12.10.2019

Lokakuuuuuuu!

Justhan tässä odoteltiin kevättä ja kesää ja Sitä Kisakautta ja nyt on jo pimeä lokakuu.
Miten tässä näin kävi?
No, viimeinen ratakisa kipaistiin Maukun kanssa 5.10. ja Maui voitti 350 m lähdön Mei Dan Fastia vastaan. Juoksivat siis ihan kahdenkesken. Kisa oli tiukka ja sekunnit kellottuivat Mauin eduksi 25,01 - 25,10.


Sitten oli vuorossa Etanamestaruuskilpailu ja Maui osui varsin samanvauhtiseen lähtöön, sai hyvän lähdön, mutta ajolinja osui sumppuun ja maalialueella menetettiin vielä hermokin. 
350 kopeilla heitettiin tuttuun tapaan ekstraviehe ja Mauin vierestä ampaisi sisäradalta koira Mauin editse sitä hamuamaan. Maukku siitä hieman suuttumaan, kun Mauia edelleen kiinnosti se alkuperäinen viehe. Mauin kisauran huonoin kellotus 280 metriltä, 20,29, siihen on tyytyminen. Kahdenkymmenen etanan joukosta Maukulle olisiko ollut 16. sija. Näillä mennään. Pääasia, että Maui on tyytyväinen ja sai toteuttaa itseään koko 50 euron edestä!


Antin ottamassa hienossa kuvassa näkyy vain hieman Mauin korvia ykkösen ja kolmosen välissä/takana. Kovin on jäbäleissön siellä sumpussa.

Vettä tulee näin syksyn tullen kuin aisaa, vihmoo ja lehtiä putoaa päähän, näkyvyyskin on ajoittain surkea; iltalenkillä on jo säkkipimeää. 
Nyt kun puree hampaat yhteen ja sulkee silmät, voi yrittää niputtaa loka- marras- ja joulukuun yhteen ja alkaa odottaa tammikuun valonlisäyksiä. Kyllä se taas jotenkin menee, tämä PAHIN ja PIMEIN aika - valoa on ihan kulman takana!!


Pojat niputettiin tänään vaahterapedille ja näin innokkaasti he suhtautuivat kuvaussessioon!
Ulkoilutin koirieni lisäksi vaihteeksi myös kameraa - ja suureksi hämmästyksekseni siivosin koneelta ~ 350 kuvaa, eikä niistä suurin osa ollut ainakaan MINUN ottamiani. No, eräskin vuoden 2017 kansio tuli nyt käytyä läpi, säälittävää. Kun ei (muka) ehdi, niin ei ehdi. Kuvien käsittely ja 1g-kansioihin tuuppaaminen ei ole ihan niksnaks-hommaa, jos nyt joku ei tiennyt.


Hakunilassa juoksutusmestoja riittää. Aina on aikaa ja tilaa pienelle spiidaukselle! Bali ja Samui antavat mallia!


Ja tässä Huima ja Samui - samoissa spiidauspuuhissa!

Pojat siis saivat rallatella tänään läheisessä puistossa. Lenkki uhkasi loppua tykkänään - syy; sade. Pojat ovat kuitenkin viimepäivinä päästelleet niin urheilupuistossa, Vaunukallion puistossa (josta kuvat) kuin 1,5 km:n päässä olevalla hiekkakentällä. Siellä on juu - kyllä, koirankieltomerkki, mutta en ole kuunaan nähnyt kentällä mitään kaksijalkaisten harrastustoimintaa. Pojat ovat siellä vuosien mittaan päästelleet ehkä neljä-viisi kertaa ja nyt osui se huutelija sitten kohdille. "Anteeksi, siellä ei saa olla koirien kanssa". Johon minä hetken mielijohteesta: "Odotamme tänne Mediheliä saapuvaksi".


Nämä Kenzolan koikkakoivet ne vetävät kiekat muutamat tuhatta ja sataa, ja sitten matka jatkuu. 
En tiedä, että kuluiko tuo hiekkakenttä jäljiltämme vai pelkäsikö huutelija, että koirani töräyttävät kakkakikkareet keskelle kenttää - ja minä jätän ne keräämättä. Nohh, ei hän voinut tietää, että yleensä juoksutuspaikoille on meillä semmoiset 2-3 kilsaa ja siinä ajassa on kyllä ähistetty jo monet kikkaraiset lenkin varrelle. Kentillä sitten vaan spiidataan.




Syksy saa!


Ihanaa lokakuun loppua - kohta on kevät!

29.9.2019

Kartanon kisapelloilla kurvailemassa!

Tämän vuoden maastot on taputeltu. Maukun maastokausi oli tänä vuonna vain neljän -
tapahtumarikkaan - kisan mittainen.
1. Selänpään lentsikkakentällä juostiin vain alkuerät haastavista kisaoloista johtuen. 228 pistettä ja kymmenen kilpurin joukosta seitsemäs sertin kera.
2. Sastamalassa kipitettiin Suomi-CUP -maastot ja siellä komean voltin jäljiltä kimmoisa koira pokkasi valioittavan sertin sijoituksella 6/14. Pisteet 460.
3. Liedossa Maukku kävi ihmettelemässä mäkijuoksua. Alas ja ylös ja heti neulansilmä oikeaan ja vasempaan. Saaliina kaikki 392 pistettä ja kahdentoista yykoon joukosta kahdeksas.
4. Kausi päättyi Kartanon maastoihin joista alkuerän oikaisu ja muu kevyt kenttäjuoksu tuotti 208 pojoa (ensimmäiseltä tuomarilta 62 pistettä - Maukkuliiiiii!!!!!) ja finaali 217, yhteispisteet 425.

Tämä kirvoitti muistelemaan. 
Koira oli mitä iloisin saadessaan kipaista kaksi rundia vehmailla Kartanon pelloilla. Toimihenkilöt olivat ihan huippuja, naurua riitti ja revähtäneellä reidellä tuli konkattua 13 kilometriä. Kotiin tullessa oli naama jäässä, perse jäässä ja varpaat jäässä. Tuloksia odotetaan aina pitkään ja hartaasti niin itse, kuin kotijoukoissakin. Ei tietoa, mitä alkuerien kilpakaveri sai, mutta sinne se jäi meidän jälkeen, joten palkintopallisija oli tulossa. Sertiruusukkeetkin loppuivat kuulema kesken. Monella, monella meni hyvin!

