22.7.2017

Härifrån tvättas! Balin kanssa Piteåssa.

Lainaan otsikkooni Helsingin IFK:n maanmainiota sanailua, joten kiitos HIFKn copywriterille. Itsekin copyn hommia tehneenä tunnistan kyllä hyvän otsikon, leiskan ja läpän. 
Lähdin nimittäin tällä kertaa hieman enemmän svenskspråkig reissulle, sillä tämänkertaista matkanjärjestäjää käy mm. kiittäminen Svenska Whippetklubbenin rotumääritelmätulkinnan käännöksestä. Ihanaa hieman elvyttää ja muistella omia ruotsinkielisiä lapsuudenmuistoja.

Pippe's Volvo Resor till Sverige, eli PVRtS-oppaalla ja kuskilla kyyditys Vaasaan sujui yhden pysähdyksen taktiikalla niks ja naks. 
Saavuimme aikataulussa tuuliseen Vaasaan, jossa erehdyin ostamaan alennuksella mokkaruutuja. Mokkaruudut olivat poikkeuksellisesti erittäin pullavia ja pulleita ja haukatessa niiden suussasulava mokkapäällys irtosi kokonaan alla olevasta pullaruudusta. Veikkaan muidenkin ostaneen kyseisiä ruutuja, sillä mm. valopylvään alta löytyi kimpale pelkkää pullaa, ilman päällistä.


Laivahan oli ihan löytö. 
Yksikään kauluspaita natsoineen ei tullut paheksumaan koirain tepastusta tai oleskelua laivassa saati lukemaan lakia vaan saimme osaksemme pelkkää hymyilyä. Laivan koiralounge oli poikkeuksellisen tilava ja ilmava valmiine häkkeineen ja upottavine istumineen. Vielä on liian tuoreessa muistissa Tallinkin MEGAstarin metri kertaa metri koppi, jossa piti istua kovalla jakkaralla - ehei, Wasalines-loungessa istuit mukavasti pehmeällä tuolilla, samalla ikkunasta verkkaan katsellen kimmeltävää merta ja meressä loikkivia särkiä ja makrilleja. Onnistuin jopa nukkumaan lattialla, yhdessä Balin kanssa, Balille tarkoitetulla alustalla, kokonaisen tunnin!
Valitettavasti - tai mukava kyllä - aivan loppumatkasta loungeen tepasti bullmastiffi, joka röhisi ja ritisi siihen malliin, raskaasti hengittäen, että olimme PVRtS-oppaan kanssa jopa hetkellisesti huolissamme.
Omat puikkonokkamme matkustivat tietenkin sovussa ja sievästi, mitä nyt Bali hieman arkoi ajoittain äänekkäästi massiivista tummaa, röhisevää ja puhisevaa mastiffia.


Ruotsin puolella PVRtS pisti taas kaasulla koreasti ja onnistuimme löytämään jopa pankkiautomaatin paikallisen IKEAn välittömästä läheisyydestä. 
Matkaa Ninan ja Malinin luokse oli vain vaivaiset 45 kilometriä, mutta olimme me kyllä aika puhki saavuttuamme heille. Nina oli kattanut maanmainion iltapalapöydän ja siitä nakersimme herkullisia voileipiä ja muita hiukopaloja huuleen ennen tuutimaanmenoa.


Saimme nukkua juhlallisesti omissa oloissamme, olihan matkanjohtajamme nartulla juoksuaikakin. Tosin se ei meidän kokeneita uroksia haitannut sitten pätkääkään, päinvastoin. Ajatuskuplassa urosten pään päällä olisi voinut lukea "boring" - sen verran vielä väärät päivät olivat kyseessä, että ei sitä nyt viitsinyt vaivautua riehaantumaan yhdestä nartusta.


Nukuin Balin kanssa asuntovaunussa ja Pippe vierasmajassa.
Itse nukuin kuin tukki, jahka ensin tunnin pyörimisen jälkeen löysimme Balin kanssa sopivimmat tuutima-asennot.
Aamulla oli nimittäin hippaisen aikainen nousu; 04.30, ja ajamaan lähdimme 06.00. Aamiaispöytä oli taas vailla vertaa, aivan mahtava B&B-majoitus tämä, jättekanonfin! Miten Ruotsissa talot onkin niin mukavia ja isoja, pihat samoin, grillitkin isompia, leivät maukkaampia, maksapasteija parempaa? En tajua. Ja kaikki hymyilevät. Ungefär kaikki.


Piteåssa näimme heti luettelosta paikalla olevan kohtuullisen kovaa sakkia.
Ei mikään helppo nakki siis saavuttaa yhtään mitään ja saatoimme vain nöyrästi ottaa vastaan sen mitä annettiin. Pippelle pari luokkasijoitusta ja Balille VASERT; harmittavan lähellä tällä kertaa valioituminen Ruotsiin.


Tuomarimme Gunnar Norlin totesi Balista näin:
"Större hane. Mkt tilltalande, bra huvud, utm. hals, mkt bra rygg o bröst, välvinklad. Bra benstomme, i vissa lägen en aning brant bak men rör sig med flytande, bra rörelser. Bra päls, väl uppvisad."


Siellähän sitten sai nimittäin juosta. 
Ei siinä mitään. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen keuhkot olisivat kyllä pelittäneet ja happea riitti, mutta reisilihakset menivät hapoille ja ihan lopussa, kun tuomari juoksutti serttijuoksua avo-voittajan ja Balin välillä, en tiedä menikö mahiksemme siinä, mutta reidet eivät enää vetäneet viimeistä kierrosta. Bali kyllä meni parastaan ja ihan barwaxaniakin, mutta minä en päässyt enää eteenpäin. Näinkin voi käydä. PU3 ja vasert. Hyvä Tsukki ja hyvä minä, hyvin me vedettiin, kaikesta huolimatta.


Pippe availi skumppaa - eikun vissyä - ja luukutti menemään varaserttiä näin. Härifrån tvättas - ja ottakaa sateenvarjot esiin!


Takaisin Ninan herkullisen grillin ääressä olimme noin alkuillasta ja saimme syödäksemme suussasulavaa kanaa ja halloumia kera salaatin ja uuniperunoiden. Melkein olisi voinut vetää loput ruoat rasiaan ja natostaa iltaa ja yötä vasten... herkullista! Meistä pidettiin todella hyvää huolta!!


Ehdimme hyvin seisottaa ja kuvata koko 9-päisen pentuköörin, Pippe napsi leikkurilla kynsiä ja minä seisotin sen minkä pennut jaksoivat ja Nina otti ~ 450 kuvaa!!!! UPEAT pennut, ihana tunnelma, ihana paikka!!! Ja niiiin ylpeä Balin ja Kakanin pennuista!


Ruotsi antaa ja Ruotsi ottaa. 
Ihanaa, että meillä on niin kaunis ja eläinrikas (!!! matkalla mm. hirvi oli juosta pelkääjän puolen ovesta sisään, tiellä heilui jänistä ja lenteli lintua ynnä ryömi mitä lie kaikkia pieneläimiä....) maa ihan vieressä ja jos vaan takapuoli ja lompakko kestävät Ruotsiin pääsee verrattain helposti ja kohtuulyhyellä matka-ajalla.

Voin vain suositella PVRtS-matkatoimistoa lämpimästi.
Sujuvaa, helppoa, hauskaa. Nauroimme välillä pissat housussa ja vedet silmissä. Eräs pissapysähdyksemme johti minkälie kaivinkonefirman pihaan, josta itse valitsin näkösuojaksi maassa makaavan kauhan ja Pippe meni rohkeasti rakennuksen seinän viereen. Hän kertoi kuulleensa kokoajan "keskustelua" ja arveli minun puhuvan puhelimessa? Niin siis minäkö kyykin pissalla kauhan takana puhelimen kanssa? Itse kuulin kolinaa ja pauketta ja pelkäsin kyllä kokoajan että joku Snickers-haalarinen mies tulee esiin; "Vad gör ni här" ja minä olisin sanonut jotain että "Härifrån tvättas, vi söker kantareller." Eller hur?
Näimme housut ylös vedettyämme rakennuksen seinässä ison varoituskyltin nauhoittavasta kameravalvonnasta, joten epäilen Gunnarin ja Pärin katselevan parhaillaan takamuksiamme pujojen seassa...


Vaikka seikkailimme takaisin tullessa hieman - osittain johtuen allekirjoittaneen laivakuvien tulkinnasta (miksi laiva oli ensin tavanomainen purkki liikennemerkissä ja muuttui myöhemmin pulleaksi mastoveneeksi??)  sekä Google mapsin sekoamisesta - se vei molempien luureissa meitä kohti ilmeisesti Wasalinen puhelinkeskusta (?) lähellä lentokenttää - niin PVRtS-toimiston matka ansaitsee kaikkineen 5 tähteä. Aivan kuin Ninan tarjoama majoitus, 5 tähteä. Nautin joka hetkestä. Harmi vain, että meillä oli aikatauluista johtuen hieman kiirus, joten sellaista lomalaisen löysää aikaa ei ollut. Mutta siitä viis, sillä kaikki saatiin hoidettua ja purkkiin, mitä pitikin.


Ehdin olla kotona n. 15 minuuttia, kun aloin katsoa seuraavia näyttelyitä Ruotsissa.
Mutta nyt pitää rauhoittua ja piipahtaa ensin ja tässä välissä taas muutama Suomen kehä, sillä emme ole Suomessa olleet kehässä tälle vuotta vielä kertaakaan. Rahat on kannettu tehokkaasti Liettuaan, Latviaan ja Ruotsiin.


Kiitos Pippe ja kiitos Nina & Malin + Kakan, upeat pennut olit saattanut maailmaan ja upeasti hoitanut lapset! Kiitos myös Carina - oli kiva tutustua sinuun ja hienoa, että pääsit näkemään tulevan pentusi isikoiran. 

Mahtava reissu. Miten reissut ovatkin Balin kanssa niiiiiiin kivoja ja lupsakoita? Jaksan ihmetellä sitä reissusta toiseen.
ISO kiitos Pippe, teit urotyön ajaessasi ~ 1300 kilsaa, joka vieläpä tuntui vaivaiselta parilta sadalta.

Vi tackar i Kenzola jättemycket, kanonfin resa!

kuvat omasta matka-albumista
kaikki matkakuvat täällä: KLIK
kehäkuvat täällä: KLIK
Balin ja Kakanin pentujen 4-viikkoisseisotuskuvat täällä: KLIK

8.7.2017

Maui pitää Kenzolan liikkeessä.

Aika juoksee - ja niin juoksee Mauikin. 
Jollei se revi räsymatosta suikaleita, se kuljettaa vessanmattoa pitkin ja poikin. Siinä sivussa se
syöksyy pihamaalle metsästämään mehiläisiä. Koska mehiläinen meni jo, se nappaa ohikulkeissaan pionin nupun suuhunsa.
Lenkillä on kova tohina aina päällä ja suuhun menee kaikki mahdollinen ja mahdoton. Kävyt, linnunkakka, paperi, oksat, tölkit, kauppakuitit - mitä nyt vaan osuu tielle. Maui kyllä kuljettaa.

Maui tunnistaa jo juoksutuspaikat ja keulii hyvissä ajoin menemään kohti niittyjä määrätietoisesti. 
Juoksutan nykyisin ensin tehokaksikon Huiman ja Balin keskenään, sitten Huiman ja Mauin ja/tai Balin ja Mauin. Huisia nähdä, kuinka tuo pikkumies käyttää kroppaansa jo aerodynaamisesti - ketterästi ja taiten.

Sinänsä mielenkiintoista, että Luxi on aktivoitunut vanhoilla päivillään leikkimään. 
Tuo koira, joka on ollut tähän asti sangen vähäeleinen ja hillitty alkoi hammasmiekkailla ja öristä kuuluvasti välillä Mauin pää kitusissaan - ja ikää on himpun vaille 11. Jännä ilmiö. Joka osoittaa taas sen, että kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja ja LAUMAT ELÄVÄT AINA.
Me emme näe kaikkea sitä hienovaraista viestintää mitä käyvät keskenään ja varsinkin, jos ja kun lauman jättää vanha jäärä presidentti, miten lauma muotoutuukaan uudelleen - muotoutuakseen jälleen uudelleen, kun sinne tulee uusi tulokas.
Mitä lie viestintää Maui on tuonut muassaan Manchesterista, sillä muutamassa viikossa oli selvää, että trooppiset saaret (Bali & Maui) pitävät suurimman örinän ja pörinän ja pistävät matot rullalle ja Luxi tuo tarvittaessa mukaan bonusörinät tehokkaaseen ja yhdessä erittäin äänekkääseen kolmikkoon. Leluja heitellään suusta suuhun, nyitään yhdessä - ja Hupi ja Huima katsovat tapahtumia silmät kauhusta päästä pullistuen. Jälleen jännä, että juuri nuo kaksi ovat sitä mieltä, että moinen touhu on äänekkyydessään pöyristyttävää ja ne vain liukenevat paikalta. Nopeasti löytyivät leikki- ja painiparit, lelujen venyttäjät ja juoksuttajat; siihenkin sopivat parit.
Kotona Hupi siis pakenee keittiön tason alle, lattiapedille tai kipittää yläkertaan, pehmomökkiin möllöttämään. Huima taasen ottaa lelun suuhunsa ja menee "tappamaan" sitä ylhäisessä yksinäisyydessään portaiden alla olevalle pedille sillä aikaa kun kolmikko ruttaa mattoja ja melskaa.


