30.7.2016

Ihana työtehtävä silkkivinttikoirien erikoisnäyttelyssä!

Paitsi ettei se tuntunut työtehtävältä ollenkaan. 
Olin talven aikana saanut kutsun tulla arvostelemaan silkkivinttikoirien erikoisnäyttelyyn, tarkemmin heidän Voittaja 2016-näyttelyynsä. Olin tietenkin äärimmäisen otettu ja imarreltu ja taisin siinä muutamalle whippetihmiselle asiasta mainita tuoreeltaan ja sain mm. seuraavanlaisen kommentin: "Mutta ethän sä tunne rotua"? Kerrankin olin sanavalmiina heti enkä viidestoista päivä: "He ovat pyytäneet minun mielipidettäni ja sen menen antamaan. En enempää enkä vähempää". Päätin olla avautumatta aiheesta ennakkoon sen enempää.

Myös meidän whippetejä arvostelee harva se viikonloppu esim. chow chow- tai collie-kasvattaja tai erityisesti molossirotuihin perehtynyt allrounder. 
Eipä sillä, että heissä mitään "vikaa" olisi, mutta erikoistuomareita ei ole joka oksalla, eikä edes joka puussa. Voiko mitään rotua lopulta edes tuntea "läpikotaisin"? Ei voi. 26 vuotta whippetien parissa on näyttänyt sen, että rotu elää, tyyppi (tyypit) varioi, "tarkkaan harkittu yhdistelmä" antaa sutta ja sekundaa. Omiin harrastusvuosiini mahtuu mm. lukuisia kokotappeluita, pulurintojen esiinmarssi, jatkuva sota whippetin käyttötarkoituksesta, muutama sääririita, lanteiden venymistä ja rungon kenkälaatikoistumista. Pysy siinä sitten linjassa ja puolusta milloin lyhyttä runkoa, milloin pitkää, milloin sipsutusta ja milloin liitoravia (liito-oravia pitääkin puolustaa, toim. huom.). Juuri kun olet kenties kääntänyt kelkkasi jonkin nyanssin suhteen tai sisäistänyt sen saat alkaa pureskella uutta.
Oppia ikä kaikki. Koirat elävät hetkessä. Ihmisenkin pitäisi.

Käymälläni tuomarikurssin pätkällä opin tunnistamaan koirien "tyypillisiä virheitä" sekä tulkitsemaan erilaisten koirien rakennetta ja mittasuhteita. 
Minullehan sanottiin ennen kurssille pyrkimistä, että "koirasilmää joko on tai ei ole". Nohh, koirasilmää voi ja pystyy toki harjaannuttamaan ja koirasilmä kyllä paranee käytössä, väitän. Jos tuijotat vain autoja ja niiden korimalleja, koirasilmä ei harjaannu. Mutta jos otat mielelläsi kaikki mätsärikutsut vastaan, jotka saat ja tuijottelet ainakin silloin tällöin vartin verran eri rotukehiä, kehität koirasilmääsi kuin vaivihkaa. Koirasilmätesti on osittain hoksaamiskoe, ja tiedän useita ulkomuototuomareita jotka ovat ponnistaneet tuomareiksi toisella yrittämällä.

Nieleskelen varmasti loppuelämäni minua kohdannutta tappiota, viiden pisteen vajausta koirasilmätestipisteissäni. 
Nimittäin tänään ajellessani tyynen rauhallisena, JVG:n biisejä autossa lauleskellen kohti Lohjan Koirakeskusta, minut valtasi lämmin syli. Se ei ollut vain kuuman auton luoma illuusio, vaan se oli MUKAVA tunne siitä, että ajelen kohti MIELUISTA tehtävää, silkkivinttikoirien tuomarointia. Viisi pistettä (ja tietenkin haastattelu ja itse viisiviikkoinen tuomarikurssi) erottaa minut siitä, että saisin solahtaa lämpimään syliin vaikka joka viikonloppu jossain päin Suomea. Tehdä sitä mistä tykkään ja nautin ja missä koen olevani kuin kotonani.

Olin hieman jännittänyt toki sitä, että pysynkö arvosteluissani tietyssä rungossa ja kaavassa, millä koiria tavataan arvostella, mutta päätin antaa itselleni asiassa vapautuksen ja arvostella kulloisenkin koiran niillä sanoin, mitkä kulloinkin tulevat. 
Ei niillä sanoin, joita joudun pakottamaan ja pinnistämään. Eikä ainakaan millään hajuttomalla ja mauttomalla peruskaavalla tyyliin: "Hyvä tyyppi, runko, ylälinja, pää, ilme, silmät, purenta, alalinja, kulmaukset, tassut, luusto, liikkeet". Vaan ehkä peruskaavan ja soveltamisen symbioosilla? Toivottavasti onnistuin siinä, sillä halusin antaa hieman persoonallisempia (positiivisempia) arvosteluja ja itselleni vapauden olla persoonallinen (positiivinen). Kuitenkin koiran arvosteleminen on tarkkaa (positiivista) puuhaa ja joskus (positiiviset) sanat tulevat helpommin, joskus vähemmän helposti.

Kiinnitin huomiota kehän keskellä siihen, että arvosteleminen on herkkä laji. 
Ei yksikään koira pysty olemaan 100% edukseen jokaisella hetkellä, erityisen kaunis koira ei välttämättä edes tiedä olevansa erityisen kaunis. Koirat eivät lähetä itsestään suuta muikistavia selfieitä Facebookiin ja seuraa tykkäyksien määrää reaaliajassa.
Loppukahinoissakin kolmanneksi luokassaan sijoittunut voi "yht'äkkiä näyttää paremmalta kuin kakkonen" ja sitä voi hetken epäillä omia ratkaisujaankin. On myös tosiasia se, että koira joko on enemmän edukseen tai vähemmän edukseen riippuen siitä, missä seurassa se kulloinkin on. Biorytmit, esittäjä, namivalikoima jne. - kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toki jyvät erottuvat akanoista, omaa silmää miellyttävä tyyppi ja liike löytyy kyllä, mutta hetkittäin joku koira petraa, toinen pistää lekkeriksi. Voi olla vaikeata "pitää kiinni" näkemästään tai heittää kuperkeikkaa omien ajatustensa kanssa; jos on nähnyt hyvän koiran, tyypin, liikkeen - vaikka vaan hetken, niin ei halua päästää siitä ikäänkuin irti?

Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Usein kuulee kehän laidalla kommentteja, että "eikö tuomari näe", "miksei se sakota".
Nohh, sanoisin, että näin kyllä tänään yhtä ja toista. Lopulta se on kuitenkin kokonaisuus, joka ratkaisee. Ja sitäpaitsi kymmenen koiraa kehässä = kymmenen kaunista koiraa kehässä. Jokaisessa on kauniita yksityiskohtia, hyviä puolia, rodunomaisuutta, terveyttä, tasapainoa. Jos haluat nähdä jonkun koiran rumana, luultavasti näet sen niin. Jos taas haluat nähdä jonkun koiran kauniina, näet sen kauniina. Herkkyys on hyvästä. Herkkyys nähdä niitä pieniä nyansseja, niitä vaikkapa tänään nähtyjä useita kauniita päitä, herkkiä ilmeitä, sielukkaita silmiä. Joku koira oli iso, mutta silti silken. Joku koira oli pieni ja köyristi ehkä selkäänsä hieman "yli tarpeen" ja oli silti kaunis koira, kaunis silken.

Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä surullisemmaksi tulin. 
Siitä, että päivä eteni vääjäämättä kohti loppua, mieluisa arvostelutehtävä oli päättymässä. Nautin joka hetkestä ja tulin entistä tietoisemmaksi siitä, että "tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä, mutta en voi, en saa". 
Yhtäkaikki, sain kuitenkin arvostella 34 (vai kolmekymmentäkolmeko niitä lopulta oli?) toinen toistaan kauniimpaa silkeniä joita veivät iloiset, toisiaan kannustavat ihmiset. Rotu näyttäytyi herkkänä ja rodun ihmiset samoin. Omistajissa/esittäjissä ei näkynyt millään tavoin "nyt me tarvitaan pisteitä" tai "etkö puusilmä näe, että MUN koira on paras"?

