31.8.2014

Ensimmäisellä my Logger-lenkillä Tikkurilan maisemissa!

Huhuu - Kenzola on vihdoin muuttanut. 
Koettelemus oli hurjaakin hurjempi. Vaikka tavaraa annettiin (erittäin runsaasti) niin Pelastusarmeijalle kuin taloyhtiön jätekatoksen kierrätyshyllylle tarvitseville tarjolle ynnä nakattiin suosiolla mäkeenkin - niin SILTI kamaa oli ja on yltiömäisen runsaasti. Ihmettelenkin miten tämä on mahdollista?

Jokaisella asunnolla on omat erityispiirteensä ja kalusteet asettuvat sinne omintakeisella ja sopivimmalla tavalla - se mikä toimi yhdessä kämpässä ei tietenkään toimi toisessa. Tämän asian kanssa tässä nyt pähkäillään lähipäivät kun puran tavaraa sen minkä ehdin ja jaksan.
Lauma näyttäisi ottavan muuton jouhevasti. Paitsi tietysti pienenpieni Pirre, joka on kovin huolissaan vallitsevasta tilanteesta. Muutto luo tälle ihanalle otukselle stressiä ja se purki sitä jo kertaalleen karkaamalla - ja aiheuttamalla heti pahennusta naapurissa. Miten lystikästä; naapurin kissa karkasi seuraavana aamuna. Kannattaisi olla sen eläimiin suhtautumisen kanssa sellainen, mitä toivoisit että omaa eläintäsi kohtaan ollaan, eikö?
Tulee paha mieli Pirren takia, kun eihän se Pirren syy ole, että kämppiksen (aukkoinen) aitaprojekti on kestänyt vasta - hmm. olisiko 1,5 kuukautta? Toivottavasti valmistuu ennen lumien tuloa. Korotustahan tuonne on myös laitettava paikka paikoin - tai sitten pidettävä vain pihaovi suljettuna.
Ollaan tehty useita pikkulenkkejä lähimaastossa ja ainakin niistä Viri nauttii kovin. Nukkui myös minun kainalossa tiiviisti viime yönä monta tuntia. Sain sen siten rauhoittumaan.
Muu lauma rapistaa menemään lattioilla rapsraps ja tulevat tietysti perässäni joka paikkaan. Varsinkin Huima on uteliaista uteliain. Bali on heitellyt jo itselleen palloa ja retuuttanut leluja - näyttäisi kotiutuneen parhaiten. Balilla on hauskaa missä vain, kunhan on jotain pehmoja joita retuuttaa ja jonkinlainen kiitorata, missä laukata.

my Loggerin kanssa oli tässä huolia, kun unohdin edellisen Loggerini (my Logger numero kaksi) pensaaseen. Kaatosateessa. my Loggerin osalta huolet ovat onneksi ohi sillä nyt on uusi ja ehta my Logger (numero kolme) joka pääsikin tälle aamua mukaan tikkurilalaisiin maisemiin. Vielä vähän harjoitellaan näitä polkuja ja teitä, mutta eiköhän tässä pian päästä jo pidemmällekin tepastelulle. Ympäristöä ihmeteltiin tänään aamulla vain puolentoista kilometrin verran, koska matkamme vei vielä moottoriajoneuvolla Hakunilaan tekemään sitä ja tätä. Toki lenkkeilimme myös hakunilalaisissa maisemissa - ettei nyt kukaan lukija luule, että ajoin koirat matkassa Hakunilaan ja pidin niitä vain autossa.

Noniin. Nyt niihin aamuisiin lenkkitunnelmiin kuvin:

 Aamuidylliä ihan 50 metriä ulko-ovesta.

 Sorsat ovat Down by the Laituri.

 Eräänlaista aamuidylliä tämäkin. Kameran kello näyttää 09.48.

 Kohti ensimmäistä lenkkisiltaa.

 Taitava siltamaalaus!

 Rannekkeellinen Tulisuudelmaa numerolla 16.538. Toivottavasti oli hauskaa!

 Siinä se nyt sitten häämöttää. 500 metrin päässä ulko-ovesta. HotVäni. Pitäisiköhän kokeilla?

 Siltanäkymiä.

 Aika mörököllimäistä. Jalanteitse vain 4 kilometriä Hakunilaan. Puistolaankin vain kaksi.

 Heureka - ja taas aivan meidän ulko-oven edessä.

 Pojat tepastavat ripirinnan.

Sanoisinko aikamoinen pihlajanmarjapläjäys! Vanha kansa ennustaa kovaa talvea marjamäärän perusteella.

Miksi muuten olen niin innokas my Logger-fani?
Kuulun yhä ja sitkeästi siihen kansanosaan, joka käyttää kameraa kuvaamiseen, puhelinta soittamiseen ja sitten matkan mittaukseen omaa, erillistä ja helppoa laitetta.
Olen kyllä kuullut kaikenlaisista sportsträkkereistä yyäm yyäm mutta myös sitä, että "ne katkeilevat" tai "ne vievät todella paljon puhelimen akkua".
my Loggerissa ei oikeastaan ole muuta huonoa kuin se, että se voi rutiininpuutteessa jäädä pensaaseen roikkumaan. Se siis pitää muistaa ottaa MUKAAN ja sitten muistaa TYHJENTÄÄ se sekä LADATA laite. Kätevä mittalaite se on ja kelpo lenkkikaveri! 

Lenkkeilemisiin!


13.8.2014

We have The World's Best Whippet in the House!

Still trying to understand what has happened but I'm getting there...
My beautiful & curvy little Bali, JWW-14 Pendahr Fred Perry (Khalibadh Vintermåne x Ch Pendahr P.O.S.H.) was shown in World Winner Show Helsinki at 9.8.2014 and what did he; he went from win to win; first JWW-14 from over 20 junior males (!) then he took CC and then BOB and also BIG-4!!!! 
What a winS! 
Bali's breeder, Ingunn Ohrem, was at show arena too and I think she looks quite happy:

pic by Bjorg Foss

Käsittääkö tätä koskaan?
Tämä underdog, musta hevonen Bali tuli ja pesi koko pöydän!
Tunteet menivät ja menevät yhä vuoristorataa.

Aamulla kun ajelin Messukeskukseen - herättyäni 03.45 - harmittelin sitä, että olin unohtanut Balille vesikupin. Jahka pääsimme kehän viereen hain pienen pahvisen mukin josta yritin tarjota Balille aamukahvia - eikun vettä. Kuppi oli tietysti täysi ja hetken päästä vedet olivatkin pitkin lattiaa kenkieni toimesta. Mutta mikä episodi tästä veden virtaamisesta alkoikaan...

Kehän laidalla oli tiivis tunnelma. Ihmisiä ympäri maapallon, whippetejäkin taisi olla peräti 14:sta (!) maasta. Suomalaiseen tapaan olin mennyt mukaan etukäteisarvailuihin ja jakanut tittelit ja voitot sille ja tuolle ja päätellyt ulkolaisten mukanaolosta, että moni, ellei peräti jokainen, titteli matkustaa lentokoneella Suomesta pois.
Ramon Podesta - kuten kaikki tuomarit - oli briiffattu kirjoittamaan lyhyesti ja olemaan nopeita. Podesta otti tämän hyvin kirjaimellisesti. Junioriluokka alkoi kahdella EH:lla ja pohdinta hänen maustaan alkoi. Ingunn kävi ennen vuoroamme sanomassa meille, että "Don't wait too much". Itseasiassa hänen vuokseen toivoin meille "edes" luokkasijoitusta.
Minulla ei ole kovin suurta muistikuvaa siitä, kun tuomari tuli kohdallemme "you are first" - kärpäsiä olisi kuulema voinut taas lentää suuhuni ja ilosta vänkyränä pyysin lupaa saada puristaa kehäsihteeriä isolla halilla, mihin hän hämmentyneenä suostui. Oli ihan pakko saada PURKAA tämä käsittämätön TUNNE! Halasin siinä sitten tuomariakin ja hyvä etten itkua tirauttanut. Bali meni ja voitti junnu-urokset! WOOHOO!!


