Nyt oli kyllä jännittävä matkamomentti, sillä viimeiseen asti BMW:n henkilöstö arpoi kuljettajakuntaa, koska se K-alkuinen sana, jota en suostu sanomaan, piti otteessaan.
Lopulta pääsimme matkaan ja kuskina oli rekkakuski-Hans, joka omasikin melkoiset kuljettajanlahjat myös henkilöauto-osastolla. Niin meno- kuin paluumatka soljui vain pienin peräpukamavaurioin ja kauhukahvaa ei tarvinnut kovin montaa kertaa puristaa, sillä Bemmi kiihtyi näppärästi ja ohitukset sujuivat niks ja naks-henkisesti.
Matkassa olivat koiraosastolta Samppa & Sakke. Samui ja Salsa. Kaksi Ässää.
Palangassa meitä odotti melko hulvaton hotellinomistajapariskunta, sillä kolkutellessamme pimeän hotellin ovia kello 21.00 illalla, meille huudettiin "we are closed". Ja heti perään: "I am only joking". Rättiväsyneinä unta kuulaan ja perjantaiaamuksi pelipaikoille.
Liettua on kaksijakoinen maa.
Toisaalta jonotusta jonotuksen perään ja tiukkoja sääntöjä. Toisaalta leväperäisyyttä ja hulppeita villoja ja pihan puskat ja kukat mintissä.
Tässä hotellimme vieressä sijaitseva "perhetalo", jota me luulimme suurlähetystöksi...
Pieteetillä, pinsetein ja pipetein laitettu etupiha.
Toisaalta vaatimattomia puutaloja, uskaliain värein ja kukkivin yksityiskohdin.
Näyttelyalueelle oli perjantaina jopa n. 50-60 minuutin jonot, sillä kaikkiin autoihin myytiin autokohtaiset parkkiliput ja kaikkien koirien passit tarkistettiin. Me onneksi olimme niin kukonlaulun aikaan liikkeellä (Hans oli muuten AINA etuajassa!!!!) että saimme perjantaina auton AIVAN kehän viereen.
Perjantailta Samuille luokkasertti ja Salsalle ERI/4 sijoitus kovatasoisessa valioluokassa.
Perjantaina kävimme paikallisella biitsillä.
Olisiko Palangan rannalla mittaa useampi (!) kilometri, Sportstrakkerin kuvantamiseen perustuen. Siellä me tarvoimme juoksuhiekassa ja wipatsimiinit pistivät jalalla koreasti. Paljonkohan sitä tuli kannettua hiekkaa hotellihuoneeseen... jäin vain miettimään, kun tummasävyistä kokolattiamattoa "sillä silmällä" katselin sunnuntaiaamuna.
Tai siis oli villiinnytettävissä. Parhaimmillaan heitin mereen puolikkaan Frolicin ja sinne syöksyi perään! Ihana!
Hotellistamme oli vain kolme kivenheittoa paikalliselle "baarikadulle", jossa oli tanhua ja menoa jos jonkinmoista. Piiiiitkä kävelykatu, jonka molemmin puolin baaria, pubia, reivimestaa. Baarikadun päässä oli liittymä huisin pitkälle aallonmurtajan tapaiselle näköalalaiturille, jota valitettavasti ei Samulin kanssa voinut tarpoa maaliin asti, sillä laiturissa oli whippetin tassun mentävät raot ja kävely oli siksi hankalaa.
No eikun taas juoksuhiekalle.
Jotenkin hauskaa sekin, että jokaisella noin sadalla HERVOTTOMAN puistoalueen läpi tulevalla kävelytiellä biitsille oli koirakieltomerkit. Silti ranta oli TÄYNNÄ rekkuja. Menossa, tulossa ja uimassa. Tämä oli siis aivan keidas. Puisto oli tuhatmiljoonaa eekkeriä ja neliötä ja hehtaaria ja ranta oli kuusisataamiljoonaa hehtaaria. Ihmiset olivat iloisia, ruskeita ja pinkeitä. Tilaa oli KAIKILLE. Kukaan ei ns. mussuttanut. Ihmiset hymyilivät ja ottivat kuvia vallattomista wipatsimiineistamme.
Sämppä innostui kastautumaan kuudestisadasti meressä ja Salsa katseli pitkin nenänvartta moista riekkumista. Toki Salsakin heitti juoksuhiekassa voimajuoksua, voin vain kuvitella, kuinka raskasta se oli, sillä oma jalka upposi aina nilkkaan asti - pahimmillaan - kävellessä.
Nythän kun turkki oli märkä ja kainaloissa hiersi hiekka, oli mentävä sinne tuhannen miljoonan eekkerin metsään juoksemaan nurmikolle lisää.
Samppa oli aivan elementissään. Tämä on muuten jossain määrin parhautta. Antaa koiran nauttia, iloita ja mesmeröidä. Ulkomailla se on jotenkin ekstraparasta ja koiran oma sisin lähtee lentoon ja loistoon ihan parhaalla tavalla, kun ollaan kahdestaan ja vailla huolenhäivää. Kehässä patsastelun vastapainoksi täytyy voida lentää ja nauttia paikallisista puistoista ja lentohiekasta!!