Kartanon peltojen huumaa tässä:

13.10.1996 Greyhound Nopalle 50 pistettä
30.9.2000 Greyhound Pupu sai Kartanolta sertin pistein 434

29.9.2001 Pupu kadotti heti lähdössä vieheen ja saalisti 0 pistettä
30.9.2001 Lelulle 222 pistettä

27.9.2003 Pupu sai huimat 508 pojoa Kartanon pelloilta
28.9.2003 Lelulle 152 pistettä

9.10.2004 Pupulle 419 pistettä

30.9.2007 Juku juoksi Kartanolla 474 pistettä
samassa kisassa Hulalle 196 pistettä
28.9.2008 Hulalle 190 pistettä
samassa kisassa Luxille 419 pistettä
27.9.2009 Luxille 205 pistettä

26.9.2010 Hupille 203 pistettä
25.9.2011 Hupi saalisti 448 pistettä

30.9.2012 Huimalle 182 pistettä

29.9.2018 Mauille 428 pistettä
28.9.2019 Mauille 425 pistettä

Tämähän tarkoittaa sitä, että ollaan koikkelehdittu Kartanon kisapelloilla 13 kertaa, 9:n eri koiran voimin! Saaliina on ollut yksi sertti ja tuloksia katsellessa piirtyy mun kovimman tykin, eli Mauin häviäminen pisteissä niin Pupulle, Jukulle kuin Hupillekin!

Juokseminen on monessa suhteessa myös herkkä laji. Ikuisuushokemani Kaikki vaikuttaa kaikkeen - toteutuu sen kaikissa nyansseissa. Radan profiili, päivän kunto, juoksupari, ilman kosteus, näkyvyys, vieheen koko, juoksulinjojen valinta, tekeekö mieli oikoa/oikooko, oikooko fiksusti vai omaa juoksua helpottaen, ohittaako vai peesaako, himmaileeko maalialueella vai näkyykö taistelutahto läpi juoksun, loppuun asti. Muutamia asioita mainitakseni.

Maukkulin kanssa tulee nyt pieni tenkkapoo, että jatkammeko maastoilua ollenkaan vai jatkammeko sitä "sitten kun huvittaa" -henkisesti. Maukkuli vaikuttaisi orientoituneen radalle kesän jäljiltä ja ratailua nyt ainakin mitä ilmeisimmin jatkamme jonkin matkaa. Eiköhän kuitenkin taas ensikesään mennessä ole juoksuhousut laitettu jalkaan!

Nyt parantelen revähtänyttä reittäni ja mietin, miten Mauin pallokalaolemukseen saisi vähän fittiä - vaikeaa se on, koska tällä hetkellä maistuu kaikki!
Tähän loppuun em. lauseesta johtuen kannustusta kaikille hämähäkkien omistajille; koira alkaa kyllä syödä ennenpitkää! Mauilla taitekohta oli 2,5 vuoden ikä.

Kiitos kaikille tästä maastokisakaudesta ja Kartanolle erityisesti; monen monta kisaa onkin siellä käyty. Hienoja, antoisia muistoja.  

kuvasta kiitos © Antti Ruotsalo

1.9.2019

Maukku kiitää - ja minä yritän pysyä perässä.

Tämähän on FANTTASTISTA oikein kahdella teellä.


Kesä on ollut ihan huikea. 
Miten me olemmekaan kiitäneet kisasta toiseen, ryömineet rappusissa, juosseet juoksumatolla, väistäneet päälle hyppiviä lapsia Hakunilan uimahallissa. Olleet ratatreeneissä, tassuviehetreeneissä, hieronnassa, venytyksessä, lenkeillä. Imeneet sporttijuomaa kaksin käsin ja - tassuin. Piehtaroineet kastemadoissa, syöneet nurmikkoa, liiskaantuneita salmiakkeja, imeneet kiviä tassuihin.
Kaikkea, ja kokorahan edestä.


Huikeeta. 
Siis niin huikeeta, että vain kotona äksönpeliä päivät pääksytysten pelaava nörtti kera sipsipussin ja cocacolan voi vain haaveilla meidän vedoista ja sporttailusta IRL. Voima lisääntyy, jaksaminen samoin - koiralla ja emännällä. Mitä hemmettiä. Mitä täällä tapahtuu?


Viime syksynä tuli totinen paikka, kun kämppiksellä todettiin diabetes. Siinä lähti sitten allekirjoittanut komppaamaan efforttia olla syömättä enää maanantaista sunnuntaihin vaahtomakeisia, baakkellssia ja keksiä. Sporttausta lisättiin, jotta pysyn Maukun vauhdissa ja jaksan juosta sen maalialueelta ilman huohotusta.


Kevät koitti kohisten. Niin kuin tapana on.
Nyt on 1.9. ja ihmettelen, että minne se kesä oikein meni? Se oli ihan yhtä vauhdikas kuin Maui!


Kävimme kipaisemassa maastosertin talvimaastoista, 9.3. Sitten suoritimme kuperkeikan Suomi-CUPissa ja vastaanotimme KVA-sertin.
Liedossa, 18.5.,  kävimme vielä varmemmaksi vakuudeksi juoksemassa alle 400 pinnan juoksun, kaikki 392 pointsia ja moitteet ylä- ja alamäkijuoksuista kaupan ja kirjan päälle. Varmaan kestävyydestäkin taas puhuttiin. No, Maukku on sprintteri. Sen on viisaammat karvanaamat laskeneet. 280 metriä menee paremmalla sykkeellä ja metrit taittuvat vinhempaan. 350:llä  hieman himmaa ja kutosvaihde ei enää vie eteenpäin samoin metrilukemin.


5.6. siirryimme radalle. 
Kellotimme ensialkuun 19,78. 17.7. 19,59.
Eksyimme säntillisesti aina Kartanolle, koska nurmi. Koska nopea rata ja Mauin lempivehmaspaikka. Koko kesä käytiin ottamassa keskiviikkotreenit. Annettiin bäkuppia tuleville tähdille ja treenattiin samalla pallokalaolemusta takaisin lehtikalaan.
Naapurikin lähti mukaan treeneihin ja vedettiin Hakunilan urheilukentällä Maukulle viehettä oikein nahkahanskat kiristyen. Siinä sitä oli Nonalla muuten kädet kovilla, kun jännitettiin viehenarut äärimmilleen. Ei paha. Maukusta oikein hyvä ja ihanaa!


21.7. jatkettiin. 
No perhana, nyt oli nurmikko parhaimmillaan, ilma kuin morsian. 19,49. Niin hemmetin lähellä, että oikein vatsa kipristyi ja päässä humisi.
Vaan 14.8. palattiin back to the reality ja jäätiin tutkimaan kopin seiniä (?); 19,98. Sentään toisen 280 metrin voitto ajalla 19,64 mutta totuus löi tässä vaiheessa jo päin lättyä ilman selityksiä. Näytelmälinjaisella Maukulla on nopeita geenejä, se on selvä. Mutta Maukulla on myös kaikki haasteet edessään. Lähtökoppi, ruuhka, ajolinjojen valinta. Siinä missä ratatykki vetää vaikka kolmella jalalla KV-ajan/-t plakkariin, siinä näytelmälinjainen niiaa, nöyrtyy, vääntää, tunkee, punkee, ähistää - ja menettää niitä kovin kalliita sadasosia. Yksi kerrallaan.


