31.5.2016

Bali, Pendahr Fred Perry, BOS again!

Hienosti kulkee nyt. Ei tässä oikein voi kuin nauttia. 
Balin ja Emmin kanssa köröteltiin Järvenpäähän lauantaina, 28.5. Joku vielä kysyi, että lähdenkö nyt, kun oli tuomarimuutos.
Miksi oikein käyn näyttelyissä? Minulle se on ensisijaisesti kiva ja antoisa harrastus, mukava tapa viettää yhdessä aikaa koiran kanssa. Ajella, seurustella ja ihmetellä. Kun kohdalle osuu vielä koira, jota on mukava "esitellä" niin mikäs sen mukavampaa. Mukavuutta kerrakseen.

Voi olla, että korviini on vain viimeaikoina osunut runsasta tuomareiden ruodintaa - tuntuu, kuin heiltä odotettaisi suorastaan "ihmetekoja". 
Olen asiaa kuitenkin hieman ihmetellyt siitä näkökulmasta, että kulloinkin kyseessä on (vain) hänen henkilökohtainen mielipiteensä sinä kyseisenä päivänä. Miksi siis saada hepuleja ja raivareita - makuja on monia ja ne vieläpä varioivat voimakkaasti.

Sitä voisi miettiä, että arvostaako tuomaria vain, jos hänen makunsa on sama kuin omani? 
Yksi asia, joka nousee esiin vuosi toisensa jälkeen on kehänlaidan halu nähdä "tasainen PU/PN-luokka"; koirien pitäisi olla samantyyppisiä mittasuhteiltaan, kooltaan ja joskus jopa väriltään. Mielestäni on oivaltavaa ja avartavaa hoksata, että tuomari tyypin lisäksi etsiikin ja arvostaa yksilöissä monia eri nyansseja, joita hän haluaa palkita. Sekin voi olla oivaltavaa ja avartavaa, että linjaa ei ole. Junioriluokan voittaa lyhyt ja raajakas, avoimen pitkä ja raskas ja valiot joku siltä väliltä. Mainiota. Tuomari osaa pitää kehänlaidan varpaillaan.

Tuomarit ovat sittenkin vain ihmisiä, eivätkä jostain kumman syystä ilmennäkään jumalallista virheettömyyttä kuten moni luulee, ajattelee ja toivoo. 
On loppujen lopuksi hyvinkin vaikeata laittaa koiria riviin ja järjestykseen. Usein uroksista/nartuista nousee heti tuomarille kulloinenkin ykkössuosikki silmään, mutta siitä eteenpäin voi olla ja onkin hankalaa.
Tuntuu, että ihmisillä on kova halu päästä tuomarin päähän, olla samaa mieltä, ymmärtää ja jakaa mielipide hänen kanssaan. Usein kuulee, että "tää tekee ihan mitä sattuu, en ymmärrä yhtään". Tai "tällä tuomarilla on hyvä linja" - kun se omantyyppinen ja omaa silmää miellyttävä rotutyyppi pärjää.
Kasvattajatuomarilla on tietenkin laajempi rotutuntemus ja -tietämys ja allrounderilta sitä on turha odottaakaan. Kuitenkin allroundereita arvostelee paljon, yhdistyksille on edullisempaa ottaa tuomari, jolla on usean rodun - ja roturyhmän - arvosteluoikeuksia. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että olisihan se mielekkäämpää viedä koiraansa jatkuvasti rodun erikoistuomareille mutta kun niitä nyt vaan on harvoin tarjolla, mennään sitten rahatilanteen ja kilometrien mukaan - minun suurimmat valintakriteerini.
Painottakaa siis tuomarityöskentelyn arvostelussa mitä painotatte - mutta antakaa ja suokaa tuomarin tehdä sama. Painottaa mitä painottaa. 

Pohdinnan ja pähkinnän päälle itse kehätunnelmiin.

Ihana herrasmies Neil Kay Etelä-Afrikasta oli saapunut arvostelemaan koiriamme. Elegantti ja tyylikäs mies, joka sanaili ja kommentoi hauskasti pitkin päivää. Tosin hiukan särähti korvaan, kun minulle huudettiin - jälleen - että "Anita, älä juokse kiinni". Jäin sitten paikalleni seisomaan hetkeksi, suoden edellä vikuroivalle koiralle aikaa ja tilaa stabiloitua. Mitä tekee tuomari? Hän loihe lausuu naureskellen, että "Your Whippets are fit and can run, but owners not". Liekö siis tulkitsi, että voimani loppuivat, hehheh.
Tätä olisi hauska pohtia, mistä tuo ajatus tulee, että takanaoleva juoksee jotenkin tarkoituksellisesti kiinni? Jokainen kai keskittyy siihen omaan koiraansa ja kehänarujen sisällä pysymiseen. Katsoo, ettei se oma koira mene laukalle tai tee joitain muita epäsopivia manööverejä vierellä - keskittyen vain ja ainoastaan omaan suoritukseensa. Minun pitäisi siis jarrutella ja huonontaa oman koirani suoritusta, jotta sen toisen näyttäisi paremmalta? Ymmärrän toki, että tämä on haastava tilanne. Mutta se on sitä kaikkien kannalta. Ehkäpä meillä on jatkossa isommat kehät ja kehäsihteeri antamassa käsimerkin, kun aina seuraava saa lähteä juoksemaan.
Jokatapauksessa mukava tuomari. Leppoisa ja kivasti sanaileva ja toi pitkin päivää esiin rotutietämystään kommentoiden koirien esittäjille mm. häntiä, etuosia ja tassuja. Balin tassut saivat häneltä erityismaininnan. Hauskaa.

Valioluokan kaksi parasta. Pendahr Fred Perry ja Snow Hill Full Sail.
Bali's critique: "Very high quality exhibit.Very correct, long crested neck. Good shoulders and good depth of brisket. Good rise over loin, well angulated rear. Well arched feet."

 Tässä valitaan rotunsa parasta.

ROP Whiptails Daring To Dream ja VSP Ch Pendahr Fred Perry

Ihana päivä, jälleen. Kiitos taas Emmi, sitkeä ja reipas assistenttini. 
Kiitos myös kuvista: Kirsi Aalto!


24.5.2016

Pendahr Fred Perry goes BOS!

Tulihan pyörehdettyä taas tutuilla Kartanon nurmilla - tämähän on aivan huippu ja suorastaan legendaarinen koirien näytelmä- ja virkistysalue. Kuka vaan tuomaroi, sinne. 
Matkaa on nykyasunnolta huikeat 15 km, joten aamukahdeksalta matkaan vain ja ykköspaikka kehän reunalta.

Balin biorytmit olivat vaihteeksi kohdillaan ja nuorimies esiintyi oikein edukseen. Oli hienoa voittaa urosten valioluokka, jossa kilpaili tänään peräti 9 urosta. Niin sitä pitää, Bali! WTG! Tai kuten eräs liettualainen sen sanoo; go to way!
Hauskin momentti koettiin palkintojenjaossa, kun kehäsihteeri tarjosi Cacib-ruusuketta. En ollut edes tietoinen, että kyseessä oli KV. Näin hyvin Kenzolassa "valmistaudutaan" kehiin.

Haluan ehdottomasti säilyttää rentouden meidän menossa ja tiedostan enemmän kuin hyvin, että eilisen eehoot ovat huomisen serttejä. Ja tämänpäiväiset luokkavoitot huomisen viidenneksi jäämisiä. Elämä on aaltoilua, kehät samoin. Ja juuri se tekee kaikesta niin mielenkiintoista. Kun ei koskaan tiedä. Älä siis stressaa. Ja kun et stressaa, ei koirakaan stressaa.

Oli myös enemmän kuin ihanaa osua niin monen kameraan, kuvia oli ruhtinaallisesti mistä valita ja valinnan vaikeushan siinä sitten tuli.
Koittakaa kestää.

Ch Pendahr Fred Perry (Khalibadh Vintermåne x Ch Pendahr P.O.S.H.)
© Jonna Kainulainen

 Matkalla urosten voittoon.
© Sinikka Morander

 BOB Whiptails Daring To Dream BOS Ch Pendahr Fred Perry
© Pirjo Muhonen

© Kirsi Aalto

© Kirsi Aalto

© Kirsi Aalto

Bali, Ch Pendahr Fred Perry BOS & Cacib at Helsinki INT 21.5.2016. Judge Christine Rossier, Switzerland:
"3 years. Excellent size. Compact. Excellent topline and tailset. Excellent underline, chest and proportions. Expressive head. Good ears. Excellent pigmentation. In movement strong and free. Very well presented."


23.5.2016

Magnesiumsuihkeella onneen?

Koiranäyttelypäivät ovat monin tavoin raskaita. 
Herään usein jo 04-05 aikaan, vaikka kyseessä olisi lähinäyttelykin. Ajan autoa, staattisessa asennossa, joskus satoja kilometrejä. Näyttelyssä seison paljon. Kehässä tulee juoksahdeltua sekä kyykittyä. 

Mitä Wikipedia sanoo eri asennoista:
Asento on ihmisen keskikehon, pään ja raajojen muoto ja suunta. Yleisimpiä perusasentoja ovat seisoma-asennot, istuma-asennot ja makuuasennot.

