Joskus itse asia, joka koskettaa asianOMAISTA, ei aiheuta ensialkuun juuri jahanst, tällä mennään - kummoisempaa reaktiota, kunnes some avaa silmät, korvat ja joskus kyynelkanavatkin. Somesta olisi hyvä joskus saada otettua napin painalluksella taukoa, koska pahinkin ahdistus asettuu yleensä ajan oloon.
Olen aina ollut kova pohdiskelemaan. Piirre on joko hyvä tai huono, koska yletön pohdiskelukin on omiaan aiheuttamaan ahdistusta mutta joskus se saa myös hyvin perspektiivit pintaan. Mikään kun ei ole yksinkertaista. Siinäpä muuten ahdistuksen alkujuuri - sitä pyrkii yksinkertaistamaan asioita, kun joskus monimutkaisia asioita ei vain voi. Eipä silti, monimutkaisuus on omiaan aiheuttamaan ahdistusta sekin, kun kulloistakin pohdittavaa ei vain saa leimattua lokeroon A, ja pysymään siellä.
Harmittelin tässä päivänä eräänä vajavaisuuttani.
Kunpa osaisin hallita geenit ja periytymisketjut ja pysyisin kärryillä vaikeissa ja monimutkaisissa geenikeskusteluissa. Kaikki, mitä osaan - tai ymmärrän - genetiikasta, pohjautuu biologian tunnille, jossa opettaja sanoi "ruskeasilmäisyyden dominoivan". Pyöreäsiipiset banaanikärpäset yhdistyneenä teräväsiipisiin banaanikärpäsiin tuotti jonkunmallisia siipiä tietyn määrän ja toisen mallisia tietyssä suhteessa. Sitten kai yhdistelmä fawn-fawn aikaansaa vain fawneja pentuja. Eli korkealla tasolla ollaan!
Tätä päivää koiran omistamisessa ja kasvatuksessa ja harrastuksessakin on kuitenkin genetiikka.
Se tunkee väkisin kaikkialle, halusimmepa tai emme.
Me emme puhu enää meidän ihanista koiristamme kehuen niiden luonteita, harrastusmutkattomuutta ja persoonallisia tapoja, vaan me pohdimme periytymiskaavioita. Me laskemme todennäköisyyksiä, nojaamme perinnöllisyysprosentteihin ja vaivumme synkkyyden suohon kukin vuorollamme. Suo siellä, vetelä täällä. Koiriamme alkavat määrittää niiden terveystutkimustulokset. Usein vielä yksi tulos ohi kaiken muun.
Ja kun tarpeeksi tutkimme voimme pian havaita, että 0/A-jonoon tuleekin kupru.
Jokin kohta koirassamme ei osu luotuihin standardeihin. Me konsultoimme lähipiiriä ja muutamia eläinlääkäreitä ja ehkä löydämme jonkun oikein asiantuntijan, jota ahdistella. Mieli hakee selitystä ja saa usein onneksi rauhoittavia signaaleja. Ne eivät kuitenkaan kauaa korvissa soi, kun suuri yleisö rientää sosiaalisen median kanaville sylkemään joskus mitä sylki suuhun tuo ja ampumaan mädillä tomaateilla.
Kun osuu sosiaalisen median myrskyn silmään, on ahdistuksen alkulähteillä.
Sitä yrittää epätoivoisesti kahlata ketjua, että olisiko siellä joku tasoittava tilannetajuinen kommentti, mutta harvoin niitä joukossa on. Tieto lisää tietoa - lukee moneen kertaan, mutta ennemminkin joukkohysteria lisää joukkohysteriaa.
Hyvä tai edes erittäin hyvä ei enää riitä. On oltava priimaa. Kaikilta osin.
Mitä voimme sitten tehdä ahdistuneiden mieliemme kanssa?
Siinä missä genetiikka ei aivoon taivu, voimme yrittää ymmärtää itseämme. Miksi reagoimme niin kuin reagoimme? Mitä se kertoo meistä? Miksi toinen menee shokkiin, yksi naureskelee ja toinen tuomitsee.
Annan viisaampien kertoa:
Kirjailija/kouluttaja Marianna Stolbow Ilta-Sanomissa:
- Toisen käytös herättää aina meissä tunteita. Aiemmalla elämällä on vaikutusta siihen, miten ihminen suhtautuu tiettyihin tilanteisiin. Esimerkiksi jonkun kokema epävarmuus toisen käytöksen vuoksi tai jonkun kokema ahdistus toisen käytöksen vuoksi johtuu monesti ihmisten aiemmista kokemuksista.
- Toisen toiminta osuu johonkin omaan muistoon, joka on todella kipeä. Tämä mekanismi rullaa ihan kaikissa ihmissuhteissa. Välillä on todella vaikea nähdä itse sitä, miksi toinen ärsyttää niin paljon.
Psykoterapeutti Maaret Kallio Iltalehdessä:
Itsehavainnointi opitaan lapsena.
Itsehavainnointi on mielen taidoista tärkein. Mitä viisaammin vanhempi havainnoi lastaan ja sanoittaa tämän tunteita, sitä paremmin lapsi oppii ymmärtämään itseään.
- Itsehavainnointi tarkoittaa sitä, että pystyy huomaamaan mitä itsessä tapahtuu. Se on keskeinen mielen taito. Pystyykö ajattelemaan ajatuksiaan.
- Toisten ihmisten kanssa toimiessa omia tunteitaan peilaa helposti muihin. Jos ei huomaa sitä, että on tuomitseva itseään kohtaan, voi alkaa tuntua siltä, että muut ihmiset tai yhteiskunta tuomitsevat (!) vaikka tosiasiassa kyse olisi siitä, mitä omassa mielessä tapahtuu.
- Se, että on paljon tietoa saatavilla, ei ole pelkästään hyvä asia. Tarjolla on paljon puppuakin. Mistä tavallinen ihminen erottaa mikä on keskeistä?
Vielä kauniiksi lopuksi.
Sanotaan, että ihminen voi valita miten hän asioihin suhtautuu ja/tai mitä tekee. Harva meistä onnistuu siinä, vaikka syöttäisikin shokin päällä ollessa: "valitse viisaasti Anita, valitse viisaasti, valitse oikein...".
Siinä missä koira on kokonaisuus on ihminen tehty joskus jo aika pitkästäkin menneisyydestä, miljoonista eletyistä ja koetuista tunteista jotka taas vain lyövät päälle - vaikka kuinka vastustelisimme. Vaikka kuinka löisimme itseämme vasaralla päähän, tunteet ottavat vallan ja vievät joskus kovaakin kyytiä.
En ole siis aivan varma, voimmeko me valita "ahdistummeko vai emme" - mielestäni "ahdistus nyt vain on tätä päivää". Jollemme itse osaa ahdistua, joku ahdistuu puolestamme - tai takiamme. Media, some, toinen koiraharrastaja. Ahdistus on osa koiraharrastusta, halusimme tai emme.
Lähtee poikien kanssa aurinkoiselle lenkille pohtimaan genetiikkaa ja ajatusvalintamallien vaikeutta. Jospa se ahdistus siitä taas helpottaisi.