pics by Ingunn Ohrem

Ihmisiä kävi todella paljon meitä onnittelemassa ja sain halata vielä montaa ihmistä. Ihanaa, välitöntä tunnelmaa ja meininkiä. Vähän kyllä nolotti, kun oli niin kuuma ja taisin olla ihan hikinen, mutta Rexona ei pettänyt. Kiitos kaikista haleista! :)
Nyt alettiin sitten ihmetellä tarkemmin FCI:n sääntöjä tässä vaiheessa ja ystävälliset rodun ihmiset minua kärsivällisesti neuvoivatkin ja avasivat MV-näyttelyn sääntöviidakkoa.
Kehäsihteerit pitivät meitä myös loistavasti ajan tasalla. Kehämme oli ylipäätään erittäin toimiva, kiitos hyvin briiffatun tuomarin ja osaavan kehäsihteeristön.
Jossain vaiheessa sitten menimme Balin kanssa kilpailemaan sertistä ja OLISIN kyllä ollut oikein tyytyväinen jo saavutettuun junnutitteliin mutta sertti siihen päälle oli ICING ON THE CAKE!!

Upeat, upeat lasiveistokset ja ruusukkeet. Lasikoirat ovat puhallettuja, signeerattuja ja numeroituja. Mittaamattoman arvokkaita, siis!! Annoimme Balin kanssa keskellä olevan lasiplaketin Ingunnin mukaan Norjaan muistoksi tästä huikeasta päivästä.

Seuraavaksi alkaa jo pyörryttää. Odottelimme vuoroamme ROP-kilpailuun, jossa siis kilpailivat 3 urosta ja 3 narttua. Junnuvoittajat, Cacib-voittajat (Maailman Voittajat) ja Veteraanivoittajat. Kun Podesta tuli ROP-ruusukkeen kanssa kohti, tunne oli sanoinkuvaamattoman IHMEELLINEN. Sinibrindle poika Hakunilasta, joka on "kauhean värinen", siinä on sitä ja tätä ja tuota virhettä, meni ja VOITTI! Jihuu, jahuu ja vielä kerran huhuu!

pic by Jaana Jyläntö

Jonkinlainen euforia siitä nousi. Tunne siitä, että osaa ja tietää - palkitaan, on todella mieltä lämmittävä ja nostattava.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Saimme kuulla, että 10-ryhmä on todella kovatasoinen. Sitä se olikin. Olivathan kaikki siinä kilpailevat koirat rotunsa parhaita ja kyseessä Maailman Voittaja. Odotin pääsyä johonkin kuuden parhaan joukkoon, johon tuomari meidät poimikin, mutta että olimme sitten vielä neljänsiä ryhmässä - tässä vaiheessa olisi tarvittu jo happiviiksiä, elvytysryhmää ja magnesiumia!

pic by Paula Heikkinen-Lehkonen

Kilpailimme aamusta alkaen todella kovatasoisten yksilöiden parissa. Toinen toistaan kauniimpia whippetejä oli saapunut ympäri maailman Suomeen. Kilpailimme myös "voittamaan tottuneiden" keskellä. Siksi underdoggina olo on oikeastaan aika hienoa. Stressitöntä. Odotukset eivät kohdistu Sinuun. Minusta näytteleminen ei koskaan saa olla vakavaa. Kehään pitää aina mennä leppoisin mielin, koska sinne mennään kuitenkin eläimen kanssa. Yhteisen kehätunteen pitäisi enemmänkin olla luottamus, ilo ja "yhdessä tekeminen". Tätä sanomaa onnistumme mielestäni jakamaan tässä upeassa Oleg Bochkovin ottamassa kuvassa:

pic by Oleg Bochkov

Vielä kerran kiitos Ramon Podesta ja kaikki whippetystävät ympäri maailman. Te teitte tästä päivästä unohtumattoman.

pic by Tommi Ekholm

Ja iso kiitos Ingunn Ohremille joka auttoi minua niin monin tavoin iltapäivän ja illan aikana. Sekä tietysti Hanne Thorkildsenille myötäelämisestä puhelimen välityksellä.
Kiitos myös lukuisista onnitteluista ja viesteistä joita saimme vastaanottaa. Ennen kaikkea kiitos vierellä kulkemisesta kaikki Ihanat Suomalaiset Whippetharrastajat!