24.12.2014

Lenkillä 23.12.

Liekö tälle vuotta kameraa ulkoilutettu viimeisen kerran, sillä loppulenkistä tekniikka sanoi surrrur, eli kuvia ei enää saanut. Objektiivi sahasi edestakaisin ja asettui "puoliasentoon" sulkien kaiken muun. Veikkaanpa, että pakkanen - kaikki -5 astetta - jämähdytti tämän Canonin. Kodin lämmössä kamera onneksi elpyi.

Tällaisia lenkkinäkymiä tällä kertaa:

Valmiina kiskomaan! Eturivissä omassa ylhäisyydessään Viri Thö Pirre ja takarivissä vasemmalta Bali, Hupi, Luxi ja Huima.

 Kenzola lumisten puiden ja pensaiden takana.

 Värikäs silta pomppaa lumitaustasta hyvin esiin!

 Heurekan sisäänkäyntiä.

 Tikkurilan korkein talo. Toistaiseksi?

 Puolipäiväruuhkaa Tikkuritiellä aatonaattona.

 Kaunista.

 Niin kaunista. Keravanjoki on jäässä paikkapaikoin.

Lopuksi tunnelmakuva Kenzolasta. Noin viisi vuotta vanha jouluvalo sanoi poks ja uusi oli saatava. Onneksi Tarjoustalossa oli ale, ja pyramidilamppu irtosi 15 eurolla.

Mitenkäs ne tämän vuoden lenkkilukemat? Tätä kirjoittaessa on marssittu 1775,4 km.
Jotta pääsisimme viime vuoden loppulukemiin (1803) meiltä uupuisi vielä 28 kilometriä. Päiviä on jäljellä 7, joten se on vallan mahdollista - neljän kilometrin päivävauhdilla. Nykyinen lukema 1775 km jaettuna 358 päivällä tekee 4,958 km/päivä.


Balin näyttely-(ja uinti)vuosi on pulkassa!

Jos Balilta kysytään, niin se varmasti viilettäisi mieluusti pulkka perässään pitkin Tikkurilan maisemia - pukisipa vielä nenäpäivä-nenänkin kirsunsa päähän ja kiljuisi ohimennen fasaaneille ja oraville.
Mutta oikeassa elämässä näytelmäkausi 2014 päättyi 6.12. Messukeskuksen sinisille kokolattiamatoille tulokseen ERI/2 SA. Ei huono, ottaen huomioon, että tuomari heltyi antamaan kaikkiaan 17 SA:ta, 60:n koiran jäädessä ilman.
Paljon kuulee kehänlaidalla kommenttia ERI-automaateista ja sitten kun SA:ssa pihistellään kukaan ei oikein sanokaan enää mitään. Kyllä niitä SA-ruusukkeita sitten lasketaan, kun "tuomari antaa niitä kaikille"; eiks siellä kaikki saanu sa:n -tyyliin. No, kuka laskee mitäkin. Parhaimmat tietysti pisteitä, ne, jotka keulivat whippetlistoilla. En tapaa harrastaa mitään vuosianalyysejä, kunhan tyydyn toteamaan, että "vuotemme oli värikäs". Lisäksi note to self-henkisesti pyydän kaikkia harrastajia antamaan aikaa koiralleen. Siis Aikaa ja aikaa. Aikaa yhdessä tekemiselle, tutustumiselle ja yhteen nivoutumiselle. Ja sitten aikaa kasvaa aikuiseksi, täyttyä, asettua ja muovautua.

Oikeastaan on aika hauskaa omistaa "underdog", koira, joka ei ole mistään leiristä eikä kuulu mihinkään leiriin. Koira, joka ei edusta mitään valtavirtatyyppiä, jonka isä ei ole The Sire ja kennelnimi The Kuuluisa.

Ja on ihan julmetun hauskaa omistaa Maailmanvoittaja-ROP, koira, joka voitti 144 lajitoveriaan elokuussa Helsingissä!! En anna ikinä itseni unohtaa tuota huikeata päivää kaikkine momentteineen. Niitä riitti!

Balin vuoden 2014 yhdeksän näyttelyä sisälsivät yhden EH:n, 6 SA:ta (MV:ssa ei jaettu SA:ta), 3 serttiä, 2 varaserttiä, yhden ROPin ja yhden VSP:n.



Kiitos tästä kuvasta Kuvaajien Kuvaajalle, Antti Ruotsalolle ja iso käsi Pia Mannilalle, joka suostui seisottamaan Balia hetken Messukeskuksen kehien tauolla. 

Lisäksi Balin vuosi sisälsi uuden harrastuksen aloituksen; nimittäin uimisen! Tästä lämmin kiitos Pirjo Muhoselle, joka kutsui meidät mukaan veden pyörteisiin ja iloihin!
Sinne se molskahti Bali Hyvinkään Onnenkoiran 16-metriseen altaaseen ja polski menemään huimaa vauhtia:



Koko uintikööri 13.12.: Pirjon tytöt ja Bali.

Bali pääsi uimaan vielä yhden tytön liiveihin, nimittäin Vi'waun Udaya synnytti 16.11. 2+4 pentueen jonka isänä komeilee Bali. 
Lapsoset ovat tätä kirjoittaessa 5,5 -viikkoisia.

Balin vuosi oli lopulta melkoisen tapahtumarikas - muuttuihan elokuussa kotiseutukin.
Bali toivottaakin kaikille omasta puolestaan Oikein Antoisaa ja Tapahtumarikasta ja Iloista Uutta Vuotta 2015! Nähdään taas!

Luemme lehteä ja askartelemme joulukortteja.

Facebook on tehnyt eräästä Matti-whippetistä sangen suositun kaverin.
Mattia onkin haastateltu niin omaan lehteemme kuin juuri ilmestyneeseen Lemmikki KOIRA -lehteenkin. Lehti oli ehdottomasti saatava ja positiiviseen "Matti-ilmiöön" tutustuttava tarkemmin.
Lehti löytyikin jo toisesta kaupasta, Hakunilan Äsmarketista. Hyvin positiivinen ja kiva juttu oli Matista tehty. Juttu sai allekirjoittaneen hymyilemään ja hyvälle tuulelle - ja varmasti monen muunkin! Matilla se menee ilo häntään ja kun jokin asia oikein sapettaa kotona ollessa, niin Matti pakkaa häntänsä ja muuttaa toiseen huoneeseen, kunnes mieli taas asettuu.


Lehdestä tuli sitten poimittua myös yhtä ja toista muuta silmään osunutta - ja naputanpa tässä toimittajahenkisenä muutaman tiivisteen:

"Floridan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan koirat huomioivat paremmin rapsuttelevat ihmiset kuin ne, jotka käyttävät vain sanallisia kehuja. Silittelevät ja rapsuttelevat ihmiset saivat pidettyä koiran mielenkiinnon yllä huomattavasti pidempään kuin vain sanallisesti kehuvat. Koirat vaikuttivat viihtyvän paijattavina vaikka loputtomiin. Tutkimuksessa selvisi, että sanalliset kehut kiinnostavat koiria lähes yhtä vähän (!) kuin se, jos ne jäisivät ilman mitään vuorovaikutusta."
teksti: Niina Kinnunen


"Koira voi nuorentaa omistajaansa fyysisesti ja psyykkisesti jopa kymmenellä vuodella. Skotlantilaisen St Andrewsin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että koiran omistaminen hidastaa ihmisen ikääntymisprosessia ja auttaa erityisesti iäkkäitä koiranomistajia pysymään fyysisesti paremmassa kunnossa. Tutkimuksen mukaan koiranomistajat ovat 12 prosenttia aktiivisempia kuin henkilöt, joilla ei ole koiraa."
teksti: Niina Kinnunen


Suvi Salminen kirjoittaa otsikon Taltuta ekologinen tassunjälki alla:
"Kuivaruokaa valitessa kannattaa välttää riisiä sisältäviä vaihtoehtoja, sillä riisinviljelyn ympäristövaikutukset ovat merkittäviä. Riisinviljelyssä syntyy runsaasti metaania, joka on hiilidioksidiakin huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu.
Vuonna 2012 Suomeen tuotiin yhteensä noin 50 miljoonaa kiloa koiranruokaa maan rajojen ulkopuolelta. Suurin osa ravinnon ympäristövaikutuksista aiheutuu alkutuotannosta, mutta myös ruoan kuljetus kaupan hyllylle aiheuttaa ympäristöä kuormittavia päästöjä.
Lähes kaikki markkinoilla olevat raakaruoat valmistetaan Suomessa ja raaka-aineet ovat useimmiten kotimaisia."


Sitten Kenzolan lempiaiheeseen; KOIRANKAKKAAN. Artikkeli kertoo siitä näin:
"Koirankakka maatuu keskimäärin parissa kuukaudessa. Muovipussin, johon jätökset usein kerätään, hajoaminen voi kestää satoja vuosia. Koirankakka ei aiheuta ongelmia luonnolle - se saattaa jopa toimia lannoitteena - mutta se on esteettinen haitta. Suomen järjestyslaki velvoittaa omistajaa keräämään koiransa jätökset hoidetulta alueelta,
- Mielestäni tämä on erittäin haitallinen sääntö. Monissa maissa muovipussit on kielletty lailla ja me käytämme niitä koirien jätösten siivoamiseen, ihmettelee professori Minna Halme.
Syksystä 2014 asti pääkaupunkiseudun sekajätteet on hyödynnetty Vantaan jätteenpolttolaitoksella sähkön ja lämmön raaka-aineena. Polttamisen kannalta kakkapussin materiaalilla ei ole merkitystä. 
Halmeen mukaan Suomessa on niin vähän koiria ja niin paljon viheralueita, ettei maahan jätetty koirankakka aiheuta luonnolle haittaa - se ei esimerkiksi huuhtoudu sadevesien mukana vesistöihin tai lannoita viheralueita liikaa, vaikka näillä syillä keräämistä usein perustellaan. 
- Ympäristön kannalta paras vaihtoehto on jättää koirankasa keräämättä. Esteettistä haittaa voi vähentää piilottamalla jätökset esimerkiksi kesällä kasvien ja syksyllä lehtien alle niin, ettei kukaan astu niiden päälle. Pensaan juureen potkittu koirankakka katoaa lämpimällä säällä hetkessä, Halme vakuuttaa."


Loppuun vielä hieman ajattelemisen aihetta ja positiivista vibaa joulukuun viimeisiin päiviin:
Lotta Penttinen, jonka kääpiösnautseri Pinkki voitti Kuono.fi:n match-shown, lähettää seuraavanlaisia terveisiä:
- Näyttelyitä kannattaa harrastaa pilke silmäkulmassa, jotta se olisi mukavaa sekä koiralle että omistajalle. Uskalla olla hassu koirasi kanssa. Äläkä pelkää epäonnistumisia, niitä tulee meille jokaiselle!
Matti-whippetin omistaja Karoliina Viitanen puolestaan kertoo:
- Whippetit ovat sielunpeilejä, jotka peilaavat omistajansa tunteita voimakkaasti. Jos esimerkiksi suututtaa ja kirjoittaa tietokoneella kovaäänisesti naputtaen, Matti pakkaa heti häntänsä ja lähtee toiseen huoneeseen evakkoon. Whippetit ovat myös huumorintajuisia ja kujeilevia. Jokaisella pitäisi olla oma whippet.



Kuvituskuvat Kenzolan joulukorttipaja: Imikimi ja PicJoke.

16.12.2014

Nimimerkki Läjään astunut teki sen taas.

Ja tietenkin Vantaan Sanomat.
Joka julkaisi Lukijan areena -palstalla 13.12.2014 nimimerkin Läjään astunut minut ääneen nauramaan saaneen jutun otsikolla "Lemmikit verolle".

Mukavaa, että Vantaan sanomissa ajatellaan lehteä pimeään vuodenaikaan plärääviä ja saadaan näin ihmiset hymyilemään - johan siinä ehtikin mennä pitkä tovi, ettei koirankakkajuttuja julkaistu ollenkaan. Ehkä toimitus vain odotti sitä napakymppiä - joka nyt saatiinkin:

Kunnat säästävät lasten kouluista, päiväkodeista, vanhustenhuollosta sekä muusta vastaavasta. Kissat ja koirat olisivat oiva kohde, josta voisi ottaa vähän verotulojakin ilman haittavaikutuksia. Jos pantaisiin koirat ja kissat verolle, saataisiin melkoinen paikkaus monen kunnan talouteen. Ainakin sillä voisi korvata edes lemmikkien aiheuttamia kuluja. Niiden puremien takia ihmiset käyvät terveyskeskuksissa ja ne aiheuttavat monille allergioita, sotkevat ympäristöä, saastuttavat sekä kuluttavat valtavat määrät ulkomailta tuotua liharuokaa ja tuottavat pakkausjätettä.

Miten kaunis ajatus, nimimerkki Läjään astunut. Koirat ja kissat ylläpitämään kouluja ja päiväkoteja! 
Itseasiassa muuten koirien kanssa vieraillaan päiväkodeissa ja vanhusten laitoksissa piristämässä asukkaiden ja lasten päivää. Jos totta puhutaan, niin aina silloin tällöin näiden kaverikoirien lisäksi valjastetaan etsintäkoiria etsimään metsään eksyneitä - usein vanhuksia ja lapsia. Miten olisi, voisiko kunnat vähentää paperinpyöritystä, byrokratiaa ja päällekkäisiä virkoja? Saisivatko kunnat tällaisesta säästöä? Jospa virkamiesten joukortti- ja joululahjarahat ohjattaisiin kouluihin? Kouluihin saataisiin muutenkin enemmän lapsia (ylläpitämään niitä) kun Suomi kaiken tupakanvastaisuuden ja Suomi tupakattomaksi -valistuksen sijaan julistautuisi koulukiusaamisen vastustajaksi ja sijaisia ei tarvitsisi olla jatkuvasti palkkaamassa burnoutin kärsineille opettajille, kun lapset keskittyisivät pahanteon, kiusaamisen ja sotkemisen sijaan opiskeluun. Näin voisimme saada Suomen nousuun. Ihan yksinkertaisella reseptillä. Vanhemmat opettaisivat lapsilleen tapoja ja lapset keskittyisivät kouluissa olemaan myös tuhlaamatta - lihapullat laitetaan suuhun sensijaan että niitä heitellään pitkin ruokalan seiniä.
Myös vanhainkodeissa voitaisiin hyödyntää näitä nykyajan villejä ja saamattomia lapsia. Jollei opiskelu kiinnosta, koulun omaisuutta tuhotaan ja vielä vieruskaveriakin kiusataan, niin lapsi laitetaan oppimaan työntekoa viikoksi-pariksi vanhainkotiin.

Mitä olen vuosien varrella joutunut käyttämään terveysasemien palveluja ja akuuttipäivystyksiä en ole kertaakaan tavannut purtua ihmistä niissä, sensijaan humalaisia (miehiä) joiden nenä on laitettu nakkikioskijonossa uuteen kohtaan kasvoja. Parhaassa tapauksessa kaksi tällaista nakkikioskitappelun "uhria" on mennyt päivystyksen ovelle tupakalle ja ruvenneet mäiskimään lisää toisiaan siellä. Mahtaako olla, ettei Pena ole suostunut antamaan Reiskalle tulta?

Pitäisiköhän laktoosi ja jauhon gluteeni laittaa ekstraverolle? Koivuista ja heinistä puhumattakaan. 
Sen verran paljon ne allergioita aiheuttavat. Vantaallakin on monia peltoja, joissa kesäisin vihannoi kauraa, vehnää ja ruistakin - ja ympärillä asuu useita heinille allergisia ihmisiä. Ei muuta kuin heinänviljely verolle, niin johan loppuu aivastelu.
Koirat tosiaan kuluttavat. Valtavia määriä ruokaa. Mutta mitä olen taas kauppojen jonoissa pistänyt merkille, niin uskomattomia määriä esiintyy kassojen liukuhihnoilla kaljakeissejä, tölkkejä, pulloja. Kaljaa ja siideriä kaikissa olomuodoissa, väreissä, pullotyypeissä, tölkeissä. Maanantaista sunnuntaihin. Aamusta iltaan.
Koirat pitävät osaltaan suurta teollisuuden alaa käynnissä. Se on totta. Uskon kuitenkin naiivisti, että tästä hyötyvät koirien lisäksi aika moni muukin instanssi. Ilman koiria ei olisi koko koiranruoka-alaa.

Nimimerkki Läjään astunut kysyy vielä ruokaan liittyen, että miksei ruoan alv:tä nosteta kuten sokerin, joka myös on ihmisille aivan turhaa.

