24.12.2015

Jouluaaton 2015 tunnelmat.

Tämä joulu onkin - tai olikin hieman erityinen sikäli, että olen yleensä laittanut joulupöydän täällä kotona ja äitini on hurauttanut taksilla suoraan syömään. Ruoan päälle on pelattu erä-kaksi Trivial Pursuitia ja nautittu yhdessä ehkä likööristäkin.

Nyt olin antanut kuuden hengen ruokapöytämme pois, sitä tarvitsevalle (uuteen asuntoomme ei mahdu enää NIIN isoa pöytää) niinpä kurvasin viisikon kanssa äitini luokse, missä sentään ruokapöytä on.
Ensin kuitenkin lenkkeilimme + 6 -asteisessa joulusäässä, auringon paisteessa. Aamulenkkimme olikin sangen leppoisa, syötin ensin sorsat ja sitten tepastin puolet lenkistä mukavan vanhemman pariskunnan kanssa erilaisia jouluja muistellen.

10 minuutin seisominen autoletkassa on enää muisto vain - ihmisiä oli ruuhkaksi asti vierailemassa Malmin hautausmaalla. Hyvä niin. Kiire ei ollut minnekään.

Seuraavan kuvakavalkadin myötä kurkistus kuvin Kenzolan jouluun:

 Aurinko osuu puskiin. Ja kuvaajan varjo myös.

 Sorsakaverit. Taas meni pussillinen valmiiksi kuutioitua kauraleipää. Olisi mennyt enemmänkin.

 Jouluaatto 2015 tepastettiin tällaisissa maisemissa. Melko syksyisen - vaiko keväisen - näköistä?

Canon ei taaskaan pysynyt vauhdissa. Tai sitten se on kuvaajassa vika. Yhtäkaikki, Balilla (ja Huimalla ja Hupilla) oli hauskaa. Tuota trioa enää nykyisin vapaana juoksuttelen.

 Siinä se on. Todisteaineistoa joulun säästä.

Rakkaan äitini luona joulua viettämässä. Äiti skoolaa, minä kuvaan. Perunat porisevat, laatikot ovat uunissa. Huomatkaa allekirjoittaneen ainoa oikea ruokajuoma, maito.

 Kaunista keräilijäkotia.



 Luxi yrittää vaania - äitini käsi tässä toppuuttelee ja estelee.

Luxi on hieman ihmeissään? Mitä, minäkö?
Ja kyllä, olimme toisessa huoneessa hetken tietokoneella ja olohuoneessa ryske kävi. Luxi oli tipauttanut LIKÖÖRIKONVEHTIRASIAN lattialle ja yritti saada konvehteja suuhunsa! Ai ai ai.

 Taas se mun äiti huiskii käsillään.

Puupi makoilee kiltisti äitini antiikkisohvalla.

Tämän joulukortin myötä vielä kerran kaikille blogiani seuraaville oikein hyvää joulunaikaa:


Vuosi alkaa olla taputeltuna.

Whippet-Harrastajien vuoden sitä ja vuoden tätä - listat on julkaistu. 
Emme Balin ja Hupin osalta ihan päässeet kärkikahinoihin, mutta melkein. Osimoilleen ja jotenkuten. Likipitäen.

Bali, FI Ch & JWW-14 Pendahr Fred Perryn kanssa juostiin kesällä ja syksyllä kinkereissä minkä ehdittiin ja haalittiin muutamia oikein mukavia PU-sijoituksia. Pistetili karttui aina 99 pisteeseen asti ja kuinkas kävikään; 100 pisteellä olisi päässyt kymmenenneksi, 99 pisteellä jäätiin yhdenneksitoista. Hassuhkoa.

Vuoden nuori -listalla Bali sijoittui kymmenenneksi. Vuoden jalostuskoira -listalla Hupi, Fi Ch JW-05 Twyborn Philadelphia komeilee kahdeksantena.

Muita Kenzolan poikia koskevia resultteja oli Roseen, FI & SE & EE Ch & HeW-14 C'mere Milwaukeen (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) muikea kolmossija narttulistalla, pisteitä 219.
Vuoden veteraani -listalla FI & EE Ch Jagodas Gingembre (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Aaniston An Outstanding Filly) oli kymmenes pistein 11.
Muikeahkoa.

Päätän pisteraporttini tähän ja siirryn muihin aiheisiin.

Kaikille tasapuolisesti Isot Onskatukset & Keep up the good work -kehoitteet!

17.12.2015

Tahtoisin taantua.

Välillä kuulee iloisia kommentteja rotua vaihtaneilta, kuinka uuden rodun parissa on niin "raikasta" ja
ihmiset mukavia ja kaikkeen suhtaudutaan niin kivasti. Autetaan, neuvotaan, opastetaan. Positiivisesti.
Mutta mitä kauemmin olet oman rotusi parissa, sitä enemmän alat kuulla ja nähdä negatiivisia asioita, kommentteja, lohkaisuja. Niin se menee.
Olen silloin tällöin vaivannut päätäni tälläKIN asialla, että mitä tämä kertoo meistä? Mitkä tunteet saavat meissä aikaan sen, että tartumme puhelimeen, kirjoitamme viestin - vain kertoaksemme, että "inhoamme jotain koiraa" tai "koko pentue on hirveä"?
Haluammeko vain jakaa oman näkemyksemme? Tehdä tiettäväksi, että minä kyllä tiedän ja osaan sanoa ja kertoa, että YÖKK. Olemmeko kateellisia? Turhautuneita? Tekikö joku väärin? Joku meni ja osti koiran siitä YÖKK yhdistelmästä? Vai haluammeko jotenkin kyseenalaistaa ostoksen, jotta meistä itsestä tuntuisi paremmalta? Koemmeko YÖKK ostoksen uhaksi? Emmekö tykkää ylipäätään, että joku ostaa YÖKK yhdistelmästä YÖKK koiran? Haluammeko vain tuottaa pahaa mieltä? Löytää liittolaisen?

Tahtoisin taantua.
Takaisin sinne ensimmäisiin päiviin, viikkoihin ja vuosiin kun kaikki oli vielä uutta ja raikasta. Kun ihmiset olivat kiinnostuneita koirastasi, kyselivät leppoisia ja vaikuttivat avuliailta ja mukavilta. Kun koirat söivät Luppaa, niillä ei ollut eroahdistusta eikä lubotinus grafelecis -lihaksen kireyttä joka vaatisi järeitä hoitotoimenpiteitä kalevalaisesta jäsenkorjaajasta sähköimpulsseihin.

Koirat olivat kauniita. Ja ihmiset myös.
Kehissä ja muissa harrasteissa oli leppoisaa, kireys oli tiessään. Ihmiset eivät olleet leiriytyneitä, tietoa jaettiin ja yhdessä tehtiin. Tunnelma oli tuttavallinen ja kaikkia tervehtivä.

Nyt kun joku saa, se on itseltä pois. Kun kaveri voittaa, se on itseltä pois.
Kun joku vaihtaa koiranruokamerkkiä, se johon vaihdetaan, on huonoa. Tosin se, jota alunalkaen syötit, on sekin huonoa. Käyttämäsi eläinlääkäri on huono. Paras takinvalmistaja ei ole enää se, jota käytät. Toinen on parempi. On vain yksi oikea sydänultraaja. Muut ovat huonoja. Tai ei ne huonoja ole, ne eivät vain tunne rotua.

Tahtoisin taantua. 
Olla lapsellinen ja naiivi. Sinisilmäinen kukkahattu.

Ai, mutta minähän olen sellainen. Ähäkutti.

