2.2.2010

Hupin tuumaustuoli ja muuta Hupimaista luonnekuvausta.


Tämä Hupi se on hauska poika. Jos nyt tässä blogipostauksessa keskittyisi terveysasioiden sijaan luonneasioihin, sillä siitä sitä riittää kerrottavaa Hupin kohdalla. ;)

Nimihän on selvästi ollut pojalla enne, niin hauska veikko hän on. Hupi tekee paljon sellaista, mitä muut koirani eivät tee; joko ne eivät osaa tai niiden geenistö ei vain kertakaikkiaan kanna mm. halon kantamisgeeniä. Tai sitten ne (muut koirani) eivät yksinkertaisesti vaivaudu kanniskelemaan jotain mätiä halkoja.

Olen monesti pohtinut, että "mikä koiralla panee sen tekemään eri asioita"? Mikä siellä päässä sanoo, että NYT ala laulaa ja NYT ota halko suuhun? Olen joskus lukenut sellaisen kirjankin, kuin "Miksi koira hautaa luun", mutta mieleen ei ole jäänyt ainakaan mitään kovin yksiselitteistä vastausta em. pohdintaan.

Hupilla siis ilmeni jo varhain taipumus ottaa lenkillä esineitä suuhun. Se ei välttämättä niinkään keskittynyt oksiin ja karahkoihin, vaan suuhun etsiytyi ennemminkin esimerkiksi omena. Sitä saatettiin sitten kantaa suussa pitkiäkin matkoja, kunnes jokin pientareella ollut mielenkiintoinen haju sai sen pudottamaan ja hylkäämään omenan.

Valehtelematta tämä veijari näkee ja löytää myös jokaikisen oksalle tai sähkökaapin päälle nostetun yksinäisen sormikkaan tai tumpun joka lenkillä osuu sen näkökenttään. Hupi on valmis näyttäviinkin akrobaattisiin temppuihin ja loikkiin yltääkseen sormikkaaseen. Jahka tumppu on suussa, sitä ravistetaan hyvin mahtipontisesti, sillä sormikashan saattaa elää vielä.

Hupi on myös lenkkeillessä löytänyt paljon tutteja ja lastenvaunuista pudonneita pehmopalloja sekä leluja. Niitä se kantaa myös suurella ylpeydellä, usein ihan kotiin asti. Poikien lelulaatikossa onkin yhä ainakin kaksi Hupin tekemää löytöä. Hieman kyseenalainen tapa on sitten se, että kun äiti, jolla on pienokainen rattaissa pysähtyy juttelemaan. Äiti saattaa sanoa, "Oi Miro, nyt se tulee pussaamaan sua", mutta ei, Hupi nappaa lapsen sylistä nallen tai alkaa "repiä" lapsen päässä olevaa karhuhattua -sellaista, missä on korvat. Hupin mielestä kaikki lelut nimittäin ovat sen ja karhupäähinehän on lelu! Siinä sitten nolona selittelen, että kun "tämä on niin lapsellinen" ja naama punaisena irrotan Hupin otetta lapsen nallesta tai kiellän sitä tarttumasta Miron päähineeseen...

Yhteen aikaan Hupin bravuureihin kuului bongata mäyräkoirien kääreet tien pientareilta. Näitä pahveja sitten tapettiin myös hyvin voimakkaasti ravistaen ja riivittiin pieniin palasiin. Useimmiten muut koirani katsoivat Hupin tällaista "kohtausta" hyvinkin pitkin nenänvartta; "en koskaan alistuisi moiseen älyttömyyteen". Erilaiset styroksit ja muovikääreet (mm. rakenteilla olevien omakotitalojen pihoista löytyneet sellaiset) bongataan myös ja levitellään ne pitkin ajoteitä muiden ihasteltaviksi. Tai paheksuttaviksi.

Tuo laulu. Hupi osaa laulaa hyvin kauniisti mm. nähdessään, että alan laittaa koirille ruokaa. Uuuuu-uuu Hupi laulaa luikauttaa iloisena ja kertoo näin olevansa mielissään saadessaan pian mahan täytettä.
Ainoastaan kerran on Hupi lurauttanut laulun myös kämppikselleni hänen tullessaan kotiin, mutta tämä johtui siitä, että kämppis kantoi 15-kiloista koiranruokasäkkiä! Kyllähän nyt Hupi sen haistoi ja lauloi innoissaan pienen biisinpätkän!

Piehtarointi on myös Hupista hyvin mieluisaa puuhaa. Jos lenkin varrella on kesäaikaan miellyttävä ja hyvinhoidettu nurmikko, on siinä piehtaroitava oikein tosissaan ja antaumuksella, joskin kakassa ja roskassa piehtarointi sopii sille myös.

Vain Hupi harrastaa laumassani emäntää vasten venyttelyä; kun istun laittamassa esim. kenkiä jalkaan se vaatimalla vaatii minua vasten hyppimällä itselleen "venyttelyhetken". Etutassut nostetaan olkapäilleni ja siinä se sitten pusii, halii ja venyttelee kroppansa samalla. Aika hellyttävä tapa, tuokin.

Olohuoneessa, keittiön kulmalla on koirieni kynsienleikkaustuoli mutta nyt myös Hupin tuumaustuoli. JOKA IKINEN kerta kun tulemme lenkiltä, hän hypähtää siihen istumaan ja miettii syntyjä syviä siinä joitakin minuutteja. Mistä lie tuokin tapa tullut?

Aika veijari tämä Hupi, vai mitä?


2 kommenttia:

Suvi & Hupin lapsonen kirjoitti...

Ihana Hupi.. <3
Intolla on ainakin tuo täsmälleen sama istumatyyli kuin tuossa kuvassa. Venyttely mammaa vasten on myös ihan arkipäivää ja samalla pusuttelu. Hauskaa kun näissä on niin samoja piirteitä. Kyllä se on todettu jo aiemminkin että Into on niiiiin isänsä poika!:)

Irkku kirjoitti...

Just niin!
Tunnistan Hupin hauskoista tavoista monia, joita se on periyttänyt myös tyttärelleen Kenialle. Varsinkin tuo lauluosuus on vankasti myös Kenian bravuureja. Kenia on opettanut laulun alkeita myös Saharalle ja tyttärelleen Nerille. Kohtahan meillä on Hupilaisten sekakuoro ja päästään Talenttiin sitä esittelemään!