Vuosi sitten Whippet-Harrastajien HAKA-päivässä oli eläinlääkäri Jan Räihä puhumassa whippeteille ja vinttikoirille tyypillisistä vammoista ja olin pyytänyt häntä erikseen puhumaan kivistä anturoissa. Kuunnellessani häntä minusta ihan pikkaisen tuntui hetkittäin siltä, että tietäisin asiasta enemmän kuin hän.
Kuinkakohan monta vuotta pitää mennä taaksepäin, kun laumassani ensimmäisellä koiralla kivi anturaan imuroitui?
Kyseessä oli Jamo, Zootsuits Lonely Hearts. Ehkäpä viisitoista vuotta sitten? Tämän Jamon kanssa ainutkertaisen tilanteen kanssa mentiin eläinlääkärin pakeille ja pääsin siinä näkemään aitiopaikalta kuinka kivi/kivet anturasta kaivetaan. Ennen kuin siinä kissaa ehti sanoa, Jamolle oli tuikattu rauhoite ja ennen kuin ehdin sanoa juuta tai jaata niin Jamolta myös hammaskivet oli poistettu. Melkoista vauhtia ja sarjassamme: "Lisäämme laskua" -henkistä.
Eläinlääkärillä oli otsalamppu, suurennuslasi ja monenmoista työvälinettä - ja pääsin siis itse seuraamaan toimenpidettä. Hyvä niin, koska tämän käynnin jälkeen en kantanut enää yhtään +sataeuroista eläinlääkäriin, koirieni tarpeettomasta rauhoittamisesta puhumattakaan.
Meillä likinäköisillä on se etu, että lähinäkömme ei koskaan poistu tai huonone.
Likinäköinen näkee AINA lähelle hyvin. Vanhemmiten silmän lihakset veltostuvat ja muovautuvat, eli silmä ei enää muokkaannu kaukolaseihin; lähelle on katsottava silmälasien yli. Kuitenkin sanoisin "kurkkimisesta" huolimatta, että tila on koirien kannalta ihanteellista, näen sekä loistavasti leikata kynnet ilman laseja että operoida anturoita.
Käytössäni on pullea Maglite-kohdevalo ja kaksi eripituista tavallista ompeluneulaa sekä aikaa ja kärsivällisyyttä. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että KAIKKI koirani ovat antaneet ronkkia anturoitaan. Miten minulla onkin (taas) niin hienot koirat? Sitä hämmästelen joskus itsekin. Luottamus pelaa 100% ja vaikka toimenpide on eittämättä epämieluisa, koirani luottavat minuun ja antavat toimenpiteen tehdä. Osa jopa lähestulkoon nukkuu pöydällä kun niitä operoin.
Vuoden alussa sain vihdoin aikaiseksi PURKITTAA koiraltani kaivamani kivensirun ja kiikutin sen kuuden metrin päähän Heurekaan.
Olin soittanut asiasta etukäteen heille ja sain tutkijan innostumaan asiasta. Jollette tiedä, niin Heurekan edustalla on massiivinen kivipuisto ja tavoittamallani Heurekan työntekijällä riitti innostusta tutkia toimittamani näyte.
Olin jo HAKA-päivällä hieman turhautunut siihen, kun ell Räihä väitti värittömien kivien "hyvin mahdollisesti olevan myös lasia". Jälkeenpäin minua harmittaa vain se, että en ole purkittanut KAIKKIA kaivamiani kiviä, niitä on ollut varmaan kymmeniä ja taas kymmeniä. Ne ovat 98%:sti olleet VÄRITTÖMIÄ, hyvin MINIKOKOISIA ja TERÄVÄREUNAISIA. Vuosien varrella koiriltani kaivamieni kivien joukossa on ollut YKSI lasinsiru. Väitän ehdottomasti erottavani KIVEN ja LASIN toisistaan. Ja uskonkin, että anturaa kaivaessa eläinlääkäri saattaa äkkiseltään luulla väritöntä pientä jyvää lasiksi, vaan.... ei se ole. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä.
Tässä kohtaa on syytä muistuttaa HAKA-päivän annista; Räihä kertoi, että ontumatassuja usein kuvataan ja välttämättä röntgenissä ei kaikki kivet näy.
Tutkittavaksi toimittamani väritön, millimetrin kokoinen, teräväreunainen kivi oli kvartsia. Sain kuulla, että kvartsi on usein väritöntä ja erittäin teräväreunaista. Se nimittäin leikkautuu hiekoitushiekkaa murskatessa teräväreunaiseksi.
Seuraavaksi soitin pitkin suomalaisia kivimurskefirmoja, ja sain kuulla, että (olen kirjoittanut tästä aiemminkin) ajotielle ja kävelytielle levitetään ERItyyppistä mursketta. Ajotiemurske on hieman karkeampaa ja isompaa ja kävelytiemurske hienompaa, joskin karkeata sekin. Ylipäätään Suomesta - heidän kertomansa mukaan - on perinteinen pyöreä, hiekkainen hiekoitushiekka loppu, nykyinen hiekoitushiekka on kallioperästä murskattua hiekkaa. Sen joukossa voi olla jopa (yli) 30% kvartsia, joka taas on suomalaiselle kallioperälle tyypillistä. Tässäkö selitys, miksei kivi anturassa-ongelmaa ole esimerkiksi Liettuassa tai Amerikassa?? Suomen kalliot ovat kvartsipitoisia.
Kuten Heurekan asiantuntija - myös geologiaan perehtyneet kivimurskaamoiden asiantuntijat
edit 23.11. - Tosin jossain kunnassa on tekeillä puuhake -kokeilu. Siitä vielä lopuksi.
Olen ottanut harvinaisen kuvan pyöreästä hiekoitushiekasta.
Tällaista hiekkaa löytyy Helsingistä, läheltä Tapulikaupunkia. En ole törmännyt tällaiseen pyöreään, pehmeään hiekkaan missään muualla tallustellessamme. On helppo uskoa, ettei tällaista hiekkaa enää juuri missään näekään - saati että sitä levitettäisi kävelyteille. Se on kaunista, pyöreää ja siinä on niin ihmisten kuin koirienkin mukava kävellä, mutta se on varmasti kallista. Rouhea ja terävä murske tehdään halvemmalla - ja sitä Vantaa ja Helsinki tilaavat.
Kaivaessani koirieni anturoita - kymmenen whippetiä, seitsemältä olen kiviä poistanut - on täysin ilmeistä ja olennaista nimenomaan se, että anturaan menee näitä läpinäkyviä kvartsikiteitä (ne eivät ole lasia!).
Hankalinta anturoiden kaivelussa on löytää KAIKKI poistettavat kivet.
Aivan anturan päällä, heti neulalla kaivettaessa, anturasta voi suorastaan "lentää" 2-3 minimaalista hiekanjyvää, ja voi tuntua siltä, että "olipa helppoa, nyt antura on ok" - mutta tämä on petollinen tunne. Kun reikää anturassa "avaa" levittämällä sisäänmenoaukkoa, voi usein nähdä syvällä olevan "emokiven". Ja jollei sitä näe, se tuntuu neulan kärjessä. Joskus 2-3:n päällä olevan kiven alla on vain onkalo ja se kertoo, että tavaraa on lisää (onkalon juuressa, pohjalla, on se emokivi). Kun kaiveluaukkoa hieman levittää, voi joskus nähdä kuinka pohjalla oleva kivi alkaa "tursuta" ulos. Joskus emokiven pois saaminen on erittäin työlästä. Ja kivuliasta. Tapanani on tehdä tätä kaivelua tietenkin koiran ehdoilla. Pidämme taukoja, hengittelemme ja etenemme koiran tahtiin. En suinkaan tökkää heti neulaa syvälle anturaan, vaan usein teen neulalla hissunkissun ns. avausreiän, jota venyttelen ja vanuttelen itään ja länteen ja saan monesti pelkästään reiän venyttelyllä syvällä olevan kiven "pulpahtamaan" ulos. Joskus joudun kaivamaan syvältä ja teen sen ehdottomasti varoen ja hissuksiin.
Valitettavasti kaivelu - varsinkin, jos sen joutuu tekemään syvällä ja syvältä - vaikuttaa anturaan siten, että tehty reikä kuntoutuu hitaasti.
On joskus hankalaa tunnistaa kaivelun jälkeen, että johtuuko toimenpiteen jälkeen jatkuva ontuminen kaivelusta vai siitä, että tassuun jäi tavaraa.
Minulle ja koirilleni on käynyt usein niin, että olen omasta mielestäni tyhjentänyt anturan, mutta ontuma jatkuu yhä voimakkaana. Olenkin silloin epävarma, että onko antura tyhjä ja saatan kaivaa anturaa seuraavana päivänä uudelleen, ja pian voimme olla kierteessä. On vain pidettävä muutaman päivän tauko, teipitettävä tassua ja seurattava, alkaako ontuma vaimeta. Usein näin käykin, eli kaivan tassua 3-4 päivää ja murehdin, kun en enää löydä mitään, mutta ontuma jatkuu. On alettava uskoa siihen, että tassu on tyhjä, teipitettävä tassua ja odotettava, meneekö ontuma ohi. Yleensä, onneksi, näin käy. Näissä kivi anturassa -asioissa on valitettavasti, niin kuin niin monessa muussakin asiassa koiran kanssa, vain luotettava vaistoihinsa. Uskotko, että tassu on tyhjä? Jos, niin anna tassun olla 3-4 päivää ja jos ontuma alkaa vaimeta, näin sitten lopulta onkin, tassu on tyhjä. Kova kaivelu, jota käydään joskus syvällä koiran anturassa, voi aiheuttaa ontuman pitkittymistä. Kun taas melko pinnassa oleva yksittäinen kivi ja sen pois saaminen, helpottaa koiran oloa heti. Ontuma poistuu tällöin välittömästi.
Tutkimusmatka kivi anturassa-keissien parissa on ollut pitkä mutta antoisa.
Olen saanut teiltä monta yhteydenottoa, kiitos niistä ihan jokaisesta. Olette jakaneet tarinoitanne ja esittäneet lisäkysymyksiä. Ilmeistä on, että moni (liian moni) eläinlääkäri ei tunnista kiviontumaa. Olen lukenut kauttanne tarinoita whippeteistä, joita on hoidettu hieronnalla, osteopatialla, laserilla ja niin edelleen kunnes lopulta anturasta on löytynyt hiekkakakku.
Kiviontuma ON vaikea tunnistaa. Se oireilee pääsääntöisesti sillointällöin, ei ollenkaan aina, hetkittäin voimakkaana ja sitten taas koira kävelee kolme kilometriä "normaalisti", nurmikolla mennään lujaa ja asvaltilla taas hetki onnutaan. Hämärää ja usein harhaanjohtavaa. Saamani palaute innosti minut selvittämään "värittömän kiven laadun" ja ottamaan yhteyttä vielä kertaalleen kivimurskaamoihin.
Olen puhunut kivi anturassa -asiasta noin kolmenkymmenen ihmisen kanssa.
Joukossa on eläinlääkäriä, Heurekan tutkijaa, geologia, kivimurskaamopäällikköä, koiraihmistä, kasvattajaa USA:sta ja Vantaan kaupungin hiekoitusheikkiä - silmiinpistävää ja korvinkuultavaa on ollut se, että 29 heistä on ollut hoomoilasena. "En ole koskaan kuullutkaan" ja "ihanko totta" ja "ei kai"? Mukavaa on ollut taas se, että he ovat ottaneet kyselyni "tosissaan" ja auttaneet kukin parhaansa mukaan. Valitettavasti minulla ei ole enempää dataa asiasta kuin mitä yllä kerron. Tarkoitus oli kirjoittaa viimeisin ja tuorein kiviartikkeli heti keväällä - mutta tässä ollaan, marraskuussa. Miksi artikkeli viivästyi näin kauan - sain osittain samoja vastauksia kuin 3-4 vuotta sitten. Ainoastaan tuo kivilaji (kvartsi) vahvistui.
LISÄYS 23.11. - menin sitten ja otin aamun ratoksi jälleen muutamia puheluita. YIT:lle, Oulun liikennevirastoon ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen.
Nimittäin Oulussa kokeiltiin 2014 talven aikana "hiekoittamista" puulastuilla. Linkki Kalevan artikkeliin: KLIK.
Aiheesta on tehty jopa diplomityö, ja saadessani vihdoin puhelimeen henkilön, joka asiasta tietää alkoi rupattelu puulastuista.
Kokeilussa oli hyvät ja huonot puolensa. Kun jää sulaa, alkaa puulastu kellua ja silloin se ei pidä. Toisaalta kun ollaan taas pakkasen puolella, lastu jäätyy pintaan kiinni ja on silloin pito-ominaisuuksiltaan hyvä.
Ongelmaksi muodostuu hinta. Nyt olisi suomalaiselle tekijälle kysyntää: sveitsiläisiltä hakemaan lisenssiä ja tekemään suolattua puulastua. Pelkät kuljetuskulut lastulle Sveitsistä olivat 5000 euroa ja ylipäätään hiekoitushiekkaan verrattuna lastu maksaa kymmenkertaisesti. Kellumisominaisuuksista johtuen lastua ei tarvitse levittää talven mittaan niin usein kuin hiekkaa - eli kustannuksissa voitaisi myös säästää.
Haastan Jutta Parkkosen mukaan hiekoitushiekkahaasteeseen; Tampereella pidetään helmikuussa Talvitiepäivät ja niiden aikana järjestetään LASTU-DEMOja. Sinne katsomaan, kuinka teiden lastuttaminen sujuu!
Olen vihdoin aktivoitunut muuttamaan koirieni ruokintaa siltä osin, että jo keväällä annoin kaikille Omega-öljylisää ja kas, kun öljykuuri loppui, Bali imuroi elokuussa anturaansa kiviä, jota asiaa hoidettiin pitkälle syyskuuhun. NYT, kun öljykuuri jatkuu taas ties kuinka monennetta kuukautta, anturat ovat pysyneet kivettöminä. Viimeksihän täällä hoidettiin Huiman kiviontumaa vuosi sitten, nyt Balin melkolailla vuosi Huiman jälkeen. Muilla kiviä ei - kop kop - ole anturoissa ollut pitkiin aikoihin.
Ohjeeksi sanoisin kaikille anturaongelmista kärsiville; Nutrolin-öljy ja/tai muu omegoita sisältävä kylmäpuristettu kaupan öljy. Päivittäin.
Yksiselitteistä syytä anturoihin imeytyville kiville en ole löytänyt; mielenkiinnolla seuraan tilannetta, kun nyt 1,5 vuoden pääosin hiekkatallustelun jälkeen siirrymme jälleen asvalttipitoiseen lenkkeilyyn. Tosin nyt (ja jatkossa) koirieni ruoka on kylmäpuristetulla öljyllä höystettyä.
Herättikö kirjoitukseni kysymyksiä? Kirjoita ja kysy, haasta ja ihmettele - vastaan mielelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti