30.3.2016

Aurinkoisella lenkillä 29.3.2016

Kameraa on nyt kiva ulkoilutella, kun kevät kohisee korvissa ja aurinko paistaa silmät sirriin. Pidemmittä puheitta eilisiin lenkkikuviin:

 Luminen pelto luo kontrastia keväälle asvaltilla.

 Valoa ja varjoja Håkansbölen kartanoalueella.

 Maalaisromantiikkaa Hakunilassa.

Kartanoalueella on useita taloja. Kunpa ne kaikki kunnostettaisi. Oikealla itse kartano, kunnostamatta sekin.

Lumitykit tanassa. Viekää ne pois!!
Uskaltauduin siis ensimmäistä kertaa tälle kevättä kurvailemaan urheilukenttäalueelle; olin jo tehnyt varovaisia tiedusteluja ohikulkijoilta, että vieläkö siellä hiihdetään. Tiet olivat 90%:sti jalankulkijoiden käytössä, törmäsin kyllä edelleen myös hiihtäjiin...

Tämä kenttä on Hakunilassa pidettävän koiranäyttelyn "pääkenttä". Siellä sivakoi eilen, 29.3. kaksi hiihtäjää. Nurmialue loistaa keskellä, mutta sivakoitavaa sohjolatua on edelleen reunoilla...

Viereinen hiekkakenttä oli sensijaan sula, laduton, aurinkoinen ja tyhjä. Siispä sinne!
Pojilla on jo selkeästi kevättä rinnoissa.

 Let's dance!

 Ja sitten mentiin...



Tassut olivat triolla hiukan rapaiset. Ei haittaa. Pääasia, että oli hauskaa!

Lenkin päätteeksi olikin sitten hyvä ottaa nokkaunet. Vai sanotaanko koirien kohdalla kirsu-unet?

Päivän lenkkidata 6,0 km.

29.3.2016

Olipahan löysän letkeä päästäinen. Toki riippuu miltä kantilta katsoo.

Miksi sun pitää aina Anita vääntää sanoja? Miksi et voi sanoa pääsiäinen niin kuin kaikki muutkin?

Päästäinen sujui aikalailla lenkkeilyn merkeissä. Mikähän aamu se oli, kun tarvoin vastatuuleen, viimassa ja sateessa kolmikon kanssa. Purin hammasta ja olin "nauttivinani" kun muita hulluhkoja ei ollut moisessa räntätihkussa rämpimässä. Mitä aurinkoisempi keli, sen enemmän (kävely)liikennettä. Hiphop auttoi taas. Vielä ei ole löytynyt sellaista sopivaa teknojytkettä kävelyä tahdittamaan, mutta erilaisia dance-comboja kyllä. Alkaa vaan juutuubi lykätä samoja biisejä. Rihannan Work -on kuultu jo aika monta kertaa.
Sunnuntainen lenkki taasen tihrustettiin Imatran tuloksia. Onpa älypuhelimesta moneen. Nakuttamaan kävelydataa, näyttämään nettiä ja soittamaan vielä musiikkiakin. Miten ihmeessä olen pärjännyt ilman?

Lisäksi imurointia (kahdessa eri osoitteessa), pyykkäystä, ikkunoiden pesua. Niistä oli Kenzolan päästäinen tehty.
Kuviakin piti siirtää 1geehen, mutta aikomisen asteelle jäi. Taas kerran.

Laitetaan nyt muutama maanantainen metsäilykuva tänne kuitenkin. Lumix oli matkassa ja metsä tarjosi tällä kertaa kaksi haastettakin. Olin JUURI päästänyt koirani irti, kun näin sivusilmällä rouvan seisahtuneen erittäin karvaisen pienen koiransa kanssa metsäpolulle. Onneksi Frolic toimi tällä kertaa. Lähdin tarpomaan syvemmälle metsään ja siellä se rouva iloisesti huuteli polulla meidän perään; "miten saat tottelemaan ne noin hyvin? Ihanat paidat niillä". Metsäilyspiidailun päätteeksi tuli vielä yksi hitskokkimainen momentti kun näkökenttään osui nyt kaksi irrallaan olevaa collieta. Frolic toimi tälläKIN kertaa. Sain kun sainkin nähdyksi ne ensin ja jäin sitten vain huvittuneena hymyilemään tämän rouvan loihe lausetta: "tällä toisella on juoksuaika".

Päästäisessä oli siis kuitenkin verrattain paljon ohjelmaa, vauhtia ja vilskettä:

Neljässä päivässä remmilenkkeilimme 31,1 km. Tämä kuva on eiliseltä, Vanhalta Lahdentieltä. Tuolta me tultiin. Itä-Hakkilaan ja takaisin, 7,1 km. Kevättä pukkaa!

 Ja tänne me taas mentiin. Pojat on irti!

 Eihän tähän voi taas muuta sanoa kuin JIIHAA!

 Me mentiin...

 ja sitten me taas tultiin. Hyvin on tarkentanut takimmaiseen koiraan.

 Lumi - tai mikä lie sohjo - se vain pöllyää kun pojat viuhtovat.


Lopuksi harjoittelimme muodostelmaluistelua. Kun spiidailut on spiidailtu on aika(a) nuuhkia mättäitä ja varpuja.

Kiitos taas pojat; maanantailukemaksi 8,9 km ja maaliskuun kokonaislenkkimäärä jo huimahko 181,9 km.
Uskomattoman upeasti kyllä jaksaa menossa mukana Hupi, 11 vuotta ja 5 kuukautta. Hyvin lenkkeilee kyllä vielä Virikin, 12 vuotta ja 5 kuukautta, mutta sitä en ota mukaan enää näille pidemmille lenkeille.

Lenkkeilemisiin!

25.3.2016

Time to brag a little. Or quite a lot.

Recently it has been many shows all over the world with some great results - and they include lot of reasons to brag! 
So, let's go and let Hupi- and Hulapuppies show their best:

13.2.2016 at Lahti all breed puppy show extremely pretty Aida, Melacrinis Euforia Karamain (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Sobresalto Funny Face) took first breed under Mr Rainer Vuorinen and later group under Paavo Mattila. What a flattering start to her show career!



19.-20.3. at Latvija, Riga, Rosee made her official name a bit longer; FI & SE & EE & LV CH & HeW-14 & TLNW-15 C'mere Milwaukee (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) - she was BB-3 with CC on Saturday under Rasma Ergle (LV) and BB-4 on Sunday under Jan Coppens (NL).

© Essi Piironen

Meanwhile in Sweden, Malmö INT 19.3. were two girls in action. Rudi Brandt from Denmark were judging and first Inqa, Twyborn New Dawn (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Twyborn Chromatella) took EXC in big junior class. Her sister Twyborn New Moon won junior bitches with CQ. I am sure we will hear many more smashing show news in future from these two beautiful youngsters.


Twyborn New Dawn
two pictures above by Jenny Helming


Twyborn New Moon


Then we go to Italy; Specialty show in Reggio Emilia 20.3. Judge was Molly Rule-Steele from Australia. Her choice to BOB-puppy was a young star Zoyla, Melacrinis Empirica Eevi (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Sobresalto Funny Face). 2nd was René, Melacrinis Eureka Eija with HP. You girls rock! I am sure quite a loud & many times in future, too!




 BOB puppy Melacrinis Empirica Eevi and BOS Sobresalto Buscar Besos

Zoyla move - all four pictures above by Shelby Mowbray


Melacrinis Eureka Eija
pictures by Shelby Mowbray


Then to Hula's latest litter in Australia; let me introduce a magnificent Vern, Ibiza Vara Decatron (Ch Carry On Ramblin'Man x Ch Ibiza Essunga Vara). This little pup has already been ranked as nr #7 Rising star in Hound group for state of Victoria. Within only 3 weeks! What a smart little puppy he is! It is easy to predict his career to continue glamorously.

