28.4.2018

Johan heitti jännitysmomentin!

Sillä otimme ja lähdimme Maui Maukkelssonin kanssa Ravijoelle ravei.. eikun maastoihin!

Olipa jännittävää herätä 04.30 ja lähteä suihkun kautta koira kainalossa Pögötillä puksuttamaan. Nimittäin ystävämme TomTom sanoi Ravijoen liittymän kohdalla, että "aja vielä 800 metriä". Oliko joku nyt mennyt siirtämään Ravijoen liittymän kertomatta siitä Tompalle? Nimittäin siinä kun suhailin ylimääräisiä n. 20-30 kilsaa, TomTom sekosi täysin. Käänny vasempaan, oikeaan, vasempaan... valot ja nuolet vaan vilkkuivat. Onneksi soitto paikanpäälle ja rauhallinen toimistoääni neuvoi siirtymään kännykän tarjoamaan navigointijärjestelmään. Googlemaps veikin tuossa tuokiossa perille. Onneksi lähdin ~ 45 minuuttia etuajassa, oli aikaa sekoilla.

Navigaattorit EIVÄT ole satavarmoja, koska uskot sen?
Nohh, jos kisakirjeessä olisi lukenut, että RAVIJOEN liittymästä sinun tulee kääntymän, olisin ohittanut TomTomin haparoivat neuvot. Nyyh.

Olipa mukavatempoinen kisa.
Ja viimeiset kisat Kenzolahan on käynyt 2012, 6 vuotta sitten! Ilmankos ensimmäiset aamun kommentit olivat, että mitä SINÄ täällä teet ja loppupäivästä kun minun piti sanoa "pellon 1 tuomari" sanoin "kehän 1 tuomari".
Kännykän askelmittari kertoo päivän tepastusmatkaksi 20 020 askelta ja 14,29 km. Siinä sitä on lämmittelyä, jäähdyttelyä, peltojen väliä hiihtelyä, autolle, autolta, vessaan, toimistolle, ja sama uudelleen.

Jännitin kovasti sitä, että miten osaan lähettää koiran vallan ilman "kiinnipitovälineitä", mutta hyvinhän tuo sujui. 
Vieläpä kahdesti. Samoin jännitin sitä, että mitä Maukkeli tuumaa kisakaverista, no eipä tuo tuumannut yhtään mitään. Vieläpä olin huolissani miten saan Mauin kiinni, jos minun maalistahaku kestää liian kauan ja kaveri lähtee vaikka mehiläisen perään. No mutta Maui jämähti vieheelle, aivan kuten kuuluu ja tähänkin asti.

Sinänsä mörököllimäistä oli, että useat ihmiset ihmettelivät Mauin alkueräpisteitä.
Tämä on vuosikausien kummallinen totuus, aina sama juttu, vuodesta toiseen. Katsot oman koirasi suoritusta WAU, hitsiko hienosti ja pisteet on 137. Sitten koirasi oikoo, tekee kesken juoksun joogaliikkeitä, haukkuu, syö voikukkia ja nuuhkii peltopyitä ja pisteet on 277.
Tänään sain(mme) ikäväkseni kuulla, että moni whippet "juoksi leveästi", ei ketterästi eikä sähäkästi eikä koirien juoksu edes "näyttänyt whippetiltä". Minulta jäi kysymättä, että miltä eläimeltä sitten, ehkäpä bambeilta hallitsemattomine käännöksineen ja loivine laukkoineen.

Sain kutsun - kuten niin monta kertaa aiemminkin - katsomaan kisasuoritusta paraatipaikalta.
Mutta ei, uskon ehdottomasti, että siellä koirot surffailee, haahuilee, valitsee juoksulinjat typerästi, tekee sekunnin sadasosassa jonkin emätyperän liikkeen ja vedon ja siitä ei hyvä heilu. Omaan silmään Maui oli ihanan vauhdikas, sen juoksu oli lentävää, kevyttä ja hyvin eteenpäinvievää - mutta jotain uusiaperunoita se on jäänyt kaivamaan sillä alueella, mitä me emme lähtöpaikalla nähneet. Maui sai hyvän lähdön peräti kahdesti, juoksukaverit kiittelivät - mutta tuomarit eivät. Näyttävät keulillamenot ja kaulat eivät pistetiliä kartuttaneet.