On se. 
Ihan hemmetin huikeeta.
Maukun hakiessa ajolinjoja ja tehdessä 100% parhaansa emäntä ähisti. En olisi ihan äkkiä uskonut, jos Linnanmäen ennustajaeukko olisi 80-luvulla sanonut minulle, että viisvitosena muuten sitten ähistät. No, ensinnäkin ähistin kympin painosta pois ja pidän tempoa yllä. Maanantaina portaat, tiistaina uinti, torstaina juoksumatto.

Jos pistetään kesäkuukaudet: touko-, kesä-, heinä- ja elokuut nippuun, niin  portaita 8 x, uintia 8 x ja juoksumattoa 27 x. Itsekin ihmettelen. Mutta Dexal antaa voimaa.

Whippeteistä on totisesti moneksi. 
Näissä yhdistyy voima ja tyylikkyys. Lihakset ja leppoisa luonne. Tarvittaessa hyppysellinen terrierimäisyyttä ja sadelenkeistä kieltäytyminen samaan lauseeseen. Sitten ne innostuvat vieheen jahtaamisesta ja vievät omistajansa könyämään treeneihin. Siellä sitten riekutaan yhdessä tuntitolkulla ja omaksutaan juoksahteluominaisuus. Koira kun on haettava maalista. Mauille oma urheilujuoma, allekirjoittaneelle omansa.

Tänä kesänä on puhuttu sekunneista. 
Tuntitolkulla, hehe. Nautittu hieman toisenlaisista atmosfääreistä näyttelykehien jälkeen ja solahdettu lihaksikkaaseen ja sporttiseen lajiin jopa helpohkosti hurahtaen. Kesän päätteeksi pääsi toinenkin enkkutuontini, Samui, työntouhuun. Näillä on nimittäin sitä: TAISTELUTAHTOA.

Joutuu listaamaan kaikki ihanuudet:
Jaki - ei ajanut viehettä eikä oikeaa jänistä
Jamo - ei ajanut viehettä
Lelu - ajoi viehettä, paras kellotus n. + 21-22 sekuntia 280 metriä
Hula - ajoi viehettä - mutta turkasen hidas
Viri - ei ajanut viehettä, ykköskaarteesta heti äidin luo
Hupi - alkoi ajaa n. 5-vuotiaana - ei omannut nopeusgeenejä
Juku - innokasta ja taitavaa Jukua ei koskaan saatu lähtökoppiin, ei kukaan
Luxi - innokas vieheenmetsästäjä nuorempana, himmaili aina maalialueella
Huima - vain 1 startti, kortisoni esti etenemisen uralla
Bali - kotitarpeiksi liikaa riistaviettiä, radalla ykköskaarteesta äidin luo
Maui - Härifrån tvättas! Silmät pullistuvat päästä, kuola lentää ja sveduvaljaat paukkuvat kisapaikoilla!
Samui - löi päänsä veräjään, teki sen jälkeen ihme koukkauksia lähtökopeilta mutta juoksi soolon kuin vettä vaan sittemmin - ensimmäinen ratakellotus 20,88/280m


Mutta Maukku ja kesä 2019.
Kaikki loppui hieman liian nopeasti, vaikka kautta onkin inan jäljellä. Toiveissa olisi, että kevät 2020 tulee pian - toivon, että meidän derbyvuosi olisi vieläkin kuumempi ja vauhdikkaampi. 

Whippet-rotu on mahtavan monipuolinen, vauhdikas ja omistajaansakin haastava. 
En voi lakata kehumasta, hehkuttamasta ja pyörtyilemästä. Kiitos tästä kaudesta HVK ja mahtava vieheenveto- ja ajanottotiimi, meitä kannustaneet Antti, Ulla, Osmo, Eeva ja ehkä jopa sadat muut. Ihan parasta treeniseuraa tarjosi Maria & pojat ja lukuisat nimeltämainitsemattomat tsempparit lämppä- ja jäähdytysrundeilla. Tämähän on kuin Oscar-gaalassa, mutta niin pitääkin olla. Yyberkiitollisena.

huikeat ratakuvat kukas muu kuin © Antti Ruotsalo
- silmä lepää - Maui ei! 

Koiranruokatukun mielenkiintoinen uutuus!

Saimme mukavan yllärin Koiranruokatukku.fi valikoimista, nimittäin kokeiluun Abaron Chicken Grain & Pea free -ruokaa.
Suhtaudun usein aika skeptisesti kaikenmaailman "lupauksiin" siitä ja tästä ainesosasta, joka vapauttaa koirasi saalisvietin kiroista, lopettaa vetämisen ja siinä sivussa karva kiiltää ja rasvamaksa pienenee!

Abaron alkoi kuitenkin kiinnostaa - nohh, niiden lupauksien vuoksi.
Se sopisi sisällysluettelon mukaan erinomaisesti herkille ja allergisille koirille, sekä mahaherkille, joilla saattaa esiintyä ruoansulatusongelmia kuten närästystä ja ilmavaivoja. 
Nyt sitten nimittäin osuisi kahteen Kenzolan poikaan, kovasti tuhnauttelevaan Huimaan, joka on kuudetta vuotta allergian takia kortisonilla sekä Mauiin, jolle kuivamuona on yökkk, tai ainakin liian kuivaa.

Koiranruokateollisuus mahtaa tehdä kovasti töitä, että nappula viehättäisi myös sen ostajaa ja antajaa.
Nimittäin Abaron tuoksuu melkeinpä raikkaalle. Metsälle, sammaleelle ja yrteille. Ei yhtään ummehtunutta, teollista, varastomaista härskiintyneen rasvan haisua, päinvastoin. Tarkempi sisällysluettelon tarkistelu tuottikin ainakin paperilla - tai pussin kyljessä - miellyttävän combon. Kanaa/siipikarjaa 44%, päälle lohiöljyä, karpaloa, kasviuutteita ja yrttejä. Viljaton ja herneetön. Persiljaa, rosmariinia, kamomillaa, salviaa, timjamia, korianteria, nokkosta ja voikukkaa! Tästä olisi Kari Aihinenkin ihmeissään - ja ilmeisen tyytyväinen. Kyllä koirakin rosmariininsa ansaitsee ja sitä arvostaa!

Nohh, miten sen kokeilun sitten kävi.
Ihme ja kumma, "Lemu" -lempinimen saanut Huima-poika lopetti tuhnauttelun. Kyllä. Ensialkuun pientä leijojen lennättelyä esiintyi tuttuun tapaan, mutta liekö persilja ja salvia toimittaneet tehtävänsä pidemmän päälle sillä TV-katselun lomassa tuhnautetut tuffauttelut jäivät historiaan. Kakka oli tiivistä pökälettä, vähän niin kuin olisi perhosen kotiloita tuottanut ulos. Ensin kuvittelin olevani piilokamerassa tai näkeväni toiveunta, mutta kun ilta toisensa jälkeen alkoi sujua ilman silmien kirvelyä, pakko oli uskoa Abaronin tuottamaan auvoon. Huiman osalta loistava kokeilu, ruoka todella sopi sille ja rasva-/proteiiniarvot olivat whippetille muutoinkin soveliaat; 25/14,5.

Maui tuotti sensijaan lähes veret seisauttavan äimistyksen.
Tämä kuivaruokaa vieroksuva britti, jonka pentuaika kasvattajan luona sujui aina 11-viikkoiseksi asti broilerin siipiä, maksaa, munuaisia, luita, rustoja, lihaa ja kananmunaa mässyttäen ja joka Suomessa vaivoin nakersi kuuteen ikäkuukauteen pentunappulaa ja lopetti nappulan nikerryksen sittemmin kuin seinään. Tämä lehtikalojen äiti, joka halusi olla hoikka, kevyt ja mankeliinmentävä. Jolle laitettiin sittemmin Suomessa tarjolle maksaa, sydäntä, luita, rustoja, naudan jauhelihaa - muutamia ruoka-aineita mainitakseni, ja joka sai nopeasti lehtikalamaisella olemuksellaan omistajansa repimään hiuksia ja/tai kokeilemaan, että "maistuisiko tämä".

No, turha kai mainitakaan tähän kauniiksi lopuksi, että Maui, kaikkien lehtikalojen äiti, nykyään itkee salaisen Abaron-nappularuokalaatikon edessä. 
Tuijottaa, ja vinkuu. Sitten kun huomio on saatu, hän nakertaa joka ilta annoksen nappulaa kovin tyytyväisenä ja pulleutuu. Lehtikalasta on nyt tullut pullea pallokala, joka herättää kummastusta ratapiireissä pullavalla olemuksellaan muiden ratakireiden joukossa. Kesän ennätys 19,49 s/280 m syntyi pallokalaolemuksella. Rosmariini ja karpalo toimivat radallakin.

Kyllä. Suosittelen. 
Koiranruokatukulla on lisäksi erittäin hyvä palvelu sekä nopea toimitus. Abaron ei ole yhtään hassumpi nappulauutuus ja mikäs se meille koiranomistajille on parempi "palkinto" kuin mahdollisimman tuoksuton TV-katseluhetki raskaan päivän päätteeksi ja vielä ronkelipoika, joka ehdollistuu laatikkoon, jonka sisällä on tätä hyvältä tuoksuvaa ja maistuvaa, voikukalla höystettyä kuivista!

Kiitos Koiranruokatukkulaisille, että saimme kokeilla!
t. Huima ja Maui


4.8.2019

Maukun treenivihjeet kesään.

Maukkelssonhan on ollut tänä kesänä varsin tuttu näky niin Kartanon treeneissä kuin itse kisoissakin. 
Aina kun auto on vain suinkin ollut alla ja sääolosuhteet suotuisat, on käyty kipaisemassa startteja. Maui on ollut useissa koelähdöissä mukana ja ollaan niistä saatu itsekin mukavaa ryhmätreeniä.

Hierontaa ja venytystä on tehty, palauttavia lenkkejä, spiidailtu pelloilla ja tassuviehettäkin tapettu. 
Rennoin rantein. Ihan kuumallakin on lenkkeilty, toki varjoisia metsäreittejä ja vettä on aina kannettu pojille mukana. Kesähän on ihmisen - ja whippetin - parasta aikaa!

Itse kisoja on Maukulle kertynyt radalta tälle vuotta 3. Ja niissä 4 starttia. 
Viimeisin kisa oli erityisen jännittävä, sillä tuhannesmiljoonassadasosia - mitä lienee, en edes tiedä,  uupuu enää 0,09. Aika siis 19,49 s/280 m.
Näin viimeyönä unta, että se KV-aika tuli Kartanolta ja paperipussiahan siellä jouduttiin meikäläiselle tuomaan hengitysavuksi. Hilluin menemään kuin hullu ja ihmiset katsoivat meikäläisen pomppimista ja kiljuntaa ihmeissään. Ja Maui tietysti myös. Huohotti vettä ja minä vaan sekoilen.

Nohh, vielä on matkaa hillumisiin.
Tässä tulee kuitenkin Mauin treenivinkit teille kaikille. Vielä on kisoja jäljellä. Meilläkin kaksi.

 Kuolleista kastemadoista vauhtia.

 Linnunkakasta liukastetta.

 VALMIS!

Näin helppoa se on, sanoo Maukku ja nauraa päälle!

3.8.2019

Harrastusportailla.

Taas on mietteet käyneet lenkillä yhdessä kuumuuden ja hiostavuuden kanssa ylös ja alas.
Välillä on perinteiset lenkkipuhelut käyneet kuumina yhdessä ilmanalan kanssa ja välillä on kuunneltu Spotifyn Suomihitti-tarjontaa.

Monet räppärit sanailevat niin lystikkäästi, että saatan jopa naurahtaa yksikseni asvalttitien pätkällä. 
Sensijaan harrastajamietteet ja -kuulumiset saavat välillä mielen apeaksi.

Olen miettinyt viikkotolkulla muunmuassa omia vaikuttimiani ja lähtökohtiani koiruuksille ja kilpailemiselle.
Miksi kilpailen? Miksi juuri sen ja sen koiran kanssa? Miksi ostin koirani sieltä. Miksi tein sitä ja tätä. Tätähän ei minulta kukaan suoraan kysy, ja miksi kysyisikään - kunhan pohdin ja puntaroin ja peilaan itsekseni. Kuten me ihmiset tapaamme tehdä. Peilaamme itseämme muihin.


Miksi Balin kanssa näin, Huiman kanssa noin ja Mauin kanssa tällä tavalla ja nyt Samuin kanssa sillattis. Hyvä kysymys poikineen.

Intuitiollahan tässä pitkälti mennään, eikä ole mikään salaisuus sekään, että en osaa oikein toimia vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Koirat ovat varmasti alunalkaen tulleet minulle sangen merkityksellisiksi ja sitä myötä harrastuskavereiksi täyttämään erinäisiä tyhjiöitä ja vain olemaan sydämeni ja sieluni puolikkaita. Kun meidän molempien, minun ja koirien pyyteettömyys on kohdannut samalla taajuudella, se on ollut menoa se. Harrastaminen on kerma kakun päällä, koirani ovat kirsikoita kukin.

Eräs psykologiystäväni kysyi vuosia sitten, että onko jotain mitä koirissasi kadehdit.
Kyllä.
Ne eivät selittele, vaan toimivat aina oikein, viettiensä ja vaistojensa varassa. Pystyisinpä samaan.


