29.1.2015

Suut makeaxi - Xylitol-purkassa on nyt makua!

Kenzolassa on tehty Vuoden tuotelöytö. 
Miten kummassa minulta on mennyt OHI valtava määrä Xylitol-makupurkkauutuuksia??!!


Suklaansyöntini lähti viime vuonna hieman sormikkaasta ja joulukuiset Lidlin konvehtirasiat olivat viimeinen pisara; nehän olivat jo lähes ilmaisia. Äkkiä nyt joku kansanedustaja luomaan konvehtirasiaveroa. On syytä luoda erikseen KAKSIKERROKSISILLE konvehtirasioille rotivero, kyllä yksi kerros riittää.

Silmäni harhailivat kassalla seistessä kohti Xylitol-purkkapussia, jossa luki FLOW. 
Purkka sisälsi kolmea eri makua; ensin maistuu mustikka, sitten vanilja ja lopuksi menthol. Seuraavaksi tiirailin tarkemmin Tapulikaupungin K-marketin tarjonnan ja nyt lähti myös Xylitol-purkan ostaminen kynsikkäästä.

Eihän tämä ole tottakaan.
Cloetta on kaikessa hiljaisuudessa lanseerannut makupurkan makupurkan perään - ja loppua ei (onneksi) näy.


En ole enää viimeaikoina (tupakoinnin lopetettuani) purkkaa syönyt, ja silloinkin kun söin ne olivat basic-tyynyjä (nykyinen Jenkki Original-sarja), joissa maistui joko Fresh Mint tai Spearmint. Kun katsot ensimmäisen kuvan lasimaljaa - niin ei, kuvassa ei ole karkkeja vaan ne ovat makupurkkia. Kuutioita, isoja tyynyjä, pyöreitä, sokerisen näköisiä pastilleja.

Onko niistä suklaan korvikkeeksi?
Ainakin toistaiseksi toimivuus on tapissa. Illalla Emmerdalen juonenkäänteitä seuratessa tapanani on ollut nakertaa jotain makeaa ja herkullista. Nyt syön television katselun lomassa muutaman makupurkan ja ihmettelen - että voiko purkka tosiaan olla näin hyvää?

Kyllä se voi. 
Makusuosikkini ovat vasemmalla nähtävät ENJOY-sarjan kuutiot; Juicy Cube Orange-Cranberry; hyvin pirteä, mehukkaan maukas, pirskahteleva, raikas ja karkkimainen ja Tasty Cube Polka Mint; karkkimainen, makealta mintulta maistuva, raikas, kepeä, hieman sitkeä, maku loppuu verrattain pian. Tuo Twisted Raspberry-Liquorice oli hieman pettymys; sitkeähköä jauhaa, maultaan laimea ja pliisu. Vadelma ei niinkään maistu.
ENJOY SORBET-sarjasta tuo Lemon-Lime on herkullisen ja pehmeän sitruunainen, karkkimainen, mehukas, mukavan pehmeän ja lempeän makuinen ja on ehdottomasti myös TOP 3-makulistallani. Raspberry Sorbet on myös lempeä ja karkkimainen, ja hyvin kevyen vadelmainen.
Tuo FRESH-sarjan Fresh Spearmint on tuoteuutuus ja se on nimensä mukaisesti hyvin raikas ja pirteä purkka.
Kahdessa Xylitol-purkassa on 4 kcal.

Laksatiivinen vaikutus?
Kyllä. Ei ole(kaan) tarkoitus mässyttää koko pussia kerralla (Tapulin K-marketissa myös melko suolainen hinta, 3,99 e/pussi) vaan illan aikana 4-5 purkkaa on hyvä. Myös alkoholilla on humalluttava vaikutus ja ylensyönnillä ähkyttävä, joten älä anna laksatiivisen vaikutuksen pelottaa sinua - hyppää rohkeasti Xylitol-makupurkkien maailmaan!

Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä uusia makuja tuoteperheisiin on tulossa. Sillä aikaa Cube- ja Sorbet-sarjan purkat piristävät ja maustavat Kenzolan päiviä!

kuvituskuvat © Kenzola

23.1.2015

Mikä siinä oikein kesti?

Jaapajaa, hyvä kysymys.
Nimittäin NASTAkenkien ostamisessa. En olisi voinut kuunaan ikipäivänä uskoa, että nastoilla kävely on NIIN mukavaa, huoletonta ja näpsäkkää.
Luulin, että nastakengät ovat epämukavat, erittäin hinnakkaat saatuun hyötyyn nähden ja niillä ei voi kävellä kuin jäällä. Ja kaupan klinkkerilattialla kaatuu.
No justiinsa.

Viikon nastailun jälkeen en voi muuta todeta kuin ihmettelen, etten aiemmin saanut aikaiseksi moisia ostaa. 
Eilen Kuningaskuluttaja-ohjelmassa kolme koirallista kävelijää testasi erilaisia nastajalkineita. Joukossa olivat Icebug, Polecat ja Sarva; suomalainen merkki. Kallein merkki (Icebug) voitti, Polecat oli toinen ja suomalainen kolmas. Ruotsalaiset osaavat nastakenkien valmistuksen, sillä sekä Icebug että Polecat ovat ruotsalaisia merkkejä. Kuulema Jeti-merkkisiä suomalaisia kenkiä pyydettiin myös testiryhmän testattavaksi, mutta kyseinen valmistaja ei vastannut testipyyntöön. Ihmeellistä.

Klippi oli ihan asiallinen, tosin se ei kertonut, miksi Icebugit voittivat? Käsittääkseni sekä Icebugilla että Polecatilla on pohjassa liukumisen estäviä kuminastoja joita ei suomalaisessa Sarva-jalkineessa ollut ja siksi se merkki on sitten erityisen liukas - varmasti sekä peilijäällä että klinkkerillä. Jokatapauksessa kaikki testaajat kehuivat kenkiä kilpaa - ja mikseivät olisi.


Se nastakengillä kävely? 
Kyllä on rentoa menoa. Voi kävellä aivan normaalisti. Ei tarvitse jännittää joka lihasta sipsutellessaan normilenkkareilla, voi VAIN kävellä. Mitä jäisempi kohta tiessä, sen parempi; ei haittaa pätkääkään. Ei tarvitse kiertää - kuten eilen pariskunnan metsässä, mies käveli tien lumista laitaa ja vaimo huhki metsän puolella, hangessa.
Mikä siinä muuten on, kun puhun puhelimessa kaikki ohikulkijat haluavat puhua kanssani, mutta kun en ole puhelimessa ja yritän kuuluvalla äänelläni heittää läppää ohikulkijoille (kuten tässä tapauksessa näille maastoluistelijoille) niin minuun päin ei katsotakaan? Olisin jakanut heille iloista nastasanomaa!

Kaupassa kengistä kuuluu voimakas rouhinta ja roisk ruts roisk mutta niin kuuluu tänä vuodenaikana monen muunkin kulkijan jalkineista. Mitenkään liukkaat ne eivät kuitenkaan ole, kuten aluksi (turhaan) pelkäsin.

Jälleen kerran kaikki pelot osoittautuivat turhiksi. 
Joulun aikaan joku apteekki mainosti kenkiin saatavia erilaisia nastaremmejä. Niiden hinta oli 40 euroa pari. Hobby Hallista ostamani Polecatit maksoivat kanta-asiakasalennuksen kanssa 71 euroa. Sijoittamalla 30 euroa lisää sai hyvät leveälestiset jalkineet, joilla on lisäksi erittäin mukava kävellä! Ne ovat joustavaa softshell-materiaalia ja käsitelty vesisuojakalvolla.

Enää ei Kenzolassa tarvitse luistella! Poikien hihnat riittävät hyvin sinne rotvalliin, jos on heille oikein pliukas kohta. Mutta ulkoiluttaja pysyy pystyssä, jäästä viis.

16.1.2015

Vuoden 2014 kilometrit! Ja pari pientä uutismurua.

