27.3.2015

Huima juhlii nelivuotissynttäreitä!

Paljon onnea 4-vuotiaalle Huimalle! 
Kylläpä aika onkin taas juossut, vastahan sinä liityit laumaamme. Tämän pojan tarina on aivan erityinen - niin kuin kaikkien poikieni, tietenkin. Tällä hetkellä pidämme kortisonipaussia, kuukausi on taas oltu ilman lääkitystä. Lungisti ottaa Huimis, oli lääkityksellä tai ei - päivän agendaan kuuluu keittiössä norkoilu, matolla piehtarointi, luun nakerrus (oman luun lisäksi syödään aina mm. Luxin luu...) ja paikallaan retkotus vaikka mikä olisi, viimeiseen asti. Tämä se on koira, joka ei väistä. Vaikka makaisin sen etujalkojen päällä, Huima ei säpsähdä, ei siirry.

Syntymäpäivää Huima vietti lenkkeillen uudella reitillä ja kirmaillen paikallisella niityllä juoksukaverinsa, Balin, kanssa. Taisi siinä mennä muutama jäniksenpapanakin poskeen ja jälkiruoaksi muutama valmiiksi pilkottu, ohut oksa joita tuuli on nakellut asvaltit notkuviksi.

Mukavaa Synttäripäivää Huima - Imikimin kanssa teimme muutaman kortin:




pysy aina helluisena, toivoo Anita, Viri, Hupi, Luxi ja Bali!

25.3.2015

Lenkillä 24.3.2015

Nimimerkki "Anonyymi" ei sitten selventänyt allaolevassa blogipostauksessa kommenttiaan mutta tuodaan nyt vielä alkujuonnon verran esiin, että kyllä, päästän silloin tällöin koiriani lenkillä irti. Riippuen tilanteesta sekunniksi, hetkeksi, toviksi, vartiksi. Riippuen paikasta sekunniksi, hetkeksi, toviksi, vartiksi.

Olen halunnut välillä suoda Virille rauhallista nuuskuttelua, kun se kiskoo ja hirttää itseään kohti hajua ja neljä muuta kiskoo päinvastaiseen suuntaan. Rauhallisesta nuuskuttelusta ei sitten viime torstaina ollut tietoakaan, kuten aiemmassa postauksessa kerron. Pääni kyllä heiluu, katson oikeaan, vasempaan, eteen ja taakse ja usein vielä toiseen kertaan. Ennakoin myös koko irtioloajan, eli jos havaitsen lähestyvän seepran tai porotokan, otan koirani välittömästi kiinni - toivoen, että minä näin ensin. Nyt en nähnyt. Pulleaa jänistä.
Viri on myös koira, joka nuuhkaisee nuuhkittavansa ja sen jälkeen tepsuttaa kiinni pohkeeseeni. Edellyttäen, että ympäristö on jänisvapaa mitä se ei valitettavasti nyt ollut.

Koko Suomen apteekkitukusta on Bacibact-puuteri loppu. Vaihdan jarrunappulasiteet päivittäin, paremmalta näyttäisivät nappulat puuterin jäljiltä - kuin voiteen. Paranevat kuitenkin hyvin. Virin kanssa on himmailtu torstaista asti ja eilen kun lähdin metsästämään uutuusreittiä, mukaan pääsivät vain Hupi, Huima ja Bali. Ja myLogger. Joka toimii nykyään miten haluaa. Eiliseltä lenkiltä se piirsi viitisen kilometriä koukeroa, mutta eihän se voi pitää paikkaansa. Joutuu siis käppäilemään saman lenkin tänään (?) uusiksi.

 Ilta-auringossa ja -väreissä. Kuva Heurekan edustalta.

Koski kuohuu. Ovat rakentaneet Tikkurilan väritehtaan edustalle oikein koskentarkkailuaition. Siinä näkeekin usein ihmisiä kuvaamassa. Syksyllähän tässä saattaa nähdä kalojakin kuohuissa. En ota kantaa kalalajikkeeseen, koska metsään menee kuitenkin. Tuskin kuitenkaan kultakaloja.

 Valoshow Ekku Peltomäki.

 Aurinko laskee.

Vanhalla kuninkaantiellä tuli vastaan mm. taiteilijatalo ja näin idyllisiä "mökkimaisemia". Ilmankos kävelin väärin; aiottu reitti oli toinen. Reittivaihtoehtoja löytyy siis vaikka kuinka - jatkamme lähitienoon - ja vähän kauempanakin olevien katujen - opiskelua. Pyörähdimme ainakin em. katuosuuden lisäksi Heidehofin- ja Takojantiellä. Ja pojat saivat myös spiidailla irti (!) pelloilla.

Koirakoululla on menossa koulutus - en ihan ottanut selvää, että mikä. Toisella puolen Heurekaa oli yksi koirakko meitä vastassa ja treeniväline (jokin kolinakelkka) oli keskellä tietä. Airedalenterrieri aloitti kohdallamme melkoisen haukun ja kaksijalkaiskolmikko (omistajat + kouluttaja) tyytyi tuijottamaan.
Kouluttakaa vain - mutta huomioikaa ympäristö! Jos ei koulutettavat koirat tykkää (!) ohittajista, onko niitä pakko haukuttaa siinä metrin päässä? U-käännös (myös Amazing Racesta tuttu) tarjoaa ihan hyvän vaihtoehdon teitä ohittavalle koirakolle päästä kotiin. Vai minunko se uukkari pitää ottaa?

 Minusta on tullut junabongari.

 Kotiutumisaika -

- ja asteet.

myLoggerin piirrellessä omiaan tarkkaa lenkkidataa ei ole. "Et sitten ole ladannut Sportstracker-sovellusta siihen Huaweihisi"?

En ole.

20.3.2015

Painajainen iltalenkillä.

Kohtuullisella happyendingillä.

Virihän on 11-vuotias. Melkein 11,5 jos tarkkoja ollaan.
Olimme päivällä urakoineet 6-kilometrisen lenkin, Viri lenkkeilee yhä oikein mielellään ja reippaastikin. Kesäkuuma näyttäisi enemmänkin hänen kohdallaan loiventavan lenkkitahtia. Vielä ei olla kesäkuumissa keleissä mutta sensijaan näytämme asuvan ERITTÄIN jänispitoisessa maastossa!!!!

Nimittäin päästin Virin hihnan kanssa irti, kun se stoppasi iltalenkillä sen seitsemännen kerran. Kirraa ja kirraa ja jumittaa. Virihän tepastaa sitten kotvan päästä takaisin, ihan liki pohkeeseeni. Olimme nyt menossa kohti Tapulikaupungintietä, kun AIVAN kohdalta lähti jänis lipettiin. No, ei siinä tietenkään kissaa ehtinyt sanoa, kun Viri viiletti hihnoineen päivineen jäniksen perässä. Ehdin vain ajatella, että "kunpa se ei jäisi hihnastaan kiinni" mutta pahempaa oli tulossa.

Huusin Viriä tietysti kuin heikkopää, jos se vaikka vetäisisi uun. Vielä mitä. Kävelin tempovien ja kiljuvien muiden laumanjäsenten kanssa kohti kävelytietä, jota pitkin se viimeisen näköhavainnon mukaan viiletti. Meitä vastaan tuli mies ranskanbulldogin kanssa, jolla oli ikäviä uutisia "tosta veti koira kauheaa vauhtia jäniksen perässä tien yli tuonne parkkipaikalle" hän osoitti kädellään. Viri oli siis vetäissyt jäniksen perässä Tapulikaupungintien yli ja kohdalla oli vieläpä melkoisen vilkas T-risteys, jossa iltaliikennettä "ihan tarpeeksi"! Onneksi saimme vinkin, koska muuten olisin varmaan vain jatkanut kävelytietä Viriä etsimässä.

Nyt sain näköhavainnon, Viri tuli läheiseltä parkkipaikalta ääntäni kohti; yritin epätoivoisesti selvitä ryteikössä oksien lyödessä kasvoihini ja muiden koirien tempoessa minne sattuu; alas jyrkkää rinnettä, kohti Viriä. Jostain syystä se kuitenkin veti uun (!!!) ja lähti taas parkkipaikalle; ilmeisesti siellä se oli kadottanut jäniksen.

Autoja tuli ja meni ja Viri surffaili siellä autojen välissä! Kamalaa katsottavaa. Ja varsinkin, kun mitään ei voi tehdä.

Lopulta olimme kaikki alhaalla, ja Viri lähti jälleen meitä kohti, jälleen jolkotellen sivuilleen katsomatta, tien yli. Musta farkkuauto jarrutti, olisiko matkaa puskurin ja Virin välissä ollut sellaiset 30 senttiä - no, Viri käytti sentään suojatietä. Huikkasin kättäni "kiitokseksi" autolle, joka ei ajanut koirani päälle. Viri oli turvallisesti syleilyssäni. En osannut muuta kuin halia ja rutistaa sitä - ja lähdimme pikaisesti kotia kohti.

Selvisimme siis kohtuullisilla vahingoilla tuosta hitskokkimaisesta momentista. 
Virin molemmat jarrunappulat (ne, jotka ovat vitoskynnen yläpuolella) ovat ruhjeilla ja vuotivat verta ja mähmää ja Viri ontuu vasenta etujalkaa. Onneksi kaapissa oli vielä yhden-kahden päivän särkylääkeannostus, mutta kyllä illalla kotona meno oli niin jäykkää, hapuilevaa ja ontuvaa että yöpissit käytiin tekemässä kantokuljetuksella portaissa.

Koskaan ei voi tietää, missä jänis lymyää.
Täällä niitä tuntuu olevan jopa Hakunilaa enemmän. Heurekan ympäristö + 1 km. Sillä säteellä ja iltahämärissä. Itse olin sydän syrjällä ja valmistautuneena pahimpaan kauhuskenaarioon mitä vinttareiden kanssa voi kuvitella - Virin viilettäessä into piukeana, toteuttaen rodulle tyypillistä viettiään. Tosin vinttareiden "hauska" on kyllä pahinta mahdollista hitskokkia joskus.

Mitä tästä opimme. Be careful out there.

kuvituskuvassa Viri jahdin jälkeen by Huawei Honor 6 

19.3.2015

Lenkillä 16.3.2015

Kelit alkavat olla kohdillaan! "Luvattua" takatalvea odotellessa - joka jos tulee, niin on varmasti PIAN ohi. Canon matkassa, tottakai:

Kakkapitstop. Näitä tulee tähän lenkin alkuun useita. Pojat seistä möllöttää, kun allekirjoittanut sulkee pussia. Lenkin ensimmäinen kilometri-puolitoista, on aika verkkaista. Onneksi meillä harvoin on kiire minnekään!
Jaa, missä Hupi on? Tuossa se on vasemmalla isona varjona. Ajatteli ilmeisesti, ettei halua samaan kuvaan jätösten kanssa.
Tämä pitkä suora muuten, jossa pojat on ikuistettu, on ns. radanvarsisuora. Se menee viivasuorasti Tapulikaupungin ostarille, matkaa kertyy 1,7 km. Täytyypä joskus analysoida, mihin ja MITEN reitti jatkuu siitä, jos radanvartta vain jatkaisi eteenpäin?

 Heurekan sateenkaariseinä. Tätä sananmukaisesti iskettiin viime kesän lopulla paikoilleen ja useita (lasi)paneeleja tippui myös maahan ja siruja oli ja on ympäri savivelliä. joka paneelin alla on. Paneeli kuitenkin loistaa näin kirkkaasti kaikissa sateenkaaren väreissä, tietystä kulmasta.

Pyykkipäivä. Mikäs sitä on pyykkiä kuivatellessa keväisen kauniissa ilmassa!

Bali patsastelee. Tapa on pojalle hyvin ominaista. Jokin ääni kuuluu jostain, jossain vilahtaa vaikkapa rastaan pyrstö - niin näin lapsi analysoi äänen lähdettä. Balia - ja muuta laumaa siinä muassa - on aavistuksen rasittavaa viedä myöhäiselle iltalenkille, koska nuorimies alkaa tuntea jänismaastot sen verran tarkasti. Bali ottaa tutuissa paikoissa oikein ilmavainua ja yleensä sitten löytyykin jokin "möllötys" keskeltä peltoa ja kiljuvan Balin raahaaminen alkaa.... No, ainakin metsästys on sillä verissä. Mamman metsästyskoiLa.

