19.2.2010

Rentouttavalla lenkillä!


Pakkasmittari näytti aamusella -15 astetta, joten päätin pitkästä aikaa mennä tuohon läheiselle mäelle juoksuttamaan poikia. Valitsin mäen läheisen kentän sijaan, kun ajattelin, ettei mäellä olisi niin paljon KAKKAA kuin kentällä. Kenttä on koiranulkoiluttajien suuressa suosiossa kun taas mietin, että tuo mäki on sellainen ohikulkupaikka, ettei siellä olisi sitä itseään...

Voiko enempää väärässä olla?

Tilapäisessä mielenhäiriössä varustin myös kameran mukaan. Olipa oiva idea taas sekin. Vastatuuli oli vastassa jokaisella polulla, mihin käännyimme. Sehän tietää sitä, että silmäni valuvat vettä norona. Siinä on sitten kameran kanssa temppuilemista, että näkisi edes jotain, mitä kuvaa. No, suurta huolta kuvaamisesta ei ollut, kun pääsin heti poikien irtipäästämisen jälkeen tekemään "vaihtareita"; katso Hupi, mitä äidillä on tässä (Frolic), pudota kakka pois suusta, niin saat tämän. Kun kakka oli sitten takaisin maassa, pussitin sen ja viskasin niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Tätä tein lenkin alussa heti noin viidesti. Varmaankin koko sen ajan, kun pojat spiidailivat ja olisi ollutkin jotain kuvattavaa. Kun sitten kirosin äänekkäästi tapani mukaan, uhkasin myydä koirat seuraavalle vastaantulijalle ja sormet jäätyneinä yritin asettaa kameraa kuvaustilaan, seisoivatkin kaikki paikallaan sen näköisinä, että "olisiko jokin muu reitti, kaikki kakat on tältä reitiltä jo syöty"?

Kuvassa Hupi bullmastiffin kokoinen kakka suussaan, jonka hän ihme ja kumma, vaihtoi taskussani kuivahtaneeseen Froliciin.

Muuten, Hula on sillä lailla(kin) fiksumpi, että hän nakertaa kakkakikkareet jossain kaukana (näkymättömissä) hiljaiseen ja hillittyyn tyyliinsä. Hulvattomampi Hupi taasen tuo kakat usein oikein näytille ja järsii niitä samaan aikaan spiidaillen ja lällätellen.

Ei kommentteja: