29.12.2012

Carry On Ramblin'Man 16.2.2003-29.12.2012

Hula on poissa. 
Tuo pieni, suuri poika taisteli neljä pitkää päivää ja en vielä oikein tiedä, mitä sanoa. Eikä vastausta olekaan.

Hulalla hoidettiin ensin vain pissavaivaa; se ei kyennyt virtsaamaan normaalisti ja sai "pelkän pissatulehdusdiagnoosin". Kaikenkaikkiaan Hulaa katetroitiin neljä peräkkäistä päivää ja yritettiin kaikin mahdollisin tavoin saada jotain tolkkua sen virtsaamattomuuteen; valitettavasti siinä onnistumatta. Alun virtsanäytteen struviittikiteet muuttuivat kolmantena päivänä bilirubiinikiteiksi; jotka johtuivat jo sitten ihan muusta; vakavasta maksavaivasta.
Maksa-arvot olivat Hulalla todella korkeat ja toivon obduktion valaisevan asiaa tuntuvasti lisää.

Pystyn kertomaan lisää faktaa vasta kun avaustulos 2-4 viikon kuluttua saapuu Evirasta.

Tämän postauksen yhteydessä en voi kuin kiittää ensinnäkin Hulaa ja kaikkia minua ja Hulaa tukeneita sen viimeisinä elinpäivinä. 
Hula ehti tavata sen viimeisinä neljänä elinpäivänään neljä eri eläinlääkäriä ja varmasti sen kahdeksan eri hoitajaa...
Jotka kaikki olivat suuresti vaikuttuneita koirasta, joka antaa tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet ilman rauhoitusta, myös kivuliaat katetroinnit. Se oli luottavainen, kuten aina, vaikka mitä hyörinää ja toimenpidettä tapahtui. Levollinen, rauhallinen ja seesteinen, kiltti ja kultainen, kuten Hula oli aina ja kaikessa.

Tuossa koirassa totisesti henkilöityi ja profiloitui Koiran Mitä Parhain Olemus. Se ei koskaan tehnyt numeroa itsestään, ei vaatinut, ei  haastanut, ei kyseenalaistanut. Se hyväksyi kaiken "sellaisena kuin se on", kuten se eteen tuli, ja sillä oli myös valmiudet siihen.
Sen luonne oli nimittäin mitä parhain. Se ei ollut "vain" kiltti, vaan se oli mitä hyväluonteisin ihan syntyjään. Se oli jo pentuna hyvin kultainen, suloinen ja säyseä, eikä sen koskaan totisesti tarvinnut edes tassustaan kynttä nostaa, kunhan tiiraili tiukasti, jos niikseen tulee, tai ihan vain huokaili hieman kuuluvammin, niin johan lauma ympärillä tokeni ja pizzasta annettiin sille makoisimmat palat.
Ei Hula lapanen ollut. Sillä oli kova oma tahto ja se oli myös hyvin itsepäinen koira. Lenkillä sillä oli hyvin vahvat omat mielipiteet minne sen mielestä piti mennä ja minne kääntyä. Monet lenkit mentiinkin sen toiveiden mukaan. Ja jos ruoka-aika oli ylittynyt vaikkapa peräti akateemisella vartilla, Hula kyllä ilmaisi asian korkealla ceellä. Ja jos ruoka-astiassa sattui olemaan liian kosteaa ruokaa, ilmaisi se senkin. Eihän nyt kirsua sovi kastaa mihinkään kovin märkään, eihän?

Olen hyvin surullinen siitä, että jouduin päästämään Hulan pois ihan liian aikaisin. 
Vaikka lääkitys vaihdettiin, kaikki oli edennyt jo liian pitkälle. Kun tänään lähdin hakemaan Hulaa klinikalta kotiin, tiesin jo heti Hulan nähdessäni, että ei, tämä oli tässä. Sen pupillit olivat laajenneet silmien kokoisiksi, maksavaurio näkyi voimakkaana. En halunnut kiduttaa sitä enää yhtään enempää.

Ajelin Hulan kalmo auton takapenkillä Eviran obduktiosaliin ja laskin Hulan kylmähuoneen hyllylle. Asettelin sen jalat ja peitin sen kauniisti ja lämpimästi peitossaan.
Kuinka ollakaan, NRJ huudatti Cheekin ja Jonne Aaronin biisiä Anna mä meen, Anna mä meen, kun ajelimme Eviran pihaan. Annoin Hulan mennä. Voisiko biisivalinta olla enää yhtään osuvampi: Hula pyysi sitä.

Tämä on koiranomistamisen kovin paikka. Antaa koiran mennä, kun sen aika on, eikä pitkittää enää keinotekoisesti päivällä tai kahdella sen kipeää olotilaa.
On voitava, on kyettävä luovuttamaan. Ja vaikka kipeää tekee itselläkin, itsesyytökset valtaavat mielen ja tekisi mieli syyttää itsensä lisäksi myös kaikkia muita; miksi ja entä jos, niin ON kyettävä antamaan itselleen ja muille anteeksi. Koirasikin tekee sen. Uskon kaikkien näiden miljoonien kyynelten läpi myös Hulan olevan elämästään kiitollinen ja minulle kiitollinen.

Tahdon siis uskoa, ja luottaa siihen, että Hulalla oli hyvä elämä. Ja sen muisto tulee elämään vielä pitkään sen upeissa jälkeläisissä ja monissa, monissa sukutauluissa niin Suomessa, Liettuassa, Italiassa kuin Australiassakin.

Tulen kirjoittamaan aiheesta lisää, kunhan tokenen ja saan lisää faktoja.

Tässä yhteydessä haluan kiittää niin äitiäni, isääni kuin kämppäkaverianikin, jotka auttoivat minua hoitamaan Hulaa sen viimeisinä elinpäivinä. Laskua totisesti kertyi, mutta se on toissijaista. Asioilla on tapana järjestyä, ja menneet sataset ovat vain paperia sen rinnalla, että menetin upean, ihanan koiran ja palan itsestäni.

Hula jätti jälkeensä ison perinnön ja se on paljon enemmän, kuin voisin koskaan kuvitella saavuttavani muilla keinoin. Koira voi totisesti olla iso osa elämää ja niin sen kuuluukin olla.

Olen ikuisesti kiitollinen Sinulle Hula, että olit minun ja minä olin sinun. Oli suuri kunnia saada omistaa kaltaisesi koira. Olit tärkeä ja iso osa arkeani ja juhlaani ja annoit niin paljon, että mitkään sanat eivät kykene sitä tosiasiaa -ja ylipäätään määrää kuvaamaan. Jätit jälkeesi valtaisan aukon ja ainakin hetken sumussa vaeltavan lauman. 
Olit suuri ja vahva puu, johon muu lauma nojasi ja josta he hakivat voimaa ja tukea. Olemme hetken eksyksissä, anteeksi Hula, mutta yritämme koostaa laumamme uudelleen. 
Jälkeesi jäi hento vesaikko, joka tovin joutuu vahvistumaan keskenään ja etsimään paikkansa uudelleen. Hennot varvut täällä jälkeesi jääneessä Kenzolassa hakevat valoa ja voimaa jonkin aikaa ja muistelemme Sinua ihan jokaisessa hetkessä, jokaisena päivänä ja vuotena ja avullasi, antamillasi muistoilla vahvistumme pikkuhiljaa ja yhdistämme voimavaramme uudelleen. 
Et uskokaan, kuinka paljon annoit ja jätit jälkeesi. Me tulemme vaalimaan muistoasi ikuisesti.