Minusta Lemmikit verolle -tyyppiset mielipidekirjoitukset pitäisi laittaa verolle. 
Ne eivät ole enää pitkään aikaan tuoneet mitään uutta koiravastaiseen keskusteluun. Säännöllisen epäsäännöllisesti ehdotetaan koirille - nyt myös kissoille - verollepanoa miettimättä yhtään sitä omaa nenää pidemmälle asioita. Miksi vaivautua. Minä minä minä en ymmärrä koiranpitoa ja minä minä minä haluan ne verolle. Läjään astunut - voisikin koiravastaisuudessaan alkaa vaatimuksien sijaan muuttaa omaa ajatteluaan myönteisemmäksi ja tutustua vaikkapa ensimmäiseksi koirien terveysvaikutuksiin. Niiden kykyyn laskea verenpainetta, viedä omistajaansa lenkille ja koulutetaanpa Suomessa useita kymmeniä koiria vuosittain eri tavoin vammautuneille avuksi. Muiden koirien meriiteistä puhumattakaan; poliisikoirat, tullikoirat jne. Ja jos minä minä minä nyt ajattelee, että työkoirat on erikseen ja hyväksyy niiden pitämisen niin haistakoon kukkanen. Sellaisessa perheessä, jossa lapsien lisäksi on lemmikki, oppii lapsi ainakin teoriassa vastuuta ja luonnosta välittämistä kuin koiraton perhe, jossa Jani kuuntelee vain Metallicaa mustaksi maalatussa huoneessaan - muista välittämättä.

Läjään astunut jatkaa: Rahaa tuntuu riittävän kun enää ei riitä yksi koira, vaan niitä pitää olla kolme tai neljä. Aika erikoinen harrastus on seurata lemmikin ulostamista kadulla, sillä sitähän ne pääosin tekevät. Kaupungeissa koirat saavat tehdä tarpeensa suoraan ihmisten jalkoihin.

Kun ihminen alkaa harrastaa jotain, osaaminen, taito ja omistautuneisuus lisääntyvät.
Tästä syystä johtuen ne lemmikitkin lisääntyvät. Rahaa alkaa myös mennä kiihtyvällä tahdilla laumakoon kasvaessa - mutta jälleen on kyse valinnoista. Soittaako suutaan mieluummin siellä nakkikioskijonossa vai istuako pubissa päivät pääksytysten. Rahaa voi ohjata myös lentomatkailuun, autoiluun, kodin sisustamiseen, pihan hoitamiseen. Golfiin, postimerkkeilyyn tai koruompeluun. Kuka meistä määrittää sen, mikä on oikein tai riittävästi? Sinäkö? 
Seuraat ihmisten koirien ulkoiluttamista, ja silti olet astunut läjään? Omassa laumassani koirien ulostaminen osuu lenkin alkupäähän. Ensimmäisen puolen kilometrin aikana SEURAAN koirieni ulostamista ja kerään kakat pusseihin ja nakkaan roskikseen. Seuraavat 5 tai 6 kilometriä kyllä lenkkeilemme ihan katseet suuntautuneina eteenpäin, rupattelemme ohikulkijoiden kanssa, otan usein myös valokuvia, seuraan luonnon monimuotoisuutta ja nautin päivittäisestä ulkoilusta.
Kieltämättä itseänikin joskus sapettaa keskellä kävelytietä olevat kikkareet. Potkin ne usein joko rotvalliin tai kerään ylös. Omat koirani ulostavat minun SEURASSANI tien sivuun, pientareille. Tervetuloa nimimerkki Läjään astunut kanssamme lenkille - voisimme yhdessä miettiä hyviä verotuskohteita? Samalla voisin kertoa sinulle hieman lisää koiraharrastuksesta, sen monipuolisuudesta ja kaikesta positiivisesta mitä koirat tuovat muassaan! Minun kanssani ei hiljaista hetkeä tule - ja koirankakat sujahtavat pusseihin tuossa tuokiossa. 

Vielä vaaditaan koirapuistoja, kakkaroskiksia, jätehuoltoa ynnä muuta. Kyllä siinä on syytä ja varaa vähän maksaa niiden aiheuttamia kulujakin yhteiskunnalle. Poliitikot ovat sellaisia vellihousuja, että uskaltavat kyllä lakkauttaa kouluja, mutta eivät verottaa tällaista turhanpäiväistä kulutusta.

Jännää, miten tämä koiran omistaminen on sinun mielessäsi yksisuuntainen tie. 
Siitä aiheutuu vain rahanmenoa, vaivaa ja hammastenkiristystä. Positiivisia vaikutuksia et näe, tai niitä ei ole. Verollepano on oikotie onneen? Sietäisivät maksaa siitä, että koiria omistavat ja pitävät, perkele. Miten ihmeessä olet onnistunut linkittämään koulujen lakkauttamisen ja lemmikkien pidon yhteen? Eiköhän kouluja "lopeteta" ihan muusta syystä kuin lopettamisen ilosta? Uskalluksen kanssa sillä ei ole mielestäni mitään tekemistä. Jos turhanpäiväisestä kulutuksesta puhutaan, niin eikö kaljanlipitys ole sellaista? Varsinkin maanantaisin ja tiistaisin. Ehkä myös keskiviikkoisin. Miten olisi rakettivero? Se se vasta turhaa touhua onkin. Ampua rahaa taivaan tuuliin! Turhan työn vero? Jos huoltomies käy toteamassa vian x ja paikalla käy alan ammattilainen toteamassa seuraavana päivänä saman, ja tulee siitä huolimatta paikalle kolmantena päivänä ilman tarvittavia työvälineitä ja/tai tarvikkeita - niin TADAA, lisävero tähän ilman muuta! Rasismivero? Ilkivaltavero? Maito- ja kermatuotteiden lajitelmavero? Naapurista valittaminen -vero? Mustien huonekalujen tuottaminen -vero?

Kiitän kuitenkin lämpimästi Vantaan sanomia ja nimimerkkiä Läjään astunut. 
Näiden kirjoitusten lukeminen on aina yhtä hauskaa ja kuten kerroin, sinun kirjoitusta lukiessa nauroin ihan ääneen. Haluaisin ehdottomasti lisätä yhden veron vielä. Ahdasmielisyysvero. Siinä se on. Ei tarvitsisi vellihousupoliitikkojen enää lakkauttaa kouluja kun ahdasmielisyysveron myötä rahaa tulvisi ovista ja ikkunoista.

Kursivoidut tekstit nimimerkin Läjään astunut.
Kuvituskuva Team Kenzongos lähdössä kakalle.

