30.9.2011

Lenkillä 26.9.2011 - koiratkin olivat mukana!

Tässäpä nämä maanantaisen lenkin taiteelliset ja hienot koirakuvat. Tulkaa mukaan meidän lenkille; tähän tapaan:
a.
Fawnit -ne kaksi, jotka usein menevät katsojilla sekaisin- Hupi (vasemmalla) ja Luxi. Menossa mahdollinen oravabongaus?
Luxi opettaa Huimalle oravabongausta Hevoshaantiellä.
Huima tepastaa menemään Kehä III:sen laitaa.
Välillä mennään isin kanssa vierekkäin.
Hurja tienvarren analysointi menossa. Vasemmalta Viri, Hupi, Huima ja Luxi.
Ja sitten taas mennään...
kunnes pysähdytään kummastelemaan.
Kolme poikaa syyskuisessa auringossa.
Luxi -kuinkas muuten- jumittaa ruusupuskiin.
Liekö puskassa jokin suriseva, mitä Viri näin intensiivisesti tuijottaa?

29.9.2011

Lenkillä 26.9.2011 - luontokuvat!

Ja taas mentiin, vaihteeksi Canon mukana. Tätä kirjoittaessa syyskuun lenkkisaldo 161,7 km, elokuun oli 172,1 -saapasjalkakissa nähdä ehditäänkö ihan samalle kymmenluvulle. Iltalenkkeily ei ole enää niin kovin "hauskaa" pilkkopimeässä....
Tältä nyt kuitenkin näytti Hakunilan maisemissa maanantaina auringonvalossa:
a.
Värit vaihtuvat...
 Aika kutsuvan näköinen kävelytie.
Luonnon samettia.
Luxin -ja miksei muunkin lauman- lempimarja.
Kukkiakin vielä ruusupuskat jaksavat!
Hauska "luonnonilmiö"; aurinko osuu valaisimeen. 
Hurjan näköinen kannossa kasvava sieni!
Ahkera hiekkakakkujen tekijä ollut tässä hiekkalaatikossa.
Ja vieressä kukkii ruusu.

Huiman uusi takki - Huima´s new coat!

Anna Mikkonen toi Huimalle sunnuntaina maastokisoihin näin hienon uuden takin!
Hyvin mallaa, toki on hieman iso, mutta eiköhän Huima kasva vielä... ;)
a.
Huima´s new coat made by Anna Mikkonen -thank you! Looks great on him!

Terassilla näyttää tältä! -21.9.2011

Oletteko nähneet terassien seinillä tauluja?
Siellä ne nyt kököttävät harmaan terassiseinän piristeenä; kukkataulut! Miten lie selviävät sateista ja LUMESTA??!!
Kranssiseinä elää.
Kyllä sinne muutama vielä mahtuisi. Onneksi on Tiimari lähellä.

27.9.2011

HVK:n 50-vuotisjuhlamaastot 25.9.2011

Tällä kertaa matkaan lähti vain Hupi, on se vaan helpompaa olla yhden koiran kanssa liikenteessä. Näin jälkikäteen oiva ratkaisu, vaikka "lähikisoista" olikin kyse. Aamulla herätys 05.00 ja kotona 19.30.
a.
Hupi se on mainio koira. Kuin viini; paranee vanhetessaan. Kaikin puolin. Helppo koira pitää matkassa mukana, mitä nyt oli nakertanut autossa ollessaan aikansa kuluksi yhden huoltoasemilla pesun yhteydessä jaettavan liinan. On lungi ja iisi, mitä nyt väliin hyökkii ja vetää pontevasti radalle.

Tämä oli Hupin yhdeksäs kilpailu ja hieno olikin.
Hienot olivat myös HVK:n puitteet. Koiria oli sunnuntaina lähemmäs 200 (!!!) ja vilske, meteli ja säpinä oli melkoinen. Ratoja oli kaksi ja alkuerä juostiin radalla yksi -kuulema kestävyyttä testaava, "helpohko" mutta raskas rata ja finaali juostiin radalla kaksi, joka oli taas ns. tekniikkarata.
Kertakaikkiaan upeasti vedetty kisa, kaksine ratoineen ja kera massiivisen henkilöstömäärän!
a.
Ylikorkeita veteraaneja oli kilpailuun ilmoittautunut kolme kappaletta ja Hupin parina alkuerässä oli Hitline´s Twister. Tämä ratakilpuri juoksi suoraan lähtöpaikalta kohti metsänreunaa, kuin piipahtaen katsomassa "onko kantarelleja". Sai kyllä pian taas juonesta kiinni, mutta Hupi juoksi kiltisti ja hienosti viehettä tarkkaan seuraten. Rata oli pitkä ja vaativa ja melkoisen savinenkin, ja loppupuolella näytti siltä, kuin väkivahva Hupi uppoisi saveen.... Kuitenkin hienosti ykkösenä maalissa ja kaikkensa antaen. Saimme palkintojenjaon yhteydessä myös arvostelukaavakkeet ja tässä yhteydessä alkueräanalyysi niiden pohjalta:
Huippusuorituslaatikossa pisteytys on 18-20, valiolaatikossa 14-17 ja hyväksytty 10-13. Pisteitä on toki hyväksytty-laatikon allakin; aina ykkösestä ysiin.
Ensimmäinen tuomari oli antanut Hupille nopeudesta 15, innokkuudesta ja seuraamisesta 14, älykkyydestä ja ketteryydestä 15 ja kestävyydestä 14, yhteensä 73 pistettä (kaverin pisteet 63), kakkostuomari kaikesta muusta 14 pojoa paitsi ketteryydestä 12, yhteensä 68 (kaverin pisteet 54) ja kolmas tuomari nopeudesta, ketteryydestä ja kestävyydestä 14 ja innokkuudesta ja seuraamisesta 13, älykkyydestä 12, yhteensä 67 (kaverin pisteet 42 ja kaverille myös maininta kommenttilaatikossa; "ei edes katsonut viehettä"). Alkuerästä Hupille ropisi mukavat 208 pistettä ja finaaliin sijalta kaksi. Ketteryydestä ja älykkyydestä siis hieman sanomista, mutta huihai, pääasia että tanner tömisee ja maaliin tullaan hienosti -ja vieläpä ensimmäisenä. Ihan rinta rottingilla sai tepastaa rata ykköseltä kaivamaan savea Hupin tassuista.
a.
Finaaliin osuikin sitten tykkitasoinen Weikotin BB-King of Hanka, sekin ratakilpuri. Sen verran taisi nyt mammaa jänskättää, että annoin Hupille huonon lähdön. Sitten sitä mentiin eikä meinattiin ja siksakit taidettiin selvittää sen verran uhrautuen ja uskollisesti nuollen, että sain suorituksen jälkeen sangen kivaa kisapalautetta. Paljoakaan suorituksesta en itse nähnyt, mutta iloitsin taas siitä, että Hupi tuli ensimmäisenä maaliin. Kyllä se osaa, ja se on minulle pääasia!
Ykköstuomarilta nopeudesta 15, innokkuudesta ja seuraamisesta 17 (!!), muut kategoriat 16 pistettä, yhteensä 80 (kaverille 73), kakkostuomarilta kaikki rastit kohdassa 17 pistettä, yhteensä 85 (kaverille 88), kolmannelta innokkuudesta ja seuraamisesta 16, kestävyydestä 14 ja muut 15 pojoa kukin, yhteensä 75 pistettä (kaverille 78 ja myös kommenttilaatikossa sille lause: seuraaminen olisi voinut olla tarkempaa.)
Finaalista Hupille uusi henkilökohtainen piste-ennätys; 240 pistettä! Kokonaispistemäärä 448, sijoitus toinen, SA ja Helsingin seudun kennelpiirin veteraanimaastomestaruustitteli; HSKP-1.
a.
Muu maastokisastatistiikka: Cola-Grandia oli mukana 12 kpl, 11 meni. Aamiainen, kello 06.30, 2 voileipää ja seuraavan kerran pizza naamariin kello 19.45. Seitsemän kiloa on karissut lenkkipoluille ja pakki on tottunut älyttömiin ruokailuväleihin; vatsa toki kurni palkintojenjaossa, mutta ei sitä kukaan kuullut, sen verran siellä viehehullut whippetit huusi...
Kun kisa oli pulkassa alkoi nimittäin hirmuinen mönkijöiden ja päältä ajettavien ruohonleikkureiden esiinmarssi. Niitä meni ja tuli ja pörisi ja Kuvakirja Whippeteille -idea sai jatkoa. Muistattehan jutun pahkasta, jota koirani luulivat oravaksi? Ai ette? No, ei se mitään. Jokatapauksessa eräs kilpailuttaja kertoi koiransa luulleen tiemerkkikartiota eläimeksi (sehän muistuttaa paljolti laamaa) ja näinollen uskon, että pentupaketin mukana voisi vallan mainiosti jakaa myös Kuvakirjaa Whippeteille. Jokaisella aukeamalla olisi kaksi värikuvaa, toisella aukeamalla pahka, toisella orava, toisella aukeamalla päältä ajettava nurmikonleikkuri, toisella viehe jne. Iltasella, kun rauhoitutte pennun kanssa katselemaan televisiota olisi aika ottaa kuvakirja esiin. Sitä sitten pläräisitte yhdessä, laatuaikaa viettäen, ja osoittaisitte pennullenne kuvia; "Katso Riksu, tämä tässä on tiemerkkikartio, se on oranssi ja kolmion mallinen. Ja katso, tässä vieressä on kuva laamasta, sillä on neljä jalkaa".
Uskoisin, että tällaista opusta yhdessä opiskellen saisitte koiran omaksumaan esimerkiksi vieheen ja nurmikonleikkurin ERON tai eroT. Samaan tapaan kuin lehdissä on Etsi seitsemän eroavaisuutta -kuvapareja! Näin pentu oppii uusia sanoja ja tulee älykkäämmäksi. Luultavasti. Tai toivottavasti.
Kämppäkaverini toki ilmoitti, että hän voi tuoda minulle työpaikaltaan kuulosuojaimet, niitä olisi kyllä palkintojenjaossa tarvittu...
a.
Hupi voitti upean HVK 50-vuotta juhlapokaalin sekä HSKP:n mitalin, Royal Canin lahjakortin sekä hienon SA-ruusukkeen. Mahtava päätöskisa meidän tiimille tältä kaudelta ja ensi vuosi onkin Hupin viimeinen kisakausi; Hupi kun täyttää vuoden lopussa kahdeksan. Jestas, kuinka aika menee, ja varsinkin sellaisen koiran kohdalla, jonka kilpailuttaminen alkoi sen ollessa 6-vuotias. Yhdeksän kisaa, yksi sertti, kaksi SA:ta. Kartanon radat ja profiilit sopivat tällä kertaa Hupille kuin kirsu kuononpäähän ja odotamme mielenkiinnolla mitä ensi vuosi tuo tullessaan.
Kiitos kanssamme länkättäneille hauskasta kisaseurasta!

Upea kuva: Antti Ruotsalo

26.9.2011

Kuka on kenenkin idoli?

Taas on mietitty vaikka ja mitä lenkeillämme. Kuten sitä, että kuka on laumassani kenenkin idoli?
Asia alkoi askarruttaa nyt uuden laumatulokkaan, Huiman, myötä.
a.
Olen ottanut uuden laumanjäsenen (Luxi) viimeksi viisi vuotta sitten. Ja kun asiaa oikein muistelin, niin Luxi EI syönyt kakkaa ennen kuin se varmaankin NÄKI idolinsa Hupin niin tekevän.
Pakkaa on nyt siis taas sekoitettu, enkä ole oikein varma, kuka Huiman idoli on?
a.
Se tuntui heti matkivan rauhaisaa kotieloamme ja onkin kotioloissa sangen rauhallinen kaveri. Viri opetti sitä sitkeästi -en ole ihan varma, onko Huima tyhmä vai hullunrohkea- pysymään poissa, kun se syö luuta. Pientä pörinää ja atakkia on asian tiimoilta ollut. Kuitenkin Huima ja Viri nukkuvat vieri vieressä ja ovat muuten "ihan kavereita", mutta Viri EI salli sen lähelle tultavan, silloin kun se on nakerruspuuhissa. Tämä tapa tulee varmasti ajanoloon jäämään pois, mutta melko varomattomasti Huima on koikkelehtinut Virin lähellä ja on saanut kyytiä varmaan sen viisi kertaa.
a.
Luxi oli laumastani ensimmäinen, joka alkoi sisätiloissa leikkiä Huiman kanssa. Ulkona jopa Hula on innostunut ryskäämään Huima parinaan. Myös Hupi leikkii taka-ajoleikkiä kovasti Huima perässään.
Huima on siis melkoisen perusrauhallinen puppana ja viihtyy hyvin itsekseen, mutta toki kopioi lauman liikkeitä ja eleitä tekemisissään.
Olen tehnyt erilaisia harjoitteita, mitä nyt pennun kanssa tuleekin tehdä, eli ovat olleet keskenään, ovien takana, Huimaa on "häkitetty", sen kanssa on liikuttu kahdestaan, autoiltu ja noudatettu alusta asti "laumatapojamme". Se tuntuu suhtautuvan -toistaiseksi- kaikkeen melko rauhallisesti ja ok. Mutta tässä päivänä eräänä irtauduin lenkillä koiristani -niiden jäädessä kämppikselle- ja kiiruhdin kauppa-asioille. Huima alkoi huutaa sydäntäsärkevästi perääni. Purin hammasta ja kipitin menemään; "Jaaha, tätä pitää harjoitella". Näitä irtautumisia on nyt sitten tehty ja Huima alkaa asettua ja on huomannut mielestäni hyvin, että "mamma tulee takaisin". Se myös kuulema selvästi rauhoittuu, kun minä sitten vain häviän näköpiiristä, eli en ole enää sen edessä, n. kolmen-neljän-viiden jne. metrin päässä.
a.
Tätä jäin sitten miettimään. Kun olen poissa ja tulen takaisin; ketkä kaksi pomppivat portin takana; no Viri ja Huima. Kopioiko Huima tässä suhteessa Viriä? "Äiti, äiti, jiihaa sä tulit, olit ainakin vuoden poissa"!!!
Paljonko se ottaa vaikutteita Hupista, entä Luxista? Kuka on Huiman idoli? Ja voiko koiralla olla isossa laumassa monia idoleita, joilta se tarpeen tulleen kopioi käytösmalleja itselleen; sen luonteelle sopivimpia?
Minä olen pennun suhteen aika huoleton ja rempseä alusta asti ja pyrin välttämään kaikkea lällyttelyä, suosimista ja yltiöpäistä hörhellystä, koska pennun tulee minusta alusta alkaen "tottua kaikkeen", myös yksinoloon -ja itsenäisyyteen. Koirahan on sangen lyhyen aikaa "vain" pentu ja jos haluaa pennun käyttäytyvän aikuisuuden kynnyksellä -ja aikuisena- kuten sen "kuuluu" tulevat ~ 15 vuotta, sitä on mielestäni kohdeltava ja ohjeistettava alusta asti "toivomaasi malliin". Minusta lällyttely ja suosiminen, sylittely ja säälittely luo läheisriippuvuutta ja sitä minä en koiriltani halua. En tiedä, mitä olen tehnyt tarkalleen ottaen Virin kanssa väärin -varmaan paljonkin- koska Viristä kasvoi "huolestunut aikuinen" ja se ei haluaisi olla minusta -ainakaan kovin paljon- erossa.
a.
Jossain tapahtumissa -kuten nyt vaikka Mustialan maastoissa, oikein työnsin Huimaa vieraille ja liikuin itse milloin missäkin -kiitos muuten mm. Mari ja Jutta, jotka assisteerasitte Huimaa tässä asiassa!
Uskon moni-idolisuuteen, mutta vain tulevaisuus kertoo, mitä tapoja Huima kopioi keneltäkin. Kakkaa se nyt ei ainakaan vielä ole syönyt! ;)
a.
Jään seuraamaan idoliasiaa ja päivittelen Huiman oppimia tapoja tulevaisuudessa. Ilmeisesti Huima valmistautuu nyt talveen, sillä se sisustaa kovasti olohuoneessamme auki olevaa kevythäkkiä. Sillä on siellä luita ja leluja ja kantoipa se alakerrasta mökkiinsä yhden huovankin. Tänään se oli tulossa pihalta sisään ruohotupsu suussaan; veikkaanpa, että se oli viemässä sitä mökkiinsä ajatellen, että "tätä häkkiä pitää vähän tilkitä, talvi on tulossa". Hassu poika.