Jospa taas ryhdistäytyisin ja ryhdistäytyisimme kaikki: whippet-rotu on ÄLYTTÖMÄN hieno rotu. Eikä se ole keneltäkään pois. Tai no, jos joku ostaa kirgisian ajokoiran niin onhan se sitten meidän rodulta pois. Ryhdistäytykää oman rotunne kaltaiseksi, olkaa yhtä mukavia kuin koiranne. Omassa laumassani yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen loistaa ja paistaa, ottaa esimerkkiä siitä, hyvä ihminen! Koirat ovat vähään tyytyväisiä, pienet asiat tekevät ne iloisiksi. Taantukaa, olkaa lapsellisia ja lapsenmielisiä. Ja ennen kaikkea armollisia itsellenne ja toisillenne.

kuvituskuvassa 12-vuotias, lapsenmielinen Viri piilottelee lakanan alla 
kamera Huawei Honor6

4.12.2015

Kiven poiston jälkeen. Fixomull stretch-teippaus.

Koiran erilaisten vammojen teippauksessa ei ole Hypafixin ja Fixomullin voittanutta. 
Apteekeista löytyy kilpailijoiden tuotteita, mutta Hypafixissa ja Fixomullissa on ehdottomasti paras hinta-laatusuhde. Liiman ja laadun lisäksi, siis.
Kilpailevien teippien liimat ovat olleet olemattomia eivätkä siksi sovellu koiran vammojen teippaamiseen. Ne eivät yksinkertaisesti ota kiinni, eivätkä pysy. Kylkivammateippaukseen soveltuvin teippi on Hypafix; se on joustamaton, hyväliimainen ja hengittävä kangasteippi. Tassuteippaukseen taas paras teippi on Fixomull stretch. Nimensä mukaisesti se joustaa ja on siksi äärimmäisen helppo laittaa tassun ympäri. Se muotoutuu, suojaa, pitää ja on siisti. Koira ottaa heti teipatun jalan alleen - niin sanoakseni. Eikä roikota jotain "tuppotassua" ilmassa tyyliin "tämä ei ole minun jalkani".

Olemme nyt Kenzolassa ottaneet omegapitoiset öljyt ohjelmistoomme, kesän tauon jälkeen. Ehdimme asua Tikkurilassa, hiekkapitoisten kävelyteiden kupeessa, 16 kuukautta ja tänä aikana kiviepisodeja käytiin läpi kaksi kappaletta. Aika pian muuton jälkeen syksyllä 2014 Huima alkoi pomputtaa toista takajalkaa. Kiviäpä siellä. Sitten syötiin Nutrolinia ja löydettiin K-supermarketista kokonainen hyllyllinen erilaisia kylmäpuristettuja, omegapitoisia öljyjä. Talvi, kevät ja kesä oli kivivapaata aikaa. Ja öljyn syöttäminenkin jäi. Kesän lopulla kuitenkin Bali alkoi ontua toista etujalkaansa. Ja kiviäpä jälleen.
Balin kanssa kivien poistoa tehtiin nyt toistamiseen, silloin aivan junnuna kiviä oli sillä ensimmäisen kerran. Kivien poisto sujui hyvässä yhteishengessä, en voi kyllin kiittää ja lakata kehumasta poikiani, jotka antavat toimenpiteen tehdä kotona, ilman rauhoituksia ja molemminpuolisen luottamuksen vallitessa. Kivien kaivaminen anturasta on varmasti epämiellyttävää - joskin se on pakko tehdä.
Tällä kertaa kiviepisodi Balin kohdalla myös valitettavasti venyi. Reikään meni varotoimenpiteistä huolimatta lisää tavaraa ja ontuminen oli erittäin pitkäkestoista. Uskoisin operoineeni tassua ainakin 4-5 kertaa. Onneksi lopussa kiitos seisoi ja kaikki neljä tassua olivat maassa ja liike puhdasta.

Mennäänpä vielä kerran tassuteippauksen pariin kuvin. Fixomull stretch-teipin ominaisuudet ovat tassuteippaukseen niin erinomaiset, että päätin tehdä Fixomull-teippauksesta oman kuvatarinan. Mallina kuvissa Bali:

 Fixomull stretch-teipissä on sen leikkaamista helpottava ruudukko takana.

Ennen teippaamista leikkaan läjän teippejä valmiiksi. Mieluummin liikaa, kuin liian vähän. Tassu on teipattava alhaalta ylös asti, ylimmät teipit ovat vitoskynnen luona. Teippaus löystyy kävellessä varsinkin sen yläosasta ja jollei teippaus ole tiiviisti ylhäällä asti, löystynyt teippi "hörppää" kiviä ja roskaa sisäänsä.

Anturaa on jo aiemmin operoitu; kivien sisäänmenoaukko näyttää siksi melko isolta. Normaalisti se on minimaalisen pieni. Anturassa voi olla pieni musta piste, pieni viilto tai vain hieman rikkonaisen näköinen reikä. Kymmenesosa kuvassa olevasta reiästä.

Teippaus alkaa. Olen käyttänyt haavataitosta (5x5 cm) polkuanturoiden alla, välttääkseni liiman tarttumisen ja jäämisen itse anturoihin. Ensimmäiset kolme teippiä kiinnittävätkin lähinnä haavataitoksen jalkaan. Lopuilla teipeillä tassuteipistä tehdään tiivis, pitävä ja suojaava.

On tärkeää teipata aivan kynsiin kiinni ettei kiviä mene teipin etuosastakaan sisään. Usein vielä painan kynnellä teipin tiiviiksi koiran kynsien ympärille.

 Lopullinen teippaus näyttää tältä.

 Tiivis paketti. Luonnollisesti teippi otetaan heti ulkoa tullessa pois. Pienillä saksilla leikkaan tuppoa auki takaa pienen pätkän ja sidos aukeaa sen verran, että se on helppo vetää pois.

Pieni potilas toimenpiteen jälkeen. Namia suuhun!

Fixomull stretch -paketti/teippi näyttää tältä. LOISTAVA tuote!

Teippailemisiin!

2.12.2015

Häiriö, yritä uudelleen.

Tiedättehän maanantaikappaleet? Ja nyt en tarkoita mitään musiikkikappaletta vaan tavaraa, tuotetta,
josta HETI tiedät, että nyt on sellainen käsissä.
Minulle on tekniikan kanssa käynyt niin kahdesti, että on tullut ostettua ja saatua maanantaikappale. Toivon, että asia ei saa jatkumoa, sillä sellainen sanontahan on, että ei kahta ilman kolmatta.

Ensimmäinen oikein garmiva maanantaikappalekokemus oli Hewlett-Packardin tietokone vuosia sitten. Sehän oli solmussa alta aikayksikön. Kuvakkeita ei tullut pöydälle tai se ei auennut ollenkaan ja sillä ei ylipäätään voinut tehdä mitään.
HP:llä oli sitten tarjota "ilmainen puhelintuki" jota tuli käytettyä ahkerasti. Vaikka tiesin, että tässä ei hyvä heilu, yritin sitkeästi saada kompuutteria kuntoon.
Elisan puhelinlaskun tullessa totuus iski voimalla päin näköä. Olin soittanut ilmaiseen puhelintukeen yli sadalla eurolla!!! Vaikka tuki olikin, heh, ilmainen, operaattorilla minuutit raksutti, tietenkin. Olin lukuisia kertoja yhteydessä maahantuojaan ja puhuin eri osastojen eri ihmisten kanssa; "voi voi, sellaista se joskus on, koittakaa nyt tuen kanssa kerran vielä palauttaa ne tehdasasetukset, jospa se siitä".
Tämän episodin aikana Viri alkoi karata kotoa. Eikä ihme. Puhelut HP:lle alkoivat jossain vaiheessa olla melko aggressiivisia ja taisin siinä murtaa varpaanikin potkiessani turhautuneena eteen osunutta tuolia.
(toim. huom. Viri ehdollistui onneksi vastaehdollistumisen avulla puhelimeen tarttumisesta pois, eli se ei enää karannut, kun otin puhelun)

Vihdoin tajusin soittaa Mustaan Pörssiin, kun HP ei tullut senttiäkään vastaan.
MP vaihtoi HP:n maanantaikappaleen pois Aceriksi ja lopputulema tällä vuosien takaisella episodilla on se, että en tule koskaan ostamaan enää yhtään HP:n laitetta. Ähäkutti.
Tarvittiin vielä Helsingin Sanomien puuttumista asiaan, että saatiin HP vihdoin maksamaan reilun sadan euron palautus - joka siis kertyi tuosta puhelintuesta.
Tässä HP:n tarina lyhyesti.

