6.5.2017

Mauipitoinen kolmiviikkoinen.

Kolme viikkoa Mauisaa elämää on hujahtanut hups vain. Kuvia kertyy, treenejä vedetään ja tutustutaan toisiimme. Avataanpa hieman viimeviikkoisia menoja ja meininkejä:


oman pään mukaan tuntuu menevän tämä pieni piipero. Siinä missä edellisiä pupeloita on yöllä maannut pääni päällä ja kaulallani (!) niin Maui kuorsaa jalkopäässä. Jos sitä yrittää "kahmia" Emmerdalen aikaan kainaloon, se kauhistuu oitis ja ottaa etäisyyttä. Menee kauimpaan sängyn nurkkaan ja/tai hyppää alas, lattiapedille. Hyvä näin, tätä toimintoa tuemme!


Eräs whippetharrastaja taasen oli "kauhuissaan" kun kuvissa lattioillamme on yhä matot. Niin. Sinnikkäästi Maui kannetaan heti herättyä ja leikin päätyttyä pihalle, jonne se muitta mutkitta pissii. Tosin nyt kolmeen viikkoon lienee mahtunut 3 tai 4 sisäpissaa, sillä joskus yöllä - huomaamattamme -  lapsen yllättää pissihätä ja silloin hän suunnistaa kämppäkaverin huoneeseen ja lirauttaa lammikon. Hyvä näin, tätä toimintoa tuemme! Heh, no ei ihan sentään, mutta parempi tämä kuin pissa sängyllä tai aulan matolla.
Yötä vasten hän lirauttaa pissat n. 00.00 ja seuraava hätä yllättää n. 05.00 - ja jollei ole heti Pekka Niskan tapaan pentua nostamassa pihalle, pidätys toimii sinne kämppiksen huoneeseen asti... Seuraava varsinainen aamupissa ja -sikari tulee n. kello 09.30. Ihanaa, muuten, (KOP KOP) kun on tiukkaa sikaria tekevä puppana!!


Mattoja voi siis vallan hyvin pitää lattialla.
Tämä kaveri tietää kyllä, että mitä pihalla tehdään. Oksien riipimisen lisäksi. Maui nimittäin vaivihkaa saattaa pissamatkalla ottaa suuhunsa myös kepin, multapaakun tai karikkeen ja näitä sitten salakuljettaa sisään ja natustaa matolla. No, tästä selviää imurilla.





Jos on kaikilla pojillani ollut jokin ominaisTUHOLAISpiirre, niin Mauilla se on selvästi matot ja TOILETTI. 
Kylpyhuoneessa on monta ihmeellistä asiaa ja mieli vetää aina sinne. Nyt kun allaskaappi on kaatopaikalla, wc-paperirullat piilotettu yläilmoihin ja wc-harjakin ulottumattomissa, niin ainahan sitä voi järsiä vaikka viemäritiivisteitä. WC-harjaa voi myös "käskyttää" yön tunteina, kimeällä haukulla. Josko se siitä kiepsahtaisi suuhun, kun oikein komentaa!

Kämppäkaverin huoneessa yksinäinen tuoli toimii myös hammastelun kohteena, samoin kuin oman huoneeni TV-taso. Kylpyhuoneen mattoja raahataan pitkin kämppää ja siinä sivussa nakerretaan muitakin mattoja. Matot ovat selvästi Se Juttu.


Ruokailu sujuu. Tosin alkuun nappulat eivät oikein pudonneet, mureke, patee ja kaikenlaiset vatkulit ja mössöt olivat nam, nappulaa meni pitkin hampain. Harmi vaan, kun nappulat ovat nykyään niin Very Balanced ruokaa kaikkine hivenaineineen ja tarpeellisine vitamiineineen. Nohh. taikamuru oli raejuusto, sitä kun lykkii nappulan sekaan, johan putoaa! Kuitenkin kolmessa viikossa kasvua on ollut peräti 1,7 kiloa, se on pikkukoirassa paljon se! Lähtöviikolla Englannissa, torstaina, poika painoi 6,0 kiloa ja nyt keskiviikkona, 3.5., 7,7 kg. Hyvä Mauiiiiii!!! Jännä nähdä ensi keskiviikkona raejuuston vaikutus painoon.
Saimme Englannista mukaamme 2,5 kiloisen kuivamuonapussin, joka alkaa vedellä viimeisiään. On sitä nappulaa siis mennyt kolmessa viikossa kuitenkin melkein säkillinen. Seuraavaksi siirrymmekin Profinen penturuokaan.


Alkuun muut pojat olivat melkolailla "kauhuissaan" uudesta neulahampaasta laumassa, mutta ovat hiljaa sulaneet. 
Ei voi muuta kuin antaa kymmenen pistettä jokaiselle, niin ymmärtäväisiä ovat vanhemmat pojat olleet. Viilipyttyjä, rauhallisia, sietäneet ja kääntäneet toisen posken. Kukaan ei ole suuttunut eikä pannut poikaa ojennukseen voimakeinoin tai -sanoin, toki ovat hieman pörisseet ja vaihtaneet maisemaa, mutta ei mitään sellaista voimakasta reaktiota mitä olisi voinut olettaa. Bali on ollut ehkä eniten "shokissa", onhan sen "viimeisimpänä laumaan tulleen helluisen kainaloisen asema uhattuna". Olen yrittänyt huomioida erityisesti Balia, ettei "tässä nyt ole mitään hätää. Kaikki etusi säilyvät".

Sensijaan laumani vanhin ja eittämättä viisain, 12,5-vuotias Hupi, on ihmeen sitkeästi jaksanut ja sietänyt. Laittanut pientä ojennukseen, päättäväisesti ja painokkaasti, mutta samalla hyvin rauhallisesti. Hammasmiekkaillut juuri puhdistetuilla hampaillaan - niillä, joissa ei juuri hammaskiveä edes ollut. Toki Hupi ajoittain selvästi pakenee paikalta, mutta ei osoita sellaisia voimakkaita HUSPOIS-efektejä, mitä vanhalta lauman pääministeriltä voisi odottaa ja olettaa.

Huima ja Bali ovat jo ottaneet muutamia aamu-, iltapäivä- ja iltapaineja lapsen kanssa, ja siitäkös tämä termiitti on vain innostunut lisää. Vetoleikkejä ja pompsahtelua, runsain ääniefektein. Parisen viikkoa siinä meni, että alkoi löytyä yhteistä kieltä. Vanhemmat koirani sentään osaavat hieman englantia.

Tätä kirjoittaessa kukaan ei enää vaihda huonetta, ei pakene eikä riiputa päätään; "koska toi lähtee" -ilmeellä. Maui on sulattanut sydämet.


Yöt menee hyvin, aamut ja päivät samoin. 
Kuitenkin jossain vaiheessa päivää on aina riehuttava. Esimerkiksi aamulenkillä on mukava sotkea hihnat ns. metrin välein. Lenkin jälkeen voi ottaa 30 minuutin tirsat, mutta sitten on lähdettävä taas raahaamaan mattoja. Kun mattojen raahaus tympäisee, voi alkaa purra Luxia, Huimaa ja Hupia ja aloittaa äänekkään painin Balin kanssa. Sitten onkin jo nälkä ja vessahätä. Sitten levätään tovi ja taas alkaa kaikki alusta. Mattojen raahaus, paini, nälkä ja vessahätä. Tätä kuudesti päivässä niin johan tietää mitä on pennun omistaminen, taas kerran. 


Yhdessä vaiheessa tuntui, että "mitä minä olen taas mennyt tekemään", mutta sitten tämä pieni neulahammas sulatti jälleen sydämeni jollain luttanalla ilmeellä tai söpöllä eleellä. 
Näillä jaksoi taas pari päivää. Ja nythän meillä on jo kokonainen kolmeviikkoinen takana, huimaa!!! Kolme viikkoa on mennyt kuin vartissa konsanaan.


Tunnen itseni kyllä kovin siunatuksi.
Ihan jo rotuvalinnan takia, ja sitten pojistani, miten minulle onkin siunaantunut niin hienoja yksilöitä. Nyt tämä viides lapsikoira antaa viitteitä itsenäisyydestä ja jonkinasteisesta nokkeluudesta (still under construction; kiitos kärsivällisyydestäsi Emmi!!!) - tänään meillä oli mm. häkkitreenipäivä. Se siitä nokkeluudesta. Kaveri huusi kuin sikaa tapettaisi ja oli löydettävä se AUKKO, KOHTA missä se ei huuda, jotta häkin voi aukaista. Voi elämä.
Yhtenä päivänä jätin jengin ylös portin taakse ja tulin itse alas. Kämppis tuli ovesta; "mulla on kauhea vessahätä" - mutta en voinut päästää kämppistä ylös sillä Ystävämme Kiljukaula huusi portin takana. Taas odotimme AUKKOA kiljunnassa. Onneksi se tuli, ennen kuin kämppis pissi housuun.