Kaksijakoisuudesta kertoo hyvin se, että kun koiralenkin päätteeksi, hymyilevien ihmiskohtaamisten jälkeen eksyin markettiin maskitta limppariostoksille - ei mikään enää sujunutkaan kuin tanssi.
Yritin minimoida häpeän maskittomuudesta menemällä itsepalvelukassalle, mutta sitruunateepulloa laite ei lukenut. Laite yritti kyllä opastaa minua sanomalla: Liekste haukste kooripa liepajos neiled iikk sankste meijodikk taavettde joorik - mutta pakko oli pyytää kainosti apua. Vaan sitä ei tullut, koska YOU HAVE TO WEAR MASK. Vaikka yritin piipittää - turvaetäisyydeltä - että "olen menossa hotelliin, haluan vain maksaa tuotteeni" huuto, sättiminen ja dissaus jatkui.
Onneksi takaani jonosta tuli ystävällinen mies päästämään minut piinasta. Hän klikkasi koneessa oikeisiin kohtiin ja sitruunateellekin löytyi hinta.
Jäin miettimään tapahtunutta siitä näkökulmasta, että kuinka nopeasti olisin hävinnyt maskittomana heilumasta kaupan kassoilta, jos työntekijä olisi lukenut tuotteen viivakoodin vaikka otsalampulla hillitysti ja huutamatta - minä siellä 1,5 metrin päässä kiltisti odottaen.
Lauantaina otettiin toinen biitsisessio ja Salsakin alkoi vapautua enemmän ja enemmän.
Sämppä johti orkesteria ja dippasi itseään vuoroin mereen, vuoroin hiekkaan ja vuoroin pelästyttelemällä ohikulkijoita. Mutta kaikki hymyilivät ja nauroivat. Superrr - he sanoivat ja arvuuttelivat koiriemme rotua ja juoksunopeuksia. Mieli lepäsi Palangan rannoilla.
Nauratti muuten vielä se Maximan kauppakeskuksen Can Can -pizzeria, joka möi pizzan sen seitsemällä täytteellä hintaan 10,80 - ja täytteistä puuttui oikeastaan kaikki...
Lauantain kehästä ei suurta menestystä. Sämy ERI/2 ja Salsa ERI/2 samoin.
Nyt suunnistettiin paremmille pizza-apajille ja sain 8 eurolla pizzan, joka sisälsi kaiken tilatun ja oli kooltaan Avensiksen konepelti. Jösses, että oli hyvää, mutta puolessavälissä oli pakko luovuttaa. Samui toki söi tarjoamani tomaatilla sipaistut reunat tyytyväisenä. Ihanaakin ihanampi matkakumppani. Oli kupissa sitten kuivaraksuja, jauhelihaa tai pizzan reunaa - kaikki kelpasi. Matolääkkeet toki myös!
Viimeiselle yöpymiselle saatiin vielä shokkimomentti, kun huoneen palohälytin häröili. Ensin kello 22.00 pelkkää ihmettelyä viiltävästä KILJUNNASTA mutta kun olin kaiken pyörimisen jälkeen saanut unta kuulaan REM-vaihetta kohti, niin kyllä sieppasi 00.00 herätä valtavaan kimitykseen. Sämppäkin hyppäsi lattialle pää painuksissa: vie toi laite helvettiin!
Vielä oli yksi puristus sunnuntaille - Samui jälleen ERI/2 - tällä kertaa kilpakumppani yritti syödä Sämppäsen jo kehän takana olevassa metsässä ja sitten kehän reunallakin, mutta kehässä pysyi koottuna.
Uskomatonta, miten Hans thö Rekkamies otti paluun haltuun. Kaikki oli pakattuna ja valmiina ja eikun Bemmiin ja menoksi. Paluumatka alkoi 14.15 ja olimmeko me satamassa 21.24. Kahdella pysäytyksellä! Dieseliä, pissaa ja makkarapiirasta. Koirat matkustivat kuin unelmat ja Suomen päässä, jonotettaessa passintarkastukseen, maistui molemmille RC:n lihamössö. Söivät samalta kupilta, sulassa sovussa.
Näissä matkoissa on ihan parasta RENTO seura, virtaviivainen auto, joka kiihtyy tarvittaessa näppäriin ohituksiin, leppoisasti asioihin suhtautuvat koirat - ja sitten se lopputoteamus, että vaikka nyt ei mitään rinnanröyhistystuloksia tullutkaan, niin pääasia on olla matkalla, mennä, tehdä, nauttia.
Elämä on ihmeellistä.
Vielä loppuun.
Pitäkää aistit avoinna, olkaa skeptisiä - ja aina kiitollisia omista, ihanista koiristanne, jotka tarjoavat teille Maailman Parasta Laatuaikaa!
