneen, että "Eikö noille koirille ole mitään muuta paikkaa, en pääse kulkemaan vaunujen kanssa". 
Kiiruhdan ulos. Olin nimenomaisesti arponut apteekin edessä olevien pylväiden kanssa, pylväästä numero 1 oli tullut joskus aiemmin 1 valitus (siinä oli apteekin oven avauspainike) ja nyt koirat olivat pylväässä numero 2, pankkiautomaatin vieressä. Mutta ne olivatkin keksineet ryhmittyä neuvolaoven lähelle, kävin siinä sitten koostamassa koirat uudelleen, kytkin ne pylvääseen 1 ja ihmettelin, että "Mihin se rouva hävisi, jonka piti päästä neuvolaan", mutta hänpä olikin TULOSSA neuvolasta, ja oli vallan hienosti päässyt ovesta vaunujen kanssa. Ilmeisesti vain hänellä oli tarve avautua, että "Onko niitä koiria pakko"... ja sitä rataa.
Siellä hän tepasti jo pitkällä vaunujensa kanssa tyytyväisenä - mikähän se ongelma oikeasti oli?
Samassa paikalle purjehtii kaksi vanhempaa rouvaa; - Nämä ovat aina niin rauhallisia. Pelkäsiköhän se nuori koiria? Niin rauhallisesti aina odottavat, niiiiiin kilttejä ovat ja hyvin hoidettuja. Aijai sentään ja voi kuinka ihanaa.

Vielä yksi runoilijarouva juoksi peräämme ja toinen mätkähti selälleen asvalttiin, kun Huima ja Bali hieman halasivat.
Mitäpä minä sitten enää muuta kuin hiihdin kiireesti kotiin, patti edelleen selässä särkien.


Kuvituskuvassa kaksi lokkia odottavat, että pääsevät kakkimaan päähäni. Tai sitten siihen pattiin.

13.8.2016

Kolme kertaa Kuopio.

Ensin se beisikki valitus alkuun - jestassentään kun on päivityksissä viivettä. 
Minkäs teet. Äsken käsittelin kuvarupeamaa; siirsin tavaraa koneelta 1geehen. Jaksoin 2,5 tuntia. Sitten vastaan tuli kuvakansio, joka oli kuvattu 5.7. - eikä kuvia oltu muokattu. Tai no, osa oli, mutta suurin osa möllötti nelimegaisina odottaen pienentämistä ja nimeämistä. Suljin kansion ja tulin tänne.


Tulihan piipahdettua Kuopiossa. Kuvassa kukkaloistoa paikallisesta puistosta.
Balin ja allekirjoittaneen osalta reissu oli palkintoköyhähkö, mutta tapahtumia oli senkin edestä. Olin talven pimeinä tunteina saanut päähäni lähteä Kuopioon Cacib-jahtiin, mahdollisuuksia kun oli tarjolla kolme. Tosin kevään aikana Cacibeja tuli juuri, kun niitä vähiten odotti. Sikäli onni onnettomuudessa, koska Kuopiossa Cacibit eivät olleet lähelläkään!

Hello Kuopio. I have landed.

Kuopio on kaunis kaupunki ja siellä tulikin tepastettua mojovat iltalenkit Mian ja Timon sekä koiralauman kera. Perjantaina 4,8 km ja la 5,3 km. Tähän sitten päälle hiihtäminen parkkipaikalta itse kehään, sanoisin puoli kilometriä suuntaansa. Ravirata oli ihanasti kallellaan ja sitähän riitti, kehämme oli sopivasti radan puolivälissä. Hyvä että hiihtämistä riitti, sillä possumunkit olivat pulleita ja ravintola-annokset isoja.

Rantalenkkimaisemia.

Sanna oli lystikäs ja rento matkakumppani.
Eipä paljon haitannut, että häkkipedit jäivät päiväksi auton katolle ja kastuivat läpimäriksi. Mitä nyt auto haisi hiukan vanhalle ja mädäntyneelle saappaalle, mutta mitäs pienistä. Hotellihuoneessamme haisi sensijaan tuttu ja turvallinen whippetin suolistoaromi, mitä varmasti koko iloinen poikatrio päästeli; Bali, Pluto ja Vito.


Meikäläinen tuuletteli hysteerisesti tunkien tyynyjä ikkunan väliin ja pojat haukkuivat. Ikkunan takana oli niille ohjelmaa kerrakseen ja pihalla olevissa autoissa meteliä piisasi. Kylläpä olikin äänekästä koiraporukkaa. Siinä allekirjoittaneelta pääsi erittäin äänekäs säikähdys kun läpeensä kyllästyneen näköinen rouva työnsi noin neljä kerrosta bokseja hissin ovea kohti ja noin 16 pommia rätkähti räkyttämään. Että olikin kimeät äänet. Samaiset pommit muuten pommittivat hotellikäytäväämme. Eräänä aamuna käytävältä nimittäin löytyi pommin kokoinen sikari, jonka entisenä hotellisiivoojana muitta mutkitta pussitin.

Sannan juhliessa serttejä, valioitumista, sijoituksia ja Mustin ja Mirrin lahjaseteleitä TOISEN Sannan kanssa, joka juhli serttejä, valioitumista ja sijoituksia ja Mustin ja Mirrin lahjaseteleitä meikäläinen marssi Kuopion kaunista rantaviivaa.
Hain mm. perjantaina läheisestä Kreeta-ravintolasta lohiannoksen hotellihuoneeseen. Annos oli niin mehevän maukas, että seuraavana päivänä sovin tehokaksikko Karin ja Katariinan kanssa treffit Kreetalle. Eikun ravintola Kreetaan. Annu tuli tietenkin mukana, joten nelistimme ihanat annokset yhdessä ja nauroimme whippetmaailman ilmiöille ja ehkä jopa paransimme sitä hiukan - nyökytellen toinen toistemme oivalluksille.

Katariinan lautasella on pala Kreetaa.

Ja sen kerran kun minä istun matkalla tovin ravintolassa.... puolitoista tuntia taisimme ehtiä olla, kun hotellin respasta soitetaan; koiranne ovat karanneet!
Siinä lohiannos ja bananasplit sulivat kun kiidin juoksujalkaa hotellille. Niin se sitten oli ja kävi, että Vitoa oli alkanut tylsistyttää ja se oli pyytänyt Balin messiin ja yhteistuumin nämä kaksi olivat lähteneet hotellihuoneesta livohkaan. Sanna oli autuaan tietämättömänä raviradalla pyörähtelemässä Pluton kanssa ravirataa ehkäpä nyt toiseen suuntaan ja meikäläinen lähti rangaistuksena lenkittämään poikakaksikkoa jälleen väsyksiin.


Sunnuntaina ehdimme vielä ruokailla rantaravintolassa ennen kuin lähdimme viemään nyt hieman kasvanutta koiraporukkaa takaisin kotikonnuille, nimittäin Aida oli liittynyt juoksutuoksuineen laumaan. Tuoksut sekoittivat yhden pojan pään siihen malliin, että Aida matkusti sylissäni kotimatkan. Suloinen nappisilmä Aida.



Ai miten ne kehät menivät Balin osalta? Eikös siellä pärjännyt moni tuttu hienosti?
Justiinsa. Herra Mannucci oli päättänyt jakaa TRIANGLE-ilosanomaa vähän jokaiselle ja opasti kernaasti, kuuluvasti ja näyttävästi miten kolmio tehdään. Arvostelut olivat kolme lausetta koiran virheitä ja yrittipä hän soveltaa ihan omia koiranäyttelysääntöjäkin. Balille perjantailta EH, koska koirassa ei about ollut mitään hyvää.
Sannalle pätkähti koko potti, Vito valioitui komeasti PU1-pallilta ja nappasi Cacibin.

Lauantaina virolaisella Ingatädilla arvostelut olivat pitkiä ja Balistakin alkoi löytyä positiivista sanottavaa, kuten Pleasing male. Excellent type and proportions. Perjantain "Sufficient neck" oli yön aikana muotoutunut ja Ingatädin mielestä se oli nyt "Excellent neck". Body condition oli myös excellent, kyllä se näillä lenkkeilyillä kuuluukin olla. Balille tältä päivältä tuloksena ERI/-
Sannan Pluto pamautti lauantailta sertin ja saman meni ja teki toisen Sannan koira, Arla.

Sunnuntaina alkoi olla jo melko hapokasta. Puuroaamiaisen jälkeen olisi tarvittu pakastinkylmät teepussit silmien alle - silmien alla alkoi nimittäin univelka näkyä - tai sanoisinko roikkua. Yritin siinä aamulla ottaa pienet hapetukset ja kymmenen minuutin joogan kehän laidalla - mutta koska otsassani lukee; "Haluatko avautua minulle" - tuli nuori neito talouspaperikärryjen kanssa luokseni ja eteeni, aamuvirkeällä äänellä kysyen missä on "sen ja sen rodun kehä". Ennen kuin siinä ehti kissaa sanoa, oli neito istunut viereeni ja alkoi kertoa valtavista kävelymääristä, mitä raviradalla on tullut päivittäin marssittua. Taisi tyttö puhua ihan 30 kilometristä/päivä! Siinä tuli lisäksi kuultua muutama wc-paperitarina, kuinka "ihmiset valittavat jatkuvasti kun ei ole paperia" - meitä on liian vähän, tyttö parahti ja pian olikin jo kenkä ja sukka pois jalasta ja rakot olivat rivissä; "katso, tässä on kolme".
Peer Gynt viljeli onneksi hänkin excellent -sanaa mukavasti, nimittäin paljasjalkainen Massimiliano aiheutti minussa elinikäiset traumat. Balilta löytyi Peer-sedän toimesta excellent chest ja fore chest ja sound mover-kommentinkin sai - vaikka olin aamutuimaan poistanut Balin tassusta kivenkin. On se machine. Mun matkakoira Bali. Sitä ei pikkuasiat hätkäytä. Kunhan ei nyt vain olisi ovea oppinut avaamaan. LOL
Balille sunnuntailtakin ERI/-.
Sanna & Sanna patsasteli jälleen PU- ja PN -kehissä ja serttiä tuli ovista ja ikkunoista. Arlasta leivottiin sunnuntaina Hupipupsivalio numero 18.
Ihan huikeeta.
Kamalinta tässä reissaamisessa on se, että parin lepopäivän jälkeen voisi välittömästi, kulkematta lähtöruudun kautta, lähteä uudelleen.



Kiitos ja kulaus. Tämän blogipostauksen aikana on juotu lähes litra ananasmehua. 
Kuopiossa poksuivat kuoharit - ehkä tässä pitää alkaa ostella poksuvia matkaan. Poksautella kun voi aina yhdessä tai erikseen, iloon ja eehoohon. Poksuva piristää aina!


Iso kiitos matkan kapteenille Sannalle ja kaikille jotka piristivät päivää, iltaa, lenkkiä, kehänlaitaa. Mahtavan rodun parissa on mahtavia tyyppejä. Poksauttelemisiin!
Isoista isoin kiitos ihana ja kaunis Bali, mun maanmainio matkakoira!

Minne seuraavaksi? :)


30.7.2016

Ihana työtehtävä silkkivinttikoirien erikoisnäyttelyssä!

Paitsi ettei se tuntunut työtehtävältä ollenkaan. 
Olin talven aikana saanut kutsun tulla arvostelemaan silkkivinttikoirien erikoisnäyttelyyn, tarkemmin heidän Voittaja 2016-näyttelyynsä. Olin tietenkin äärimmäisen otettu ja imarreltu ja taisin siinä muutamalle whippetihmiselle asiasta mainita tuoreeltaan ja sain mm. seuraavanlaisen kommentin: "Mutta ethän sä tunne rotua"? Kerrankin olin sanavalmiina heti enkä viidestoista päivä: "He ovat pyytäneet minun mielipidettäni ja sen menen antamaan. En enempää enkä vähempää". Päätin olla avautumatta aiheesta ennakkoon sen enempää.

Myös meidän whippetejä arvostelee harva se viikonloppu esim. chow chow- tai collie-kasvattaja tai erityisesti molossirotuihin perehtynyt allrounder. 
Eipä sillä, että heissä mitään "vikaa" olisi, mutta erikoistuomareita ei ole joka oksalla, eikä edes joka puussa. Voiko mitään rotua lopulta edes tuntea "läpikotaisin"? Ei voi. 26 vuotta whippetien parissa on näyttänyt sen, että rotu elää, tyyppi (tyypit) varioi, "tarkkaan harkittu yhdistelmä" antaa sutta ja sekundaa. Omiin harrastusvuosiini mahtuu mm. lukuisia kokotappeluita, pulurintojen esiinmarssi, jatkuva sota whippetin käyttötarkoituksesta, muutama sääririita, lanteiden venymistä ja rungon kenkälaatikoistumista. Pysy siinä sitten linjassa ja puolusta milloin lyhyttä runkoa, milloin pitkää, milloin sipsutusta ja milloin liitoravia (liito-oravia pitääkin puolustaa, toim. huom.). Juuri kun olet kenties kääntänyt kelkkasi jonkin nyanssin suhteen tai sisäistänyt sen saat alkaa pureskella uutta.
Oppia ikä kaikki. Koirat elävät hetkessä. Ihmisenkin pitäisi.

Käymälläni tuomarikurssin pätkällä opin tunnistamaan koirien "tyypillisiä virheitä" sekä tulkitsemaan erilaisten koirien rakennetta ja mittasuhteita. 
Minullehan sanottiin ennen kurssille pyrkimistä, että "koirasilmää joko on tai ei ole". Nohh, koirasilmää voi ja pystyy toki harjaannuttamaan ja koirasilmä kyllä paranee käytössä, väitän. Jos tuijotat vain autoja ja niiden korimalleja, koirasilmä ei harjaannu. Mutta jos otat mielelläsi kaikki mätsärikutsut vastaan, jotka saat ja tuijottelet ainakin silloin tällöin vartin verran eri rotukehiä, kehität koirasilmääsi kuin vaivihkaa. Koirasilmätesti on osittain hoksaamiskoe, ja tiedän useita ulkomuototuomareita jotka ovat ponnistaneet tuomareiksi toisella yrittämällä.

Nieleskelen varmasti loppuelämäni minua kohdannutta tappiota, viiden pisteen vajausta koirasilmätestipisteissäni. 
Nimittäin tänään ajellessani tyynen rauhallisena, JVG:n biisejä autossa lauleskellen kohti Lohjan Koirakeskusta, minut valtasi lämmin syli. Se ei ollut vain kuuman auton luoma illuusio, vaan se oli MUKAVA tunne siitä, että ajelen kohti MIELUISTA tehtävää, silkkivinttikoirien tuomarointia. Viisi pistettä (ja tietenkin haastattelu ja itse viisiviikkoinen tuomarikurssi) erottaa minut siitä, että saisin solahtaa lämpimään syliin vaikka joka viikonloppu jossain päin Suomea. Tehdä sitä mistä tykkään ja nautin ja missä koen olevani kuin kotonani.

Olin hieman jännittänyt toki sitä, että pysynkö arvosteluissani tietyssä rungossa ja kaavassa, millä koiria tavataan arvostella, mutta päätin antaa itselleni asiassa vapautuksen ja arvostella kulloisenkin koiran niillä sanoin, mitkä kulloinkin tulevat. 
Ei niillä sanoin, joita joudun pakottamaan ja pinnistämään. Eikä ainakaan millään hajuttomalla ja mauttomalla peruskaavalla tyyliin: "Hyvä tyyppi, runko, ylälinja, pää, ilme, silmät, purenta, alalinja, kulmaukset, tassut, luusto, liikkeet". Vaan ehkä peruskaavan ja soveltamisen symbioosilla? Toivottavasti onnistuin siinä, sillä halusin antaa hieman persoonallisempia (positiivisempia) arvosteluja ja itselleni vapauden olla persoonallinen (positiivinen). Kuitenkin koiran arvosteleminen on tarkkaa (positiivista) puuhaa ja joskus (positiiviset) sanat tulevat helpommin, joskus vähemmän helposti.

Kiinnitin huomiota kehän keskellä siihen, että arvosteleminen on herkkä laji. 
Ei yksikään koira pysty olemaan 100% edukseen jokaisella hetkellä, erityisen kaunis koira ei välttämättä edes tiedä olevansa erityisen kaunis. Koirat eivät lähetä itsestään suuta muikistavia selfieitä Facebookiin ja seuraa tykkäyksien määrää reaaliajassa.
Loppukahinoissakin kolmanneksi luokassaan sijoittunut voi "yht'äkkiä näyttää paremmalta kuin kakkonen" ja sitä voi hetken epäillä omia ratkaisujaankin. On myös tosiasia se, että koira joko on enemmän edukseen tai vähemmän edukseen riippuen siitä, missä seurassa se kulloinkin on. Biorytmit, esittäjä, namivalikoima jne. - kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toki jyvät erottuvat akanoista, omaa silmää miellyttävä tyyppi ja liike löytyy kyllä, mutta hetkittäin joku koira petraa, toinen pistää lekkeriksi. Voi olla vaikeata "pitää kiinni" näkemästään tai heittää kuperkeikkaa omien ajatustensa kanssa; jos on nähnyt hyvän koiran, tyypin, liikkeen - vaikka vaan hetken, niin ei halua päästää siitä ikäänkuin irti?

Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Usein kuulee kehän laidalla kommentteja, että "eikö tuomari näe", "miksei se sakota".
Nohh, sanoisin, että näin kyllä tänään yhtä ja toista. Lopulta se on kuitenkin kokonaisuus, joka ratkaisee. Ja sitäpaitsi kymmenen koiraa kehässä = kymmenen kaunista koiraa kehässä. Jokaisessa on kauniita yksityiskohtia, hyviä puolia, rodunomaisuutta, terveyttä, tasapainoa. Jos haluat nähdä jonkun koiran rumana, luultavasti näet sen niin. Jos taas haluat nähdä jonkun koiran kauniina, näet sen kauniina. Herkkyys on hyvästä. Herkkyys nähdä niitä pieniä nyansseja, niitä vaikkapa tänään nähtyjä useita kauniita päitä, herkkiä ilmeitä, sielukkaita silmiä. Joku koira oli iso, mutta silti silken. Joku koira oli pieni ja köyristi ehkä selkäänsä hieman "yli tarpeen" ja oli silti kaunis koira, kaunis silken.

Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä surullisemmaksi tulin. 
Siitä, että päivä eteni vääjäämättä kohti loppua, mieluisa arvostelutehtävä oli päättymässä. Nautin joka hetkestä ja tulin entistä tietoisemmaksi siitä, että "tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä, mutta en voi, en saa". 
Yhtäkaikki, sain kuitenkin arvostella 34 (vai kolmekymmentäkolmeko niitä lopulta oli?) toinen toistaan kauniimpaa silkeniä joita veivät iloiset, toisiaan kannustavat ihmiset. Rotu näyttäytyi herkkänä ja rodun ihmiset samoin. Omistajissa/esittäjissä ei näkynyt millään tavoin "nyt me tarvitaan pisteitä" tai "etkö puusilmä näe, että MUN koira on paras"?

Jos haluan summata jotain näkemästäni se voisi mennä näin; 
tyyppihajontaa oli jonkin verran, mutta ei ehkä niin paljon kuin pelkäsin ja odotin. Ehkä 2 tai 3 koiraa erottui tyypiltään selkeämmin muista, mutta nekin tunnisti silkeneiksi. Jonkin verran näkyi whippeteiltäkin tuttua parodontiittia ja muita hammasongelmia, pari avointa purentaa. Moni astui etuliikkeissä ristiin, pari koiraa nosteli etujalkojaan. Sivuliikkeet olivat yleisesti katsottuna sujuvia, muutamilla oli selkeästi hyvä työntö takana mutta etuliike jäi alle. Muutamia verrattain suoria ylälinjoja, pyöreitä silmiä. Kaikkea en todellakaan kirjoittanut, mitä näin. Mitä järkeä siinä olisikaan? Yhdessä koirassa huomio kiinnittyi yhtäälle, toisessa koirassa toisaalle. Kauniita päitä ja ilmeitä oli melkeinpä jokaisella. Viisaita ilmeitä, sielukkaita silmiä. Ihania luonteita!! Mittasuhteet olivat yleisesti ottaen hyviä, en liiasta pituudesta tai lyhyydestä lähtenyt rankaisemaan kun kokonaisuus oli paketissa kunnossa.

Olisin halunnut palkita jokaisen koiran jostain. 
Toivon, että nautitte koirienne kanssa päivästä sillä minä tein niin, jokainen koira ja jokainen hetki oli hieno. Päivä oli jotenkin hyvin helppo ja iloinen. Koirien kanssa oleminen ja tekeminen on aina iloista. Siinä on semmoinen "hyvä boogie". 
Koin itseni tervetulleeksi siitä hetkestä kun astuin ovesta halliin. Minut opastettiin hyvin, palkinnot ja ruusukkeet olivat upeita, niitä oli ilo jakaa! Kehäsihteerini Seija Anttila ja Ira Laakso olivat ihana työpari ja molemmat hyvin avuliaita ja kärsivällisiä. Olen itse kehäsihteerinä "arvostellut" nopeasti arvostelevia (sanelevia) tuomareita ja nyt tein ihan itse niin.... Hmm. Sitä sitten vaan sanellessa innostuu, lauseet tulevat kuin tulevatkin ryppäinä.

Ruokapöytä päivän päätteeksi oli upea. Kehtasin ottaa kolme tacoa, ja pulleat siivut tyrnipiirasta ja porkkanakaakkua. Olisipa minulla ollut ISO Tupperwarerasia, mihin mättää toinen toistaan suussasulavampia tarjottavia vielä huomenna natustettavaksi. Kiitos, että sain kutsun myös herkulliseen seisovaan pöytäänne, NAM!

Mutta nyt nautin ja natustan silken-erkkarikeikkaa vielä muutaman päivän. 
Nautin kuvia katsellessa yhä uudelleen ja olen iloinen vielä ensivuonnakin, että sain kutsun ja sain nähdäkseni niin hienoja koiria. Kiitos. Ja vielä kerran kiitos.

Tässä vielä päivän ROP- ja VSP-valintani; uros SuSVK V-14 Bon-Zoi'z Dutch Dance ja narttu Marsavan Flora Austin. Molemmat tasapainoisia, tyypikkäitä, sujuvasti ja vaivattomasti liikkuvia silkeneitä.


En muista sanoinko, mutta kerran vielä; nautin joka hetkestä! Teillä on hienot silkenit!!

13.7.2016

Posetusta, elämöintiä ja keulintaa.

En yhtään ihmettele, että ihmisillä jää blogit päivittämättä. 
Johan meikäläinenkin on tässä suhrannut menemään pian 5 tuntia - kun ei nämä postaukset tule kaupan hyllyltä, hyvät ihmiset! Kuvat on valittava, tekstit kirjoitettava, tittelit tarkistettava. Oikoluku tehtävä, rivivälit viimeisteltävä. Välissä on sometettava mahdollisten kommentoijien kanssa ja otettava kantaa blogipäivityksiiin tuoreeltaan.

