Maui: 7 kuukautta ja 14 kiloa.

Pentuaika menee hurjaa vauhtia -ohi! 
Maui kolkuttelee jo juniori-ikää. Ja olen saanut taas todistaa huimia kasvukäyriä ja painolukemia; pennuthan kasvavat suurimman kasvunsa kuuteen kuukauteen mennessä.
Tullessaan Englannista 15.4. Maui oli 6-kiloinen. Viikon päästä oli tullut jo 800 grammaa lisää. Keskimäärin viikossa lisäystä tuli sellaiset ~ 500 grammaa ja toukokuussa oli ilmeisen lämmin ja hyvä kasvuviikko sillä 17.5. Maui painoi 8,9 kg ja 24.5. jo 9,8 kg! Viikossa tuli peräti 900 grammaa lisää tavaraa ja kasvua. 10 kiloa meni rikki 1.6., reilut 5-kuisena.
Siirryimme viikkopunnituksista kuukausittaisiin kesäkuusta; 14.6. 10,96 kg, 13.7. 12,68 kg, 25.8. 14,02 kg.

Maui on ollut melko aktiivinen pentu. 
Se tylsistyy verrattain helposti ja ilmaisee asiasta joko haukkumalla kimeästi - samalla tuijottaen esim. nukkuvaa Luxia tai vinkumalla määrätietoisesti.
Ja jo varhain se osoitti kiinnostusta mattoihin - mikä tapa onkin pysynyt sillä aina tähän päivään. Kun olen suihkussa, saatan kuulla kuinka se hiihtää kylppärin mattojen kanssa pitkin yläkertaa. Illalla kun olemme tulleet iltalenkiltä ja vetäydyn katsomaan televisiota Maui aloittaa askartelun. Se järsii seinää - ihanaa kun äiti aktivoituu ja alkaa riehua ja samassa sängystä "tippuu" leikkikavereita! Kun seinän järsintä on saatu loppumaan se alkaa vaivihkaa imeä juuri ostamaani kynnysmattoa!! Onneksi säästin sen vanhan, joka oli jo ihan käppyrässä Mauin vedettyä siitä lankoja ja kuteita kirraan; koko mattohan siitä meni ihan ihmeelliseen muotoon. Se on nyt sen unimattona, omassa lattiapedissä. Kun uusi matto "eksyy" suuhun, hyppään taas Emmerdalen ääreltä ja "työnnän" vanhaa mattoa tilalle; tässä, pure tätä.

Maui ei viihdy lainkaan sylissä.
Sillä on heti kiire pois. Eikä sitä siis saa kainaloonkaan, televisiota katsomaan. Siinä on vähän samaa kuin Luxissa - Mauikaan ei tykkää että sitä "pakottaa" mihinkään.
Saati kynsienleikkuu sitten... Voihan hiki, mitä hommaa hänen kanssaan. Alkuun kynsienleikkuu sujui - kuten on alkuun sujunut mun kaikkien koirien kanssa niiden ollessa pikkuisia pentuja - mutta sitten se oma tahto lisääntyi ja hanttiin piti laittaa niin että jouduin alkaa välinamittaa Mauita. Sehän siis ihan läähättää ja jumppaa jumppaamistaan minun tiukassa otteessa. Välinamitkaan eivät enää edes kelpaa sillä pois on päästävä ja heti. Vaan kun ei pääse. Ehkä se siitä, ajan kanssa.

7-kuisen Mauin paino

Kynsienleikkuusta jokatapauksessa nyt saa meillä erikoisherkkuja, on kuivattua kanaa ja mitälie lihatikkua, ei mennä pelkällä perusfrolicilla tätä hommaa enää läpi.

Maui on siis melko itsenäinen kaveri mutta haluaa olla tilanteiden keskiössä. 
Tässä päivänä eräänä Kenzolaan pelmahti hunk.. eikun putkimies. Kaveri halusi työskennellä mitä ilmeisimmin ilman, että 5 koiraa pomppii ympärillä, joten vetäydyimme yläkertaan koko poppoo. Vaan Maui se meni portin ääreen ja nimensä mukaisesti maukui. Alas oli päästävä, koska siellä TAPAHTUI.
Jossain vaiheessa sitten menimme katsomaan hanan vaihdon edistymistä ja putkimies sinkoili aina välillä autolla hakemassa jotain osaa. Maui käytti heti tilanteet hyödyksi; pian nimittäin kaivoin sen suusta mm. ruuvimeisselin ja hanatiivisteen.

Ylipäätään se tuntuu hoksaavan herkästi yhtä ja toista. 
Jos nyt ajatellaan vaikka meidän muutamia kesäisen keveitä rataharkkoja. Kaverihan on siellä ihan kotonaan. Vähän liiankin. Viime maanantaina en meinannut saada sitä radalta pois - itseasiassa en meinannut saada sitä pois koko Tuomarinkartanosta! Koiraa ei ole leikitetty räsyillä tai millään muullakaan vieheentapaisella, mutta heti hoksasi, että AHAA, perään! Koppiin se ui kuin lehtikala - joksi olen sen nyt nimennytkin. Mauin runkohan on ylhäältä katsottuna samaa, kapeaa kroppaa, lehtikalamallia, siis!

Maui 21.8.2017 - tuijottamassa lenkillä pulua - näppärä vapaapose!

Autoilun se oppi heti, häkkitreenejä on tehty pienessä mittakaavassa - saas nähdä, että miten siellä alkaa sujua pidempi pötköttely. Vähän kauhulla odotan, kun hänellä pitäisi sitä ohjelmaa olla kokoajan. Itseasiassa tässäKIN kohtaa Luximainen. Luxillahan piti myös nuorempana olla aina ohjelmaa ja aktiviteettia tai se alkoi kuopia maata, kaivaa kuoppaa, vinkua ja turhautua.
Nyt pitäisi Mauin kanssa kuitenkin jo tehostaa porttitreenejä - huutamalla ei portti aukea.

Onneksi omasta laumastani Luxi - kuinka ollakaan, juuri Luxi! -  on ottanut tämän pyöriäisen huomaansa ja jaksaa painia sen kanssa aamu- ja iltapainit. Näihin paineihin lähtee myös toinen trooppinen saareni Bali, helposti mukaan. Bali ja Maui taasen ovat usein kilpasilla leluista. Se, mikä on Mauilla, pitää Balin saada ja se mikä on Balilla, pitää Mauin saada.

Odotan mielenkiinnolla mitä Manchesterin Mauista kasvaa ajan kanssa.
Olemme vasta tutustumisen alkutaipaleella mutta olen nauttinut täysin siemauksin tästä reilusta neljästä kuukaudesta mitä Maukka Kenzolassa on viettänyt!

Mauisa matka on alkanut! 

Heinäkuisella lenkillä - ja hiukan muitakin kuulumisia.

Olen tässä koneella taas säätänyt semmoiset viitisen tuntia saamatta juurikaan mitään kovin kummoista aikaan. 
Pelasin vähän bingoa Veikkauksen sivuilla, voitin 16 euroa ja pelasin ne innoissani, josko suurempi voitto osuisi Kenzolaan. No ei tietenkään osunut.

Samalla tyhjentelen verkkaan Honor 6:sen kuvia; havaitakseni, että suurin osa niistä löytyy jo jostain failista tallennettuina.
No, ovatpahan sitten kuuteen kertaan koneella.

Minulle oli tärkeätä saada Virin viimeisimmiksi jääneitä kuvia säilöön kameran kortilta. Ikävä on yhä kova. Piipahdin reilu viikko sitten Tapulikaupungissa treenailemassa Mauin kanssa ja huokailin ajaessani: "voihhh, tuota katua olemme kävelleet Virin kanssa".
Viri on edelleen kovasti läsnä kaikessa ja hänen läsnäolonsa ihan tuntuu - yhtäkkiä joku muisto pompsahtaa voimakkaana ja hänelle tulee yhä juteltuakin.

Löytyi sitten kuvakansioita tutkaillessa yksi heinäkuinen kansio. Olin vaihteeksi ulkoiluttanut koirien lisäksi kameraa 28.7. joten mennäänpä kuviin ensin ja sitten muihin länkytyksiin:

Heinäkuu heilimöi näin Vanhan Lahdentien vieressä.

Ja siitä tutulle pellolle - sitä lähtee juoksuttamaan koiria onnessaan; nyt saatte kaikki mennä ja ryskätä ja sitten pienen hikisen ympyrän jälkeen jokainen niistä sinkoaa kaivamaan mätiä raatoja.
Bali erityisesti otti ilmavainun ja syöksyi kauimmaiseen pellon nurkkaan viipyäkseen siellä hyvän tovin evästysasennossa.
Uskoisin vastaniitetyltä pellolta löytyneen runsaasti hiirien ym. vipeltäjien raatoja, joita lähti siis "parempiin suihin".
Onneksi kotona oli paketillinen Drontalia.

*kaivauskaivaus* Sieltä niitä löytyy. Huimalla on oikein salaatti siinä päästäisen mukana menossa suuhun.

Huima juoksuttaa Mauita.
Nätisti juoksuttaakin. Mitä nyt tuossa viikko takaperin juoksutti ahtaassa paikassa ja Maui kolautti itsensä voimistelutelineeseen. Siitä sitten piipaa Pakkalaan - onneksi selvisimme säikähdyksellä.
Olen havainnut parhaimmaksi juoksuttaa ensin Mauin ja Huiman, sitten Maui kiinni ja Bali sekaan. Jos yrittää kolmikkoa kerralla, niin Bali taatusti hämmentää "Mä Määrään Kuka Juoksee ja Mitä Tahtia" -moodin päälle ja Huima häipyy etsimään kakkakikkareita Balin sanellessa sääntöjä hämmentyneelle Mauille.
Balista ei aina ota ihan selvää haluaako se olla rosvo vai poliisi - mutta jos Maui onnistuu päättelemään asian oikein - niin myös näiden kahden meno sujuu mallikkaasti keskenään.

Hupia olen alkanut pitää jo kiinni vallan - vaikka se aina ulvookin haluavansa päästä mukaan juoksemaan. Hupi on tänä kesänä vanhentunut silminnähden ja jouduin sen tuossa viikko takaperin (olipa taas hitskokkiviikonloppu!!) nostamaan ylös "bambi jäällä" -olotilasta. Jalat olivat liuenneet laminaatilla kauas rungosta, eikä vanhus saanut itse koottua jalkojaan alle. Onneksi olin lähellä ja osasin auttaa.

Maui se on kekseliäs kaveri ja ottaa suuhunsa lenkkeillessään kovasti erilaisia asioita. 
Siinä missä Hupi oli mieltynyt lapsena keppeihin ja pahviin - Mauin repertuaari on huomattavasti runsaampi.
Tarvittaessa se kerää kiviä, sellaisia kauniita ja pieniä - pudottaa ne kyllä käskystä, mutta seuraavassa hetkessä se tepastaakin sulka suussaan. Niitä muuten on pilvin pimein kaduilla. Kun olen kaivanut kivet ja sulat sen suusta - se kantaa pantillisia tölkkejä ja pulloja - liekö olisi kauppaan niitä viemässä. Kaupan edustalta hän pari päivää sitten poimi 5-senttisen suuhunsa. Kotona syö mattoja ja järsii oikein komeasti jo seinääkin. Minulla on portaikon koristeena erilaisia hilavitkuttimia, niin johan se on niitäkin irroitellut nauloistaan. Kaiken se löytää ja keksii - syö ja järsii. Touhukas on tämä Manchesterin Maui.

Tässä posettaa koko lauma - huomatkaa Luxin ja Huiman kiinnostus kuvaamiseen.

Hupi näyttäisi ajattelevan, että "koska tuo lähtee matkoihinsa"? Maui on jo iso poika. Tätä kirjoittaessa 6,5 kk - kuvanottohetkellä 6 kuukautta.

Sattuipa tilannekuva.
Taivaalla oli pitkä lentokoneen jättämä "vana"; minä kameralla tsuumailemaan, että millainen kone siellä oikein menee ja samassa mikä lie kottarainen osuu kameran etsimeen. No ei kun räps.