Jos haluan summata jotain näkemästäni se voisi mennä näin; 
tyyppihajontaa oli jonkin verran, mutta ei ehkä niin paljon kuin pelkäsin ja odotin. Ehkä 2 tai 3 koiraa erottui tyypiltään selkeämmin muista, mutta nekin tunnisti silkeneiksi. Jonkin verran näkyi whippeteiltäkin tuttua parodontiittia ja muita hammasongelmia, pari avointa purentaa. Moni astui etuliikkeissä ristiin, pari koiraa nosteli etujalkojaan. Sivuliikkeet olivat yleisesti katsottuna sujuvia, muutamilla oli selkeästi hyvä työntö takana mutta etuliike jäi alle. Muutamia verrattain suoria ylälinjoja, pyöreitä silmiä. Kaikkea en todellakaan kirjoittanut, mitä näin. Mitä järkeä siinä olisikaan? Yhdessä koirassa huomio kiinnittyi yhtäälle, toisessa koirassa toisaalle. Kauniita päitä ja ilmeitä oli melkeinpä jokaisella. Viisaita ilmeitä, sielukkaita silmiä. Ihania luonteita!! Mittasuhteet olivat yleisesti ottaen hyviä, en liiasta pituudesta tai lyhyydestä lähtenyt rankaisemaan kun kokonaisuus oli paketissa kunnossa.

Olisin halunnut palkita jokaisen koiran jostain. 
Toivon, että nautitte koirienne kanssa päivästä sillä minä tein niin, jokainen koira ja jokainen hetki oli hieno. Päivä oli jotenkin hyvin helppo ja iloinen. Koirien kanssa oleminen ja tekeminen on aina iloista. Siinä on semmoinen "hyvä boogie". 
Koin itseni tervetulleeksi siitä hetkestä kun astuin ovesta halliin. Minut opastettiin hyvin, palkinnot ja ruusukkeet olivat upeita, niitä oli ilo jakaa! Kehäsihteerini Seija Anttila ja Ira Laakso olivat ihana työpari ja molemmat hyvin avuliaita ja kärsivällisiä. Olen itse kehäsihteerinä "arvostellut" nopeasti arvostelevia (sanelevia) tuomareita ja nyt tein ihan itse niin.... Hmm. Sitä sitten vaan sanellessa innostuu, lauseet tulevat kuin tulevatkin ryppäinä.

Ruokapöytä päivän päätteeksi oli upea. Kehtasin ottaa kolme tacoa, ja pulleat siivut tyrnipiirasta ja porkkanakaakkua. Olisipa minulla ollut ISO Tupperwarerasia, mihin mättää toinen toistaan suussasulavampia tarjottavia vielä huomenna natustettavaksi. Kiitos, että sain kutsun myös herkulliseen seisovaan pöytäänne, NAM!

Mutta nyt nautin ja natustan silken-erkkarikeikkaa vielä muutaman päivän. 
Nautin kuvia katsellessa yhä uudelleen ja olen iloinen vielä ensivuonnakin, että sain kutsun ja sain nähdäkseni niin hienoja koiria. Kiitos. Ja vielä kerran kiitos.

Tässä vielä päivän ROP- ja VSP-valintani; uros SuSVK V-14 Bon-Zoi'z Dutch Dance ja narttu Marsavan Flora Austin. Molemmat tasapainoisia, tyypikkäitä, sujuvasti ja vaivattomasti liikkuvia silkeneitä.


En muista sanoinko, mutta kerran vielä; nautin joka hetkestä! Teillä on hienot silkenit!!

13.7.2016

Posetusta, elämöintiä ja keulintaa.

En yhtään ihmettele, että ihmisillä jää blogit päivittämättä. 
Johan meikäläinenkin on tässä suhrannut menemään pian 5 tuntia - kun ei nämä postaukset tule kaupan hyllyltä, hyvät ihmiset! Kuvat on valittava, tekstit kirjoitettava, tittelit tarkistettava. Oikoluku tehtävä, rivivälit viimeisteltävä. Välissä on sometettava mahdollisten kommentoijien kanssa ja otettava kantaa blogipäivityksiiin tuoreeltaan.

Joskus kuvia on vain muutama - mikäs sen mukavampaa, mutta joskus on käytävä useiden kuvien kanssa painia; tämä VAI tämä ja samalla kun veivaat kuvia FB pimpottaa viestiä johon ei voi jättää reagoimatta. 
Bloggerin kanssa on myös tultava toimeen ja paineltava erilaisia tilanteeseen sopivia namikoita. Tarvitaan toki myös postausinspiraatiota ja AIKAA, nyt naputellaan siis Pärnupostausta numero kolme, ja 18.30 aloiteltiin. Kello on pian 23.30. Huhhahhei.

Nyt pidemmittä puheitta keulimaan, keulimaan ja keulimaan
SST-matkatoimisto paineli ohimennen Huawein nappuloita ja ikuisti omasta mielestäni superhypermahtavan kuvaussession. Olimme juuri pitkän - ja tuuripitoisen - päivän jälkeen kotiutuneet majapaikkaamme n. 20.30 kun venyimme vielä YHTEEN koira/ruusuke-kuvaukseen, kas näin:






 Photobombausta parhaimmillaan. Meikäläinen puristelee vain ruusukkeita keskittyneenä.

Mahtuvat hädintuskin käteen. ROP, EE sert, Cacib ja RYP2. Ainiin ja koira. :D


MAHTAVAA tuuria ja onnea - mahtavia resultteja, mahtavaa maksapasteijaa, mahtavia juomajogurtteja, mahtavaa matkaseuraa, mahtavia ilmoja, mahtavuutta, mahtavuutta ja mahtavuutta. Mitä me teimmekään ennen älypuhelimia, PIKAlaivoja ja MATKUSTUKSESTA tykkääviä koiria?

ISO kiitos ja kumarrus vielä kertaalleen SST Agency ja Huawei Honor 6, Lumix DMC-FZ200, Bali & Hailey. Sekä tietenkin koiriamme palkinneet tuomarit, kiitos.

Cacibit colahti!

Pärnussa pärähti ja törähti oikein kunnolla ja olemme kahden virolaisen kehän jälkeen kahta Cacibia, yhtä Viron serttiä ja EE MVA-titteliä sekä RYP-2 tulosta rikkaampia!!

Ilman minkäänlaisia odotuksia lähdettiin ja siksi ollaankin haljeta ylpeydestä. Vaikka mattoa joku yrittääkin aina vetää alta ja onnittelu on joskus nihkeää, ei haittaa. Suomessa on ansaitsemisen kulttuuri ja oikeastaan vain harva loppupeleissä "onnistuu ansaitsemaan" - tai "saa ansaita". Muut pärjäävät tuurilla, onnella ja siksi, kun ei ollut kilpailua. Maailmanvoittajassahan oli vain n. ~ 160 whippetiä, mutta sielläkin pärjäsimme tuurilla. Hehheh.

Yhtäkaikki, komiasti tepastimme Balin kanssa menemään, vaikka onnistuinkin tipauttamaan Balin lauantaina pöydältä... 
Mikä kumma siinä on, että keskityn niin tuomarin naaman ilmeisiin ja mystiseen mongerrukseen että mittakepin sojottaessa kohti Balin kylkeä ja säkää "annan" Balin tipahtaa maahan?! Onneksi Bali kokosi pian itsensä ja kevensin kehän tunnelmaa sanomalla, että "tuomari sääli meitä ja antoi siksi ROP:in". En kuitenkaan jaksa uskoa, että sääli kantoi ryhmään asti, mistä Bali pokkasi hienosti RYP2-sijoituksen, h u i k e a t a!!!!

Uskomattoman hieno reissu sikälikin, että myös Susannen Hailey pokkasi lauantaina ROP-sijoituksen ja oli sunnuntaina PN2 - vain kahden nartun saadessa SA:n.
Tuloksia satoi kumpaankin rotuun - kummallekin matkalaiselle. 
Sunnuntain whippetkehässä rotuspesialisti ja whippetkasvattaja Noreen Harris (Bonnymead whippetit) jätti myös kaksi whippetiä ilman SA:ta.
Se mitä haluan tässä yhteydessä hehkuttaa, on se, että matkaseurani SST (Susu Speed Travels) oli kärppänä Lumixin varressa ja meillä on Balin kanssa sangen hyvää turvakamerakuvaa katsottavaksi aina uudelleen ja uudelleen.
Muun muassa tämä RYHMÄklippi lauantailta: KLIK. 

Valokuvia on myös alla valtava määrä, joten jos kuulut Bali-faneihin, niin nyt rytisee. Jollet, niin vaihda blogia.

Lauantain tuomarimme Alfonso Castells Lladosa, Espanja.
Kritiikki meni näin: "Big, strong, masculine. Typical, expressive. Head, teeth, eyes, ears, neck correct. Very good top- and underlines. Very good angulations. Correct front and rear. Very good movement."
BOB with CC and Cacib!

 Jihuu, jahuu, huhuu!

 Tämä kurvikuva on hauska. Siinä mennään "clean coming and going".

 Ryhmässä pönötämme näin. Komea greyhound Estet Classic Knacky vieressä.

 Tepastus tepastus.

-  Äippä, meneekö meillä hyvin? - Kyllä, lapseni, sangen hyvin.

 Ja taas ravattiin, näin. Sangen rodunomaisesti.

 Voi hyvänenaika, RYP2 - ja tuurilla! Jee!

 Pyttyä, ruokaa, ruusuketta. Bali on ihmeissään; mitä MÄ saan?

 Untsikalla oli tahra hupparissa. Mutta nyt sitä ei näy.

A beautiful moment.
Noreen Harris, Australia, kirjoitti Balista näin:
"Quality dog. Excellent proportions. Lovely, masculine head. Good expression. Neck flows well into shoulders, deep chest with good ribbing. Well angled front, good bone & feet. Powerful hindquarters, excellent movement".
BOB and Cacib, again!
Unfortunately we couldn't stay for finals.

Tässä plaseerataan ROP VSP -katselmuksessa. Kilpakumppanina Ch Sagramour Graceful Henrietta. Kumpanakin päivänä VSP.



Sitten pönötettiin.
Kuvat SST



Hienomus maksimus.
Bali, Pendahr Fred Perry (Khalibadh Vintermåne x Ch Pendahr P.O.S.H.)


Pärnussa pärisemässä!

Nyt lähti melkoinen päristelytiimi Pärnuun. Nimittäin allekirjoittanut, Susanne sekä whippet Bali ja bc Hailey. 
Olin ehkä juuri vartti sitten saanut pestyksi kaikki viisi pesukoneellista Ruotsin jäljiltä; pyykkiä oli siis jäänyt pelkästään kaksi koneellista kotiin odottamaan, siihen sitten Tånga Hedin kaikki nutut ja sukat päälle ja bonuksena kaksinkertainen lakanapyykki. Tai kolminkertainen, Ruotsissa oli mukana yksi sängyllinen lakanaa.
Aivan oikeasti tuntui siltä, että pesin matkojen välissä vain pyykkiä ja huokailin, oikein mitään muuta en saanut aikaiseksi. Kun taas piti lähteä. 

Matkaseura oli ylipuhuttu talven pimeinä päivinä ja matkan vihdoin lähestyessä alkoi kehäseuran päivittely. 
Lauantaina 4 whippetiä ja sunnuntaina 5. Bordercollieita 11 molempina päivinä. Taas on kuultu muutama jälkeisnillitys, että "ei ollut edes kilpailua". No, syytön minä siihen olen. Jokainen nillittäjä ottaa ja ilmoittaa koiransa Viro/Liettua/Latvia -sektorille ja sitten menee vain ja ottaa tarvitsemansa. Tuuripuheet ovat myös hauskoja. Sitä tuuria saa myös jokainen käydä kokeilemassa, olkaa hyvä.
Matkailu avartaa mutta halpaa se ei ole. Tuomarin ei myöskään "tarvitse" antaa koiralle SA:ta, tai jos antaakin, niin jälleen Cacibia ei ole "pakko" jakaa.
Nämä tuuripuheet ja "eihän siellä ollut edes kilpailua" -tuhahdukset on siis tarkoitettu kuultaviksi niin, että itse koiralla ei ollut mitään osaa eikä arpaa saavutuksiinsa.

Pärnussa on silmää kauneudelle. Puistoissa on erittäin kauniita kukkaistutuksia ja -sommitelmia. Niitä Bali tässä analysoi.

 SST ja Bali ja Hailey.

 Tällaisia pikkuisia kukka-asetelmia oli siellä ja täällä. Bali nauttii hetken varjosta.

 Yksi shoppailukatu.

 Kauniita kirkkoja oli myös siellä ja täällä. Tässä yksi.

Anita ja Bali. Ja nenä.

Lauantaina olimme liikenteessä noin aamukuudesta iltakymmeneen-yhteentoista. Kyllä se Cacibien pokkaaminen ihan työstä käy. Oli kilpailua tai ei.
 Näkymä "hotellin" parvekkeelta.

Itse hotelli (= asuintalo). Kuudennessa kerroksessa oli meidän kaksio.

Balin kanssa aamulenkillä.

Matkaseura oli sikäli tällä kertaa poikkeuksellisen hauskaa, että olimme molemmat "aavistuksen ylikierroksella käyviä kaksosia". 
Laittakaapa kaksi kaksosta kaksioon, niin johan pärisee. Unta ei oikein saanut, sänkykin hajosi (!!! ensimmäisenä yönä kaksi sälettä vain tippuivat kiinnikkeistään. Voimakkaan pamauksen kera.), ruokakaupassa oli valinnan vaikeutta, puhetta riitti, pähkintää ja pohdintaa "koiraihmisyydestä" yleensä ja kilpailemisesta. Mielenkiintoista vääntöä.