Monesti ulkopuolinen näkee harrastuksessasi ja koirissasi sellaisia merkityksiä, joita et ole tullut ajatelleeksikaan. 
Erityyppisten koirien kakofonia - mitä se oikein haluaa tai hakee. Treenaaminen sinnepäin - kun pitäisi olla johdonmukainen.
Me olemme näkevinämme paljon sellaista, mitä toinen ei ole meidän mielestä näkevinään. Vaikka me emme elä ja ole sen toisen housuissa tai saappaissa, me vedämme johtopäätöksiä tai ainakin ajatusmutkia suoraksi.
Yhtäkaikki, me lokeroimme. Meidän on helpompi elää ja olla, kun kaveri koirineen on lokeroituna siististi, mapissa tai laatikossa. Kansi kiinni.

Harrastusportaat ovat kaikille pitkät ja raskaat.
Luin hiljattain somesta erään uuden harrastajan tuskailua. Laineet löivät ja oma ajatusmaailma ei sopinut yhteen sekamelskaisen harrastusideologian kanssa. Uutena harrastajana kaikki varmasti lyö vasten kasvoja ja tuntuu, kuin astuisi suonsilmäkkeestä toiseen. Tai ainakin uisi vastavirtaan, kävelisi juoksuhiekassa.


Alussa on into ja herkkyys. 
Oma koira ja sen saavuttamat meriitit ja kasvattajan kannustus tuntuu luissa ja ytimissä, vie eteenpäin ja nostaa. Satunnaiset voitot ja pärjääminen kovien luiden joukossa tuntuu hienolta. Voitto 200 vuotta kasvattaneen kasvattajan 200 voittoa ottaneesta koirasta on kuin Nobel-palkinto.
Kuherruskuukausi rotuun ja sen ihmisiin on aina ihana. Facebookin lanseerama "in strong competition", vice-voittajista puhumattakaan, osuu ja uppoaa! Minä ja minun koirani! Me!


Kuherruskuukauden jälkeen iskee kuitenkin karu totuus.
Jokaisessa rodussa on omat akilleen kantapäänsä. Ne tulevat esiin noin vuoden-parin sisään rotuun tulemisesta. Pääset juuri sanomasta, että "kuinka raikasta täällä on verrattuna xxxxxx piireihin" ja sitten osoittautuu, että raikkaus on sittenkin kuin vain kevätsade. Raikkaus kestää vain hetken. Vaikka wipatsimispiireissä kyllä suoraan sanottuna verrattain raikasta onkin, niin kyllä se raikkaus siitä hälvenee, kun tarpeeksi syvälle rotuun sukeltaa.

On oman tien kulkijoita.
He tekevät päinvastoin ja näyttävästi omia ratkaisujaan. Itseasiassa ihailen heitä, koska (liian) moni menee muodin mukana.

On tuttua ja turvallista. Kun tuo, niin minäkin. Ja sitten aplodeerataan toinen toisillemme.

Kuulutaan leiriin ja ei kuuluta leiriin.
Leirit muodostuvat ihan väkisinkin. Saman kennelin koirat samaan telttaan, saman tuontimaaosan koirat saman sateenvarjon alle. Sehän on aivan selvää. Saman autokunnan koirat tänne ja omalla asuntoautolla tulleet tuonne. Ja sitten ollaan, että AHAA; tuo kuuluu nyt TUONNE leiriin ja TÄMÄ meni ja otti paikan tuolta.


Leirittömyys on valinta sekin.
Mutta en sano, että se olisi helppo. Päinvastoin. Julistaessasi leirittömyyttä olet auttamatta OUTCAST. Harrastusportaat vievät joskus kohti outcastia. Vääjäämättä. Eikä se ole paha asia. Kuten sanottua, valinta sekin. Outcast-portaat kehittävät jokatapauksessa itsetuntoa, voimaa ja lihaksia. Anna paukkua. Omaa rataa ja omaan tyyliin!

Mutta et voi olla ystävä ja vihollinen.
Vai voitko? Kyllä tämäkin onnistuu. Sillä aina kumartaessasi yhtäälle, pyllistät toisaalle. Kumartaa voi moniin suuntiin - ja siis pyllistää samoin. Koiramaailmassa on monta mekkaa. Eikä sekään ole huono asia. Jokaisessa ilmansuunnassa on jokaiselle jotakin. Anna mennä ja anna palaa - monta mekkaa on jokatapauksessa aina parempi kuin vain yksi mekka. Ehkä jopa MEKKALA on se paras.


Rodussamme asuu suuri rikkaus.
Mieltä ja maatakin mullistava. Itse olen harrastusportaillani onnistunut dissaamaan rodussa sitä ja tätä piirrettä - ja uusimpien koirieni myötä juuri dissaamiani piirteitä on täytynyt oppia sietämään. Tämähän onkin juuri parasta. Muiden dissaus lyö vasten kasvoja. Siitäs sait!

Kun olet aikeissa heittää hanskat naulaan, että nyt riittää, en jaksa enää yhtään dissaamista, en toisten enkä itsenikään - on vaan pakko alkaa niellä virheitä. Oman koiran, itsesi ja muiden. 
Aina uuden koiran myötä olemme jokainen uuden edessä. Edellisen koiran ylipitkät sääret, joiden kanssa olet juuri oppinut elämään, muuttuu uuden koiran myötä pehmeäksi seläksi tai pitkäksi lanneosaksi.
Joudut joka kerran venyttämään ahdasmielisyyttäsi ja tuomitsevuuttasi.


Harrastus on hauskaa.
Harrastusportailla meno samoin.
Nähdä ja oivaltaa kuherruskuukaudet, angstit, toisen koiraihmisen suoranainen tyhmyys, oma naiivius ja lyödä päitä yhteen yhdessä muiden pölvästien kanssa. Sillä sitähän me olemme. Rotuun hurahtaneita pölvästejä. Sinisilmäisiä romantikkoja, jotka toivoisivat kaiken sujuvan kuin paratiisissa, yhteistuumin, sateen sattuessa vieläpä samassa yhteisteltassa, juoden samasta termoksesta, leikaten samaa mansikkakakkua.

Aina tulee uusia koiria.
Sanoi eräs pätevä ulkomuototuomari. Kuin samalla moittien niitä naiiveja, jotka luulevat ja uskovat, että heidän koiransa voittaa yhä ja aina vuodesta toiseen - kun aina tulee kuitenkin uusia haastajia. Uusia junnuvoittajia, sertinmetsästäjiä. Joka vuosi. Aina tulee myös uusia harrastajia. Niitä, joille me nyt nauramme - aivan kuin meille naurettiin, silloin kun me tulimme rodun pariin. Toimme näytille kehään koiran, joka oli liian laiha tai liian pullava ja silloin kun me toimme radalle koiran, joka oli liian treenaamaton tai liian pullava. Meissä kaikissa asuu kuitenkin se pieni dissaaja. Tunnistamme uuden pöljän, koska olemme itse olleet pöljiä. 