Minulle tulee aina silloin tällöin mieleen entisen naapurin loihe lausuma; "sä et taida olla kukkaihmisiä"? Juu en.


Balin suloiset pennut Ruotsissa ovat alkaneet muuttaa omiin koteihinsa - samassa kun ihailen ja huokailen Hupi-papparaisen jälkikasvun saavutuksia. Valiolapsia on nyt 21 kappaletta, viimeisimpänä ovat Twyborn New Moon ja Softouch Ebony Eyes saavuttaneet valionarvot, lämpimät onnittelut!!

Viikonloput tuntuvat nyt olevan mörököllisävytteisiä, sillä tänään pihallamme kaatui puu ja sitä sitten kämppis ihmettelemään sillä seurauksella, että Hupi ja Maui livahtivat avonaisesta ulko-ovesta karkuun!!!!!!!
Kyllä taas temperamenttierot näkyivät ja kuuluivat kauas, kun kämppis jäi pyörimään ympyrää meikäläisen syöksyessä synkkään, myrskyiseen ja salamoivaan yöhön. Onni onnettomuudessa Hupi löytyi jätekatoksesta melkein heti - miten osasinkin katsoa sinne - ja miten katos olikaan auki (!?) ja jahka sain Hupin sisälle lähdin halkomaan myrskyä parkkipaikan läpi, pysäyttäen siinä muutaman naapurinkin; "ei havaintoja". 
Onneksi Maui syöksyi piinaavien noin viiden minuutin jälkeen kääntöpaikalta suoraan syliini. Se oli läpimärkä mutta häntä heilui vimmatusti: "kiva kun tulit hakemaan minut, olin jo lähteä tästä ostarille".

Koirista on niin valtavan paljon iloa - mutta ne myös luovat hitskokkimaisia momentteja. Kun ei niitä pulloonkaan voi laittaa.

Lenkkeilyt sujuvat vanhaan malliin, Mauin kanssa olemmekin jo lisäilleet kilometrejä, tosin nyt olemme ottaneet viimeviikonloppuisen onnettomuuden jäljiltä rauhallisesti. Toukokuussa talsimme 172,1 km, kesäkuussa 146,9 ja heinäkuussa 179,5 km. Vuonna 2016 heinäkuun lopussa olimme marssineet 1144,1 km ja nyt 2017 vastaava luku on 1188,3. Hienoista kasvua!

Charity Open Showhun on reilu kuukausi. Syyskuussa on joka viikonlopulle näyttelyitä. Johan tässä on otettukin kesä rennosti - nyt on sähäkkä syksy ovella!

Eloisaa elokuun loppua blogissani piipahteleville ja nähdään syksyn tapahtumissa. Iloa ja valoa kaikille!

Kesäisen keveät pentutreenit.

Olen joutunut harrastusurallani ensimmäistä kertaa erikoiseen tilanteeseen mitä tulee pennun kanssa radalla treenaamiseen. 
Avataanpa hieman:
harrastusvuosieni aikana olen hankkinut juoksukirjat yhdeksälle omistamistani koirista. Joukossa on yhdet ratakirjat ja yhden whippetini kanssa kävin suorittamassa kaikki koejuoksut mutta en hankkinut lopulta kirjoja sillä koira oli erittäin hidas. Hauskaa samainen koira kyllä piti maastokisoissa neljän kisan verran kunnes kilpaura oli pakko lopettaa epilepsian puhjettua.

Jottei kukaan nyt ymmärrä lukemaansa väärin, niin "kirjan hankkiminenhan" ei vielä ole yhtään mitään eikä tae mistään. Laskiessani kuitenkin poikieni juoksusuoritukset yhteen, saan yhteensä 60 kilpailusuoritusta sekä radalla että maastossa.

Jottei nyt kukaan ymmärrä lukemaansa väärin, niin 60 kilpailusuoritusta ei ole vielä tae mistään. Ihminen ei ole koskaan valmis ja aina oppii uutta ja j o k a i n e n koira on oma yksilönsä ja se treeni tai harjoite, joka sopi yhdelle ei luultavasti sovi toiselle.

Viimeisimmän pentuni kanssa olen kuitenkin joutunut nyt kohtaamaan muutaman ulkomaalaisen toimesta altavastaaja-tuntemuksia mikä alkaa näillä harrastuskilometreillä tuntua kummalliseltakin jopa.

Ja jos olet epävarma ja konekäännös herättää yhtään epäilyksiä - ainahan voi kysyä? Kuinka usein treenaatte? Kuinka monta vetoa kerralla? Oletteko monta kertaa käyneet? Sensijaan että työntää greyhoundit ja ravihevoset heti keskusteluun; ei niitäkään kuin vasta 3-vuotiaana. 

Whippet on luotu juoksemaan. Se on sille äärimmäisen ominaista ja kun whippetin päästää irti se usein melkeinpä heti, myötäsyntyisesti, kirmaa juoksemaan. Whippet harvemmin "juoksahtelee", se pyrkii aina saamaan kaverin (jota se jahtaa) tai perhosen tai pulun nopeasti kiinni. Onhan se sprintteri eikä pitkän matkan löntystelijä.

Vuosien varrella on tullut nähtyä erilaisia pentuja ja erilaisia juoksutyylejä. Joku seisoo paikallaan vieheen lähtiessä liikkeelle ja keskittyy yli liitävään lokkiin. Joku ottaa pari juoksuaskelta ja kääntyy; "äiti, onko ok, että menen" tai "äiti, minusta on hieman outoa juosta muovisuikaleiden perässä". Joku juoksee vieheen perään into piukassa ja maaliin tultua lähteekin viereiselle pellolle ja muiden harrastajien harmiksi seuraava vartti jahdataan tätä ilorinkiä "ota kiinni jos saat" -henkisesti vetävää pentua. Yksi lähtee vieheen perään loikkien, pää pystyssä, toinen heti matalana ja aerodynaamisesti. You name it. Kaikenlaista on tullut nähtyä ja koettua.

Pääasiassa kuitenkin tekemisen riemua vaikka on koirilleni naurettukin. Jakke Jäyhä ei aikoinaan ottanut vieheen perään askeltakaan - kun sen piti basenjitreeneissä näyttää "malliksi miten vinttikoira juoksee". No eipä juossut. Entäpä Hupi sitten, joka ei syttynyt sitten millään. Legopalikat päässä hakivat paikkaa kaikki 5 vuotta kunnes sitten mentiin tanner tömisten. Hupin paras pisteytys maastosta on 451, ei huono, ottaen huomioon, että koira oli kolmansissa kisoissaan tuolloin - 6-vuotiaana. Hupi on muuten ainoa omistamistani whippeteistä, jolla on maastosertti.

Mistä päästäänkin tutkailemaan vielä muiden whippetieni tulokset; kuinka monta 450 pisteen tai yli suoritusta löydän? *laskee* 6 kpl.
Sentään jotain. Ja jakautuu useammalle koiralle. Kovimmat pojot on muuten tykittänyt Luxi, 489!

Koska whippet on luotu juoksemaan koen äärimmäisen erikoisena sen ajatuksen, että "juokseminen olisi sille vahingollista". 
Olen aina ajatellut, että monipuolinen liikunta on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Koira tarvitsee vahvoja lihaksia ja jänteitä, erilaisia maasto-olosuhteita ja suoritteita niitä kehittääkseen. Koira kasvaa suurimman kasvunsa kuuteen kuukauteen mennessä, minusta on ihan kohtuullista alkaa "rasittaa" koiraa 5-6 kuukauden iässä, pikkuhiljaa enemmän. Ja kohtuudella, tietenkin.

Itselläni on 6 kuukauden ikäraja pidemmille lenkeille. Alle 6 kk ikäisellä whippetillä lenkkimaksimi on n. 4 km. Ja meillä ei kävellä 7km/h. Keskituntivauhti on 2,5-3 km/h. (Iltalenkillä Huiman ja Balin kanssa voimme päästä 4,5 km/h)
Päivittäinen lenkkimäärä on 4-6 km. Vaihtelua tässäkin, niin kuin kaikessa meillä. Joskus mennään pidempi aamu- ja iltalenkki, mutta pennun kanssa pituutta alkaa tulla vasta sen täytettyä 6 kk. Ja pidämme myös lepopäiviä, joka päivä ei mennä hiki päässä. Edes sitä 4-6 kilometriä. Välillä ollaan pellolla, välillä hiekkateillä.

