18.10.2011

Lassila & Tikanoja kävi täällä.

Lenkille lähdettäessä oli läheinen mäki ukkoa ja konetta mustanaan. Lassila & Tikanojan harjakone oli ilmeisesti hurvitellut mäkeä alas siihen malliin, että kone oli ajettu jumppaseen rotvalliin.
Pari lapiomiestä oli ensin kaivanut konetta hieman ylös -tai hieman ja hieman, kuoppaa oli kuin myyräarmeijan jäljiltä- ja paikalla oli järeää kalustoa hinaamassa harjakoneparkaa ylös.
Palatessani parin tunnin päästä samaa mäkeä takaisin, oli ukot ja koneet tipotiessään, paikalle oli sensijaan jätetty kraaterit!?
a.
Vantaan kaupunki (?) sittemmin toi paikalle kolme oranssivartista varoituspölkkyä, joita läheisen koulun aina niin aktiivinen nuoriso nakkelee kilvan viereiseen metsään. Juu, kyllä. Olen niitä kanniskellut takaisin paikalle, koska joku ihan varmasti pilkkopimeässä teloo vielä nilkkansa tähän mäkeen ilmestyneeseen -ja jätettyyn- kuoppaistoon.
a.
Näin toimittajahenkisenä jäin miettimään, että kuuluuko tällainen toiminta Lassila & Tikanojan toimintatapaan? Ja Vantaan kaupunkikaan ei ehdi kuin nakata paikalle nuorisolle edelleen nakattavaksi varoituspölkkyjä?
Eikö "perinteisiä lapiomiehiä" enää ole, vai byrokratiako tällaista idiotismia teettää?
Älä itse valita, vaan toimi. Toimisin, jos paikalla joku kaunis päivä olisi lapio. Mieluummin kuitenkin Tapio ja lapio.

Ei kommentteja: