26.8.2015

Veikeää asiakaspalvelua Valintatalossa!

Valintatalossa on menossa HuiHai-kampanja. Se on ihan hauska ja mainokset ovat hyviä. Sensijaan Valintatalon asiakaspalvelu  eilen oli jotain ihan muuta....


Ostin jäätelöä, kurkkuja ja tomaatteja. Kolme ostosta, siis. Mukana oli myös kirjekuori, joka täytyy lähettää erilliseltä postin tiskiltä. Minulla ei ole kotona postivaakaa - kohta pitää varmaan hankkia sellainen - joten en ollut varma riittävätkö kuoreen kliistraamani merkit. Kaupassa on hiljaista. Olen jonossa toisena, edelläni vanhempi herra, joka haluaa ostaa HuiHai-kampanjassa mainostetun prepaidliittymän. Vanhempi kassarouva panikoituu. Hän pyörii kuin väkkärä, hipelöi hermostuneesti avaimiaan (joilla liittymäkaapin saisi auki), mutisee "tulleensa juuri lomalta" ja "tarvitsevansa apua". Jono kasvaa. Piinaavia, pitkiä, sekunteja kun ei tapahdu yhtään mitään. Hän ei avaa lukollista kaappia vaan jatkaa hermostunutta pyörimistä. Jono takanani kasvaa entisestään.
Nyt avaan suuni: - Etkö voi vain avata kaappia?
Kassa: - Mutta mä en osaa myydä näitä.
Prepaidia ostava herra seisoo paikallaan hänkin, hipihiljaa. Piinaavien sekuntien jälkeen suuren myymälän perukoilta saapuu toinen kassahenkilö (tässä vaiheessa myös postin tiskille on muodostunut neljän-viiden ihmisen jono) ja toteaa: - Vedät tän vaan tästä (näyttää tuotteen koodin lukulaitteelle) ja se on nyt myyty. Nyt herrakin saa suunsa auki, johan tässä on kolme ja puoli minuuttia ihmetelty paikallaan seisten: - Joo, mä lataan sen sitten kotona.

Eikä tässä vielä kaikki.

Saan maksettua ostokseni ja siirryn nyt kuoren kanssa postijonoon. Jono etenee verkkaisesti. Nyt entistä verkkaisemmin, sillä postikassa iloisesti loihe lausuu ensimmäisenä olleelle asiakkaalle, että - Voit maksaa kauppaostoksesi myös tähän. Meillä on tänään täällä tällainen kokeilu menossa. Sitten maksetaan maitoa, lakua ja jäätelöä ja haetaan pakettia. Seuraava rouva tuskailee, että - En vielä hakenut jäätelöä, voinko hakea sen vielä? -  ja niin lähdetään pakastealtaalle sillä aikaa kun postihenkilö etsii pakettia.
Vielä yksi neito ja sitten allekirjoittanut. Postihan on hyvin hauskasti määritellyt ja hinnoitellut tuon postitse jaettavan kuoren; 2,20 riittää 200 grammaan asti, mutta 200-500 grammaa on 4,40. Kuori painoi (yritin siis saada sen lähetettyä halvemmalla) 270 grammaa; olisin siis hyvin saanut kuoreen lisää tavaraa samalla hinnalla, prkl. Manaan kassalle kuoren painoa ja samaan hengenvetoon tätä "uutta systeemiä"; - Teillä olisi voinut olla joku tieto kassalla tästä "kokeilusta" meille asiakkaille. Jonotin ensin pitkään tuohon toiselle kassalle ja nyt pitkään tähän?
Kassahenkilö: - Niin.

Ymmärrän, että joskus tilanteet vaan kaatuvat päälle. Tiedän hyvin tuon ilmiön, että ensin liike on tyhjä tunnin verran ja sitten sinne syöksyy 60 ihmistä samalla kertaa. Nämä ihmiset haluavat tietää, onko keksissä pähkinää, missä myydään irrallisia valkosipulinkynsiä ja onko pyykinpesujauhetta irtomyynnissä.
Kuitenkin kassa voisi myös ääneen pahoitella, olla hieman aloitteellisempi ja vaikka kysyä asiakkaalta apua (!) ja herra numero 47 voisi myös ensikerralla prepaidia ostaessaan sanoa, että "näytä sitä koodia vain kassalaitteelle, minä hoidan kotona loput".
HuiHai-kampanjacopysta puhumattakaan. Miten olisi A3:nen siihen postikassalle:
Hyvä asiakas! Kokeilemme tänään uutta kassamyyntisysteemiä Postin tiskillä. Voit maksaa pienet ostokset (maks. 5 tavaraa) myös tähän. HuiHai - sujuvampaa palvelua Valintatalosta.

kuvituskuva Googlen kuvahaku

24.8.2015

Tunnistatko koirasi stressin?

Löytyi viikonvaihteen Vantaan Sanomista niin loistava juttu otsikolla "Lapset stressaavat jo päiväkodissa", että oli ihan pakko purkaa Teija Variksen kirjoittama juttu heti tänne blogiin! Jutussa on haastateltu kehitysneuropsykologian dosentti Nina Sajaniemeä.

Kun luet juttua, muuta kouluikäinen ja lapsi jne. sanojen kohdalle sana KOIRA; niin hyvin tämä juttu toimii myös puhuttaessa koirista:

Voiko alle kouluikäinen stressaantua? Voi.

Esimerkiksi päiväkodissa lasta stressaa periaatteessa kaikki, mikä valpastuttaa ja saa lapsen reagoimaan. - Päiväkodissa on paljon tilanteita, jotka käynnistävät stressireaktion: uudet ja ennen kokemattomat asiat, omien taitojen ylärajoilla toimiminen, tilanteiden nopeat vaihtelut, pettymykset, turhautumiset, sivuutetuksi tuleminen, ulkopuolisuuden kokeminen, vertaissuhderistiriidat ja ilman leikkikaveria jääminen.

Lapsi itse ei kuitenkaan pysty säätelemään stressin tasoaan tai palautumaan voimakkaasta kiihtymistilasta kuten aikuinen. Kun stressi aktivoituu, se aiheuttaa tarpeen reagoida.
- Stressin säätelemätön reagointi kumpuaa syvistä aivojen osista. Sen tavoitteena on toimia suojana ulkoista uhkaa vastaan. Käytännössä tämä näkyy eriasteisena taistelevana, pakenevana tai jähmettyvänä reagointina, Sajaniemi kuvaa.

Stressi tulkitaan usein väärin, koska ei nähdä lapsen käyttäytymisen takana olevaa biologista pakkoa.
- Lapsen uhmakkuus, koppavuus, aggressiivisuus, syrjään vetäytyminen ja pelokkuus ovat kaikki merkkejä säätelemättömästä stressistä. Näissä tilanteissa lapsi tarvitsee kanssasäätelyä, eli aikuisen sensitiivistä ohjausta jonka tavoitteena on houkutella lapsi takaisin yhteyteen.
Lapset ovat vastaanottavaisia ainoastaan ollessaan yhteydessä aikuiseen tai toiseen lapseen, ja säätelemätön stressi merkitsee yhteyden häviämistä.

Täysin stressitön arki - tai päiväkoti - ei ole mahdollinen eikä Sajaniemen mukaan edes toivottava.
- Stressijärjestelmä on biologinen valpastumisjärjestelmämme, joka on välttämätön kaiken toiminnan käynnistämisessä.
- Lasta on autettava käyttämään stressiaktivoitumista voimavarana ja opetettava häntä säätelemään stressijärjestelmäänsä sillä ainoastaan säätelemätön stressi on pahasta.

----------------------------------------------------

Kuvituskuvassa Luxi koirapuistossa juoksentelun jälkeen. Kuva on omasta arkistosta ja se on otettu vuonna 2008. 
Koiravuosieni aikana olen kokenut ja nähnyt koiran stressaamista. En ole ehkä osannut sitä aina tapahtumahetkellä tunnistaa enkä toimia tilanteissa välttämättä oikein. Varsinkaan koiran näkökulmasta katsottuna. Tämä artikkeli sai minut kuitenkin hyvin mietteliääksi. Tunnistammeko stressin koirassa? Näemmekö sen oikein ja osaammeko tukea koiraamme sen stressatessa? 
Esimerkiksi juokseminen on vinttikoiralle varmasti eräänlaista terapiaa ja ehkäpä jopa elinehto - jollei se pääse suorittamaan sitä, mitä silmälläpitäen se on jalostettu; jotain varmasti patoutuu sen päässä ja kropassa - ja stressireaktio voi olla kypsymässä.
Aikoinaan eräs koiristani alkoi harrastaa karkailua stressitilanteissa. Se ei suinkaan karannut "omille teilleen", vaan juoksi rivitaloa ympäri purkaakseen voimakkaan ja erittäin kuormittavan stressireaktion. Myös koiralla on sisäsyntyinen tarve "järjestellä palikoita päässään". Yksi karkaa ja juoksee, toinen menee pöydän alle ja kolmas vetäytyy. Koiran täytyy tietenkin antaa tehdä "se"; purkaa stressi parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta koiraa voi myös yrittää tukea ja tulkita ennaltaehkäisevästi ja pyrkiä estämään sen joutumista stressaavaan tilaan tai tilanteeseen.

