28.2.2008

Hulan odotus


Pian kolmisen viikkoa sitten Kenzolassa oli hieman hulinaa, Hulalla kun kävi tyttöystäviä visiitillä kaksin kappalein. Tyttöjen vierailun jälkeen on Hula ottanut tavakseen kuikuilla eteisen portin rakosista ovelle, josko niitä lisää tulisi? Saattaapa kymmenisenkin minuuttia vain tuijottaa, välillä päätään lepuuttaen portin rakosissa. ;D

Huhuu, girls, I´m waiting for you!!!!

27.2.2008

Persoonallisia piirteitä -Hula!




Pari Hulan tapaa myös kuvina!


Hula ei kaivaudu kolisten sängyn alle vaan pienieleisemmin -kuten Hulan voi olettaakin- laittaa päänsä tyynyn alle piiloon. Se todellakin hyvin mieluusti laittaa päänsä, tai oikeammin puolet päästään, tyynyn alle mennessään nukkumaan.


Hula on koiristani myös se, joka jo pentuaikanaan ja juniori-iässä (ja siis yhä tänäpäivänä..) jätti iltaruoastaan 1/3 syömättä ja osoitti aamuisella vinkunallaan sen, että "Nyt voisin syödä loput". Hula odottaa saavansa aamuruoan ei nyt ihan vuoteeseen, mutta huoneessani olevalle tuolille. Kun alan aamulla kolistella keittiössä, asettuu Hula tuolilleen ja aloittaa oven takaa tuijotuksen. Ruoka tarjoillaan siis hänelle tuolille; se on varmasti havainnut sen oivaksi ruokapaikaksi siksikin, että se saa korkealla seistessään syödä rauhassa. Muut odottavat kiltisti lattialla, josko Hulan suupielistä putoaisi muru tai kaksi..


Voi näitä poikia! :)

Persoonallisia piirteitä -Hupi!


Tässä kuvaksi tallennettuna yksi. Kun on kuuma, kämpässä on liikaa mekastusta -muut riehuvat tai Hupia on "nöyryytetty" teippaamalla sen häntää, se menee viilentämään itseään ja ajatuksiaan sänkyni alle.. Siellä se nukkuu, makoilee ja tuumii ja välillä kurkistelee lakanan alta, "Miltä maailma nyt näyttää"?

Blogillani on tarkkasilmäisiä lukijoita!




Hienoa! Mukavaa saada palautetta!


Persoonallisia piirteitä -triidissä ei ollut mitään tiettyä "syytä" siihen, että Juku tai sen tavat jäivät pois. Kuten olen tuonut teksteissäni esiin, kirjoittaa ei pitäisi samaan aikaan kun puhuu puhelimessa tai katsoo American Idolsia. Ja koska en ole niitä lyhytsanaisimpia tyyppejä, on vain pakko joskus laittaa se lopullinen piste, ennen kuin postaus venyy kuin 20-henkisen perheen pullataikina.


Juku kun on 2-vuotiaana vielä hieman kirjoittamaton lehti. Se on näennäisrauhallinen, viilipyttymäinen ja ainakin esittävinään kovin aikuista, kunnes se on taas ilkikurinen vekkuli. Laumastani ainoa, jota pitää juoksuttaa irtiollessa koppa päässä, koska se on Hupin vauhdin katkaisija. Tosin Luxi on nykyään ruvennut laittamaan lusikkaansa soppaan tässäkin kuviossa; ja katkaisee Jukun torpedointiyritykset Hupia kohtaan; joka siis haluaisi vain juosta.


Jukun tapoihin kuuluu myös tepastella ympäri kämppää lelu suussa ja urista, kaula korkealla ja naama ylväästi pystyssä; "Mullapa onkin suussani kämpän kovin lelu, kuunnelkaa, se vinkuukin". Jukusta tekee Jukun myös se, että se EI halua nukkua peiton alla. Ei missään olosuhteissa. Liekö siihen aivan liian kuumaverinen? Se omaa aivan erityisen tavan käydä nukkumaan siten, että se rojahtaa tyynyilleni niin hyvässä kulmassa, että verho irtoaa nipsuistaan... Sitten se pelästyy verhon "romahtamista" päälleen ja lähtee harmistuneena toiseen huoneeseen odottamaan, että verho asennetaan uudelleen.

Lisäksi jos ulkoilemme sille oudossa maastossa/paikassa, se vinkuu tasaisin väliajoin huoltaan; "missä me olemme, minne me olemme menossa"?
Kaikenkaikkiaan melko harmiton veikko, joka syttyy tuleen ja paloon Tuomarinkartanon radalla tai maastokisoissa!


Kuvissa Juku torpedoi Hupin mekastusta omalla pihamaallamme ja Hupin esittäessä sille vastalauseensa ilveilyn muodossa, Juku ikään kuin katsoo takaisin; "En se minä ollut".

Pirren tassu taas kuosissa!


Fixomull & Bacibact -yhdistelmä ei pettänyt tälläkään kertaa! Päivittäinen stretch-teipin vaihto ja Bacibact-puuterin sirottelu eheyttivät Virin tassun näin hyvin! Parisen vkoa, ja monta teipin vaihtoa -ja taas mennään!

25.2.2008

Uutismuruja!




Perjantaina tsekattiin röntgenillä Hupin häntä ja Jukun varvasvamma.


Hupin häntää en välttämättä olisi lähtenyt edes kuvaamaan, mutta kun se nyt veti vähän vauriokohdasta vinoon, niin parempi näin. Nikama 5 oli katki, joten jonnekin on poika sangen onnistuneesti häntänsä telonut! Itselläni ei ole aavistustakaan itse tilanteesta, missä häntä on vaurioitunut. Häntä on nyt teipissä 4-5 vkoa.

Juku taasen teloi varpaansa Havukosken koirapuistossa. Varvas ei niinkään "turvonnut" vaan se "leveni" ja aiheutti ontumista reilun viikon. Ontuminen jäi ja lenkkejä lisättiin hiljaksiin. Varvas on vielä leveä, joten varmuudeksi sekin kuvattiin. Kuvasta ei löytynyt mitään, joten joko vanha hiusmurtuma tai revähdys.

Blogiin kirjoittamisesta.
Inspiraatiohan ei katso aikaa eikä paikkaa. Olen nyt kuitenkin joutunut korjaamaan Persoonalliset piirteet -juttua jo kolmasti. Puhelimessa puhuminen ja kirjoittaminen ei ole hyvä yhdistelmä. Myöskään television yhtäaikainen katsominen ei ole suositeltavaa. Itsestäänselviä asioitako? Ei minulle. Olen valitettavasti -ja kärsin siitä- ollut aina ihminen, joka tekee kolmea asiaa yhtäaikaa...


Tekstin jälkikäteen korjaamisessa ja fiksaamisessa tulee vain sitten vastaan se tosiasia, että Blogger ei jostain syystä anna lisäillä rivivälejä. Se ikään kuin enterillä kiltisti tekee muokkauksessa rivivälin, mutta kun katsot lopullista tekstiä, riviväli on kadonnut. Katsoisin manuaalista, mutta kun ei ole. Varmaan on joku enkunkielinen Blogger-yhteisö, joka kirjoittelee voimistyyppisesti palstallaan, mutta tekninen sanasto enkuksi...? HAH, ei mun juttu. Sitäpaitsi Canonin suomenkielisestä manuaalista on kahlattu vasta n. 40 sivua ja vielä olisi 80 sivua edessä ja tekstihän tunnetusti vaikeutuu loppua kohden..
Niin ja oma lukunsa on kuvien lisääminen Bloggeriin. En niitä saa tekstin väleihin millään vaikka miten yrittäisin. Ylös se heittää ne kuitenkin. Vasemmalle tai oikealle, sen pystyn jotenkin "määrittämään". Hauska juttu muuten sekin, kuinka kuvia lisätessä Blogger tekee itse rivivälejä lisää ja harventaa niitä... ;D
Ja koska minulla on TAAS rivinväliongelmia, tarkoittaa se ilmeisesti sitä, että teksti olisi saatava kerralla läpi ja julkaisukuntoon, koska jälkikäteen sen fiksaus ei vain kertakaikkiaan onnistu. Lystikästä!

Onnittelut Siljalle & Erkille!

Upea uutinen teillä lauantaina 23.2.2008! Nostan hattua teille uskalluksesta ja heittäytymisestä, rohkeudesta ja rakkaudesta! Hienoa! Lämpimät onnittelut koko Team Kenzongos -laumalta.


Lima, Balmy Limonite Dominija, oli pyörähtänyt kehässä Belgiassa mennä vkonloppuna. Tyttö nappasi sertin ja jo kolmannen Cacibinsa ollen lopulta VSP! Lämpimät onnittelut Bartille & Limalle ja tietenkin Astalle!

Joensuussa oli järjestetty whippettapaaminen. Oli hauska törmätä netissä tapaamisesta otettuihin kuviin ja bongata sieltä kolme Hupin lasta! Huippukuvat oli ottanut Nelli Okker ja kuvissa näkyivät Diiva & Nemi Hupin ja Tinkan pentueesta ja Indy Hupin ja Marthan pentueesta. Kuvat tulossa 1geehen. Kiva, että tällaisia tapaamisia järjestetään ja kiva, että kuvaajakin on paikalla ja muutkin pääsevät nauttimaan whippethulinasta ympäri Suomen!

Kuvissa Lima Gentissä, Belgiassa omistajansa Bartin kanssa ja Diiva Joensuun whippetmiitissä; kuva Nelli Okker.




24.2.2008

Persoonalliset piirteet!


Mistä nuo tulevat? Joskus sitä miettii, että miksi yksi tekee yhtä ja toinen toista ja kolmas ei koskaan kumpaakaan?

Sitä voi olla vaikeata muistaa, että mitä kukakin teki pentuna tai kaksivuotiaana, mutta ei koskaan enää esim. kolmivuotiaana.. Mikä oli jonkun koirani "ominaispiirre" sen ollessa kuusikuinen, mutta minkä tavan se unohti tasan tarkkaan täyttäessään vuoden. Kuitenkin jokainen kunkin "pentutapa" ja "yksivuotistapa" jne on muokannut koiristani sitten aikuisiällä sen, mitä ne NYT ovat.

Joskus joku sanoo: "Meidän Bella on nyt 6 kk ja se on tasan tällainen" ja "Jere, 11 kk taas tällainen", ja minä ajattelen että; "Tsoo, koiran luonne on "lopullinen" sen ollessa vasta n. 2-3 -vuotias". Niin paljon olen saanut nähdä luonteiden muokkaantumista ns. lopulliseen muotoonsa. Pehmeiden koirien koventuneen ja kovien koirien pehmenneen, noin karrikoiden.

Ja tiedä sitten siitä "luonteen lopullisuudesta", mutta olen kuitenkin huomannut omissa koirissani niiden luonteen muuttuvuuden, kasvun ja kehityksen.

Ensimmäisenä mieleeni tulee Lelu. Muistan elävästi, kuinka kuvittelin sen olevan kuuro sen ollessa pentu. Se meni aina omia menojaan, eikä korvaansa lotkauttanut vaikka lauloin pavarottia tai seisoin lenkkipolulla päälläni samalla kirkuen. Se vain meni. Sen korvat tai korva ei koskaan värähtänytkään tai tuntunut ottavan suuntaa kohti ääntäni? Se ei juurikaan ottanut kontaktia minuun ikävälillä 8 vkoa-1 vuosi, vaan se tosiaankin vain meni ja "toteutti itseään" haistelemalla piharatamoita hyvin syvällisesti tai katsomalla taivaan lintuja pitkään ja hartaasti. Muistan jo varhain miettineeni, että sille tulisi ostaa Camel-bootsit; nehän ovat miehille, jotka kulkevat omia polkujaan! Kuitenkin noin vuoden iässä vaikut Lelun korvista kaikkosivat ja se alkoi ottaa minuun kontaktia, joten kuuro se ei sitten kuitenkaan ollut.

Lelu on koiristani yksi helpoimmista, mutkaton, suora ja jotenkin hirveän vilpitön -silti se on omantien kulkija yhä. Joskin se omalla keveällä, hienostuneella ja vaivattomalla tavallaan hakee ja ottaa nykyään kontaktin; -se on kuin henkäys; nopeasti, eleettömästi ja ilman turhia manöövereitä; "Tulen nyt tähän nukkumaan, krooh" ja se on jo unessa.

Jos käyt Team Kenzongoksen 1g-kuvakansiossa ja Lelupics-sivulla, voit nähdä sen olevan pääsääntöisesti lepuutushenkinen, iisibiisi ja lungi. AINOA heti mieleeni muistuva tapa, jonka se on säilyttänyt pentuajoistaan asti on sen "kiihtyneisyysastuminen", eli pienikin ärsyke saa sen astumaan lähinnä olevaa Team Kenzongoksen lajikumppania. Tämä onkin sen ainoa ns. ärsyttävä tapa, kaikki muut tavat Lelussa ovat sielukkaita, kauniita, vähäeleisiä ja vaatimattomia!

Lelusta Viriin.

Tuo alati touhottava, pyörivä, spiidaava ja haukkuva koira. Sen energia jo pentuna oli täysin lyömätöntä, täysin omaa luokkaansa. Viristä Virin tekee juuri se, että se on aina mukana koko sydämestään, aina täysillä. Se ei yksinkertaisesti esim. vain "juoksahtele" irtiollessaan, vaan se menee kuin ratakisoissa konsanaan, täysillä. Aina. Viristä olin jopa jossain määrin "huolissani" sen ollessa pentu. Olin kai tottunut rauhaisampiin wiipottimiin; olivathan Jaki ja Jamo olleet mm. harvinaisen hillittyjä mitä ns. riehumiseen tulee.
Virillä on myös aivan erityinen, ikäänkuin transsiinmeno -taito. Tietty ärsyke saa sen menemään kierroksille, se on kuin uskoon tullut. Kuitenkin siihen on myös äärimmäisen helppo saada kontakti ja koirankeksillä kierrokset laskevat heti.
Virin villi nuoruus on muuttunut rauhaisaksi aikuisiäksi. Ydinluonteenpiirteinä aina hyvin sielukas ja puhutteleva ja vaikka se kuinka pistää menemään, se on herkkä, sofistikoitunut ja hyvin ympäristöönsä orientoitunut. Voisin kuvitella Virin rakastavan minua yli kaiken, niin paljon se on perääni ja huolissaan, jos olen vaikka haravoimassa ikkunan alla.

Virin nukkumamanööverit ovat nekin omanlaisiaan. Se haluaa hypätä mieluusti selkäni takaa sänkyyn. Seisahtuu eteeni, kun katson telkkaria, ehkä hieman vinkaisee ja tuijottaa tuomitsevasti. Hyppykehotus esim. jalkojeni yli menee sille yli hilseen, joten kumarran eteen, teen sille tilaa hypätä selkäni taakse ja kas, nyt se hyppää ja tekee nukkumapesänsä vieressäni olevan tyynyn päälle. Mistä lie tuonkin keksinyt? Hyppykehotteena ei toimi käsky vaan ele? Jännää. Viri on vertaansa vailla.
(Tässä pitäisi olla välilyöntiä, mutta jostain syystä Blogger ei suostu välilyöntejä tähän laittamaan. Tai antaa se laittaa tekstinmuokkauksessa, mutta kun tarkastelen kirjoitusta hetken päästä blogissa, kirjoitus onkin yhtä pötköä? Tähänkin on varmasti jokin hyvin yksinkertainen selitys, mutta vaikka olen deletoinut, kirjoittanut uudelleen jne. se ei välilyöntejä lopullisessa tekstissä näytä!)
Viristä Hulaan.
Hula toki on vanhempi kuin Viri, mutta tulee "mainituksi" Virin jälkeen, koska se nyt vain tulee mainituksi Virin jälkeen. Hula kun on hyvin hillitty, seesteinen ja sivistynyt whippet eikä tee numeroa itsestään. Ja se antaa aina tilaa muille. Se väistää ja tekee tilaa eikä voisi kuvitellakaan häiriintyvänsä mistään tarpeettomasti ja turhaan. Kuten nyt vaikka lähestyvästä imurista.
Toki Hulassakin on omat koukeronsa ja kiekuransa, mutta sen huomattavan harmiton käytös noin ylipäätään saa kaikki sen omituisuudet jotenkin merkityksettömiksi.
Sen nukkumaanmenomanööveritkin, vaikka ovatkin hieman rasittavia (tahtoo peiton alle; seisoo peiton alla, miettii, sisustaa, pyörii, miettii ja taas pyörii ja miettii, kunnes vartin päästä asettuu..) voi hyvin antaa anteeksi ja unohtaakin, kun se muuten on lähes hajuton, mauton ja vaivattomuudessaan vertaansa vailla. Hula ei koskaan hötkyile, ole siivoton, ei pidä ääntä, eikä riehaannu.
Hulan "se juttu" pennusta asti -vielä siis aikuisiälläkin, on ottaa unilelu suuhun sen tehdessä unten maille lähtöä. Mistä lie keksinyt sen, ja mistä tapa on alkanut?

Hulasta Hupiin.

Hupin tullessa Ruotsinmaalta se oli ja viihtyi alkuun paljon itsekseen, eikä ollut kovin kiinnostunut ihmisistä tai heidän läheisyydestään. Se oli hyvin leikkisä ja leikki mielellään muiden koirieni kanssa mutta ihmisten seura ei ollut sille kovin tärkeätä tai merkityksellistä. Jotenkin sen itsetunto oli vailla vahvistusta? Se ei tuntunut osaavan "käsitellä ympäristöään" ja se ei esim. ollut nähnyt rekka-autoa (ensimmäisen rekan nähtyään se jähmettyi paikalleen) tai imuria (imuroinnin alettua Hupi vaihtaa kiireesti huonetta) saati, että se ymmärtäisi, miksi maailmassa on ylipäätään niin paljon rekkoja ja kaikenlaisia äänekkäitä imureita, meilläkin kun oli kolme imuriin verrattavaa laitetta; itse imurien imuri, rikkaimuri ja vielä ns. laturilla toimiva mattoimuri..
Hupin pehmeys ja samalla sen luonteen fleksibiliteetti on tehnyt siitä juuri Hupin. Se on kokenut Kenzolassa niin paljon, että siitä sukeutui lopultakin rohkea ja maailmaan innokkaasti suhtautuva koira. Nyt se on koira, jonka haluaisi aina olevan kainalossa ja jonka silkkistä, pehmeää ja lämmintä ihoa haluaisi kokoajan paijata ja silittää.
Ajan saatossa se arvotti imurin pitelijän, ja sen ihmisen, joka raahasi sitä pallohalleihin ja messukeskuksiin näytille sille sittenkin hyvin tärkeäksi ja osoittaa sen nykyään tomerasti tassulla kuopaisten; "Nostaisitko peittoa, että pääsen kainaloosi nukkumaan".
Hupi on koiristani ehkä eniten muuttunut elämänsä varrella ja hyvä "esimerkki" luonteen muovautumisesta. Jos katson nyt sen pentu- ja nuoruusaikaa kontra sen aikuisuutta se on kuin eri koira. Se on nyt itsetuntoinen, vahva ja voimakas, eikä vain olemuksensa puolesta. Hupin lapsellisuus, sen leikkisyys, kekseliäisyys ja kaikki omituiset (?) persoonalliset tavat, joita muuten en ole tavannut edellisissä/nykyisissä koirissani; kuten viilentävän kuopan kaivaminen kesällä, oksanhankaan ripustetun hanskan tavoittelu/sen tappaminen, puusta pudonneen omenan jahtaus ja KAIKEN siis kertakaikkiaan KAIKEN syöminen tekee Hupista Hupin.
Hyvin Hupimaista on laulaa luikauttaa, leikkiä aamusta iltaan ja olla aina positiivisella mielellä!

Pehmeästä, vinkeästä ja aina leikkisästä Hupista Luxiin.

Luxi. Voiko taas tuollaista koiraa ollakaan? Ensimmäinen pentuni, ensimmäinen koirani, joka on käsittämättömän utelias. Aina kun vain joku kaapin ovi aukeaa, aina kun jossain vain sattuu pieni ääni, henkäys tai kolahdus, kilinä tai kapse, on Luxi paikalla. Pää työntyy esiin, kirsu on pitkänä ja olemus läsnä. Luxi on aina paikalla ja haluaa tietää, mitä tapahtuu ja miksi. Miksi kynttilä palaa, miksi jääkaapin ovi on auki, miksi kylpyhuoneeseen mennään. Ja vaikka jääkaappi onkin ollut kymmenesti illassa auki, sen aukaistulle ovelle on tultava joka kerta, koska tilannehan on voinut muuttua; näkymät voivat olla eri jääkaapin tasanteilla olevista tarjottavista puhumattakaan. Jos aiemmat pentuni, aiemmat koirani ovat tyytyneet lenkillä kuopimaan maata, rapsimaan nurmikkoa ja syömään keppejä, tikkuja ja nenäliinoja, niin Luxi on tässäkin suhteessa hieman extra. Se bongaa nimittäin kaikki purkat! Ja niitähän teiden pientareilla riittää. Osan se varmaan syö, osan pudottaa toki käskystä pois, mutta jauhaa niitä suussaan kuitenkin, kuten purkkaa kuuluukin!

Luxi ei unohda, eikä tahdo millään antaa periksi. Jos jostain syystä kuivamuonanappula on vierähtänyt kaapin alle, "normikoira" yrittää saada pipanan sieltä, mutta antaa pian periksi, jollei yletä. Luxi istuu kaapin edessä NIIN KAUAN ja vinkuu, että nappula tullaan ottamaan sieltä pois ja sen suuhun.
Koirieni persoonallisista piirteistä on lopultakin vaikeata kirjoittaa, tai tuoda niitä kaikkia esiin. Tuntuu siltä, että aloittaessa kirjoittaa kunkin ominaistaipumuksista, vain päällimmäiset ominaisuudet, mielikuvat, muistuvat mieleen ja kaikki muut kymmenen ominaispiirrettä unohtuvat. Pitäisiköhän alkaa pitää kullekin pojalle Persoonallisuuspäiväkirjaa ja kirjata siten jokaisen jokainen erityinen ja vain sille koiralle ominainen persoonallisuuspiirre ylös?
Kuitenkin kun jokaisella on omat nukkumatapansa, ruokailutapansa, yksi on vauhdikas toinen rauhallinen, yksi juoksee aina laumanjohtajana toisen ollessa aina se jahtaaja, se perässäpitäjä jne. Kuusi koiraa ja kuusi persoonaa. Ja jokaisessa kuudessa koirassa ainakin kuusi vain sille ominaista persoonallista piirrettä!

16.2.2008

Happy birthday, Hula!


Hula celebrates his 5th birthday today!

Happy birthday, my sweet Hula!!!

9.2.2008

Whippetit rentoina!




Canonilla onnistuin nappaisemaan muutaman makoisan makoilukuvan, malleina Hupi ja Luxi! Makuualustana on muistaakseni Messarista eurolla ostamani "kaukalo", joka oli lähinnä basenjikokoa, Kino-vainaan lempimakuualusta. Nykyisin sinne tunkee laumastani yksi sun toinenkin ja viihtyvät, vai mitä sanotte kuvista!?


Tassut kovilla!!


Juku parantelee yhä takatassuaan ja lenkit on minimissä. Tänään piti neljää poikaa mennä juoksuttamaan Havukosken isoon koira-aitaukseen, mutta kohtalo päätti toisin. Tassusairastuvalle meni nyt myös Viri! Eilen iltalenkillä havaitsin, kun Viri alkoi nuolla etutassuaan. En kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota, mietinpä vain sen "pissanneen tassulleen". Kotona sitten selvisi tuokin nuolemisen syy. Viri oli astunut mitä ilmeisimmin lasinsirpaleeseen vaikka koitan katsoa kuin haukka vaaranpaikkoja! Viri on nyt Fixomull -teipissä ja haava näyttää suht siistiltä ja on onneksi kiinnittymään päin!

Ollaan tarkkoina teillä ja turuilla, varotaan vaaranpaikkoja! Paranehan pian, Pirre!

Another supernews reached us!




Tony Groenendijk from knl Strippoker´s showed "Twinkle", LUX JCh Strippoker´s By Design (Ch Zootsuits Lonely Hearts x Samoems Showtime) in Eindhoven 9.2.2008 with great result! Twinkle went to BOB and gained CC; huge congratulations!!! Judge was O. Dolejsová. I am so very proud and want to send my best regards to Team Strippoker!!

Gema BIS 3 03.02.2008!




Gema, Bicolour Tourmaline Dominija, was shown at Sighthound Specialty in Ryga, Latvija. Judge was George Kostopoulos (Alsatin), Greece. Gema was BOB and ended up SBIS-3!! What a smashing result again! Team Kenzongos congratulates you both; Asta & Gema!


3.2.2008

Aina jotain...


Laumassa tyhmyys tiivistyy? Mitä enemmän koiria, sitä enemmän sattuu ja tapahtuu? Aina yhdellä jotain? Juuri kun hiljan tuudittauduin ajatukseen, että "Ajatella, Lelulla ei ollut vuonna 2007 yhtään epileptistä kohtausta", niin kappasta sentään, 15.1.2008 tuli heti kohtaus...

Ja tänään Havukosken isoon koira-aitaukseen mennessä ajattelin; "Näinköhän joku laumastani kohta ontuu", ja kuinkas kävikään? Ei varmaan kymmentä minuuttia oltu sisällä tarhassa oltu ja pojat ryskänneet loskassa ja vesisateessa, niin Juku-poikahan se alkoi ontua toista takajalkaansa. Kuinka ollakaan. Isossa koiralaumassa meno ei voi (?) koskaan olla tasaista, seesteistä ja harmitonta. Aina joku kakoo, ryystää, oksentaa, ripuloi, kieltäytyy syömästä, on masentunut päivän tai kaksi, ei tule kainaloon, hakeutuu lattialle, haukottelee haukottelemasta päästyään, on vaivaantunut tai jonottaa randomina terassille...

Aina jotain. Olen oikein harjoittelemalla harjoitellut olemasta kiinnittämättä huomiota "vähäpätöisiin asioihin", kuten nyt vaikka yhden päivän kestävään ripuliin. Ainahan löytyy "selitys"; ko. koira söi mausteisia makkaroita tai imuroi väkevästi maustetun kastrullin jämät. Lenkillä syötiin mätä rotta tai kämppis tarjoili vanhentunutta maksapasteijaa.

Tiim Kentsiksessä kuitenkin lähiviikot, 2-3 kappaletta, mennään kevyemmillä lenkeillä, toivoen että Jukun varvas asettuisi normitilaan.
Aina jotain.

Laumassa se vain on niin. Yhtäältä symbioosia ja seesteisyyttä, toisaalta levottomuutta ja alati muuttuvia tilanteita. Juoksutat kuutta irti, aina joku törmää, osuu ja kurvaa liian tiukasti käännöksen tai toisen kylkeen. Ja aina joku kysyy "miten se sattui" ja koskaan ei oikein voi eksaktisti vastata, koska kaikkea ei voi nähdä, millään. "Ne vain juoksivat" ja sitten joku, yksi ontuu. Mitään et nähnyt, saati "kuullut" ja tänään Jukulla paukkuivat takatassun nivelet kuvan osoittamalla tavalla. Minkäs teet, joskus nivel vain osuu kurvissa pahasti, varpaat eivät pysy vauhdissa mukana.
Parane pian, Juku!

Hupi stacked just so stylish!


Hupi has been taking 4 res-CC´s in his latest shows... Pia Mannila from knl C´mere handled Hupi this beautifully after Turku INT 27.1.2008 and Kirsi Aalto from knl Whiptails took a pic like this to die for. I am just so proud ab. this stunning male and wanted to share this pic with you all. Hupi really carries himself when he wants to and when his handler has the right grip.

We in Team Kenzongos love animalprints!




It´s not a surprise that my curtains are
animalprinted, and I found/bought sheets printed like whippets and what about my showercurtains; they have big animalheads too! NOW also my toiletcarpet is coloured like more "suitable to childrens room".. ;D I just love animalprints, colours and more like "childrens mood" in prints... This time Lidl had just super carpet to sell, or what do you think?