Nuku hyvin, rakas lapseni.
Kaipaan - kaipaamme- sinua ikuisesti.


Vielä kerran kiitos. 


Ja kiitos mitä upeimmasta kuvituskuvasta, ainutlaatuisen hetken vangitsemisesta kameralla, Kirsi Aallolle.

25.12.2012

Harrastamisen sietämätön keveys.

Kun tarvoin tänään metrisissä kinoksissa naama jäässä, sormet turtana ja koirat tuhannen solmussa mieleeni hahmottui: me koiraihmiset saamme kuulla jatkuvaa ihmettelyä harrastuksestamme, suurimman osan kysellessä, että "eikö niissä ole kova hoitaminen" ja "paljon vaivaa"?

Siihenhän kuuluu vastata, että "ei toki, tämä on niin helppo ja mutkaton rotu" ja "näille ei tarvitse olla ostamassa uusia farkkuja kokoajan saati opettaa alkoholin käyttöä tai antaa seksivalistusta".

Totuushan on sitten ihan toista.
Kun Jyri ja Amanda ovat pieniä, heissä on kova hoitaminen. Kuitenkin he jossain vaiheessa lentävät pesästä ja perustavat oman kodin ja alkavat hoitaa vastuullisesti omaa nuorta elämäänsä, opiskelevat, menevät töihin ja saavat omia lapsia. Vanhemmat pääsevät vihdoin vapaalle ja alkavatkin lennellä tiuhaan Thaimaassa, jumpata vesijuoksua ja remontoida viimein nuhjuista omakotitaloaan.

Mutta koirien kanssa; ne eivät oikein koskaan aikuistu; vaikka ne vanhenevatkin, vastuu niistä on jokapäiväinen, ne ovat aina omistajansa armoilla ja kiinni omistajissaan. Jokainen päivä ne tulee ottaa huomioon kuten eilen. Niille on oltava ruokaa, suojaa, ne on ulkoilutettava säännöllisesti satoi tai paistoi ja ikävä kyllä Suomessa useimmiten sataa JA tuulee ja vaakaan.

Kun ihminen ottaa koiran, hän kenties itsekkäästi ajattelee ottavansa koiran itseään varten.
Lopulta tuntuu kuitenkin siltä, että ihminen on olemassa koiraansa varten. 
Ihminen saattaa ajatella, että "juuri tuo rotu on minua varten ja mieleiseni" mutta lopulta ihminen päätyy keskustelufoorumille pohtimaan, onko hän sellainen omistaja, kuin hänen koiransa haluaa?

Lähimarket tarjoaa monenmoista muonaa lemmikille, mutta muutaman harrastusvuoden jälkeen marketruoka kuuluu torpata alimpaan lemmikkikastiin ja sittemmin kantaa selkä vääränä kotiin Premium- ja Super Premium -ruokaa Mustista ja Mirristä niin että bonukset paukkuvat. Jotta koiran suu pysyy kunnossa, on luita oltava jatkuvasti tarjolla. Ennen ostit luita silloin tällöin, mutta nyt, kun olet olemassa lemmikkiäsi varten, huomaat kantavasi kotiin julmettuja säästöpakkauksia solmuttomia luita. Mitä vain koirasi parhaaksi.

Alkujaan otit koirasi mieltymyksiäsi myöden, mutta mitä kauemmin harrastat ja touhuat koirasi kanssa, sitä kavalammin huomaat, että alat itse luoda koirallesi mieltymyksiä. "Minun Bella ei voi sietää Frolicia, sen masu menee ihan sekaisin" ja "Minun Jeppe suostuu sateella kävelemään vain lähinurmikolle asioille, tullaan sitten heti takaisin, koska se haluaa".

Otat kenties sporttisen ja virtaviivaisen vinttikoiran, jossa silmä lepää ja pian huomaat sohivasi crosstraineria illat pitkät, jotta koirasi silmä lepäisi sinussa.

Auta armias, jos menet "harrastusputkeen"; siinä se sietämätön keveys totisesti esittäytyy! Ensin menet kasvattajan toiveesta kerran kehään ja kuinkas ollakaan, pieni mötkäleesi menee ja voittaa kaikki pentuesisarensa, ja täytyyhän sitä nyt toisenkin kerran sitten tulla esille. Jos tulee oikein voittoputki, kenelle se on 2 kertaa, kenelle kuusi, niin johan nälkä kasvaa syödessä. Mieluummin koiran kanssa mukavien ihmisten pariin kehän keskelle, kuin sunnuntailounaalle anopin kanssa.
Näinhän ei pitänyt käydä. Koska otit vain lenkkikaverin tai kenties "terveestä rodusta yksilön" mutta pian huomaatkin surffaavasi netin syövereissä ja etsiväsi Bellalle kaveria Italiasta tai Norjasta.
Kuvittelet ehkä tekeväsi rodulle palveluksen, onhan kasvattaja vinkannut uuden veren tarpeesta rotuun. Ensimmäinen ulkomaanostoksesi voi olla silkkaa sontaa ja tuleva BIS-voittaja ja jalostusyksilö vaietaan ensimmäisen pentunäyttelyn jälkeen lähinnä ravunsyötiksi. Siinä sitä vaaditaan hurttia huumoria ja näkemyksellisyyttä, jotta tällekin "turhalle EH:n koiralle" saadaan edes jonkinmoinen status. Jollei muuten, niin upea ura kantarellien nuuskijana.

Alat olla jo niin syvällä rodun syövereissä, että alun kirkasotsaisuus alkaa pian muuttua ryppyotsaisuudeksi. Kaikki se, mikä on omassa tai omissa koirissasi muiden mielestä "kyseenalaista" on tietenkin panettelua ja kateutta ja alatkin panostaa oikein urakalla esimerkiksi terveystutkimuksiin. Ratsastat kaikilla mahdollisilla tuloksilla, joita ei nyt kehistä sattunut tulemaan, kehuen koirasi sydänultratulokset maasta taivaisiin ja kuinka hieno kinnerkulma sillä röntgenissä olikaan.
Se, mitä koirasi ei kehässä tai muissa kilvoitteluissa saavuta, se saavuttaa haploissa tai lonkkatuloksissa. Harrastaa kun voi niin paljon; agilitya, näyttelyitä, juoksukilpailuja, terveystutkimuksia. Koirasta on totisesti moneen, omistajista puhumattakaan.
Hauskasta on tullut vakavaa, syvällistä ja mahdollisimman tehokasta, lenkitkin pitää mitata GPS-laittein.

Kuinka oletkaan voinut antaa koirallesi joskus muutama vuosi sitten marketruokaa, kun ainoa oikea ravinto on tietenkin se kallein? Oletko mennyt ihan naudan luita antamaan, kun ne on viimeisimmän tiedon mukaan haitallisia? Oletko palkinnut koiraasi vääräaikaisesti? Esittänyt sitä kehässä väärin?