Hyvin pölisee. Eilen meinasi Gigantin pienessä asiakaspalvelumöksässä happi loppua. Pölyä nousee nyt ilmaan pyörimään siellä ja täällä ja ottaa keuhkoon ja kurkkuun. Tähän samaan syssyyn vähän kukkivaa pähkinäpensasta ja mitäniitänyttaasolikaan, niin ehkä sade olisi kuitenkin kiva? Tosin tähän vuodenaikaan pitää hieman varoa, mitä toivoo, ettei taivaalta sitten viikon alkuun tupsahda vaikka se kolme metriä lunta!

 Mutta nyt nautitaan!

Joskus pojat - varsinkin Hupi - toimii minulla erinomaisena matkanjohtajana. Tämän lenkin aikana se veti kahdesti hyvin määrätietoisesti kadunkulmissa; tahtoo tänne! Jatkoimme siis ostarilta kohti Tapulin urheilukenttää, siellä sitä on lääniä missä juosta ja mieluisia tuoksuja Hupille. Takanani on valtaisa sporttikenttä, ainoa vaan, että oli kuin juoksuhiekassa olisi ollut. Kenttä oli enemmänkin viettävää mutaa kuin hiekkaa. Niinpä Bali johdatti Huiman juoksemaan rallia kentän vierellä olevalla nurmikaistaleella. Tämä kuva oli AINOA jonka sain ikuistettua siinä 60 km/h vauhdissa, heh.

Kenzolan takapiha. Täältä ovat muutamat vieraat - ilmeisesti Hakunilan olosuhteisiin tottuneena - yrittäneet tulla sisälle. Terassiovessa ei kuitenkaan ulkopuolella ole edes kahvaa, saati lukkoa. Kieltämättä etupihallemme - sinne, missä on ulko-ovi, on hieman haastavaa löytää....

Menin sitten ja tein Elisan salskean liehuletin kanssa sopparin Huawei Honor 6:sta. 
JUURI kun sain siitä kotoisan näköisen ja aloin oppia JOITAKIN kuvakkeita, niin ystävämme Herra Huawei tahtoi tehdä ohjelmistopäivityksen. Tiedättehän, sellaisen pakollisen, että jollet nyt paina nappia, niin puhelimesi putoaa mustaan aukkoon. Naapurin Riitta auttoi asiassa, kun ei se päivitys täällä kotikonstein (tietenkään) ottanut onnistuakseen. Päivitys veikin sitten kaiken "tutun ja turvallisen" mennessään... Nyt opetellaan uutta ulkoasua ja kuvakkeita ja ihmetellään, että MITÄ ne sellaiset päivitykset on, jotka vievät esim. taustakuvat mennessään?
Melko ärsyttävä vehje näin alkuun, mutta ehkä tälleKIN asialle voi nauraa muutaman viikon päästä? Ida parka, joka joutuu minua auttamaan netin välityksellä ja kuukauden päästä kehän laidalla... so sorry. :D

Hupilla kävi vieraita. Kassalle mennessä kolmisen viikkoa sitten tuli vastaan ständillinen Dahlia-mukuloita ja semmoinenhan oli pakko ostaa, tiedätte kyllä miksi.
Dahlia on nyt alkanut itää - jo viikko sitten - ja sehän on merkki, eikös vain? It's a sign!

päivän lenkkidata 6.2 km

12.3.2015

Lenkillä 10.3.2015

Vihdoin kelit alkavat olla sellaiset, että kameraakin tohtii ulkoiluttaa. 
Tämä Canon PowerShot SX20IS kun on kovin herkkä kaikelle. Kuten vioille. Jos keli ei sitä innosta, toisinsanoen on liian kylmää, se surisee ja sirisee ja lopulta sulkee itse itsensä.

Kuvaamisinnostus lähti maanantaisen joutsenlauman näkemisestä, tekivät komean ja äänekkään ylilennon Lidlin päällä. Taisi itse Hans Välimäki olla kutsunut pitkäkaulat paikalle, eikös hän ole Lidlin mainosmannekiini? Kevät ja keväiset luontoilmiöt ovat täällä! Eikä vain Lidlin päällä:

 Lumen (olematon) määrä 10.3.2015

 Vantaanjoki on melko korkealla.

 Jo perinteeksi muodostunut Balin luontobongaus. Hän se jaksaa tuijottaa, analysoida ja ihmetellä.

 Sorsapariskunta. Yllättävän terävää kuvaa antoi Canon pilvisellä säällä.

 Sitten bongasimme telkän. Ei vieläkään joutsenta. Mutta bongailut senkun paranee...

Tällä jäniksenraadolla oli pari päivää sitten vielä toinenkin jalka. Nyt on enää yksi tien pientareella muistuttamassa luonnon kiertokulusta. Ja Luxihan tästä minulle "kertoi"; sen tarkka kirsu löytää nimenomaan kaikki raadot. Ja myös nenäliinat.

 On niin kiiluvaa, puhdasta, sädehtivää, että ihan silmiin sattuu!

Oli tumma ja myrskyinen yö... Ei, kyllä tämä on ihan aamuräpsy. Kello on n. 09.00. Kyllä se siellä on, aurinko!

 Läheinen puistontapainen. Tässä käydään välillä poikain kanssa spiidailemassa. Kyllä ne irtijuoksuhepulit saavat tälläkin kentällä aikaiseksi.

 Niin on parturoitu hienoiksi!

Pojat bongailee fasaania. Siellä se kaukana ylittää tietä. Katsokaapa muuten myös vasemmalla olevaa sangen metsäistä kuusiaitaa. Tuolla taaempana siintää ylläoleva parturoitu aita. Hieman erinäköistä.

Ilmeisesti aikainen aamu on parasta aikaa bongata lintuliikennettä? Tässäkin tiellä oli menossa jonkunlainen fasaanien välienselvittely ja keskustelu reviireistä (?) sillä ne lentelivät tien yli sikinsokin kiekuen ja tepastivat välillä asvaltilla kaula korkealla ja pää tanassa; MÄ asun täällä ja MÄ menen nyt tänne. Huima puuttuu kuvasta, taitaa olla nuuskimassa takanani hiekatonta asvalttia.

 Maaliskuinen jouluasetelma. Siivotkaa äkkiä pois!

Tässä on ilmeisesti siivottu. Tyrannosaurus makoili nimittäin matontamppaustelineen vieressä, joten mahtaako olla pudonnut vaikka maton sisältä?!

Kyllä luonto on ihmeellinen. Ja monimuotoinen. 
Siellä ne kaikki sulassa sovussa (paitsi fasaanit) uiskentelivat ja söivät aamiaista (kuten rusakonjalkaa) ja tepastivat menemään. Ehkäpä tämä Tyrannosauruskin on vain ruokalevolla ja pian se tepastaa tomerasti kohti Tikkurilan aamuvilinää.

Päivän lenkkidata 6.8 km.

10.3.2015

Asiakasta askarruttaa - Specsavers-seikkailu osa 2.

Oli aika hankkia (taas) uudet silmälasit ja oli luontevaa lähteä asioimaan tuttuun ja läheiseen Specsaversiin. Kolmisen vuotta sitten hankin Tikkurilasta ensimmäiset Specsavers-lasini ja nyt toiset
ja mitä luultavimmin viimeiset.
Asiakaskokemus oli niin "mielenkiintoinen", että tarina oli ihan pakko jakaa:

jännää, miten silmälasimainonta on vuodesta toiseen aina yhtä hämäävää ja sekavaa. Kuinkahan paljon liikkeisiin yhä marssii asiakkaita luullen, että lasit oikeasti saa 19 eurolla tai monitehot peräti 49 eurolla? Mitä ovat "varastovoimakkuudet"? Onko kukaan koskaan nähnyt, että mainoksissa selitettäisi sitä? No, minä kyllä tiesin, ettei nuo tarjoukset koske minua. Olen tiennyt sen jo vuosikaudet, mutta aina asia jaksaa ihmetyttää.
Kahdet lasit yksien hinnalla (ei koske minua), silmälasien ostajalle aurinkolasit kaupanpäälle (ei koske minua) ja alennus tämä (ei koske minua) ja alennus tuo (ei koske minua). Olisi tietysti hauska yllätys, jos joskus jonkun Hulppean Edun saisi, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Jos lukeudut ostajaryhmään, joka OIKEASTI saa ne aurinkolasit ilmaiseksi omilla voimakkuuksilla, tai yksien lasien hinnalla kolmet lasit, niin anna kuulua itsestäsi. Haluaisin nähdä, keitä nämä alennukset koskevat.

Ensimmäiseksi ihmettelin näöntarkistusta. Yleensä tarkistuksen lopuksi on ollut tapana räväyttää seinälle joku numerotaulu ja sitä sitten katsotaan juuri määrätyillä voimakkuuksilla todeten, "wau, onpa terävää" tjsp. Tällaista ei Specsaversissa tällä kertaa todettu. Yritettiin myydä niitä monitehoja, joita minulle on yritetty kaupata vuosikaudet... Mutta kun en halua. Sain silmälääkärinikin toteamaan asiasta, että "ei nekään autuaaksitekevät ole, osa näköalueesta jää edelleen näkymättä kunnolla".

Sinänsä asiakaspalveluhenkilö oli mukava ja asiansa osaavan tuntuinen, mutta silmälasien hankinta ja osto oli vasta alussa...

Jossain vaiheessa yritin ehdottaa, että jos ostaisinkin kahdet lasit, mutta työntekijän laskiessa kaksille laseille hintaa, ei ainakaan mitään alennuksia ja/tai etua näkynyt viivan alla. Sain sensijaan aika sekavan selvityksen siitä, että "ne toiset kannattaisi ostaa erikseen".

Kaupassa kiinnitin huomiota siihen, että Specsavers-valikoima on aika konservatiivinen. 
Mitään kovin räväkkää ei ole tarjolla ja tunnistin monet sankamallit "viiden vuoden takaa", valikoima tuntuu uusiutuvan aika verkkaisesti. Perussankaa on tarjolla hyllymetritolkulla ja esim. värit ovat hyvin maltillisia. Jotenkin jälkeenpäin jäi harmittamaan se, että etuja - jos nyt minulle sellaisia edes olisi kuulunut - ei tuotu mitenkään myyntitilanteessa esiin. Jälkeenpäin katselin kaihoisasti televisiosta mainoksia, joissa luvattiin silmälasien ostajalle aurinkolasit omilla voimakkuuksilla, mutta ei tällaisesta edusta vain liikkeessä puhuttu mitään? Hyllyssä oli myös sankoja, joissa luki "pakettihinta 179 e" - jälkeenpäin kuulin, että osa sangoista on hinnoiteltu siten, että linssit kuuluvat hintaan. Tästäkään minulle ei puhuttu mitään. Myyjän, joka oli juuri tarkistanut näköni (molemmat silmät - 5.25), olisi pitänyt tietää, että en minä tällaisia lappuja laseista näe.

Hyviä sankaehdotuksia kuitenkin sain. Nykymuodin mukaiset sangat - joita liikkeessä kuitenkin oli joitakin - eivät oikein minun kasvonpiirteisiini osuneet, niinpä niinkin halvat sangat, kuin 19 eur, todettiin yhdessätuumin parhaimmiksi ja sopivimmiksi.

Viikon kuluttua oli aika hakea uudet silmälasit. 
Ne luovutti herttainen nuori neito, joka kävi takahuoneessa hieman näyttämässä laseja "lämmityslaitteelle" ja toi sitten lasit takaisin "muokattuina". Huomatessani, että tyttö ei oikein tiennyt mitä tehdä, päätin jatkaa matkaani. Aamulla laseja pesiessä huomasin, että kummassakin linssissä on "mosaiikkimaista murtumaa". Soitto Specsaversiin ja puhelimessa lähinnä pyydettiin vain tuomaan lasit takaisin - minkä toki itsekin ymmärsin. Halusin vain heille heti tiedon, että lasit eivät ole kunnossa. Tai että HUOMASIN asian heti aamulla laseja pesiessä.
Laseja korjattavaksi viedessä myyjä sanoi: "Ei tämä haittaa näkemistä lainkaan". Tähän totesin, että jos maksan laseista 170 euroa haluan niiden toki olevan kunnossa ja priimat.
Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että pinnoitteet eivät toimineet kuten piti; valoihin tuli heijastuksia. Että se siitä "ei tämä haittaa näkemistä".

Tiskille tuli jonotettua useampaan kertaan ja huomattua se kylmä tosiasia, että kun kauppa on tehty ja rahat kassassa, ei mielenkiintoa asiakasta ja hänen ongelmaansa kohtaan oikein enää ole... Saatuani uudet ja korjatut lasit, yritti ensin nuori neito numero 1 muokata sankoja (toinen sanka oli varmaan 5 senttiä irti päästäni....) siinä onnistumatta, sitten nuori neito numero 2 siinä onnistumatta ja lopulta kolmas, joka sai hieman muutosta aikaan sankoihin. Olin tässä vaiheessa ollut liikkeessä jo varmaan puoli tuntia.

Loppujen lopuksi ajaa hurautin Hakunilaan ja vein silmälasit sinne (maksusta) muokattaviksi paikalliselle optikolle.

Ei tämä nyt ihan huippu asiakaskokemus ollut. 
Huomata, että mikään tarjous ei koskaan kosketa sinua - ainiin, mutta sainhan sentään 19 euron alennuksen ja kun itse pyysin puoli tuntia Specsaversissa seistyäni silmälasivitjaa "korvaukseksi" tästä veivaamisesta (niiden arvo oli 8 euroa) niin sain myyjältä hänen vitjaa pitkään pyöriteltyään myönnytyksen; "no ota sitten". Tuo linssien pinnoitteen murtuman "hoito" ei minusta myöskään mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan - lähinnä he toivat asiayhteydessä esiin sen, että "me tarkastamme täällä lasit ennen luovutusta" - mutta ei pahoittelua tai anteeksipyyntöä siitä, että he ovat vialliset lasit luovuttaneet. Minun ITSE piti pyytää tuota 8 euron hintaista vitjaa; olisinko edes sitä keksinyt kysyä itselleni, jollei minun olisi tarvinnut hikoilla ja pyöriä myymälässä sitä puolta tuntia?

Ei näin Specsavers, ei näin.

Kuvituskuvan Eppu-koira ei liity tapaukseen. Koiran ilme vain sopii tähän juttuun kuin nenä päähän. Kiitos kuvasta, Jaana!

8.3.2015

Kohtaamisia.

En ole tullut lenkittäneeksi pitkään aikaan kameraa, sillä ilmat ovat olleet hyvin harmaita ja sangen sateisia.
Sensijaan pojat pitää viedä lenkille vaikka sataisi ja tuulisi kuinka - tuulista on nyt monena päivänä ollutkin mikä tekee lenkit ekstratylsiksi. Tunne siitä, että tukka lähtee irti päästä ei ole mieltäylentävin.
Mutta mitäpä tuulesta ja sateesta, kun lenkillä voi kohdata mielenkiintoisia ihmisiä ja heittää heidän kanssaan läppää kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vai mitä sanotte tästä:

vanhempi pariskunta tulee Vantaanjoen varren hiekkatiellä vastaan. Koirani ovat vasemmalla, rotvallin puolella ja menemme yhtäkaikki tien vasenta reunaa. Mies erkanee vaimostaan tien oikeasta reunasta ja alkaa kävellä minua ja meitä suoraan vasten. Aivan kohdalla miehen kävelylinja kertakaikkiaan pakottaa minut rotvallin puolelle, litisevälle nurmelle ja loihe lausun kuuluvalla äänellä; "Sinäpä se mukava ja ystävällinen mies olet", johon tämä Hiekkateiden Hurmuri-Heikki toteaa silmät päästä pullistuen: "Mitä sä paskalinkojen omistaja auot siinä mulle päätäsi".