Seisoma-asennossa keho on pystysuorassa ja paino on jaloilla. Seisoma-asento ei ole saattinen vaan se edellyttää paljonkin toimintaa kehon eri osissa.
Seisominen sinänsä ei ole haitallista kehon terveydelle, mutta paljon seisovilla ihmisillä saattaa esiintyä jalkakipua, lihasjännityksiä sekä alaselän kipuja. Oikea ryhti on tärkeää selän terveyden kannalta.
Istuma-asennossa paino on takapuolella. Istuma-asentojen kirjo on suuri; ihminen voi istua tuolilla, sohvalla, autossa, lattialla - tästä johtuen lantionivelen kulma voi vaihdella asteiden 90-140 välillä. Välilevyjen kannalta haitattomin kulma lanteessa on joidenkin tutkimusten mukaan 135 astetta tai suurempi. Viranomaisten ja monen lääketieteen edustajan suosittelema 90 asteen kulma selän ja reisien välillä sensijaan kuormittaa välilevyjä haitallisella tavalla.
Kyykkyasennossa jalkapohjat ovat maassa ja polvet sekä lantionivel ovat mahdollisimman pienessä kulmassa.
--------------------------------------------
Mitä vanhemmaksi keho tulee, sitä kovemmalla se on kaikenlaisessa rasituksessa. Oli se sitten vain tunteja kestävää "paikallaan seisomista" tai istumista. Kyykkyynkin kun pitää päästä ja kyykystä täytyy päästä myös pois. 

Viime kesänä tein muutamia intervalliharjoituksia juosten ennen kesän Ruotsin reissua. Ruotsissa en kärsinyt kamalista näyttelynjälkeisistä reisikrampeista. Tosin söin matkalla poikkeuksellisen hyvin ja join Diasporalia aamuin illoin.
Hektinen kevät on pitänyt minut pois harjoitteista. Pelkästään eilinen yhden kaapin siirtäminen aiheutti jälleen tuskien yön. Kantaminen, raahaaminen, nostaminen - myrkkyä ranteilleni. Rannekanavaoireyhtymä ei anna minun nukkua yhtäjaksoisesti yleensä viittä-kuutta tuntia pidempään. Kun puutuminen aamuyöllä iskee, se pakottaa nousemaan ylös. Puutumisen jälkeinen unipätkä voi olla sen jälkeen 15-20 minuuttia - ja taas on noustava kävelemään. Tarpeeksi monen vartin uniyrityksen jälkeen päätän yleensä vain nousta.

Selässäni on skolioosia ja pienoista nikamien yhteenpainumista. Alaselkäkivut ovat tosin helpottuneet vaihdolla jäykempään sänkyyn ja patjaan. Suosittelen jäykkää superlonpatjaa kaikille. Lämpimästi. Selkää pitää myös muistaa käyttää. Selkäkipuisen ei pitäisikään koskaan "olla tekemättä mitään".

Siispä omaa nukkumistani ja rentoutumistani, akkujen lataamista, häiritsevät tukkoinen nenä, pihalle piippaavat koirat, selkäkipu, käsien (molempien) puutuminen ja LISÄKSI vielä reisikrampit.

Koska juoksuharjoitteet ovat nyt olleet tauolla ja yölliset reisikrampit ovat ajoittain sanoisinko helvetilliset; aina tekee mieli soittaa suurinpiirtein ambulanssi - päätin testata paljon mainostettuja magnesiumsuihkeita.

NordicHealthSprays-esite kertoo mm.:
Ihmisillä on monenlaisia haasteita ravintoaineiden imeytymisessä suoliston kautta. Magnesiumsuihkeiden tehokkuus perustuu niiden imeytymistapaan. Iholle suihkutettu magnesium imeytyy hyvin verenkiertoon kaikkien hermotusten ja lihasten käytettäväksi.
Amplia Klinikan tutkimuksissa on huomattu, että ravinnetasot ovat usein pelkällä ravinnolla ja tabletteja käyttämällä liian alhaiset. Tabletit imeytyvät usein huonosti.

Kehomme tarvitsee magnesiumia päivittäin.
Magnesiumilla on tärkeä osa kehon hyvinvoinnissa. Se on osallisena satoihin erilaisiin kehon toimintoihin. Lihassolut, ihosolut ja hermosolut tarvitsevat magnesiumia terveeseen soluaineenvaihduntaan, rentoutukseen ja puhdistukseen. Jos tämä synteesi ei toimi terveellä tavalla, syntyy terveysongelmia. Puutosoireita ovat mm. krampit, iho-oireet, suonenvedot, levottomat jalat, rytmihäiriöt, korkea verenpaine, lihasjännitykset ja lihasvaivat.
Iholle käytettävissä magnesiumsuihkeissa tehoaine on luonnon magnesiumia, joka louhitaan 1,5 km syvyydestä mineraalikerrostumista. Se onkin maailman puhtainta magnesiumia.

Original-suihkeella onneen?
Voin sanoa, että ennakoivasta Original-suihkuttelusta oli apua Vaasan näyttelyreissun aikana. Yölliset krampit olivat tällä kertaa minimaalisia. Mutta koska krampit ovat yleensä niin järisyttäviä tapauksessani - makaan lattialla ja ulisen - niin en uskaltanut täysin luottaa pelkkään suihkeeseen vaan nautin myös Diasporalia. Kehoni sai magnesiumia ennen Vaasaa ja Vaasan jälkeen varmasti moninkertaisesti.

Uutuutena pohkeeni ovat jäykistelleet nukkumaan mennessä. 
Huvittavaa olikin, kun toissapäiväisen kehäkeikan jälkeen, ennen nukkumaanmenoa, suihkin pohkeisiin Original-magnesiumsuihketta ja siinä suihkiessa alkoi reisi krampata... Sitten suihkuteltiin sinne ja tänne, hierottiin ja ihmeteltiin, että onko suihketta jo "kaikkialla".
Pullo on melko pieni, suihke samoin ja krampin hetkellä nopea apu suihkeen avulla ei ainakaan minun tapauksessani toiminut toivotulla tavalla. Heti, krampin ollessa päällä, juotava Diasporal tuntuu vaikuttavan samantien. Magnesiumsuihketta tulee krampatessa suihkuteltua kuin "hengen hädässä" ja suihkeen hierominen kramppikohtaan on voimakkaan krampin kyseessä ollessa jotensakin hankalaa.

Pitäisinkin magnesiumsuihketta lähinnä ennakoivana apuna, mutta sitten tullaan toisenlaisiin ongelmiin.
Suihke tekee ihosta hiukan hiekkapaperimaisen, suihke myös tarttuu lakanoihin ja niihin tulee ikäänkuin hiekkamainen kalvo. Kova suihkiminen ennen nukkumaanmenoa on työlästä - ainakin jos on kovin reitevä, kuten minä ja sittenhän sitä magnesiumia on abaut kaikkialla. Ympäriämpäri reisiä, wc-istuimella, lattialla, lakanoissa. Suihke kyllä imeytyy hyvin, mutta ennen kuin se imeytyy, niin.... Ja jokatapauksessa iho jää karstaiseksi, kuivaksi, käytön jäljiltä.
En ole kuitenkaan pystynyt täysin luottamaan pelkkään suihkeen apuun. Rinnalla on ollut päivittäin nautittava magnesiumtabletti sekä Diasporal, kokoajan.

Joint-suihke on ollut minulle miellyttävin ja toimivin.
Suihkun jälkeen olen suihkautellut sitä selkääni ja siellä se tuntuu kyllä kivasti toimivan ja vaikuttavan. Särkylääkkeitä ei ole tarvittu.
Esitteessä Joint-suihkeen luvataan auttavan jalkojen, polvien, lonkan, olkapäiden ja nivelien kolotuksiin, hiiriranteeseen sekä golf- ja tenniskyynärpäähän. 20 suihkausta sisältää 180 mg magnesiumia.

Recovery-suihke lämmittää ja antaa voimaa lihaksille ennen treeniä. Nopeuttaa palautumista ja estää suonenvetoja ja kramppeja. 
Tästä suihkeesta minulla on vähiten kokemusta, mutta sillä aikaansaatiin yksi "ihmeparaneminen"; kämppäkaveri oli työskennellyt kokonaisen työpäivän "vaikeassa työasennossa". Pohkeet olivat krampissa ja jäykät. Kokeilimme Recoveryä ja kämppäkaveri oli suoraan sanoen ihmeissään, "voiko tämä olla mahdollista"; kipu ja jäykkyys hävisivät samantien!

Magnesiumsuihkesarjasta on saatavilla viittä eri suihketta; Original, Joint, Recovery, Goodnight ja Sensitive.
Omalla kohdallani Joint oli siis toimivin ja myös miellyttävin. Originalissa on puolensa, mutta runsasta suihkuttelua tarvitaan, ainakin minun tapauksessani. Itselläni on Recoverystä vasta vähän kokemuksia, yhden-kahden kokeilukerran verran. Tuotteen lisäaineiden vuoksi se hieman kipristelee ja kihelmöi iholla, se on ikäänkuin hiukan "pippurista".

Tuotteet ovat verrattain kalliita, n. 30 euroa pullo, ja ne sopinevatkin parhaiten harvakseltaan krampeista ja/tai suonenvedoista kärsiville. Uskoisin myös, että sporttinen ja hoikka ihminen hyötyy spraysta eniten. Krampin iskiessä suihketta on helpompi täsmäsuihkia ja hieroa kramppialueelle solakassa reidessä, kun taas reitevä ja runsasmuotoinen saa suihkia enemmän ja hieroa "hysteerisemmin" tehoaineita pullavaan reiteensä.

Suihkeista on eittämättä apua ja iloa - ja saatan kuvitella ostavani Joint-suihketta nyt kokeilussa olevan pullon loppuessa.
Magnesiumsuihkeella on siis saavutettavissa onni ja euforinen tila. Se vaatii kuitenkin ahkeraa suihkuttelua ennen kramppia ja krampin aikana. Hyötyä olisi varmasti myös oikeasta ja oikea-aikaisesta syömisestä ja juomisesta sekä venyttelystä!

Kenzola suosittelee magnesiumsuihkeita - vain kokeilemalla löydät oman tuotteesi laajasta tuoteperheestä sekä parhaan suihkuttelumäärän ja -kulman. 

Linkkivinkki: valmistajan sivut.