Ratatreeneissä käyn yleisesti ottaen kovin vähän. Balin kanssa treenit jäivät kokonaan, koska Bali on minun makuuni - ainakin ollut - yli-innokas metsästäjä. Nyt sekin fiksumpana jättää kouhkaamisen nuoremmilleen ja tyytyy ottamaan ilmavainua eteerisen näköisenä.

Nyt olen käynyt Mauin kanssa 3 tai 4 kertaa.
Olen ollut erittäin iloinen jokaisesta kerrasta. Kylläpä välittyykin iloisuushormonia ja mieli on sydänhymiöitä täynnä kun sekä Kartanolla että Hyvinkäällä sinut ja koirasi otetaan ikäänkuin "syleilyyn". Ikä kysytään heti ja sanotaan, mitä voi ja kannattaa tehdä. Tehdään treeni koiran iän ja kyvykkyyden mukaan. Ei mitään liian vähän eikä mitään liikaa. Siksi ei ole mukavaa alkaa kokea huonoa omaatuntoa, kun tätä iloittelua vastaan osoitetaan kritiikkiä.

Kritiikki on aina hyvästä ja asioilla on tietenkin aina monia puolia ja katsantokantoja niihin moniin puoliin. 
Kuitenkin saamassani englanninkielisessä palautteessa niin privaatisti kuin FB-seinälläni harjoittamiani treenejä on verrattu mm. lapseen, jota pakotetaan ajamaan pyörällä/ravihevosilla tehtävään treeniin/greyhoundin treenaamiseen/lapsen pakottamiseen seisomiseen ja/tai kävelemiseen ja nyt myös juoksuharjoitteiden on todettu estävän luiden ja jänteiden normaalin kasvun.

Vaikka kuinka omasta mielestäni kehun meidän radat ja ratahenkilöstön maasta taivaaseen ja kerron, kuinka kokeneita pentutreenarimme Suomessa ovat sekä selitän, että kyseessä on 20-30 metrin pyrähdykset kerran-kaksi kuukaudessa - saan saman palautteen. Se on liikaa.

Tuntuu kurjalta ylipäätään alkaa selittää tekemisiään. Nyt joku sanoo, ettei selittää edes tarvitsisi. No ei niin.
Sitä haluaisi vain olla iloinen siitä, että koira on iloinen. Samalla kun sitä miettii, että kuinka paljon se vetääkään hihnassa ja pannassa ennen kuin se edes pääsee radalle, kuinka se hyppii, pomppii ja viuhtoo. Ja näin rasittaa itseään. Tuntuu kurjalta kun itse on pelkästään iloinen ja toinen on huolissaan ja heristää sormea soosoo-henkisesti.
Olin ollut Mauin kanssa yhden kerran rataharjoituksissa kun sain jo palautteen, että "henkilökohtaisesti katson että se on noin nuorelle koiralle liikaa".

Ihanaa kun sain avautua vielä omaan blogiini, kiitos Blogger tästä mahdollisuudesta. Kiitos myös ihanalle koiralleni, joka on vailla huolenhäivää, iloinen, reipas ja taitava. Kiitos vielä kerran Kartanon ja Hyvinkään taitava porukka. Joka kerta (ne vissiin 4?) tulen hymyssä suin ja lähden mielihyvähormonien hyrrätessä. En kertakaikkiaan pysty näkemään mitään negatiivista - vaikka kuinka yritän - kesäisen keveissä pentutreeneissä. 

Anna siis ilon viedä ja jätä turha epäily ja kauhistelu. Sinä osaat ja minä osaan. Me kaikki osaamme. Ennen kaikkea koirasi. Kuinka taitava se onkaan!


Pitäkää hauskaa koiranne kanssa. Vaikka sitten ostarilla tai satunnaisissa pentuharkoissa. Kaikki yhdessä tekeminen on hyvästä ja vahvistaa sidettänne. Positiivisella tavalla.