T-paitaostoksilla!

Vistaprintistä näitä saa!
Sivuilla on kymmeniä ja taas kymmeniä t-paitapohjia, joihin saa helposti muokattua omat tekstit. Olen jo aiemmin ostanut kaksi paitaa ja nyt Kenzolaan muutti viisi uutta:
a.




23.9.2011

Halutaan vaihtaa Maloperro!

Tällaista tällä kertaa:
tepastin tuttuun tapaani koirieni kanssa Hakunilan ostarin poikki. Moikkasin paria "tuttua kaljaveikkoa" ja ennen kuin siinä kissaa ehti sanoa, toinen kaljaveikoista, Tauno Tölkki oli laskenut kaljakeissinsä maahan ja syöksynyt rapsuttelemaan koiriani:
a.
TT: Aletaan seurustella! Mä haluisin sun poikakaveriksi.
- Öö, mä en halua poikakaveria. Nää koirat on mun poikakavereita.
TT: Eiku ihan tosi, mä haluaisin alkaa seurustella sun kanssa.
- Miehet on vätyksiä.
TT: Mä en ole vätys. (hörppäisee samalla olutta) Kaikki miehet ei ole huonoja. On hyviäkin miehiä, kuten mä. (ottaa toisen huikan ja röyhtäisee)
- Tuota. Ei kiitos. (väkinäistä naurua)
TT: Onko nää sun koirat homoja, kun ne pussailee mua? Aletaan hei seurustella, jooko?
*etsin pakenemisreittiä*
TT: Tiedätkö hei miksi mä haluan sun poikakaveriksi? (kaivaa kännykkäänsä taskusta) Kun sulla on tommonen kännykkäkotelo, kato hei (näyttää kännykässään olevaa näyttökuvaa).
a.
Katson tyrmistyneenä ja kaiken nokkelan sanailun kadottaneena hänen kännykässään olevaa kuvaa, jossa on kannabisviljelmä keittiön pöydällä.
En keksi enää muuta, kuin alan komentaa:
- Menepäs nyt takaisin tuonne kaverisi luokse ennen kuin sun kaljakeissi häviää!
Tauno Tölkki poistuu kaverinsa luokse ja minä jään tuijottelemaan Maloperroani. (kuva ohessa)

22.9.2011

Koiramaailman kliseitä ja avautumista liikennekulttuurista.

