29.4.2014

Ihminen muuttuu - ja harrastus siinä mukana.

Vai harrastus muuttuu ja ihminen mukana?



Alan uskoa, että tuomarikurssille pyrkiminen ei ollut pelkästään hyvä asia. Huomaan toivovani, että olisin taas se sinisilmäinen, naiivi ja mustavalkoinenkin harrastaja harrastustaipaleeni alkupuolelta. Nuorena tyttönä kyllästytti kuulla vanhempien ihmisten lausahduksia siitä, kuinka "ennen kaikki oli paremmin". Nyt minä huomaan hokevani samaa.

Myönnän kernaasti, että omassa ajattelussani on parantamisen varaa.
Olen äärimmäisen positiivinen ihminen, jopa niin, että tiedän sen ärsyttävän monia. Olen myös hyvin kriittinen ja ankara - nimenomaan itselleni. Jaan positiivisuutta ikäänkuin ulos itsestäni, mutta itselleni en sitä juuri suo. Kun kuulen arvostamaltani ihmiseltä jyrkän ja/tai voimakkaan kommentin, jään pohtimaan sitä pääni sisällä viikkotolkuiksi.

Onnistuin harrastamaan koiria vuosikaudet leppoisasti ja lupsakkaasti.
Monenmoista tragediaa on koiralaumaani kohdannut, mutta aina olen onnistunut puremaan hammasta yhteen ja uskomaan, että kohtalo koettelee ihan jokaista, ei vain minua. Uskon myös vahvasti siihen, että ei pidä jäädä tuleen makaamaan! Olen ollut nöyrä elämän edessä ja tiennyt alunalkaen, että koirani ovat vain "lainassa" minulla. Lauman kanssa eläminen, oleminen ja harrastaminen on ollut alusta asti ei vain haasteellista vaan äärimmäisen antoisaa, niinpä onnistuin elämään ~ 25 vuotta koiraelämää, jossa minua kiinnostivat melkeinpä vain koiran vietit, vaistot ja laumadynamiikka.

Kumarra menneisyydelle, tanssi nykyisyydessä ja hyppää korkealle tulevaisuuteen! -sanottiin Dance USA -ohjelmassa.
Andrew Brace taas kehotti artikkelissaan katsomaan vanhoja oman rodun - tai miksei muidenkin rotujen - kuvia, saadakseen perspektiiviä nykypäivään. Meillä ei olisi näitä nykykoiria ilman työtä menneisyydessä, siispä kumarran sinne ja heille. En tiedä, oliko ennen paremmin, ehkäpä 1600-luvun ihmiset haikailivat hekin 1500-lukua? Kuitenkin tietoyhteiskunta, sosiaalinen media ja nykyihmisten tavoitteet ja toiveet ovat kaikki kilpasilla keskenään. Miten tässä ylipäänsä ehtii tanssimaan nykyisyydessä, koska on päivitettävä Twitter, Facebook ja otettava valokuvia, käsiteltävä niitä ja jaettava niitä? Vauhti on hurjaa, harrastustahti samoin. Oma harrastus on "jaettava". Ennen mentiin oman koiran kanssa näyttelyyn ja tultiin kotiin syömään ja ilta vietettiin television äärellä. Nyt näyttelytulosta ruoditaan yksityisviestein, sähköpostilla ja Facebookin seinällä useampi päivä. Selitykset tulee vielä kääntää englanniksi. Thank god we have Google kääntäjä. LOL

Näin toki virheet/virheitä koirissani aiemminkin. Mutta ne eivät stressanneet minua kuten nyt.
Aiemmin ajattelin, että virheetöntä koiraa ei ole (eikä muuten tule) mutta nyt - vaikka ajattelen yhä samalla tavalla - vaatii ikäänkuin suurta sisua näyttää tuomarille oma, virheellinen koiransa. Tuomarin vielä antaessa negatiivisen palautteen koirastani suullisesti arvostelun jälkeen - katastrofi alkaa olla täydellinen. Täydellinen se on siinä vaiheessa, kun minulle kerrottiin erään henkilön toimesta, että "Esitän vain sertin arvoisia koiria. Tuomarilta edellytetään sitä". Tieto todella lisää tuskaa - ja asioita vatvova pääkoppani myös. Ennen tuomarikurssille pyrkimistä ajattelin, että "jollain koiralla on suora etuosa" ja se siitä. Mutta nyt: "Miten tuo suora etuosa vaikuttaa liikkeeseen, koiran säkään, kaulan kiinnitykseen ja onko etuosa tasapainossa suhteessa takaosaan?". Ennen ajattelin, että "onpa paljon kulmia" ja se siitä. Nyt: "Kuinka luu voi kasvaa noin pitkäksi. Miksi se on kasvanut noin pitkäksi. Tuleeko se asettumaan. Koska se mahdollisesti asettuu. Miten koiran iän mukana saama massa vaikuttaa koiran lopulliseen olemukseen".

Olemme puhuneet muutaman harrastajan kanssa hauskuuden katoamisesta harrastuksessa.
Tämä on varmasti osittain luonnollista "poistumaa". Ensirakkauskin 16-vuotiaana on aika toisenlaista kuin rakastuminen aikuisiällä. Ihminen siis muuttuu ja harrastus siinä mukana. Ja toisinpäin. Yritän pitää laumani koossa ja yhtenäisenä ja suhtaudun edelleen kriittisesti en vain koiriini vaan koiraharrastusta ympäröiviin asioihin. En edelleenkään halua harrastaa "tieteellisesti", matemaattisesti, viivottimella. En ryppyotsaisesti, vakavasti tai murehtien. Ja silti teen tuota kaikkea.

Ennen mentiin vain näyttelyyn ja tultiin kotiin. Kunnes ehkä kolmen viikon päästä mentiin uudelleen näyttelyyn ja tultiin kotiin. Ennen kaikki oli paljon leppoisampaa ja mukavampaa. Kiireettömämpää. Koirauutiset otti valokuvia ja voitokkaimmat saivat ihastella kuviaan lehdestä.

Nyt mennään näyttelyyn pärjäämään pestyn, puunatun ja harjatun koiran kanssa. Koiraa ei suinkaan ole pesty Pirkalla vaan beigeshampoolla, jonka litrahinta on sadan euron paikkeilla. On oltava kevythäkki, sädehtivillä helmillä koristeltu näyttelyhihna ja takana mielellään vuosittainen kertaus Gerard O'Shean opeilla. Tulos päivitetään mahdollisimman pian sosiaaliseen mediaan "in strong competition" -maustein.

Lopulta kaiken ahdistuksen jälkeen sain vihdoin aikani aneltuani lohdun sanoja eräältä harrastajalta: "Kannattaa kuitenkin muistaa, että nämä ovat vain koiria". Ja vielä; olipa eräs australialaistuomari sanonut: "Voiton vie lopulta koira, joka kantaa virheensä parhaiten".

Koitetaan tsempata toinen toisiamme. Myös minä yritän parantaa tapani ja jakaa positiivisuuspoksistani VIELÄKIN enemmän. Harrastuspaikalla, ennen harrastustilannetta ja harrastustilanteen jälkeen mikään ei tee niin hyvää kuin pieni, positiivinen kommentti ja plussamerkkinen toteamus tulevaan.

24.4.2014

Lenkillä 22.4.2014

 Lenkkimaisemat täällä ovat kyllä kauniit, vai mitä olette mieltä?

 Kohti juoksutuskenttää - siellä se siintää!

 Bali ja Huima pulleuttavat reisiään.

 This is what Whippets are made for!

 Hauskasti vaihtavat aina välillä vetovuoroa, Bali ja Huima.

 Couple of kangaroos.

 Hauskaa riitti. Niin Huimalla ja Balilla..

 kuin Hupillakin. Tässä 9,5 -veen tyylinäyte.

 Vielä jaksaa Bali jahdata Hupia.

Siirtymäreitteineen tuo 3,6 kilometrin kuntorata nakuttaa yhteensä 5,3 km. Paljonkohan pojat vielä juoksevat siihen päälle?

Ja kyllä. On haasteellista ottaa kuvia kun kolme poikaa on hihnassa. Mutta en valita enkä pyytele anteeksi kuvien laatua. Pääasia on VÄLITTÄÄ whippetilosanomaa juuri tällaisilla kuvilla. Miten iloisia ja tyytyväisiä ne ovatkaan saadessaan juosta!

Telkussa tässä yksi ilta tepasti rouva t-paidassa, jossa luki SHARE YOUR GIFT - juuri niin. Whippetit jakavat joka päivä ja on ihanaa vangita edes osa siitä jakamisesta kuviin!

Lenkillä 18.4.2014

Pääsiäisperjantaina tepastettiin isommalla porukalla, kyseessä oli Kenzolan vetämä yhteislenkki. Tällä kertaa kävelimme Fazerin tehtaille ja takaisin. Matkaa kertyi 8,7 km ja päälle päätteeksi otettiin missikuvaussessio.
Olipa mukava retki - kiitos kaikille mukanaolleille!

Tässä vielä lyhyemmällä kuntoradalla, menossa kohti Kehä III:sta. Tämänkin reitin alussa moikkailimme yhden kyyn kanssa.

Whippetien kanssa mukana ainakin galgo, grey, ibiza, harjis, afgaani, saluki - muistinkohan kaikki?

 Bali posettaa Pian kanssa.

 Vuorossa Hupi.

Huimalla oli bad ear -day.

Kiitokset Pialle handlauksesta - hienot kuvat saatiin koko triosta!!

Lenkillä 17.4.2014

Vaihteeksi olemme käyneet sangen kyisiä (!) kuntoratareittejä poikain kanssa tepastaen, sillä pisin niistä, 3,6 km, päättyy VALTAISAAN jalkapallokenttään. Lenkin päälle on mukavaa pistää kakkonen silmään ja juosta kenttää ristiin rastiin. Jos tuo lentokentän kokoinen alue uhkaa loppua, voi aina juosta viereiselle pellolle. Täällä totisesti lääniä riittää.

Johtuen nykyisestä laumacombotilanteesta, olen alkanut jakaa juoksutettavia. Virihän ei toipunut täysin ennalleen kaularankavammastaan, joten en sitä juoksuta kuin ihan satunnaisesti hetken irti, ja pyrin välttämään ainakin isossa porukassa mahdollisempia törmäyksiä. Luxikin on piehtaroinut sen verran monissa raadoissa, että on joutunut olemaan viimeaikaisissa rallauksissa kiinni. Juoksuparit Huima & Bali ja Hupi & Bali ovat osoittautuneet toimivimmiksi. Jos koko kolmikon päästäisi kerralla irti, kierrokset nousisivat liikaa Huimalla - Huima ottaa kierroksia Hupin kanssa juostessa - ja sitten taas Huiman kierrokset nostavat Balin kierroksia.

Tehdäänpä siis poikain kanssa muutama juoksukierros:




Olemme tulleet jo pitkän matkaa pois isolta nurmikentältä. Mutta vielä piti käydä tekemässä yksi kunniakierros tällä kentällä. Balilla ja Huimalla virtaa riittää.

Minusta on hiukan outoa, että kun koirat ovat hihnassa, ne vetävät hysteerisesti jokaisen varpusen perään, mutta tämä lokkiyhteisö sai rauhassa pitää lentotaukoa.

Missä aurinko, siellä Bali.

Tämähän ei ole mitään uutta, mutta tulipahan taas todistettua:

Äiti, missä se viimekesäinen nurmikko on?

Säilytämme koirien terassipetejä ison kirstun päällä. Mutta eipä tuota kolmatta ehtinyt maahan laittaa kun Bali oli pompsahtanut Parhaalle Mahdolliselle Aurinkopaikalle. Nokkela poika.

Sitäpaitsi tähän paistaa parhaiten. Nihh.

Paulan luona kyläilemässä.

Tuntuu olevan koko huhtikuu rästissä - ja tarina jos toinenkin kerrottavana. Mutta mihin aika juoksee? Jos vain voisikin tuupata kuvia sinne ja tänne niks ja naks, mutta kun ei se niin mene. Paitsi ehkä Facebookissa. Lataaminen on helppoa ja kommenttikenttään voi laittaa pelkän hymiön. Tai sitten muotiin tulleen "valittelun kuvan laadusta" mikä todella alkaa nyppiä meikäläistä.
Kuvassa on mitä mukavin whippet puuhastelemassa vaikka frisbeen kanssa:
Kuvassa Nöpö, joo anteeksi, on se vähän lihava. Frisbeekin on kulunut, ei se oikeasti noin kulunut ole mitä kuvassa näyttää. Kuva on vähän heilahtanut kun mun putki ei pysy oikein kiinni rungossa ja kohinaa tulee kuviin vaikka kuinka muokkaan kuvankäsittelyssä. Anteeksi näistä kaikista asioista mutta tässä tämä kuva nyt on:

(kuva ei liity juttuun enkä myöskään pyydä anteeksi kuvan laatua)

Muutenkin taas meikäläisen kohinakäyrä on nousussa, kun kaiken pitää kokoajan olla niin priimaa. :D TästäKIN saisi oman juttunsa kevyesti aikaiseksi. Pannaan mietintämyssyyn - sen Koiramaailman tunteet -jutun kanssa joka myös yhä muhii.

Minulla oli kuitenkin ilo piipahtaa 5.4. Paulan luona - nelituntinen vierähti kuin siivillä koirista puhuen. Paulaan, joka kasvattaa villakoiria, tutustuin tuomarikurssin alkeiskurssilla. Paula meni läpi että heilahti kaikista kokeista ja testeistä ja valmistautuu nyt ensimmäisiin harjoitusarvosteluihinsa, tsemppiä!

Yksi ihan mahtavimpia sivuilmiöitä, mitä kurssista jäi käteen ja korvaan ja silmäänkin, on olla tekemisissä toisten rotujen ihmisten kanssa. On hyvin valaisevaa katsoa omaa rotuaan toisen rodun ihmisen silmin. Whippetin ylälinja on kuin onkin "shokki" suoraselkäiseen rotuun tottuneelle ja uskoisin Paulan myös nauttineen täysin siemauksin tutustuessaan "alastomaan" whippetlaumaani. Kaikki on heti nähtävillä.
Kiitän siis vielä tämän kirjoituksen myötä Paulaa vieraanvaraisuudesta ja näkemyksien jakamisesta, ihanaa & avaavaa!

Ohessa Paulan Cruftsin tuliainen minulle ja pojilleni, HIENO:



10.4.2014

Lenkillä 10.4.2014

Nyt on ollut pidempään jännittävää säätyyppiä; mittari näyttää useita plusasteita mutta vain kotvan ulkona käveltyään on melkeinpä jäässä!
Hevoshaantien urheilukentän viereinen tienpätkä on siitä lystikäs, että alue on HETI kun nenänsä pistää pihaportista ulos ÛBERtuulinen. Itseasiassa koko kartanoalue (~ 6 ha) on aakeatalaakeata. Olen tullut siihen tulokseen, että jos asuinalueemme laidalla olisi esimerkiksi osimoilleen 5 tuulimyllyä, kaikki taloyhtiömme 43 asuntoa saisivat niistä sähkön. Jos niitä olisi 50 jollain lähipellolla, koko Hakunila olisi omavarainen sähkön suhteen!

Lenkkeilysäät ovatkin olleet pettymyksiä. 
Vaikuttaa lämpimältä mittarin mukaan, mutta Grönlannista tai Islannista tai jostain jääkarhujen kainaloista puhaltava tuuli on pitänyt niin nenän kuin silmätkin valuvina, hiukset tötteröllä ja kämmenselät karheina. Ostin elämäni ensimmäisen käsirasvan tässä päivänä eräänä. Puikkonokat vetävät fleecet niskassa ja käännyn sitten itään, länteen tai pohjoiseen niin AINA on vastatuuli.

MTV3 lupasi iltalähetyksessään ensiviikoksi keväisiä ilmoja.
Jään innolla odottamaan leudompia ilmavirtauksia. Uskoisin whippetieni olevan samoilla linjoilla kanssani.
Canon kaveerasi kanssamme tänään tämän verran:

Vielä on tilaa kahdelle. Håkansbölen kartanon edessä on kaunis pieni saarentapainen ja siinä luonnonläheinen hengähdyspaikka.

Whippet on historiankirjojen mukaan jalostettu jäniksenajoon. Toisaalta näöllä metsästävänä koirana whippet reagoi melkolailla kaikkeen liikkuvaan. Sulkiaan sukivat sorsat saivat Hupin laulamaan ja Balin hyppimään ylös ja alas kuin trampoliinilla ikään. Tai tramBoliinilla, kuten joku kauppa Vantaan sanomissa taannoin mainosti. Sorsa, harakka, varis, jänis - ihan sama, ei se ole niin nokonuukaa.

Ei se ole vajonnut. Tämä on kaunis optinen harha. Valtaisa, vanha tallirakennus se siellä nököttää. Kaikkea sitä monotonisella remmilenkillä osuukin silmiin. Ja kameran kortille.

 Håkansbölen kartanoalueen taloja. Tai lähinnä niiden kattoja.

 Hoplaa sanoi tallityttö ja hevoset menivät kauniisti rivissä talliin.

 Pääsiäinen häämöttää. Iloinen koululaisnelikko poseerasi värikkäänä.

Päivän lenkkidata 4,1 km. Leppoisa torstai.

Lenkillä 9.4.2014

Lähdin sitten iltasella Canonin kera rääkk.. lenkkeilyttämään koiriani asvaltille koiranp****n, pyörien, autojen, ihmisten ja mitä niitä nyt olikaan - sekaan. Tarkoituksenani on kirjoittaa aiheesta oma juttunsa - siis jotakuinkin otsikolla Tunteet koiraharrastuksessa, kunhan saan siihen kunnon inspiraation ja rauhallisen kirjoitusvälin. Ja tuo Facebookissa minua hirvittänyt kommentti on toki vain yksi sivujuonne tulevassa juttukokonaisuudessa, mutta ehdottomasti mainitsemisen arvoinen. Muista aina, että siinä missä SINÄ tunnet niin tuntee se TOINENKIN.


Monotonisen, kaunissävyisen iltalenkin aikana linnut istuivat "oksalla ylimmällä" ja kuu paljasti itsestään puolet.


Itselleni ei ihan äkkiä tulisi mieleen alkaa yleistää vaikkapa Kuinka turvallista ja mukavaa asvalttiulkoilutus on jos vertaa metsään. Metsässä on mörköjä ja itsensäpaljastelijoita, kettuja ja susihukkia. Saattaapa nälkäinen karhukin olla siellä mättäällä kita ammollansa, verta imeviä hirvikärpäsiä, megalomaanisia hämähäkinseittejä ynnä muuta kaivamalla kaivettua sarkastista vinoilua... Sanoinko jo punkit, suonsilmäkkeet ja eksymisvaaran?
Juu ihoa pitää olla nenän päällä ja nenäontelot vapaana herneenpaloista - diibadaabaa. Näin varmaan koulukiusaajakin puolustautuu; kiusaamista pitää "kestää".
Lopulta väittämä(t) koskivat vain omia koiria ja itseä. Eikä väittämistä pitänyt suuttua. En suuttunutkaan. Mitä nyt hieman kiihdyin koska kuitenkin aina joku voi tuotaKIN käyttää verukkeena lenkkeilemättömyyteensä.


Pointti ei olekaan ihossa nenän päällä tai siitä, missä syvyydessä herneenpalot kulloinkin on kenelläkin vaan harrastajan ja kirjoittajan vastuussa. Aina joku katsoo Sinuakin ylöspäin, aina joku: "No kun Anni-Helena sanoi".


Nauttikaa koirienne kanssa ulkoilusta. 
Teette sitä sitten asvaltilla, metsässä, puistossa, niityllä, pellolla, omakotialueella, teollisuusalueella, hiekkakuopilla, sametinpehmeällä sammaleella, maalla, merellä tai ilmassa. Pääasia on yhdessä tekeminen, meneminen, ulkoilu, samoilu, käppäily, steppailu. On vain yksi HUONO tapa ulkoiluttaa koiraa ja se on itse maata sohvalla vain vaivoin saaden koiralle pihaoven auki. Muistakaa myös, että teiden varsilla on koirille hyvin paljon luettavaa; on Ilta-Sanomia ja Kallea, Tekniikan maailmaa ja Käsityölehteä.


Yllä taitaa näyttäytyä ilta-auringossa Vantaan uusi jätevoimala - sai upean kultauksen päälleen auringon valosta!

Päivän lenkkisaldo 6,7 km.