Harrastaminen on siitä hauskaa, että se yleensä on ensin hauskaa.
Jossain vaiheessa siitä tulee väkisinkin pakkohauskaa, on laskettava pisteitä, kerättävä niitä, voittajatitteleistä ja voittomantteleista puhumattakaan. Miten se menikään: Mikään ei riitä ja kukaan ei kiitä.
Kuitenkin ennen harrastusputkeen solahtamista olet hankkinut isomman auton koirillesi, asunnon, jossa on piha, niin metalli- kuin kevythäkin, näyttelyteltan, jota et koskaan osaa kasata, takit jokaiseen eri säätyyppiin (itsellesi JA koirillesi), lenkkareita niin katukävelyyn kuin metsäsamoiluun (nyt myös nastalliset lenkkarit!!!), käyttänyt koiraasi hierojalla, osteopaatilla ja naprapaatilla - ja otattanut tukun terveystuloksia. Jossain vaiheessa joku kuitenkin epäilee koirasi terveyttä. Olihan sillä viimeksi vähän "haluton takapotku kehässä".

Ovatko koiraihmiset masokisteja? Idealisteja? Itsekkäitä? 
Eivät he usein ainakaan helppoja ihmisiä ole. Jokainen heistä -tai meistä- elää koiransa kautta jotain; unelmaa, elämätöntä elämää, tunteitaan, toiveitaan.
Jossain vaiheessa yhteinen harrastusstatus löytyy ja sitä on tietenkin vahvistettava. Oli se sitten jalostuksellinen tai pelkkään ulkomuotoon perustuva. Kaikki ei aina tietenkään mene niin kuin elokuvissa, mutta kaikkea pitää osata ja oppia selittämään. "Tämä pentue meni nyt pieleen, kun isän suku osoittautui paskaksi" tai "Mun Rollo ei voittanut, koska tuomari oli luokaton puusilmä".

Harrastamisen sietämätön keveys totisesti näyttäytyy koiraharrastuksessa kaikkine lieveilmiöineen ja sekös tekeekin siitä niin raivostuttavan ihanaa. 
Kai tässä sitten jonkinmoisia masokisteja ollaan. Tajutaan kaikki älyttömyys, mutta otsikoissa on oltava, on jatkettava, mentävä eteenpäin, kuten koira jokaisella lenkillä. Uteliaana, innokkaana ja aina yhtä iloisesti vetäen. Ja jos tullaankin katolta alas kuin talonmies, niin on kiivettävä takaisin. Profiloiduttava kenties uudelleen?
Jokainen koirasi luo sinuun leimansa, profiloi sinut ja jokainen niiden luonteenpiirre, tyyppi, olemus ja jokainen pieru ja pystyyn jäävä korva on osa sinua. "Se on se, jonka koira aina haisee" tai jotain muuta yhtä ylevää. Vieläpä perään; "Mahtaa syöttää sille jotain Rainbowta".
Koiramaailmassa profilointi sujuu huomattavan paljon sutjakkaammin kuin esimerkiksi poliisivoimissa, jossa ammattilaiset yrittävät tehdä sitä.

Ajattelitko olevasi yhtä koirasi kanssa; ottavasi koiran, joka on mieleisesi? Koirasta harvoin tulee JUURI sellainen, kuin tahdot tai ajattelet, mutta me koiraihmiset joudumme elämään tuon tosiasian kanssa ~ 15 vuotta.
Me ajattelemme koiramme sopeutuvan kaikkeen, mutta lopulta me ihmiset sopeudumme koiraamme.
Harrastamisen sietämätön keveys on juuri tätä. 

Jouluaatto Kenzolassa 24.12.2012

Näissä tunnelmissa lähdettiin liikkeelle jouluaattoon. Ai päivän lumitöiden määrä? Ette kuitenkaan usko. 
Säätiedotuksessa luvattiin "iltaa kohti tihenevää lumisadetta", mutta tiheää se oli kyllä ihan aamusta asti. Tällaisessa pikkuisessakin pihassa on haasteensa, se kun sattuu olemaan ETUpiha. Sitä pitkin pitäisi päästä portista ulos ja sisään, postilaatikolle, autolle, lenkille jne.
Jos odottaisikin lumisateen LOPPUMISTA kuten varmasti viisaimmat (?) tekevät, niin saisi lapioida kerralla kuusimetristä kinosta... Parempi siis sutaista aina muutaman sentin jälkeen, ja näin tehtiin; 08.20, 09.30, 10.50, 11.50, 12.25, 13.10, 14.00, 14.35, 16.10, 17.25, 18.05, 18.45, 19.45, 21.50, 23.20 ja hetki sitten kuudennentoista kerran!!!!!!!

Joulupöytä on katettu ja Erkki ja Silja-äitini ovat antimien ääressä.

Silläaikaa kun mätimme graavilohta ja kinkkua naamariin, hali Luxi näin helluisesti Hulaa sohvalla.

Voi jouluaattosöpöys sentään!

Viri ja Hupi ottavat rennosti.

Kerrankin osui Trivial-kysymys allekirjoittaneelle kuin nenä päähän!

Kiitos Erkki ja Silja ihanasta aatosta kanssanne!

Some new pics from Klaukkala Unofficial Open Show 24.11.2012

BOB-senior Ch C'mere Dreams'n Tricks and BOS-senior Ch Carry On Ramblin'Man. 
judge was Janet Duke, Rushden

My beautiful, old-fashioned Hula in firm, super condition at age of 10 years.

This is little Huima, Nerejde Helter Skelter (Ch Twyborn Philadelphia x C.I.B Dita)...

with some serious double handling...

all pics by Jin Kaakinen


A beautiful girl in Australia!

This is beautiful "Stephie"; Ibiza Erottaja Helsinki (Ch Carry On Ramblin'Man x Federland Highland Lass) born in Australia, knl Ibiza 25.7.2012.
And look at her; she went all the way to BPIS lately and I've received these lovely pics from her breeder Colin Sarantis which I want to share with you.
There is no need to tell how proud I am but I do say it anyway; she is stunning!



Hula, her sire, seems to produce his beautiful expression with of course the dam; "Grace". The pedigree is full of "old fashion" British dogs all the way to early ´90's. I am happy to see the result and will follow her maturing in future very closely.


Hula himself was very slow in maturing, but after my all Whippet years I think that is not a bad thing at all; mainly opposite; and I will post later on some latest showpics of Hula; showing his potential in 10 years of age.



Keep up the good work Colin in Australia; I am happy to see what your lines produces! Way to go!


24.12.2012

Merry Xmas!

We in Team Kenzongos wish you all Happy Holidays & Success in 2013!


23.12.2012

Upeaa palvelua!!

Näin joulun alla on mukavaa antaa erityiskiitoksia upeasta palvelusta, jota sain Mia-Tuote Oy-nimisestä yrityksestä.

Kuulun niihin ihmisiin, joille housujen ostaminen on yhtä tuskaa. Olenkin ominut jazz-housut minulle mukavimmiksi ja sopivimmiksi. Niitä on aikoinaan tullut ostettua vähän sieltä sun täältä ja kun yhdestä paikasta erittäin suosittujen (!!) housujen myynti lopetettiin, siirryin seuraavaan.
Viimeisin löytöni oli Röhnisch-merkkiset ns. urheiluhousut, jotka olivat erittäin passelit ja hyvälaatuiset kaikinpuolin. Mutta kuinkas ollakaan, myös niiden tuonti Suomeen lopetettiin. Koska jazz-housuni alkoivat olla kaikki loppuunkäytettyjä, oli aika alkaa etsiä netin syövereistä seuraavaa mahdollista toimittajaa.

Löysin Urheiluareena -sivuille; Mia-Tuotteen monipuolisen kuvaston pariin. Ensimmäiset postissa saapuneet housut olivat muuten passelit, mutta ne menivät polvitaipeesta siskonmakkaralle. Puhelinsoitto firmaan ja minulle lähetettiin tuotapikaa uudet, toista mallia. No nekään eivät oikein olleet sitä, mitä hain. Harmittelin sähköpostitse heidän kanssaan vartaloni "erityislaatuisuutta". En sittenkään ole ihan tasapaksu, reidestä löysät housut kun usein lönköttävät vyötäröltä tai housuissa on muutoin jokin vartalooni sopimaton "kohta".

Minkä vastauksen sainkaan!!
Minulta tiedusteltiin, onko mahdollista postittaa heille malliksi esim. nämä Röhnischit, jolloin he tekevät housuista kaavan ja minulle uudet vastaavat!!! Näin tehtiin ja Mia-Tuotteen taitava kaavoittaja teki yksiyhteen näistä suosikeistani uudet!

En voisi olla enempää kiitollinen.
Kahdet housut kävivät kokeiltavana ja kolmannet olivat sitten ne just eikä melkein ja kaikki tämä 50 eurolla!
Jollette ole aikaisemmin kuulleet tällaisesta palvelusta, niin nyt kuulette. Vielä kerran kiitos ja vink vink, jos sinulla on jotkin feivörittihousut, jotka vetelevät viimeisiään, niin tämä firma tarjoaa ei siis vain uusia housuja heidän kuvastostaan vaan myös kaavoituspalvelun ja saat UUDET lempihoususi tuotapikaa postissa.

Tämän tarinan myötä Kiitos ja Hyvää Joulua Mia-Tuotteen väelle!

Kuva Mia-Tuotteen nettikatalogista.

12.12.2012

Hämmennyksestä oivallukseen.

Nyt on viikonlopun koitokset ja ihmettelyt muhineet muutaman päivän ja raikkaat talvituulet laittaneet lenkillä asioita hieman järjestykseen pään sisällä.
Minulla on paha tapa mennä asioiden edelle ja olla joskus aika ankarakin itselle; meinaan tuskastua alkutekijöihin, kun en jotain HETI ymmärrä tai sisäistä.

Eräällä rattoisalla lumessa liukastelulenkillä tulin muistelleeksi omaa autokoulua. 
Kysyin kovasti ajo-opettajalta mm. "mikä kytkin on". Ja opettaja siihen: "en mä sitä ala sulle selittää, heh-heh". Jäin muuten kerran myös jumiin junaraiteille. Opettaja oli aika paniikissa. Minä en silloin osannut olla. Piitkän minuutin tai kahden jälkeen sain auton taas käyntiin..
Kompakysymykset tuntuvat olevan opettajista aina hauskoja. (?) "Ajat hirvivaara-alueella, kumpaa tien laitaa seuraat hirvien varalta"? Lisäksi opettajat ovat aina hirmuisen kannustavia: "Et tule kyllä pääsemään inssistä läpi".

Kytkimen salat tulivat sittemmin ihan vaan autolla ajaessa tutuiksi ja hirvivaara-alueellakin osasin jatkossa tiirailla kumpaakin tienlaitaa. Inssikin meni kerralla läpi, opettajan suureksi ihmetykseksi.

Teorialla on tarkoitus antaa valmiudet ja välineet; käytäntö on sitten se "isoin opettaja". 
Oikeissa tilanteissa oppi alkaa jossain vaiheessa tulla kuin itsestään muistin sopukoista ja käytännön harjoitteet vievät kohti oivallusta; minähän osaan!

Koirasilmätestistä leviää - kuten alla kerroin - garmivia tarinoita siitä, kuinka siellä osa on aivan hukassa ja osa oivaltaa ja suuri joukko on siinä välissä. Toiset pelkäävät, että he eivät osaa rotuja (koirasilmätestissä ei tarvitse tuntea rotuja), toisten kapsahtaessa vahingossa ARVOSTELEMAAN; Kaunis silhuetti, tyypillinen pää, hyvä selkälinja.
Koirasilmätesti on ensisijaisesti koirien kuvailua ja se saattaa mennä (koirasta riippuen) niinkin yksinkertaisesti kuin; Neliömäinen, keskivahva luusto, leveä reisi, korkea otsapenger.
Koirasilmätestissäkin on kuuleman kompia. Kuka hoksaa, että koiralla on kaksoiskannukset tai sen, että koiralta puuttuu silmä (!). Kokelas voi olla niin keskittynyt mittasuhteiden tiirailuun ja niiden määrittämiseen, että puuttuva silmä jää kuvaamatta.

Ihmisen pitäisi oppia olemaan itselleen armollinen.
Kaikkea ei voi osata heti ja oppimisprosessit ovat eri ihmisille erilaiset. Jos toinen osaa just nyt, voi olla, että sinä pääset samaan viikon päästä. Älä hätäile.  Sillä opettajallakin on voinut auto sammua raiteille! Mutta ei hän sitä sinulle kerro.
Toiset oppivat todella nopeasti  ja sisäistävät asiat vartissa, mutta sen ei pidä antaa vaivata itseään varttia enempää.

Oivalsin myös jossain lumessa rämpimisen lomassa sen, että niin kuin koirat ovat vain koiria, ovat ihmisetkin vain ihmisiä. Niin prinsessat kuin kuninkaatkin.
Minua on häirinnyt joskus liikaakin kehän laidalla se, että tuomarit nostetaan jalustalle, ikään kuin yli-ihmisiksi; "Kyllä tuomarin KUULUU tietää" ja "tuomarin kuuluu nähdä".

Oli vapauttavaa kuulla, että "en laske koskaan hampaita" tai "oikeat mittasuhteet ovat tärkeämpiä, kuin onko koiran huulet tiiviisti sulkeutuvat (josta rotumääritelmässä maininta erikseen)".
Oli vapauttavaa hengittää raikasta talvi-ilmaa ja oivaltaa, että koiran VOI ja SAA nähdä monella tavoin ja monin, erilaisin, painotuksin. Ihan luvan kanssa.
Muistelin omasta laumasta koiraa, joka oli ensin BIS1 ja viikon päästä ERI1 ilman SA:ta.
Vai pitäisikö piparkakkumuotit tuoda kehän laidalle; koirille omansa ja tuomarille toinen?

Koirat ovat erilaisia ja yksikään tuomari ei ole valmistunut mistään piparkakkutehtaasta, samasta muotista. 
Johan Juslin kertoi Messukeskuksen livelähetyksessä "näkevänsä koiran siluetin mielessään ja sovittavansa näkemäänsä koiraa siihen muottiin". Tapio Eerola kertoi tuomarin omaavan "kokemuksen ja taiteilijan vaiston yhdistelmän".

Taiteilijalla on oltava (mielestäni) taiteilijan vapaus. Tuomarilla on oltava tuo sama vapaus olla sitä mieltä kun hän on.

Kuvituskuva Ikean sivuilta.

9.12.2012

Kerro, mitä näet.

Vietin tänään harvinaisen mieliinpainuvan päivän Helsingin Messukeskuksessa. Jätin kameran kotiin, menin syrjään istumaan. Olin sopinut kahdet tuomaritreffit, toiset unkarilais- ja whippetkehän laidalle, toiset 1-ryhmän kokoontumiskehän laidalle.

Olen tuomarikurssitaipaleen alussa.
Tätä kirjoittaessa käynyt kasvattajakurssi 1:sen ja 2:sen, kehäsihteerikurssin, harrastanut aktiivisesti koirien kanssa näyttelyitä, rata- ja maastojuoksua 28 vuotta, lukenut keskustelupalstalta; "Kyllä sun pitäisi pitkän linjan harrastajana tietää", ollut Basenji- ja Grey -lehden päätoimittajana, avustanut Whippet-Harrastajien lehteä usean vuoden, istunut hetken hallituksissa ja toimikunnissa, juossut luennolla jos toisellakin ja uusinut pari logoa, saanut Basenjeille juoksuoikeudet - ja melkein kuin olisi tässä vasta "pari vuotta harrastellut". 28 vuotta voisi yhtä hyvin olla parisen vuotta. Siltä se joskus tuntuu.

Tuomarikurssin peruskurssin alkeiskurssi niksautti polvilleen.
Kuten niin moni muukin asia harrastustaipaleellani. Mikään ei ole yksinkertaista - mitä koiriin tulee. Ei harrastusvuodet mikään tae tietämyksestä ole. Tiesin, että jotain tiesin, mutta ennenkaikkea tiesin, että on paljon, mitä en tiedä.
Tuomarietiikkaosio meni rimaa hipoen läpi ja anatomiaosiosta tuli pykälää pienempi arvosana, mitä odotin.

Tässähän tämä ongelman ydin onkin.
Koiramaailma, niin kuin maailma ylipäätään, on täynnä mielipide-eroja, vivahteita ja nyansseja.
Juha Kares painotti luennollaan ja kirjassaan - kyseenalaista kaikki. Hyvä oppi, mutta silti, jokainen, kenen kanssa keskustelet ja jokainen, keneltä ammennat, on alansa asiantuntija. Yhdistä mielipiteet, luo omasi. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin tällaiselle pohdiskelijalle.
Olen saanut kuulla mm. "On niin helppo arvostella kehänlaidalla, on ihan eri asia olla kehän keskellä tuomarina". "Jokaisella tuomarilla on oma mielipiteensä ja omat painotuksensa, niitä pitää kunnioittaa". "Ei ole olemassa yhtä totuutta. On vain useita tulkintoja". "Jokainen soveltaa rotumääritelmää peilaten omaan koirataustaansa". Jne.

Kun nyt yritän valmistautua tulevaan koirasilmätestikoulutukseen, olen luonnollisesti paniikissa. Olenhan kuullut lukuisista kuuluisista kasvattajista ja pitkänlinjan harrastajista jotka eivät testiä läpäisseet. Olen kuullut lukuisien upeita koiria kasvattaneiden olleen "sokeita" ja "he eivät ole tajunneet mistään mitään".
Kuka hermoilee, kuka on paniikissa, ja kuka "ei vain näe".

Jokainen meistä voi nyt tehdä testin, katso oheista kuvaa (randomina netistä googlattu) ja sano kahden minuutin sisään, "mitä näet"?


Minulla tämä voisi mennä näin: Neliömäinen, keskivahva luusto, kohtuullisesti kulmautunut, matala kinner. Voimakas otsapenger. Lyhyt kaula ja selkä. Selän päälle kiertynyt häntä.
En tiedä, onko kuvaus riittävä vai pitäisikö kuvata vielä enemmän? Ylipäätään sanat tulevat jostain syystä kovin vaivalloisesti ja hitaasti. Sitä on ikäänkuin kieli keskellä suuta.

Allekirjoittaneen tähän asti tehdyt harjoitukset ovat menneet seuraavasti: eräs tunnettu kasvattaja lähestyi minua yllättäen eräässä näyttelyssä. Juttutuokio oli erittäin miellyttävä ja antoisa, mutta "sano heti mitä tuosta koirasta tulee ensimmäisenä mieleen". (istun koiraan nähden takaviistossa, koira on ison luokan luokkavoittaja ja erittäin menestynyt - jotka asiat eivät tietenkään saa vaikuttaa...) soperran jotain koskien ko. koiran selkää, ja tunnettu kasvattaja jatkaa painostamista; "ei ei, mikä pitäisi tulla HETI HETI tästä koirasta pomppaamalla esiin"? No, sentään toisena tuli se, mitä kysyjä haki. Koira oli matalaraajainen.
Seuraava koira oli huomattavasti vaikeampi. Kiinnitin lähinnä huomiota sen päähän, mutta "ei ei , mitä pitäisi HETI tulla tästä koirasta"??? Koira oli täysin suora edestä ja sillä oli lyhyt lanne ja lantio. Kyllä, samaa mieltä, mutta.
Jotkut muistanevat täällä blogissani taannoin olleen näyttelyn jälkeisen kirjoituksen, jossa "hyvin kyseenalainen koira voitti Messukeskuksesta tittelin ja tuomari oli puusilmä". 

Tämä minua hämmentää.
Koira rakentuu monista osista. Sillä on pää, silmät, ilme, etuosa, lapa, olkavarsi, kyynärvarret, ranteet, käpälät. Sillä on tyyppi, yleisvaikutelma, kulmausten tasa- tai epätasapaino, luusto, vahvuus, sukupuolileima, liikkeet, draivi ja siluetti. Se on hyvin tai huonosti esitetty. Se on tasapainoinen suhteessa kokoon, pituuteen, kulmauksiin, tyyppiinsä - tai sitten ei. Siltä puuttuu hampaita, se on kinnerahdas tai leveä edestä.

Tänään katsoin erään kasvattajan kanssa whippetien rotukehän. Olimme suurimmaksi osaksi samaa mieltä koirista, niiden tyypeistä, heikkouksista ja vahvuuksista. Mutta jälleen; "sano heti mitä tuosta koirasta nyt näkyy". (olin koiraan nähden nyt etuviistossa ja esittäjä peitti koiran osittain) Lähinnä koiran etuosa ja ranteet näkyivät  - niinpä tuijotin niitä. No, tässä tapauksessa "oikea vastaus" löytyi koiran selkälinjasta, joka oli osittain esittäjän peittämä, ja näkyvissä silloin, kun esittäjän käsivarsi oli ylhäällä = koiralla oli laskeva selkälinja. Ja minä tuijotin ranteita.

Kotvan päästä piipahdin irliskehän laidalla, jossa neljä koiraa kilpaili kilpailuluokassa. Katsoin hetken ja totesin; "tuo on paras" ja se myös voitti. Rodussa, jota en yhtään tunne, pomppasi voittaja heti silmille ja omassa rodussa tuijotan ranteita, kun pitäisi nähdä putoava selkälinja.

Kolmas sessio käytiin 1-ryhmän kokoontumiskehän laidalla. Joku iso, valkoinen ja sangen villava koira seisoi siinä ensimmäisenä näytillä. Kuvasin koiran kohtuuhyvin, muttamutta. Mitä jäi näkemättä ja sanomatta. "Mitä pitäisi tulla ensimmäisenä tästä koirasta mieleen ja sanotuksi"? Kysyin, että "kuuluuko rodun olla selästään "kuopalla"? Älä katso sitä, älä mieti rotumääritelmää, mitä näet?
Mitä siitä pitää ensimmäisenä tulla mieleen?
Kun tuomari sitten sanoi sen olevan etumatala - sitähän se toki oli.

Tämä kaikki edellä kuvaamani osoittaa sen tosiasian, että koirat voi, pystyy ja kykenee näkemään monella tavalla. TOKI siis yhdellä - ja oikealla (?) mutta kovin eri painotuksin. Ja keskittyä tomerana epäoleellisuuksiin (?), toisen nähdessä jotain aivan muuta.
Tässä yhteydessä lainaan Riitta Ahon kirjaa Koiran rakenne ja liikkeet:
Koirasilmällä tarkoitettaneen luontaista, synnynnäistä kykyä arvostella koiria. Jos koirasilmää verrataan muihin synnynnäisen lahjakkuuden muotoihin kuten musikaalisuuteen tai laskutaitoon, havaitaan, että musikaalisuutta mitataan kyvyllä laulaa tai soittaa nuottien mukaan ja matemaattiset taidot mitataan laskutoimitusten oikeilla ratkaisuilla. Koirasilmään ja sen testaamiseen ei koulutuksessa ole suuremmin kiinnitetty huomiota, koska on ilmeisesti ajateltu, että tuomarikokelaat ikään kuin itsestään osaavat valita koiraa kuvatessaan juuri ne oikeat sanat, jotka ovat myös testiä vastaanottavien tuomarien mielestä oikeita. Tällaista luontaista itsestäänselvyyttä ei tietenkään ole olemassa. Koiran kuvaileminen ilman rotumääritelmäkieltä ei ole itsestäänselvyys kenellekään.

Koirasilmätestissä on siis kuvattava koira yksinkertaisesti (!!) sellaisena, kuin se on, mutta yhtäkaikki, mene jonkun boheemiin kotiin ja pidä sitä upeana kun toinen menee yhdellä sohvalla ja yhdellä jukkapalmulla sisustettuun kotiin ja soittaa oitis Avotakan kuvausryhmän paikalle.
Ai ei voi verrata?

On siis nähtävä mittasuhteet; onko koira lyhyt, pitkä, neliö, korkeuttaan pidempi, matalaraajainen. Vahva, kevyt, keskivahva. Voimakkaasti kulmautunut, keskivoimakkaasti kulmautunut, niukasti kulmautunut.

Tässä tämä "ihana ristiriita" onkin. Mene, opiskele ja näe, koe ja valmistaudu silmätestiin, samalla kun kuulet suurimman osan tuomareista olevan hakoteillä. Kuule,  kuinka tuomarin mielipidettä tulee kunnioittaa ja ymmärrä, kuinka arvostelu on kompromissien tekemistä. Näe "upea multivoittaja", joka on kehänlaitatuomarin mielestä "korkeintaan EH:n arvoinen". Havainnoi, kuinka sama koira voi olla yhtenä päivänä ROP ja seuraavan kerran ERI/1 ilman SA:ta. Valmis, muheva junnu on upea ja hienosti liikkuva toinen junnu on "niin kesken" tuomarin ei tule arvuutella, "millainen siitä kenties tulee".

Minulle sanotaan, että kyseessä ovat painotukset, makuasiat ja rotumääritelmän henkilökohtainen omiin painotuksiin pohjaava soveltaminen. Ja kaikki pitää mieluummin nähdä heti ja kyetä samalla pirstaloimaan ja näkemään koira osina. Ja vahvuudet ja mittasuhteetkin jokainen meistä voi nähdä omalla tavallaan. Toinen näkee heti puuttuvan varpaan, toinen pystyyn pyrkivät korvat, kolmas keskittyy rungon mittasuhteisiin. Jollekin koira on hieman jalkava, toiselle taas ei. Jonkun mielestä taas sillä on niin upea etuosa, että se tulee palkita korkeasti jo pelkästään siksi.

Yhtäkaikki, jatkan mantraani: opiskelu ja matkalla olo on huikeata.
Yritän nyt lähinnä löytää varmuutta kuvailuun; ilman harjoitteita ja treeniä se ei tule tai sitä ei ole. Ehkäpä olennaisuuksia ja epäolennaisuuksia voi opiskella? Ja onko totuuksia yhtä monta kun on näkijää ja lausujaa? Jatkan koirien tuijottelua. Ehkä ne sanatkin alkavat sieltä tulla.

Kerro, mitä sinä näet. 

Samojedin kuvituskuva Googlen kuvahaku; Virtuaalikennel Suotuulen. Allekirjoittaneen suu auki - hämmästelykuva Minna Keronen.

 

1.12.2012

Sitten koiramaisempiin uutisiin - Whippet-Harrastajien tapahtuma 24.11.2012

Nyt kun lehdet on luettu on aika vihdoin postata Kenzolan resultit Whippet-Harrastajien tapahtumasta Klaukkalasta 24.11.2012.
Tuomareina olivat Janet Duke (Rushden) ja Pamela Hunter (Mossbawnhill).
Päivä oli erittäin antoisa kaikilta kanteilta katsottuna, Kenzolan pojat pistivät parastaan ja seura oli mitä mukavinta.
Paikalla oli ~150 whippetiä ja seuraavassa hieman tuloskimaraa Huiman ja Hulan osalta, mausteena Hupipupsien muikeita resultteja:

Nuorissa uroksissa Huima, Nerejde Helter Skelter (Ch Twyborn Philadelphia x C.I.B Dita) otti hienon hopeatilan yhdeksän pojan joukosta:


Play A While Mora Marknad, tapahtuman VSP, Huima ja kolmantena Whiptails Gilbert Gold. Kahdelle ensimmäiselle KP.
kuva C'mere

Urosten senioriluokassa aina yhtä itsepäinen Hula pisti parastaan ja voitti luokkansa. Tuomari meni lähes shokkiin allekirjoittaneen mennessä lähes shokkiin. Niin varmana kakkos- tai kolmossijoittuneena pidin Hulaa, vaikka toki ilmoitin vartavasten brittilinjaisen koiran brittituomarille.
PU-luokassa Hulalle hävinnyt Fanfares Special Export ohitti Hulan ja sijoittui PU4:ksi, Hulan saaliiksi tuli hieno VSP-seniorisijoitus.
Iso kiitos Riinalle, joka sai namin voimalla Hulan liikkumaan PU-kehässä. On se aika poika, timmi ja topakka - ja veisin kehään varmasti useamminkin, jos Hula yhtään enemmän tykkäisi esiintyä.


Kieli keskellä suuta. Komea 10-vuotias Hula ja tuomari Janet Duke.
kuva Antti Ruotsalo

Urosten valioluokassa timmikuntoinen C.I.B Best-Looking Brooklyn (Ch Twyborn Philadelphia x Best-Looking Blooming Martha) nappasi muikean voiton ja sijoittui lopulta upeasti PU2:ksi.


kuva Antti Ruotsalo

Narttujen nuortenluokassa C'mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) oli hienosti toinen pentuesisaren C'mere Milwaukeen ollessa neljäs. Urosten käyttöluokassa Mimi Chill's Rocky Prince (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Taraly Black Panther) oli upeasti toinen ja sai KP:n. Luokassa oli peräti 11 urosta.  Narttujen käyttöluokassa edellisen pentuesisar Mimi Chill's Miss Tiger oli myös hienosti toinen KP:n kera. Valioluokan nartuissa Ch Jagodas Gingembre (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Aaniston An Outstanding Filly) oli neljäs KP:n kera ja esitti myös BIS-jälkeläisluokan.

Kenzolan lehdistökatsaus 1.12.2012 - osa II

Toimittaja Kaisa Halonen on haastatellut Vantaan Laurissa 11.10.2012 kirjailija Virpi Hämeen-Anttilaa.
Upea ja ajatuksia herättävä haastattelu, jota osin lainaan seuraavassa:
- Isä ei sietänyt pienintäkään merkkiä siitä, että jollakulla hänen lähellään olisi ollut omia tunteita tai ajatuksia. Tai persoonallisuutta ylipäätään. Hän halusi kitkeä sen kaiken pois ja suuttui tolkuttomasti, jos joku ilmaisi mielipiteitään. Se typisti.
Itsensä ilmaisemisesta tuli Virpille niin vaikeaa, ettei hän osannut käyttää sanaa minä. Hän pakeni muiden ihmisten ajatusten taakse niitä siteeraamalla.

- Olen ihan pienestä pitäen uskonut itsekasvatukseen ja harjoittanut sitä. Olen ollut itselleni aika ankarakin. Tulokset ovat vakuuttaneet minut siitä, että itseään pystyy muuttamaan. Ihmisessä on sisäänrakennettuna keinoja, joilla hän pystyy terapoimaan, lohduttamaan ja eheyttämään itseään.
- Toki se on pitkä prosessi, lapsuudessa tulleet haavat ovat syviä ja niiden korjaaminen kestää kauan. Kaikki vaatii työtä: hyvä parisuhde, hyvä vanhemmuus, hyvä elämä.

Hämeen-Anttila sanoo, että häntä pidetään usein positiivisena ja onnellisena ihmisenä. Ja miksi ei pidettäisi? Hän tekee kolmea kiinnostavaa uraa kääntäjänä, tutkijana ja kirjailijana. Ei ihme, että se saa jotkut kadehtimaan.
- Monet eivät tajua, mitä positiivisuuden takana voi olla. Ei siellä välttämättä ole helppo elämä. Siksi en itse haluaisi sanoa kenestäkään mitään lopullista enkä kadehtia ketään. Minä en voi tietää.

Hämeen-Anttilalle on myöhemmin selvinnyt dissosiaation merkitys. Se on traumatisoituneille ihmisille tyypillinen sopeutumiskeino.
- Lapsi pitää normaalina sitä, mitä hänellä on. Ja lapset ovat salailevia. He haluavat antaa ulospäin normaalin kuvan. Henkinen terrori ei myöskään näy uhreista päällepäin niin selvästi kuin fyysinen väkivalta. Se näkyy vain siinä, että lapsesta tulee omituinen - niin kuin minusta tuli.

- Koin lopultakin tulevani hyväksytyksi. Vähän kerrassaan olen oppinut rakastamaan yhtä isompaa joukkoa ihmisiä, kehä on kasvanut.
Aloin kirjoittaa kirjoja ja asetuin esille ja alttiiksi kritiikille. Toivon vain saavani lisää avautumisen, oivalluksen ja ilmestyksen kokemuksia.

Kuvituskuva Kenzongos.1g 

Kenzolan lehdistökatsaus 1.12.2012

Taas on Kenzolassa luettu lehti poikineen.
Aloitetaanpa turkistarhauksesta.
Helsingin Sanomien mielipidesivulla Heikki Mäntylä ehdottaa kirjoituksessaan "Ehkäpä seuraavaksi kannattaisi harkita myös nahkakenkien käyttökieltoa ja sianlihan syönnin kieltoa".
--------------------------------
Haluaisin sanoa Heikki Mäntylälle ja muille hänen tavoin ajatteleville, että kävelisin mieluusti päivät pääksytysten muovisissa crocseissa (ollapa australialainen!). Itseasiassa suurin osa kengistäni ON keinomateriaaleja, taidan omistaa peräti kahdet nahkakengät. Toiset ovat n. 20 vuotta vanhat ja toiset n. kymmenvuotiaat. En osta myöskään kenkiä pröystäilläkseni tai osoittaakseni maksukykyäni. Ylipäätään kengät ovat pakollisia, enkä ihan ymmärrä tätä rinnastusta. Mielestäni ilman turkiksia pärjää, kun taas ilman kenkiä ei. Paitsi jos on pyörätuolissa?
Ilmanmuuta toivoisin myös, että tuotantoeläinten -tässä tapauksessa sikojen- elinoloja parannettaisiin rutkasti. Jälleen kuitenkin rinnastus ontuu, koska ihminen tarvitsee ravintoa elääkseen, sensijaan turkiksia ei kai (?) kukaan syö.
--------------------------------
Lukiolainen Oona Kaunisto kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipideosastolla 3.11.: "Peter Östmanin (kd) mukaan kielto lisäisi työttömyyttä, jolloin ihmiset kärsivät." Kaunisto jatkaa: "Iästäni huolimatta ymmärrän toki, että turkisalan lopettaminen veisi Suomesta suoraan ja välillisesti tuhansia työpaikkoja, mutta niitä häviää myös muita yrityksiä saneerattaessa. On kohtuutonta vedota alan lopettamisen ihmisille aiheuttamaan kärsimykseen. Eläinten kärsimys on kuitenkin asia, jota ei tulisi jättää kapitalistisen koneiston jalkoihin."
-------------------------------
Todentotta. Missä kansanedustajat ovat "huolineen" ja kommentteineen silloin, kun Nokia siirtää yksiköitään Indokiinaan ja jonkun toisen firman call center siirretään Kambodjaan?
Silloin he sanovat Kympin uutisissa "voivoi" ja ovat suut lurpallaan kovin osaaottavan näköisinä. Kansanedustajat seisovat mikrofonien edessä rivissä pahoittelemassa ja ymmärtämässä Nokian johtoa, kännykät kun eivät käy kaupaksi ja tuotantoa on pakko ajaa alas.
Kun posti toisensa jälkeen lakkautetaan, he seisovat myös rivissä ymmärtäen ja pahoitellen mummeleita, jotka joutuvat matkustamaan paketteineen onnikalla toisiin kaupunginosiin saadakseen lapsenlapselle jouluksi tumput.

Mutta kun turkistarhaus halutaan (turhana) tuotannonalana lopettaa he kilvan kehuvat miljoonia Suomeen tuomaa alaa ja sen työllistämisvaikutuksia.
Jos siis olet entinen salolainen Nokian tehtaalta he sanovat "kouluttaudu uudelleen", mutta kun olet Pohjanmaalainen tarhaaja, he sanovat "jatka vain minun puolestani". Mikseivät Pohjanmaalaiset voisi kouluttautua uudelleen siinä missä salolainen entinen Nokian insinööri?

Jos nyt joku haluaa (vielä) sitoa ketun kaulalleen, menköön ampumaan sen metsään.
Oona Kaunisto kysyykin ajatuksia herättävästi: "Sijoittaisitko oman lemmikkikoirasi häkkiin loppuelämän ajaksi?". Lisäksi hän aivan oikein esittää seuraavaa: "Tällä asenteellako poliitikot ja me muut ihmiset haluamme opettaa muita, myös lapsia ja nuoria, suhtautumaan välittämiseen ja elävästä elämästä huolehtimiseen sivistyneessä Suomessa? Sulkemalla silmät yhden luontokappaleen huonosta olosta hyväksymme asenteen hädän sivuuttamisesta ja lisäämme välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä yhteiskunnassamme."

Tästä olisinkin eniten huolissani. Välinpitämättömyys ja itsekkyys yhteiskunnassamme ON lisääntynyt. Eduskunnan viesti on monin paikoin vähintäänkin ristiriitainen. Ollaan huolissaan kansakunnan syrjäytymisestä, elinolojen huonontumisesta, köyhyydestä ja sen lieveilmiöistä. Media nostaa esiin jatkuvaa eliitin pröystäilyä ja silmäätekevät viilaavat yhteiskuntaa ja verottajaa kilvan linssiin. Kuka on fiksuin, kuka ei jää kiinni? Poliitikot ovat katuvaisina ja myötätuntoisina milloin minkäkin asian vuoksi patsastelemassa ja antamassa lausuntojaan, ja viesti yhteiskunnalle on; sanoja löytyy mutta harvoin tekoja. Suoraselkäisyys muutaman sekunnin uutislähetyksessä vaihtuu vartin päästä vetelyyteen kun kamerat ovat sammuneet. 

Poliitikko kyllä lähtee köyhien pariin, kun hän tarvitsee ääniä. Kun äänet on saatu, äänestysnappeja käydään painamassa työpaikalla kernaasti silloin, kun se on mahdollisimman helppoa ja äänestetään savuttomasta Suomesta, viinan hinnan  nostamisesta ja bensan hinnan korotuksista - kun eläkettä pitäisi nostaa, posteja pitää pitäjissä ja muuta ikävänpuoleista ei-mediaseksikästä, poliitikoilla on tähdellisempää tekemistä.

Suomi on ihan yhtä yhteisöllinen ja toisistaan huolta pitävä kuin rakas eduskuntamme.
Mielestäni olisikin jälleen korkea aika nostaa vuokria, sähkön hintaa, ruoan alveetä, bensan hintaa ja terveyskeskusmaksuja. Myös lääkkeiden omavastuuosuutta pitää nostaa. Samalla nuijankopautuksella kun kansanedustajat määräävät itselleen viidensadan euron palkankorotuksen ja kulukorvausten noston sekä 50 lisätaksimatkaa kuukaudessa olisi kiva, jos vähätuloiset saisivat päivärahoihinsa ja etuuksiinsa esim. sellaiset + 5 euroa/kk. Kyllä siitä riittää kaikkiin em. korotuksiin.

Pakko nyt kuitenkin uskoa, että myös suomalainen tomaatin- ja kurkunviljelijä elää ja pärjää? Ostin juuri suomalaisia tomaatteja á liki 5 eur/kg. Em. tuotteita onkin ollut ilahduttavasti myös talviaikaan saatavilla. Toivotan Pohjanmaalaisille luovuutta ja innovaatiokykyä - ja kaikkea mahdollista tukea - alan vaihtoon.

---------------------------------
Katri Utula siteeraa Ilta-Sanomissa Salkkarit-leffasta näppärästi näin:
Teinikauhuleffa on toki ajatuksena huvittava, ja sen tiesi ennalta myös ohjaaja Äijö, joka kommentoi elokuvan esitteessä asiaa näin:
- Tulee olemaan arvokasta olla nolo tai huippu, kuuma tai syvältä, ihana tai ihan paska - sen sijaan, että emme olisi uskaltaneet yrittää olla mitään.
---------------------------------
Loistavaa. Tiedättehän suomalaiset, jotka pelkäävät mokaamista yli kaiken. Kun puhumme kadulla puhelimeen, pelkäämme, että joku ohikulkija kuulee kärjekkäitä kannanottojamme. Kun puhumme omalla pihalla, pelkäämme, että naapuri kuulee -ja ymmärtää meidät väärin. Kun ajamme autoa huonosti, pelkäämme, että joku tuttu näkee onnettoman kaistanvaihtomme. Kun kysymme ohikulkijalta kelloa, mietimme kellonajan kuultuamme, mitähän se minusta ajatteli? Kun julkaisemme Facebookissa kuvan, muistamme aina pahoitella huonoa kuvanlaatua. Kun kuvassa on hienosti seisova koira, blurraamme hädissämme oman naamataulun kuvasta pois, koska kaksoisleuka näkyi. Ehkä emme enää edes kykene tulemaan koiramme kanssa koiranäyttelyyn, koska "Ei ole vaatteita. Vain vanhoja paskoja ja virttyneitä paitoja ja housuja. En pysty, en voi. En kestä". Kun joku kehuu ulkonäköäsi ja/tai sitä, kuinka freshiltä näytätkään tänään, kuuluu vastata: "Hyvä jos nukuin tunnin viimeyönä. Lisäksi olen ihan turvonnut, koska söin eilen kilon ruotsalaista silliä".

Lukekaa siis huolella tuo viimeinen lause; sen sijaan, että emme olisi uskaltaneet olla yhtään mitään.
Kunpa me kaikki uskaltaisimme olla omia itsejämme ja tavoitella liikuttamista, koskettamista ja ylipäätään näkymistä ja elämistä. Kuulumisesta puhumattakaan. Mielestäni elämisen kuuluu näkyä ja kuulua. Jos toinen on puolestasi nolo, ota se huomionosoituksena. Herätän aina mieluummin tunteita, kuin olen pelkkää ilmaa.

Vielä jäi yksi lehdistökatsausjuttu puitavaksi. Teen siitä oman juttunsa.

Kuvituskuvasta kiitos Mari Kääriäinen.