Tunnista stressi koirassasi ja hae apua tilanteessa, jossa ette selviä yhdessä yrittäen. Koira ei koskaan hyökkää saati pure niin, että voisit sanoa sen toimineen "ilman syytä". Aina löytyy syy, joskus näkyvä joskus näkymättömämpi. Stressi voi olla yksi niistä.

Boldaukset ja kursivoinnit allekirjoittaneen.

12.8.2015

Elokivaa!

Suomeen saapui vihdoin elokuussa kesä. 
Aurinko on paistanut ja lämpöä riittänyt ties kuinka monennetta päivää jo. Lenkit ovatkin olleet loivempia, parhaimmillaan selkärepussa kaksi pulloa vettä matkassa. Hyvin ovat kuitenkin pojat jaksaneet tepastaa, Virikin. Heinäkuun kilometrit olivat 171,1 ja nyt elokuun lukemat tätä kirjoittaessa 58,6 km.
Olemme löytäneet Tapulikaupungista pitkän ja leveän, ruohoisan ja rauhaisan koirapuiston, missä olemme nyt pari kertaa piipahtaneet rallaamassa. Sain ikuistettua Huawein avulla seuraavat elokivaa-kuvat:

Ruoho oli juuri käyty ajamassa ja trimmerillä nurkatkin stailaamassa (ihan meitä varten!) - tässä vielä hiukan ihmetellään.

 Bali ja Luxi. Kuin tennisottelussa konsanaan. Katse oikeaan..

 ja sitten vasempaan. In Finland we call this pönötys.

 Balille iski hepuli. Tuttuun tapaan. Käynpäs tönäisemässä Huimaa; lähdetäänkö?

 No toki. Hupi yhtyy mukaan.

 Koirapuistorallia.

Huomatkaa Luxin luikkiminen takavasemmalle. Ei ole Luxin juttu tämä puistorallailu, ei ole kyllä koskaan ollutkaan. Sensijaan trio, Huima, Bali ja Hupi, on spiidailusta alati innostunut.

 Tähän tapaan. Jihuujahuu!


Miksei kukaan leiki mun kaa? Madonkaivelua, nenäliinan syöntiä tai linnunkakan lipomista asvaltilta?

 Hyväkuntoinen, simpsakka Luxi. Luxikin täyttää lokakuussa jo yhdeksän!

Koirapuistospiidailun päälle on hyvä sammakkona lepuuttaa ja katsoa hiukan Emmerdalea tallenteelta.

Sitä minä vain ihmettelen, että meidän rentoreiska-sammakko-Bali muuttuu lammessa pärskiväksi pystyuimariksi. Pienen ympyrän ui levollisesti, sitten tuli taas seuraavalla kiekalla hätäännys. Pirjon diplomiuimarit Cilla ja Miira ovat ties kuinka monennetta kertaa pallon haussa kaukana ulapalla.

Kiitos Nybergin Jutalle tästä upeasta kuvasta! Kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa; Bali ja Viri elelee kunkuiksi. Tiivis parivaljakko, tämäkin. Helluiset.

Niin ovat helluisia Kenzolan pojat, että ei ollut taas muuta vaihtoehtoa kuin hankkia lapsille hieman kukkakuosista, hempeää pantaa. 
Tässä jo eräällä iltalenkillä kadun toiselta puolen kuului huuto; "Onpa hienot pannat. Oletko itse ommellut"? No en, vaan näitä saa osoitteesta: Suvituikun kaulapannat.

14.7. pyöräytti Stella, Esedra Here Comes The Sun, komean poikaseitsikon Gaselle's kenneliin. Isukkina näille raitapaidoille on Bali, Ch Pendahr Fred Perry. Tämä on Balin toinen pentue. Kuvassa yksi pojista - sunnuntaina mennään ottamaan viisiviikkoiskuvia.
kuva Ida Björkqvist

Siinä sitä oli elokuisia uutisia, kuvia ja tunnelmia. Eipä tässä muuta kuin aamusmoothien tekoon!


8.8.2015

Strömsholm - Ruåtsin reissu kuvin!

Ja vielä kerran Strömsholm-tunnelmiin MUUTAMAN kuvan myötä:

Olemme juuri saapuneet Ruotsiin, Tukholmaan ja lapsukaiset on päästetty autoista jaloittelemaan. Tämä luonnonsuojelualue oli hulppea ulkoilupaikka!


Eskilstunassa. Ja sitten alkoi se: "Excuse me but where is the nearest Systembolaget"?

Vilstan mökkikylää. Näissä pienissä leikkimökeissä oli yllättävän tilavaa kun jos ajattelee, että mökeissä kuitenkin on myös keittiö, toiletti ja suihku!

Kompostiverkot on saatu viritettyä ja pojat pysyivätkin kiltisti niiden myötä terassilla. Nämä naiset ei niinkään.

 Kotoisa mökki.

 Vangeille on katettu kakkukestit. Vanginvalvoja (minä) otan valokuvaa.

 Ja tässä tämä linna nyt sitten on, Strömsholm slott kylpee auringossa. Päivien mittaan se kylpi myös sumussa, sateessa ja tuulessa. Hyvin pysyi pystyssä.

Ensimmäisenä aamuna kehän laidalla.
kuva Pirjo Muhonen


Bali ja Cilla iloittelevat Vilstan uimarannalla. Tai no, Bali tyytyi lähinnä polskimaan rantavedessä haukun säestyksellä kun Cilla nouti palloa uiden. Niin kuin vedessä nyt kuuluisi tehdä, siis uida.

Minnan maanmainiolla googlauksella löytyi tämä paikka, Picasso Gastropub. Se oli saanut 4,7 tähteä viidestä ja osoittautuikin herkulliseksi ruokapaikaksi. Tässä mussutamme pizzaa.

Piti ikuistaa tämä ihme. Aina iloinen, pirteä ja menevä AnneKIN väsähti. Mutta vain hetkeksi. Pian taas mentiin!

Pikkaisen oli tumma taivas. Mutta pelättyä garmivaa ukonilmaa ei kuitenkaan - onneksi - tullut. Hiukan ripsi. Pilvet vaelsivat tiettävästi Suomeen, Vantaalle.

 Pia ja iloinen Peetu-poika. Sumuisella taustalla.

 Taas vaellamme Eskilstunassa. Pirjo Travel pitää ryhmää koossa.

Kakkosaamiaisella Mocca delissä. Oi sitä riemua, kun pääsimme kaikki feisbuukkaamaan mocca123-wifin avulla.

Syömisen ajaksi kännykät oli kuitenkin laskettava käsistä. Minskun vohveli on juuri tuotu pöytään kun Anskun juustokakun sai heti vitriinistä. Pikkaisen oli muuten style ja herkullinen paikka, tämäKIN!
kuva Pirjo Muhonen

 Bali vaatii huomiota. Arja ja Minna sitä antavat.

Juustokakun ja pizzan jälkeen täytyy saada tietysti jälkiruoka. Pientä lasten annosta tässä katselen hekumoiden...
kuva Pirjo Muhonen

Laiva on juuri lähtenyt satamasta ja onkin aika syödä pientä hiukopalaa. Tapasaika!
kuva Pirjo Muhonen

Nyt on kovin muodikasta ottaa selfieitä. Pakotan tässä Pirjon kanssani kuvaan ja hän ei vaikuta kovin innostuneelta..

VIELÄ isot kiitokset koko mahtavalle mimmiremmille; Pirjo, Kirsi, Pia, Anne, Arja, Minna ja Sanna! 
Pirjo Travel - ruokaa, ohjelmaa ja hauskanpitoa. 24/7.

1.8.2015

Ruotsi, Strömsholm 22-28.7.2015

Minulla oli ilo päästä mukaan kahdeksan iloisen naisen porukkaan, näyttelymatkalle Ruotsiin. Tarvittiin sopiva ja oikea ajoitus, "hieman" ylimääräistä rahaa, kahden eri dogsitterin apua ja tietenkin kämppiksen myötämielinen suhtautuminen jotta reissuun päästiin.
Ihan yksinkertaista tällaisen matkan suunnittelu ei ole, sen tietää Pirjo Travel, joka vastasi suurilta osin kaikesta. Laivapaikkojen varaamisesta, mökkien varaamisesta, koirien ilmoittamisesta ja niin edelleen. Vaaditaan pitkää pinnaa ja oikeaa otetta asioihin, jotta me muut saimme lähinnä vapaamatkustaa. Puhun lähinnä itsestäni. Mikäs siinä on mukana kulkiessa, perässä hiihtäessä ja kysyessä "mitä seuraavaksi" kun lähestulkoon kaikki muut mukanaolleet olivat näyttelymatkakonkareita. Harmittaa vähän näin jälkikäteen, että tuli lähdettyä matkaan univelkaisena ja vatsavaivaisena. Ei ihan kiva kombo oltaessa tien päällä...

Mökkejä oli Vilsta Campingissa meitä varten kolme ja jakauduimme niihin autokunnittain. Minä sain ilon matkustaa pulleassa, leveässä ja ilmavassa Volvossa, jota ohjasti sähäkkä kapteenimme, Sanna. Kolmas matkakumppani Volvossa oli astetta rauhallisempi Minna. Nelijalkaisia oli niinikään kolme; Vito Vitamiini, Nero Neilikka ja Bali Basilika. Mistä lie tullut ensimmäisenä tuo Viton lisänimi Vitamiini, mutta pitihän sitten muillekin keksiä "sukunimet". Miten hienosti nuo kolme poikaa tulivatkaan toimeen. Uskomatonta suorastaan. Ihan snadi väsymyspärähdys kuultiin Neilikan ja Basilikan suusta viimeisenä iltana, jolloin poikien on täytynyt olla jo yyberväsyneitä. Kumpi lie talloi toista pedillä ja pitihän siitä nyt sitten sanoa puolin ja toisin ärrinmurrin. Vartin päästä oltiin taas kavereita ja taisivat pojatKIN jo suunnitella uutta matkaa?

Aivan lähellä campingaluetta oli Coop-kauppa, joka meidän toimesta ostettiinkin liki tyhjiin. 
Mikä määrä suussasulavia maksapasteijoita. Miten Ruotsi on maksapasteijamaanakin NIIN hyvä? Miten Suomi pakkaa vuodesta toiseen eri värisiin pakkauksiin SAMAA mautonta tuotetta? Toinen on vain "makkaraa" ja toinen "levittyvää". Maku on sama. Matkustakaa nyt herrantähden HK ja Snellman Ruotsiin, vaikka kimpassa ja tuokaa sieltä kiireenvilkkaa pasteijaosaamista tänne.
Siidereitäkin oli vaikka mitä makuja. Joukossa oli yksi hajuveden makuinen, mutta pääosin raparperi- sunmuut sidukat olivat ihanan raikkaita ja hedelmäisiä.

Ruotsalaisilla on yksi hauska piirre. Toki kaikkien muiden lisäksi. He tervehtivät iloisesti, myös tuntemattomia. Eräänä aamuna tepastimme Balin kanssa Vilstan lenkkipolkuja kun meitä vastaan reippaili vanhempi rouva, joka iloisesti luikautti God morgonin meille. Myös näyttelyalueella kaikasi hejsan, god morgon ja hej hej meille -vähän väliä. Välitöntä ja mutkatonta.

Itse näyttelyalue oli melkoisen hulppean Strömsholmin linnan viereisellä nurmialueella. 
Wikipedia tietää kertoa, että Strömsholmin linna on yksi Ruotsin kuninkaallisista linnoista. Ensimmäinen linna oli Kustaa Vaasan rakennuttama 1550-luvulla ja se toimi pohjana nykyiselle linnalle. Linna rakennettiin vuosina 1669-1674 kuningatar Hedvig Eleonooralle. Sen lisäksi, että minua harmittaa etten hamstrannut kuuttatoista kiloa maksapasteijaa mukaani, minua harmittaa, etten käynyt tässä hienossa linnassa sisällä. Tosin ovessa oli kamera- ja koirakieltokyltit, joten yksin siellä olisi saanut taivaltaa eikä edes kuvia olisi saanut muistoksi.

Ensimmäisenä näyttelyaamuna, 24.7., ensimmäinen ajatukseni taisi olla, että "olisipa äkkiä maanantai, että saisi nukkua". 
Heh. yllättävän hyvin sitten kuitenkin pääsi siihen kolmen päivän putki -moodiin ja sunnuntaina näyttelypaikalla oli jo ihan voittajafiilis; jee, mä suoriuduin! Kehät olivat valtavia ja sitten taas näyttelynumerot minikoossa. Siinä sitä tihrustettiin yksi jos toinenkin ja eihän niitä numeroita kukaan nähnyt. Luettelon täyttämisen kanssa oli vähän niin ja näin kun ei kokoajan viitsinyt hyppiä kehään numeroita tarkistamaan.
Päällimmäisenä ajatuksena ruotsalaisista koirista mieleen jäi meillä usein nähdyn tyyppiKIRJON puuttuminen. Toki Ruotsissakin oli pientä ja isoa, laihaa ja pulleaa, kuikeloa ja mörssäriä, mutta enemmän kuitenkin sellaista tasaisempaa ja yhtenevämpää.

Amerikkalainen Russell McFadden (Timbrel) arvosteli urokset perjantaina ja nartut lauantaina, 25.7. Hän teki kovasti merkintöjä itselleen ruutuvihkoon koirista, joista hän piti. Kun menimme Balin kanssa arvosteltaviksi näin heti hänen ilmeestään, että ei. Ilme oli lähinnä "next". Sijoitusta ei perjantaina meille tullut. Eikä tietenkään ruutuvihkomerkintääkään.
Balin arvostelu perjantailta:
Very typical. Nice head. Good under jaw. Nice balanced front. Pretty outline. Very nice rear. Nice movement, but a little loose in the front.

Urosten pentuluokassa 4-6 kk C'mere Rebel Yell otti hienon hopeasijan seitsemän pupsin joukossa. Sallan Snow Hill Full Sail oli junioriluokan neljäs KP:lla. Luokassa kilpaili 16 koiraa. Avoimen luokan voitti Pian C'mere Oz The Great ja se oli myös PU2. Avoimessa luokassa oli 21 koiraa. Siinäpä olikin perjantain suomalaisresultit.

Lauantaina oli narttujen vuoro. Juniorinartuissa Sonia, Softouch Ebony Eyes poimittiin jatkoon ja se oli "epävirallinen kahdeksas" tuomarin antaessa KP:n seitsemälle. Luokassa kilpaili 22 koiraa. Luettelossani ei ole muiden suomalaisnarttujen kohdalla merkintöjä, joten pahoitteluni, jos merkinnät ovat (kuten varmasti ovatkin) puutteellisia.
Sunnuntaina olikin sitten "virallisen" näyttelyn vuoro. Julie Meakin (Oakbark) otti urokset ja Jessie McLeod (Peperone) nartut.
Tästä olikin puhetta näyttelypaikalla; joistain tuomareista "vain näkee" pitävätkö he koirastasi vai eivät. Julie-täti oli kovin ilmeetön ja eleetön, mutta kyllä hän sen verran Balia tiiraili pää kenossa, että aavistelin meille tulevan jonkunmoisen sijoituksen. Olipa muuten hauskaa saada kehäsihteeriltäkin huomiota; värilätkiä heilutteleva hemmo heilautti punaista ja kysyi samassa; "Pratar du svenska". Kun mainostin että juu sitä ja sitten engelskaa ja finskaa kanssa, niin hän sanoi hyvin painokkaasti: "Din hund är jättesnygg". Tuntuipa muten kanonfiniltä kuulla tuo lausahdus, tack så mycket. Balille sunnuntaina 3s sija luokasta, jossa kilpaili 16 koiraa. Sobresalto Quann Staje C'me-re otti pykälää paremman sijoituksen, ERI/2 SA.
Balin arvostelu sunnuntailta:
Handsome dog. Very balanced. Good head and length of neck. Well laid shoulder. Deep body close to the ground. Good bend of stifle. Good tailset. Good bone. Moved true coming and going. Moved with drive around the ring. Well handled. 
C'mere Oh My voitti hienosti nuortenluokan ja päätyi aina PU4:ksi asti! Softouch Diamond Dust oli valioluokan neljäs. Juniorinartuissa Softouch Ebony Eyes oli kolmas SA:lla!!! Narttuja kilpaili yhteensä 21. Nuortenluokan voitti C'mere Please Please Please ja se oli myös BIS-nuori!
Sitten onkin juostu bajamajassa, linnan kahvilassa ja hampurilaisostoksilla... pidelty sadetta, tihrustettu tuloksia, otettu kuvia ja juostu eessuntaas. Olisipa ollut hauskaa pitää askelmittaria matkassa näyttelypäivinä; kuinkakohan paljon sitä tuli hiihdeltyä per päivä?
Suomalaisleiriin tuli kuitenkin kosolti hienoja sijoituksia ja luokkavoittojakin; kiva, kun vähän kaikille jotakin!

