26.2.2010

Ei pitäisi valittaa säästä!


Tässä eräs kalliolainen putiikki on keksinyt oivan ratkaisun asiakkaiden säästä johtuvaan jaaritteluun tympääntyneenä.

Mahtava & hauska idea!


Kuva Lukijan kuva, Vartti-lehti

25.2.2010

Lumi luo oman haasteensa ulkoiluun!


Lumi totisesti luo oman haasteensa ja säväyksensä talviulkoiluun. Kuka enää pakkasista puhuu, niihin on jo totuttu, mutta lunta se vaan jaksaa tupruta lisää. Mitä enemmän sitä tupruaa, sitä ahtaammaksi kadut käyvät.
Kauhamiehet ovat tietysti ensin ykkösluokitetuilla alueilla ja auraavat ajotiet kiiluviksi ja sileiksi. Sitten kun ehtivät jalkakäytäville lienevät jo kovin uupuneita ja turtuneita valkoiseen lumeen, sillä semmoisia perunapeltoja täällä saa kyllä tarpoa! Eikä se ole edes pieni pätkä, missä pitää tsempata, vaan eilen Hakunilantietä kävellessä manailin kyllä ääneen korkeaa lumivallia ajotien ja jalkakäytävän välissä; olisin nimittäin halunnut ajotielle kävelemään!
Lumen määrästä johtuen (?) kauha ei aina ota maahan asti tai se alkaa auratessa vetää ylösalas (?) tai nousee muuten vain puoli metriä maan pinnasta (?), nimittäin; jalkakäytävän reunoilla on traktorin renkaiden leveät ja syvät urat ja keskellä on 20-30 senttiä mössöä. Kuka siinä kävelee, kun sinne ensinnäkin a) uppoaa ja toisekseen b) jalat nuljuvat liukkaalla höttölumella miten sattuu. Koiratkin valitsevat mieluummin nuo renkaiden urat, kuin kävelevät keskisössössä.

Kadut ovat lumen vuoksi ihan megakapeat muutenkin kävellä, ja väistäminen -vastaantulevan ihmisen tai koiran tai ihmisen & koiran- on melkolailla haasteellista. Kilometrin tarpominen tuntuu näissä kelioloissa kahdelta ja kävelet sitten aikaisin aamulla, keskipäivällä tai myöhään illalla -niin kävelevät kaikki muutkin. Mummoa, lastenvaunua, sauvakävelijää, pulkkaa, koiraa tulee vastaan joka väylällä ja polulla, ja yleensä niillä kapeimmilla.

Huomaan huokailevani ja manailevani nyt joka lenkillä ja siinä sitä onkin; äänekäs huokailu höyrystää sitten vielä rillitkin, ja silmien valumisen ja rillien huurun takia en suurimmaksi osaksi lenkkiä näe mitään! Kohta tehdään seuramatkoja kuuhun, mutta silmälasien pinnoitteet on tehty sisäihmisille, jotka käsittelevät lasejaan puuvillahanskat kädessä!

Mutta mikä siinä on, vain yksi yö välissä ja aika kultaa muistot. -3,8 astetta, lunta paikoitellen metrin verran, pulkkia kadut punaisena, mutta taas rohkeasti aamulenkille; josko tänään väylät olisivat suosiollisempia ja emme väistelisi ihan puolta lenkkiä sentään?

21.2.2010

Erilaisia tapoja maata ja rentoutua.

Tässäpä näitä whippetmäisiä makuu- ja rentoutumisvinkkejä.


Voi valita kaverimakuun ja käyttää kaveria päänlepuutusalustana mallia Luxi ja Hupi...


tai vaihtoehtoisesti lysähtää sohvalle kuin unohtaen ottaa etujalat "mukaan", tähän malliin.


Viri näyttää mallia pakkaspäivän rentoutumishetkestä. Liekö kuitenkin asetellut tyynyn kaulansa alle? ;)

Luxin ja Hupin yhteinen hetki.


Näyttää esimerkiksi tältä. Pojathan ovat tunnettu painipari irti spiidaillessa, Hupin haastaessa Luxia pystypainiin ja rosvo ja poliisi -leikkiin.

Kotioloissa viihtyvät yhdessä sulassa sovussa luuta nakerrellen tai kaulakkain, kuten tässä kuvassa.

Käytin muuten tätä kuvaa kämppikselleni "opetuskuvana", hänellä kun on joskus vaikeata erottaa, kumpi on kumpi. "Katsohan tätä kuvaa. Hupilla on leveä valkoinen piirto naamassaan, Luxilla ei." "Siis kumpi näistä nyt on kumpi", hän vastasi.

Luxin viehtymys tyynyihin..


on omaa luokkaansa. Jopa Hula, joka työntelee erittäin mieluusti päätään tyynyjen alle, jää Tyynyilijä-Luxille toiseksi.
Jo pienenä puppanana (kyllä, Luxi on ollut pieni!) Luxi tunki itsensä niskani taakse, kun katselin sängyssäni töllöä. Siellä hän maata retkotti ja nukkui tyytyväisenä. No, koko kasvoi (tunnetuin seurauksin ;D) mutta yhä tungetaan niskatyynyni päälle, tosin nykyään siihen mahtuu enää Luxin pää. Luxi osaa hyödyntää ahtaatkin paikat ja etsiä päälleen sopivan kolon ja pehmeän makuualustan.

Näin hellyttävältä Luxi näytti tänään muotoilemansa tyynyn kanssa.

Mitä muut edellä...


sitä Anita perässä. Muistaako joku vielä vinoiluani siitä "Whippet front of vehicles" -aiheesta? Ai ei, no ei se mitään.
Viimeaikoina silmiin on pistänyt muutamilta ulkomaisilta saiteilta yleinen (?) tapa kuvata whippettejä. Samaan tapaan kuin se, että whippet isketään amerikanraudan tai Harley Davidsonin eteen pönöttämään. Aina ei tiedä, pitäisikö katsoa koiraa vai kromattuja vanteita? Olenko ihan outo, kun haluan katsoa seisotuskuvat mieluummin sivulta? Olenko vielä oudompi, kun mainostettaessa tulevaa pentuetta oudoksun mainokseen liitettyjä (vain) isän ja emän pääkuvia? Outopa hyvinkin. Ja makuasioista on tietysti turha kiistellä, kuten erilaisista mieltymyksistäkin. Joskus kuitenkin tuntuu, että jostain koirasta on nähtävillä VAIN niitä pääkuvia ja koiran koko sivuprofiilin metsästys käy työstä.

Whippeteillä on tietysti kaunis pää ja ilme ja mikäs niitä suklaasilmiä on katsellessa. Hieman laajennettu versio pääpainotteisesta kuvaamisesta on se, että whippet kuvataan suoraan edestä. Näitä kuvia on osunut nyt silmiini useampi. Pään lisäksi kuvataan kahta etujalkaa. No, mikäs siinä. Tässä Kenzolan vastaisku. Viri posettaa ja "ihan itse".

Konetta siivotessa...

löytyi muutamia herkkiä, herttaisia ja kauniita kuvia. Kauneus on tietysti katsojan silmässä, mutta tällaisissa tunnelmissa ulkoiltiin tammikuussa 2009.


Isä ja poika Havukosken koirapuiston aidan takana. Mistä lie haaveilevat, tammikuisessa auringossa.


Hupi ja Luxi pöheikössä. Niin tyypillinen kuva Hupista. Ja fawnin väriset kaislatkin poikien edessä. ;D


Tässä kuvassa valon kajo tulee Hupin takaa ja jalkojen välistä. Jotain herttaista tässäkin. :)


Tämä kuva nyt ei lukeudu kategoriaan herkkiä, herttaisia ja kauniita kuvia, mutta näyttääpä talvista whippethupia (ja Hupia ;D) parhaimmillaan! Lumi pöllyää ja reidet pullistelevat!

Koirien sisäinen kello?


Viimeaikoina on koirien ruoka-aikaan tullut tiettyä lisäpainetta. Siitä on pitänyt huolen Lelu! Lelun lääkityksellä (epilepsia) on ruokahalua LISÄÄVÄ vaikutus (sivuvaikutuksissa se mainitaan erikseen) ja ainakin Lelun kohdalla se näkyy selvästi. Lelu on ollut aikaisemminkin melkoisen tarkka ruoka-ajasta ja Lelun ikääntyessä huomasin tuon sisäisen kellon toiminnan yhä selvemmin.

Omassa laumassani koirat ruokitaan kerran päivässä. Toki ne saavat aamulla pientä naksua, mutta ei erikseen mitään "annoksia". Ruoka-aika on iltasella 16-17 aikaan. Jos satun istumaan tässä koneella iltapäivästä, alkaa Lelu ympärilläni hyörimisen jo n. klo 15. Se reagoi jokaiseen liikkeeseeni; "no nyt se lähtee laittamaan meille ruokaa". Jos näin ei kuitenkaan ihan vielä tapahdu, se vaivoin malttaa mennä pedilleen maate. Ja reagoi taas seuraavaan liikkeeseeni -ehkäpä tuolissani kohottautumiseen- singahtamalla samantien ylös ja tulee viereeni tuijottamaan minua syvälle silmiin pää kallellaan.

En ole aivan varma onko muulla laumallani ns. sisäistä kelloa, varmaankin, mutta ne eivät niin selvästi näytä sitä kuin Lelu!
Olen myös huomannut, että esim. viikonloppuna tapahtuva aikainen nousu -tänään klo 07- saattaa sotkea Lelun sisäistä kelloa. Ruokaa on vaadittu tässä jo n. tunnin-parin verran ja äsken laumani saikin hieman aikaistetun illallisen.

Jokaisella on oma ruokapaikkansa (kts. kuva) ja ruoka annetaan aina samassa järjestyksessä. Lelu vanhimpana saa ruokansa ensin, sitten Viri istumisen ja rauhoittumisen jälkeen, kolmantena Hupi, sitten Luxi ja rauhallinen Hula saa ruokansa viimeisenä.
Ai kuka on syönyt ensin? No kyllä se on Hupi, sitten Lelu, Luxi ja Hula ja vihoviimeisenä kuivamuonansa saa nakerrettua Viri.

Hulan häntävamma


Onnistuin sitten taas. Nimittäin jättämään koirani hännän oven väliin. Edellisen kerran siitä sai kärsiä RIP Jamo vuosia sitten, häntähän tuolloin myös murtui. Tällä kertaa joutui Hula kokemaan hännän oven väliin jäämisen.
Tulin töistä ja olin alakerrassa siivoamassa koirien jäljiltä kämppiksen huonetta. Kun luut ja lelut oli roudattu veks ja myllätty sänky siistitty, suljin huoneen oven. Kaamea kiljaisu ja Hulahan se siinä oven vieressä nökötti, hännässä pahan näköinen vamma. Voi kauhio sentään, samantein vammaa tutkimaan tarkemmin ja koirien lääkekaapista sidostarpeet esiin. Haavan tutkimisen ja puhdistuksen jälkeen päätin -jälleen kerran- hoitaa vamman itse. Luotto on kova Bacibact-puuteriin ja tuputinkin haava-alueen sitä täyteen. Kaksi haavataitosta, teippaus ja päälle vielä Fixomull-kangasteippiä, joka pitää taitokset tukevasti hännässä kiinni.


Maanantain jälkeen (vamma sattui 15.2.) olen vaihtanut siteen päivittäin. Näyttää paranevan ok.
Tarinan opetus? Kannattaa ovia sulkiessa katsoa, ettei koiria seiso läheisyydessä. Häntä nimittäin saattaa olla sen verran "asennossa", että väliinjäämisvaara on suuri!

19.2.2010

Lenkin jälkeen.


Tältä näyttivät Kenzolan pojat ratkiriemukkaan kakkalenkin jälkeen. Taisin uhkailla niitä siinä määrin myymisellä ja liikennemerkkitolppaan jättämisellä, että näyttivät näin nöyriltä; "ei me enää tehdä äiti mitään tuhmaa".

Todellisuudessa näyttivät siksi mestauslavalle menevän näköisiltä, kun edessä on niinkin raaka toimenpide kuin takkien riisuminen yksi kerrallaan. Vaikka saattanee siinä tulla yksi jos toinenkin sähköisku!?

Kenzola goes Kana! Part II


Tässäpä nämä kaikki Kenzolan pannat nyt ovat ikuistettuna digikameran ruudulle.

Vasemmalta Lelu (ei Kana-mallistoa), Hupi, Hula, Luxi (uusin lisäys Kanakokoelmaan) ja Viri.

Ihania värejä ja kuoseja, kertakaikkiaan!

Latest picture ab. collars in our family! LOVE the colours & style! These collars are very much me!

Puikulapäät.


Tänään saapui Kenzolaan viimeisin pantaostos. Pankkitilin saldoa katsellessa jääkin (toistaiseksi) viimeiseksi. Aimo kiitos Kanalaan huikeista pantsukoista.
Tässä poika & isä poseeraavat pihalla. Näyttävät lähinnä puikulapäiltä, kun korvatkin on niin hyvin jemmattu!

Pojat talvitamineissaan.


Olin juuri saanut koirani kiinni spiidailun ja kakansyönnin päätteeksi, kun kiinnitin ne läheiseen liikennemerkkiin. Hetken teki ne mieli jättää siihen, myydä ensimmäiselle ohikulkijalle. Hellyin kuitenkin ottamaan kuvia ja jatkoimme aavistuksen rauhoittunein mielin kotiin.

Vasemmalta Luxi (syö vain vähän kakkaa, lähinnä tuoretta), Hupi (syö sekä tuoretta että pakastepökälettä), Viri (ei syö koskaan kakkaa!), Hula (syö ainoastaan pakastemuodossa olevaa kakkaa) ja Lelu (ei syö koskaan kakkaa!).

Rentouttavalla lenkillä!


Pakkasmittari näytti aamusella -15 astetta, joten päätin pitkästä aikaa mennä tuohon läheiselle mäelle juoksuttamaan poikia. Valitsin mäen läheisen kentän sijaan, kun ajattelin, ettei mäellä olisi niin paljon KAKKAA kuin kentällä. Kenttä on koiranulkoiluttajien suuressa suosiossa kun taas mietin, että tuo mäki on sellainen ohikulkupaikka, ettei siellä olisi sitä itseään...

Voiko enempää väärässä olla?

Tilapäisessä mielenhäiriössä varustin myös kameran mukaan. Olipa oiva idea taas sekin. Vastatuuli oli vastassa jokaisella polulla, mihin käännyimme. Sehän tietää sitä, että silmäni valuvat vettä norona. Siinä on sitten kameran kanssa temppuilemista, että näkisi edes jotain, mitä kuvaa. No, suurta huolta kuvaamisesta ei ollut, kun pääsin heti poikien irtipäästämisen jälkeen tekemään "vaihtareita"; katso Hupi, mitä äidillä on tässä (Frolic), pudota kakka pois suusta, niin saat tämän. Kun kakka oli sitten takaisin maassa, pussitin sen ja viskasin niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Tätä tein lenkin alussa heti noin viidesti. Varmaankin koko sen ajan, kun pojat spiidailivat ja olisi ollutkin jotain kuvattavaa. Kun sitten kirosin äänekkäästi tapani mukaan, uhkasin myydä koirat seuraavalle vastaantulijalle ja sormet jäätyneinä yritin asettaa kameraa kuvaustilaan, seisoivatkin kaikki paikallaan sen näköisinä, että "olisiko jokin muu reitti, kaikki kakat on tältä reitiltä jo syöty"?

Kuvassa Hupi bullmastiffin kokoinen kakka suussaan, jonka hän ihme ja kumma, vaihtoi taskussani kuivahtaneeseen Froliciin.

Muuten, Hula on sillä lailla(kin) fiksumpi, että hän nakertaa kakkakikkareet jossain kaukana (näkymättömissä) hiljaiseen ja hillittyyn tyyliinsä. Hulvattomampi Hupi taasen tuo kakat usein oikein näytille ja järsii niitä samaan aikaan spiidaillen ja lällätellen.

16.2.2010

Happy birthday Hula!


My sweet Hula, Ch Carry On Ramblin´Man, turns 7 yrs today!

We all want to congratulate you, have a nice birthday!

Anita, Lelu, Viri, Hupi & Luxi


Card from PicJoke.com Original picture Kirsi Aalto

14.2.2010

FI & EE Ch Best-Looking Brooklyn -shownews!


Leevi, Ch Best-Looking Brooklyn (Ch Twyborn Philadelphia x Best-Looking Blooming Martha) is on a showtrip in Estonia.
13.2. was held a Specialty show, judged by W. Schwerm-Hahne, Germany, and Leevi took BOS with Estonian CC, which made him EE Ch!

Today he was shown in INT show, judged by Shamil Abrakimov, Russia, and Leevi took BOS again with Cacib!

HUGE & MASSIVE congratulations from our team, especially from proud Hupi!

Happy Valentine´s day!


Team Kenzongos wishes Happy Valentine´s day to everyone!
Viri graces in picture beside, in his new Kana-collar!

Kenzola goes Kana!


"Kana" is a new collarmaker in Finland. She has courage enough to make crazy looking & colourful collars to people who want their dog collars have personal & individual label. I went almost crazy when I saw her first collars at one dog forum. Orange, lime, flowers -you name it, but first of all she has COLOURS in every textile what she puts in to collar she make. Collars are handmade and Kana can fulfill almost everything you just ask & wish!

Want to know more? Click to her site; it is in finnish, but you can write also english to her. :) Mainsite here, some examples here and here & photogallery here.

In picture above are my team´s Kana-collars, left Hupi, middle Viri and lime above Hula.

12.2.2010

Tietolaari - taas sitä oppi lisää: paikallaan seisova/makaava koira


Toimittajahenkisenä halusin jakaa heti tämänKIN tiedon kaikkien blogini lukijoiden kanssa. Useinhan lenkillä käy nimittäin niin, että vastaan tulee koira ja ihminen ja he jäävät paikalleen seisomaan nähdessään laumamme. Tämä kielinee siitä, että omistaja menee a) shokkiin nähdessään 5 koiraa b) omistaja menettää liikuntakykynsä c) omistajan oma koira menee maahan makaamaan ja koska se painaa n. 10 kiloa, ei omistaja saa sitä liikkeelle d) omistaja odottaa ns. minun laumani "ratkaisua" ohitustilanteeseen. Onpa meille huudettukin, että "tuu vaan, tää ei suostu liikkkumaan". Aina niin hilpeyttä herättävä lause. Johon olen sitten yleensä tuuminut; "helpompi sun on liikuttaa varmaan tuota yhtä 10-kiloista, kun mun tätä yli 80-kiloista laumaa." Ja jatkanut samaan hengenvetoon; "koira tulkitsee aina paikallaan seisovan ihmisen/koiran uhaksi" jolloin 10-kiloisen koirulin äipällä alkaa yleensä silmät pyöriä ihmetyksestä päässä.

Oma laumani todentotta ekstrariehaantuu näiden paikallaan seisovien koirien takia. Nyt sain lisäselvitystä tälle "uhalle", mitä se on? Miksi koira kokee paikallaan olevan lajikumppanin uhaksi? Koska yleensä jähmettymisestä seuraa hyökkäys. Todentotta, ennen kimppuun käymistä kävellään tovi varpailla, mulkoillaan suoraan silmiin ja kohti ja seisahdutaan paikalleen (mennään makaamaan) valmiina hyökkäykseen!

Aina sitä oppii lisää ja saa päivitystä "vanhoihin tai vajaisiin tietoihin".

Oheisessa kuvassa Viri makaa uhkaavasti Ikean marsun edessä.

10.2.2010

Tietolaari - kysymyksiä whippetistä (spostilaatikkoni antia)


Sain eräältä whippetistä kiinnostuneelta henkilöltä sähköpostin, jossa hän kysyi sen verran mielenkiintoisia kysymyksiä, että päätin kopioida ne blogiini -vastauksieni kera- josko niistä olisi apua muillekin samoja asioita pähkäileville.

Tässä saamani sposti:

Löysin netistä kennelisi sivut sekä blogisi. Olen kiinnostunut whippeteistä ja ajattelin kysyä muutamaa asiaa koiriin liittyen. Olisi mukava jos viitsit vastata, sillä omakohtaiset kokemukset ovat varmasti valaisevampia kuin yleiset luonnekuvaukset rodusta!

Olen lukenut rodusta todella paljon ihania juttuja, mutta muutama asia mietityttää. Kuinka hyvin whippet sopeutuu olemaan yksin? Monilla sivuilla olen törmännyt eroahdistukseen. Opiskeluni ovat vasta edessä päin, joten yksin oloa koiralle tulisi päivässä useita tunteja. Lisäksi asuinpaikkani tuskin on lopullinen, joten muuttojakin saattaa olla edessä. Stressaantuuko whippet, jos asuinpaikka vaihtuu usein? Kaupungissa asuessani koira ei pääse välttämättä kovin usein juoksemaan vapaana, kärsiikö se siitä? Vanhempani asuvat maaseudulla, joten siellä kävisimme kuitenkin aika ajoin ja whippet voisi olla vapaana. Reissailua paikasta toiseen tulisi varmasti myös, onnistuuko se whippetin kanssa?

Kaipaan pitkäaikaista ystävää ja lenkki- ja löhöilyseuraa, joten toivottavasti tämä kaikki ei kuulostanut aivan mahdottomalta yhtälöltä, mutta mitä mieltä olet, voinko harkita whippetin ottoa vakavasti?

Ja tässä kirjoittamani vastaus:

Oli/on sen verran visaisia kysymyksiä sulla, että en ihan heti ehtinyt vastaamaan.
Tässä nyt joitain pohdintoja kuitenkin.
Ja ihan alkuun, kenneliä minulla ei suinkaan ole, vaan olen ihan vain harrastaja; koirani ovat kaikki uroksia. :)

Whippet sopeutuu olemaan yksin ihan siinä missä mikä muukin rotu; asiaa tule toki treenata pennun kanssa. Mitä tulee eroahdistukseen, niin siitä kärsiviä koiria ikävä kyllä rotumme parissa on; jälleen kuten minkä tahansa muunkin rodun parissa. On hyvin vaikeata sanoa, mistä em. asia aina johtuu. Kuinka paljon eroahdistuksessa on perimän "rasitetta", kuinka paljon omistaja on tehnyt "väärin" tai ympäristö on luonut siihen muuten edellytykset. Joskus toki kaikki nämä voivat altistaa pahaankin eroahdistukseen, joskus taas se ilmenee koirassa hyvinkin lievänä.
Neuvoisin Sinua olemaan pentukyselyissäsi aktiivinen kysymään mm. vanhempien luonteista. Kysy pentua vastuullisista kenneleistä, joilla on hyvä maine ja joista saat asiallisia ja kysymyksiisi paneutuvia vastauksia.
Rodussamme esiintyy kasvattajia, joiden "tavoitteen" voisi katsoa olevan lähinnä määrän lisääminen, eikä niinkään jalostaminen ja järkevien & harkittujen yhdistelmien tekeminen. Ns. aktiivikasvattajat, jotka ovat perehtyneitä rotuun esim. 10-20 vuoden verran, ovat hyvin tietoisia omista linjoistaan ja niissä ilmenneistä ikävistäkin asioista, mm. eroahdistuksesta. Kannattaa kysyä emän luonteesta tarkkaan, kuten myös valitusta isästä. Ihan kaikki mahdollinen!

Whippetin ns. ydinluonne on omistajaansa hyvin paljon kiintyvä, mutta myös reipas, avoin ja leppoisa. Etsi yhdistelmää, jossa sekä emä että isä ovat luonteiltaan vakaita ja "helppoja"; sellaisesta yhdistelmästä saat suuremmalla todennäköisyydellä myös leppoisan pennun, jota on helpompi opettaa itsenäiseksi, kuin sellaisesta yhdistelmästä, jossa emä saattaa olla hieman arka ja isäehdokas esim. ylivilkas tai muutoin "puutteellinen hermorakenteltaan".
Itsellä on laumassa pian 12-vuotias whippet, joka asuu kolmannessa kodissaan, siis on muuttanut kanssani nyt kolmanteen kotiin. Ei mitään ongelmia. Koira, jolla on ns. palikat kohdallaan, ei hätkähdä turhista. Ja koira, jonka hermorakenne on vakaa, on erittäin helppo elinkumppani! Sen kanssa voi mennä minne vain, millä kulkuneuvolla vain ja se osaa myös rauhoittua olemaan yksin.
Vastuullinen kasvattaja osaa myös etsiä pentueesta sen Sinulle sopivimman pennun. Pentueessa kun voi olla pentu, joka on melkoisen rasavilli viikari ja taas toinen, joka vaikuttaa jo muutaman viikon ikäisenä itsenäiseltä ja seesteiseltä!

Mitä tulee siihen, että kärsiikö whippet, jollei se saa juosta vapaana - hmm. koirahan sopeutuu periaatteessa ihan mihin vain. Kun sillä on perusasiat ok, ravintoa, rakkautta & rajoja ja se saa sopivasti liikuntaa, se voi hyvin. Whippet on toki luotu juoksemaan, mutta pitkät lenkit ja metsissä samoilu on sille myös hyvin mieluisaa aktiviteettia. Onneksi pääkaupunkiseudulla on myös paikkoja, joissa koiraa voi pitää irti, joten rohkeasti vain; että koira "oppii siihenkin".

Missään nimessä tuo viimeisin lauseesi; kaipaan ystävää ja lenkkeily- ja löhöilyseuraa ei kuulostanut siltä, että "harkitset väärää rotua", päinvastoin, whippetistä on kaikkeen tuohon ja vielä paljon muuhunkin!

Toivottavasti sait kaipaamiasi vastauksia. Kysy lisää, jos mieltäsi jäi vielä vaivaamaan jokin.

8.2.2010

Haluaisitko ulkoiluttaa koiriani?


Haussa tehtävään mielellään kuvan kaksoisolento. Jos katsot omaavasi yhtä intensiivisen ja läpitunkevan katseen kuten Adam Rayner, pistähän hakemus vetämään!


Jos OLET Adam Rayner, niin vielä parempi. Et edes tarvitse hakemusta.
Mutta en ole turhan kranttu, Adamin kaksoisolentokin käy.


Photo by Chris Casserly

7.2.2010

Any snacks for me?


Hupi, Ch Twyborn Philadelphia is always there where someone is eating.

This time my roommate was having some snacks beside TV and Hupi was (once again) asking; "any leftovers for me"?

Special pictures; Viri nose!


I managed to take this beautiful picture about sleeping Viri, Ch Scheik´s Comando, who was not disturbed about camera at all.

What a beautiful nose, what a beautiful moment.

Estäminen. (kun koirasi tekee sellaista, mitä et halua sen tekevän)


Ulkoilutin tänään kameraani sisätiloissa -kyllä, ulkoilukuvien ottaminen on nyt pitkältä ajalta jäänyt; syiden ollessa mm. "väärät ulkoiluajat" (pimeää ja sitten taas pimeää) tai "kameran unohtuminen kotiin". Tai sitten sekäettä.
Osui sitten kotosalla kameran etsimeen oheinen kuva. Siinä on lattialla pidettävä kasvi ja tarkemmin sanoen sen kiviä täynnä oleva ruukku. Mikälie pitkävartinen palmu, mutta sen multa alkoi maistua Hupille. Aiemmin ei mullan pupellusta ollut esiintynyt, mutta uudessa kämpässä "keksittiin" moinen ajanviete.

Tässä kelpo vinkki, miten estää mullan evästys; estä se! Lado kiviä kasvin juurelle, limittäin ja lomittain, ripirinnan, eipä mahdu kirsu enää joukkoon, eikä multaa häviä ns. parempiin suihin!

"Paha tapa" monesti koiralla jää ja unohtuu estämällä se!

Olisiko tästä vinkiksi ihan Niksi-Pirkkaan asti?

Ps. kuvassa esiintyvä "märkä kivi" ei ole koiran ureaa, vaan kasvi on juuri kasteltu ennen kuvausta. (toim. huom.)

6.2.2010

Pieniä (suolakalan kokoisia) pohdintoja.


Katselen aina silloin tällöin ja ohimennen erilaisia "koirahelp" -ohjelmia. Nehän menevät niin, että perhe tekee koirien kanssa yleensä kaiken aina päin peetä, ja koirat ovat sangen "moniongelmaisia". Koirat pomppivat ja ryskäävät eteisessä vieraan tullessa (kuten allekirjoittaneen), vetävät hihnassa (kuten allekirjoittaneen), varastavat ruokaa (no sitä ei meillä tapahdu), harrastavat yleensäkin kaikkea ikävää sijaistoimintoa, kuten astuvat toisiaan, vieraan jalkaa, kiihtyvät ja heiluvat kuin heinämiehet ilman pätevää (koirien käyttäytymistä yhtään ymmärtävää) työnjohtajaa pellossa.

Ongelmaa/ongelmia esitellään ruhtinaallisesti erilaisista kuvakulmista, ongelmia alleviivaten. Omistajat ovat yleensä enemmän ja vähemmän haloo -kuten; "emme käy lenkillä, koska se on niin hankalaa" tai "pakkohan niille on snäksiä pöydästä antaa, koska ne katsovat niin nälkäisinä syömistämme".

Koirahelpperi onkin sitten oma lukunsa. Yleensäkin ottaen nami tuntuu olevan "vastaus kaikkeen". Ei siinä mitään, parempi se, kuin jääkausi, metallikaulain ja jääkaapin oveen kiinnitettävä lappu, missä lukee "Minä olen johtaja". Jossain määrin nimittäin tuntuu siltä, että jos ja kun ihminen avautuu moninaisilla keskustelupalstoilla ongelmineen tai hakee koiralleen kukkatippakuuria valtuutetulta kukkatippain uuttajalta, hyvin pian esitetään vastakysymys; "Mitens se johtajuus teillä? Oletko päällikkö vai kuvitteletko vain olevasi?".

Mutta nämä telkun helpperit. Positiivista palkkaamista palkkaamisen perään. Hyvä niin, mutta televisiossa siihen menee tunnin ohjelmasta minuutti. Kas, nami suuhun, ja heti toimii. Toki näin ei ole, mutta jotenkin se onnistutaan "esittämään niin". Itse uskoisin, että koira reagoi hyvinkin nopeasti "erilaisiin äänenpainoihin, komentoihin ja ruumiinkieleen". Jos koira on tottunut omistajansa nysväilyyn ja nössöilyyn (anteeksi sanavalintani), topakan helpperin astuessa remmiin reaktio on varmasti hyvinkin nopeasti erilainen. Asian näkee jotenkin niin hyvin, kun omistajan itse esittäessä koiraansa kehässä se pomppii ja heiluu menemään kuin villivarsa. Jahka varmaotteinen handleri tarttuu hihnaan ja koiran kintereisiin se seisoo kuin suolapatsas, tai vaihtoehtoisesti on hämmästyksestä äimänkäkenä ja asettuu jo pelkästä äimistelystä asentoon.

Todentotta, namilla saa -ja pitääkin saada- paljon aikaiseksi. Positiivisuus ei ole perseestä, kuten kämppikseni t-paidassa lukee, vaan koira oppii yleensä hyvin johdonmukaisen ja oikea-aikaisen palkkauksen avulla. Ahne koira nopeammin ja vähemmän ahne hitaammin. Miellyttämishalusta puhumattakaan. (nimim. Kaksi kuukautta greyhoundiaan istumaan opettanut, Vantaa) Se, mikä näissä ohjelmissa ohitetaan yleensä ihan lauseella ja parilla, on se tosiasia, että monet ongelmat johtuvat siitä, ettei koira saa tehdä sille ominaista asiaa. Ts. lintukoiraa pidetään lähinnä takanedustalla pötköttelemässä, paimenta sohvatyynynä ja palveluskoiran kanssa katsellaan valokuvia.
Jaksan toistella toistelemasta päästyäni kämppikselleni, kuten viimeksi tänä aamuna päästäessäni ne spiidaamaan (ja kämppiksen sanoessa joka kerran kuivakkaasti; kohta tulee hiihtäjä ja sivakoi sun koirat kumoon/alueella on varmasti riistaa/kohta tulee poliisi ja sakottaa/kohta ne taas kaikki ontuu/täällä on varmasti irtioleva schäfer joka suuttuu koirasi nähtyään tmv....) että "nämä on jalostettu juoksemaan". Niin. Vinttikoiran yksinkertaisesti pitää saada spiidailla aika-ajoin. Siihen ne on luotu, sitä ne tarvitsevat, se on niille ominaista ja irtijuoksutuksen jälkeen ne ovat iloisia, tyytyväisiä ja ennenkaikkea levollisia. Uskoisin hyvin pitkälti, että koira haluaakin antaa kaikkensa, se haluaa tehdä ja toimia!

Kun koira ei pääse toteuttamaan itseään, se varmasti turhautuu. Turhautuminen ilmenee yleensä kaikkena mahdollisena typeryytenä. Viimeisimmässä koirahelp-ohjelmassa taisi pointteri olla suljettuna päiväksi (no okei, muutamaksi tunniksi max.) häkkiin, koska se kärsi "eroahdistuksesta". Hidden camera sitten kertoi, että jos koira jätettiin ilman häkitystä kotiin, se alkoi samantien puuhastella keittiössä. Availla ovia, laatikoita ja kaappeja. Kamat vedettiin lattialle ja keksiä ja suolakalaa nakerrettiin. Koiran toiminta viittasi lähinnä turhautumiseen, ei suinkaan eroahdistukseen. Ohjelmassa näytettiin pieni pätkä siitä, kuinka ko. koira vietiin muoviankkajahtiin ja lystiä oli. Jahka muoviankka oli piilotettu heinäkasaan riittävän monta kertaa ja tarpeeksi usein, koiran päiväpuuhastelut keittiön kaappien parissa jäivät.

Soisin ja toivoisin, että koiralle mielekkään tekemisen järjestämistä omistajan toimesta painotettaisiin vieläkin enemmän. Jokaiselle englantilaiselle koiranomistajalle kävisi erikseen koirahelpperi sanomassa, että pihaliikunta kaksi metriä kertaa kaksi metriä kokoisella takapihalla ei ole riittävästi. Kotikadun käveleminen päästä päähän ei ole riittävästi liikuntaa eikä tarjoa koiralle "haastetta" ja suinkaan väsytä sitä. Se, että koiria on useampi, ei tarkoita sitä, että ne eivät aika-ajoin tarvitsisi myös muiden koirakaverien kanssa treffailua. Koiran kanssa naapurissa kyläily tarjoaa aika vähän koiralle, jonka mieli tekisi maailmalle tajuntaa laajentamaan.

Muuten. Tässä edellisessä ohjelmassa, jota siis satuin katsomaan, niin koiria oli perheessä muistaakseni peräti viisi. Katsoin silmä kovana juurikin sitä, miten alat kouluttaa jotain ongelmaa pois laumassa. Eihän se ihan helppoa ollut. Asiat oli tietenkin tehtävä jokaisen koiran kanssa yksitellen, niiden oma persoonallinen käyttäytyminen huomioonottaen. Mahtoiko sitten kameramies pidellä aina muita koiria sillä aikaa, kun Stillwell syötteli namia aina yhdelle? Tällaista monipäisen lauman kouluttamista ei "selitetty" kovinkaan tyhjentävästi, mieleen jäi vain tuo naminsyöttäminen aina yhdelle kerrallaan.

Haa, jotain sentään olen ohjelmista oppinut uutta. Se on vartaloblokkaus. Se on tehokas keino esim. avatessa farmariauton takaluukkua. Kun seisot luukun takana koirien ulostulon blokaten kropallasi ja topakasti paikallasi seisten, ei kyllä yksikään koira uskalla "liikkua", ainakaan meillä. Pojat kun tietävät, että jos sieltä ruvetaan ryysimään mamma heittää niskaperseotteella autoon takaisin voimakkaasti sadatellen.

5.2.2010

Kuiva poistokuoppa. (hammaslääkäripelkoiset; skipatkaa seuraava teksti)


Vaihteeksi emäntä sairastaa, ja oikein huolella.

Suussani on majaillut jo pitkään yksi murheenkryyni (osittain lohjennut + juurivaurioinen) hammas, tai oikeastaan kahden hampaan väli. Jokaisen ruokailun jälkeen sai kaivaa tuota hammasväliä puhtaaksi ja muutenkin huoltaa sitä niin tikuttamalla kuin langallakin. Meridol oli myös ahkerassa käytössä.

Viime sunnuntaina hakeuduin sitten Haartmanin sairaalan särkypäivystykseen ja siellä lääkäri totesi kättelyssä, että hammas vaatisi erikoislääkärin toimenpiteitä ja hoitoennuste on silti surkea. Siksi hän nopeasti suosittikin koko hampaan poistoa.
Olin jo ennalta valmistautunut sanomaan hyvästi hampaalleni ja tervehdinkin lääkärin diagnoosia "ilolla". Puudutusainetta roiskittiin siihen malliin, että pois vetäminen oli "helppoa", jos nyt niin voi sanoa.

Mutta kuinkas kävikään. Poistokuoppa ei lähtenytkään paranemaan toivotusti. Särkyä riitti ja Buranaa meni alas kuin viinikumeja. Viime yö oli unen kannalta surkea; heräsin yöllä kahden aikaan napsaisemaan yhden Buranan ja kuudelta heräsin taas särkyyn. Sain läheiselle hammaslääkärille ajan kello yhdeksäksi ja kiirehdin paikanpäälle.

Pari puudutuspistosta pistettiin ja samantein alkoi kuoppaan mennä jyrsin- ja kaivinkoneita. Ainakin se siltä tuntui. Lääkäri ei puhua pukahtanut, tunki vain tavaraa kipeään kuoppaan ja puristeli kuin voimapihdein hampaan, korjaan, poistokuopan ympärystää. "Täällä näkyy hammasluu". No niinpäniin. "Tämä on varmasti ollut kipeä"? No niinpäniin. Kuin vakuudeksi poistokuoppaan laitettiin vuoroin erilaisia "huljutteita" ja perään tykyteltiin vähän jääpiikillä, taltalla ja ruuvimeisselillä. Välineet eivät välttämättä olleet juuri edellämainittuja, mutta siltä ne "tuntuivat".

Hauskin kohta hammashoidossa -korjaan kuivan poistokuopan hoidossa- oli se, kun lääkäri pahoitteli -hän siis puhuu!!!- "Tämä on tosiaan pahanmakuista tämä aine" ja laittoi nyt poistokuoppaan lastenrattaat, taulutelevision ja kuuden hengen kulmasohvan. Kyyneleet alkoivat väkisinkin valua, niin ilkeältä tuo kaikki tavara siellä kolossa tuntui. Joku pahanmakuinen neste oli ihan piece of cake, mutta lääkärillä kävi varmaan itsellään nenään tuo voimakkaan hajuinen neste, jota hän töpötteli kuoppaan?

Lopulta sain penisilliinikuurin ja kolmiolääkkeitä kotiinvietäväksi. Kipuennuste on kuulema n. ~ 3 vkoa. Ihan kiva.


Mitä tästä opimme? Kannattaa rassata niitä hampaita rassaamasta päästyä, niin välttyy kuivilta poistokuopilta.

Myötätunnon osoitukset voi osoittaa tähän alle, kommentointi-osioon, tai lähettää kotiosoitteeseeni otan osaa -toivotukset.

Jaksamisia Anita-emännälle, toivovat alati pissaa lipittävät Lelu, Hula, Viri, Hupi ja Luxi!

3.2.2010

Hupi sydänultrassa - Hupi´s heart ultrasounded (osa 2)


IVSd 1.13
LVDd 3.35
LVPWd 1.19
IVSs 1.31
LVDs 2.31
LVPWs 1.69
FS 29,93%
Ao 1.98
LA 2.18
LA/Ao 1.10

Yllä Hupin sydänultran tarkat tulokset, jotka sain tänään.

Kaikki arvot ovat normaaleja. Mitraali- ja trikuspidaaliläpissä ei merkkejä endokardoosista, ei havaittavaa regurgitaatiota. Aortassa ei havaittavaa stenoosia. Kammioiden ja eteisten koko normaali. Supistuvuus normaali.

Näillä tuloksilla en näe syytä tarkempiin virtausmittauksiin.

ell Tanja Hakkarainen, Käpälämäki

2.2.2010

Hupin tuumaustuoli ja muuta Hupimaista luonnekuvausta.


Tämä Hupi se on hauska poika. Jos nyt tässä blogipostauksessa keskittyisi terveysasioiden sijaan luonneasioihin, sillä siitä sitä riittää kerrottavaa Hupin kohdalla. ;)

Nimihän on selvästi ollut pojalla enne, niin hauska veikko hän on. Hupi tekee paljon sellaista, mitä muut koirani eivät tee; joko ne eivät osaa tai niiden geenistö ei vain kertakaikkiaan kanna mm. halon kantamisgeeniä. Tai sitten ne (muut koirani) eivät yksinkertaisesti vaivaudu kanniskelemaan jotain mätiä halkoja.

Olen monesti pohtinut, että "mikä koiralla panee sen tekemään eri asioita"? Mikä siellä päässä sanoo, että NYT ala laulaa ja NYT ota halko suuhun? Olen joskus lukenut sellaisen kirjankin, kuin "Miksi koira hautaa luun", mutta mieleen ei ole jäänyt ainakaan mitään kovin yksiselitteistä vastausta em. pohdintaan.

Hupilla siis ilmeni jo varhain taipumus ottaa lenkillä esineitä suuhun. Se ei välttämättä niinkään keskittynyt oksiin ja karahkoihin, vaan suuhun etsiytyi ennemminkin esimerkiksi omena. Sitä saatettiin sitten kantaa suussa pitkiäkin matkoja, kunnes jokin pientareella ollut mielenkiintoinen haju sai sen pudottamaan ja hylkäämään omenan.

Valehtelematta tämä veijari näkee ja löytää myös jokaikisen oksalle tai sähkökaapin päälle nostetun yksinäisen sormikkaan tai tumpun joka lenkillä osuu sen näkökenttään. Hupi on valmis näyttäviinkin akrobaattisiin temppuihin ja loikkiin yltääkseen sormikkaaseen. Jahka tumppu on suussa, sitä ravistetaan hyvin mahtipontisesti, sillä sormikashan saattaa elää vielä.

Hupi on myös lenkkeillessä löytänyt paljon tutteja ja lastenvaunuista pudonneita pehmopalloja sekä leluja. Niitä se kantaa myös suurella ylpeydellä, usein ihan kotiin asti. Poikien lelulaatikossa onkin yhä ainakin kaksi Hupin tekemää löytöä. Hieman kyseenalainen tapa on sitten se, että kun äiti, jolla on pienokainen rattaissa pysähtyy juttelemaan. Äiti saattaa sanoa, "Oi Miro, nyt se tulee pussaamaan sua", mutta ei, Hupi nappaa lapsen sylistä nallen tai alkaa "repiä" lapsen päässä olevaa karhuhattua -sellaista, missä on korvat. Hupin mielestä kaikki lelut nimittäin ovat sen ja karhupäähinehän on lelu! Siinä sitten nolona selittelen, että kun "tämä on niin lapsellinen" ja naama punaisena irrotan Hupin otetta lapsen nallesta tai kiellän sitä tarttumasta Miron päähineeseen...

Yhteen aikaan Hupin bravuureihin kuului bongata mäyräkoirien kääreet tien pientareilta. Näitä pahveja sitten tapettiin myös hyvin voimakkaasti ravistaen ja riivittiin pieniin palasiin. Useimmiten muut koirani katsoivat Hupin tällaista "kohtausta" hyvinkin pitkin nenänvartta; "en koskaan alistuisi moiseen älyttömyyteen". Erilaiset styroksit ja muovikääreet (mm. rakenteilla olevien omakotitalojen pihoista löytyneet sellaiset) bongataan myös ja levitellään ne pitkin ajoteitä muiden ihasteltaviksi. Tai paheksuttaviksi.

Tuo laulu. Hupi osaa laulaa hyvin kauniisti mm. nähdessään, että alan laittaa koirille ruokaa. Uuuuu-uuu Hupi laulaa luikauttaa iloisena ja kertoo näin olevansa mielissään saadessaan pian mahan täytettä.
Ainoastaan kerran on Hupi lurauttanut laulun myös kämppikselleni hänen tullessaan kotiin, mutta tämä johtui siitä, että kämppis kantoi 15-kiloista koiranruokasäkkiä! Kyllähän nyt Hupi sen haistoi ja lauloi innoissaan pienen biisinpätkän!

Piehtarointi on myös Hupista hyvin mieluisaa puuhaa. Jos lenkin varrella on kesäaikaan miellyttävä ja hyvinhoidettu nurmikko, on siinä piehtaroitava oikein tosissaan ja antaumuksella, joskin kakassa ja roskassa piehtarointi sopii sille myös.

Vain Hupi harrastaa laumassani emäntää vasten venyttelyä; kun istun laittamassa esim. kenkiä jalkaan se vaatimalla vaatii minua vasten hyppimällä itselleen "venyttelyhetken". Etutassut nostetaan olkapäilleni ja siinä se sitten pusii, halii ja venyttelee kroppansa samalla. Aika hellyttävä tapa, tuokin.

Olohuoneessa, keittiön kulmalla on koirieni kynsienleikkaustuoli mutta nyt myös Hupin tuumaustuoli. JOKA IKINEN kerta kun tulemme lenkiltä, hän hypähtää siihen istumaan ja miettii syntyjä syviä siinä joitakin minuutteja. Mistä lie tuokin tapa tullut?

Aika veijari tämä Hupi, vai mitä?