Sunnuntai meni sitten hieman usvaisemmin, kapealla sohvalla nukkuminen kävi työstä sekin. Silmät olivat jotenkin heti aamusta ihan sirrillä ja päässä humisi. Olin edellisenä iltana huitaissut huiviin hieman kuplivaa, ihan kaikkea en saanut juoduksi koska se toinen kaksonen kärsi hirveästä hedarista. Joimme siis Balin kanssa kaksin ja seikkailimme somessa.


Pärnu oli kaunis kaupunki. Joskin vastakohtien sellainen. 
Taloja oli oikein nättiä ja pipetillä laitettua ja sitten kunnon rötisköä.





Ruokakaupat ovat oma lukunsa. Menkää nyt herrantähden Keskon sedät sinne hiukan pyörimään ja tuokaa nyt ihan ensimmäisenä Rakvere-pasteijat ja -makkarat Suomeen.
Hyvän sään aikana. Hyvät hyssykät sentään, että on maukasta pasteijaa ja makkaraa Virossa, ihan naapurissa. Rekkaan vain ja K-marketin hyllyyn, pian.
Pina coladaakin saa useampaa sorttia (suomalainen Alko myy yhtä), tosin PC:n hinta oli harmillisesti noussut viime marraskuusta.
Ihailin myös jälleen hartaasti Prisman wc-tuoksuosastoa. Suomihan on myynyt 50 vuotta männyntuoksua toilettiin. Okei, ehkä myös limeä, mutta limeä tuotteessa on lähinnä vain väri. Viron Prisman tuoksuhyllyjä oli ehkä n. 15 metriä pituussuunnassa ja kolme korkeussuunnassa. Pinkkiä, violettia, keltaista. Freesiaa, kukkaketoa ja timoteitä. Nuuhhh.

Susannen matkatoimisto, SusuSpeedTravel Agency, SST oli erittäin pätevä.
Kaupunki oli hallussa, risteykset, tiet, kaupat, ostoskeskukset. Kaikki. Ainoastaan näyttelyaamuna ajoimme tien väärään päähän, koska näyttelykirjeessä oli vain tien nimi muttei numeroa. U-käännöksen jälkeen olimme kuitenkin oikeassa suunnassa. Itse näyttely järjestettiin isohkolla urheilukentällä. Poppi soi ja eesti keeli soljui korvissa. Kehät pyörivät tehokkaasti - mitä nyt lauantaina ryhmäkilpailuja odotellessa meni kyllä pitkään. Majapaikassa olimme illalla 20.30. Enkä valita. Mikäs sitä on ryhmäkilpailuja odotellessa kun RYPPIKAKKOSTA pukkaa!!!

SST hallitsi myös kuvauspaikat. Saimme erittäin hyviä posetuskuvia lauantain jo käännyttyä iltaan Pärnun laitamilla. Yksi kuvaussessio pidettiin vielä majapaikkamme pihassa - siitä oma postauksensa tulossa.

 Balitsukki kurkkii parkissa. On menossa Hailey ja voittopokaalit -kuvaus.

Kaunis vesialue Pärnun laitamilla.

Sunnuntaina emme jääneet ryhmiin vaan suunnistimme takaisin Tallinnaan. Tällaisissa maisemissa:
 Tämä mikään maisema ole. Haikara se siinä tepastaa. Näitä näimme useita. Komeita lintuja!

 Pikkaisen tummaa pilveä. Lähempänä Tallinnaa vettä tulikin jo kuin saavista. Ja rakeita myös!

Ostoskeskuksessa. Täällä kävimme natustamassa kanakorin ja piipahdin myös Prisman blondausosastolla.

Yritin lifata muutamaan purjealukseen. No luck.

En keksi oikeastaan mitään valittamista. Ja mitä sitä valittamaankaan. 
Matkailu on mukavaa ja vielä mukavampaa se on sellaisessa matkaseurassa, jossa on "kaikki hallussa". Ei tarvitse kuin perässä hiihtää ja aina välillä huutaa: "mä en pääse niin nopeasti" kun Bali pyörii jaloissa, näyttelyhäkki hakkaa pohkeeseen, reppu painaa selkärankaa kuopalle ja eväslaukku ei meinaa pysyä olkapäällä.