Me peilaamme kaikki toisiamme - me vanhat harrastajat uusiin ja uudet harrastajat vanhoihin. Niin se vain menee.
Katsoin juuri telkkarista melkoisen järkyttävää dokkaria jenkkiläisistä futaajista, jotka raiskasivat sammuneen bileneidon. Dokkarin edetessä haastettiin jo futareiden reksit ja opet oikeuteen, kun he eivät olleet puuttuneet näkemäänsä ja kuulemaansa. Lopulta kävi ilmi sangen inhimillinen, ihmisyyteen liittyvä dilemma. Reksit ja opet eivät olleet halunneet LIATA ja LOATA koulun mainetta puuttumalla tai viemällä asiaa eteenpäin.


Maine.
Se tulee ja menee. Kuin whippet niityllä.
Mutta voisimmeko ajatella, että se KOIRA on sittenkin tärkein? Koira, rodun yksilö, on maali ja tavoite. Sen hyvinvointi, terveys ja funktionaalisuus?
Onko maineella lopulta väliä, jos fakta nyt vain on fakta? Tai ei, en sanokaan näin. Tottakai maineella on väliä, mutta en lopulta usko hetkeäkään, että yksi yksilö tai yksi ihminen sitä, joskus vuosikymmenienkin aikana kertynyttä mainetta, horjuttaa. Lopultahan jäljellä on kulloinenkin koira, rodun yksilö - sillä voiton ja menestyksen hetkellä näemme vain sen, emmekä menneisyyttä, emme tulevaa.

Keikun itse harrastusportailla joskus mitenkuten.
Otan kolme askelmaa eteen ja kuusi taakse. Olen pitänyt itseäni jonkinasteisena rodun guruna - huom: pelkästään harrastusvuosien perusteella, mikä EI ole tae mistään -  ja tullut mukkelismakkelis alas portaita päätäni pidellen; en sittenkään ymmärrä paljoakaan - jos juuri mitään.

Ei minusta guruksi ole. Voin sanoa pitkä tai pätkä, massava tai ohutluinen, mutta mitä merkitystä sillä lopulta on, ei mitään. Toki rodun yksilöiden anatomisten ominaisuuksien pohtiminen on mielenkiintoista ja omaa silmää on aika-ajoin hauska tarkistaa muiden rodun pitkäikäisten harrastajien kanssa.


Eihän se mikään mieltäylentävä kokemus ole. Se keikkuminen.
Mutta jos se yhtään lohduttaa - niin me keikumme kaikki! Keikutaan yhdessä!



kuvat 31.7. Hevoshaantien niitty

21.7.2019

Tykki, tykimpi, Maukku!

Voi hyväntähden sentään, tuhat tulimmaista ja mörökölli vieköön!
Maukkelsson paineli tänään kesän kolmannen starttinsa 280 metrillä Kartanon vehmaalla, taipuisalla, pehmeällä, kostealla ja nopealla nurminatalla ja kellotti ei enempää eikä vähempää kuin 19,49 sekunnin ajan! Haloo, ihmiset, 19,49s/280 metriä.
Näyttelylinjainen koiro koironen. Pullea, litteä, lehtikalamainen, kapea-etuosainen, vinkeä ja vauhdikas Maukka Maukkelsson!
Se sama koiro, joka jäi Weehoon Etanalähdössä 2018 puhaltelemaan kynsiin ja juoksaisi 19,91 s. 

Nyt pitää keulia ja vyöttää itsensä toimistotuoliin, sillä hehkutus ja kiihtyminen saa liki putoamaan lattialle tuolilta.
Mörököllimäistä. Niin perhanan kikkeliskokkelista, että eihän tässä voi muuta kuin pyyhkiä kuolaa serviettiin, kun suu tuppaa vaahtoamaan. 

Mennä nyt sokkona Englannin markkinoille ostamaan sieltä sinifawn lehtikala, joka söi puoli vuotta kuivanappulaa ja päätti sitten palata lapsuuden makumuistoihin, eli vaatimaan raakaruokaa. 
Auta armias, jos ruoka oli annosteltu liian isoina klöntteinä, liian kosteana tai ylipäätään väärin sulaneena. Siis Mauihan osasi vaatia joskus aivan raw-raw'ta ja sitten seuraavassa hetkessä hän halusi ruoan olevan sous-vide - ilman ja jääkaapin marinoimaa, jo liki harmaantunutta.
Maksalaatikko (rusinaton) tulee viipaloida suupaloiksi, liika ruoan kosteus imeyttää paperiin, jotta Mauin annosta analysoiva viiksikarvasto ja tuoksua edestakaisin nuuskuttava kirsu annoksen hyväksyy.
Että tervetuloa vaan Kenzolaan annostelemaan Maukulle ruokaa ja laihduttamaan sitä se 574 grammaa, joka kuulema vauhdittaa Maukun SERT-aikaan.

© Harri Nurmela

Radallahan vetää tänäpäivänä koiroa ihan solkenaan RE:tä ja äänivallit paukkuu lähtö toisensa jälkeen. 
Radalla kuuluukin näytelmälinjaisten kanssa tepastaa asiantuntevan näköisenä ja ottaa vastaan kaikki neuvot, vinkit ja ohjenuorat, mitä on tarjolla. Niitä nimittäin on. Kiitos ihan teistä jokaiselle, jotka olette meitä opastaneet eteenpäin. Etunenässä eräs Antti, joka tänään jo yritti kovasti katkaista napanuoraa meikäläiseen, että ÄLÄ NYT KOKOAJAN. Minkäs teet, kun sormi menee sittenkin suuhun aina vähän väliä.

Tällaisen Maukkelssonin kanssa matka maasto- ja ratakisoihin on ollut nimittäin jossain määrin hämmentävä ja mielenkiintoinen.
Maukkuli ei serttihanoja näytelmissä juuri avauttele, mutta pistää se silmään. Lenkillä tulee vastaan rouvaa, että "onpa tasapainoinen" ja näytelmätreeneissä huokaillaan, että "liikkuupa hienosti". Lehtikalan kanssa kilpaileminen ei bodybuildereiden joukossa ole aina helpoimmasta päästä, kun bodikkaammilla on bodya, sporttia ja tsemppiä kaksinverroin lehtikalaan verrattuna. Maukkulihan on terävien käännösten lomassa käynyt maastoissa vähän lippailemassakin, mutta jousitus on kaverilla sen verran kunnossa, että HOPS vain ylös ja vauhti saattaa jopa lisääntyä.

