a.
Aiempi luonnekuvauspostaukseni oli itseasiassa sangen lyhyt; kerrankin lyhyestä virsi kaunis.
Kuitenkin pitkäaikaisten harrastajien kanssa viimeaikoina keskusteltuani olen ollut havaitsevinani jonkinasteista "huolta rodustamme", lähinnä koskien sen muuttunutta ulkonäköä kontra mitä se oli 10-20 vuotta sitten.
Ainahan on kyse henkilökohtaisista painotuksista. Kuka on huolissaan koon kasvusta, kuka luonteesta, kuka juoksuominaisuuksista jne.
a.
Alunalkaen whippet oli ns. köyhän miehen vinttikoira ja se kehitettiin aateliston "omimasta" greyhoundista omaksi rodukseen. Ammoisina aikoina Englannissa greyhoundin pito ei ollut sallittua kuin aatelisilla. Sittemmin tämä laki kumottiin, mutta whippet oli jo silloin syntynyt ja alkoi elää omaa, vahvaa, elämäänsä greyn rinnalla. Köyhälistö, talonpojat ja kaivosmiehet loivat tämän tänäpäivänä nähdyn whippetin; rodun, jonka suosio on monessa maassa 10-ryhmän suurin.
Whippet jalostettiin omaksi rodukseen yhdistämällä greyhoundia ja pieniä terrierirotuja ja tuloksena oli silloinen "minigrey" ja nykyinen whippet, jonka tulisi muistuttaa ulkomuodoltaan hillittyä ja sofistikoitunutta vinttikoiraa, josta rotumääritelmä sanoo mm. näin: "Tasapainoinen yhdistelmä lihasvoimaa ja vahvuutta, jaloutta ja siroja ääriviivoja. Nopea ja suorituskykyinen. Kaikkea liioittelua tulee välttää".
a.
Jossain määrin ymmärrän kasvattajien tunteman huolen; whippet on kasvanut voimakkaan ulkosiitoksen johdosta kokoa ja näyttelypuolen kasvatuksessa on nähtävissä yhä enenevässä määrin ekstriimejä yksilöitä. Pelkästään koko ei ole kasvanut vaan myös olemus kauttaaltaan. Koirat ovat pitkiä, jopa liioiteltuja, etuosat ovat korostuneet ja kulmaukset samoin. Vaatimattomuus ei ole enää kaunista, vaan jalostuksessa suositaan saksanpaimenkoiramaista liikuntaa (ns. Barwaxan), liioiteltuja kulmauksia, vahvaa ulkomuotoa ja olemusta.
Huomaan myös oman makuni kasvaneen vuosien varrella kohti vahvempaa ja "peittää paljon maata alleen seisoen kaikilla raajoillaan" -olemusta. Vaikka minimalistisuus on usein -ja whippetissä parhaimmillaan- todella kaunista, on myös ulottuvuus, olemuksellisuus ja maatavoittavuus sitä. Kuitenkin oma makuni on sangen laaja ja whippetin tyyppikirjo mielestäni rikkaus. On vaikea sanoa, missä mennään yli, mikä on liikaa, tai vastaavasti mikä on liian vähän ja mikä liian vaatimatonta, kun tyyppikirjo on todella laaja.
a.
Rotumääritelmästä voidaan varmasti loputtomiin vääntää peistä ja aina sen ~ 40 x mitä näyttelyitä Suomessa on/vuosi. Tosiasiassa jokainen tuomari soveltaa rotumääritelmää oman näkemyksensä mukaan ja kuten eräs tunnettu whippettuomari on hyvin sanonut; arvosteleminen on kompromissien tekoa. Jäin kuitenkin tänään pitkälle päivää pohtimaan erään kasvattajan kanssa käymääni keskustelua, onko syytä huoleen? Kaunis, hyvin kaikilla raajoillaan seisova, tyypillinen, ehkä hieman vaatimattomampi whippet, kuin liioiteltu, iso, vahva, barwaxania kehässä ravaava? Hakevatko tuomarit tänä päivänä liioiteltua näyttävyyttä minimalistisen näyttävyyden sijaan?
a.
Ajatusleikistä aasinsiltaa whippetin sieluun ja sisimpään, mikä minua henkilökohtaisesti todella kiinnostaa ja joka on ollut omalta kohdaltani rotuun koukuttava tekijä. Ulkomuoto on tietenkin ollut päällimmäisenä mitä tulee rotuvalintaani; tyylipuhtaus ja aerodynaaminen ulkonäkö sekä bonuksena miellyttävä luonne.
