22.2.2021

VirtuaaliCOS ja kuinka se tehtiin.

 


Aivot on vieläkin solmussa, mutta ei haittaa.
Oma blogi on oikein hyvä alusta jäsentää tapahtunutta - ja jakaa iloista COS-sanomaa yli roturajojen. Olen nimittäin saanut useampia yhteydenottoja eri koirakerhoista VirtuaaliCOSsiin liittyen. Enkä ihmettele. Oli se rankka työmaa - mutta myös melkoinen suksee!

Sukelletaanpa Whippet-Harrastajien VirtuaaliCOS-maailmaan:

mainosmaailmassa työskennellessäni pidimme usein neuvotteluhuoneissa ideariihiä. Isossa porukassa kaikenlaista palloteltiin, ketään ei teilattu, mitään ideaa naurettu tai väheksytty. Luovuus kukki, naurua ja positiivisuutta viljeltiin. Palavereihin kutsuttiin aina vieläpä kaikki kynnelle kykenevät. Lähetit ja puhelinvaihteen hoitajat. Ovet olivat auki. Usein kaikkein hulluin idea lähtikin lentoon, jatkosovellettavaksi.

Näin kävi myös viime syksynä.
Juuri ennen synkkää talvea, kun pimein aika uhkasi laskeutua synkkämielisten suomalaisten ylle, soitti Anne. Tuo valtava voimanpesä, joka heittää tehokkaasti ideoita ilmaan, tuttavallisesti tökkii ja katsoo kuka ottaa kopin, kuka innostuu ja lähtee jatkojalostamaan. No Anitapa tietenkin. Ollaan bensaa toisillemme. Yhtä korkeaoktaanista molemmat.
Anne olisi halunnut lähteä tukemaan erästä toista kohdetta ja toivoi, että järjestäisimme rahankeruuta sinne suuntaan. Minua taas vaivasi muu kohde, johon halusin rahoitusta. Olin jopa miettinyt, että tuntisinko - tai edes kukaan lähipiiristäni - miljonääriä, joka lähtisi rahoittamaan isoilla rahoilla rodullemme uutta tutkimuskohdetta. Kenenpä tuttavapiiriin ei miljonääriä kuuluisi, hah. Olisin siis halunnut isolla rahalla pointata jo olemassa olevaa tutkimuskohdetta ja kannustaa isommalla kannusteella porukkaa keräämään sitä monesti viimeaikoina puheissa vilahdellutta "dataa".
 
No, kälätys kävi ja innovoimme voimakkaasti puhuessamme toistemme päälle. Kerroin erään turkulaisen Tarun ideoimasta ja järjestämästä ilmaisesta Virtuaalinäyttelystä ratalinjaisille whippeteille ja greyhoundeille. Suksee sekin. Hetken hiljaisuus. Mutta sitten Anne tarttui värikkäästi ja vuolaasti kertomaani esimerkkiin. Hei Anita, miksei me järkätä tommosta meidän kerholle? 

Niin. Miksipä ei. 
Hetki nieleskeltiin negatiivisuutta ja pessimismiä: "Lähteekö porukat tommoseen" ja "Onhan toi vähän semmoista pallomerta vakavamielisten rodun kilpailuttajien pariin". Lopulta tulimme siihen tulokseen, että kyllä sinne aina JOKU lähtee ja Annen mentaalikoutsaus hoiti loput. "Anita, ei anneta ankeuttajien ankeuttaa. Vesi hanhen selästä". Näin päätettiin.

Seuraavana päivänä otin heti muutamia puheluita.
Meillä on rodussa erittäin taitavia taiteilijoita ja ekselöitsijöitä. Koska yleensä minun kanssa puhuessa ei saa suunvuoroa, niin eipä heillä ollut nytkään oikein muuta vaihtoehtoa kuin ynistä hiljaista hyväksymisyninää. Puheenjohtajamme vakuuttelu kävi työstä mutta realismiakin tarvitaan kaiken kukkahattuilun ja hattaran keskelle. Hallituskin piti vakuuttaa ja saada lupa järjestää whippeteille oma hassunhauska pallomeri.
Minä, joka olen lähestulkoon ainoa Suomessa asuva optimisti, veikkasin 178:aa osallistujaa itse koiraluokkiin ja vapaa-ajanluokkaan 103:a kuvaa. Pieni, mutta pippurinen tiimimme laittoi lukemat vielä korkeammalle, siellä minuakin optimistisempi (!) jäsen veikkasi 225 kpl koiria ja 127 vapaa-ajanluokkakuvaa. Tiimi oli kasassa ja vuoroviikoin valoimme uskoa toisiimme.


Tapahtuma oli nyt ottanut tuulta alleen ja Taru lähti taiteilijana tekemään tapahtumalle banneria.
Se pitää aina olla. Ja se pitää olla hyvännäköinen ja tyylikäs. Taru osaa. Taru teki myös Facebookiin tapahtumasivun. Häneltä tällaiset käyvät kädenkäänteessä - ja tyylillä. Ota siis tiimiin osaajia. Onneksemme Suomen paras ekselöitsijä, Essi nimeltään, oli äitiyslomalla. Hän lähti tekemään vaativaa, aikaavievää ja pitkäkestoista - mutta niin tärkeää - taustatyötä. Nimittäin ottamaan ilmoittautumiset vastaan tapahtumalle luotuun sähköpostiosoitteeseen, luomaan ilmoittautumiskaavaketta sekä hän myös siirsi numeroimansa kilpailukuvat ne vastaanotettuaan omaan järjestelmäänsä ja tapahtumalle luodulle kuvasivustolle; tähän annoin oman 1g-kuvasivustoni käyttöön.

Koska halusimme mahdollisimman monen lähtevän mukaan, mahdollisimman monen koiran voimin, eikä raha saisi olla este osallistumiselle, ensimmäinen kuva maksoi 7 euroa ja seuraavat 5 euroa. Osallistuja sai halutessaan ilmoittaa näyttelyosioon vaikka koko koirakatraansa + vielä vapaa-ajan osioon lisää; sinne teimme ilmoittajamaksimin; max 3 kuvaa/ilmoittaja. 

Nyt oli siis luotu Tapahtumasivu, ilmoittautumiskaavake, sähköposti tapahtuman nimellä, oli bannerit, tapahtumakuvaus - ja sitten odoteltiin.

Sponsorit ovat tärkeä osa virtuaalistakin näyttelyä!
Sponsoreita pyydettiin mukaan aika laajalla pensselillä. Koska nythän on vain niin, että jos 10 meiliä laittaa, neljään vastataan. Ja niistäkin neljästä 2 on ei. 
Tässä hommassa näen vaivaa. Ei mielestäni kannata (koskaan) säästellä sanoissa. On kerrottava asiallisesti ja monipuolisesti, että "rahaa ei nyt pyydetä näyttelytoimikunnan Balin lomamatkaan" vaan "kartutamme pienen koirayhdistyksemme terveystutkimuskassaa". Kerrotaan miksi se (tutkiminen) on niin tärkeää ja kuinka suurilla summilla yhdistyksemme sitä tekee. Toivotaan sponsorilta runsasta mukaantuloa ja tarjotaan vastineeksi mainossivuja yhdistyslehdessä ja logomainontaa tapahtumasivulla. Onneksemme saimme mukaan melkoisen laajan, värikkään ja anteliaan sponsorijoukon. 

Tahtia ei haitannut edes se, että osa lahjoituksista oli 3 kilon painoisia koiranruokasäkkejä.... Ilolla otimme nekin vastaan! Pientä päänvaivaahan se aiheutti, mutta alun viidestäkymmenestä postitettavasta palkinnosta on jäljellä tällä hetkellä 16. Harrastajat kantavat korttaan kekoon siinäkin suhteessa, että he hakevat palkinnot joko Vantaalta tai Helsingistä, niitä säilövien harrastajien luota, postikuluja säästäen. Saimme myös paljon palkintoja ns. koodeina ja sähköpostitse välitettävinä lahjakortteina. Eräs harrastaja sponsoroi 10 lahjakorttia Petelle ja toinen harrastaja osti netin kautta kevyitä puisia jäniskaulakoruja, koska whippet + jänis = selviö. Korut ja lahjakortit menivät saajilleen sujuvasti kirjekuorissa, yhdellä postimerkillä.


Heti alussa meille oli tärkeää, että kuvilla on myös tuomarit, jotka arvostelevat kuvat.
Saimme tehtävään pitkään rotua harrastaneet kasvattajat, Marin ja Heidin ja itselläni oli ilo kirjoittaa kehuja rata- ja sekalinjaisille whippeteille. Mitä mahtavin ja mieluisin urakka meille kaikille! Vapaa-ajanluokkaan löydettiin muutaman mutkan kautta myös tuomari, joka otti hänkin tehtävän ilolla vastaan. Vaikka pientä yskimistä oli - suuren kuvamäärän yllätettyä meidät kaikki - homma saatiin lopulta upeasti maaliin. Arvostelulle oli varattu aikaa viikko - toki sitä sai tehdä haluamassaan tahdissa, mutta lopulta valmista oli päivää ennen. Ja kyllä harrastajat sitä kuvasivun aukeamista kaikelle väelle jo odottivatkin!


Taru oli vielä tehnyt oheiset kansiot kuvasivustolle, joka selkeytti kuvien syöttämistä/hakua.
Kun tuomarit olivat saaneet jokaisen luokan neljä parasta järjestykseen, kuvat nimettiin uudelleen ("näyttelynumeron" eteen tuli sijoitusnumero) ja järjestettiin numerojärjestykseen. Essi poimi ykkösen "jatkokansioon"; PU-/PN-luokkaan ja pennut BISVSP-kansioihin jne. 


Tuomaristo kokoontui lauantaina BISVSP-kokoukseen, jossa olimme lopulta kaikki aika yksimielisiä voittajista.
Olimme myös väsyneitä, mutta onnellisia. Urakka oli huikea, onnistunut, haastava, mieliinpainuva. Ei ole aina helppoa sanoittaa ja nuotittaa näkemäänsä. Jostain koirasta lauseet tulevat kuin itsestään, kun taas joku koira haastaa katsojaansa kirsusta hännänpäähän. 

Ihmiset olivat nähneet ihan hurjasti vaivaa kuvien suhteen.
Vantaallakin kuvaustiimi Antti & Emmi kuvasi kaksi pitkää päivää (!!) koiria, ja kuvattavia kertyi muistini mukaan yhteensä 49 kappaletta! Koiria kuvattiin muissakin varta vasten järjestetyissä kuvaustapahtumissa ympäri Suomea, kymmenittäin.

Matkan varrella epäilijöitä toki riitti.
Epäilyksen siemen kyti omassakin mielessä. Hulluus ja luovuus on mahtava ja toimivakin sanapari, mutta pelko ja pessimismi ovat pahoja peikkoja, jotka vaanivat positiivisintakin ihmistä. Tässä astui mentaalikoutsi Anne merkittävään asemaan. Parissa kyykkäyksessä ja kiikkerässä paikassa Anne soitti voimaannuttavan puhelun. Hän saattoi sanoa, että "mehän ei lannistuta" tai "me kuule noustaan". Ja näin myös kävi. Kyykkäyksen jälkeen ylös, ulos ja eteenpäin. Aina noustiin ja muukin tiimi tuki pahoissa paikoissa. 

Onnistunut tapahtuma tarvitsee tuekseen yhdistyksen, joka uskoo harrastajiinsa ja tekijöihinsä. Tuloksellinen tapahtuma tiimin, jossa jokaisella on oman osaamisalueensa mukaiset ja oloiset tehtävät. Ja he vieläpä tukevat toisiaan. Tuloksellinen tapahtuma koostuu myös innostuvasta harrastajaväestä, joka lähtee mukaan yhteiseen tekemiseen, rodun hyväksi. Yhdessä olemme enemmän - jonka sloganin lanseerasin VirtuaaliCOSsin yhteyteen.  

Älä siis sano, että "ei tämmönen mene läpi meidän rodussa" vaan pane se menemään läpi. Uskolla, tiimin tuella, positiivisuudella, ilolla. Kerran mekin, niin tekin.

Ja ne luvut. 553 ilmoitettua kuvaa, josta koirakuvien osuus 408 kpl ja vapaa-ajanluokan osuus 145. Rahaa kertyi yhdistyksen terveystutkimuskassaan huimat 3500 euroa!

Lopuksi kiitoksia:
idean alkuperäiselle äidille Tarulle Turkuun, jatkojalostajille mentaalikoutsi Annelle ja itselleni jotka loiskuteltiin bensaa toistemme päälle, Taiteilija Tarulle kaiken jalostamisesta taidokkaiksi kuviksi, Essille joka piti ja järjesteli ehkä miljoonaa lankaa käsissään, tuomareillemme Heidille ja Marille jotka sanoittivat 298 valokuvaa, Kukalle joka valitsi 145:n kuvan joukosta hehkeimmät ja sykähdyttävimmät palkintopalleille.
 
Ja TEILLE rakkaat harrastajat, viisisataaviisikymmentäkolme kiitosta.