 © Harri Nurmela

Hehkutusta tuli jo uran alkuvaiheessa kosolti ja emäntä oli shokkitilassa aika-ajoin. 
MUN Maukkuli, miten se nyt noin meni ja otti sertin, kun lipsui ja kaverikin tööttäsi. Milloin viehe katosi, milloin viehenaru meni solmuun ja milloin mitäkin. Maukku se vaan otti asemoinnit uusiksi ja taas mentiin.

Tämäpä koiro huutaa ja kiljuu lähtökoppien läheisyydessä, vaahtoaa ja pelmuaa ja pitää tänäpäivänä kantaa voimaotteessa lähtöpaikalle. Niin maastoissa kuin radalla. Eihän tällaisen vauhtiveikon kanssa muuten pärjää enkä halua antaa yhtään ylimääräistä energiaa sivunurmelle. Energiat on tarkoitettu radan sisälle, ei sivuun.

© Antti Ruotsalo

Kaulan viilennin -huivi toimi muuten tänään hyvin myös silmillä.
Kaikkea sitä. Intoa, nopeita geenejä ja yritystä tällä kaverilla riittää ja jännitämme tämän kauden ihan loppuun asti, että TULEEKO se SERT radalta vaiko ei. Lähellä on, mutta sitä ei lasketa.

Kiitos teistä taas ihan jokaiselle, jotka olette meitä tsempanneet. 
Teitä on monta. Jo tähän mennessä matka on ollut ihan huikea ja ratastartit ovat kyllä olleet ihan oma lukunsa. Vaikka eräs rataharrastaja meille antoikin laihdutus- ja kiinteytysvinkkejä - sopii myös treenariin, hehh-heh, niin tokaisin takaisin, että "yritän rentouden säilyttää tässäKIN lajissa". Kommentti takaisin oli kyllä ihan huippu: "kyllä kuule Anita sulla rentous tulee tässä lajissa karisemaan"!!!

Päätän hehkutusraporttini nokkelan Latvian handlerin - Kari!! -  sanoihin tuomarille, joka moitti Mauin häntää; "yes, but he is very fast".

© Kristina Okuneva

Sen kun nostat vaan häntää Maukku vaikka suoraan ylös - rakenne ja geenit spottaa ja osuu kyllä nyt niin hyvin juoksulajeihin, että eihän tässä voi muuta todeta kuin että englantilainen lehtikala on näyttänyt lehtikalan mädit tädeille ja radoille. Prkl että keulituttaa ja rintalasta törröttää oikein kunnon sternumina ulos asti. Siis mun.

Kiitos. Teistä ihan jokaiselle, jotka olette kulkeneet - juosseet - vierellä!

16.7.2019

Onnellisina Ogressa!

Talven pimeinä tunteina sain Ullalta ehdotuksen Latvian Ogre-reissusta. 
Ja ei siinä kauaa tarvinnut miettiä KYLLÄ-vastausta.
Koko kevät onkin pala kerrallaan maksettu vuoroin laivaa, koiraa ja hotellia. Kahden koiran ilmomaksuissa kolmeen eri näyttelyyn olikin hieman tekemistä, mutta kaikesta selvittiin.
Kehäsihteeröiminen auttoi kummasti, ja kynä sauhuten sitä onkin taas koko kevät kirjoitettu arvosteluja.

Tarjolla Latvian Ogressa oli yksi erkkari (29 whippetiä) ja saman päivän kansallinen (11 koiraa) ja toisen päivän kansallinen (9 koiraa).

Ensikertalainen reissulla jännittää aina hieman, mutta Samui otti kevyin rantein 10 pistettä ja papukaijamerkin. Kts kuva.


 © Rita Simoneliene
Tämä poika se söi, joi, pissi ja kakki - ja nukkui hyvin. Siinä sivussa reipasteltiin kehissä. Ja pötköteltiin ketarat pystyssä mamman sylissä. Hieno reissumies. Maukkelssoni sensijaan hieman stressaili meluisaa hotellia - joka kämppiksen mukaan muistutti ehkä jopa hieman enemmän laitapuolen kulkijoiden yömajaa. Metakkaa riitti pitkälle yöhön.


Ogre oli paikkana pieni kylänen, jossa ei juuri muuta ollut kuin hotelli, ostoskeskus, puisto ja kauppa. 
Hotelli oli varmaan joskus ollut käyttöasteen kukkuloilla, mutta nyt se ei tarjonnut aamiaista lainkaan, ravintola oli suljettu ja hotellin huikea 3-metrinen uima-allas samoin. Siellä lieni ollut vettä viimeksi 90-luvulla? Jääkaappia ei tietenkään huoneissa ja kylppärissä kaksi palasaippuaa ja kaksi pussia shampoota.


Näkymiä Ogressa.

Itse näyttelypaikka oli upean Strömsholm-tyyppisen linnan (museo) mailla. 
Viihtyisä nurmialue, jossa kohtuullisen kokoiset kehät, minuuttiaikataulu ja huonohkosti englantia puhuvat tuomarit ja kehikset. Erkkarissa toki Gabriela Veiga ohjasi palettia hyvällä englannilla, mutta toimitsijoiden kanssa keskusteleminen oli vaikeaa.
Pöytä, jossa whippetin oli tarkoitus seistä, oli superminikokoa, n. 60 senttiä x 20. Kyllä! Siinä aika äkkiä tuomari tuumi otsa rypyssä: "your dog is big".
Ja sunnuntaina mm. kun pyörin Samuin kanssa yksikseni PU-kehässä, että "missä muut ovat" sain kuulla kehikseltä; ettei muut urokset olisi saaneet SA:ta. Ehdin tästä jo pörhistää rintaani, kunnes sain kuulla, että kyllä ne kaksi muuta junnua SA:t myös saivat. Muut sitten ei.


Samui erkkarin junnuluokan ykkönen.
© Ulla Sommer

Tällainen varmistaminen oli jonkunlainen punainen lanka läpi reissun.
Lauantaina menimme ostoskeskukseen ruokaostoksille. Minä ja kämppis kebab-ravintolaan. Minä; "do you speak English"? Karvakäsi: "of course".
Siitä sitten allekirjoittanut ostamaan "kebab with french fries".
Karvakäsi: Do you want meat kebab or chicken kebab. Do you want kebab in wrap or in burger? Do you want 100 gr kebab or 200 gr kebab? Aaaaa, you want salad also?! What kind of salad? What kind of dressing you want?

Välillä menin kaikista vastakysymyksistä ihan mutkalle, ja karviskäsi pääsi näpäyttämään takaisin;
Don't you speak English?

Tsiisös. Tässä kohtaa tuli aikalailla ikävä suomalaista palvelutiskiä, jossa sanot "kebab ranskalaisilla" ja sinulle tehdään sellainen ilman "otatko sä sen kebabin rullalla, siivutettuna vapaasti vai laudalla" -tyyppisiä lisäkysymyksiä.