Mutta mitä whippet todellisuudessa "kätkee" sisäänsä? Olen ollut whippetharrastaja vuodesta 1990, nyt 21 vuotta. Olisiko sittenkin se whippetin luonne ja sisin, jota meidän tulisi vaalia? Voimmeko sallia ekstriimit yksilöt ja voittajat keskuudessamme jos saavutamme whippetille tyypillisen ja ominaisen luonteen?
a.
Silloin tällöin kuulee whippetillä epätyypillisestä luonteesta (aggressiivinen, arka, hermostunut), minkä kanssa ikävä kyllä olen itsekin joutunut painimaan ja elämään. Olen omistanut ja omistan 9 whippetiä, joten koen omaavani jonkinlaista ajatuspohjaa koskien whippetin luonnetta -ja olemusta. Koen, että en voisi omistaa 5-päistä laumaa, jollei rotu olisi ns. lupsakkahenkinen ja ylipäätään kykeneväinen lauma-ajatteluun ja -elämiseen.
Olen alunperin basenji-ihminen ja hurahtaessani whippetiin koin ahaa-elämyksen; voiko whippetlauman kanssa eläminen tosiaan olla näin auvoisaa? Voi.
a.
Heitin haasteen nykyään niin moderniin ja ajan hermolla elävään Facebookiin: Miksi whippet? Lyhyessä ajassa sain lukuisia vastauksia - kiitos kaikille kommentoineille!
Jos siis mietit whippetiä, ja rotuvalintaprioriteettisi liittyy nimenomaan luonteeseen, olen listannut alla FB:ssä rotua harrastaneiden luonteeseen ja olemukseen liittyneitä kommentteja; näitäKIN kun kannattaa miettiä ja arvottaa:
whippet on kauneuden ruumillistuma
elegantti
kompakti
laajasydäminen
virtaviivainen
luotettava
sopeutuvainen
helppo
eloisa
valpas
upea
lempeä
uskollinen
sielukas
luonteva
linjakas
mahtavan monipuolinen
siisti
pieni
vaatimattoman älykäs
viehättävä
herkkä
itsepäinen
kujeileva
villi
omapäinen
arvonsa tunteva
kainaloinen
vauhdikas
vaivaton
rento
mukavuudenhaluinen
muokkautuva
rehellinen
leppoisa
sielukas
metkukas
vekkuli
lempeä
laumasielu
uskollinen
kaikkia rakastava
kuvankaunis
tasapainoinen
ja lopuksi: muoto, vauhti ja luonne kohdillaan
Herättikö kirjoitukseni sinussa ajatuksia? Jos, niin hyvä. Luen mielellään kommenttejanne!
5 kommenttia:
Whippet on todellakin koko tuo lista, upea rotu, näitä luonteenpiirteitä tulee vaalia tunnistamalla ei toivotut piirteet (agressiivisuus ym.)ja huomioitava ne jalostuksessa.
Huomaan miettineeni ajoittain tuota ulkomuodon muutosta. Tunnistaako whippettiä enää kohta whippetiksi, niitä supervoittajiakaan...
Onko tosiaan tarkoituksenmukaista hakea (ja jalostaa) aina vain enemmän, enemmän kulmauksia, enemmän rungon pituutta, enemmän kaulaa, paljon kaikkea!
Vain koska nämä miellyttävät silmää (hommaa afgaani tai sakemanni), unohtaen tyystin rotumääritelmän kohdan "kaikkea liioittelua tulee välttää".
Hyvä Jutta, hyvä palaute!
Kuitenkin rotu on muuttunut ja elänyt koko harrastusaikani; niitä ekstriimejä oli kehissä jo silloin ~20 vuotta sitten.
Elämässä mennään ylä- ja alamäkiä vuoronperään, niin varmaan koirarotujenkin kanssa.
Moni "liioiteltuja" kasvattanut "palaa vanhaan" ja hakee vanhoja sukuja ja koiria; palatakseen vanhaan. Samoin "vanhaa tyyppiä vaalinut" valinnee välillä ekstriimimmän uroksen/nartun linjoihinsa?