Toinen maanantaikappale osui ostoskoriini vuonna 2011. Sen nimi on Canon PowerShot SX20IS.
Kun sen objektiivi sahasi edestakaisin, kamera surisi ja sirisi sen ollessa vasta muutaman kuukauden ikäinen, tiesin, TADAA, maanantaikappale!
Mielestäni minkään tavaran ei pidä mennä solmuun tai rikkoutua muutaman viikon-kuukauden normaalikäytön jälkeen. Jos näin käy, kyseessä ei voi olla priimatuote? Vaikka HP tai Canon kuinka niin väittäisikin tai haluaisi minun uskovan? Että "kyllä se siitä, korjataan vika, niin on taas soiva peli"?
Sen vain tietää. 
Canoniin vaihdettiin koko optiikka (!!) käyttöiän ollessa n. 5 kuukautta. Siitä neljän kuukauden päästä vaihdettiin piirikortin sulake. Tässä välissä on suristeltu milloin mistäkin syystä, yleensä kai siitä, että on ollut kylmä. Talvikuvauksen on voinut unohtaa, koska kamera ei aukea enää miinus yhdessä asteessa.
Mentiin me sentään kolme vuotta eteenpäin, ennen kuin tuli se kolmas vika. Häiriö, yritä uudelleen. Yritin. Objektiivin "suojareunus" oli irti. Irroitin roikkuvan suojuksen kokonaan, näin runsaat liimapisteet lokosissa reunuksessa ja itse objektiivissa. Pienen taiteilun jälkeen sain renkaan kiinni kameraan. Ihan kiva.

Tämä on sikälikin "hauskaa" että kamera on ollut minulla verrattain vähällä käytöllä. 
Sen kanssa on alusta asti ollut TUNNE, että maanantaikappaleen kanssa töitä yritetään tehdä; ja johtuen linssisuojuksen puutteesta (kameran ominaisuus), kameran ongelmista, hitaudesta ja siitä, että se vaatii optimaaliset kuvausolosuhteet (ei pakkasta!!) - on se siksi monesti jätetty kotiin. Joitakin isompia kuvaussettejä on tullut tehdyksi mutta sanotaanko vuoden-kahden ajan ollaan kuvattu aika minimaalisesti.

Canon on tullut korjauksissa hyvin vastaan, kiitos siitä. 
Mutta niin sen kuuluukin tulla.
Olisin kuitenkin tämän viimeisen vian kohdalla toivonut, että tuotevastuu kannetaan loppuun asti ja jollei kameraa saada enää takuun piiriin "millään ilveellä" olisi Canon ottanut vaikka toimiston lasivitriinistä ehjän, joskin pölyttyneen pokkarin ja myynyt sen minulle reilusti alle ovh:n. Olisin pysynyt Canonistina.
Sillä tämä sekoilu maanantaikappaleen kanssa on nimittäin yllätysyllätys - viemässä minua toisen kameramerkin pariin. 
Canon PowerShot SX60 maksaa 500 euroa (SX20 4 vuotta sitten n. 400) - kun ostan 400-500 euron hintaisen kameran, minun pitäisi voida uskoa (?) että kuvaan sillä USEITA vuosia, en vain rajoitetun ajan? Kuvaamisen pitäisi myös olla helppoa - eikä sellaista, että sitä kuvatessa miettii kokoajan "mikähän osa tästä seuraavaksi paukkuu tai irtoaa"?

Valmistajat. Poistakaa maanantaikappaleet liukuhihnoilta. Jos niitä pääsee kuluttajille asti, ottakaa ne pois. Ihmisten ei kuuluisi olla tekemisissä maanantaikappaleiden kanssa. Maanantaikappaleiden kanssa eläminen on tuskaisaa, ei vain ihmisille vaan myös lemmikkieläimille. 

21.11.2015

Ihminen, anturassani on kivi.

Koirieni kautta olen päässyt perehtymään jo vuosia whippetien kivi anturassa-asioihin. 

Vuosi sitten Whippet-Harrastajien HAKA-päivässä oli eläinlääkäri Jan Räihä puhumassa whippeteille ja vinttikoirille tyypillisistä vammoista ja olin pyytänyt häntä erikseen puhumaan kivistä anturoissa. Kuunnellessani häntä minusta ihan pikkaisen tuntui hetkittäin siltä, että tietäisin asiasta enemmän kuin hän.

Kuinkakohan monta vuotta pitää mennä taaksepäin, kun laumassani ensimmäisellä koiralla kivi anturaan imuroitui? 
Kyseessä oli Jamo, Zootsuits Lonely Hearts. Ehkäpä viisitoista vuotta sitten? Tämän Jamon kanssa ainutkertaisen tilanteen kanssa mentiin eläinlääkärin pakeille ja pääsin siinä näkemään aitiopaikalta kuinka kivi/kivet anturasta kaivetaan. Ennen kuin siinä kissaa ehti sanoa, Jamolle oli tuikattu rauhoite ja ennen kuin ehdin sanoa juuta tai jaata niin Jamolta myös hammaskivet oli poistettu. Melkoista vauhtia ja sarjassamme: "Lisäämme laskua" -henkistä.
Eläinlääkärillä oli otsalamppu, suurennuslasi ja monenmoista työvälinettä - ja pääsin siis itse seuraamaan toimenpidettä. Hyvä niin, koska tämän käynnin jälkeen en kantanut enää yhtään +sataeuroista eläinlääkäriin, koirieni tarpeettomasta rauhoittamisesta puhumattakaan.

Meillä likinäköisillä on se etu, että lähinäkömme ei koskaan poistu tai huonone. 
Likinäköinen näkee AINA lähelle hyvin. Vanhemmiten silmän lihakset veltostuvat ja muovautuvat, eli silmä ei enää muokkaannu kaukolaseihin; lähelle on katsottava silmälasien yli. Kuitenkin sanoisin "kurkkimisesta" huolimatta, että tila on koirien kannalta ihanteellista, näen sekä loistavasti leikata kynnet ilman laseja että operoida anturoita.

Käytössäni on pullea Maglite-kohdevalo ja kaksi eripituista tavallista ompeluneulaa sekä aikaa ja kärsivällisyyttä. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että KAIKKI koirani ovat antaneet ronkkia anturoitaan. Miten minulla onkin (taas) niin hienot koirat? Sitä hämmästelen joskus itsekin. Luottamus pelaa 100% ja vaikka toimenpide on eittämättä epämieluisa, koirani luottavat minuun ja antavat toimenpiteen tehdä. Osa jopa lähestulkoon nukkuu pöydällä kun niitä operoin.