Maui myös kertoo kuuluvasti kun hänellä on tylsää.
Hän haukkuu korkeaa ceetä yksinään esim. kämppiksen huoneessa, ja aina minä menen halpaan: "mikä hätänä"?
Teelautasen kokoiset nappisilmät tuijottavat minua sängyltä, pää on vinossa; "sitä mä vaan kun täällä ei tapahdu mitään". No eipä, vanhemmat koirat lepäävät ja Maui siirtyykin sitten sujuvasti tekemisen puutteessa repimään räsymattoa.

Äkkiä tuo kaveri oppi sisäsiistiksi, ja kasvukäyrät  lähtivät nousuun. 
Paino nousi hurjaa tahtia, parhaimmillaan 900 gr viikossa. Viimeisimmät lukemat on otettu 14.6.; 10,9 kg. Onpas muuten ollut kiirettä, kun en sen koommin ole käynyt punnituttamassa veijaria. Täytyypä käydä taas vaikka ensiviikolla.

Ollaan nimittäin käyty Open showt, parit mätsärit ja viehetreenit ja onpa Maukkaa veivannut Emmin lisäksi myös Jaana ja Jenny - mistä isot kiitokset kaikille. 
Operaatio napanuoran venytys sujuu oikein hyvin ja Mauin itsenäinen luonne on sopinut treeneihin eri treenareiden kanssa oikein hyvin. Pari kertaa on käyty Kartanollakin juoksemassa vauvatreeneissä ja hämmästelty yhdessä treenareiden kanssa, että OHO, kaverihan on nokkela silläKIN saralla ja ampuu vieheeseen jopa verenmaku suussa. Ekalla kerralla nimittäin riepotti viehettä niin, että hammaskin irtosi suusta.

Jalka ei vielä nouse - häntä kylläkin. Toivomme kovasti sen olevan ns. puppytail ja olen ollut havaitsevinani, että ei se enää taivasta kohti sojota - nimittäin kovin oli korkealla alunalkaen, nyt on laskenut sentään puolitankoon. Kaikkea sitä. Taas.


Openissa 18.6. Jaanan kärsivällisessä ja lempeässä käsittelyssä, Maui oli ensimmäistä kertaa virallisen tuomarin, Arnaldo Cotugnon, arvioitavana. Hän tuumi Mauista seuraavaa:
"Classic type whippet with lovely head and expression. Nice relation between eye colour and coat. Bit raw, but everything is at correct place. Playful character. Bit narrow in back move."
Seitsemästä vauvakoirasta Maui oli kolmas.


Ensimmäisessä mätsärissä, joskus kesäkuun alussa, Maui kävi pönöttämässä hienosti. Liikkeet olivat all over the place, mutta sehän on normaalia nelikuiselle. Toinen mätsärireissu tehtiin 4.7. ja siellä taas liikkeet alkoivat olla ookoo, mutta seisominen oli _todella_ tylsää Maukan mielestä. Niin ne moodit vaihtelevat. Kuitenkin pentuja oli osunut tänne mätsäriin karvan yli 40, ja Maui oli todella hienosti Maija Mäkisellä 21:stä pennusta kolmas.

Mitään näyttelyitä ei Kenzolassa ole tällä hetkellä buukattuna kenellekään - toivumme yhä Liettuan ja Latvian "rasituksista" - tai no, yksi Ruotsin reissu on ovella, mutta sitä en melkeinpä edes laske, koska se on vain sellainen pikavisiitti naapurimaahan. Ehkäpä elokuun puolella likviditeettiä riittää myös kotimaan näyttelyihin.

On ollut hauskaa seurata pitkästä aikaa pennun edesottamuksia ja sen kehittymistä pikkuhiljaa järkeväksi (?) junioriksi.


Ihana hiljaisuus vallitsee tällä hetkellä asunnossa - yleensä Maui simahtaa iltayhdeksältä, tänään tosin vasta lähemmäs kello kymmenen. Lauantailenkkeily on ollut minimissä muiden velvoitteiden vuoksi, joten riehunta- ja matonlaahausääniä on kuulunut pitkälle iltaan. Iltalenkki sentään hieman väsytti pientä poikaa ja iltapalan jälkeen se vetäytyi Hupin lattiapetiin kiepille ja unten maille.
Huomenna riehutaan sitten taas, kuten lapsen kuuluukin!

kuvat Mauin treenialbumi

Virin avaustulos.

Kesä on jo pitkällä ja ihan tässä pari päivää sitten tunsin taas voimakkaasti, kuinka Viri oli mukanamme lenkillä. Puhun Virille yhä, toistelen sen Pirreliini Niini -hellittelynimeä, siinä missä juttelen välillä Hyttipytillekin. Uskomatonta, kuinka voimakkaasti rakkaat lemmikkimme vaikuttavat meihin ja jättävät jälkeensä "lämpövanan", jonka vielä tuntee ja aistii.

Viri avattiin 15.3., heti eutanasian jälkeisenä päivänä ja obduktiolausunto tuli Yliopistollisesta eläinsairaalasta noin viikko sitten.

Löydökset olivat pitkälti "vanhan koiran tyypillisiä löydöksiä", mutta voimakkaan kipukohtauksen aiheutti haiman kuolioituminen. Kysyessäni eläinlääkäriltä, että "kuinka nopeasti haima kuolioituu" sain vastaukseksi; - muutamissa minuuteissa.

Virin siis vei haimanekroosi ja muita löydöksiä olivat hyvänlaatuinen kilpirauhaskasvain sekä wallerianin rappeuma (nähtävissä multifokaalisesti selkäytimen alueella), joka aiheuttaa mm. takaraajojen laahaamista.

Patologin loppuarvio: 
Ruumiinavauksen päälöydöksenä ja lopetukseen johtaneen oireilun syynä todettiin voimakas akuutti haimakuolio (haimanekroosi). Päälöydökseen liittyvänä muutoksena todettiin voimakas rasvakudoskuolio haimaa ympäröivässä rasvakudoksessa.

Nekroosin eteneminen haimarauhaslobulusten reunoilta kohti keskustaa viittaa nimenomaan haimanekroosiin, erotuksena nekrotisoivasta pankreatiitista. Haimanekroosin syy on usein epäselvä, mutta se voi liittyä hypoperfyysioon ( = tavallista vähäisempi, mahdollisesti riittämätön verenvirtaus elimen läpi, Google) (ja mahdollisesti reperfuusioon = läpivirtauksen palautuminen, Google).
Altistavina tekijöinä voivat olla myös ravinto (korkea rasvapitoisuus), ikä (keski-ikäiset ja vanhat), paino (ylipaino, lihavuus), rotu (kääpiösnautseri, yorkshiren- ja silkkiterrieri) ja lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta sekä kilpirauhasen vajaatoiminta.

Sivulöydäksenä koiralla todettiin toisessa kilpirauhasessa hyvänlaatuinen kasvain, kilpirauhasadenooma, selkäytimessä kaularangan alueella lieviä, mahdollisesti ikään liittyviä rappeumamuutoksia sekä munuaisissa lieviä, pitkäaikaisia tulehdusmuutoksia.


Viri on poissa. Jäi vain kaipaus ja ikävä ja Suurenmoisen koiran jättämät Suurenmoiset muistot. Kiitos, että olit minun.
Kiitos Jarmo ihanasta koirasta.

Kursivoidut tekstit Virin ruumiinavauslausunto, ELT Ilona Kareinen



12.6.2017

Nyt keulitaan - Balille täyspotti Latviasta!

Huhhahhei. Meinasi mennä matka hitskokiksi, mutta esteet on vain tehty selvitettäviksi. 
Joskus hieman vastustaa, ihan vain siksi, että kun aurinko lopulta osuu, huomaat uivasi sateenkaaren päässä lumpeenkukkaisassa lammessa.

Matkaseura perui viime metreillä ja dogsitteriä ei ollut maailman helpoin löytää. Onneksi Silja ehti ja pääsi apuun - ja saatoin jättää muut poikani hänen hellään huomaansa. Onneksi myös kämppis innostui Baltian matkailusta ja tarjoutui Jamesiksi Pögöttinsä kanssa.

Länsisatamassa oli hauska pyöriä ja kurvailla ja yrittää löytää oikea väylä ja ramppi, oikeaan laivaan. Uskomaton sekasotku-tietyömaa...

Ja millaiseen laivaan. Miinusta sataa mustaan vihkoon Megastarille. Kenelle tuo laiva on oikein luotu ja tehty? Miksi se on TUOLLAINEN? Onko Megastarin kapteeni vain ERITYISEN tarkka ihan kaikessa - ja miksi, sillä sellainen kuva laivalla piirtyy - vähän niin kuin "älä tule tänne, emme oikeastaan halua palvella sinua".
Megastarin neitsytmatkalla osuimme laivaan ensimmäisen kerran. Silloin vasta soitto Ilta-Sanomien toimittajalle avasi syytä, miksi laiva seisoi ja pääsi matkaan n. tunti 30 minuuttia myöhässä. "Ramppiongelmia".


Haaveilin lasillisesta vettä; aamulääkkeet piti saada nielaistua. Hesen myyjä tarjosi 2,50 euroa maksavaa pullovettä ja kun pyysin ihan vain töräyttämään mukiin pienen siivun hanavettä, hän vetosi "hanavedessä oleviin krooliongelmiin".
Asiakaspalvelu - jos sitä nyt siksi voi sanoa - oli lähinnä viroksi tapahtuvaa ja esim. baarissa, jonne osuimme, hintoja ei ollut, eikä niitä tiennyt kukaan henkilökunnasta kysyttäessäkään. "Kassa, kassa" sanoi kiireinen asiakaspalvelija ja käänsi selkänsä.


Erehdyin myös kysymään eräältä henkilökuntaan kuuluvalta, että "missä se autokansi oikein on". Jouduin kolmannen asteen kuulusteluun, että "miksi kysyt sitä. Autokannelle ei saa mennä matkan aikana. Meidän kapteeni on ERITYISEN tarkka näistä asioista. Kuka oikein olet. Miksi kysyt asiaa? Minne menet. Kenen kanssa, oletko bussinkuljettaja?" - ja ko. mies juoksi lähes perässäni kun peräännyin viattoman kysymykseni kanssa.


Eipä tämä toinen kokemus aluksella sujunut juuri kovin paljon paremmin. 
Otin Balin autosta, koska oli sangen kuuma päivä. Yritimme istua aurinkokannella, mutta 850 virolaista veti tiuhaan röökiä edessämme, röökit savusivat koiran kirsun tasolla. Minä sain myös osani, tietenkin. Tuntui ihan samalta, kuin itse olisi polttanut. Nohh, menin sitten laivan kauimmaiseen nurkkaan, epämiellyttävälle metallituolille istumaan ja rapsuttelin siinä hillittyä, kilttiä, hiljaista ja hajutonta Balia. Vaan kappanen. Sieltä se Mika Matruusi taas tulee natsoineen - "Ei saa olla täällä koiran kanssa". Sanailemme hetken. Ei mitään merkitystä, että emme häiritse ketään, eikä kuulema kukaan ole meistä edes valittanut. Mikael Matruusi on tiukkana, sillä "Laivan säännöt" ja se "tarkka kapteeni" - kukapa muu.


Koira on vietävä joko kuumaan autoon, metri kertaa metri häkkialueelle tai röökinsavuun tupaten täynnä olevalle aurinkokannelle. 
Valitsin metri kertaa metri häkkialueen, jossa Balin kanssa häpesimme ja nuokuimme reilun tunnin.
Ai se selitys? Mikko-Matti Matruusi "Minä kerron sinulle syyn. Jollain laivan asiakkaalla voi olla allergia ja me joudumme elvyttämään häntä". Kun kerroin, että minäkin olen allerginen. "Ai koiralle"? - Juu, kyllä. Miihkali Matruusi kääntyi kannoillaan räpläten radiopuhelintaan; "minä olen antanut sinulle vaihtoehdot".


Megastar - allergisen ihmisen asialla? 



Kaiken tämän jälkeen olimme vihdoin Tallinnassa ja matka halki niittyjen, peltojen, bensa-asemien (niitä on muuten Virossa/Latviassa about kahden kilometrin välein!!) ja laiduntavien haikaroiden parissa alkoi. 
Varokaa muuten Statoilin arvokasta, kuvassa mehevän näköistä hampparia. Ou mai gaad, ne oikeasti laittaa paistetun munskun ja pekonin mikroon (!!!) ja siinähän sitten syöt mikromössöhamppia pitkin hampain. Lue = syötät lähes kaiken koiralle.


Ja Balihan syö.
Tämä maanmainio matkakoira syö, nukkuu, pissaa ja kakkaa kuin kotonaan. Ei iske ripulit, ei mene hermo, ei petä pinna. Ei läähätä, ei kuolaa, ei käyttäydy sopimattomasti. Ihan mahtava matkakumppani. Sanoinko jo MAHTAVA.

Mukavan ja rennon matkailun päälle hotelliin, lenkille ja OIKEAN hampparin ostoon. Hotelliamme lähellä oli oikein kunnon hamppikauppa, josta sai ihan oikean paistetun ja maistuvan hampurilaisen tykötarpeineen. Kyytipoikana oli paikallista raparperilimukkaa. Palvelu sujui.


Ai että. Hampurilaistilauksemme numeromölkky. 
Kutonen. Onnennumeroni. No, Cacibia se tiesi. Statementtikin oli kohdallaan. Don't fuck your summer. 

Hyvin nukutun yön jälkeen aamulenkille ja hotellin aamiaista hotkimaan. Olipa pliisua. Pitääkö ne kurkut ja tomaatit leikata viikkoa ennen? Ehkäpä kuivattavat niitä hotellissa ihan föönillä? Narskuta siinä sitten kurkkua, joka on kuin paperiarkkia söisit. Makkara oli perusbalkania, leipä leikattu valmiiksi pieniksi paloiksi. Kaakao oli sentään kuumaa ja hyvää. Juusto kumia.


Mutta kumijuustosta ja paperikurkuista selvittyämme - minkälainen näyttelypäivä meitä odottikaan.


Timo Aalto treenasi ja tsemppasi Balia aamulla ja lupasi viedä Balin valioluokassa. 
Haaveissa oli valioluokan voitto, josta minun olisi sitten hyvä jatkaa ja ponnistaa eteenpäin kehässä. Hitsinpimpulat, Timpsukka ja Bali liitivät kehässä voittoon ja tuomari jätti kaksi muuta valioluokan urosta ilman SA:ta!! Huimaa. Tästä oli hyvä jatkaa.


Olin tässä vaiheessa jo pissata housuuni - jonka asian myös suureen ääneen julistin. 
Siinä kehänlaita nosteli kulmakarvojaan ja mahtoi epäillä, että olin liikkeellä doupattuna - eikös jokin virkistejuoma lupaa ihan siivetkin? - sillä hyppelin siellä kuin juuri kevätlaitumelle päästetty varsa.

Valioluokan voitto oli hieno välietappi, mutta vielä oli tehtävää. PU-luokassa kilpaili neljä urosta. Junnuluokan voittaja, nuorten- ja avointen luokkien voittajat JA Bali. Voi hitsivitsi sentään, tuomari poimi Balin ykköseksi. Bali voitti urokset, hurjaaaaa!!! Saimme Latvian sertin, Cacibin ja vielä kirsikkana kakussa Latvian voittaja 17-tittelin. Johtuen sekoamisestani jäi ikävä kyllä nartut näkemättä. Niitä oli olevinaan tarkoitus katsoakin...


Bali haluaisi ostaa oman Ghetto Burgerin.

ROP-kehässä saikin sitten juosta. 
On se hyvä, etten polta enää. Taisi mennä semmoiset kuusi kierrosta - tuomarilla oli vielä harjoitusarvostelija siinä - tulipahan nyt sitten ainakin näytettyä ja nähtyä liikkeitä kokorahan edestä.

Jotenkin koko päivä ja reissu oli lopulta vapautunutta. Kun alku vastusti ja yritti sanoa jotain (?), Megastarilla oli tylsää ja kilpakumppanikin ennen kehää luetteli taas kaikki saamansa Cacibit (oliko niitä 11) - nousi siinä sitten Bali siivilleen. Omassa autossa oli mukava matkustaa ja koko reissu tehtiin alusta loppuun Balin ehdoilla. Kun Mikael Matruusi ohjasi meidät metri kertaa metri luukkuun - jossa siis koirille lukolliset häkit - niin kyllä siitä lähdettiin, että Sandqvist istuu siellä sitten Balin kanssa tiiviisti. Vaikka sitten yhdellä - kovalla - jakkaralla nuokkuen, koira sylissä.

Muistan ihan nauraneeni siinä kierroksella 4, että mennään nyt sitten ja liidetään kun kerran liidätyttää. Olin ostanut Riga-rannekkeenkin tuomaan meille onnea ja kun meksikolainen herrasmiestuomari seisahtui valioluokassa heti Balin ääreen - alkoi hyviä fiiliksiä, merkkejä ja tuntemuksia virrata. Ai että.


Herranenaika sentään.
Kaiken kukkuraksi Bali otti vielä ROPinkin ja kyllä siinä ihan suretti, ettei ryhmään ehditä jäämään. Toimistolle kertomaan, että on lähdettävä ja lopulta ihan aikataulussa päästiin ajoon.

© Hannu Kervinen

Vielä ennen kotimatkaa pakolliset pönötyskuvat Timon taitavassa handlauksessa.
Huippupäivä. Mikä onkaan hienompaa kuin tulla intiksi ROP-pallilta. Minun piti elää 52-vuotiaaksi, ennen kuin sain kokea inttiyden euforian. Mahtava tunne.

© Hannu Kervinen

Ei ole ihan helppoa esittää koiraa, jonka viat tunnistat liiankin hyvin ja joka on tuuliviiri kuten emäntänsä.
Päivät ja tunnelmat vaihtelevat sillä ja minulla ja välillä alkoi jopa epätoivo iskeä, kun tuomari sanoo, että "en pitänyt koiraasi yhtä tasokkaana kuin voittajaa, siksi jätin vara-cacibin jakamatta". Ei ole nimittäin helppoa esittää myöskään koiraa, jonka hyvät puolet ja ominaisuudet tunnet yhtä hyvin kuin ne viat - ja joudut ajoittain ihmettelemään, etteikö kukaan muu näe niitä samoja laatuominaisuuksia kanssasi?
Onneksi minulla on ollut tukijoukkoja matkan varrella kun pari kertaa on usko ollut koetuksella. Ei siis itse koiraan, eikä Cacibin metsästykseen - vaan tuomareihin ja heidän painotuksiinsa. Välillä on vain tuntunut, että olemme väärässä paikassa - väärään aikaan.
Koiranäyttelyissä ei aina pelkkä "hyvä koira" riitä. Tarvitaan tuuria, biorytmien ja makujen osumista ja sinfoniaa. Menestys rakentuu palasista. Koira on vain yksi (ihana) osa tätä hurlumheitä.

© Hannu Kervinen

Iloiset handlerit Riikassa.

Ja älkää ymmärtäkö väärin - mauissa pitääkin olla variaatioita ja eri painotuksia. 
Mutta se, että tuomarin makumieltymykset kuvastuvat juuri Sinun koirastasi - se onkin sitten oma lukunsa se. Ikuinen mysteeri ja vaatii joskus aikaa, rahaa ja matkustelua, ennen kuin osuu. Nyt se osui ja hienoimmalla mahdollisella tavalla.


Neljä maata, 6 Cacibia ja pari varasellaista - uskomattoman hieno kokonaisreissu uskomattoman hienon koiran kanssa.

Kiitos kun kuljit vierellämme.


Ja onnea ja kiitos rakas hienomus maksimus koirani Bali, uusi C.I.B (*anottavana*) FI & EE & LV Ch JWW-14, LVW-17 Pendahr Fred Perry. Wau ja vielä kerran wau. Huisia.

Tämä matka ei olisi toteutunut ilman kämppiksen apua, siitä iso kiitos. Samoin kuin Silja, että pystyit tulemaan apuun niin lyhyellä varoitusajalla. Kenzola kiittää ja kuittaa.


Vielä lopuksi. Uskokaa unelmiin. Rakastakaa koirianne.

kuvat: oma matka-albumi ja podium-kuvat Hannu Kervinen

3.6.2017

Molskahdus Moletaihin!

Taas mentiin - suunnistimme toistamiseen Liettuaan, tällä kertaa Moletaihin. 
Moletai on Kaunaksen kanssa melko samalla korkeudella, mutta eri suunnassa, Kaunas lähempänä Puolan rajaa ja Moletai Valko-Venäjän rajaa. Takamukset puuduksissa matkasimme tännekin, sikäli eroavaisuutta ei juuri Kaunaksen kanssa ollut.

Olin tammikuun jäljiltä miettinyt tämän Moletain valmiiksi - ja niin oli näköjään moni muukin, suomalaisia oli paikalla peräti 9. Muiden suomalaisten ei juuri tyhjin käsin tarvinnut kotimatkalle lähteä, ei allekirjoittaneenkaan, mutta omat tuomiseni koostuivat lähinnä Pina coladasta, sen eri muodoissa.
Sen kuuluisan "viimeisen Cacibin" metsästys ei ole osoittautunut kovin helpoksi, minkä tosin ennalta tiesinkin. Nimimerkillä 18 kertaa viimeistä Suomen serttiä koiralleen hakenut, Vantaa.



Hannuhanheilu, tuuri, osuma ja maali osuu milloin kenellekin, tarvitaan vain niitä sopivia tähtien asentoja, biorytmejä, kehäkumppaneita - ja onpa sillä tuomarillakin painava sanansa sanottavana, kuten tekstistä alempaa saamme lukea.

Onneksi metsästystä saa tehdä lystikkäässä ja rennossa seurassa, olin onnekseni saanut tutun matkakumppanin mukaani, Virpin, johon tutustuin Kaunaksen reissulla. Ihana seura ja tuttu ja turvallinen takapenkki ja sama matkayhtiö, King Tours - ihan kuningasreissu taas tehtiinkin!


Olin tehnyt etukäteen tiedusteluja josko Liettuasta liikenisi ennen bussia autokyytiä pois näyttelypaikalta, nimittäin luvassa oli jössesmäinen koettelemus ajallisesti. Minähän kehistelin lähtöpäivän Suomessa  ja päivä venyi pitkälle alkuiltaan. Pieni lepohetki ennen matkaa jäi haaveeksi. Whippetväessä on voimaa maailmanlaajuisesti ja kyyti - alustava sellainen - järjestyi. Yksi whippetkasvattaja asui samassa kylässä kuin hotellimme, Panevezysissä, jonne oli vaatimattomat 100 km näyttelypaikalta.
Haaveilin - siis haaveilin - pääseväni näyttelypaikalta hotellille noin kolme-neljä tuntia ennen bussia. Saahan sitä aina haaveilla. Sovitun kyydin koirat olivat ROP ja ROP-pentu. Myöhään meni hänelläkin.


Torstaina klo 18.15 starttasi vihdoin omnibussi osaltani ja olisimmeko olleet n. aamukahdeksan aikaan hotellilla perjantaina. Kevyet 14 tuntia tien päällä ja ehkä onnistuin horrostamaan bussissa juuri ja juuri kolmisen tuntia...
Kiirehdin toiveikkaana, alati optimistisena matkalaukkuni bussista, koska harhoissani uskoin siihen, että pääsisin näyttelypaikalta pois klo 15 aikaan.


Näyttelypaikalla olimme siis lähempänä aamukymmentä, kehät alkoivat klo 11. Janus Opara piti Balia pitkään valioluokan toisena, mutta happoisin jaloin, unisin silmin, pääsin (pääsimme) hädintuskin kuoppaisessa kehässä eteenpäin ja meidät siirrettiin kolmanneksi. Saavutus sinänsä. Arvostelu oli lyhyehkö:
"Attractive male. Good expression. Shapy body. Quite deep chest. Free movement. Lovely coat.".
EXC/3

Miten ihanaa olikaan löysänä valua telttatuolilla Virpin teltassa. Perjantain keli oli viileähkö ja ajoittain erittäin tummanpuhuvia pilviä kerääntyi taivaalle.


Voi olla, että pari tippaa saatiin, mutta pahimmat kuurot kiersivät entisellä lentokentällä sijainneen näyttelyalueen. Koettelemukset olivat kuitenkin vasta alussa. 
Nimittäin sillä aikaa kun Virpillä pamahti telttatuoli, Sandqvistilla pamahti kevythäkki. Putkien kiinnitysmuovi hajosi ja eikun uutta ostamaan. Kiitos Ulla, ihanaa, että saimme heti uuden!
Sovittu kyytimme ei omien koirien ollessa ROPpeja kyennyt venymään aiempaan lähtemiseen, niinpä aloin soittaa KT:n puhelinnumeroon; olinhan luvannut vahvistaa kyydin bussin tietoon. Tätä tietoa en kuitenkaan koskaan saanut läpi, sillä matkanjärjestäjän puhelin oli sammunut. Olimme varmasti kaikki yyberväsyneitä ja jollei nyt koomassa, niin ainakin lähellä koomaa. Koiranäyttelyreissut hitsinkuuseen ovat äärimmäisen raskaita, jollei joku tiennyt. Reissua on IHANA tehdä mukavassa seurassa, mutta tarvitaan myös koira, joka jollei nyt ihan nauti, niin ainakin reissaa tottuneesti ja rennoin rantein. Bali on juuri tällainen koira. Se syö, jodlaa, urisee, pissii ja kakkii normisti - ja matkustaa kiltisti. Mikä ihana koira koiranen se onkaan. *pakahtuu* Bussireissulla tarvitaan myös taimauksen onnistumista, tiedon perillemenoa ja yhteisymmärrystä. Aina tämä ei toteudu, mikä on tietenkin kovin inhimillistä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.


Nohh, näin jälkeenpäin ajatellen olisin tietysti voinut marssia omnibussin luokse sanomaan, ettei kyyti onnistukaan, mutta onnikka oli "kilometrin päässä". Whippetkehä oli lentokentän toisessa päässä ja villiskehä toisessa. Kehien väli taas kilometri. Hiihtoa tuli päivälle varmasti useampi eessuntaas-veto ja kooma esti kävelemästä bussin luokse. Yritin sinnikkäästi soittaa. Tällä välillä Virpi kävi omnibussissa sanomassa, että jää ryhmiin. Niihin jäi kolme muutakin.


Kuitenkin mennessämme päivän päätteeksi bussiparkkiin, onnikka oli kateissa. Se oli kuulema lähtenyt juuri, n. 5 minuuttia sitten. 
Epätoivo alkoi nopeasti vallata alaa, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuimme pääsemään erään autollaan yksin liikkeellä olevan naisen - kiitos Toma!!!!! - kyytiin, jolla oli vain yksi koira mukanaan kyydissä. Tosin ihan kuin elokuvissa ei mennyt tämäkään kyyti maaliin, vaan bensa loppui kesken ajon, eikä varakaasu pelittänyt. Niinpä odottelimme rotvallissa reilun puolituntisen taksia, joka toi Toman autoon bensaa.

Mitähän se kello oli, kun olimme hotellissa? Varmaan yhdeksän kieppeissä? Ei siinä juuri kissaa ehtinyt sanoa, kun uni tuli meidän molempien silmiin.


Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena. Suunnistimme Balin kanssa hotellimme edustalla olevaan upeaan puistoon, joka oli sisustettu kauniiksi patsain. Varhaisen reissuaamun kunniaksi Bali päästeli vapaana, riemua täynnä, vihdoinkin irti ja omimmillaan, siinä puuhassa, mihin whippet on tehty!


Hieno hotellimme yllä.

Ja sitten mentiin:





Tällä kertaa kaikki kuvat ovat näemmä vasemmalta kyljeltä. Balilla on kuitenkin myös oikea kylki, jota en nyt onnistunut kuvaamaan.

Lauantain vietimme siis huomattavasti perjantaita helteisemmissä tunnelmissa ja siitä johtuen niskastani roikkuu tällä hetkellä ihonriekaleita. 
Birgitta Svarstad osoitti meidät valioluokan neljänsiksi seuraavalla arvostelulla (huomioikaa lanne-kohta):
"Nice breedtype, very masculine with typical head. Enough underjaw. Good ears. Typical outline. Good fore chest. Good body. A bit long in loin. Very good behind. Short hock. Very good feet. A little weak in pass move. Easy mover."
EXC/4

Näpsiä arvosteluja, nämä. Mutta lauantain tärkeintä antia oli lähinnä kylmä mustikkasiideri, sekä siiderinlipityksen jälkeiset ostokset.


Ostin mm. kissankynsien leikkuuseen tarkoitetut sakset. Hyvin muuten mallaa mm. Balin kynsille. Joten Bali lienee laumani pitkälanteinen kissa. Miau.
Likaa, moskaa ja hiekkaa imevä terassimatto oli 5 euroa kappaleelta, mutta kolme mattoa sai kympillä. Eikun kaupoille. Kaksi lähti Virpin matkaan ja yksi Kenzolan terassille. Kenzolaan muutti myös vartalon ympärille tehty ns. namivyö. Pysyy ainakin paikallaan ja ei heilu hentoisessakaan liivissä sinne sun tänne holtittomasti, kuten entinen kiiluva namipussukkani. Vyötärönympärys namipussissa riitti juuri ja juuri, vaikka tympeä myyjä ensin totesikin NO kysymykseeni "do you have these for fat people"? Suosittelen paria siideriä kaikille ennen shoppailua. Ostosten teko sujuu rennoin rantein ja leppoisasti tinkien.


Jahka pääsimme hotellille joskus mitälie yhdeksän aikaan, niin suunnistimme oitis porukassa hotellin hienoon ravintolaan. 
Odotimme ruokaa tunnin verran ja siinä kävi tarjoilijaa kommentoimassa, että meteliä kuuluu sieltä ja sieltä huoneesta. Tuskanhikisenä odotin, että Balin ja minun huoneen numero mainitaan, mutta onneksi ei. Bali ei tosin hauku... MUTTA 1,5 tunnin ateriointiin käytetyn ajan jälkeen, suunnistaessani huoneeseemme, kuuluihan sieltä. Nimittäin AUUUUUUU. Bali päätti ulvomalla pyytää, josko kiirehtisin. No kiirehdinhän minä ja nakkelin sille vielä vinkua hotellihuoneessa siihen malliin, että lyhyeksi leikattu kynsikin alkoi vuotaa.

Jotenkin onnistuttiin heräämään 05.00 vielä sunnuntaiaamuunkin, ja toiveikkaana suunnistimme lentokentälle, josko tänään.
Yksi asia mikä koiranäyttelyharrastuksessa on varma, on nimittäin se, että et koskaan tiedä, mitä tänään kehässä tapahtuu. 

Tänään mittakeppi heilui ja vinossa varpistaneet ~ 51-senttiset whippetimme saivat tuomarin toimesta 54-55 -sentin mittoja. Latvialainen tuomari jopa kysyi 55-senttiseksi mitatun (mittoihin menevän) koiran handlerilta, että "otatko hylätyn vai poissa-merkinnän". Tuomarin mielestä koko on "erittäin suuri ongelma rodussamme".
Olisin mielelläni esitellyt hänelle kotonani olevaa 10,5-vuotiasta 56-senttistä whippetiä ja näyttänyt kuvia edesmenneestä 55-senttisestäni. Olisimme yhdessä voineet pohtia, että onko koko tänä päivänä enää niin suuri ongelma kuin se oli esimerkiksi noin 10 vuotta sitten. 

Valioluokan kakkossijalta pääsimme sunnuntaina kuitenkin kärkkymään vacaa, sillä valioluokan voitti Mio, joka on jo INT. Tuomari oikein huusi meidät kehään, tyyliin welcome, ja ohjasi avo-luokan voittajan eteen. Sitten tuomari pisti kädet puuskaan ja rypisti otsaansa ja kylmänviileä lause kajahti, se lause, jota et KOSKAAN haluaisi kuulla kärkkyessäsi vara-cacibia; "Sorry ladies, no reserve today". 

Tuomarimme, rva Because I Can, oli tehnyt päätöksensä ja siihen oli tyytyminen. 
Neljäskään yritys ei tuottanut toivottua tulosta. Jospa se jostain, jonain päivänä. Timbuktusta, Senegalista tai Nauru-saarilta?
Vija Klucniece epäsi vaca:n tällä arvostelulla:
"Big boy. Excellent head. Good eyes. Small, flexible ears. Excellent neck. Excellent topline. Deep chest. Well angulated behind. Moves well. Nice representative."
EXC/2

Sitten ei muuta kuin ajamaan aikaa vastaan kotiinpäin. Sunnuntai-iltana ei kovin moni Pina colada-kauppa ole nimittäin auki. Ei se Alko 1000:kaan -vai mikä lie, Liettuan ja Latvian rajalla. Sinänsä mielenkiintoista, että kun vihdoin pääsimme latvialaiseen Rimiin, niin näimme hintojen pompsahtavan silmissä verrattuna Liettuaan. Tyyliin 0,35 cl PC:tä Liettuassa 3,50 ja Latviassa 5,80. Rimissä olisi ollut vaikka mitä katseltavaa ja puristeltavaa, mutta eikun PC-hyllylle, jossa oli 8 pulloa, helppo päätös, otin ne kaikki. Pölyä keräämästä.

Bussissa muuten matkasi aimohauskaa porukkaa, etunenässä Minna - jolla muuten oli Kenzo-niminen kishu - sekä Heli, jolla oli silkkejä ja apinoita. 
Näiden kahden neidon kanssa sai lirautella naurupissoja housuun - en tiedä heistä, mutta oma pidätyskykyni oli kovilla. Sanailu oli viiden tähden luokkaa, voittaen neljän tähden hotellimmekin. Sen, jossa hampurilaista sai odottaa tunnin.
Bussin takaosaan oli selvästi istutettu hulluimmat ja hulvattomimmat ja uskon, että muillakin oli kustannuksellamme hauskaa.

Näissä kahdessa omnibussimatkassa, jotka nyt olen tehnyt, on nimenomaan ollut loistavaa se, että vaikka resultit ei ihan mieltä myöden ole olleetkaan, saa bussiläppä väkisinkin hymyn huulille ja naurun voimalla epämieluisat kokemukset unohtuvat alta aikayksikön. 



Takaisin tullessa väsymys oli jo sitä luokkaa, että horrostaminen onnistui melko vaivatta välin 23.30-06.00. Elefanttijaloin temmelsimme bussista Tallinnan satamassa ja väänsimme vielä rattoisan ryhmäposenkin. Kuvassa näkyvällä voimisteluliikkeellä, jolla painuneiden selkänikamien väliin saadaan taas hieman väljyyttä. Ostoslistalle muuten menee nyt LENTOSUKAT. Elefanttijaloin EI ole mukava kävellä. Mielestäni Tallinnan satama voisi tarjota esim. lymfahierontapalveluja, menestys olisi taattu.

Tuomareita ei nyt käy kiittäminen, menestyksellä ei voi leijua eikä leveillä, mutta keulinpa sillä, että King tours se osaa koostaa porukan bussiin.

Kohti seuraavia seikkailuja sitten vain. Jännä nähdä, mistä me Balin kanssa itsemme seuraavaksi löydämme? Siitä sitten lisää, kun aika on. Villi veikkaus, että kaukaa. Hornankuusesta ja sieltä, missä vain pippuri kasvaa. Aurinko ei paista, tuuli ja viima käy eikä whippetiä ole ko. maassa ikinä edes nähty.

Kiitos vielä kaikille. etunenässä tietenkin King tours ja HUIPPU matkaseura Virpi, Minna, Heli, Ulla - keitä kaikkia teitä ihania matkakumppaneita olikaan, lähdetäänkö taas pian? Tekeekö King tours reissuja Nitraan? Semmoinen nimi löytyi pikaisella Googlemapsetuksella jostain, niin mistä?

Ja KIITOS Bali, reissukoira vailla vertaa! Tsukin kanssa matkustaminen on kyllä loivan lystikästä ja leppoisan lunkia!

Lämmin kiitos myös dogsitterit; Emmi, Henni ja kämppis. Ilman teitä ei reissuilu onnistuisi.
Kaikki kuvat: Panasonic LUMIX - reissukamerani.