 © Michelle Doe

 © Michelle Doe

 © Tara Delmenico

© Michelle Doe

These puppies has not just brightened their owners days but also made me extremely proud - not to mention their sires. Keep up the good work. 

22.3.2016

Koiramme 3/2016: Hyvää elämää koiran kanssa

Siteeraan tässä viimeisimmästä Koiramme-lehdestä löytynyttä juttua otsikolla Hyvää elämää koiran kanssa -tutkimuksesta poimittua.

Miksi ihminen hankkii lemmikin?
Kysymystä voisi pohtia siitä näkökulmasta, miksi ihmiset ylipäätään solmivat uusia suhteita. Vastaus tähän voi löytyä hypoteesista, että ihmisen hyvinvointi edellyttää asioita, joita voi toteuttaa vain suhteissa. Sosiaalinen elämä vaatii ihmissuhteille ominaisia tekijöitä, joita Robert Weissin mukaan on kuusi kategoriaa:
- kiintymys
- liittyminen
- tilaisuus hoivaamiseen
- arvostus
- varaukseton tuki
- neuvojen saaminen
Harva suhde kattaa nämä kaikki tekijät ja siksi ihminen pitää yllä useita ihmissuhteita, jotta kaikki osa-alueet tulevat huomioiduiksi ja ihminen kokee voivansa hyvin.
Jos ihmissuhdeverkosto ei täytä kaikkia tarpeita, ihminen ohjautuu tämän näkemyksen mukaan hakemaan täydentäviä suhteita.
On hyvinkin mahdollista, että suhde lemmikkiin voi täydentää puutteellista suhdevalikoimaa ja huomioida laiminlyötyjä tarpeita. Silloin lemmikin arvo ja rooli voidaan nähdä riippuvaisena ihmisen tarpeista, iästä ja sukupuolesta ja se on parhaimmillaan joustava suhde.
Tätä hypoteesia koskeva tutkimus osoitti, että nykyisiin suhteisiin liittyvät negatiiviset arviot liittyivät aikomukseen hankkia koira ja siihen taas liittyi suuri määrä lemmikkiin liittyviä positiivisia odotuksia. Tämän pohjalta voidaan olettaa, että lemmikki hankitaan täydentämään suhteiden verkostoa.

Miksi keskinäinen kommunikaatio onnistuu?
Koirat ovat herkkiä tunnistamaan tunteet ihmisen äänessä, todettiin Current Biology-lehdessä vuoden 2014 alussa. Koirat ja ihmiset jakavat saman sosiaalisen ympäristön ja tutkimus antaa olettaa, että ne käyttävät samoja aivomekanismeja prosessoimaan sosiaalista informaatiota. Tämä voi selittää ääneen perustuvan keskinäisen kommunikaation onnistumisen.
Koirat ja ihmiset reagoivat vahvimmin oman lajinsa tuottamiin ääniin, mutta prosessoivat tunnepitoisia ääniä samalla tavalla: Molempien aivojen tietty alue aktivoitui eniten kuullessaan iloisia ääniä ja vähiten, kun oli kyse surullisista äänistä. Erona oli, että koirat reagoivat voimakkaammin ei-vokaalisiin ääniin ihmiseen verrattuna. Tämä tutkimus kertoo, miten koira kokee meidät ja navigoi sosiaalisessa ympäristössä.
---------------------------------------------------------------------------------------

Mielenkiintoinen ja pitkä juttu kaikkine tutkimustuloksineen. 
Minusta oli hauskaa löytää tuo artikkeli päivä sen jälkeen, kun mies ostoskasseineen pysäytti minut ostoskeskuksen kupeessa:
- Oletko sä koskaan miettinyt, miksi sulla on noin monta koiraa. Miksi olet tullut hankkineeksi koiria ja noin monta?
Siinä minä sitten ensin hiukan tunnustelin, että millaisen selityksen annan tällä kertaa. Lopulta taisimme turista kokonaisen vartin, leppoisassa hengessä.

Tottakai olen miettinyt. Selitän asiaa usein harrastusnäkökulmasta, en lähde mihinkään syvällisiin
analyyseihin vastauksissani, vaan viljelen sanoja "koira-aktiivi" ja "harrastus- ja kilpakoira".

Välillä toki itsekseni muistelen entistä naapuriani, joka totesi jätekatoksen kulmalla kohdatessamme, että "oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että kuinka vaikeata sun on löytää miestä sen takia, kun sulla on noin monta koiraa"? Tai autoa tankkaamassa ollutta rouvaa, joka loihe lausui ohikulkiessamme, että "sun on varmaan vaikea päästä lomamatkoille, kun sulla on noin monta koiraa".

Onkin mielenkiintoista tai tätä tutkimusta mielenkiintoisempaa, ehkä, miksi ihmiset kokevat tarvetta järkiperäistää kaikkea? Ohikulkijatkin alkavat vaatia analyysejä ja selityksiä, useamman koiran kanssa tepastavilta. Ei siinä mitään, selitän mielelläni, mutta vastavuoroisesti pohdin, että miksi ihminen kokee tarpeelliseksi järkiperäistää ja selittää ihan kaiken? Onko lopulta missään mitään "järkeä"?

Mitä jos ei halua miestä tai lomamatkalle?
Ja kuka sen sanoo ja määrittää, missä kulkee järjellisyyden ja järjettömyyden raja? Vuosia sitten räkä poskella terassilla huudellut mies: "onko järkeä pitää viittä koiraa" jolle huusin takaisin, "onko järkeä juoda aamulla viidettä tuoppia"? Joskus hauskuutan aamulenkillä vastaantullutta sen seitsemättä kaljaveikkoa, joka ei taas ymmärrä "miksi jollain on viisi koiraa" ja jolle vastaan: "onhan joillain miehillä viisi tyttöystävääkin"? Sitä naurunremakkaa ja ymmärryksen määrää tässä kohtaa.

Selitäpä siinä sitten näille yksinkertaista ja järkevää elämää (?) haluaville ja eläville (?) että kuinka rikasta elämä koirien kanssa on. Se on niin rikasta, että meinaan välillä pakahtua. Enkä vähiten siinä kohtaa, kun Peten koiratarvikkeesta tulee 50 kiloa koiranruokaa eteisen matolle ja tyrä ryskyen siirrän niitä astioihin ja kaappiin.

Elämä olisi JÄRJETTÖMÄN köyhää ilman koiria. Mitäpä jos laitan seuraavan koirani kutsumanimeksi "Järki" ja sitten huutelen ohikulkijoiden iloksi; "Järki hoi, älä jätä"?!

Alkuperäinen juttu Koiramme-lehdessä sivuilla 8-10. Yllä pitkästä jutusta vain lyhyt tiivistelmä. Jutussa ei mainittu toimittajan nimeä.
kuvat: Kenzolan kuva-arkisto

14.3.2016

Sunnuntaisäpinät!

Pojat paituleihin ja menoksi. 
Viri ja Luxi jäivät kotiin ja Hupi-Huima-Bali -kolmikon kanssa suunnattiin taas apajille; seitsemän kilometrin remmilenkille, joka sisälsi bonusmetsäilyn.
Vähän sähellykseksi se meni, kun en vielä ole kovin tuttu tuon Lumixin kanssa. Kameran päällä on sarjakuvauspainike (jonka löysin pari iltaa sitten), mutta kun sitä painaa, kamera alkaakin tehdä lisäkysymyksiä. Valitako 2AF (mitä lie tarkoittaa), 5.5AF (mitä lie tarkoittaa) vai 12? Se on pikkaisen hankalaa alkaa kameraa kokeilla ja testailla kun 3 whippetiä juoksee ympärillä kuuttakymppiä ja kuviakin pitäisi ottaa. Kadehdin kukkakuvaajia.
Valo-olosuhteet olivat myös mielenkiintoiset; kuvia sittemmin koneelta katsoessa. Taitavat kuvani olla osastoa "taidekuvia, otin ne tarkoituksella noin" - vaikka varmasti jollain asetuksella - jos olisin sellaisen osannut laittaa - kuvista olisi tullut kenties toisen näköisiä?