Uskon ehdottomasti, että juoksusuorituksia on nähtävä sieltä paraatipaikalta ~ 200 kpl, jotta saa lajiin perspektiiviä. 
Tiedän, että tykit tykittävät äänivallit paukkuen, kääntyvät ilmassa 180 astetta ja ovat väkivahvoja lähdöstä maaliin - mutta kerrankin, kun luulin, että NYT lähtee Kenzolastakin taistelutahtoa, niin ei se näkynytkään? Muille kuin mulle. Hah. Tai sitten se oli jäänyt kotiin.
Ja sitäpaitsi kuten näyttelyissä päivän taso ja kattaus määrittää kaveria, niin onhan se sama maastossakin. Nartut kipittää niin maan perusteellisen kevyesti ja ketterästi, vähän niin kuin vasemmalla tassulla. Sitten tulee yykoot urokset ja juoksevat kuin juoksuhiekassa, tahmaisesti ja vain vaivoin taipuen.

Katsotaanpa vuosien saatossa Kenzolan poikien ensikisapisteet tähän väliin:
Poppanen, Taikatassun Noppa (grey) 0 - juoksi 17.8.1996
Pupu, Misakan Barthez Chris (grey) 432 pistettä - juoksi 2.9.2000 
Lelu, Zootsuits Night Flights 0 - juoksi 8.7.2001 (PB 222 points)
Juku, Strippoker's Forbidden Love 223 pistettä - juoksi 15.5.2007 (PB 474)
Hula, Carry On Ramblin'Man 196 pistettä - juoksi 30.9.2007 (PB 453)
Luxi, Monetblue 489 pistettä - juoksi 31.8.2008 (PB 489)
Hupi, Twyborn Philadelphia 205 pistettä - juoksi 28.2.2010 (PB 451)
Huima, Nerejde Helter Skelter 182 pistettä - juoksi 30.9.2012 (juoksi vain yhden kisan)
Maui, Jothryn Alluring Traits 405 pistettä - juoksi 28.4.2018

Maui sijoittuu siis Kenzolan TOP 7:ssä (jos lasketaan vain whippetit) ensikisassaan sijalle 3. Oikeastaan aika hyvä startti sittenkin, kun katsoo näitä nollia ja "muiden huonoa tuuria" ( = eivät ole päässeet finaaliin).


No mikä sua sitten kaivelee?
Ei oikeastaan mikään. Maukkelilla oli hauskaa, se teki kaksi ehjää juoksua, ei häirinnyt kaveria, ei hölmöillyt (ainakaan isommin, mitä nyt alkuerässä kaiveli niitä uusiaperunoita ja leveili ajolinjoillaan? mutua) ja nautti silminnähden. Eli ei siis mikään.
Päinvastoin porukka otti meidät hyvin vastaan, tsemppejä kuului ja kaikui sieltä ja täältä, otettiin osaa, ymmärrettiin, tuettiin - ja tsempattiin.

Lopulta oli siis ihan älyttömän mukavaa olla pitkästä aikaa mukana.
Whippet on luotu juoksemaan ja vaikka se voikin juosta ihan vaan kotipellolla ja nauttii siitä samalla tavalla täysin siemauksin, on kisapäivässä aina jännitysmomenttia vaikka muille jakaa. Yhdessä pähkitään pisteitä, turistaan mukavia, eletään mukana kisatunnelmassa ja kavereiden suorituksissa. Kävellään tuhoton määrä kilsoja pellolta toiselle, ollaan rodun käyttötarkoituksen keskiössä varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan pohtien käännöksiä, lähtöjä, maaliintuloja ja kaiken vaikutusta kaikkeen. Tunnelmahan on kuin formulakisassa konsanaan. Milloin pelto ja radan profiilit sopivat Sauberille milloin käännökset ja biorytmit suosivat Ferraria.

Olen äärettömän iloinen ja kiitollinen Mauista. Miten persoonallinen, monipuolinen, värikäs, hauska ja aina iloinen Maui onkaan. Valmiina kaikkeen - tänäänkin aamulla 04.30: "mihin lähdetään"?!

In English; Kathryn & John Jones; I couldn't be happier and more thankful having this magnificent, versatile, colourful, funny and always happy Jothryn-boy at my pack. You have really fulfilled our lives in Team Kenzongos. Maui is everything I wanted, everything I was looking for. You have no idea how grateful I am. His perfect personality is real icing on the cake!

25.4.2018

Huoltoyhtiön koneet ovat muualla. Odota hetkinen. ( = kuukausi tai pari)

Meillä on ilo asua mukavassa rivariyhtiössä Vantaan Hakunilassa. 
Yhtiö on iso, taloja on peräti 16, joten pihamaatakin on rutkasti.
Meidät otettiin aikoinaan avosylin vastaan, talossa on kivaa yhteisöllisyyttä ja yhteiset tilat, esim. pesutupa ja kerhohuone ovat huomattavan siistit ja kutsuvat. Vuosittain järjestetään erilaisia geimejä matalalla kynnyksellä, joihin on mukava ja helppo mennä mukaan.

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että siisteys ylläpitää siisteyttä? 
Kun tienoot on väärällään tupakka-askeja, röökin tumppeja, koiran kakkaa, erilaisia paperikääreitä ja lintattuja juomatölkkejä; se on kuin viesti ympäristölle, että "täällä ei tarvitse välittää, anna mennä vaan sinäkin, heitä pois ja jätä niille sijoilleen".

Reilun parin vuoden asumisen jälkeen alkoi ihmetyttää, että rapistetaanko ympäristöämme ihan tarkoituksella? 
Onko tarkoitus, että kun huoltoyhtiö piipahtaa, se tosiaankin vain piipahtaa ja ehkä tyhjentää pihan roskikset ja sitten lähtee. Onko tarkoitus, että kun myrsky kaataa puut, ne tullaan pilkkomaan ja paloittelemaan ja sitten ne jää niille sijoilleen. Sisältääkö huoltosopimus vain piipahdukset ja pintapuolisen siistimisen? Parhaimmillaan poimin viimekeväänä reilut 100 tupakantumppia taloyhtiön nurmikolta. Hiekanpoiston aloitin maalis-huhtikuun vaihteessa asuntomme edestä edeten roskiksille ja mäkeä siitä ylös, kohti parkkipaikkaa Hiekkakasoja olen haravoinut pois nurmikoilta ja istutusten alta ja tehnyt niistä kekoja asvaltille reilut 20 kpl.

Ei vaan pysty katselemaan. Ei pysty.
On jotenkin kestämätöntä, että taloyhtiön huolto kilpailutetaan ja annetaan halvimman tarjouksen tehneelle yrittäjälle, jonka sijainti on vielä kaukana, kilometrien päässä. Halvimman tarjouksen tehnyt ei usein pysty millään vastaamaan haasteeseen. On kivaa voittaa tarjouskilpailu, mutta kun pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin niin ukkoa ja kalustoa ei riitäkään. Kylläkyllä, joojoo, tulemme pian, mutta todellisuudessa hiekanpoistojonossa on satoja taloja ja satoja pihoja... Meidän metsän siimeksessä sijaitseva taloyhtiömme kuulunee Ö-alueeseen, niin verkkaan tänne huoltomiehiä tulee.

Ja jos tuleekin, he usein häviävät kesken kaiken.
Vihdoin puolitoista viikkoa sitten tänne tuli Reiska hiekanpoistohärvelin kanssa, vesisuihkulla hiekkaa nurmikolta poistaen. Lähdin lenkille ja menin epätoivoissani murehtimaan Reiskalle, että "en ole ehtinyt ottaa kaikkia nurmikoita" (ikäänkuin se kuuluisi minulle...) ja Reiska lohdutti; "ei huolta, minä kyllä otan". Tulin puolentoista tunnin kuluttua koirien kanssa kotiin ja Reiska teki lähtöä, about samasta kohdasta kuin 1,5 tuntia sitten; "minun täytyy nyt lopettaa, lähteä toisaalle".
Sen koommin Reiskaa ei näkynyt.

Lumityöt on ihan legenda.
Isolla vempeleellä käydään aamulla pikaisesti. Humps. Lunta jää kenoihin, kasoihin, koholle, viistoon ja vinoon. Sitten ne kaikki kokkareet jäätyy ja kävely on vaivalloista. Hiekkaa syydetään huonosti tehtyjen lumitöiden takia enemmän kuin laki sallii. Kun kevät koittaa, hiekanpoisto on tehty kaikissa muissa kiinteistöissä, kaikilla muilla kaduilla - paitsi täällä.