Vuoden alussa sain vihdoin aikaiseksi PURKITTAA koiraltani kaivamani kivensirun ja kiikutin sen kuuden metrin päähän Heurekaan. 
Olin soittanut asiasta etukäteen heille ja sain tutkijan innostumaan asiasta. Jollette tiedä, niin Heurekan edustalla on massiivinen kivipuisto ja tavoittamallani Heurekan työntekijällä riitti innostusta tutkia toimittamani näyte.
Olin jo HAKA-päivällä hieman turhautunut siihen, kun ell Räihä väitti värittömien kivien "hyvin mahdollisesti olevan myös lasia". Jälkeenpäin minua harmittaa vain se, että en ole purkittanut KAIKKIA kaivamiani kiviä, niitä on ollut varmaan kymmeniä ja taas kymmeniä. Ne ovat 98%:sti olleet VÄRITTÖMIÄ, hyvin MINIKOKOISIA ja TERÄVÄREUNAISIA. Vuosien varrella koiriltani kaivamieni kivien joukossa on ollut YKSI lasinsiru. Väitän ehdottomasti erottavani KIVEN ja LASIN toisistaan. Ja uskonkin, että anturaa kaivaessa eläinlääkäri saattaa äkkiseltään luulla väritöntä pientä jyvää lasiksi, vaan.... ei se ole. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä.
Tässä kohtaa on syytä muistuttaa HAKA-päivän annista; Räihä kertoi, että ontumatassuja usein kuvataan ja välttämättä röntgenissä ei kaikki kivet näy.

Pian sain haluamani vastauksen Heurekasta.
Tutkittavaksi toimittamani väritön, millimetrin kokoinen, teräväreunainen kivi oli kvartsia. Sain kuulla, että kvartsi on usein väritöntä ja erittäin teräväreunaista. Se nimittäin leikkautuu hiekoitushiekkaa murskatessa teräväreunaiseksi.

Seuraavaksi soitin pitkin suomalaisia kivimurskefirmoja, ja sain kuulla, että (olen kirjoittanut tästä aiemminkin) ajotielle ja kävelytielle levitetään ERItyyppistä mursketta. Ajotiemurske on hieman karkeampaa ja isompaa ja kävelytiemurske hienompaa, joskin karkeata sekin. Ylipäätään Suomesta - heidän kertomansa mukaan - on perinteinen pyöreä, hiekkainen hiekoitushiekka loppu, nykyinen hiekoitushiekka on kallioperästä murskattua hiekkaa. Sen joukossa voi olla jopa (yli) 30% kvartsia, joka taas on suomalaiselle kallioperälle tyypillistä. Tässäkö selitys, miksei kivi anturassa-ongelmaa ole esimerkiksi Liettuassa tai Amerikassa?? Suomen kalliot ovat kvartsipitoisia.

Kuten Heurekan asiantuntija - myös geologiaan perehtyneet kivimurskaamoiden asiantuntijat
sanoivat kaikki samaa: kvartsi murskautuu erittäin teräväreunaiseksi. Koska hiekoitushiekkaa nykyään tehdään kalliota murskaamalla, mukaan tulee kvartsia jopa yli tuon 30% - jota sitten levitetään kävelyteille. Jos haluaisimme PYÖREÄMPÄÄ hiekkaa, sitä voitaisiin toki tehdä, mutta hinta olisi moninkertainen.
edit 23.11. - Tosin jossain kunnassa on tekeillä puuhake -kokeilu. Siitä vielä lopuksi.

Olen ottanut harvinaisen kuvan pyöreästä hiekoitushiekasta.
Tällaista hiekkaa löytyy Helsingistä, läheltä Tapulikaupunkia. En ole törmännyt tällaiseen pyöreään, pehmeään hiekkaan missään muualla tallustellessamme. On helppo uskoa, ettei tällaista hiekkaa enää juuri missään näekään - saati että sitä levitettäisi kävelyteille. Se on kaunista, pyöreää ja siinä on niin ihmisten kuin koirienkin mukava kävellä, mutta se on varmasti kallista. Rouhea ja terävä murske tehdään halvemmalla - ja sitä Vantaa ja Helsinki tilaavat.

Kaivaessani koirieni anturoita - kymmenen whippetiä, seitsemältä olen kiviä poistanut - on täysin ilmeistä ja olennaista nimenomaan se, että anturaan menee näitä läpinäkyviä kvartsikiteitä (ne eivät ole lasia!). 

Hankalinta anturoiden kaivelussa on löytää KAIKKI poistettavat kivet. 
Aivan anturan päällä, heti neulalla kaivettaessa, anturasta voi suorastaan "lentää" 2-3 minimaalista hiekanjyvää, ja voi tuntua siltä, että "olipa helppoa, nyt antura on ok" - mutta tämä on petollinen tunne. Kun reikää anturassa "avaa" levittämällä sisäänmenoaukkoa, voi usein nähdä syvällä olevan "emokiven". Ja jollei sitä näe, se tuntuu neulan kärjessä. Joskus 2-3:n päällä olevan kiven alla on vain onkalo ja se kertoo, että tavaraa on lisää (onkalon juuressa, pohjalla, on se emokivi).  Kun kaiveluaukkoa hieman levittää, voi joskus nähdä kuinka pohjalla oleva kivi alkaa "tursuta" ulos. Joskus emokiven pois saaminen on erittäin työlästä. Ja kivuliasta. Tapanani on tehdä tätä kaivelua tietenkin koiran ehdoilla. Pidämme taukoja, hengittelemme ja etenemme koiran tahtiin. En suinkaan tökkää heti neulaa syvälle anturaan, vaan usein teen neulalla hissunkissun ns. avausreiän, jota venyttelen ja vanuttelen itään ja länteen ja saan monesti pelkästään reiän venyttelyllä syvällä olevan kiven "pulpahtamaan" ulos. Joskus joudun kaivamaan syvältä ja teen sen ehdottomasti varoen ja hissuksiin.

Valitettavasti kaivelu - varsinkin, jos sen joutuu tekemään syvällä ja syvältä - vaikuttaa anturaan siten, että tehty reikä kuntoutuu hitaasti. 
On joskus hankalaa tunnistaa kaivelun jälkeen, että johtuuko toimenpiteen jälkeen jatkuva ontuminen kaivelusta vai siitä, että tassuun jäi tavaraa.
Minulle ja koirilleni on käynyt usein niin, että olen omasta mielestäni tyhjentänyt anturan, mutta ontuma jatkuu yhä voimakkaana. Olenkin silloin epävarma, että onko antura tyhjä ja saatan kaivaa anturaa seuraavana päivänä uudelleen, ja pian voimme olla kierteessä. On vain pidettävä muutaman päivän tauko, teipitettävä tassua ja seurattava, alkaako ontuma vaimeta. Usein näin käykin, eli kaivan tassua 3-4 päivää ja murehdin, kun en enää löydä mitään, mutta ontuma jatkuu. On alettava uskoa siihen, että tassu on tyhjä, teipitettävä tassua ja odotettava, meneekö ontuma ohi. Yleensä, onneksi, näin käy. Näissä kivi anturassa -asioissa on valitettavasti, niin kuin niin monessa muussakin asiassa koiran kanssa, vain luotettava vaistoihinsa. Uskotko, että tassu on tyhjä? Jos, niin anna tassun olla 3-4 päivää ja jos ontuma alkaa vaimeta, näin sitten lopulta onkin, tassu on tyhjä. Kova kaivelu, jota käydään joskus syvällä koiran anturassa, voi aiheuttaa ontuman pitkittymistä. Kun taas melko pinnassa oleva yksittäinen kivi ja sen pois saaminen, helpottaa koiran oloa heti. Ontuma poistuu tällöin välittömästi.