Hässäkkää, hässäkkää...
Kilometrit ovat olleet laskettuna kirjanpidossani jo aikapäiviä sitten, tarkemmin sanoen 3 viikkoa, mutta kun tässä saa juosta yhtenään HYKSissä ja Baliakin on pitänyt uittaa ja tarkistuttaa ynnä tehdä kehäsihteerihommia - niin avot, kirjoitushommat seisoo.

Vuonna 2014 marssimme 1816,3 kilometriä,
joka on 13,3 kilometriä enemmän kuin 2013. Ja 101 kilometriä vähemmän kuin huippuvuotenamme, 2012, jolloin tepastimme 1917,3 kilometriä. Kenkiä kyllä viimevuonna kului huolella, sillä ostin Hobbarista peräti kaksi paria näitä:


älyttömän hyvät kenkulit, todella kevyet, mukavat kävellä - mutta pohja oli tuollaista höttöä ja keräsi oikein keräämällä kiviä pohjan "väleihin" ja tuloksena oli puolen vuoden jälkeen reikä/reikiä pohjassa.
Kävelimme 2014 yli 100 km joka kuukausi; yllättäen loppuvuodesta reilummin: lokakuussa 187,3, marraskuussa 180,9 ja joulukuussa 182,2 km.

Märistä keleistä johtuen hankin Tarjoustalosta nämä:


jykevät, erittäin hyvät kävellä, erinomaiset "väistökengät"; eli näillä tuli seistyä lumisohjossa "metsän puolella" useita kertoja eri koirakoita väistellen. Ja hyvin piti. Vettä siis. Ja pystyssäkin. Kunnes kahden-kolmen viikon käytön (!) jälkeen toisen jalkineen pohjaan tuli murtuma (!!) ja vettä tuli sisään kuin avonaisesta keulavisiiristä ikään. Palautus Tarjoustaloon toi tässä tapauksessa hieman pahan mielen, kun myymäläpäällikön mielestä vaihto 5 euroa kalliimpiin jalkineisiin maksettiin omasta pussista. TT voisi vähän panostaa laatuunkin... tai sitten 3 viikkoa kestävien kenkien oikeampi hinta olisi ehkä euron luokkaa pari??


Näillä mennään nyt. Lumisohjossa ja pakkasessa. Muita "huipputepastus"kuukausia olivat maaliskuu 159,1 km, huhtikuu 153,3 ja heinäkuu 161,1. 1816,3 totaalikilometriä ei ole huono, mutta kyllä se viimevuotisilla suklaansyönneillä jää alakanttiin.

Tämä vuosi on alkanut löydöillä XYLITOL-hyllystä; nassutellen näitä: 


Kenzola rekommenderas. Noi Cubet varsinkin on herkullisia Emme-"nameja"! Siellä on nyt juonenkäänteet olleet sellaisia, että muuten menisi kynsinauhoja ellei olisi jotain pientä nassutettavaa TV-pöydällä.

Sitten näiden kenkulikuvien myötä: ovat yhä kenkähyllyssä ja erinomaisessa kunnossa:


ostoajankohta kesä-heinäkuu 2014. Ostopaikka Lidl.
Pahoitteluni silmäpostaukseni aiheuttamasta järkytyksestä ja mielipahasta lukijoille. Tila ON ikävä, mutta ei se nyt mikään dramaattinen ole. Itseäni rassaa eniten laukata HYKSissä alvariinsa, mutta toki minä siellä laukkaan kun kerran hoitoa saan. Vaikka se hoito nyt ajoittain hieman kivuliasta onkin.
Näköni on aivan normaali - paitsi miinusta on kyllä silmiin tullut muutamassa vuodessa abaut yhden pykälän verran lisää - uusia pokia täytyy nyt ostaa vähintään kahdet; ns. normilasit + syväterävyyslasit koneelle. Specsavers - HELP!!