Ymmärtääkseni vain voimakkaalla sukusiitoksella saadaan aikaan vahvaa tyyppijalostusta mutta samalla sukusiitoskertoimet nousevat ja samoin mahdolliset sairauskertoimet. Tästähän saamme luultavimmin tietopläjäyksen 22-23.10.
Whippet on mielestäni kuitenkin antelias ja antoisa rotu niin olemukseltaan kuin luonteeltaankin ja tuota anteliaisuutta meidän tulisi vaalia kaikin käytettävissä olevin keinoin!? Versatile Whippet is The Best Whippet - I think?!
Whippet on koira parhaimmillaan, kaikkea mainitsemaasi - ja enemmänkin! Ihanampaa koiraluonnetta saa hakua - ja turhaan!
Mulla on niin lyhyt (7 vuotta whippettiä, mutta sentään melkein 20 vuotta vinttareita ;) ) whippet-historia että hädin tuskin kehtaan mitään kommentoida. Eniveis, tuosta ulkonäöstä kuitenkin sen verran etten itse ainakaan ole barwaxan-liikkeisiin kehissä törmännyt, en ainakaan liian usein. Myöskään kaulat eivät ole omaan silmään liian pitkiä, päinvastoin juuri kaula on se, mikä tekee whippetistä vinttarin ja erottaa tavasessestä. Siis MUN mielestä ;) Koko on ikuisuuskysymys, mutta joka kerta kun koirani seisoo greyn vierellä, en voi käsittää miten kukaan voi tosissaan sanoa, että "kohta ollaan siellä greyden kokoluokassa" enkä suoraan sanottuna näe juuri muutakaan yhteistä näissä roduissa. Kauniita kurveja, niitä pitää olla! Siksipä joskus pienessä mielessäni ihmettelen niitä (pääosin pentu-) kuvia, missä selkälinja painetaan pois. Haetaanko siinä nimenomaan barwaxan-rakennetta vai mitä? Jos itse olisin hankkimassa pentua haluaisin ehdottomasti nähdä sellaisia "it is what it is"-kuvia :D Ekalla whippetilläni oli selkeästi liian lyhyt runko enkä pystynyt ikinä kävelemään niin kovaa etteikö se olisi peitsannut. Näyttelyissä edestakaisliikkeet oli ihan painajaisia tästä syystä! Nykyisellä on pidempi ja se toimii selkeästi paremmin juostessaankin.
Jos on whippet vaatimaton luonteeltaan, niin on omistajatkin: seitsemän vuotta rodun parissa on sentäs jotain kokemusta, mulla mulla sitä on puolet vähemmän. Kehtaan kuitenkin kommentoida tähän. ;)
Kun nyt ryhdyttiin puhumaan näyttelyistä, niin onko näyttävyyden hakeminen muuttanut myös luonnetta? Jos haetaan näyttelykoiraa, jolla on kurvit ja muut ulkoiset palikat kohdallaan jne., niin eikös kehässä sen viimeisen vaikutuksen tee myös se koiran läsnäolo ja asenne. Meilläkin on ihan kiitettävästi kilpailua kehissä tässäkin rodussa, joten kun koirassa on sitä ekstraa myös temperamentin, esiintymisen osalta, niin kyllähän se pistää silmään (ja nyt en siis puhu handlerin vaikutuksestea asiaan, vaikka onhan silläkin osansa kokonaisuudessa). Luonteeltaan vaatimaton koira esiintyy vaatimattomasti, heilutit sitten paketillista hk blöötä sen nokan edessä tai et. Olen kuullut, että tuolla amerikanmaalla näyttelykoiralta halutaan nimen omaan tuota temperamenttia ja henkistä kestävyyttä, jotta se jaksaa kiertää pitkät näyttelytourneet ja jotta se on aina innokas ja edukseen kehässä. Ja periytyyhän se temperamenttikin pitkien kaulojen ja selkien lisäksi.
Itse huomaan vaikuttuvani koiran läsnäolosta. Erinomainen koira saattaa olla "ihan kiva" pelkästään sen vuoksi, että se antaa pliisun vaikutelman. Se on varmasti väärä tapa arvioida koiraa, mutta tällä 3,5 vuoden kokemuksella se on yksi niistä kaikkein selkeimmin näkyvistä asioista, joilla tehdä ero koiran ja koiran välillä.
Lähetä kommentti