Tutkimusmatka kivi anturassa-keissien parissa on ollut pitkä mutta antoisa.
Olen saanut teiltä monta yhteydenottoa, kiitos niistä ihan jokaisesta. Olette jakaneet tarinoitanne ja esittäneet lisäkysymyksiä. Ilmeistä on, että moni (liian moni) eläinlääkäri ei tunnista kiviontumaa. Olen lukenut kauttanne tarinoita whippeteistä, joita on hoidettu hieronnalla, osteopatialla, laserilla ja niin edelleen kunnes lopulta anturasta on löytynyt hiekkakakku.
Kiviontuma ON vaikea tunnistaa. Se oireilee pääsääntöisesti sillointällöin, ei ollenkaan aina, hetkittäin voimakkaana ja sitten taas koira kävelee kolme kilometriä "normaalisti", nurmikolla mennään lujaa ja asvaltilla taas hetki onnutaan. Hämärää ja usein harhaanjohtavaa. Saamani palaute innosti minut selvittämään "värittömän kiven laadun" ja ottamaan yhteyttä vielä kertaalleen kivimurskaamoihin.

Olen puhunut kivi anturassa -asiasta noin kolmenkymmenen ihmisen kanssa.
Joukossa on eläinlääkäriä, Heurekan tutkijaa, geologia, kivimurskaamopäällikköä, koiraihmistä, kasvattajaa USA:sta ja Vantaan kaupungin hiekoitusheikkiä - silmiinpistävää ja korvinkuultavaa on ollut se, että 29 heistä on ollut hoomoilasena. "En ole koskaan kuullutkaan" ja "ihanko totta" ja "ei kai"? Mukavaa on ollut taas se, että he ovat ottaneet kyselyni "tosissaan" ja auttaneet kukin parhaansa mukaan. Valitettavasti minulla ei ole enempää dataa asiasta kuin mitä yllä kerron. Tarkoitus oli kirjoittaa viimeisin ja tuorein kiviartikkeli heti keväällä - mutta tässä ollaan, marraskuussa. Miksi artikkeli viivästyi näin kauan - sain osittain samoja vastauksia kuin 3-4 vuotta sitten. Ainoastaan tuo kivilaji (kvartsi) vahvistui.

LISÄYS 23.11. - menin sitten ja otin aamun ratoksi jälleen muutamia puheluita. YIT:lle, Oulun liikennevirastoon ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen.
Nimittäin Oulussa kokeiltiin 2014 talven aikana "hiekoittamista" puulastuilla. Linkki Kalevan artikkeliin: KLIK.
Aiheesta on tehty jopa diplomityö, ja saadessani vihdoin puhelimeen henkilön, joka asiasta tietää alkoi rupattelu puulastuista.
Kokeilussa oli hyvät ja huonot puolensa. Kun jää sulaa, alkaa puulastu kellua ja silloin se ei pidä. Toisaalta kun ollaan taas pakkasen puolella, lastu jäätyy pintaan kiinni ja on silloin pito-ominaisuuksiltaan hyvä.
Ongelmaksi muodostuu hinta. Nyt olisi suomalaiselle tekijälle kysyntää: sveitsiläisiltä hakemaan lisenssiä ja tekemään suolattua puulastua. Pelkät kuljetuskulut lastulle Sveitsistä olivat 5000 euroa ja ylipäätään hiekoitushiekkaan verrattuna lastu maksaa kymmenkertaisesti. Kellumisominaisuuksista johtuen lastua ei tarvitse levittää talven mittaan niin usein kuin hiekkaa - eli kustannuksissa voitaisi myös säästää.
Haastan Jutta Parkkosen mukaan hiekoitushiekkahaasteeseen; Tampereella pidetään helmikuussa Talvitiepäivät ja niiden aikana järjestetään LASTU-DEMOja. Sinne katsomaan, kuinka teiden lastuttaminen sujuu!

Olen vihdoin aktivoitunut muuttamaan koirieni ruokintaa siltä osin, että jo keväällä annoin kaikille Omega-öljylisää ja kas, kun öljykuuri loppui, Bali imuroi elokuussa anturaansa kiviä, jota asiaa hoidettiin pitkälle syyskuuhun. NYT, kun öljykuuri jatkuu taas ties kuinka monennetta kuukautta, anturat ovat pysyneet kivettöminä. Viimeksihän täällä hoidettiin Huiman kiviontumaa vuosi sitten, nyt Balin melkolailla vuosi Huiman jälkeen. Muilla kiviä ei - kop kop - ole anturoissa ollut pitkiin aikoihin.

Ohjeeksi sanoisin kaikille anturaongelmista kärsiville; Nutrolin-öljy ja/tai muu omegoita sisältävä kylmäpuristettu kaupan öljy. Päivittäin.

Yksiselitteistä syytä anturoihin imeytyville kiville en ole löytänyt; mielenkiinnolla seuraan tilannetta, kun nyt 1,5 vuoden pääosin hiekkatallustelun jälkeen siirrymme jälleen asvalttipitoiseen lenkkeilyyn. Tosin nyt (ja jatkossa) koirieni ruoka on kylmäpuristetulla öljyllä höystettyä.

Herättikö kirjoitukseni kysymyksiä? Kirjoita ja kysy, haasta ja ihmettele - vastaan mielelläni.

14.11.2015

Tarton tarinoita!

Olipa mukavaa pitkästä aikaa päästä tien päälle.
Olin ahdistellut Marinaa ahkerasti ja saanut hänet ylipuhuttua ottamaan minut Marina Travelsin matkaan 6-8.11. Viroon, Tarttoon.

Menomatka sujui hupsvain ja ajettuamme ~ 200 km yön pimeydessä ja sumussa Viron puolella
saavuimme iltasella noin seitsemän aikaan hotellille. Hotelli oli tosi siisti ja suorastaan huoliteltu. Entisenä hotellisiivoojana tutkailin tietenkin hanan reunat ja kaakelien saumat - ei tahran tahraa! Wc-paperi oli embotasoa ja aamiainen monipuolinen ja ruokaisa.
Sänky oli koiran kanssa nukkuvalle mallia kapea ja kova, tyyny ylikorkea. Nukuimme Balin kanssa visusti mahdollisimman keskellä, koska muuten olisimme valahtaneet sängyn ja seinän väliin. Uskomatonta menoa muuten nelijalkaisten toimesta: Marinan Kokku-koiralla oli viikon vanha juoksu päällä ja Bali oli heti välittömästi sitä mieltä, että mitäs tuossa, soittele, kun sulla on oikeat päivät. Ei läähätystä, ei tärinää, ei vinkumista. Nothing. Kokku tuuti krooh pyyh omassa yksiössään lattialla ja Bali tiiviisti kyljessäni. Tai sitten Marinan jalkopäässä vaihtelun vuoksi.

Yöt olivat sikäli mielenkiintoisia, että naapurihuoneesta kuului sellaista vislaavaa, puhisevaa korkeahkoäänistä kuorsausta, jota emme millään saaneet mallattua ihmisen suusta tulevaksi. Päättelimme äänen tulevan koirasta. Rappusissa kulkemisen ääni kantautui voimakkaana huoneisiin  ja haukkumistakin kuultiin sekä omien koirien suusta, että vieraiden. Mutta mitäpä näistä, pääasia, että lavuaari hohti, hana samoin ja kaakelisaumoissa ei ollut homepilkkuja.

Näyttelypaikka sijaitsi noin neljänsadan metrin päässä hotellilta.
Lauantainen kehä ei paljon yllätyksiä tarjonnut. Bali pokkasi kuitenkin mairean PU4-sijoituksen, kahdeksan uroksen joukosta. Kyllä se meille kelpaa. Jospa sitten sunnuntaina? Marinan grey oli PN2 ja sai varacacibin.

Marssimme Marinan ja Kokun kanssa illalla mukavan neljäkilometrisen hotellin liepeillä. Ilta kului pizzaa ja mustikkasuklaata napostellen ja rupatellen pitkälle yöhön. Yhdessä ihmettelimme, kun läppärissä ei ollut virtaa, kamerat olivat kummaltakin jääneet kotiin ja kehä meni semmoista vauhtia, ettei perässä meinannut pysyä. Tuomari oli yhdessä vaiheessa yli tunnin etuajassa ja meillä palkintopalleilta tuttu paikallaan pysyminen loisti Virossa poissolollaan. Kun tuomari näytti sijaa 2 tai 3, tuomari käteltiin nopeasti ja tultiin ulos kehästä.
Suomalainen Maya-whippet loisti Tarton illassa aina BIS2-pallille asti. Niin sitä pitää.

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena ja silmäpussit syvenivät. Onneksi olin muistanut sentään silmätipat matkaan ja voitelinkin niillä ritiseviä silmiäni useasti päivien mittaan. Sunnuntain kehät olivat eri halleissa ja vietin adoptoituna sunnuntaita Arjan ja Pipen leirissä Marinan ollessa Kokun ja muun matkaseurueen kanssa viereisessä hallissa.
Sunnuntain tulokset noudattivat tuttua kaavaa; Bali oli jälleen PU4. Aikamoista synkroniaa. Sertti meni suomalaiselle PU2:lle, kauniille junnukoiralle. Me saimme vain hieman haistella serttiä nelospallilta.
Suomalaisia oli lähtenyt paikalle itseasiassa aika paljon; lauantain 23:sta koirasta 13 oli Suomesta ja Sunnuntain 20:sta koirasta samat 13 Suomesta.
Marinan Kokku-greylle sunnuntailta upea VSP-sijoitus kera sertin ja Cacibin!!

Tutkailin paikan päällä koiratarviketarjontaa. Tulin ostaneeksi yhden Resco-hihnan (16 euroa) -
Suomessa hinta on pikaisella googletuksella 19,95 Peten koiratarvikkeessa. Luut ja muu härpäke oli aika samoissa hinnoissa mitä täälläkin, jollei jopa hieman enemmän.

Olimme ottaneet paluun loivasti aikataulullisesti ja ehdimme käydä syömässä makoisan buffet-illallisen Rimiä liki. Matkaseurueemme - Merja ja Jussi - tekivät kovasti töitä, että olisimme saaneet vaihdettua matkamme aikaisempaan laivaan, mutta koska autopaikat olivat aina yksittäisiä - olisimme tarvinneet kerralla kaksi paikkaa - vaihtoa ei onnistuttu saamaan. Ruokailu kulutti tunnin, Rimi toisen. Pyörimme huolella hyllyjen välit ja puristelimme yhdessä Marinan kanssa useita tuotteita, Tallinna on Pina Coladan ystävälle taivas. PC-valikoimani kasvoi neljällä eri merkillä ja kuudella eri pullolla.

Mitä jäi käteen? Matkailu on mukavaa mukavassa seurassa, mutta myös hyvin kuluttavaa ja voimia vievää. Itse koiranäyttelyn osuus päivästä on vain muutama hassu tunti, ja aikaa menee helposti kaikkeen muuhun senkin edestä. Jo lenkille lähtö vaatii huolellista suunnittelua ja lähtövalmisteluja ja vieraassa paikassa esim. kaappien oven aukaisuun saa tuhraantumaan paljon aikaa. Lattia lainehtii tavaraa, vettä ja koiranruokakippoja, pepsitölkkejä ja latausjohtoja. Koirat on - tietenkin - otettava huomioon kaikessa ja matkaseuran mukana pysyttävä.
Lähtisin silti vaikka heti huomenna uudelleen!


Kiitos Marinalle ja Kokulle mitä parhaimmasta matkaseurasta.
Juttua ja naurua riitti ja kotimatkalla ei paljon tarvinnut sanoa saadakseen aikaan järkyttävän naurunremakan. Muistakaa pyytää Marinalta hänet nähdessänne imitaatioesitys Rimin kassaharjoittelijasta.

Lopuksi vielä Balin kritiikit:
Francesco Cochetti:
"Could have a bit more spirit in movement. Masculine. Good head & expression. Good neck & shoulder, topline and tailset. Correct rear angulation. Correct coat. "

Vladimir Piskay:
"Good size and format. Little bit heavy head, little bit wide in skull. Parallel legs. Need better dynamic in movement".

Sain Balin menemään kumpanakin päivänä hihnassa selvästi tuntuvaa barwaxania, mutta ehkä se oli vain silmänlumetta ja emme selvästikään hämänneet tuomareita.
Balilla on lennokkaita (= lennokkaampia) päiviä ja "juokse ite" -päiviä.

Kuvituskuvat Huawei Honor6 - paitsi ylläoleva pöytäkuva by Diana Gosteva. Bali ei ymmärtänyt - enkä minä - ollenkaan pöydän edessä olevaa KAKKUPÖYTÄÄ (tuo missä on keltainen termos) että miten tässä pöydällä nyt sitten pönötetään ja mihin katsotaan kun neljänkymmenen sentin päässä on pulleita bostonkakun siivuja!

1.11.2015

Mukavaa marraskuuta! Tepastelimme taannoin kuviin.

Marraskuuta. 
Lenkkeilimme lokakuussa 174,7 km. Lokakuu oli tapahtumarikas kuukausi muutenkin. Virin eläinlääkäri heti kuun alussa (rannetuki on auttanut erittäin paljon!!), Hämeenlinnan ryhmänäyttely Balin ja Hupin kanssa (mairein tuloksin), Luxin, Virin ja Hupin syntymäpäiviä juhlittiin ja tulipa tepastettua taas maanmainio Hupi-marssi 25.10. MyLogger sanoi kaikessa tuoksinassa sopimuksensa irti, en saa vempainta enää päälle lainkaan.
Unohtamatta tietenkään Hulan ja Veran pentuetta Australiassa. Yhdellä oljella 12 pentua, wau! Tosin kaksi pentua menetettiin, mutta 8+2 raitapaitaa on kennel Ibizassa Vera-äidin hellässä huomassa. Pennut syntyivät 10.10.

Oli siis opeteltava Sports Trackerin käyttö - hyvin pelaa! 
Sovellus esimerkiksi ilmoittaa hetimiten kaikenlaista dataa; muisti, että kävelin sen kanssa saman lenkin 25.10. ja 31.10. ja ilmoitti kuivakkaasti, että "kulutit 36.23 minuuttia kauemmin kuin viimeksi".
Kun lokakuun yhteislenkkimäärän jakaa 31:llä saa päivittäiseksi marssimääräksi 5,63 km. Ihan hyvä.

Hupin syntymäpäiviä on juhlittu kahtena vuotena peräkkäin lenkkeillen Vantaanjoen maisemissa. 
Se sopii Hupille mainiosti, sillä se jaksaa nyt jo yhdestätoista ikävuodestaan huolimatta kävellä oikein reippaasti - pitkiäkin lenkkejä.

Kutsu kävi Facebookissa ja tällä kertaa mukaan lähtivät Heli, Arja, Terhi ja Katariina sekä "miehet ja koirat". 
Yllätysmomenttina huikkasimme huiviin Terhin ja Harrin mukanaan tuomaa kriikunalikööriä - jestas, että se oli hyvää! Hupi kiittää myös saamistaan lahjoista! Jotka se ystävällisesti jakoi seuraavana päivänä kaikkien lauman jäsenten kesken.