Joskus kuvia on vain muutama - mikäs sen mukavampaa, mutta joskus on käytävä useiden kuvien kanssa painia; tämä VAI tämä ja samalla kun veivaat kuvia FB pimpottaa viestiä johon ei voi jättää reagoimatta. 
Bloggerin kanssa on myös tultava toimeen ja paineltava erilaisia tilanteeseen sopivia namikoita. Tarvitaan toki myös postausinspiraatiota ja AIKAA, nyt naputellaan siis Pärnupostausta numero kolme, ja 18.30 aloiteltiin. Kello on pian 23.30. Huhhahhei.

Nyt pidemmittä puheitta keulimaan, keulimaan ja keulimaan
SST-matkatoimisto paineli ohimennen Huawein nappuloita ja ikuisti omasta mielestäni superhypermahtavan kuvaussession. Olimme juuri pitkän - ja tuuripitoisen - päivän jälkeen kotiutuneet majapaikkaamme n. 20.30 kun venyimme vielä YHTEEN koira/ruusuke-kuvaukseen, kas näin:






 Photobombausta parhaimmillaan. Meikäläinen puristelee vain ruusukkeita keskittyneenä.

Mahtuvat hädintuskin käteen. ROP, EE sert, Cacib ja RYP2. Ainiin ja koira. :D


MAHTAVAA tuuria ja onnea - mahtavia resultteja, mahtavaa maksapasteijaa, mahtavia juomajogurtteja, mahtavaa matkaseuraa, mahtavia ilmoja, mahtavuutta, mahtavuutta ja mahtavuutta. Mitä me teimmekään ennen älypuhelimia, PIKAlaivoja ja MATKUSTUKSESTA tykkääviä koiria?

ISO kiitos ja kumarrus vielä kertaalleen SST Agency ja Huawei Honor 6, Lumix DMC-FZ200, Bali & Hailey. Sekä tietenkin koiriamme palkinneet tuomarit, kiitos.

Cacibit colahti!

Pärnussa pärähti ja törähti oikein kunnolla ja olemme kahden virolaisen kehän jälkeen kahta Cacibia, yhtä Viron serttiä ja EE MVA-titteliä sekä RYP-2 tulosta rikkaampia!!

Ilman minkäänlaisia odotuksia lähdettiin ja siksi ollaankin haljeta ylpeydestä. Vaikka mattoa joku yrittääkin aina vetää alta ja onnittelu on joskus nihkeää, ei haittaa. Suomessa on ansaitsemisen kulttuuri ja oikeastaan vain harva loppupeleissä "onnistuu ansaitsemaan" - tai "saa ansaita". Muut pärjäävät tuurilla, onnella ja siksi, kun ei ollut kilpailua. Maailmanvoittajassahan oli vain n. ~ 160 whippetiä, mutta sielläkin pärjäsimme tuurilla. Hehheh.

Yhtäkaikki, komiasti tepastimme Balin kanssa menemään, vaikka onnistuinkin tipauttamaan Balin lauantaina pöydältä... 
Mikä kumma siinä on, että keskityn niin tuomarin naaman ilmeisiin ja mystiseen mongerrukseen että mittakepin sojottaessa kohti Balin kylkeä ja säkää "annan" Balin tipahtaa maahan?! Onneksi Bali kokosi pian itsensä ja kevensin kehän tunnelmaa sanomalla, että "tuomari sääli meitä ja antoi siksi ROP:in". En kuitenkaan jaksa uskoa, että sääli kantoi ryhmään asti, mistä Bali pokkasi hienosti RYP2-sijoituksen, h u i k e a t a!!!!

Uskomattoman hieno reissu sikälikin, että myös Susannen Hailey pokkasi lauantaina ROP-sijoituksen ja oli sunnuntaina PN2 - vain kahden nartun saadessa SA:n.
Tuloksia satoi kumpaankin rotuun - kummallekin matkalaiselle. 
Sunnuntain whippetkehässä rotuspesialisti ja whippetkasvattaja Noreen Harris (Bonnymead whippetit) jätti myös kaksi whippetiä ilman SA:ta.
Se mitä haluan tässä yhteydessä hehkuttaa, on se, että matkaseurani SST (Susu Speed Travels) oli kärppänä Lumixin varressa ja meillä on Balin kanssa sangen hyvää turvakamerakuvaa katsottavaksi aina uudelleen ja uudelleen.
Muun muassa tämä RYHMÄklippi lauantailta: KLIK. 

Valokuvia on myös alla valtava määrä, joten jos kuulut Bali-faneihin, niin nyt rytisee. Jollet, niin vaihda blogia.

Lauantain tuomarimme Alfonso Castells Lladosa, Espanja.
Kritiikki meni näin: "Big, strong, masculine. Typical, expressive. Head, teeth, eyes, ears, neck correct. Very good top- and underlines. Very good angulations. Correct front and rear. Very good movement."
BOB with CC and Cacib!