Huisi reissu ja lähtisin koska vain uudelleen!
Kiitos SST Agency ja Hailey seurasta. Mihinkäs seuraavaksi? Tuurilla ja ilman kilpailua, LOL.

3.7.2016

Hejhej-maa tarjosi paljon nähtävää ja koettavaa. Syömisen lisäksi.

Näimme Ruotsissa syömisen lomassa myös muutamia koiria. 
Ruokailemisen lisäksi toiseksi kivointa oli uusien koirien tapaaminen. Monilla koirista oli myös mukavia omistajia.

Kameran muistikortille tallentui vielä seuraavaa:

Twyborn Napoleon (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Twyborn Chromatella)

Twyborn New Dawn (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Twyborn Chromatella)

 Inqa, Twyborn New Dawn

"Sisarukset", Twyborn June Rose (Ch T. Big Ben x Ch T. Chromatella) ja Twyborn New Dawn ja Annakarin Wahlgren


Ihanat lapsukaiset pinkeissään esittivät lapsi ja koira-kilpailussa itsensä kokoisia (ja isompiakin, katso kuva alla!!) koiria. Kuvassa perheen lapset esittävät Twyborn Kornelista ja Twyborn Napoleonia.


Twyborn Napoleon, lapsi ja koira -kilpailun kolmansia

Tuomari Anna-Karin Widen ja voittanut koira T. Kornelis esittäjineen ja katsokaahan kakkosta !!! - turha tulla aikuisen enää sanomaan minulle/kenellekään enää koskaan milloinkaan: "Tää ei liiku"!

Ihana perhepotretti:

helluistakin helluisempaa. Miten onnekkaat koirat - ja lapset.

Näistä suloisista lapsi ja koira -potreteista ruuhkaan:
Pirjo-Travel selvitti rauhallisin ottein liikenteen hetkellisen tökkimisen Tukholmaa lähestyttäessä.


Ruuhkatunnelmista vaniljan sävyiseen, hyvällä maulla sisustettuun tunnelmalliseen Twyborn-taloon:





Tapasin myös Hupin siskon, Twyborn Savannahin:


Autossa on kolme ihanaa koiraa; Miira, Lumi ja Bali. Jokaiselle 10 pistettä ja whippethihamerkki, esimerkillistä olemista ja elämistä tällä kolmikolla, wau. Rauhallisia, iloisia, jaksoivat hyvin kaikki pitstopit ja etapit, ruoka maistui ja lenkillä mentiin eikä meinattu. Oli nimittäin melko outoa kellottaa kolmikon kanssa keskituntinopeus 5,1 km/h, sellaisesta voin vain kotioloissa haaveilla. Nämä menivät ohi lehmi- ja lammashakojen tsip-tsip-tsip-tsip. Mitä sitä lintuja katselemaan ja haaveilemaan kun oltiin lenkillä hejhej-maassa.


Tämä samainen kolmikko viihtyi myös Wolf Tone-kennelin tarjoamissa pihaolosuhteissa näin hyvin:


aivan upea paikka, itserakennettu ja suunniteltu talo, koirien ehdoilla, tietenkin. 
Asunnon ympärillä oli kolme erilaista, aidattua pihaa, eri tarpeisiin ja tilanteisiin. En kehdannut niin estottomasti kuvata sisällä kuin Michaelin luona, tyydyin ihailemaan ja huokailemaan sisätiloissa ilman kameraa. Bali sai tästä visiitistä kyllä whippethihamerkin lisäksi whippetpinssin, sillä yhdessä vaiheessa Elisabeth laittoi ystävällisesti omat koiransa koirahuoneeseen jotta meidän trio pääsi sisätiloihin. Yht'äkkiä Elisabeth liki parkaisee, että "Apua, brindle on uros. Se alkaa merkata taloamme tällä sekunnilla". Olin siinä sitten, että "eeeeiiii Bali, en usko"... "Kyllä kaikki urokset merkkaavat kun asunnossa on juoksuaikainen narttu". No, kuinkas kävikään. Vierailun päätteeksi Elisabeth sanoi, että "Bali har varit den enda hane som jag har sett i mitt liv som inte kissar inne" . Kenzolan laumassa ei mikään ole basicia.