Muutamat ovat kyselleet, miten verkkokalvorepeämä ilmoittaa itsestään?
Silmässä alkaa välähdellä. Minun tapauksessani välähtely oli ensin salamointia, sitten se oli kuin formulalipun liehutusta ja lopuksi sellaista "matomaista kierintää" näkökentässä. Tässä tapauksessa aivan silmän reunalla; kun käänsin katsetta oikeaan niin FLÄSH - välähti. Tällaista välähtelyä voi katsoa parisen viikkoa, kuten minäkin tein, soitin HYKSiin ja antoivat sieltä sitten ajan tulla vastaanotolle. Jos siis välähtely kestää, on hakeuduttava silmälääkäriin. Välähtely johtuu juurikin verkkokalvon repeämästä. Jollei lääkäriin mene ajoissa, verkkokalvo voi irtautua. Sitten ei selviä enää laseroinnilla.

Nämäkin kenkulit kuuluvat Kenzolan vuonna 2014 ostamaan lenkkivalikoimaan, kevyet, mukavat tepastaa, mutta ei minnekään mutalenkeille:


ja sopivat väriltään uutismuruun kaksi: olimme Balin kanssa 13.1. Mevetissä joukkosydänultrassa ja puhtaat paperit Balille!!
Mukava visiitti kaikenkaikkiaan. Sen EHKÄ kruunasi Matin tapaaminen! Mikä sielukas, hienoeleinen, sivistynyt, suloinen whippetinpoika se olikaan. Lumouduin aivan täysin. Matissa oli paljon samaa kuin ensimmäisessä whippetissäni Jakke Jäyhässä. Jaki oli samanlainen hiljaa äänekäs ja sivistyneesti läsnä joka paikassa. Hillitty ja hienoeleinen - aivan kuin Matti. Matti mahtaa olla koira, joka lumoaa aina ja kaikki. Kaikkea hyvää jatkossakin Matin laumaan ja itse Matille iloa sinne häntään vain!

Sitten ei ole enää jäljellä kuin tämä kuva:


nämä pojat ne pitää Kenzolan emännän liikkeessä. En voisi olla taaskaan kiitollisempi ja ikionnellisempi lapsistani. Edessä pitkäkuono-Viri, takarivissä vasemmalta Bali, Hupi, Luxi ja Huima. Kiitos pojat!

Siispä käppäilemisiin - onkin jo korkea aika lähteä aamulenkille. Siellä sataa loskaa vaakaan ja vinoon - täytynee kaivaa saapikkaat esiin, tämä ei ole nyt lenkkarikeli!

Vielä kerran Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogiani seuraaville!

10.1.2015

Silmä sakkaa.

Eilisellä kolmannella käynnillä  HYKSin Silmäklinikalle sain vihdoin käteeni hieman kättä pidempää, nimittäin potilaskertomuksen ensimmäiseltä käynniltä. 
Laseria tuli nyt kolmannen kerran. Silmässä oli 2 uutta reikää. Tai no, oliko ne nyt sitten lasiaisessa tai verkkokalvossa, mutta kuitenkin. Kovin ovat erilaisia kaikki lääkärit ja heidän laserointitapansa...

Ensimmäisellä käynnillä minua hoiti erikoistumassa oleva lääkäri - joka halusi näyttää silmääni kahdelle muullekin,  toiselle lääkärille ja vielä kirurgillekin. Taisin olla aika mielenkiintoinen tapaus. Ensimmäinen lääkäri oli epävarma siitä, että meneekö reikä laseroiden vai tarvitaanko leikkausta. Laserointi oli ensimmäisellä kerralla sellaista välähdys - tauko - välähdys - tauko, eikä se oikeastaan tuntunut miltään. Jonkun kokeneen lääkärin tulisi kuitenkin kertoa tälle ensimmäiselle, että kun iso, lasinen linssi laitetaan silmään kiinni (vaikka siinä onkin puudutustippoja) niin silmässä on sille ominainen refleksi; kun jotain tungetaan lähelle näkökenttää, silmä menee kiinni. Lääkäri käskytti ja käskytti, että "nyt pidät silmän reippaasti auki, etkä laita sitä kiinni kun linssi tulee" - linssin silmään saamisen kanssa luonnollisesti kesti ja kesti, enkä minäkään muistanut (saati lääkäri siitä maininnut) että jos katsoo ylös, linssin saa heti paikalleen!