Lenkillä 13.5.2016

Perjantairiemua, näin meillä:

Vaikka tässä onkin tullut kuultua jo vertailua tyyliin, "Se teidän edellinen asunto oli kivampi, eteinen, aula, keittiö - ja mitä niitä nyt olikaan, oli ISOMPIA ja lenkkimaastot PAREMPIA" - niin nyt ei kyllä allekirjoittanut allekirjoita.
Jo pelkästään jääkaapin availu ja jääkaapissa kyläily on mieluisampaa, kun jääkaappi ei PIIPITÄ. Lisäksi tämän kuvakavalkadin kaltaisia juoksutuspaikkoja Tikkurilassa EI ollut. Piste.

Suhruista synkroniaa. Nämä kaksi ovat vaan niin ihania. Suosittelen myös lämpimästi kaikkia blogiani seuraavia KESKITTYMÄÄN kuvaamiseen. Kuvaaminen ja puhelimessa puhuminen samanaikaisesti ei ole suositeltava yhdistelmä. Huima ja Bali sensijaan ovat. Suositeltava yhdistelmä.



Jaaha. Mihinkäs sitten kurvataan seuraavaksi? Pysytäänkö tässä valtavalla jalkapallokentällä vai kurvataanko viereiselle - valtavalle - pellolle?

 Puupikin oli mukana geimeissä. Tuo ikinuori ja iki-ihana veteraani. Voi rakkaus.

 Bali ottaa nurminataa itseensä.

 Huima ottaa vauhtia ojasta.

 Sitten piehtaroidaan - näitä kesän iloja, nam!

 Puupin ilme; mahtoi olla väkevä ruohonkorsi.

 Spiidaus alkaa riittää. Johan tässä vedettiinkin. Laitoja myöten. Ja myös siellä viereisellä pellolla.

Pojat dippaavat ojaan. Veden äärelle.

Päivän lenkkistatistiikka 7,6 km.

16.5.2016

Pikainen katsaus menneeseen viikkoon.

Flunssa häiritsi mennyttä viikkoa voimakkaasti. Onneksi se on nyt selätetty. Tarvittiin kuitenkin apteekin ihmeainetta, eli nenäinhalaattoria, jotta turvonneet nenän limakalvot saatiin asettumaan ja hapetus kulkemaan.

Muutama asia viimeviikossa kuitenkin pisti auts silmään.
Helsingin Sanomat oli haastatellut Kämp Collection Hotels - yhtiön johtajaa, Laura Tarkkaa, joka lausui niin hyviä johtamiseen liittyviä kommentteja, että ne on kopioitava tänne. Niitä lukiessa mielessä kävi sekä koirayhdistykset (!!) että koiran koulutus (!!). Niin paljon voimme tosiaan oppia ja poimia ympäriltämme, soveltaen.

- Et saa strategiaa ikinä toteutettua, jos ihmiset eivät ole mukana.

Anita: Kuinka moni on istunut palavereissa, joissa "vain" todetaan asioita ja päätetään ikäänkuin kaikkien puolesta, että "tästä eteenpäin toimimme näin". Palaverin jälkeen käy kahvihuoneessa kova kuhina, kun työntekijät päivittelevät johtajiston sanelemia sääntöjä. Johtajien, jotka eivät välttämättä ole tekemisissä esim. asiakkaan kanssa lainkaan.

- Työntekijän saa mukaan vain silloin, kun he sitoutuvat tunnetasolla.

Anita: En voisi olla enempää samaa mieltä.

- Johtamisen ydin on luottamus: anna vastuuta.

Anita: Loistavasti kiteytetty. Koiran kanssa luottamus on kaiken a ja o. Otetaanpa esimerkki omasta laumasta. Minun nuorin koira Bali kun vaikutti täysin kuurolta pentu- ja junnuaikana, ehkä jopa osin aikuisuuden kynnykselläkin. Irtipidettäessä se ei kertakaikkiaan kuullut, eikä tietenkään siten totellut. Sen juoksu katkesi vain, kun enemmän ahne juoksukaveri, Huima, totteli ja tuli hakemaan namia. Bali jolkotti perässä. Moni vetää tällaisessa tilanteessa koviakin johto(ja johtamis-)päätöksiä; koiraa ei enää pidetä irti, koska siihen ei voida luottaa.
Pidin Balia kuitenkin irti useita kertoja, uudelleen ja uudelleen. Itseasiassa tässä yksi päivä sitä niityltä huudellessa hämmästyin itsekin, se oli täysin ehdollistunut namiin ja tuli kiireenvilkkaa. Olisikin silkkaa hölmöyttä tuomita nuori koira ikuisiksi ajoiksi hihnaan siksi, että se ei tullut luokse ensimmäiset 20 tai 50 kertaa. Koska ennenpitkää se kuitenkin tulee, ja silloin juuri SITÄ käytöstä on vahvistettava.

- Tänä päivänä et voi käskeä ketään, uskon itsestä johtautuviin tiimeihin. Kun ihmiset kokevat tekemisensä merkitykselliseksi, he tekevät parasta tulosta.

Ei lisättävää.

Sensijaan lauantaina sinä pientä tummaa henkilöautoa ajanut nuori, vaalea nainen. Häpeä. 
Kävelin Hevoshaantietä lauantaiaamuna. Tiellä on 30 kilometrin nopeusrajoitus. Olin koirineni Hevoshaan koulun kohdalla, kun siili ylitti (yritti ylittää) tietä, korotetulla suojatiellä. Naiskuski näkee siilin, tietenkin. Pysähtyy ennen töyssyä, hetkeksi, mutta sitten tekee jotain outoa (?!), kaasuttaa ja ajaa siilin päälle!

Sinulla olisi ollut vaihtoehtoja. 
Tyhjällä tiellä ei ollut muuta liikennettä, kuin minä. Olisit voinut avata ikkunan ja huudahtaa, että "saatko siilen pois tieltä" (olisin ilomielin ottanut siilen kätösiin ja siirtänyt sen, minun olisi vain pitänyt sitoa ensin koirat tolppaan, no problem) TAI olisit voinut mennä vilkulla tien sivuun ja odottaa, että siili pääsee yli.
Mutta ei. PUMPS, ja siili oli kuollut. Seuraava auto ajoi vielä varmistukseksi samaisen siilin päälle. Onneksi kolmannessa autossa istui nuori mies ja hän ajoi vilkulla tien sivuun sekä siirsi kuolleen siilin läheiselle nurmialueelle. Kiitin tätä nuorta miestä vielä erikseen tästä hienosta eleestä.

Olen saanut taas kiviyhteydenottoja.
Selvästi kiviasiaa pitäisi taas päivitellä. Kunpa saisin aikaiseksi tehdä kivenpoistovideon. Kaksi pientä kiveä poistin juuri Virin anturasta, naps vain.
Lupaan palata kiviasiaan lähiaikoina.

Lähiviikkoina pitäisi päivittää myös pakastesperma-asioita. Toivottavasti minulla olisi positiivisia uutisia ja positiivisia päivityksiä aiheeseen liittyen. Tämä on jatkuvaa oppimista, ihanaa, että koirani suovat siihen mahdollisuuden. Upeata.

Viimeviikolla voimia veivät niistämisen lisäksi äitini Lenovo-asiat. 
Jaksan hämmästellä, kuinka kuluttajille myydään "siedettävillä osilla" olevia koneita, jotka ovat solmussa kun kerran ne avaat ja klikkaat "väärään kohtaan". Sitten kaikki yhdessä ja erikseen "yrittää auttaa" ja kone menee enemmän solmuun - kun ei siitä saa mitään tolkkua. Kukaan ei ymmärrä eikä puhu Lenovoa.
Lopulta kenenkään aika eikä kärsivällisyys riitä koneen tuhansien ja taas tuhansien solmujen selvittämiseen.
Jaksamista Facebookin Tietokoneapua -ryhmästä löytämälleni Mikolle koneen kanssa. Vaikutat rauhalliselta ja kärsivälliseltä. Sellaiselta ihmiseltä, jota nyt äitini ja hänen Lenovo tarvitsevat.

Kuvituskuvana Bali ja Luxi. Ovat oivaltaneet oikein elämän syvimmän olemuksen. Ole rento. Älä stressaa. Koskee muuten Anita, sinuakin. Stay calm.

10.5.2016

Lenkillä 5.5.2016

Ottipa 9.3 kilometrin päivä koville, kun flunssan lätkäisi. Nyt ei ollut apua kalanmaksaöljykapseleista, eikä maitohappobakteeritabletitkaan auttaneet vaan monen niistämisen jälkeen tukkoisuutta avasi vain xylometazoliini. Vaikutus kestää jokusen tunnin, ihan koko yötä ei nenä pysy auki. Kuudetta flunssapäivää viedään, mutta mikäs tässä on tuhistessa kun lenkkiä taitetaan linnunmaitomaisessa kelissä.
Pojat pääsivät ensin niitylle kirmailemaan ja sitten marssittiin linnunlaulun, kukkien ja vehreiden maisemien läpi. Tähän tapaan:

 Bali. Se aina iloinen.

 Huima innostui keppileikkiin.

 Välillä spiidattiin tasatahtiin näin.

 Ja tässä Bali pistää varmuudeksi silmät kiinni, ettei keppi iske päin näköä.

 Luxikin osui kuviin. Tällä lenkillä olikin vaihteeksi combo Luxi, Huima ja Bali.

 Hiippaillen.

 Tältä näytti Hevoshaantien alkupäässä 5.5.

 Ja tässä tuokiokuva Håkansbölen kartanosta.

 Kyyhkynen pullistelee oksalla.

 Tässä pullistelevat sinivuokot.

 Valkovuokkoja on tienoot väärällään.

Niitäpä tässä analysoimme.


2.5.2016

Nyt on tapahtumarikasta.

Ja nimenomaan rikasta.
Kaikki, mitä koirien kanssa saa ja voi tehdä, on ei vain voimaannuttavaa vaan myös elämää rikastuttavaa.
Ja nimenomaan kaikki.

Tekee mieli hihkua ja hekumoida, juhlia ja huutaa juhuuta, piehtaroida polleana, ylvästellä ylpeänä. 
Viimeisin viikonloppu hakee vertaistaan. Mustikkalassa juostiin yhdistyksemme omat maastokisat ja kisapelloilta kantautui pitkin päivää toinen toistaan huikeampia uutisia. Äänivallit suorastaan paukkuivat.
Lukuisia nappisuorituksia, iloa ja onnea monessa perheessä. Koirat ovat saaneet toteuttaa itseään ja siinä sivussa ovat "juoksaisseet hieman serttejä ja mainetta ja kunniaa". Siinä - siis juoksemisessa - missä ne ovat jokatapauksessa jokainen älyttömän hyviä.

Voihan wau.
Bonnywapit Feefifofum (Hupi ja Bonnywapit Earnabuck) riensi pellolla siihen malliin, että sertillä oli suoritukset kertakaikkiaan palkittava. Tämä oli ei enempää eikä vähempää kuin Helunan VALIOITTAVA sertti, joten neiti Heluna on tätänykyä FI KVA-M!
Huikealle Helunalle taustajoukkoineen isot onnitukset!!

© Tuomas Tuomi

No sitten voihan ViWAU;
Balin piiperoista kaksi oli ensikisassaan. Waumomentteja koettiinkin kaksin kappalein.
Vi'waun Hulabalooathonolulu (Bali ja Vi'waun Udaya) kipitti jalalla sangen koreasti ja kepeästi ja juoksi SERTin arvoisesti! Ihan huikean huisia ja isot onskatukset Manulle taustajoukkoineen!

© Tuomas Tuomi

Mitäpä teki Armi perässä? Vi'waun MiuMau Maui (Bali ja Vi'waun Udaya) kipitti jalalla sangen koreasti ja kepeästi ja juoksi SERTin arvoisesti! M a h t a v a a! Jättionnitukset Armille taustajoukkoineen!

© Mari Kääriäinen

Ja jotkut ovat vielä huolissaan näyttelyjalostuksen vaikutuksista whippetin "ajogeeniin". Siitäs saatte, katkenneita heinänkorsia ja multapaakkuja nenällenne. Ähäkutti.

Meanwhile.
Italiassa Hulan iki-ihana tytär, Anita, Esedra I Know It (Hula x Esedra Endless Night) pyörähti näyttelykehässä ja pokkasi SERTin Veronika Chrpová:lta.


Kehässä pyörähtivät myös Hupin ja Sobresalto Funny Facen tyttäriä, joista Melacrinis Empirica Eevi oli luokassaan toinen ja Melacrinis Eureka Eija neljäs.

Kolme huikeata poikaa. Ja heidän huikeat lapsensa.
Voiko huikeudella olla mitään rajaa? En usko. Kun on huikeaa, niin on huikeaa. Vähempikin huikeus toki riittäisi, mutta huikealla huolenpidolla ja huikeilla omistajilla on tässä toki oma, huikea sijansa. Huomattavan huikeat terveiset ja onnitteluhalit heistä jokaiselle.

Itse isukit tepastivat eilen Tampereen kansainvälisessä ympäristössä.
Mikä oli sinällään HUIKEATA sekin, koska olin poistanut täysin kolmijalkaiselta Balilta lauantaiaamuna (!!) kiven anturasta. Tässä yhteydessä en voi sanoa muuta kuin, että älkää vaipuko koskaan koirinenne epätoivoon. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta älkää jääkö tuleen makaamaan. Olisi ollut (liian) helppoa alkaa nillittää, viiltää ranteita ja manailla "huonoa onneaan", perua näyttelyreissu ja kaivaa itselleen potero, johon mennä surkuttelemaan. Sensijaan kävelimme teipit tassuissa (kyllä, kurkkasin kumpaankin tassuun...) kevyen aamulenkin, joka sujui vaivoin jotenkuten. Balin kivihistoria on sen verran tuore, ettei minulla oikein ole faktafaktaa sen kivi anturassa -käytöksestä. No nyt on. Soittelimme Emmin kanssa päivän mittaan ja päätimme "vain iloisina lähteä, tulee mitä tulee". No tulihan sitä.

Maastokisoissa tavataan usein olla iloisia "ehjistä suorituksista".
Niin olen jumankekka minäkin. Edellisenä päivänä minulla oli täysin kolmijalkainen koira ja satunnaisesti ontuileva HupiKIN! (Hupi juoksi joitakin viikkoja sitten kuoppaan ja on ajoittain varonut toista etujalkaansa, hyvin satunnaisesti, mutta kuitenkin) - ja seuraavana päivänä Tampesterin sinisillä matoilla sain iloita kahdesta ehjästä suorituksesta!
Tuomarisetä Tim Finney oli hauska tuttavuus. Ihanan strict ja löysi kyllä osittain obvious virheetkin, mutta ehkä vain osittain? Se mikä oli hetki sitten nounou, olikin ok seuraavan koiran kohdalla? Näitä ei kuitenkaan kannata miettiä sen enempää vaan iloita siitä, mitä on. Juuri nyt. Kaksi kauniisti esiintynyttä koiraa, joista Balille EH:

© Kai Heinonen

ja Hupille ERI/3 ja niin monta kehua sen upeasta kunnosta, että hyvä etten liikuttunut kyyneliin.


