24.12.2015

Jouluaaton 2015 tunnelmat.

Tämä joulu onkin - tai olikin hieman erityinen sikäli, että olen yleensä laittanut joulupöydän täällä kotona ja äitini on hurauttanut taksilla suoraan syömään. Ruoan päälle on pelattu erä-kaksi Trivial Pursuitia ja nautittu yhdessä ehkä likööristäkin.

Nyt olin antanut kuuden hengen ruokapöytämme pois, sitä tarvitsevalle (uuteen asuntoomme ei mahdu enää NIIN isoa pöytää) niinpä kurvasin viisikon kanssa äitini luokse, missä sentään ruokapöytä on.
Ensin kuitenkin lenkkeilimme + 6 -asteisessa joulusäässä, auringon paisteessa. Aamulenkkimme olikin sangen leppoisa, syötin ensin sorsat ja sitten tepastin puolet lenkistä mukavan vanhemman pariskunnan kanssa erilaisia jouluja muistellen.

10 minuutin seisominen autoletkassa on enää muisto vain - ihmisiä oli ruuhkaksi asti vierailemassa Malmin hautausmaalla. Hyvä niin. Kiire ei ollut minnekään.

Seuraavan kuvakavalkadin myötä kurkistus kuvin Kenzolan jouluun:

 Aurinko osuu puskiin. Ja kuvaajan varjo myös.

 Sorsakaverit. Taas meni pussillinen valmiiksi kuutioitua kauraleipää. Olisi mennyt enemmänkin.

 Jouluaatto 2015 tepastettiin tällaisissa maisemissa. Melko syksyisen - vaiko keväisen - näköistä?

Canon ei taaskaan pysynyt vauhdissa. Tai sitten se on kuvaajassa vika. Yhtäkaikki, Balilla (ja Huimalla ja Hupilla) oli hauskaa. Tuota trioa enää nykyisin vapaana juoksuttelen.

 Siinä se on. Todisteaineistoa joulun säästä.

Rakkaan äitini luona joulua viettämässä. Äiti skoolaa, minä kuvaan. Perunat porisevat, laatikot ovat uunissa. Huomatkaa allekirjoittaneen ainoa oikea ruokajuoma, maito.

 Kaunista keräilijäkotia.



 Luxi yrittää vaania - äitini käsi tässä toppuuttelee ja estelee.

Luxi on hieman ihmeissään? Mitä, minäkö?
Ja kyllä, olimme toisessa huoneessa hetken tietokoneella ja olohuoneessa ryske kävi. Luxi oli tipauttanut LIKÖÖRIKONVEHTIRASIAN lattialle ja yritti saada konvehteja suuhunsa! Ai ai ai.

 Taas se mun äiti huiskii käsillään.

Puupi makoilee kiltisti äitini antiikkisohvalla.

Tämän joulukortin myötä vielä kerran kaikille blogiani seuraaville oikein hyvää joulunaikaa:


Vuosi alkaa olla taputeltuna.

Whippet-Harrastajien vuoden sitä ja vuoden tätä - listat on julkaistu. 
Emme Balin ja Hupin osalta ihan päässeet kärkikahinoihin, mutta melkein. Osimoilleen ja jotenkuten. Likipitäen.

Bali, FI Ch & JWW-14 Pendahr Fred Perryn kanssa juostiin kesällä ja syksyllä kinkereissä minkä ehdittiin ja haalittiin muutamia oikein mukavia PU-sijoituksia. Pistetili karttui aina 99 pisteeseen asti ja kuinkas kävikään; 100 pisteellä olisi päässyt kymmenenneksi, 99 pisteellä jäätiin yhdenneksitoista. Hassuhkoa.

Vuoden nuori -listalla Bali sijoittui kymmenenneksi. Vuoden jalostuskoira -listalla Hupi, Fi Ch JW-05 Twyborn Philadelphia komeilee kahdeksantena.

Muita Kenzolan poikia koskevia resultteja oli Roseen, FI & SE & EE Ch & HeW-14 C'mere Milwaukeen (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) muikea kolmossija narttulistalla, pisteitä 219.
Vuoden veteraani -listalla FI & EE Ch Jagodas Gingembre (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Aaniston An Outstanding Filly) oli kymmenes pistein 11.
Muikeahkoa.

Päätän pisteraporttini tähän ja siirryn muihin aiheisiin.

Kaikille tasapuolisesti Isot Onskatukset & Keep up the good work -kehoitteet!

17.12.2015

Tahtoisin taantua.

Välillä kuulee iloisia kommentteja rotua vaihtaneilta, kuinka uuden rodun parissa on niin "raikasta" ja
ihmiset mukavia ja kaikkeen suhtaudutaan niin kivasti. Autetaan, neuvotaan, opastetaan. Positiivisesti.
Mutta mitä kauemmin olet oman rotusi parissa, sitä enemmän alat kuulla ja nähdä negatiivisia asioita, kommentteja, lohkaisuja. Niin se menee.
Olen silloin tällöin vaivannut päätäni tälläKIN asialla, että mitä tämä kertoo meistä? Mitkä tunteet saavat meissä aikaan sen, että tartumme puhelimeen, kirjoitamme viestin - vain kertoaksemme, että "inhoamme jotain koiraa" tai "koko pentue on hirveä"?
Haluammeko vain jakaa oman näkemyksemme? Tehdä tiettäväksi, että minä kyllä tiedän ja osaan sanoa ja kertoa, että YÖKK. Olemmeko kateellisia? Turhautuneita? Tekikö joku väärin? Joku meni ja osti koiran siitä YÖKK yhdistelmästä? Vai haluammeko jotenkin kyseenalaistaa ostoksen, jotta meistä itsestä tuntuisi paremmalta? Koemmeko YÖKK ostoksen uhaksi? Emmekö tykkää ylipäätään, että joku ostaa YÖKK yhdistelmästä YÖKK koiran? Haluammeko vain tuottaa pahaa mieltä? Löytää liittolaisen?

Tahtoisin taantua.
Takaisin sinne ensimmäisiin päiviin, viikkoihin ja vuosiin kun kaikki oli vielä uutta ja raikasta. Kun ihmiset olivat kiinnostuneita koirastasi, kyselivät leppoisia ja vaikuttivat avuliailta ja mukavilta. Kun koirat söivät Luppaa, niillä ei ollut eroahdistusta eikä lubotinus grafelecis -lihaksen kireyttä joka vaatisi järeitä hoitotoimenpiteitä kalevalaisesta jäsenkorjaajasta sähköimpulsseihin.

Koirat olivat kauniita. Ja ihmiset myös.
Kehissä ja muissa harrasteissa oli leppoisaa, kireys oli tiessään. Ihmiset eivät olleet leiriytyneitä, tietoa jaettiin ja yhdessä tehtiin. Tunnelma oli tuttavallinen ja kaikkia tervehtivä.

Nyt kun joku saa, se on itseltä pois. Kun kaveri voittaa, se on itseltä pois.
Kun joku vaihtaa koiranruokamerkkiä, se johon vaihdetaan, on huonoa. Tosin se, jota alunalkaen syötit, on sekin huonoa. Käyttämäsi eläinlääkäri on huono. Paras takinvalmistaja ei ole enää se, jota käytät. Toinen on parempi. On vain yksi oikea sydänultraaja. Muut ovat huonoja. Tai ei ne huonoja ole, ne eivät vain tunne rotua.

Tahtoisin taantua. 
Olla lapsellinen ja naiivi. Sinisilmäinen kukkahattu.

Ai, mutta minähän olen sellainen. Ähäkutti.

Jospa taas ryhdistäytyisin ja ryhdistäytyisimme kaikki: whippet-rotu on ÄLYTTÖMÄN hieno rotu. Eikä se ole keneltäkään pois. Tai no, jos joku ostaa kirgisian ajokoiran niin onhan se sitten meidän rodulta pois. Ryhdistäytykää oman rotunne kaltaiseksi, olkaa yhtä mukavia kuin koiranne. Omassa laumassani yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen loistaa ja paistaa, ottaa esimerkkiä siitä, hyvä ihminen! Koirat ovat vähään tyytyväisiä, pienet asiat tekevät ne iloisiksi. Taantukaa, olkaa lapsellisia ja lapsenmielisiä. Ja ennen kaikkea armollisia itsellenne ja toisillenne.

kuvituskuvassa 12-vuotias, lapsenmielinen Viri piilottelee lakanan alla 
kamera Huawei Honor6

4.12.2015

Kiven poiston jälkeen. Fixomull stretch-teippaus.

Koiran erilaisten vammojen teippauksessa ei ole Hypafixin ja Fixomullin voittanutta. 
Apteekeista löytyy kilpailijoiden tuotteita, mutta Hypafixissa ja Fixomullissa on ehdottomasti paras hinta-laatusuhde. Liiman ja laadun lisäksi, siis.
Kilpailevien teippien liimat ovat olleet olemattomia eivätkä siksi sovellu koiran vammojen teippaamiseen. Ne eivät yksinkertaisesti ota kiinni, eivätkä pysy. Kylkivammateippaukseen soveltuvin teippi on Hypafix; se on joustamaton, hyväliimainen ja hengittävä kangasteippi. Tassuteippaukseen taas paras teippi on Fixomull stretch. Nimensä mukaisesti se joustaa ja on siksi äärimmäisen helppo laittaa tassun ympäri. Se muotoutuu, suojaa, pitää ja on siisti. Koira ottaa heti teipatun jalan alleen - niin sanoakseni. Eikä roikota jotain "tuppotassua" ilmassa tyyliin "tämä ei ole minun jalkani".

Olemme nyt Kenzolassa ottaneet omegapitoiset öljyt ohjelmistoomme, kesän tauon jälkeen. Ehdimme asua Tikkurilassa, hiekkapitoisten kävelyteiden kupeessa, 16 kuukautta ja tänä aikana kiviepisodeja käytiin läpi kaksi kappaletta. Aika pian muuton jälkeen syksyllä 2014 Huima alkoi pomputtaa toista takajalkaa. Kiviäpä siellä. Sitten syötiin Nutrolinia ja löydettiin K-supermarketista kokonainen hyllyllinen erilaisia kylmäpuristettuja, omegapitoisia öljyjä. Talvi, kevät ja kesä oli kivivapaata aikaa. Ja öljyn syöttäminenkin jäi. Kesän lopulla kuitenkin Bali alkoi ontua toista etujalkaansa. Ja kiviäpä jälleen.
Balin kanssa kivien poistoa tehtiin nyt toistamiseen, silloin aivan junnuna kiviä oli sillä ensimmäisen kerran. Kivien poisto sujui hyvässä yhteishengessä, en voi kyllin kiittää ja lakata kehumasta poikiani, jotka antavat toimenpiteen tehdä kotona, ilman rauhoituksia ja molemminpuolisen luottamuksen vallitessa. Kivien kaivaminen anturasta on varmasti epämiellyttävää - joskin se on pakko tehdä.
Tällä kertaa kiviepisodi Balin kohdalla myös valitettavasti venyi. Reikään meni varotoimenpiteistä huolimatta lisää tavaraa ja ontuminen oli erittäin pitkäkestoista. Uskoisin operoineeni tassua ainakin 4-5 kertaa. Onneksi lopussa kiitos seisoi ja kaikki neljä tassua olivat maassa ja liike puhdasta.

Mennäänpä vielä kerran tassuteippauksen pariin kuvin. Fixomull stretch-teipin ominaisuudet ovat tassuteippaukseen niin erinomaiset, että päätin tehdä Fixomull-teippauksesta oman kuvatarinan. Mallina kuvissa Bali:

 Fixomull stretch-teipissä on sen leikkaamista helpottava ruudukko takana.

Ennen teippaamista leikkaan läjän teippejä valmiiksi. Mieluummin liikaa, kuin liian vähän. Tassu on teipattava alhaalta ylös asti, ylimmät teipit ovat vitoskynnen luona. Teippaus löystyy kävellessä varsinkin sen yläosasta ja jollei teippaus ole tiiviisti ylhäällä asti, löystynyt teippi "hörppää" kiviä ja roskaa sisäänsä.

Anturaa on jo aiemmin operoitu; kivien sisäänmenoaukko näyttää siksi melko isolta. Normaalisti se on minimaalisen pieni. Anturassa voi olla pieni musta piste, pieni viilto tai vain hieman rikkonaisen näköinen reikä. Kymmenesosa kuvassa olevasta reiästä.

Teippaus alkaa. Olen käyttänyt haavataitosta (5x5 cm) polkuanturoiden alla, välttääkseni liiman tarttumisen ja jäämisen itse anturoihin. Ensimmäiset kolme teippiä kiinnittävätkin lähinnä haavataitoksen jalkaan. Lopuilla teipeillä tassuteipistä tehdään tiivis, pitävä ja suojaava.

On tärkeää teipata aivan kynsiin kiinni ettei kiviä mene teipin etuosastakaan sisään. Usein vielä painan kynnellä teipin tiiviiksi koiran kynsien ympärille.

 Lopullinen teippaus näyttää tältä.

 Tiivis paketti. Luonnollisesti teippi otetaan heti ulkoa tullessa pois. Pienillä saksilla leikkaan tuppoa auki takaa pienen pätkän ja sidos aukeaa sen verran, että se on helppo vetää pois.

Pieni potilas toimenpiteen jälkeen. Namia suuhun!

Fixomull stretch -paketti/teippi näyttää tältä. LOISTAVA tuote!

Teippailemisiin!

2.12.2015

Häiriö, yritä uudelleen.

Tiedättehän maanantaikappaleet? Ja nyt en tarkoita mitään musiikkikappaletta vaan tavaraa, tuotetta,
josta HETI tiedät, että nyt on sellainen käsissä.
Minulle on tekniikan kanssa käynyt niin kahdesti, että on tullut ostettua ja saatua maanantaikappale. Toivon, että asia ei saa jatkumoa, sillä sellainen sanontahan on, että ei kahta ilman kolmatta.

Ensimmäinen oikein garmiva maanantaikappalekokemus oli Hewlett-Packardin tietokone vuosia sitten. Sehän oli solmussa alta aikayksikön. Kuvakkeita ei tullut pöydälle tai se ei auennut ollenkaan ja sillä ei ylipäätään voinut tehdä mitään.
HP:llä oli sitten tarjota "ilmainen puhelintuki" jota tuli käytettyä ahkerasti. Vaikka tiesin, että tässä ei hyvä heilu, yritin sitkeästi saada kompuutteria kuntoon.
Elisan puhelinlaskun tullessa totuus iski voimalla päin näköä. Olin soittanut ilmaiseen puhelintukeen yli sadalla eurolla!!! Vaikka tuki olikin, heh, ilmainen, operaattorilla minuutit raksutti, tietenkin. Olin lukuisia kertoja yhteydessä maahantuojaan ja puhuin eri osastojen eri ihmisten kanssa; "voi voi, sellaista se joskus on, koittakaa nyt tuen kanssa kerran vielä palauttaa ne tehdasasetukset, jospa se siitä".
Tämän episodin aikana Viri alkoi karata kotoa. Eikä ihme. Puhelut HP:lle alkoivat jossain vaiheessa olla melko aggressiivisia ja taisin siinä murtaa varpaanikin potkiessani turhautuneena eteen osunutta tuolia.
(toim. huom. Viri ehdollistui onneksi vastaehdollistumisen avulla puhelimeen tarttumisesta pois, eli se ei enää karannut, kun otin puhelun)

Vihdoin tajusin soittaa Mustaan Pörssiin, kun HP ei tullut senttiäkään vastaan.
MP vaihtoi HP:n maanantaikappaleen pois Aceriksi ja lopputulema tällä vuosien takaisella episodilla on se, että en tule koskaan ostamaan enää yhtään HP:n laitetta. Ähäkutti.
Tarvittiin vielä Helsingin Sanomien puuttumista asiaan, että saatiin HP vihdoin maksamaan reilun sadan euron palautus - joka siis kertyi tuosta puhelintuesta.
Tässä HP:n tarina lyhyesti.

