8.6.2012

Kohtaamisia.

Lenkkeilyssä totisesti on sen monien hyvien puolien lisäksi vaaransa. Yksi niistä on mielensä pahoittaminen. Luulisi ulkoilun olevan pääasiassa ihmisille hyvän mielen tuomista itselle, liikkumista ja liikkeellä oloa, luonnon seuraamista ja säästä nauttimista - varsinkin kesäaikana.

Kenzolassa on saatu nauttia tälle vuotta jo 812,1 km mittaisesta lenkkirupeamasta ja kevään ja kesän vaikutus alkaa näkyä myös jaloissa. Ensimmäiset rakkulat (3 kpl!!) ovat syntyneet, lenkkitossut alkavat vedellä viimeisiään, kengännauhat jo monesti katkeilleet, verkkarit paukkuneet.
Bongasin apteekista uutuustuotteen (uutuustuotteita) nimellä Footner - näistä tuotteista on tulossa oma postauksensa myöhemmin. Koko tuoteperhe on Kenzolassa testauksessa ja toivon niistä löytyvän apua alati kosteutta ja hoitoa huutaviin jalkapohjiini!

Jokainen tietenkin tuppaa katsomaan asioita omasta näkövinkkelistään. Pyöräilijä omastaan, kävelijä samoin ja koiranulkoiluttajat tietenkin omastaan. Onpa lehtien yleisöpalstoilla ja Facebookissakin toivottu jalkakäytäville kävelyohjeistusta; kävelijät ynnä koiran kanssa tepastelijat pysyköön tien laidassa - ja tietenkin pyöräilijöiden haluamassa. Paljon ei autokoulun teoriatunneista mieleen jäänyt, kuitenkin sen verran, että nopeammin kulkeva väistää aina hitaammin kulkevaa. Olemme kuitenkin meinanneet jäädä suojatiellä (!!!) jo useamman kerran auton alle. Minä -henkisiä autoilijoita on Suomi täynnä ja varsinkaan naisautoilijat eivät viitsi turhaan jarruja painella, ennemminkin tööttiä; pois alta, täältä tullaan senkin koirien kanssa hidastelija. Tällainen suojatien läheisyydessä ilmenevä kaasun tarkoituksellinen painaminen, tööttäily, käsimerkit, pään veivaaminen puolelta toiselle - on lisääntynyt.

Eilinen iltalenkki tuotti harvinaislaatuisen ja pitkälle iltaan tuodun hyvän mielen. Olimme kämppiksen kanssa suositulla ulkoilureitillä ja ryhmittyneet lenkin loppuvaiheessa tien reunaan, koirat tepastivat nätisti rivissä. Vastaamme ja takaamme tuli lenkin aikana useita juoksijoita ja sauvakävelijöitä. Sitten arviolta kolmikymppinen ja ulkomaalaistaustainen tumma miesjuoksija ohitti meidät ja kääntyi ystävällisesti kohdallamme lausuen: "Kiitos". Kiva saada huomiota ja kiitosta siitä, että pyrimme AINA huomioimaan ympäristön.

Tänään kävellessämme vanhan Lahdentien viertä tuli arviolta kolmikymppinen, suomalainen miespyöräilijä takaamme tiukoissa mustissa pyöräilyvetimissä ja eittämättä kalliilla pyörällään vinhaa vauhtia. Hän soitti kelloa, Hula sattui haahuilemaan juuri sillä hetkellä tien toisella laidalla. Käännyin, kiskaisin Hulan TODELLA nopealla ranneliikkeellä pyörän edestä pois, ja mies tokaisi kohdallamme: "Idiootti". Vastasin: "Ole hyvä". Mitä tekee tämä vihainen nuori mies, joka SAI tietä ja esteettömän menon, vaikka hän soitti kelloa AIVAN takanamme ja johon (soittoon) siis reagoin silmänräpäyksessä. Kääntyy puolittain ja näyttää keskisormea! Aloin huutaa kuin hinaaja tälle idiootille joka viiletti jatkaen matkaansa ilmeisen tyytyväisenä itseensä.

Onneksi kohdallemme sattui vielä seuraava tapaus samaisella lenkillä. Ylitin Hakunilantiellä suojatietä ja takanamme käveli äiti pienen tyttärensä kanssa. Tyttö sanoi: "Katso kuinka paljon koiria" ja äiti: "Ja katso, kuinka nätisti ne kävelevät".

Asiat voi nähdä monelta kantilta. Sääli, etten ole törmännyt vielä yhteenkään pyöräilijään jota ei niin hemmetin saakelin hiton paljon ärsytä lenkillä eteen osunut nelijalkainen whippet-merkkinen koira.

Toivon musta-asuiselle pyöräilijälle kaikkia Suomen laamoja, bambeja ja metsäsikoja jumiin seuraavalle tien pätkälle. Voin nähdä hänen stretch-asunsa repeilevän liitoksistaan kun hän soittaa laamoille kelloa, huutaa bambeja idiooteiksi ja näyttää keskisormea keskellä tietä seisovalle metsäsialle. Toivottavasti punkki puree sinua nenään, voikukan siemenet tukkivat sieraimesi ja iso naurulokki kakkaa keskelle päätäsi.

Kuvituskuva oma kuva-arkisto. Kuvan pyöräilijät eivät liity juttuun.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

KYLLÄ!Pyöräilijöitä sekä täällä myös sauvojen kanssa luistelevia mieshenkiläitä ottaa tuhottoman paljon aivoon koirat vaikka ne kävelisivät tienviertä! Uskomatonta ääliömäisyyttä! Tiina

Cilla kirjoitti...

Todella ääliö tuo tyyppi. Polkupyörät pitäisi kieltää tyystin häiritsemästä luontoa!