Iso kiitos jälleen kerran upealle assistentille Emmille, joka huolehti tällä kertaa kämppiksen auton parkkiinkin. Tuloskuvaus toimi myös moitteettomasti, Emmin avulla. Emmi myös esitti (upeasti) Hupin. Wau, mikä multitalentti neito.

Mitäpä muuta?
Tässä onkin sitten koiraharrastukselta jäljellejäävällä ajalla juostu hammas- ja silmälääkärissä. Silmässäni sattui ehkä verenvuoto (!), mutta onneksi mitä ilmeisimmin laseroidun alueen sisällä. Nuori silmälääkäri ei oikein saanut kiinni tapahtumakuvauksestani; silmääni nimittäin läsähti aivan kuin lokin kakka. Tosin se oli tummanruskea, vähän kuin öljymäinen. Kun liikutin silmää, tämä öljyläikkä levisi rihmamaisesti sinne ja tänne, silmän liikkeiden mukaan. Lääkäri löysi silmästäni pienen, verimäisen pisteen, jonka johdosta joudun kontrolliin 16. päivä.

Hammaslääkäri puhui "iän mukana tuomista ongelmista", hänkin. Hampaat ovat kovassa kulutuksessa, ihmisen koko eliniän. Niinkö? "Ei ihme, että tämä hammas on lohjennut, koska se osuu tuohon toiseen". Jaaha. Kaksi hamppulin lohkeamaa siis paikattiin kerralla.
HUS lähestyi myös kirjeellä. Käsikonsultaatio on Herttoniemen sairaalassa 30. päivä. Mikäs se lastenlaulu olikaan? "Pää, olkapää, peppu"? No mulla se menee näin: "Silmä, hammas ja kädet". Hahah.
Käsiä operoidaan aikaisintaan syksyllä, uskoisin. Käsioperaatio kyllä jännittää, mutta itseäni lainaten, ei pidä jäädä tuleen makaamaan.

Toukokuu on hieman tukkoinen ohjelmaltaan, mutta en valita. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Tälle viikkoa on peräti kaksi mätsäriä, illalla olen sihteerin hommissa Kartanolla ja lauantaina Tuusulassa tuomaroimassa. Ensiviikolla saadaan huiskia taloyhtiön talkoissa; tämä se hauska taloyhtiö onkin, vai onko tämä vielä sitä kuherruskuukautta? Nimittäin talon asukas sanoi, että "täällä on niin siistiä, ei talkoissa juuri mitään (tarvitse) tehdä, lähinnä me grillataan". No, eiku rillaamaan sitten!
Toukokuun kaksi viimeistä viikonloppua vietän visusti näyttelyissä, toisena päivänä koiran kanssa kehässä ja toisena päivänä kehäsihteeritöitä tehden. Tämähän on ihan superbia.

Eikä tässä vielä kaikki.
Nissen silmälasiketju järjesti melkoisen yllätyksen. Olin vastannut heidän kilpailuhakuun, jossa etsittiin tulevaan vuorovaikutteiseen monitehokampanjaansa kolmea ehdokasta, palkintona monitehosilmälasit! Meitä oli 900 hakijaa, joista kolme onnellista pääsee testiryhmään ja mukaan mm. Facebook-sivuilla tapahtuvaan mainontaan - ja minä olin yksi kolmesta. Suorastaan mörököllimäisen huippua! Minähän olen abaut viimeinen suomalainen, joka ei "suostu" monitehoja ottamaan ja ratsastan milloin milläkin keppihevosella:
"HYKSin silmälääkärikin sanoi, että ei niillä kaikkia näköalueita näe. Meidän vanha kokenut silmäkirurgikin katselee silmälasien yli, me aina nauretaan sille". "Mutta hän on sanonut, että on ihan tyytyväinen niin, pärjää hyvin yksillä laseilla".
Lisäksi ratsastan sillä ajatuksella, että "likinäköisyyttä ei ihmiseltä viedä koskaan pois", sanoi optikko kerran. "Kyky nähdä lähelle pysyy koko eliniän". Niin, eli tavallaan en tarvitse laseja nähdäkseni lähelle, otan vain lasit pois, niin näen leikata koirieni kynnet ja kaivaa kivet anturoista.
Mutta että NYT se on menoa. Monitehot here I come, ja Nissen Jumbo, olkaa valmiina. Pyörremyrsky saapuu myymäläänne.

Miten elämä onkin niin ihanaa ja antoisaa? Onko se vain sitä, kun sen oikein oivaltaa vai onko minulla ilmiömäinen kyky "vain" ajatella asioista positiivisesti ja imuroida synkät ajatukset pois mieltäni saastuttamasta?

Tapahtumarikkaus on valtava rikkaus. Koiriani käy kiittäminen ihan kaikesta. Ja se, mihin niillä ei ole osaa eikä arpaa - ei sellaista oikeastaan olekaan?
Halikaa koirianne.