Toinen maanantaikappale osui ostoskoriini vuonna 2011. Sen nimi on Canon PowerShot SX20IS.
Kun sen objektiivi sahasi edestakaisin, kamera surisi ja sirisi sen ollessa vasta muutaman kuukauden ikäinen, tiesin, TADAA, maanantaikappale!
Mielestäni minkään tavaran ei pidä mennä solmuun tai rikkoutua muutaman viikon-kuukauden normaalikäytön jälkeen. Jos näin käy, kyseessä ei voi olla priimatuote? Vaikka HP tai Canon kuinka niin väittäisikin tai haluaisi minun uskovan? Että "kyllä se siitä, korjataan vika, niin on taas soiva peli"?
Sen vain tietää. 
Canoniin vaihdettiin koko optiikka (!!) käyttöiän ollessa n. 5 kuukautta. Siitä neljän kuukauden päästä vaihdettiin piirikortin sulake. Tässä välissä on suristeltu milloin mistäkin syystä, yleensä kai siitä, että on ollut kylmä. Talvikuvauksen on voinut unohtaa, koska kamera ei aukea enää miinus yhdessä asteessa.
Mentiin me sentään kolme vuotta eteenpäin, ennen kuin tuli se kolmas vika. Häiriö, yritä uudelleen. Yritin. Objektiivin "suojareunus" oli irti. Irroitin roikkuvan suojuksen kokonaan, näin runsaat liimapisteet lokosissa reunuksessa ja itse objektiivissa. Pienen taiteilun jälkeen sain renkaan kiinni kameraan. Ihan kiva.

Tämä on sikälikin "hauskaa" että kamera on ollut minulla verrattain vähällä käytöllä. 
Sen kanssa on alusta asti ollut TUNNE, että maanantaikappaleen kanssa töitä yritetään tehdä; ja johtuen linssisuojuksen puutteesta (kameran ominaisuus), kameran ongelmista, hitaudesta ja siitä, että se vaatii optimaaliset kuvausolosuhteet (ei pakkasta!!) - on se siksi monesti jätetty kotiin. Joitakin isompia kuvaussettejä on tullut tehdyksi mutta sanotaanko vuoden-kahden ajan ollaan kuvattu aika minimaalisesti.

Canon on tullut korjauksissa hyvin vastaan, kiitos siitä. 
Mutta niin sen kuuluukin tulla.
Olisin kuitenkin tämän viimeisen vian kohdalla toivonut, että tuotevastuu kannetaan loppuun asti ja jollei kameraa saada enää takuun piiriin "millään ilveellä" olisi Canon ottanut vaikka toimiston lasivitriinistä ehjän, joskin pölyttyneen pokkarin ja myynyt sen minulle reilusti alle ovh:n. Olisin pysynyt Canonistina.
Sillä tämä sekoilu maanantaikappaleen kanssa on nimittäin yllätysyllätys - viemässä minua toisen kameramerkin pariin. 
Canon PowerShot SX60 maksaa 500 euroa (SX20 4 vuotta sitten n. 400) - kun ostan 400-500 euron hintaisen kameran, minun pitäisi voida uskoa (?) että kuvaan sillä USEITA vuosia, en vain rajoitetun ajan? Kuvaamisen pitäisi myös olla helppoa - eikä sellaista, että sitä kuvatessa miettii kokoajan "mikähän osa tästä seuraavaksi paukkuu tai irtoaa"?

Valmistajat. Poistakaa maanantaikappaleet liukuhihnoilta. Jos niitä pääsee kuluttajille asti, ottakaa ne pois. Ihmisten ei kuuluisi olla tekemisissä maanantaikappaleiden kanssa. Maanantaikappaleiden kanssa eläminen on tuskaisaa, ei vain ihmisille vaan myös lemmikkieläimille.