Olimme juuri puhuneet kaverini kanssa kännykässä siitä, kuinka vanhemmat miehet kadottavat pilkkeen silmäkulmastaan ja ryhtyvät elämän katkeroittamiksi ja sivullisten kiusaajiksi. Ollapa Suomessa enemmän aurinkoa ja vähemmän veroja, ehkä ne vanhat herrat siitä virkistyisi ja vetristyisi ja lakkaisivat tölvimästä ohikulkijoita?

Onneksi Lidlin edessä oli lenkin päätteeksi iloisempi herrasmies kehumassa koiriani ja kertomassa omasta koiramenneisyydestään porokoirien parissa. Mies oli matkassa elämää nähneellä polkupyörällä ja mukana oli sen seitsemäntoista muovipussillista tyhjiä pulloja - mutta hänellä oli jotain todella kadehdittavaa myös mukanaan; nimittäin positiivisuutta. Tämä mies oli yhtä hymyä ja elämäniloa. Hiekkateiden Hurmuri-Heikillä olisi paljon opittavaa tällaisesta elämänasenteesta.

Tänään piipahdin TUULISELLA ja SATEISELLA lenkillä pikaisesti iskemässä muutaman tuotteen kassiin Tapulikaupungin K-marketista ja kun tulin takaisin koirieni luokse, oli vanhempi rouvashenkilö, Tuijaliisa Tuiterissa, syöttämässä koirilleni valkosipulipatonkia. Sanoin ensin ihan ystävällisesti hänelle, että "olisi hyvä kysyä lupa vieraiden koirien syöttämiseen" johon tämä Tuijaliisa pullautti hyökkäysryöpyn: "nämä ovat kalliita koiria, joku voisi ne varastaa, minä olisin voinut ne ottaa tästä matkaani, ei saa jättää koiria ulos, nämä kärsivät ja ovat nälässä". Ei tietenkään mitään pahoittelua, että "anteeksi, en vain voinut olla antamatta niille patongistani, kun pidän koirista" ehei. Parempi antaa täyslaidallinen vain. Kyllä minulla suu loksahti auki, että on siinä Tuijaliisalla otsaa! Jäin kuitenkin ihan mielenkiinnosta toviksi kuuntelemaan häntä; "kerro nyt niitä elämänohjeitasi" mutta rouva jauhoi sitä samaa. Kun totesin kuivakasti, että "sun olisi sitten varmaan pitänyt ottaa nämä mukaasi" niin hän alkoi huutaa: "oletko sä hullu", johon oli pakko nostaa jo hieman omaa ääntänikin; "etkö ymmärrä sarkasmia".
Taidan kyllä olla jonkinlainen hullumagneetti. Tuijaliisakin alkoi pokkana vaan tunkea lisää patonkia koirieni suuhun ja minun oli pakko liueta paikalta.

Tässä näiden episodien kanssa tulee miettineeksi, että mitä tämä Hiekkateiden Hurmuri-Heikki ajattelisi, jos hänen tiensä tukkisi yht'äkkisesti Keijo Kaappi? Mitä Tuijaliisa Tuiterissa pitäisi siitä, että minä tunkisin pullaa hänen mastiffinsa (hän väitti omistavansa sellaisen) kitaan silläaikaa kun hän itse on kaupassa? 

Onneksi sain myös tämänpäiväisen episodin jälkeen seurakseni vanhemman herrasmiehen, joka kertoi olevansa entinen pikajuoksija ja nähneensä meidät "monta kertaa koirien kanssa lenkillä. Taidat lenkkeillä aika paljon"?

Kaikenlaisia sitä taas onkin tuolla teillä ja turuilla. Oman pahan mielen ja oman vajavaisuuden "kostaminen" eläimille ja/tai koiraihmisille on jotenkin niin last season. Halailkaa puita tai pysykää päivisin sisätiloissa.

Oheinen kuvituskuva ei liity tämänpäiväiseen tapaukseen.