Kuinka pitkä on maltti? Helposti vaikka vuoden, kaksi.

Koiramme syntyvät eri vuodenaikoina.
Joku syntyy talvella, toinen keväällä ja kolmas keskikesällä. Syntymäajat vaikuttavat jossain määrin koiriemme luonteisiin - onko keskellä talvea jaksettu hiihtää pitkin maita ja mantuja sosiaalistamassa pentua tai onko Tuomarinkartano sopivasti pennullemme auki.
No ei ollut.

Capri tuli Suomeen 15-viikkoisena.
En ole koskaan nähnyt missään koiran dokumenteissa niin paljon leimoja kun niitä oli isketty Caprin papereihin. En ole aivan varma, onko leimat isketty ihan "tosissaan" vai onko ajateltu, että mitä enemmän leimoja, sen parempi. 

Oli leimoja tai ei - hyvin harvoin koira on heti valmis.
Minkään suhteen.
Toisinaan sattuu niin, että käsiin osuu esim. Maui. Maui näki vieheen ja syöksyi oitis perään kiitolaukkaa, tappoi vieheen, vereennytti sen, koska pentulegot lähti ja siirtyi melkolailla lennossa moottorille. Koppeja liki tarvitsi harjoitella lainkaan, koska jätkä oli luonnonlahjakkuus.
Kuitenkin noin yleisesti 98%:sti pentuja pitää ohjeistaa, neuvoa, luotsata, tsempata ja kuulostella.

Tässäpä niitä leimoja. Varmemmaksi vakuudeksi.

Kuulostelu on usein avain kaikkeen.
Aistit pitää olla auki, kanavahaku kohdillaan. Onko alusta-arkuutta, pelottaako lenkkipolulla satunnaisesti paikallaan seisovat koirat/ihmiset, miten suhtautua riviin kottikärryjä. 

Pentu voi hyvin äkkiä kehittää jänskätyksen ja sen poiskitkeminen saattaa olla pitkäkestoista. Toisilla on kovempi pää, mieli ja huihai-asenne, toisilla jutut jumittavat.

Caprin ensimmäiset viehetreenit olivat aika legendaariset.
Minulle oli sattunut peräkkäin kaksi helppoa kaveria, Maukka ja Samppa nimiltään. Käsivieheen perässä kerta, kaksi ja moottorille. Samassa koppiin ja sitten oltiinkin jo ratakisoissa. Kovin suoraviivaista. Mutta Caprin kanssa mentiinkin pitkän kaavan mukaan, maltilla ja ajan kanssa. Koiraa kuunnellen ja makustellen. Välillä kaksi askelta eteen, yksi taakse.

Nimittäin ensimmäiset pari viehetreeniä kaveri lähinnä raapi maata ja haisteli ilmoja. Saattoi jopa kyyhöttää ja pyytää, että "josko kotiin lähdettäisi, koska tämä homma ei ole mua varten". 
Oli eräs Osmo, jolle naurahdin, että "kyllä se kotona jugurttipurkkeja jahtaa". Osmo siihen, että "no otapa purkit mukaan ensikerralla".
Vähän ajattelin sen olevan vitsiksi tarkoitettu lausahdus, mutta niin vain löysin itseni solmimasta tyhjiä purkkeja pakettinaruun - ja tekeleen vein seuraaviin treeneihin. No sinnepä se Capri meni, purkkien perään. Kokeiltiinko kerran, kaksi - en enää muista. Sitten mentiin moottorille ja nähtiin sellaista pukkihyppelyä vieheen perään ja heti äidin luokse; "teinkö mä hyvin" tai "oliko vielä jotain muuta"? Toisella vedolla Capri ei enää edes vaivautunut. Vieheinto oli puolinaista.

Koira vedettiin pois radalta ja Kartanon treeneistä.
Mentiin kotiin ja laitettiin mietintämyssy päähän.
Capri osoitti merkkejä siitä, että se ei tykkää muista kuin äidistä. Capri huolestui jos olin lenkillä puolen metrin päässä. Kehässä se oli hiukan huolissaan, jos vaikka mörökölli vie ja vie äidinkin ja molemmat eri paikkoihin.
Aloin laulella. Kehuin ja laulelin. Kovasti kehuinkin. Capri kasvoi ja kehittyi - ja niin kasvoi myös sen luonne ja itsevarmuus. Äidin kanssa oli sittenkin kivaa, koska äiti oli niin kiva ja kehui ja lauloi. Ja otti syliin ja silitti. Ja selitti. 

Tuli uusi kesä.
Eräs Caprille Hyvin Tärkeä Henkilö, PT yrityksessä Viehe Tutuksi Oy - muutti lähelle salaisien laitteiden ja muovisuikaleiden kanssa. Pienestä ideasta ja ehkä heitostakin kasvoi suunnitelma. Sain äärettömän hyviä vinkkejä vietin kasvattamiseen - koska TIESINHÄN, että siellä se on, vietti. Se vain nukkuu.

PT teki Caprille muutamat tiiseritreenit, joissa koira oli hihnassa ja viehettä vedettiin sen ohi, mutta koiraa ei päästettykään jahtaamaan, edes vähän. Koska sen haluttiin heräävän ruususen unesta. No sehän heräsi. Treeni treeniltä koira innostui lisää ja lopulta se hyppi jo parkkipaikalla ennen itse treeniä PT:tä vasten, että "suikaleet esiin, mä tiedän, että ne on sulla siellä kassissa"!!! 

Jotain takapakkeja tuli - kun ei aina oltu varmoja koiran valmiuksista, mutta koskaan ei (onneksi) tehty mitään peruuttamatonta - vaan tiplun jälkeen tuli aina onnistuminen.
PT antoi tarkan toimintasuunnitelman aina tiplujenkin jälkeen ja niitä noudattamalla PLUS antamalla aikaa aivoille työskennellä ja surruutella tapahtunutta, alettiin lähestyä maalia.

Talvella ajoimme jonnekin lumen saartamaan kolkkaan kokeilemaan yksi kokonainen vieheenveto, mutta se ei ihan mennyt sekään suunnitellusti.
Caprille tuli viehehukka ja se lähti loikkimaan kuusitoistametriseen lumeen takaisin lähtöpaikalle. Viisi viisasta miestä päätti kuitenkin vetää sille lähtöpaikalta pienen tiiserin toiseen suuntaan ja Capri älysi, että tässä voi tehdä pienen lisälaukan ja viisaat miehet sanoivat, että kisoihin vain. 

TÄNÄ KESÄNÄ PTkin sanoi, että "voit ilmoittaa ihan hyvin jo kisaan". Lopulta minua taisi jännittää ja arveluttaa koiraa enemmän, sillä olen koko vuoden hillunut mailla ja mannuilla mutta yhteenkään maastokisaan ei oltu vielä päästy...

Kunnes.
Eilen se sitten tapahtui.
Lähdettiin soitellen sotaan ja siitä seurasi silmän kostumista niin PT:ltä kuin allekirjoittaneeltakin. Capri juoksi maastossa neitsytmatkansa, ja hui miten juoksikaan. Minun silmään kevyesti, vaivatta, innolla ja antaumuksella ja otti vielä SERTinkin. Minun yhdeksästä maastossa kisanneesta whippetistäni ensimmäinen, joka nappaa ensikisassaan sertin.

PT kyynelehti lähtöpaikalla. Minä pyyhin vettä silmistä myöhemmin autossa. 

Niin siis.
Kuinka pitkä on maltti. Tarvittaessa vuoden, helposti kaksikin. Muistakaa se, te senkin pöljät jotka haluatte kaiken nyt ja heti. 

Capri, olet timanttia. Ihanaa, että olet just mun ja ollaan samalla kanavalla. Ja ihanaa, kun ollaan maltettu kaikki kolme. Sinä, minä ja PT.
Kiitos Suvi, kaikesta.

Kuvat omista kuva-arkistoista: Antti Ruotsalo, KaSin kuvatehdas, oma kamera ja kännykkä 

Maltti on valttia.

Pienet pennut kysyvät meiltä malttia.
Välillä kun kysytään jo ihan 8-viikkoisesta, että "millainen luonne sillä on" ja jos vastaakin, että "en minä vielä tiedä" niin kyllä nyt kuuluisi villejä arvioita ainakin esittää. Lokerointia tehdään jo!
Ja usein jo pennun kuuluu hyppiä heti ihmisiä vasten, mennä pelotta kohti puuhkaniskaisia schäfereitä ja ottaa kaikki ympärillä oleva haltuun kuin pikkuvanha whippet konsanaan. Pelotta, avoimin mielin ja tulta päin.

Minulla on ollut ilo omistaa useampikin herkkäsieluinen whippetin aihio.
Milloin on jännittänyt rekka-auto, ostoskeskus tai autossa matkustaminen. Mustat koirat ovat olleet mörköjä, ihmiset outoja ja uudet tilanteet arveluttavia. Yksi ei tykkää kun taputtaa päähän, toinen kun katsoo suoraan päin ja kolmas pitää sateenvarjoja epäilyttävinä. Minulla on ollut myös ilo omistaa useampi herkkäsieluinen whippetin aihio, joista on kasvanut sangen itsetietoisia aikuisia!

Ajan kanssa.
Hyvä tulee useammankin asian suhteen.
Tätä ei voi kylliksi alleviivata. Pentu ei ole aina heti sinut kaiken kanssa. Vaikka se olisi kotona avoin ja rohkea se voi haukkua Vantaan Sanomien postikärryt pystyyn, hälyttää jokaisesta vastaantulevasta koirasta kimeästi ja miettiä sähköovien äärellä pitkän tovin. Kaiken tämän hämmästyksen äärellä on tuikitärkeää ihan vain TUTUSTUA siihen omaan pentuun ja sen ajatusmaailmaan ja edesottamuksiin. Rakentaa luottamusta. Se on kaiken jatkotekemisen perusta.

Yhteinen luottamus kun syntyy yhdessä.
Yhdessä mennään ja tehdään.
Kun lapsikoira luottaa sinuun ja siihen, että et vie sitä surman suuhun tai moottorisahamurhaajan käsiin - se on jo hyvä lähtöpiste kaikelle muulle. Kauheasti kehutaan. Suomalaiset ovat arkoja kehumaan ja päästelemään suustaan ihkutuksia ja tsemppejä kun on yleisöäkin ympärillä. Mutta rohkeasti vain. 

Aina ei ole karkkia taskussa.
Silloin sanotaan HEI WAU HYVÄ ja HIENOSTI. Kehutaan ja sanotaan ääneen: SINÄ OSASIT! Ehkä jopa jankataan, että EI OLE MITÄÄN HÄTÄÄ, pärjäät kyllä. Sitä pieni tarvitsee. Kehua ja tsemppiä kohdata maailman kaikki ihmeet. 

Malttia ei siis saa K-kaupasta eikä Prismastakaan.
Maltti tehdään yhdessä pennun kanssa. Silmät, korvat ja aistit auki. Yhdessä se (maltti) myös kasvaa ja yhdessä se tuottaa hedelmää. Banaaneja ja aprikooseja!

 

Minulla vähän tänään sydän suli kun hetken mielijohteesta tuuppasin pienenpienen Ibizan Karin kätösiin.
Huikea pieni tuttavuudenluontihetki. Hitaasti, eleettömästi ja koiraa kuunnellen. 
On voitava nähdä koiran kasvu, sen edellytykset ja oivallukset. 

Koirien kanssa jaksan olla kärsivällinen. Se on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Kun annat aikaa ja malttia lopussa kiitos - siis koira - seisoo. Omilla raajoillaan, elämälle auki.

Kuvista kiitos Nelly ja Pirjo. 
Karille erityiskiitos - kun antaa malttia, saa malttia. 

Syksy saa.

Vai saako.
Jotenkin äkkiä oli kevät, vielä äkkiämmin kesä ja sitten alkoivatkin jo syksyn tuulet puhaltaa. Muutamalla lenkillä on ollut jo varsin viimaisaa - toki Hakunilassa on aina - ja noin sadalla lenkillä olemme myös kastuneet sukkia myöten. Koirat viiksikarvoja myöten.

Harvoin elämä on myötäistä, mutta kovat vastatuulet ja litran kokoiset sadepisarat voisivat joskus kiertää meidät kaukaa. Tiedättehän sen ilmiön, että TUOLLA edessä on aivan sininen taivas, mutta PÄÄLLÄSI on mustaakin mustempi sadetta täynnä oleva hattara. 

Kävin Mustafan parturituolissa paristi, koska oma parturini oli aina varattu tai piilossa takahuoneessa.
Tästä seurasi nyt se, että minun pitäisi hakea viikon kuluttua Mustafalta tuliaisbaklavaa, enkä edes tiedä pidänkö siitä. Siis baklavasta. En ehkä siitäkään, että parturi tuo minulle lomamatkaltaan tuliaisia. Kävinkin taas tutulla parturillani, olihan hän tullut pois takahuoneesta. Tuli etiäinen Haagasta. Paikallinen pizzerian omistaja kysyi: "missä sinä ole ollut" - ja nyt tuttu parturini kysyi saman. En osannut valehdella hänelle ja kerroin baklavastakin. Se on kuulemma KAMALAN makeaa ja sitä ei voi syödä. Ja nyt olen siis kahden parturin loukussa ja toinen heistä raahaa minulle käsimatkatavaroissaan YLTIÖmakeaa baklavaa. 

No, onneksi oma parturini tuli pois takahuoneesta, sillä he nailed it.
Tukka on niin mintissä kun olla ja voi ja tänään kilpailimme parhaasta leikkuusta yhdessä Karin kanssa. En ole aivan varma kuinka montaa muotoilutuotetta Kari käyttää, mutta minä käytän neljää. Parturit ovat kuitenkin molemmilla kaupungin parhaat!

Lauma alkaa pikkuhiljaa hioutua yhteen.
Ibizan ykköskaveri oli heti tietysti Capri - mutta lapsen kanssa ovat painineet myös yleensä jäykkä ja ajoittain totinen Bali sekä laiskasti innostuva Maui. Tuo laumani kintereenpurija. Samuilla kesti syttyä ja hyväksyä uusi alati pissivä ja paperia jatkuvasti riipivä piraija laumaan - mutta ovat jo parin viikon ajan ottaneet kunnon sumopainia. Huikean hienosti kyllä kaikki tulevat toimeen. Ehkä jopa vähän liiankin, sillä Ibiza käy rouskuttamassa ihan jokaisen (!) ruokakupilla ilman, että siitä tulee sanomista! 

Ihana 10,5-vuotias Bali on käynyt vaivihkaa napsimassa kaksi veteraaniserttiä kehistä.
Tänään oli liian pyöreä pylly ja taisi takarystinki kyykätäkin kuin 400.000 ajetulla 6-paikkaisella Opel Corsalla johon on ahdettu anopitkin mukaan. Olimme Balin kanssa useamman vuoden pois kehistä, mutta kävin kärvistelemässä Koiranetissä ja totesin sen saaneen edellisen EH:n vuonna 2016. 

Bali on verraton veijari kotioloissa, kellontarkka ruoka-ajoistaan ja suloinen kieppinukkuja lusikassa. Kiltti, uskollinen ja viisas veteraani!

Capria on vetreytetty tänä kesänä Sannan lempeissä käsissä.
Capri on nauttinut silminnähden.

Vielä on parit kinkerit edessä - ja sitten ansaittu talviloma!

Ibiza pulleutuu ja kasvaa (ihanan) hitaasti.
Ihmettelen, että siitä sai näin pullean makuukuvan. Ibiza on skarppi, innokas ja kekseliäs nuori mies. Jännä nähdä mitä kaikkea siitä kasvaakaan!

Eipä sitten muuta kuin taas hakunilalaiseen YLÄmäkeen - niitähän täällä riittää!

Lopuksi. Olkaa armollisia koirillenne - ja itsellennekin. 

Olenko käyttänyt jo kaikki otsikot?

Kuten sussiunakkoon, kun on vauhtia ja vauhtia piisaa ja onpas vauhtia ja kylläpäs taas mennä huristettiin?

Täytyy kyllä sanoa, että vauhdikkuuden pyörteissä mennään, aina vaan. Mikä toki on ihanaa ja jollei olisi ylämäkiä, niin ei tarvitsisi hetkeksikään välillä edes pysähtyä. Olenko kertonut, että Hakunilassa on paljon ylämäkiä? Otapa viisi whippetiä matkaan, ja vedä niitä perässäsi ylämäet. Sillä jollen ole kertonut, niin ne vetävät alamäkeen ja ylämäkeen tullessa NIITÄ saa vetää. Lisäksi kolme on vasemmassa rotvallissa, kaksi oikeassa. Muistutan vesitasoa, kun yritän tasapainotella niiden välissä.

Kävimme Luigessa.

Yrittämässä Caprille Viron valioivaa serttiä elokuun puolivälin huitteissa. Lauantaina sertit olivat loppu ja sunnuntaina SA:t. 
On muuten jännä. Kun et odota mitään, jotain aina rapsahtaa otsikkoon ja kun olet liikenteessä kovilla odotuksilla, onhan matka maksanut miljoonan, saat kotiutua häntä koipien välissä. Sillä kuuluisalla maitojunalla. Mutta Samppa Linnalla on AINA hauskaa! Ja se on pääasia.

Mutta mikä parhainta.
Ibiza teki neitsytmatkansa. Se keekoili laivan kannella korviaan tuuletellen ja ihmetteli kaikkia tsiljoonia käden ojennuksia; "saako sitä silittää" ja tokihan sai, kun oli hiukan päässyt rypistymään. Mutta Ibiza ei usko kaikkiin kädenojennuksiin, että MIKSI ja mitä niiden takana on? Siispä se päätti välillä perääntyä ja välillä sanoa kimeän VÄYn, koska ohitse käveli puuhkaselkäinen tuntematon koira. 

Kolmekymmentä eripituista ja - mallista ihmistä aina teletapista kaksimetriseen kävi Ibizaa moikkaamassa, joten hyvää treeniä tuli siltä osin.

Toisaalta mikä kamalinta.
Oli se, että kun olet vastasyntyneen pennun kanssa liikkeellä, niin sitä pissan ja kakan määrää. Ohhoijaa. Ensimmäiseksi käytiin tiristämässä sikarit makuuhuoneen sängylle. Päiväpeiton päälle. Onneksi olivat mallia kireä sikari ja helppo korjata. Jossain vaiheessa pissattiin sänkyjen väliin, eteiseen, keittiöön ja kylpyhuoneen matolle. Voi luoja, että se ennätti. Vaikka minä menin perässä kuin haukka. Kun silmä vältti, niin LIRAUTUS ja päälle viaton ilme. En se minä ollut. Se oli Börje.

Vielä kamalampaa oli eksyä tallinnalaiseen karkkikauppaan.
60 pömpeliä täynnä karkkia ja myyjä vuolaasti esittelemässä vieressä, että mikä makeinen maistui vesimelonille, mikä guavalle. Lopulta karkkeja oli 20 euron (!!!!!!!) edestä ja makuina oli lähinnä wc-pönttö, lehmän sierain, vettynyt t-paita, ummehtunut ullakko ja rotankolo. Kaikkea ne myyvätkin. Ja mihin hintaan.

Onneksi löysin CROPP-nuorisomuotikauppaan ja saatoin ostaa sydämen kyllyydestä sarjakuvapaitoja persoonallisin printein.
Juuri sopiva kauppa minulle, liki kuuskymppiselle. Harmi, että sitä yhtä sarjakuvapaitaa ei ollut minun koossa. Olen kyllä googlannut kyseisen kaupan jo, mutta eivät myy kuin Baltiaan. 

Luigesta luikerrettuamme kotiin, oli edessä Heinolan näyttely.
Miedoin odotuksin sinne, sillä lopulta kehässä edusti 86 koiraa. Caprin kanssa näytellessähän ei tylsää näyttelyä ole. Milloin se heiluttelee etujalkojaan kuin kutoisi hämähäkinverkkoa, milloin se peitsaa ja milloin pomppii. Ihanaa variaatiota! Lanne on ollut pojalla kovasti jumissa sitten ruotsineidon (syntyi 6+3) ja hierojat pitkin pääkaupunkiseutua ovat saaneet työskennellä kireiden kalvojen kanssa oikein tosissaan. Koska Caprin päähän ei ole asennettu tietokonepiuhoja, voimme vain arvailla, mitä sen päässä liikkuu, kun pomppu lähtee. Tai peitsaus valikoituu hetken askellajiksi. 

Jollain masokistisella tavalla nautin sen esittämisestä.
"Koskaan ei tiedä millainen päivä on tänään". Ajatella, jos veisi robottia kehään. Ei olisi mitään jännitysmomenttia. Ei mitään, mitä yrittää selittää itselleen tai kehänlaidalle. Ja Heinolassahan: "his not muuving enimoor well nau". Ja kättely PU5-sijalta ulos kehästä.

Mutta kun kutsu kävi serttikehään, ja edessä oli vieläpä "jänis", niin Capripa lähti baarwaxanille. Tuomarin ilme olikin nyt muikea hänen sanoessaan, että "nau hii muuvs ögein veri well". Ja serttihän sieltä pläjähti ja valioituminen Suomeen.

Pitkän kaavan mukaan on menty.

Balttiaa pitkin poikin, peräpukamat kovilla ja nilkan imunesteitä kerryttäen, reisikramppien varjostaessa yöunia. On hierottu, veivattu ja relaksoitu. Pompittu, peitsattu ja sitten taas ravattu silmiähivelevästi. Varaserttejä pokattu kolmasti. Nyt kun se sertti sitten pätkähti, niin "pitäisi olla kolme". En aina tiedä itkeäkö vai nauraa. Joillekin mikään ei riitä, eikä koira ole minkään arvoinen tuloksiltaan, ellei sillä ole Mannerheim-ristin ritarimerkki, kutsu presidentin linnaan, takana kolme kuulentoa ja instagramissa vähintään 600.000 seuraajaa.

Loppujen lopuksi.

Se iänikuinen klousaus. Olen siunattu ihanilla koirilla, joiden kanssa on kaikkine puutteineen ja vahvuuksineen ihanaa touhuta, mennä ja kilpailla. Onneksi minä ja koirani löydettiin toisemme. Bali, Maui, Samui, Capri ja Ibiza.