Oli jotenkin raikasta katsoa Lentokenttä-tositeeveetä Jimiltä ja iloita yhdessä koiraohjaajan kanssa tullikoiran tekemästä löydöstä. "Raikasta" siinä oli se, että koiran esiintymiseen ohjelmassa ei oltu lisätty jälkikäteen ääniraitaa!
a.
Minua jaksaa aina ja vaan ärsyttää se, kun elokuvissa -ja monissa muissakin yhteyksissä televisiossa- esiintyy koiria, ja näkee ja kuulee kilometrin päähän, että ääniraita on lisätty jälkikäteen!
Koira saattaa ohjelmassa suurinpiirtein haukotella ja ääninauhalta kuuluu "viuviu, vuhh vuhh, HAU"!
No, ilmankos minulta kysellään paljon lenkillä -ja naapureidenkin toimesta- että "eikö nämä hauku ollenkaan"? Kai sitä nyt sitten ihmetellään, kun televisio-ohjelmista saa sellaisen käsityksen, että nukkuvakin koira haukkuu.
a.
Entisenä mainosalan ammattilaisena jaksaa huvittaa myös vuodesta toiseen nähty koiramainonta. On sitten kyseessä uuden koiranruoan lanseeraus, jo vanhan ja hyvän tuotteen uudelleen pakkaus UUSIIN kääreisiin tai mikä vain koiriin liittyvä mainonta. Joka kääreeseen, pakettiin, kuoreen ja mainokseen ilmestyy vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kultainen noutaja! Jos valmistaja ja mainosväki nyt ihan villiksi rupeaa, niin saatetaan mainokseen ottaa "rohkeasti" jopa joku "söpö terrieri".
Kultainen noutaja tuntuu olevan kuitenkin se varmin valinta ja ko. koirarotuun tuntuu "vannovan" 90% koiranruoan ja -tuotteiden valmistajista. Boooring.
a.
Sen sijaan taannoisesta lenkistämme -tai kahdesta- oli booring kaukana.
Tepastin Vanhan lahdentien viertä ja oli pissat lirahtaa housuun, sydän pamppaili varmaan vartin kitarisojen takana ja jokainen ihokarva heilui pystyssä tuulen mukana, kun ystävämme Pekka Pyöräilijä; arviolta n. 30-35 -vee, simpsakassa pyöräilyvarustuksessaan (näytti ihan pro:lta) KARJAISI n. 2 metriä takanamme (olen joutunut hieman siistimään seuraavaa): KOIRAT POIS TIELTÄ P * LE!!!!!
a.
Ensimmäinen ajatus, joka pätkähti päähäni, oli että jos "pyöräily on noin kivaa ja virkistävää, en halua ikinä alkaa pyöräillä". Hyvää pyöräilymainosta, siis. Lisäksi mietin sitä, että jos Pekka Pyöräilijällä on varaa ostaa huippufillari, tiukat pyöräilytrikoot ynnä paita, pyöräilyhanskat, lasit ynnämuuta asiaankuuluvaa vermettä, on se kumma, ettei rahaa sitten enää jäänyt (?) SOITTOKELLOON? Mutta ehkä Pekka Pyöräilijästä oli miehekkäämpää huutaa kitarisat 20 senttiä nielusta ulkona yksinäiselle naisihmiselle, joka KEHTASI tukkia hänen hyväsykkeistä lenkkiään.
Terveisiä vain Pekka Pyöräilijälle, en voi välttyä toivomasta, että törmäät lähipäivinä liikennemerkkiin ja pyöräsi vääntyy korjauskelvottomaksi.
Eikä tässä vielä kaikki.
Pimeys koittaa tähän vuodenaikaan yhä aikaisemmin ja iltasella olemme tepastaneet jo varsin hämärässä. Sade myös vihmoo lenkillä jos toisellakin -ja haittaa näkyvyyttä. Olin ylittämässä Hakunilantietä n. 2-3 metriä edelläkulkevaa koirakkoa jäljessä. Olin tullut jo toisen suojatien yli ja näin oikealta tulevan sinisen pikkuauton pysähtyvän hyvän matkaa ennen suojatietä tietä edellä kulkevalle koirakolle antaen. Lähdin siis ylittämään myös tätä toista suojatien osuutta, vauhtiani lisäten, mutta mitä tekeekään Ystävämme Autoilija? Liekö tullut kiire kesken kaiken, sillä kun olin n. puolivälissä suojatietä, tämä Teiden Ritari alkaa kaasuttaa päällemme??!!
Siinä sitten kiskoin koiriani äkkiä taaksepäin, jotteivät olisi jääneet sinisen pikkuauton pyörien alle ja katsoin pitkään tämän Teiden Ritarin kaasutettua pois hänen jälkeensä - monttu auki. Ei voi ymmärtää, ei.
a.
Kannattaisiko siis niin Pekka Pyöräilijän kuin Teiden Ritarinkin lähteä ensi kerralla liikenteeseen vaikka ihan minuutti aikaisemmin, niin ei tarvitsisi säikytellä MUITA tielläliikkujia heille sydäreitä aiheuttaen?
a.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ihmettelen: mihin tämä maailma on menossa?
Jos tiedät vastauksen, kerro minullekin.

1.9.2011

Ajattelemisen aihetta: Kenzolan lehdistökatsaus.

Muutamia talteen otettuja tekstejä heinä- ja syyskuulta:
Vantaan Sanomat 6.7.2011; toimittaja Tiina Örn haastatteli Marko Hamiloa. Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
- Mietin miten oppikirjoissa voi olla sellaista roskaa.
Kiinnostus psykologiaan sai Hamilon pyrkimään yliopistoon. Opinnot eivät kuitenkaan vastanneet toiveita. - Yliopistossa opetus oli vielä suurempaa soopaa kuin ne lukion kirjat.
Hamilo kiinnostui evoluutiopsykologiasta. Se on Hamilon mukaan paluu syiden tarkasteluun. Evoluutiopsykologia kertoo, miksi käyttäydymme kuten käyttäydymme.
Hamilon mukaan evoluutiopsykologia osoittaa, että monet psykiatrisina häiriötiloina pitämämme asiat saattavat olla asioiden luonnollinen tila. Ne ovat aikojen saatossa varmistaneet ihmisen hengissä pysymisen ja lisääntymisen.
Masennukseenkin evoluutiopsykologia tarjoaa totutusta poikkeavan suhtautumistavan.
- Masentunut laskee tavoitetasoa elämässään ja sosiaalisessa statuskilpailussa. Jos on huonolla menestyksellä yrittänyt haastaa lauman johtajan, voi olla mielekästä, että masennus lannistaa yksilön palaamaan häntä koipien välissä kasvattamaan lihaksiaan, ennen kuin yrittää uudelleen.
-------------------------------------------------------
(omat kommenttini) Mielenkiintoista. Varsinkin sen valossa, että Helsingin Sanomien mielipidesivuilla oli taannoin useita kirjoituksia koskien masennuksen "hoitoa" Suomessa. Kussakin kirjoituksessa tuli esiin masennuksen hoidon olevan yhtäkuin sairasloma ja pilleripurkki.
Lääkintä on helppo ratkaisu. Liian helppo. Olisi löydettävä uusia tuulia ja kanavia stereotyyppiselle ajattelulle tässäkin asiassa. Lääkärien tulisi olla taitavampia kuuntelijoita ja taitavampia ohjaamaan potilaan ajattelua "uusille urille". "Otat nyt itseäsi niskasta kiinni ja ylös ja ulos" -tyyppinen ajattelumalli on yhtä pystyyn kuollut kuin usein ikävä kyllä potilaskin. Lause tuskin "virkistää" masennukseen vajonnutta.
Mielenkiintoinen väittämä myös tuo "oppikirjat ja opetus on soopaa" -niin kouluissa kuin yliopistoissakin. Kirjasta oppimalla kuin yleensä tulee kirjanoppineita. Käytännössä toimijoita ja osaajia - miten niitä tehdään?
-------------------------------------------------------
Helsingin Sanomat 31.7.2011; toimittaja Katarina Baer haastatteli saksalaista lastenpsykiatri Michael Winterhoffia.
- Lapset ja nuoret voivat yhä huonommin. Heillä on käyttäytymishäiriöitä, oppimisvaikeuksia, narsistisia persoonallisuushäiriöitä, ahdistuksia. Yhä useampi on kuriton, vastuuton, kyvytön empatiaan.
Kehitys on Winterhoffin mukaan seurausta siitä, että valta on siirtynyt vanhemmilta lapsille.
Winterhoff kuvaa kolme suhdehäiriötyyppiä: ensimmäinen on kumppanuussuhde, toinen on rakkauden kerjääminen lapselta ja kolmas on symbioosi, eli lapsen kokeminen osaksi omaa itseään.
- Rakkautta kerjäävä vanhempi tekee kaikkensa, ettei lapsi lakkaa rakastamasta häntä. Hän ei kiellä eikä komenna, kun pitäisi - ei siis tarjoa turvallisia rakenteita. Lapsi jää varhaislapsuuden fantasiaan, että hän voi ohjata ja hallita vanhempaansa.
- Yhteiskunta ei tarjoa enää arvostusta, turvallisuutta eikä suuntaa elämälle. Jos kukaan ei minua rakasta, oman lapsen täytyy.
Riittävän laajaan vanhempien muutokseen hän ei usko, mutta on valmis antamaan neuvon valaistuneille lukijoille.
- Lähde viiden tunnin yksinäiselle kävelylle, jonka aikana tyhjennät mielesi stressistä ja ajatuksista. Näin saat lapseesi etäisyyttä, ja voit nähdä hänet omana yksilönään. Et enää pingota, vaan annat lapsellesi rauhan. Kävelyretkiä pitää tietysti tehdä aina uudestaan.
--------------------------------------------------------
(omat kommenttini) Luin tätä laajaa artikkelia väkisinkin muuttamalla lapsi-sanan kohdalle koira:n. Juttu tuntui sitenkin luettuna sujuvalta.
Tänä päivänähän koiraongelmat ovat ainakin netin perusteella yksi suurimmista ongelmakentistä monine ratkaisumalleineen; on naksutinta, älypeliä koirille, sitruunapantaa, vedonestovaljaita ja koiraterapeutit ja kouluttajat ovat ylityöllistettyjä. Televisiokanavat ovat täynnä erilaisia koirakuiskaajia ja ihmiset ahmivat kirjallisuutta ja tietoa -ja usein eivät (silti) ymmärrä koiraa lainkaan. Valta tuntuu siirtyneen myös ihmisiltä koirille.
Koirat eivät enää ole "vain" koiria, vaan ne on useinkin hankittu "rakastamaan", antamaan seuraa, viemään ihminen ulos (ei enää päinvaistoin !!), harrastus- ja jalostusvälineiksi jopa.
Unohtamatta toista ääripäätä; koiran annetaankin vain olla koira, seuralainen ja kumppani, ja siltä ei kielletä mitään, sitä ei ohjata mitenkään ja silti sen pitäisi osata olla 100%:sti yhteiskuntakelpoinen, tyyliin simbsalabim!
Rajat tekevät niin lapset kuin koiratkin onnellisiksi.
a.
Tässä yhteydessä käytän lanseeraamaani ajatusleikkiä. Olet työpaikalla, jossa pomo on lepsu ja lupsakka kaikkien kaveri. Jokaisen työtehtävät ovat vähän hakusessa, pomosta ei koskaan tiedä, millä tuulella se on ja mitä se haluaa. Työntekijät pyrkivät tekemään työnsä -tietämättä, onko se nyt juuri sitä, mitä halutaan- ja miellyttämään johtoa työpaikan menettämisen pelossa. Kaikki kyräilevät toisiaan ja -voivat huonosti. Työilmapiiri on tavallaan lupsakka, mutta myös kireä ja äärimmäisen epäjohdonmukainen. Työntekijät voivat huonosti. Entäpä sitten työpaikka, jossa johtaja on lojaali ja johdonmukainen, jokaisen työtehtävät -ja toimintamallit ja -rajat- ovat selvät ja jokainen saa toteuttaa itseään pelkäämättä sen aiheuttavan kateutta tai johtavan pomon silmätikuksi joutumiseen. Johtaja tukee ja ohjaa kaikkia tasapuolisesti ja on luonut selkeän ja hyvän ilmapiirin sekä käyttäytyy itse hyvän ja oikeudenmukaisen johtajan tavoin. Ihmiset voivat hyvin tällaisella työpaikalla.
Vaihda nyt ihminen ja työntekijä -sanojen kohdalle sana KOIRA ja lue ajatusleikki uudelleen.
--------------------------------------------------------
Helsingin Sanomat 1.9.2011; Kalle Silfverbergin juttu Jyrki Kataisesta:
Suurena huolenaiheenaan Katainen nosti esiin Suomen henkisen tilan.
- Tehtävämme lähikuukausina ja -vuosina on puolustaa avointa, läpinäkyvää, suvaitsevaa ja kansainvälistä Suomea.
Hänen mukaansa suomalaiset ovat alkaneet pelätä näitä asioita. Niin ei pääministerin mukaan pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, vaan muututaan surkastuvaksi, käpertyväksi ja surulliseksi Suomeksi.
Toinen haaste on Kataisen mielestä maltillisen keskustelukulttuurin säilyttäminen.
- Yleinen mielipide on vain mennyt väärään suuntaan. Suomalaisille tarjotaan liian helppoja ratkaisuja vaikeisiin asioihin. Ne ratkaisut yleensä lähtevät tällaisista äärimmäisyysasioista.
-------------------------------------------------------
Tähän minulla ei ole mitään lisättävää.
a.
Päätän lehdistökatsaukseni tähän.