Pönöttämässä podiumilla sunnuntaina kehien jälkeen.
© Alexdesign.lv

Erkkarissa esitettiin kovatasoinen kattaus liettualaisia, latvialaisia, venäläisiä ja virolaisia whippetejä. Samuin luokassa 6 junnua, joista kahdelle SA. Samuille luokkavoitto. Maui kilpaili yksin käyttöluokassa ja otti sieltä hienosti SA:n ja oli lopulta VSP-käyttöluokan koira ja PU5, Samuin ollessa PU3.
Iso kiitos Karille, joka esitti Mauin todella kauniisti, eleettömästi ja maltillisesti. Teitä oli ilo katsoa yhdessä!


Maui pusuttelee tuomarin.
© Ulla Sommer

Siirryttiin kansallisen puolelle.
Valitettavasti nyt Mauille osui handleri, joka esitti Maukan peitsaten (liian hitaasti) eikä huomannut sitä! Mauille EH ja Samuille toinen junnusertti ja PU2-sijoitus.
Pientä-ish vääntöä charmantin ranskalaisherran kanssa, joka parahti heti Samui-Sirkan nähdessään, että BIG! (plaseeraapa itse siihen 60x20 pöydälle!!) Kun hän kuuli Samuista otetun mitan hän tuumi; "but he is GOING to be big". Noniin. Eipäs mennä nyt laukalle.


Illalla lähdettiin tutkimaan Ogrea.
Lähistöltä löytyi iso ja kaunis puisto, jossa vesi solisi, linnut lauloi ja Raymond ystävineen vaelsi. Raymond osuikin kohdallemme luomaan tuttavuutta ja keskustelu vaihtui äkkiä saksaan; Raymondilla ja Ullalla oli yhteinen (rakkauden) kieli!


Raymond kertoi asuneensa Hampurissa ja oli nyt juonut kolme päivää putkeen. Miten hän ilahtuikaan, kun sai puhua saksaa!
Minä tyydyin ikuistamaan tämän ikimuistoisen Raymond-momentin!


Aikaisin nukkumaan ja kohti sunnuntaita.
Nyt oli vuorossa venäläisen tuomarin kehä (tuomarimuutos) ja saimme kuulla, että edellisenä päivänä oli tullut monissa roduissa kylmää kyytiä, joissakin roduissa kaikille EH.
Arvostelut venäjäksi ja kehis ei juuri kynää painanut, joten meikäläisen saamissa lapuissa näkyi lähinnä savunhentoa viivaa - jos sitäkään. Samuille luokkavoitto, kolmas junnusertti - ja titteli pätkähti! Mauille ERI ilman SA:ta - itse vein. Peitsaamisesta ei tietoakaan!


Nyt on jakku allekirjoittaneen makuun!
Omat hopeakenkäni kokivat kovia. Ei niitä ole tehty lenkkeilyyn eikä märällä nurmikolla hyppelyyn. Kenkien reunat alkoivat irvistää ja aivan kuin niistä alkaisi kuoriutua jokin kalvo... On siis siirryttävä kultakenkiin, sellaiset minulla vielä (ehjinä) on.

Lähdimme hissuksiin kohti Tallinnaa sunnuntaina jo klo 13.
Alunalkaen meillä olisi ollut varaa lähteä vaikka klo 15, mutta nyt löysäten saimme pysähdellä reilusti.
Hyvä niin, sillä pian olin taas kielivaikeuksissa Circle-ketjun huoltoasemalla.


I take wrap with chicken.
Pian nuori neitonen tuli vääntämään HERVOTTOMASTA KLÖNTISTÄ JAUHETTUA KANAA eteeni jotain kekoa. Parahdin; eihän tuo ole wrap. Siihenhän pitäisi tulla "chicken slices"! Neito:
- Yes but you said chicken wrap, and this is chicken burger wrap, isn't it ok?
No voi herranenaika. Kai mä olisin sanonut BURGER wrap jos olisin halunnut sellaisen!!
Nuori neito nakkasi 5 senttiä paksun, halkaisijaltaan 10-senttisen pihvin mielenosoituksellisesti mätkäyttäen pöydälle.

Varmaan kostoksi tästä, wrappiin laitettiin kaksi hentoa salaatinpalaa, teelusikallinen majoneesia ja kun pyysin reilusti punasipulia, sain sitä kaksi siivua.

Vielä Tallinnan kautta kotiin!
Ehdittiin siinä tepastaa ja ihmetellä vielä Piritan rantaviivan mylläystä ja lenkkeillä riippuliitäjiä ihmetellen!


Melkoisia miljoonakämppiä rantaviivalla.



Upeita puistomaisemia.

Näyttelyreissuissa ulkomaille on aina ihan parasta yrittää ottaa kaikki huumorin kannalta - mutta en olisi halunnut tehdä enää yhtään ruokatilausta!!!


Iloiset pojat. Niin rakkaat.
Kari kertoi Veigan "pahoitelleen Mauin häntää". Karipa nokkelana miehenä oli tuumannut Veigalle, että "yes, but he runs fast"! Ihan huippu kommentti tässä kohtaa!

Iloinen mutta väsynyt tunnelma aika-ajoin väsäytti ja hermotkin kävi pinnassa, mutta vedimme koko kööri urhoollisesti reissun maaliin, ilon kautta vaikka hammasta purren. 
Ulla on huumorintajuista seuraa ja luovi huumorilla läpi hankalien tilanteiden. Kämppis keskittyi juomaan kahvia ja polttelemaan tupakkaa meistä kymmenien metrien etäisyydellä ja meikäläinen sääti höyry päässä aikataulujen ja pakkaussuunnitelmien kanssa.
Koirien ehdoilla tietenkin mennään ja iloitaan pienistä onnen ryyneistä kehissä. Kuitenkin saatan ensikerralla ottaa paikallisesta pizzeriasta täällä annoskuvan matkaan ja näytän sitä sitten läpi Viron, Latvian ja Liettuan. On se nyt kumma, ettei kebab ole kebab ja wrap wrap. Turha tulla tähän selostamaan, että "oikeaoppinen antiikin aikainen kebab tehtiin aina kuumakiviuunissa paistetun leivän sisään kääräisten vasemmalla kädellä, ei siihen ranskalaiset kuulu". 



Enkkupojat matkustaa. Samsam ja Maumau. Ihan parhaat.


Kotia kohti. Väsyneenä mutta onnellisena.

kaikki reissun kuvat:
CLICK

Ja VIELÄ. Yksikään reissu ei onnistuisi ilman luotettavaa koiranhoitajaa niille nelijalkaisille, jotka jäävät kotiin. Siispä miljoonat kiitokset Silja!