Aika kultaa muistot. 
Jokainen koiristani on kaivanut sohvaa, syönyt kenkiä, passeja, pankkikortteja. Katkonut pihan pensaita, kaivanut kuoppia ja ollut muuten vain TYÖLÄS, mutta aina on selvitty. Aina on selvitty voittajina ja saatu aikaan kohtuumallikelpoinen koirakansalainen. Mitään sabluunaahan tähän ei ole, on vain luotettava vaistoihin ja osattava mm. sulkea korvansa pentukiljunnalta. Toki auttaa, jos pentu on lähtökohtaisesti iisibiisi, nohh, tätä Maui ei kyllä ole.
Kun olet saanut matonraahauksen estettyä toistaiseksi - johan kylppäristä lähti molemmat matot, niin jostain kämpän kolkasta alkaa kuulua käsittämätöntä ääntä. Tarkempi kuulostelu ja tarkastelu osoittaa, että Maui makaa olohuoneen pöydän alla ja puree pöytälevyä sen alla maatessaan....

Onneksi olen kuitenkin saanut avukseni ammattivatkaajia, joista on taas erikseen mainittava Emmi, maailman kärsivällisin ja ymmärtäväisin koirakuiskaaja. 
Ensimmäiset Emmi-treenit kestivät n. 1,5 tuntia ja toisia treenejä vedettiin tunti. Onneksi näistäKIN tapaamisista jää pienelle pennulle alitajuntaan ja muistiin varastoon asiaa ja toimintamallia kuin rahaa pankkiin laittaisi - malliin. Tämä pentu ei nimittäin tarjonnutkaan namiseisotusta Balin tapaan, vaan tämä pentu hyppää, keulii, vaahtoaa, intoilee ja heiluu kuin heinämies. Jaa, ehkä aiemmatkin koirani ovat pentuina heiluneet kuin heinämiehet, en vain enää muista sitä.
Kyllä se Mauikin vielä malttaa. Sekunnista kasvaa vaivihkaa kolme ja kolmesta sekunnista tulee vielä minuutti. I believe!!!


Fiksu pentu se on.
Juttelin tuossa erään whippetharrastajan kanssa, joka sanoi tutkineensa Mauin sukutaulua ja "En tuntenut sieltä ketään". Mitäpä siihen muuta vastaamaan kuin "En minäkään". Maui se on se benjihyppy, hyppy tuntemattomaan. Hyvin on taival alkanut ja eipä tässä muuta kuin odotellaan hampaiden vaihtumista, kasvupyrähdystä ja junioriluokkia. Koitetaan tutustua toisiimme lisää ja löytää yhteinen taajuus. Ennenpitkää se on aina löytynyt. Balin kanssa taisi mennä vuosi-puolitoista, joten olemme valmiita. Ymmärtämään.


Kiitän muuten tässä yhteydessä - Emmin lisäksi - teitä kaikkia, jotka olette olleet yhteydessä yksityisviestitse ja muita kanavia pitkin; palautteitanne on ollut ihana saada. 
Mm. rohkeudesta rotuun on tullut positiivinen ja kannustava kommentti; "Olisinpa yhtä rohkea kuin sinä".
Tähän voisi tosin todeta, että JOKAINEN pentu on pelkkä KEHYS, jonka kankaan me maalaamme. On tietysti geenit, emän vaikutus, ensimmäiset kahdeksan viikkoa - mutta aikalailla me voimme itse vaikuttaa siihen, mitä saamme. Ihanaa saada pentu, joka haastaa minut uudelleen, itseasiassa kerta toisensa jälkeen; joudun taas kohtaamaan itseni, toiveeni, haaveeni - olemaan aistit avoinna, menemään intuitiolla - opettamaan, tukemaan, vahvistamaan, palkkaamaan - ja hyvältä näyttää.

Hiljaa hyvä tulee. Tämä on hyvä meidän kaikkien muistaa. Anna aikaa pennulle ja suhteenne kehittymiselle. Aistit avoinna, yhdessä kohti tulevaa!