Rahaa meni lähinnä syömiseen, juomiseen ja sitten syömiseen ja juomiseen. 
Eläinlääkäri laskutti Milbemax-leimasta 100 kruunua ja läksytyksen sai kaupanpäälle. Kuulema Droncit on paras ja ainoa oikea. Ostin Balille yhden kaulapannan, siinäpä melkein ostokseni olivatkin. Laivalla piti tuhlata vielä hyllyn viimeiseen muotoilutuotteeseen, meinasin lentää selälleni kun kuulin hinnan, 13,50 eur. Onneksi Arja kannusti minua Pina Colada -hyllylle ja Pirjo - kukapa muu - hoiti pullojen verkottamisen. Olin pakannut fiksusti vaihtovaatteet autossa olevaan kassiin, joten muotoilutuotteen lisäksi ostin 13 euron t-paidan. Ei ihan kehdannut haisulina mennä Jyynin aamiaispöytään, joka olikin muuten sangen maukas!! Isot kiitokset vain sinnekin suunnalle.

Matka sujui todella sujuvasti -ainakin minun mielestäni - Sanna ja Minna olivat enemmän kuin mukavaa, leppoisaa, kärsivällistä ja hauskaa seuraa!!!!! Kuljetuksista, viemisistä ja tuomisista huolehti myös kovasti Pirjo, iso kiitos hänelle kaikesta tuesta, ymmärryksestä ja "kartalla pidosta". Unohtamatta tietenkään Pirjon mökkikumppania Arjaa, jonka kanssa tuli tallusteltua muutama lenkki. Uittamassa koiriakin käytiin; Cillaa, Soniaa ja no, kävi se Bali rantavedessä pärskimässä ja haukkumassa. Onneksi saatiin Arjallekin wifi pelittämään, niin päästiin ihan kaikki Facebookkaamaan. Mitäpä me muuta. Sen syömisen lisäksi. Iso kiitos Minna ja Pia jotka lainasivat wifiään!! ISO kiitos myös iloinen kolmikko Kirsi, Pia ja Anne jotka huolehtivat nesteytyksestäni! Taisi siinä mennä vähän suklaata, baakkelssia, keksiä ja kakkapussiakin...

Lupsakkaa, letkeää, sujuvaa. Siinäpä Pirjo Travelsin mainoslause. "Sinun tarvitsee vain tulla mukana" - siinä toinen.

Miten ihminen voi syödä niin paljon? Lähde Pirjo Travelsin matkaan, niin näet itse. Kyllä napa vetää juustokakkua ja pitsaa tunnin sisään mainiosti. Kun pitsa on saatu maksettua on aika syödä jäätelöannos, kolmen pallon.

Ruotsin kuvien käsittely on kesken. Teen jossain vaiheessa vielä kuvapostauksenkin, malttia. Tämän jutun kuvituskuvana Antti Ruotsalon otos SGY:n erkkarista. Se niin jotenkin sopii tähänkin juttuun; allekirjoittanut siinä ihmettelee. Ihmeitä on Anitan maailma täysi. 

Kiitos matkaseurasta Pirjo, Arja, Sanna, Minna, Pia, Kirsi ja Anne.