Bali on kyllä käsittämätön koira. 
Se jaloutuu ja viisastuu joka päivä ja viikko ja tulee komeammaksi kauttaaltaan.
Tiedättehän laivan kansilla olevat käsittämättömät pissalaatikot. Teennäiset, ruohomattoiset rakennelmat jonne voisi kuvitella vahingossa ohi lentävän lokin ruikkaisevan, mutta että koira menisi sinne? Vieläpä vapaaehtoisesti? No, Bali meni. Mennen tullen. Gracen kaukalo oli yhtäläistä ruohomattoa ja matalalaitainen, sinne oli jopa helppo astua. Laatikon keskellä oli puupalikka ja siihen se Bali meni ja pissasi, hups vain. Ei siinä kissaa ehtinyt sanoa. Takaisin tullessa Amorellan kaukalo oli hieman monimutkaisempi rakennelma. Laidat olivat korkeat; sinne siis piti varta vasten HYPÄHTÄÄ ja olipa insinööri vielä puolittanut lattiarakenteen; toinen puoli oli varmasti läpikustua ruohomattoa ja toinen puoli metallista ritilää. Tähän vielä vaikeusastetta hieman lisää, eli puolen metrin päässä valtaisa penkkirivi jossa istui suomalaisia nyssäköineen tuijottamassa laivan rantautumista - ja koirien pissalaatikkoa. Menin tällä kertaa kuitenkin hieman epäuskoisena haahuilemaan laatikon läheisyyteen, pidin tehtävää almost impossiblena, mutta KAS, mitä tekee Bali kaikkien tarkkailevien silmäparien alla? Hyppää BOING kaukaloon, nostaa jalkansa muitta mutkitta ja lorottaa iloisesti metalliseen ritilään aimo aamupissan.
Yleisö liki taputti seisaaltaan ja teki aaltoja.

Meillä oli hyvää aikaa ihailla myös maisemia Amorellan kannella:


Hytissä otimme levollisesti, kyseessä kun on Bali, leppoisa matkakoira:


Matkan jälkeen, jäljellä oli tukku ihania muistoja ja pino kuitteja:


Kenzola suosittelee: Dollar Store- ja Netto-kauppoja. Kruunuistaan tarkan ostosparatiiseja. Mm. Peugeot sai kolmoispakkauksen wunderbaumeja, niitä, jotka maksavat Nesteellä ~ 2,50/kpl. Ruotsista raikkautta autoon sai kolmella eurolla; euro per kuusi.

Vihdoin kotona - mikä meitä odotti:


nyt sitä kredittiä niille koirillenne. Turhaan pelkäsin Pirren ja Puupin huumorintajuttomuutta. No, Hupi oli hieman yrmyillyt (lue = ollut omissa oloissaan muutaman päivän pitkin kirsuaan Suloa katsellen) mutta kaikki oli mennyt kotona enemmän kuin superisti. Hitsiko mulla on viisaat koirat!!!!
Ja Emmi, voi Emmi! SuperWoman kera SuperSulon oli pitänyt kämpän pystyssä esimerkillisesti ja päälle päätteeksi koti oli vielä putsplank!!!

Lopuksi ISO kiitos kärsivälliselle Pirjo-Travelille kera Lumin ja Miiran, ja tietysti äidilleni, joka omalta osaltaan mahdollisti matkamme. Sekä tietenkin tiimille Emmi & Sulo - jotka hoitivat Kenzolan poikia oikealla ja hellällä ohjauksella matkamme ajan. 

Kyllä matkailu on mukavaa! Varsinkin, kun sen tekee joustavissa vaatteissa.

KOKO Ruotsin-matkamme kuvakimara nähtävissä täällä:
KLIK.

Lopuksi vielä Balin kritiikit, jos jaksoit tänne asti lukea:
Katrin Raie: "3 years old. Excellent type and size. Strong, masculine head. Ok underjaw and bite. Excellent neck, topline, underline, forechest. Balanced angulated front and rear. Correct feet and legs. Nice silhouette on the table. True coming and going. Ok side movement. Well presented."
ERI/4 SA

Annette Bystrup: "Härligt välprop huvud med välburna rosenöron. Välutfyllt nosparti med korrekt saxbett. Mörka, ovala ögon. Stark och välutfylld front. Elegant hals och överlinje. Prima bröstdjup. Välvinklad bak. Tät, kort päls. Välburen svans. Rör sig med god aktion, utm. drive och framsteg."
ERI/2 SA epävirallinen PU5