"Kello 11 alueella todettavissa lattice-alue, jonka reunalla todetaan kaksiosainen läppämäisesti revennyt verkkokalvo".

kuva Googlen haulla "lattice". Ja osuva kuva onkin. Juuri tätä sillä latticella tarkoitetaan. Silmässäni on siis tällaista verkkoaitamaista rakennetta.  

Toisella käynnillä ulkomaalainen lääkäri oli sangen tehokas. "Mitä kulu" ja sitten "Tule laser. Toivotavasti ei tarvitse ena laser". Tällä kertaa laser tuli tykityksenomaisesti, välähdysvälähdysvälähdys - eikä taukoja juuri ollut. Hoitaja piti päästäni kiinni, että se pysyy paikallaan, silmä valui aivan norona ja tunne oli erittäin epämiellyttävä. Vähän kuin sinulla olisi haava kädessä, jota sorkittaisi.

Tippoja on kaikilla kolmella kerralla tullut roimanpuoleisesti. Jostain syystä ruskea silmä (?) ei niin laajene helposti ja laajennustippaa on laitettu aina kahdesti. Eilinen, kolmas lääkäri, kuitenkin innostui puudutustippojen kanssa ja loiskautti niitä silmään siihen malliin, että lähdettäessä polilta olin kirjaimellisesti puolisokea. Eilinen käynti oli muutenkin taas melko traumaattinen, koska silmästä tosiaan löydettiin UUTTA laseroitavaa. Vanha repeämä alkoi olla ok, mutta uudet repeämät veivät minut kolmatta kertaa TYKITYSlaseriin. Jossain vaiheessa aloin laskea valoja, lopetin 70:n kohdalla. Ensimmäisessä potilaskertomuksessa muuten lukee, että "200 mikronia, 120 milliwattia, 0,2 sekuntia, 130 laukausta kahdessa rivissä verkkokalvorepeämän ympärille".
Tämä kolmas tykitys oli tunteena jo lähellä hampaan juurihoitoa.

Eilisellä käynnillä sain lisäksi kuulla, että "suurimmalla osalla yksi laserointi riittää. Sitten on teikäläisiä...". 

Neljättä kertaa HYKSiin 30.1. Koitahan nyt silmä asettua, toivoo Anita.

1.1.2015

Kohti Uutta Vuotta - rakettien säestyksellä.

Jälleen on yksi uuden vuoden -"juhla" takana. Se sujui tuttuun tapaan meillä hyvin rauhallisesti, koirien - Virin - ehdoilla. 
Viisikymppisenä huomaan - yleensä nuorempien ja ehdottomampien kirjoituksia lukiessani, että ikä vie vääjäämättä ajatuksiani muualle, muovaa niitä, myllää ja mellestää - ja kun sanon muualle, tarkoitan sillä sitä että onnistun joskus ajattelemaan asioita toisen ihmisen kantilta. 
Vuodenvaihteen tietämillä sain kuulla muutamia kipakoitakin mielipiteitä rakettisateen puolustajilta; yksi tykkäsi ruudin hajusta, toinen koki, että "rakettien kieltämisestä vouhottaminen on yhtä tyhjän kanssa, kyseessä on kuitenkin vain koira". Olipa Facebookissa kiertänyt tarina - jota ikäväkseni en löytänyt - jossa kirjoittaja tähdensi "hysteerisen koiran johtuvan vain hysteerisestä omistajasta".
Yhteistä näille kirjoittajille oli se, että heitä "ärsytti somessa alkanut vouhotus raketeista ja söpöjen koirien kuvien myötä alkanut kampanja raketteja vastaan".
Löysin jonkin keskustelun tyngän aiheesta, se oli tosiaan tynkä ja keräsi pian "Meidän Bella, Jeri, Musti, Bongo ja Rike ei onneksi pelkää. Bongo yrittää jahdata raketteja ikkunan takaa, se on hauskaa katsottavaa" - tyylisiä kommentteja. Toiset, kuten minä listasin Virin lääkitysaikoja, milloin yritettiin ulkoilla ja mietin antaako viides tabletti vai ei. Viidellä tabletilla lopulta mentiin. Lisäksi joissain ketjuissa vertailtiin koirien lääkityksiä - kovin monia erilaisia tuotteita olikin käytössä luontaistuotteista ja painepaidoista aina erilaisiin rauhoittaviin lääkityksiin. Olipa niitäkin, jotka olivat pettyneitä, kun koiralle saatu lääke ei toiminut toivotulla tavalla. Muutama mietti oliko paukkuarkoja koiria aikaisemmin, ja päätteli niitä olleen, mutta niistä ei vain puhuttu?

Vastakkainasettelun sijaan toivoisin nyt ihmisiltä kykyä tai ainakin yritystä asettua toisen ihmisen asemaan. Miksi? Mitä väliä sillä on? Vain sillä on väliä, mitä MINÄ ajattelen. 
Muotoillaan lause uudelleen. Vastakkainasettelun sijaan toivoisin ulostautumista omalta mukavuusalueelta ja ymmärrystä sille, että kenellä oikeasti on paukkuarka koira ajattelee asioista lähtökohtaisesti hyvin eri tavalla kuin se, jolla paukkuarkaa koiraa ei ole. Ainiin. Oli kirjoittajien joukossa sellainenkin, jolla oli paukkuarka koira ja kuitenkin hän hämmästeli, että "on kyse vain yhdestä päivästä, kamoon".

Kamoon tosiaan. Yritin lenkkeillä iltalenkin koirieni kanssa kello 17.00. Lopetin rakettien ja paukkujen laskemisen numerossa 30. 
Oliko olemassa jokin aikaraja niille paukuille, heh. Tästä johtuen Viri meni niin lukkoon, ettei se toimittanut ulkona mitään asiaa. Muutkin koirani olivat ihmeissään, että mihin sodan keskelle olen ne oikein tuonut. Iltalenkin pituus taisi olla kaikki 800 metriä. Mihinköhän aikaan minun tulisi iltaulkoilla koirien kanssa, että se olisi vielä "turvallista"? Kello 15 kenties?

Kamoon tosiaan. Kyseessä on vain koira. Ei kai uuden vuoden ilotulituksia kielletä yhden koiran tai joidenkin koirien takia. Tuskin.
Erään eläinlääkäriaseman mukaan paukkuarkoja koiria olisi noin 30 %. Wikipedia sanoo Suomessa olevan koiria n. 600.000. Pikaisen laskutoimituksen mukaan niistä 180.000 on paukkuarkoja. Kyseessä on tosiaan vain yksi laji, koira. Mitähän muut eläimet ovat paukuista mieltä? En pidä itseäni kovinkaan kukkahattuhenkisenä, mutta mitenkäs tosiaan ne kaikki muut Suomen metsissä elävät eläimet - onkohan niillä kuinka "hauskaa" pauketta kuunnellessa? Ainiin, mutta sehän on vain yksi ilta ja yö, kamoon. Silmiini osui kyllä myös erään dementiayksikössä työskennelleen ihmisen avautuminen työstään; useampi potilas vaelsi yöllä hakemaan hoitajilta apua, koska he luulivat "sodan puhjenneen" ja monet myös tarvitsivat rauhoittavia.

Aamun Ilta-Sanomat kertoo "vain" seitsemän ihmisen loukanneen silmänsä sekä useista roskispaloista, autopaloista jne. Käydään läpi poliisihälytysten saldoa ja kommentoidaan, että "lämmin sää lisäsi ilkivallantekoja. Osasimme odottaa tätä".

Virin syömä lääke on Alprox ja siitä kerrotaan: Lääke vaikuttaa aivoissa siten, että se rauhoittaa ja vähentää ahdistusta ja tuskaisuutta.


Lääkettä annetaan Virin tapauksessa aamusta alkaen, neljän tunnin välein. Olemme joskus kokeilleet loiventaa lääkitystä - mutta kokemuksesta viisastuneena tämä on Virin kanssa toimivinta; aamusta alkaen ja tarvittaessa tiuhemmin.
Lääkityksestä johtuen koira on rauhallinen ja unelias, mutta ei tietenkään oma itsensä. Se hakeutui heti paukkeen alettua (kello 17 "lenkkimme" jälkeen) kylpyhuoneeseen rakentamaani pesään ja pysyi siellä 95%:sti välin 17.15-02.00 mutta esim.  n. 23.30-00.00 hätääntyi sen verran, että yritti "avata" yläkerran porttia.


Kiivaimman paukkeen aikana myös Hupi hakeutui kylpyhuoneeseen ja sain kummatkin rauhoittumaan kylppäriin siten, että olin itse hetken heidän kanssaan (Viri pyrki kokoajan "lähtemään johonkin"). Hupi ei oikein tiennyt, että mennäkö Virin kanssa mökkiin, maatako siinä hänen edessään vai vieressään. Lopulta Hupi makoili noin vartin verran mökin vieressä ja asensin mökin suulla olleen peiton vielä hänen päälleen. Yhden aikaan nukuimme kaikki neljä sängyssäni, ja kun yöllä 3-4 aikaan havahduin, nukkui Viri vieressäni. Lopulta kaikki oli hyvin.

Minulla ei ole mitään uudenvuoden raketteja "vastaan" - kunhan vain mietin, että onko se "kuinka tarpeellista" tai "tuoko se tosiaan kuinka paljon iloa" kun rakettien oheistuotteina myydään papatteja, pommeja sun muita hilavitkuttimia, joiden tarkoitus on vain aiheuttaa ÄÄNTÄ? Ja pitääkö niitä tosiaan ampua koko pitkä ilta - 8 tuntia, joka on todellisuudessa lähempänä kymmentä tuntia...
Jos on luotu aikaväli paukkeelle, niin miksi todellisuus on tosiaan jotain aivan muuta. En myöskään onnistu näkemään mitään positiivista näissä VAIN ääntä aiheuttavissa paukuissa. Ehkäpä joku avaa minulle pienten poikien sielunmaisemaa ja kertoo mikä niissä pommeissa on niin "kivaa" ja miksi niitä on niin "hauskaa" räjäytellä?  Lisäksi jos raketeilla on tarkoitus juhlistaa uutta vuotta - niin eikö niitä silloin "kuuluisi" ampua vain vuoden vaihtuessa, 00.00-00.30? Olen jostain vielä antanut itseni ymmärtää, että uuden vuoden raketteihin ja pommeihin lisätään niihin lisää ääntä aiheuttavia elementtejä. Kyllä paukkua pitää! 
Kunhan ihmettelen.

Ja ihmettelen muuten sitäkin kommentoijaa, jonka mielestä hysteerinen omistaja = hysteerinen koira. Voi, kun se olisikin noin yksinkertaista. Tyydyn toteamaan hänelle, että minulla on ollut ilo omistaa 17 koiraa joista yksi on ääniarka. Ihmeellistä, etteivät sitten nuo muut olleet/ole?

Koiramme muokkaavat meitä. Niin hyvässä kuin pahassa. Minulle koira ei ole koskaan "vain" koira, vaan se - itse eläin - ja sen omistaminen on jotain paljon kokonaisvaltaisempaa. Nyt minun pitäisi sitten pystyä asettumaan vaikkapa "koiranvihaajan" saappaisiin. Vaikeata se on. Varsinkin kun moni vihaa koiria siksi, että "ne ovat turhanpäiväisiä, haukkuvat, likaavat ja sotkevat" - ja suoranainen viha kumpuaa yleensä tietämättömyydestä. Minä en vihaa raketteja.

Mutta ahh, mikä ihana hiljaisuus. 


Hyvää Uutta Vuotta kaikille Kenzolan blogia seuraaville!