 Jihuu, jahuu, huhuu!

 Tämä kurvikuva on hauska. Siinä mennään "clean coming and going".

 Ryhmässä pönötämme näin. Komea greyhound Estet Classic Knacky vieressä.

 Tepastus tepastus.

-  Äippä, meneekö meillä hyvin? - Kyllä, lapseni, sangen hyvin.

 Ja taas ravattiin, näin. Sangen rodunomaisesti.

 Voi hyvänenaika, RYP2 - ja tuurilla! Jee!

 Pyttyä, ruokaa, ruusuketta. Bali on ihmeissään; mitä MÄ saan?

 Untsikalla oli tahra hupparissa. Mutta nyt sitä ei näy.

A beautiful moment.
Noreen Harris, Australia, kirjoitti Balista näin:
"Quality dog. Excellent proportions. Lovely, masculine head. Good expression. Neck flows well into shoulders, deep chest with good ribbing. Well angled front, good bone & feet. Powerful hindquarters, excellent movement".
BOB and Cacib, again!
Unfortunately we couldn't stay for finals.

Tässä plaseerataan ROP VSP -katselmuksessa. Kilpakumppanina Ch Sagramour Graceful Henrietta. Kumpanakin päivänä VSP.



Sitten pönötettiin.
Kuvat SST



Hienomus maksimus.
Bali, Pendahr Fred Perry (Khalibadh Vintermåne x Ch Pendahr P.O.S.H.)


Pärnussa pärisemässä!

Nyt lähti melkoinen päristelytiimi Pärnuun. Nimittäin allekirjoittanut, Susanne sekä whippet Bali ja bc Hailey. 
Olin ehkä juuri vartti sitten saanut pestyksi kaikki viisi pesukoneellista Ruotsin jäljiltä; pyykkiä oli siis jäänyt pelkästään kaksi koneellista kotiin odottamaan, siihen sitten Tånga Hedin kaikki nutut ja sukat päälle ja bonuksena kaksinkertainen lakanapyykki. Tai kolminkertainen, Ruotsissa oli mukana yksi sängyllinen lakanaa.
Aivan oikeasti tuntui siltä, että pesin matkojen välissä vain pyykkiä ja huokailin, oikein mitään muuta en saanut aikaiseksi. Kun taas piti lähteä. 

Matkaseura oli ylipuhuttu talven pimeinä päivinä ja matkan vihdoin lähestyessä alkoi kehäseuran päivittely. 
Lauantaina 4 whippetiä ja sunnuntaina 5. Bordercollieita 11 molempina päivinä. Taas on kuultu muutama jälkeisnillitys, että "ei ollut edes kilpailua". No, syytön minä siihen olen. Jokainen nillittäjä ottaa ja ilmoittaa koiransa Viro/Liettua/Latvia -sektorille ja sitten menee vain ja ottaa tarvitsemansa. Tuuripuheet ovat myös hauskoja. Sitä tuuria saa myös jokainen käydä kokeilemassa, olkaa hyvä.
Matkailu avartaa mutta halpaa se ei ole. Tuomarin ei myöskään "tarvitse" antaa koiralle SA:ta, tai jos antaakin, niin jälleen Cacibia ei ole "pakko" jakaa.
Nämä tuuripuheet ja "eihän siellä ollut edes kilpailua" -tuhahdukset on siis tarkoitettu kuultaviksi niin, että itse koiralla ei ollut mitään osaa eikä arpaa saavutuksiinsa.

Pärnussa on silmää kauneudelle. Puistoissa on erittäin kauniita kukkaistutuksia ja -sommitelmia. Niitä Bali tässä analysoi.

 SST ja Bali ja Hailey.

 Tällaisia pikkuisia kukka-asetelmia oli siellä ja täällä. Bali nauttii hetken varjosta.

 Yksi shoppailukatu.

 Kauniita kirkkoja oli myös siellä ja täällä. Tässä yksi.

Anita ja Bali. Ja nenä.

Lauantaina olimme liikenteessä noin aamukuudesta iltakymmeneen-yhteentoista. Kyllä se Cacibien pokkaaminen ihan työstä käy. Oli kilpailua tai ei.
 Näkymä "hotellin" parvekkeelta.

Itse hotelli (= asuintalo). Kuudennessa kerroksessa oli meidän kaksio.

Balin kanssa aamulenkillä.