7.12.2014

Elämäni koirat.

Facebookissa pyörii jälleen yksi haaste - Elämäni koirat. Se on siinä suhteessa hieman ikävähkö haaste, että siinä tulisi kertoa omin sanoin viidestä "elämäni koirasta" - mutta entäpä jos kaikki koirani ovat olleet elämäni koiria?

Onneksi on Blogger, jonne voi tulla melskaamaan sivu- ja kuvatolkulla. Ja sitten linkin voi laittaa Facebookiin. Että kertokaa te viidestä, minä kerron viidestätoista.
Tämä asia on nimittäin ihan painanut minua. On verkkokalvo paukkunut, pitäisi tehdä sitä ja tätä ja hoitaa tämä ja tuo asia - ja kertoa viidestä - vain viidestä - elämäni koirasta. Oikein on ahdistanut, että eihän sitä lukemaa nyt viiteen millään saa. Jos kerron siitä koirasta, täytyyhän minun mainita sekin.

Jokainen koirani on koskettanut minua omalla, persoonallisella tavallaan ja tehnyt minua aina vähä kerrallaan paremmaksi ihmiseksi. Ymmärrän nyt, pikkuhiljaa koiria ja niiden maailmaa paljon syvemmin, kuin mitä edes uskalsin ajatella koirataipaleeni alussa. Koiriani ymmärtämällä ymmärrän paremmin myös itseäni. Minä annan ja saan, koirani antavat ja saavat. Upein tunne ja elämys, minkä olen saanut heidän kanssaan kokea, on luottamus. Kun voi päästää koko lauman jalkapallokentällä irti ja olla aivan varma siitä, että kukaan ei lähde omille teilleen - paitsi Luxi, mutta sen tietää ennalta - ja Frolicilla ne nelistävät alta aikayksikön kiinni pantaviksi. Miksen älynnyt ja osannut tätä heti...

Minullakin on ollut harjoituskappaleita ja minäkin olen mennyt metsään - ihan konkreettisesti - koirineni. Metsään JA metsään. Koirani ovat joutuneet kestämään hölmöyksiäni siinä missä minä niiden. Vaikeuksien kautta on välillä menty voittoon, mutta myös suohon.
Summa summarum: minua ei tällaisena olisi ilman koiriani, eikä tietenkään koiriani ilman minua. Anita = Viri, Hupi, Luxi, Huima ja Bali ja Viri, Hupi, Luxi, Huima ja Bali = Anita. 

Elämäni dalmatiankoira Prinssi, Eevariitan Fiery Poseidon:
Prinssiä ei pitänyt tulla minulle, tai meille. Haaveilin jo tuolloin basenjista, mutta Prinssin jäätyä vaille kotia se vain muutti meille. Siihen aikaan olin vasta pieni lapsi, 20-vuotias. Mutta mikä koira Prinssi olikaan! Leppoisa, syvällinen, sielukas, huumorintajuinen, kekseliäs, kova vetämään, iloinen, hauska ja persoonallinen. Kiitos, että sulostutit elämääni pienen hetken ja olit niin fiksu ja järkevä koira. Ihana.

Elämäni basenji Kimu, Ch Kenzongo's Kisumu:
Prinssin kaverina eleli Kimu-basenji, rotu, josta olin haaveillut pikkutytöstä, Kimu oli ensimmäinen basenjini ja hyvin merkityksellinen koira. Älykäs, itsetietoinen ja kiltti. Kaikkea samassa paketissa. Sellainen PIENI, suuri koira.

Elämäni basenji, Niki, Azenda Karabos:
Sain omistaa Nikin yhdessä Anneli Pukkilan kanssa vain vähän aikaa. Sekä Kimu, että Niki menehtyivät vuonna 1990 penikkatautiin. Mutta mikä iloinen ja persoonallinen veijari Niki olikaan. Olisinpa saanut pitää sinut pidempään...

Elämäni whippet, Jaki, Jakias Charmiga Filemon:
Saatuani Jakin mikään ei ollut enää niin kuin ennen. Elämäni muutti täysin suuntaa ja sillä tiellä olen edelleen. Tässä oli totisesti koira kuin ajatus. En edes uskalla toivoa saavani joskus vielä hänen kaltaistaan koiraa, niin Sielunkumppanien Sielunkumppani Jaki oli. Se ulkoili 99%:sti ilman hihnaa ja sen luonteen nyanssit olivat vertaansa vailla. Mikä viisaus, harmonia ja sielukkuus tässä koirassa asuikaan. Olen paljosta velkaa sinulle, Jaki. Ihanaa, että ilostutit ja sulostutit elämääni melkein 13 vuotta.

Elämäni basenji, Kino, Ch Kenzongo's Kinongo:
Tämä se oli basenjien basenji. Kehään kun mentiin, kasvoi säkäkorkeus 5 senttiä ja asenne oli kohdillaan. Mutta minne vain menimme; radalle, maastoon - you name it - Kino liihotti joka paikassa kuin kotonaan. Asenteella, rennosti, kaiken heti omaksuen. Uskomaton koira se oli tämäkin, monipuolinen, älykäs, nokkela - Kinon menehdyttyä 13-vuotiaana se oli viimeinen basenji, joka minulla oli ilo omistaa. En enää uskonut löytäväni Kinon kaltaista basenjia.

Elämäni basenji, Jimi, Ch Ridderen's Alex:
Tämä ihana tricolor käväisi minulla vain lainassa. Jimi oli oman tien kulkija, Camel-bootseissa tömpsötti menemään ja ulvoi töissä ollessani niin, että piti parhaimmillaan kahta kerrostaloa hereillä. Luonnollisesti sen saatua uuden kodin uudet omistajat ihmettelivät suureen ääneen, että "ei se meillä ulvo". Niinpäniin. Semmoinen se Jimi-poika oli, veijarien veijari ja seestyi maalle päästyään kodissa, jossa oltiin aina kotona.

Elämäni greyhound, Poppanen, Taikatassun Noppa:
Kävelin koiranäyttelyyn, näin Nopan ja pian Poppanen pomppi laumassani. Tämä koira vei minut syvälle greyn sielunmaisemaan ja kaikista yrityksistäni huolimatta Poppanen vaelsi maan päällä vain vajaa kaksi vuotta... Poppanen oli upea, hieno koira, jonka elämä oli aivan liian lyhyt.

Elämäni whippet, Jamo, Ch Zootsuits Lonely Hearts
pic by Pirjo Muhonen

Eräänä päivänä vain satuin lukemaan Helsingin Sanomia ja päähäni pätkähti haluta fawn-whippet. No kas, Hesarissa oli pentueilmoitus ja sinne sitten soittamaan, että "päivää, onko fawnia". Miten minulle siunaantuikaan näin ihana, hieno ja kaikinpuolin viisas koira joka ilahdutti minua seesteisellä ja niin rakastettavalla olemuksellaan melkein 10 vuotta. Mikään Jamon näyttelytulos tai mikään sertti tai cacib ei riitä kuvaamaan tätä hienoa persoonallisuutta, upeaa koiraa, jonka elämän päätti traaginen halvaantuminen vain 9-vuotiaana.

Elämäni whippet, Lelu, Zootsuits Night Flights:
Tiedättekö koiratyypin, joka on fiksu, nokkela, harmiton ja aina iloinen. Lelu oli kaikkea tätä ja vielä enemmän, 13 vuotta. Peruspositiivinen ja äärimmäisen kekseliäs. Sirkus Finlandia olisi vetänyt täysiä telttoja Lelu köörissään. Lelulla oli sydämen sivuääntä ja epilepsiaa, mutta se porskutti positiivisella asenteellaan päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen aina iloisena ja kaikelle avoimena. Lelulla oli hyvä itsetunto ja se kulki myös omia polkujaan. Persoonaa tästä koirasta ei puuttunut!

Elämäni greyhound, Pupu, Kaksoisvalio - FI MVA & FI KVA-m Misakan Barthez Chris:
pic by Kirsi Aalto

Tämä menee ihan legendaariseksi. Nyt päähän pätkähti haluta punainen grey. Kimmon avulla löytyi iki-ihana, persoonallinen, omantienkulkija, piippaava punainen paholainen, Pupu. Uljas, upea ja vieheelle syttyvä sähäkkä viljankatkaisija. Rento, rauhallinen ja lupsakka ja toisaalta hömppä, rasittava ja puupää. Pupu halusi määrittää ympäristöään ja asioita kulkemaan ja menemään oman mielensä mukaan ja eräänä päivänä raja ylittyi niin, ettei paluuta enää ollut. Pupu sykähdytti ja rikastutti elämääni kauniit kuusi vuotta.

Elämäni whippet, Juku, Strippoker's Forbidden Love:
Huomaan, että mitä tuoreempiin elämäni koiriin mennään, sitä enemmän joudun nieleskelemään. Juku on näitä elämäni koiria, joiden menetys oli kuin minulta olisi revitty raaja irti. Jukun menettämisen jälkeen en kestänyt nähdä yhtään Jukun pantaa, hihnaa, lelua tai mitään muutakaan hänestä muistuttavaa. Olin niin pettynyt itseeni. Kävin syvissä vesissä ja syövereissä manaten osaamattomuuttani ja taitamattomuuttani. Juku oli myös oman tiensä kulkija - näyttäisi, että aika moni koirani on ollut sitä. Hänen ajatusmaailmansa oli alusta asti melko terävä, haastava ja haasteellinen. Jukun elämä päättyi aivan liian varhain ja kannan siitä syyllisyyttä lopun elämääni. Olen kuitenkin kiitollinen, että Juku annettiin minulle haastamaan minua ja annoin sille varmasti jotain takaisin - vaikka olisin halunnut pystyä antamaan paljon enemmän. Olisin ennenkaikkea halunnut voida ja osata auttaa Jukua. Joskus on vain myönnettävä itselleen, että rakkaus ei riitä, se ei yksin korjaa, ehjää ja muuta. Joskus vaikeudet lähentävät, mutta joskus ne loitontavat. Olen pahoillani, Juku, etten voinut auttaa sinua. Ikuisesti kuitenkin sinulle kiitollinen siitä, että olit hetken minun.

Elämäni whippet, Hula, Ch Carry On Ramblin'Man:
pic by Janne Ahokas

Täysin käsittämätön koira. Siis niin uskomaton Koirien Koira, että oksat pois ja havuja perkele! Sielukas, sympaattinen, ihmisen mieli, rauhallinen, seesteinen, oman tien kulkija (!), itsepäinen, aurinkoa palvova, ruohoa nikertävä, Me Myself and I -henkinen ja samalla kuitenkin fiksusti väistävä, oman tilan ottava ja sen pitävä Äidin Pikku Hyttipytti. Jos Jukun menetys oli raajan irroitushenkinen niin Hulan menetys oli kuin sydäntä olisi revitty rinnasta.
Miten joku koira osaakin olla niin Suuri tekemättä itsestään numeroa kuitenkaan? Ja miten se osaa viilata linssiin niin tyylikkäästi; En se minä ollut, minä en tee pahaa. Ja eräänä aamuna Hulan tassut olivat yltäpäältä mullassa ja pihalla oli kukkasipuleita varmaan 60 kpl sikinsokin. Sellainen oli Hyttipytti; kilttiäkin kiltimpi mutta myös ovelaakin ovelampi. Ihan liian varhain jouduin luopumaan sinusta, antamaan sinut syövälle.

Elämäni whippet, Viri, Ch Scheik's Comando:
pic by Kirsi Aalto

Voi taivahan talikynttilät mikä tärykalvoja ja tajuntaa tutisuttava poika meillä on tässä! Tällä kertaa keksin haluta Kipinän. Ch Leyendas Spongebonsquarepantsin pojan ja olin katsonut valmiiksi jo pennun, mutta se ei ollut available, joten Pirre-poika ui sydämeeni siltä seisomalta kun sen näin. Legendaarista Pirren hankinnassa oli se, että Jarmon luona kylässä ollut kasvattaja totesi minulle på svenska Pirreä plaseeratessaan, että "Förstår du att han skall bli starkare än Hyla" - u-kirjain tuntuu olevan ruotsalaisille vaikea lausua. Toki minä förstår asian ja minkä uskomattoman persoonallisen kaverin jälleen kerran sainkaan laumaani!! Tämä ihanan sielukas, sympaattinen ja pinkkiin pukeutuva poika on opettanut paljon koirien vieteistä, vaistoista, rauhoittavista eleistä ja vaikka mistä. Tämä haliva, pusiva ja kaikkien korvat "hoitava" otus omaa ehkä maailman isoimman ja pehmoimman sydämen. Pysy aina tuollaisena, Viri, ja mielellään vielä ainakin 10 vuotta! Love you to bits!

Elämäni whippet, Hupi, Ch Twyborn Philadelphia:
pic by Kirsi Aalto

Sanat voivat joskus loppua kesken; tämän koiran kohdalla helposti: voi hyvät hyssykät, mikä koiras! Uskomaton, persoonallistakin persoonallisempi, aina iloinen, positiivinen, leppoisa, lehmänhermo, kiltti, säyseä, pehmeä, sanoinko mä jo kiltti, lapsellinen, leikkisä, kultainen, aina halimassa ja venyttelemässä vasten, tunkemassa liki; josko saisi korvan rapsutuksia, halia, huomiota. Tarvittaessa hivuttautuu hyvin vaivihkaa mahan päälle kun yrität katsoa telkkaria, JUURI peittämään tekstipalkin. Katsele siinä sitten, kun on hellyttävä Hupi masin päällä... Jos joku koira voi kasvaa, kehittyä, hienostua, parantua - you name it -iän ja ajan oloon, niin Hupi. Hupi on ehdottomasti Once in a lifetime -koira ja nimenomaan sen persoonallisuus tekee siitä Erityislaatuisen. Puhumattakaan Hupin lapsista ja lapsenlapsista, jotka isänsä tapaan kantavat lenkillä sandaaleita, lippiksiä, halkoja ja laulaa luikauttavat aarioitaan siellä ja täällä. Voi mahoton, mikä koira. Upeata, megalomaanisen hienoa, että Tuula Plathan auttoi minut saamaan tämän jewelin Suomen kamaralle. Puupilli surely rocks!

Elämäni whippet, Luxi, Monetblue:
pic by Antti Ruotsalo

Joko olen kertonut koirista, jonka tai joiden EI pitänyt tulla minulle? Niinpäniin. Luxi on Pirren poika ja sen ei todellakaan pitänyt muuttaa Kenzolaan. Mutta minkäs teet, kun poika HALUAA muuttaa Kenzolaan?! Puksi se vasta onkin omantien kulkija! Mistä näitä muuten siunaantuu Kenzolaan näitä itsenäisiä, omien polkujen tallaajia? Päästäpä Luxi pellolla irti ja katso, kun neljä muuta nelistää keskenään ympyrää ja Luxi ottaa vainun ja juoksee viereiselle pellolle ja SEN viereiselle pellolle ja lopulta metsään; siellä on oksennus, siellä on ihmisen uloste, siellä on raato. Sinne Puksin mieli halajaa, sinne on päästävä. Huudapa nyt koiraa luokse ja katsele kaukaa, kun se jauhaa kuollutta, mätää rottaa, sitä hitaasti imien ja kaikki madot, suolet ja muun elimistön hartaasti niellen kuin jotain hienoa teetä nauttisi. 
Luxi myös vaistoaa viiksikarvoillaan äärimmäisen herkästi lähestyvän kynsienleikkuuhetken ja tietää kyllä pienestäkin eleestä kun sitä yritetään huijata.. Luxia EI voi huijata. Luxi on omanlaisensa helppo, huoleton ja herkkävaistoinen kaveri josta ei juurikaan ole mitään "harmia" jollei ota lukuun sen mieltymystä ihmisen ulosteeseen, oksennukseen, raatoihin ja serlapaperiin, joita se myös mieluusti imee ja nielee lenkkipoluilla. 

Elämäni whippet, Huima, Ch Nerejde Helter Skelter:
Tämä se on Puupin poika, lupsakka, kiltti, helppo, hassu, hölmö, huoleton, kaikkien kaveri, isäänsä alati niityillä jahtaava, Balin kanssa spiidaileva, allergiseen yskään sairastunut suloinen Puima. Puiman erikoisuus on ottaa lenkillä - ja välillä kehässä - omia tanssiaskelia ja pompsahdella menemään mitenkutensattuu. Hauska ja harmiton on tämä kaveri, joka juuri tällä hetkellä sairastaa kiviontumaa. Minulle tuli Huiman anturaa kaivellessa heti tunne, että "tämä ei helpolla mene". Toivotaan, että kivi lähtisi puskemaan ylöspäin, joskus kaivelin jotain Hulankin tassua kyllä useamman kerran... Nyt on Huimaa kaiveltu vasta kolmasti. Mutta niin kiltisti antaa Huima hoitaa - kuten kaikki poikani. Huimaakin huimempi on tämä Huima-poika, kaikinpuolin. Kunpa kortisoni pitäisi Huiman pitkään "toimintakuntoisena"!

Elämäni whippet, Bali, JWW-14 Pendahr Fred Perry:
pic by Antti Ruotsalo

Koira, joka oli pakko saada ja onneksi sen myös sain. AHAA-, JIHUU- ja JAHUU-elämys tuli pienenpienen Balin 4,5-viikkoiskuvaa katsellessa ja loppu onkin sitten historiaa. Kuva tältä päivältä Messarista. Ruotsalon Antti oli oikeassa kohdassa, oikealla hetkellä ja oikealla kalustolla ja Pia pakotettiin ottamaan Bali haltuun. Sen Pia tekikin, kuten kuvasta näkyy. Tämä kurvikas whippetmiehen alku on vienyt totaalisesti sydämeni - ja nyt en puhu Antista - vaikka Balikin hieman haasteli minua alkuun omalla persoonallisella elämäntyylillään... Sitten kun aloin ymmärtää Balin puhumaa norjaa ja sen luonteen nyansseja, alkoi synkronia. Ja euforia. En tule koskaan unohtamaan erästä Helsingissä pidettyä Maailman Voittaja -näyttelyä jossa Balitsukki kiisi voitosta voittoon. 

Kiitos ihan jokaiselle koiralleni, menneille ja nykyisille, olen äärettömän kiitollinen kaikesta yhdessä eletystä ja koetusta. Jokainen omistamani rotu ja koira on rikastuttanut elämääni siinä hetkessä, nyt ja tulevaisuudessa. Kiitos myös Allergiasairaalan lääkärille, joka sanoi, "Pidä niitä koiria niin kauan kun niistä on enemmän iloa, kuin haittaa". Näin teen, kiitos.


4.12.2014

Lehdistökatsauksen antia.

Lokakuinen Ilta-Sanomat on jumittanut työhuoneeseeni. Toimittaja Miia Hiiri haastattelee 1.10.2014 Pauli Hanhiniemeä, joka täytti marraskuussa 50 vuotta.

Tässäpä muutamia viisaita sanoja poimittuna tuosta artikkelista:

Hanhiniemen mielestä viidenkympinkriisin idea on eletyn elämän pohtimisessa ja jäljellä olevan ajan luonteen ymmärtämisessä.
- Täytyy hyväksyä, ettei ole mahdollista ihan joka tilaisuuteen tarttua, koska aikaa ei enää välttämättä ole niin paljon kuin kolmekymppisenä. Mutta kun tajuaa kuinka käsittämätön määrä asioita mahtuu jo elettyihin vuosiin, voi ajatella, että tuleviinkin vuosiin mahtuu ihan käsittämätön määrä kaikenlaista.

- En suostu hirveään alhoon, vaikka virheitä tuleekin. Yksi kaverini toistelee jatkuvasti, että ihmisellä on silmät etupuolella päätä, jotta se katsoisi eteenpäin. Ja Paasikivikin sen jo sanoi: kehitys alkaa tosiasioiden myöntämisestä. Mutta jos nyt jotakin elämässäni voisin korjata, niin puhuisin vähemmän ja kuuntelisin enemmän.

kuvituskuvana vanha ja viisas, 11-vuotias Viri

2.12.2014

Lenkillä 22.11.

Vielä oli kameran kortilla marraskuisia lenkkimaisemia. Pidemmittä puheitta suoraan asiaan:

 Marraskuun loppupuolella saimme pienen lumipeitteenkin. Kaunis on maisema keittiön ikkunasta.

 Pojat ryhmittyneenä rykelmään ulko-oven edessä.

Kohti lenkkiä. Ulko-ovelta Tapulikaupungin ostarille melko tarkalleen 1,6 km. Eilen valitsemamme paluureitti tuotti lenkille yhteispituutta 6,0 km.

 Maisemia lenkin varrelta.

Tämä se on hauska. Nyt kun en enää - ja toivottavasti koskaan - tupakoi, tällaiset viritykset huvittavat. Tupakoitsijoille on viritetty terassille teltta, jossa ilmeisesti on jotain lämmityssysteemiä, koska teltan sisällä oli pöytiä, tuoleja ja tuhkakuppeja pöydillä.

Kotimme lähettyvillä on vielä rakentamaton (!) kenttä, jossa Huima ja Bali mieluusti ottavat pari juoksukiekkaa lenkin päätteeksi.

Taustalla näkyvät Heurekan takaparkkis ja siellä oleva AGAn typpipullo. Mahtaakohan Opvetin pihalla olla samanlainen?



Meidän sangen vähällä käytöllä olevan takapihan terassi näytti talviasuisena tältä.

Marraskuun kilometrit yhteensä: 180.9, keskimääräinen päiväkäpsyttelylukema siten: 6,03 km.

Ja lisää my Logger-informaatiota:
Hankin laitteen vuoden 2011 kesäkuussa. Traxmeet-sivusto näyttää, että pian täyttyy 6000 my Logger-kaulassa marssittua kilometriä. Sivustolla on ollut useampi toimintakatkos, ja onpa my Logger ollut välillä hakusessakin; yksi katosi ja yksi on rikkoutunut, joten ihan kaikkia käveltyjä kilometrejä ei ole laitteella tallennettu. Jokusen lenkin olen kävellyt niinkin, että kotiin tullessa my Logger löytyy vilkkumasta omalta pihalta...

Sensijaan lenkkilukemamme ovat hienoisessa laskussa. Tässä on selittäviä tekijöitä tukku; säätila ensimmäisenä (kova pakkanen, erittäin (vasta)tuulinen ilma, rankkasade), mutta myös laumaan vuosien varrella tulleet pennut (Huima ja Bali) sekä vanhimpien poikieni ikääntyminen, lähinnä Viri ei enää kesäkuumalla tai muuten helteisellä säällä tepasta tietenkään nuorempien tapaan.
2011 kävelimme 1908,5 km, 2012 1917,3 km, 2013 1803,0 km ja tätä kirjoittaessa kilometrit tälle vuotta ovat 1641,7. Hyvällä säällä pääsemme n. 1800 kilometriin tänä vuonna.