Mukavan yhteislenkin ikuisti upeisiin kuviin Harri Nurmela, kiitos!





vasemmalta: Besties Wasabe, Besties Stormskärs Maja, Twyborn Philadelphia and Jagodas Gingembre. Neljä sukupolvea, four generations.

Kaikki lenkkikuvat Ubi-whippet -blogissa: KLIK.

29.10.2015

Luxi mukana Eukanuba-testauksessa!

Kenzolan pojista Luxilla oli ilo päästä mukaan Hopottajien Eukanuba Daily Care -kampanjaan. 

Luxi kastroitiin kiveskasvaimen takia 15.5. ja niinhän siinä kävi, että pojassa muuttui kaikki; luonne ja ulkoinen olemus! Luxista tuli kainaloinen - mitä se ei ole aiemmin ollut - ja se on myös huomattavan paljon seurallisempi ja kontaktihakuisempi. Ruoan suhteen tapahtui se, mistä eläinlääkäri meitä varoitteli, painoa alkoi kertyä vaivihkaa.
Lenkit ovat samat edelleen koko Kenzolalle - pienin muutoksin. Joskus lähden pitkän aamulenkin päälle vielä pitkälle iltalenkillekin ja silloin Viri ja Luxi-kaverikoira jäävät kotiin. Muuten mennään samalla kokoonpanolla.

Mutta. Kun hormonitoiminta vaimenee, se vaimenee.
No, tässä tapauksessa testosteronia nyt ei vaan enää erity. Luxista tuli pullukka.
TOISAALTA pieni pullukkaisuus kyllä pukee Luxia. Luxi on nimittäin aina ollut melko kuivakka, litteä ja kapea, joten pieni pullavuus ei ole sille pahitteeksi. Kun leikkauksesta oli kulunut reilut neljä kuukautta, tilanne oli kuitenkin tämä:

jollet tietäisi whippetiksi, tunnistaisitko rodun? Melko tasapaksua vyötäröosastoa etten sanoisi. Otetaan tähän nyt kuitenkin vielä sivuprofiilikuvakin, ettei katsojia niin kovin hirvittäisi:

Tästä lähdettiin liikkeelle lokakuun alussa ja Eukanuba Daily Care Overweight/Sterilized-ruokakokeilun alkaessa.

Eukanuba-testaus sopi siis meille, Luxille, kuin kirsu päähän. 
Ruokaa on tätä kirjoittaessa vielä reilusti jäljellä mutta testaus on sujunut positiivisissa merkeissä.
Ruoka on "höttöisen näköistä", vaaleaa, kevyttä kouralla sitä annostellessa - ja mikä tärkeintä; Luxille maistuu! Ei mitään kirsun nirpistelyä, ruoan vierastamista, ei mitään. Päinvastoin. Ulosteet ovat tiivistä ja tummaa sikaria, vatsa on pysynyt kunnossa koko testirupeaman ajan. Voi olla, että kuvittelen, mutta Luxin kikkarat eivät edes "haise" niin kuin kikkarat nyt pahimmillaan voivat...

Tervehdin ilolla koirille personoituja ruokia.
Jollei nyt liian hankalaksi mene. Kenzolassa itseasiassa tällä hetkellä kaksi laumasta (Viri + Huima) syövät "basicruokaa" (RC+Brit), ja kaksi (Hupi + Bali) lammasriisiä (Pro Pac) ja Luxi ainokaisena tätä Eukanuban Sterilized-ruokaa.
Tulen luultavasti jatkamaan Eukanuban syöttämistä Luxille. Jos se vain löytyy sen nettikaupan valikoimista, mitä käytän.
Koiranruoka on melko kilpailtu ala ja joskus tuntuu, että sen sisällä kuohuu liikaa. Tehdään diilejä ja sopimuksia ketjujen kanssa, on yksinoikeusmyyntiä ja sitä ja tätä kuluttajaa "hämmentävää". Yksi kauppa myy näitä merkkejä ja toinen kauppa toisia. Onko merkkejä ja ruokia ja laatuja jo liikaa? En ole koskaan "vannonut" jonkun tietyn ruokamerkin tai -laadun nimeen, koska tietyssä merkissä pysyminen on yllä kuvaamani lailla tehty joskus hieman haasteelliseksi.
Kuitenkin jos ruoassa yhdistyvät minulle tärkeät kolme asiaa; laatu ja hinta JA sen sopivuus koiralle, niin olen valmis ainakin yrittämään merkkiuskollisuutta.

Summa summarum.
Eukanuba-kokeilu on siis sujunut positiivisesti ja pääasiahan on, että se maistuu Luxille, jolle sen pitikin maistua. Otan pian uusia kuvia Luxin muodoista ja sitten pääsemme tekemään vertailuja.

Kiitos Eukanuballe ja Hopottajille, että pääsimme mukaan!


Huomatkaa "vetoketju" pussin yläosassa! Loistava keksintö. 
Olen ottanut Luxille erilliseen astiaan kerralla n. viiden päivän ruokamäärän ja pussia on säilytetty eteisen vaatekaapissa - missä se on säilynyt tämän vetoketjun ansiosta siististi ja "hajuttomasti".

Lopuksi hieman dataa ruoasta:
proteiini 22% rasva 7,6%
Ruokaan on lisätty kalaöljyä - niin muodikasta nykyään ja hyväätekevä vaikutuksiltaan sekä L-karnitiinia jonka on tutkittu vähentävän kehon rasvaa.

Lisätietoja tuotteesta: Severa
Kampanjasivu: www.hopottajat.fi/eukanubadailycare
#eukkis

26.10.2015

11 vuotta Hupia!

Ihan mahtavaa 11-vee synttäriä Hupille, eli Puupille. 
Nomen est omen - sanotaan, eikä syyttä. Hupille annettu kutsumanimi osuu sille kuin kirsu päähän, sillä niin nauravainen, iloinen, leppoisa ja leikkisä on Puupi! Vuodesta toiseen.
Siispä iloista syntymäpäivää - Happy Birthday Hupi  The Most Beautiful Whippet - on your 11th birthday.

Aamulla lähti Picjoken kanssa vähän lapasesta, mikä nyt ei varmasti yllätä ketään.









toivovat Anita, Viri, Huima, Luxi ja Bali! ja Picjoke

17.10.2015

Ääripäästä toiseen. Oletko koulutuksen suhteen vinkkiviidakossa?

Ei se mitään. Aika moni on.
Erehdypä keskustelupalstalle, jossa puidaan koulutusmetodeja. Kyyti oli aika hurjaa viimeyönä, kun sellaiseen keskusteluun menin ja eksyin. Vanhaa ihan hirvitti.
Eniten minua häiritsi se, että keskustelu meni aika nopeasti veitsien kalisteluksi ja siihen ikiaikaiseen suohon, jossa vastakkain oli johtaja ja lihapullakuiskaaja.
Ehkä tämä on koirankoulutuksessakin muotia, että tunnustetaan ääripäitä? Sellaiset keskitien kulkijat ovat liian mauttomia ja hajuttomia - edes osallistuakseen keskusteluun.

On varmasti totta, että uusia koirankouluttajia ja HaukkuHelp -firmoja puhkeaa kuin sieniä sateella. 
"Meillä koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen" ja sitten sinne viedään (karrikoitu esimerkki) koira, joka on purrut omistajaansa kuusi kertaa. Ymmärtääkseni monen koiran kanssa mennään sinne aika ÄÄRIpäähän, ennen kuin apua haetaan. Ensin on iloisesti naurettu, kun meidän Rekku niin söpösti haukkuu ohi meneviä polkupyöriä ja tottakai se nyt postimiestä puree pohkeeseen, koska postimies on hiusrajaan asti tatuoitu ja minäkin pelkään sitä jnejne. lässytystä ja koiran käytöksen selittelyä.

Koirankouluttajat ja RekkuRatkaisu -firmat ovat hieno idea, mutta harvalla heistä on todellisuudessa aikaa pureutua ja syventyä kulloisenkin metsässä kasvaneen Penin tapaukseen useiksi kuukausiksi. Tai olisi, mutta onko omistajalla resursseja ja rahaa maksaa kenties 10 käyntiä ensihätään, kun ensin käydään Penin lapsuus läpi ja sitten puidaan kolme tuntia sitä, että miksi pyörä on sille mörkö? Varsinkin kun harva koiranomistaja osaa oikeasti lukea (!!!) koiraansa tai selittää sen vinksahtaneita käytöstapoja, että mistä kaikki oikein alkoikaan?
Ja vielä; jos ongelma on kehittynyt vaikkapa kolme vuotta, niin ei sitä nyt ihan parilla koulutuskerralla pois kitketä.
Voi myös unohtua kertoa vastaanotolla, että on muutettu seitsemän kertaa, laumassa on käynyt kahdeksan rescuekoiraa, isäntäkin on vaihtunut kolmasti ja jokaisella oli erilainen tapa suhtautua koiraan. Yksi saattoi vähän potkaistakin, vaikkakin vahingossa, toinen ylenkatsoi ja kolmannelle Peni oli ilmaa. Miten on muiden perherutiinien laita? Onko niitä? Käydäänkö koiran kanssa edes kunnon lenkeillä? Onko sitä sosiaalistettu ja niin edelleen. Ei ole välttämättä aina ihan helppo osata kertoa sitä koiran historiaa, kun ei olla oikein kosketuksissa itseenkään... Penin piti tulla lenkkikaveriksi ja olla turvana ja lasten leikeissä mukana opettamassa teletapeille vastuuta ja nyt se pissaa sisään eikä anna leikata kynsiä vaan puree ranteeseen. Miten tässä näin kävi?

Ongelmat ovat usein monisyisiä ja ratkaisujen odotetaan olevan yksinkertaisia. 
Todella harva koiranomistaja jaksaa paneutua koiransa psyykeen ja/tai löytää siitä yhtymäkohtia menneisiin tai nykyisiin tapahtumiin. Valitettavasti koiranlukutaitoakaan ei usein osata, ei hallita. Koiraa inhimillistetään, paapotaan, lässytetään ja sen usein idioottimaista käytöstä selitetään parhain päin.

Voisi ajatella, että nykyään koirien jalostuskin on jossain määrin ääripääjalostusta. Monessa rodussa kolkutellaan jo viimeisen tuomion ovia ja jollei toimenpiteisiin ryhdytä, on rotuja, jotka ovat kuolemassa sukupuuttoon - ja syynä on ihminen. Niin, ja puhumattakaan siitä, että on rotuja, jotka ovat kuolemassa "omaan mahdottomuuteensa", ikävä kyllä. Mutta nämä eivät nyt liity käyttäytymiseen niinkään vaan ulkomuotoon. Kuitenkin kuten ihminen muokkaa ulkomuotoa, ihminen muokkaa myös käytöstä. Mutta sitä ei oikein mielletä niin?

Koira, rotu, käyttötarkoitus, käyttäytyminen - on monen asian summa.
Siksi on mielestäni hassua ja äärimmäisen mutkat suoriksi vedettyä yrittää "ratkaista" vetäminen kuonopannalla, yletön haukkuminen sitruunalla ja remmiräyhä selätyksellä. Tai lihapullalla. Vai oliko se "kuiskaamalla"? Ainiin, ja onhan meillä Amerikan maalla sihauttelijakin, nyt onkin myynnissä ihan sihautuspulloja. Jollei itse kehtaa sihautella. Minä kyllä kehtaan.

Minusta Kunnon Johtajuus ja Lihapullakuiskaus eivät tappele keskenään eikä toinen välttämättä sulje pois toista tai kumoa toista? Kunnon Johtajalla voi olla melkeinpä paremmat lihapullat (niitä saa nykyään aurajuustotäytteelläkin) ja Lihapullakuiskaajalla voi olla oikein tomerat otteet koiriinsa muuten?

Jos siis mietit koiraongelmasi tai ongelmakoirasi kanssa yhteydenottoa koirankouluttajaan tai Sörnäisten Seudun Susikoirakuiskaajiin - niin avoimin mielin. Luultavasti saat yhdestä paikasta yhtä mallia ja koulutusvinkkiä, toisesta toista ja kolmannesta kolmatta.
Tässä tämä onkin.

Mikään koirankoulutusSUUNTA tuskin on yksin oikea tai anna auvoa elämäänne. Luultavasti sen tekee
yhdistelmä, joka sopii juuri Sinun koirallesi. Tämän yhdistelmän löytäminen voi olla muutaman mutkan takana, mutta uskon, että matkallanne, mutkissa kulkiessanne, opitte yhdessä paljon. Ihan vaan kuuntelemalla toinen toisianne hitsaudutte hiljaa yhteen ja padot aukeavat. Taajuus, kumpaakin tyydyttävä toimintataajuus löytyy.

Haluaisin, että jokainen lukee keskustelupalstoja avoimin mielin, eikä hiljaa paheksu tai omi karrikoituja esimerkkejä; "selätystä", kuonokopan käyttäjää, lihapullakuiskaajaa. Hyvän johtajuuden vastakohta ei ole Lihapullakuiskaaja. Ne voivat kuulua ihan hyvin samaan lauseeseen. Ja persoonaan. Kummankaan ei pitäisi väheksyä toista tai irvailla toiselle?

Mitään tuloksia, missään, ei koskaan tule heti. Mitään taitoa ei opita viikossa.
Ei töissä, ei parisuhteessa, ei kakun koristelussa. Miksi koiran kanssa pitäisi? Ei ole oikotietä onneen, on vain yhdessä testattuja toimintamalleja, joista yksi tai kolme tai niiden yhdistelmä, sopii. Soisin, ettei yksikään koiranomistaja kumartaisi vain yhtä koulutusmetodia pyllistäen toiselle. Soisin, että johtajuuden korostamisessa olisi tilaa myös lässytykselle ja kukkahattutätienkin kasvatussuunta saisi kannatusta. Monella kukkahattutädillä nimittäin on tarkemman tarkastelun jälkeen aika vinhoja, vinkeitä ja monipuolisia, rohkeita persoonallisuuksia!

Lopuksi.
Muista, että koira on koira. Sillä on tietyt vietit ja vaistot, tietty perimä ja se imi kahdeksan ensimmäisen elinviikkonsa aikana hurjasti dataa kovalevylleen. On lopulta sinun tehtäväsi testata ja nähdä, onko esiasennettu Vista sittenkään paras yhteiseloanne ajatellen, pitääkö sinun päivittää ensin Windows 8 vai menettekö yhdessä suoraan kympin pariin. Hienoa, jos osaat itse, mutta ei ole häpeä pyytää apua ja vinkkejä osaavammilta. Kun etsit koulutusapua, ota selvää kouluttajien "käyttöjärjestelmistä" ja etsi sellainen, josta sinulla on esitietoa tai jonka ajattelet sopivan parhaiten koirallesi ja sinulle.
Ainiin, meillä muuten toimii ihan hyvin kana-Frolicin puolikas. Mutta se mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi teillä. Ja heitä se ääripääajattelu roskikseen. Mustan ja valkoisen välissä on taas TÄSSÄKIN miljoona harmaan sävyä.