Jään usein miettimään, että millaista olisikaan elää taloyhtiössä, jossa olisi huoltoyhtiönä firma, jolle pihatyöt olisivat kunnia-asia?
Minusta olisi yksinkertaisesti hienoa jo sekin, että kun tehdään lumityöt, ne tehdään kunnolla. Kun taas hiekkaa tullaan poistamaan, se tehtäisi kerralla.
Entäpä nurmikonhoito sitten. Lukiolainen, joka ei tunne istutettua kasvia, laitetaan alihankintana/kesätyönä tänne nyrhimään nurmikolta kaikki istutukset ja jättämään rikkakasvit. Luulisi Nipan ja Jonin tunnistavan edes pujon, mutta ei. Istutus vedetään matalaksi ja pujoesiintymä jätetään. Toisaalta Facebook, Messenger ja Whatsapp piippaavaat niin tiuhaan, että ei siinä ehdi mitään pujoja varmaan analysoidakaan.
Mutta niin se taitaa olla. Kun lunta tulee, kalustoa on 6 kpl ja taloyhtiön pihoja 600. Ja koska me olemme Hakunilan metsäisimmässä kolkassa, lumiaura tulee tänne viimeisenä.
Roskien keruu on ulkoistettu asukkaille - ei ole miehiä, ei ole aikaa, asukaa slummissa.

Liikaa taloyhtiöitä, liian vähän rahaa - voitot halutaan maksimoida ja kaikki muu minimoida. 
Tämän taloyhtiön kirkkain plussa on yhteisöllisyys. Täällä asuu mukavia ja toimeliaita ihmisiä. Mutta kuinka kauan? Sitä äkkiä luulisi, että kun on nimekäs ja kokenut huoltoyhtiö, siellä olisi riittävä määrä kokeneita kiinteistönhoitajia jotka ajavat erilaisia työtä helpottavia vempaimia? Mutta taitavat ajaa jossain ihan muualla, sillä täällä me käsipelillä lakaisemme, haravoimme ja nostelemme perse pystyssä roskia pihamaalta.



kuvituskuva oma arkisto

(Ai missä tuo kuvassa vasemmassa reunassa oleva hiekkaviiva on? Kämppis on ottanut sen lapiolla ylös ja siirtänyt varastomme takana olevaan "tilaan".)


14.4.2018

Toiset päivät ovat jännempiä kuin toiset.

Tälle päivälle oli sovittuna jokaviikonloppuinen käynti äidin luona, sen jälkeen piipahdus Elisan myymälään ja pienimuotoista shoppailua, tankkailua ja autonpesua.

Viikot vilahtavat vauhdilla, kissaa ei ehdi sanoa. Mitään tekemistähän ei ole sillä, että pääsen usein unenpäästä kiinni 1-2 aikaan yöllä ja aamulenkki starttaa Kenzolassa puoliltapäivin. Ei ihme, että lenkin jälkeen on usein vaakalentoa, askareesta ja tapahtumasta toiseen. En valita, sillä vierivä kivihän ei sammaloidu. Mutta välillä kyllä nillitän, kun hetken "puuhaan omiani" niin jo pihamaalla Bali syö Hupin kikkaretta (!!!). Jatkuvasti pitäisi näitä vahtia, alati seurata kintereiden jäljillä, ei siinä saa omiaan tehdä edes sekunnin verran kun näillä on pahat mielessä!
Joskus tuntuu ihan hullulta pikaimuroida alakerrassa ajatuksena, että "hetki vain ja sitten lenkille" ja kun haet kännykät ja vermeet yläkerrasta, edessäsi onkin silputtua vessapaperia, ruukkukasvia ja narskutettu kaapinkulma. Sitten eikun pikaimuri yläkertaan - ja taas siivotaan!

Minulla oli ilo eilen perjantaina arvostella ShowHau Centerin mätsärissä kolmatta perjantaita peräkkäin.
Kuinka ihana pesti tuo putki olikaan! Ihana nähdä, kokea ja olla osana ihmisten koiria, esittämistä ja yhteiselämää.
Loistava aitiopaikka. Miten eri tavalla sen koiran näkeekään, siitä kehän keskeltä. Kauniisti esitettyjä ja kunnostettuja koiria. Koskettavinta oli nähdä monen omistajan ja koiran välinen yhteys, kiitollisuus ja luottamus. Wau. Ehkä vielä kirjoitan tästä lisää. Kunhan ensin nämä tämänpäiväiset käänteet.

Lähdin siis tuttuun tapaan äitini luokse lauantaiaamiaiselle tai -lounaalle. 
Olin pakannut laukkuun limpparia, äidin kala-aterian ja viinerit ja oman ruissämpylän. Perillä rinkutin ovikelloa ja ihmettelin, kun kukaan ei tule avaamaan ovea. Onneksi minulla on avain ja pääsin sisään - huomatakseni, että äitiä ei löydy mistään. Kurkistin vessan, parvekkeen ja JOPA sängyn alle - mutta äiti on tiessään. Soitin äitini puhelimeen, joka soikin keittiön tiskipöydällä. Sitten katsoin, että avaimet, lompakko ja käsilaukku ovat pöydällä. Mitä ihmettä?

Soitto 112 ja sieltä aika nopeasti kerrottiinkin, että äiti on viety Malmin sairaalaan. 
Seuraavaksi selvittämään, että minne sinne. Oliko se nyt: "tulet J-portaasta, ensiavun ovesta sisään, P-kerros, huone 4". Sinne siis. Parkkipaikalla oli avulias pariskunta, joka opasti minut pääovelle. Ei ollut ihan selkeimmästä päästä senkään sijainti, sillä kun tihrustit pääovelle, näkyi vain ikkunoita. Ovi oli jemmattu hyvin.  INFOtiski olikin sitten tyhjä ja kesti tovi jos toinenkin infosedän paikalle tultua selvittää, että KUKA äitini on ja MISSÄ äitini on.

Vihdoin äiti löytyi ja siellä hän iloisena tipassa ihmetteli, että "miten sulla kesti näin kauan tulla"? 
Äiti oli onneksi hyvällä tuulella saatuaan magnesiumia, kaliumia ja muita runsaita suoloja ja vitamiineja elimistöönsä ja hän jopa sanoi olevansa nälkäinen! Toimitin puhelimen, avaimen ja lompakon ja vielä vitsailin ihanan, huumorintajuisen äitini kanssa:
- Olen lähdössä seuraavaksi Jumboon vaihtamaan puhelinta. Tässä nykyisessä kun on se ongelma, ettei muisti riitä. Sama, kuin sinulla.
Ja äitini nauroi iloisesti - huumori pelaa ja leikkaa veitsenterävästi ja hersyvästi! Vietimme lystikkään hetken yhdessä ja keskustelin vielä äitini hoitajan kanssa. Lämminhenkinen keikka.

Jännä, ettei kotihoidolla ja/tai ambulanssihenkilöstöllä ollut aikaa ilmoittaa omaiselle/-ille, että äiti on viety sairaalaan. Ehkä paha päivä tai liikaa tehtäviä. Mene ja tiedä. Onneksi äiti löytyi ja vieläpä hyväntuulisena. Aurinkoinen, nauravainen veri ja geeniperimä  - siitä saan kiittää karjalaiset sukujuuret omaavaa äitiäni!

Minuuttiaikataululla kotiinpäin, kello kävi puoltaneljää. 
Onneksi koirat oli aamulla lenkitetty tunnin verran, sillä tiesin Elisa -käynnin venyvän, enkä halunnut pitää koiria autossa tolkuttomasti joten ne jäivät kotiin. Vielä matkalla kotiin ensin tankille ja sitten pikapesun läpi. Kämppiksen auto oli muuttunut harmaaksi mutapaakuksi ja omalla kotipihalla kämppis katsoikin autoaan epäuskoisena; "oletko sä pesettänyt sen"?


Elisan myymälässä olin äimänkäkenä, sillä jonotusnumeroni oli 112. 
Sama, kuin muutama tunti sitten kännykkään näpyttelemäni. Myymäläpäällikkö oli varustanut minulle Honor 9:n odottamaan, sillä elämä 8 LITEn kanssa oli yhtä tuskaa. Ei jaksa, ei pyöri, ei väännä ei käännä.
Neitoparka, sillä vietimme myymälässä varmaan reilun tunnin, ellei puolitoista. Kaiken kukkuraksi paljastui, että Gmail-tilini oli käytössä missäpä muualla, kuin Thaimaassa! Pienen pojan toimesta, jonka mopokuvat nyt poistettiin Googlen pilvipalvelusta aiheuttamasta minulle syvempiä sydämentykytyksiä. HUOMIOIKAA, että kun annatte/myytte puhelimianne eteenpäin, POISTAKAA kaikki data/ohjelmat ja mielellään palauttakaa tehdasasetukset.

Illan ehtiessä aloin jo hieman sääliä nuorta neitoa. 
Niin kärsivällisesti hän androitti, vaikka oma puhelin oli kuulema iPhone ja Android ihan outo järjestelmä. Niin vaan surffi, näppäili, siirsi ja synkronoi, että melkein pahaa teki kun kämppis säesti vieressä "mitä jos mä nyt tän LITEn kanssa haluan, että"....
Kysyin jo vallan, että "onko teillä tänne myymälään Elisan omat Mensan testit"? On siinä nimittäin vääntämistä ja kääntämistä näpsillä nörteilläkin, kun uunoa ja taunoa tulee toinen toisensa perään pönttöine kysymyksineen ja äimistyksineen.

Google on ihmeellinen paikka. Ja Elisan myymälä samoin. 
Nuorta virtaa ja osaamista, - nimittäin välillä neidon oli konsultoitava naapuriakin thaimaalaisten mopokuvien tiimoilta. Ehkä onneksi se kämppis oli sittenkin mukana, sillä paljastui, että vanha Honor 6:ni asuu nykyään Thaimaassa.

Jahka pääsimme Elisan myymälästä oli vielä ostettava pehmeät kuoret uuden ysin ympärille. Prismasta löytyi pronssinen kansi ja Pina Colada -ostosten jälkeen vihdoin kotiinpäin. Kauhean yksinkertaiseksi ei ole PC:n ostokaan enää Suomessa tehty, sillä lempeä kookoslikööri kuuluu vain harvojen ja valittujen Alkojen valikoimaan. Älypuhelimella on googletettava oikea suuntima, ennen kuin saadaan ko. tuotetta ostoskoriin.

Vihdoin äidin kotiosoitteen, Malmin Nesteen, Malmin Sairaalan, Elisa Jumbon, Prisman, Tammiston Alkon ja Hakunilan Äsmarketin kautta kotiin ja eikun koirien kanssa lenkille. 
Lapset olivat liikuttavan iloisia kun kotiväki vihdoin kotiutui. Puupikin innostui laulamaan, Bali juoksi lelu suussa ja pian läheisellä lenkillä ihmeteltiin kokorahan edestä lokkien kirkunaa. Kevätpäivän asteet olivat tänään parhaimmillaan jopa +18! Ilmankos lokit ovat löytäneet lokoisille apajille Hakunilaan!

Elämä on sittenkin ihanaa, monisyistä, jännityksellistä, antoisaa ja joskus hieman mörököllimäistäkin. 
Sen minä vain sanon, että Kaikki selviää, ennenpitkää. On vain ehkä osattava kysyä oikeasta paikasta, oikealta henkilöltä. Oltava kysyväinen ja vastaanottavainen. Onneksi on numero 112 - niin Hätäkeskuksella kuin Elisan myymälälläkin. Apua saa, kun sitä pyytää.

Kiitos 112 - ja Elisa. Päivä saatiin kuin saatiinkin pulkkaan. Tukea saa niin äidille kuin puhelimellekin. Pikaista voinnin paranemista äidilleni! Ensiviikolla taas nähdään!

9.4.2018

Jotkut päivät ovat pahempia kuin toiset.

Niinpä jälleen kiitän ihanaa blogiani, jonne voin tulla oksentamaan. 
Olen peruspositiivinen ihminen ja puren hyvin usein hampaita yhteen ja syötän aivokoppaani tauotta mantraa: harmaillakin pilvillä on hopeareunukset. Tai: kaikki kääntyy vielä hyväksi. Myönnän myös, että välillä oikein KIELTÄYDYN ajattelemasta mitään negatiivista, ja esitän reipasta ja iloista, vaikka mieli on musta ja olo on hapokas.

Mielen kuormittaminen - kuormittuminen - ei ole tietenkään hyvästä. Katso, että tulet kuulluksi - vaikka sitten omassa blogissasi.

Listaa ne pienet ja tyhmät asiat, jotka vaivaavat mieltäsi ja saavat mielen maahan. Kun olet kirjoittanut ne auki, mielesi alkaa pikkuhiljaa nähdä taas valoa ja iloa. Ja ainahan tämänkin blogikirjoituksen voi lukea vaikka kuukauden päästä uudelleen ja sitten hieman naureskella ja hymyillä, että olipahan taas kunnon ruuhka ja kasauma, joka lähti onneksi purkautumaan, pala kerrallaan.

Aloitetaanpa.
1. En osaa ostaa puhelinta.
Naiivisti ajattelen, että ne ovat kaikki hyviä, tehokkaita ja toimivia. Luotan älyttömästi myyjiin ja heidän taitoihinsa myydä kulloisellekin asiakkaalle sopivin vempele. Myyjät ilmeisesti ajattelevat, että ostaja osaa kysyä a) oikeat kysymykset ja b) katsoa ihan itse kaiken ja ymmärtää kryptiset puhelimen sisällysluettelot.
Kyllä tuli melkein itku viikonloppuna, kun TAAS piti tehdä järjestelmäpäivitys puhelimeen = joka on suomeksi sanottuna sitä, että siivoan luuria hiki päässä, että saan päivityksen ajettua. Uusi luuri on ollut minulla puolisen vuotta ja järjestelmäpäivityksiä on sinä aikana tullut muistaakseni neljä.
Ensin optimoit, sitten siivoat muistia. Kokeilet. Sitten poistat 48 kuvaa ja yhden videon. Sen, missä Maui juoksee ensimmäistä kertaa vieheen perässä. Kokeilet. Ei mene vieläkään. Sitten optimoit, siivoat muistia. Kokeilet. Ei. Poistat nyt 23 kuvaa ja siivoat muita gallerian kansioita. Kokeilet. Ei. Optimoit, siivoat, kokeilet. Tähän menee yleensä sellaiset puoli päivää. Ihan otat lopulta kynän ja paperia ja lasket, että mistä saan tilaa 58,76 Mt tai gigatavua tai whatevö. Et ymmärrä mistään mitään. Viiltelet vain hiljaa ranteitasi ja soimaat itseäsi, kun et osaa edes puhelinta ostaa. Välissä toki optimoit.

2. En osaa enää varata hotellihuonetta.
Viime syksynä se sujui kuin tanssi. Kysyin COS-tarjoukset kuudesta hotellista ja kaikista tuli n. 80-100 euron ympyröissä olevat tarjoukset. Nyt kysyttäessä hintoja samoista hotelleista, huonehinnat huitelevat 140 euron tuntumassa. Eikä tälle ole - tietenkään - mitään kansantajuista selitystä. Hotellien nimi on myös eilen eri kuin tänään. Eilen se oli Congress Spa Center Pallomeri Puuhamaa, tänään se on Helsinki City Avion Railroad Center Hotel.

3. En ilmeisestikään osaa myöskään enää kirjoittaa sähköposteja.
Koska kerron niissä, että olemme pieni koirayhdistys ja sitä ja tätä, avaan tapahtumaamme, sen merkitystä ja kokonaistilannetta vuolaasti. Ja saan tarjouksen hotellihuoneesta, joka sisältää saunan, eukalyptushöyrystimen, huonepalvelun, jääkaapin ja pakastimen sekä hierovat vuoteet. Eikä vuorokausihintakaan ole kuin 350 euroa. Per huone. 

4. Asiointitaitoni ovat myös koetuksella.
En tunnu löytävän enää yhteystietoja. Mihinkään. Sitten kun löydän ne, joudun jonoon ja minulle luvataan soittaa takaisin. Kukaan ei kuitenkaan koskaan soita. Yritän järjestellä äitini asioita, noin kuudettasataa kertaa, mutta tuntuu, että aina törmään seinään. Aina on uusi SAS-kokous ja aina on toive, että nyt nytkähtää, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Muuta kuin se, että äitini vointi huononee. Haluaisin voida auttaa ja nähdä jotain konkreettista. Mutta ei. Virkamiehet selittävät selittämistään, puhuvat koodein, kertovat toimintatavoistaan ja menetelmistään - ja äitini ja minä selityksineni hautaudumme kaiken alle. Saamme ymmärrystä, mutta emme toimintaa. 

Elämä on. Sitä se totisesti on. Onnistumisia mutta myös pettymyksiä ja valottomuutta. Jotenkin tuntuu, että juuri voimattomuuden tunne kaiken edessä on pahinta. Ei ole voimia, ei avaimia, ei ymmärrystä. Pienistä, mitättömistä asioista kasvaa suuria MÖRÖKÖLLEJÄ ja oikein mikään asia ei vain kertakaikkiaan suju ja solju.

Ajatella, että tällainen tapahtumien ja ajatusten ketju voi alkaa yhdestä puhelimesta.

Sitä ihmettelen totisesti minäkin.