Matkaseura oli sikäli tällä kertaa poikkeuksellisen hauskaa, että olimme molemmat "aavistuksen ylikierroksella käyviä kaksosia". 
Laittakaapa kaksi kaksosta kaksioon, niin johan pärisee. Unta ei oikein saanut, sänkykin hajosi (!!! ensimmäisenä yönä kaksi sälettä vain tippuivat kiinnikkeistään. Voimakkaan pamauksen kera.), ruokakaupassa oli valinnan vaikeutta, puhetta riitti, pähkintää ja pohdintaa "koiraihmisyydestä" yleensä ja kilpailemisesta. Mielenkiintoista vääntöä.

Sunnuntai meni sitten hieman usvaisemmin, kapealla sohvalla nukkuminen kävi työstä sekin. Silmät olivat jotenkin heti aamusta ihan sirrillä ja päässä humisi. Olin edellisenä iltana huitaissut huiviin hieman kuplivaa, ihan kaikkea en saanut juoduksi koska se toinen kaksonen kärsi hirveästä hedarista. Joimme siis Balin kanssa kaksin ja seikkailimme somessa.


Pärnu oli kaunis kaupunki. Joskin vastakohtien sellainen. 
Taloja oli oikein nättiä ja pipetillä laitettua ja sitten kunnon rötisköä.





Ruokakaupat ovat oma lukunsa. Menkää nyt herrantähden Keskon sedät sinne hiukan pyörimään ja tuokaa nyt ihan ensimmäisenä Rakvere-pasteijat ja -makkarat Suomeen.
Hyvän sään aikana. Hyvät hyssykät sentään, että on maukasta pasteijaa ja makkaraa Virossa, ihan naapurissa. Rekkaan vain ja K-marketin hyllyyn, pian.
Pina coladaakin saa useampaa sorttia (suomalainen Alko myy yhtä), tosin PC:n hinta oli harmillisesti noussut viime marraskuusta.
Ihailin myös jälleen hartaasti Prisman wc-tuoksuosastoa. Suomihan on myynyt 50 vuotta männyntuoksua toilettiin. Okei, ehkä myös limeä, mutta limeä tuotteessa on lähinnä vain väri. Viron Prisman tuoksuhyllyjä oli ehkä n. 15 metriä pituussuunnassa ja kolme korkeussuunnassa. Pinkkiä, violettia, keltaista. Freesiaa, kukkaketoa ja timoteitä. Nuuhhh.

Susannen matkatoimisto, SusuSpeedTravel Agency, SST oli erittäin pätevä.
Kaupunki oli hallussa, risteykset, tiet, kaupat, ostoskeskukset. Kaikki. Ainoastaan näyttelyaamuna ajoimme tien väärään päähän, koska näyttelykirjeessä oli vain tien nimi muttei numeroa. U-käännöksen jälkeen olimme kuitenkin oikeassa suunnassa. Itse näyttely järjestettiin isohkolla urheilukentällä. Poppi soi ja eesti keeli soljui korvissa. Kehät pyörivät tehokkaasti - mitä nyt lauantaina ryhmäkilpailuja odotellessa meni kyllä pitkään. Majapaikassa olimme illalla 20.30. Enkä valita. Mikäs sitä on ryhmäkilpailuja odotellessa kun RYPPIKAKKOSTA pukkaa!!!

SST hallitsi myös kuvauspaikat. Saimme erittäin hyviä posetuskuvia lauantain jo käännyttyä iltaan Pärnun laitamilla. Yksi kuvaussessio pidettiin vielä majapaikkamme pihassa - siitä oma postauksensa tulossa.

 Balitsukki kurkkii parkissa. On menossa Hailey ja voittopokaalit -kuvaus.

Kaunis vesialue Pärnun laitamilla.

Sunnuntaina emme jääneet ryhmiin vaan suunnistimme takaisin Tallinnaan. Tällaisissa maisemissa:
 Tämä mikään maisema ole. Haikara se siinä tepastaa. Näitä näimme useita. Komeita lintuja!

 Pikkaisen tummaa pilveä. Lähempänä Tallinnaa vettä tulikin jo kuin saavista. Ja rakeita myös!

Ostoskeskuksessa. Täällä kävimme natustamassa kanakorin ja piipahdin myös Prisman blondausosastolla.

Yritin lifata muutamaan purjealukseen. No luck.

En keksi oikeastaan mitään valittamista. Ja mitä sitä valittamaankaan. 
Matkailu on mukavaa ja vielä mukavampaa se on sellaisessa matkaseurassa, jossa on "kaikki hallussa". Ei tarvitse kuin perässä hiihtää ja aina välillä huutaa: "mä en pääse niin nopeasti" kun Bali pyörii jaloissa, näyttelyhäkki hakkaa pohkeeseen, reppu painaa selkärankaa kuopalle ja eväslaukku ei meinaa pysyä olkapäällä.

Huisi reissu ja lähtisin koska vain uudelleen!
Kiitos SST Agency ja Hailey seurasta. Mihinkäs seuraavaksi? Tuurilla ja ilman kilpailua, LOL.