MUTTA nopea tuo LUMIX on. Se on hyvin nopeasti valmiina ottamaan toista kuvaa, hektisissäkin olosuhteissa. Lumi lensi, koirat juoksivat ja valoa metsässä oli "miten sattui". Silti onnistuin ottamaan muutamia kohtuukelpoja kuvia kortille, jei! Sarjakuvaustoiminnon käyttäminen luo kuvia koneelle purkaessa omat "burst"-kansiot. Hauskaa. Niissä ei tosin paljoa katseltavaa ja tallennettavaa ollut, mutta testaus(kset) jatkukoon!

Pidemmittä lätinöittä erittäin taiteellisiin kuviin, joista ei menoa, meininkiä ja lumen pöllyämistä puutu:

 Alkuasetelma. Kallion laella on hyvä tiirailla metsän polkuja ja laatia spiidaussuunnitelmaa..

 sitten mentiin! Bali jaksaa innostaa Huimaa mukaan menoon. Lumi pöllysi..

 ja reidet pullistelivat.

 Välillä Bali juoksi ihan yksinään, Huima piti tuumaustaukoja.

Ja sitten TAAS mentiin. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut/miettinyt, että en ota ihan selvää tuosta Balista, että haluaako se jahdata vai olla jahdattavana? Kumpikin ilmeisesti käy. Alussa, kun hihnat irrotetaan, se on hyvinkin äänekkäästi huutamassa Huiman ja Hupin korvaan nopeusrajoituksia ja metsän sääntöjä. Kun ne on huudettu, juostaan säyseästi kolmikon kesken.


Nämä varjot olivat minusta hauskoja. Ja ihan tarkoituksella otin tällaisia valtavan hienoja taidekuvia.

 Huima kurvailee.

Kun kalliolle ylös - ja kalliolta alas -juoksua oli tehty riittävästi, oli aika alkaa spiidailla lähipoluilla ja laduilla. Tällainen kuva saa minut hymyilemään ja hyvin iloiseksi. Lähes 11,5 -vuotias Hupi juoksee sydämensä kyllyydestä nuorempien lajitovereidensa kanssa.

 Äiti, kato mua kato mua kato mua. Olen iloinen.

Balille tuli välillä jano ja se seisahtui ladulle lunta syömään - Hupi huutaa takana, LATUA, pärkkele!!


NIIN iloinen iltapäivä poikien kanssa. Sydän sulaa - yhdessä lumen kanssa.
Lopuksi Sportstracker-dataa: päivän kokonaislenkkimäärä 8,7 km. 7.3.-13.3.  lenkkeilyä 15 tuntia 41 minuuttia, kävelty viikkomatka 45 kilometriä.

Matkantekoa on hidastanut viime torstaista mustunut varpaani. Se, jonka potkaisin lattialla olleeseen soutulaitteeseen. Yllättäen minulta EI löydy leveälestisiä lenkkareita, joissa olisi kunnolla kuvioitu ja pitävä pohja. On kehäkenkiä kyllä, mutta kunnon lenkkarit, noup.

Torstaina on edessä terveysasemakäynti, sormien puutumista taas selvitellään. Ai eikö se ole mennyt ohi? No ei todellakaan. Minusta ei selvästikään ole muuttomiesuralle, sen verran koville tänne Hakunilaan muuttaminen otti, ranneparat. Hyvin huomaa nyt, jos jotain kaappia raahaa ja siirtää -> seuraavana yönä kärvistellään taas enemmän, tavanomaisen puutumisreaktion lisäksi.

Pähkinäinnostukseni ei sekään ottanut oikein tulta alleen. Raks sanoi hammas ja pala lähti. Oliko hammasta vai paikkaa, vai molempia. Sen selvittää sitten Lehtikuusen koulun hammaslääkäri huhtikuussa.

Varotaanpa potkimasta lattialla olevia esineitä ja imetään varoen vaikkapa liköörikonvehteja.