20.9.2013

Huiman diagnoosi.

Muutamat teistä ovatkin saaneet kesän aikana kuulla huolestani Huiman suhteen. Todella pitkään saatiin diagnoosia odottaa, koska tutkimuspolku sinällään on ollut pitkä.

Noin 2-3 viikkoa Balin kotiin tulon jälkeen alkoi Huima röhiä öisin. Tuolloin on ollut huhtikuun loppu-toukokuun alkupuoli, tarkkaa aikaa ei ole muistissa.
24.5. Huimalta tutkittiin ensimmäisenä keuhkomadot - tulos negatiivinen.

20.6. Huima kuvattiin ja veri tutkittiin laajalti Karvakamuissa. Eosinofiilit ovat tällöin olleet 12,8 %, allergiaa ei kuitenkaan epäilty. Keuhkokuvalöydös oli minimaalinen, Huima sai Doxisykliini-kuurin. Epäily oli pitkittynyt kennelyskä.
Veriarvot olivat kauttaaltaan hyvät, ellei jopa erinomaiset.

Huima söi jossain vaiheessa myös nenäpunkkilääkityksen - sitäkin siis kokeiltiin kun kaikenlaista epäilyä oli mistä vaiva voisi johtua.
Yskä oli koko ajan kovin "mielenkiintoista". Sitä oli ja ei ollut, kuitenkin lähinnä öisin. Yskä oli sellaista käkimistä, koira käki, yskäisi limaa suuhun/maahan ja söi sen. Ja takaisin nukkumaan. Joskus se yski öisin vartin välein, joskus 1-2 kertaa yössä, joskus ei ollenkaan. Yskä oli kovimmillaan ehkä 1,5-2 kuukautta sitten, oli pari-kolme erittäin pahan kuuloista yötä, sitten yskä alkoi hiipua. Satunnaisesti Huima köhi myös aamuisin, mutta päiväsaikaan, liikunnan jälkeen, juoksemisen jälkeen - ei mitään.

Olimme pitkään "jonossa" Viikkiin tähystykseen, koska Viikin tähystyslaite sanoi jossain vaiheessa riks ja raks ja raha-asioitakin piti järjestellä. Kaikenkaikkiaan Huiman tutkimukset ovat tulleet maksamaan reilun 1000 euroa. Kaikki te, joilla on mahdollisuus ottaa vakuutus, ottakaa se. Sääli (?!) että vakuutuksien yleistymisen jälkeen, niitä varmasti paljon ihmisillä on, ovat myös hinnat ell-asemilla olleet kovassa nousussa. Päivään sanominen on jo 70 euroa ja toimenpide, pkl- ynnä muut siteen pakkauksesta ottomaksut tekevät sitten 100 euroa päälle. Auta armias, jos joudutaan röntgeniä tai labroja ottamaan, ultran esille ottamisesta puhumattakaan, kaikki vähintään 70-100 euroa/kpl.

Mutta minkäs teet. Tutkittava on.
Pääsimme 27.8. vihdoin Viikkiin digitaaliseen röntgeniin ja valtimoverinäytteen ottoon - tähystysmachine oli edelleen kaput.

Yleistutkimuksessa Huiman hengitysäänet ja hengitystyyppi todettiin normaaleiksi. Kuumetta tai sierainvuotoa ei ollut. Huima ei yskinyt spontaanisti eikä provokaatiossa. Verinäytteistä tutkittiin vain peruselinarvot, sillä verenkuva oli tutkittu lähettävällä eläinlääkärillä. Peruselinarvot (maksa- ja munuaisarvot, proteiini, albumiini, veren sokeri ja elektrolyytit) olivat normaalit. 
Valtimoveren happiosapaine oli lievästi laskenut (88 mmHg, normaalisti 90-100 mmHg), myös niin sanottu verialveolierotus (happiosapaineen ero keuhkorakkulan ja verisuonen välillä) oli lievästi noussut (28 mmHg, normaalisti alle 20 mmHg). Muutokset kertovat siitä, että Huiman keuhkosairaus vaikuttaa lievästi veren hapettumiseen. Muutos on kuitenkin lievä, eikä Huimalla ole hapenpuutetta.
Alustavassa röntgenkuvan tarkastelussa vaikuttaa siltä, että keuhkoissa on kauttaaltaan lievästi lisääntynyttä ns. bronkointerstitielliä tiiviyttä (eli keuhkoputket erottuvat tavallista selvemmin, samoin itse keuhkokudos).

17.8. Huiman keuhkot tähystettiin Viikissä.

Proteiini ja urea normaalit, hematokriitti hieman koholla (64, viitearvo 37-55), korkea hematokriitti on normaalia rodulle.
Nielussa ei eritteitä eikä turvotusta. Henkitorvi rakenteeltaan normaali, henkitorven alussa hieman limaa. Keuhkoputkien rakenne normaali. Keuhkoputkien limakalvo tasainen. Keuhkoputkissa vähän limaa. Muutokset ovat lieviä.

Huiman huuhtelunäyte meni laboratorioon epäilyllä: bordetella bakteeri. Kasvua ei kuitenkaan ollut, bakteerin(ien) osalta näyte negatiivinen.
Ikävä kyllä diagnoosi on allergiaperäinen. Eosinofiilit olivat näytteessä 27,7 %, normaalisti ne ovat alle 7 %. Tässä yhteydessä hieman ihmettelen Karvakamujen veridiagnoosia, koska silloin minulle ei puhuttu mahdollisesta allergiasta, päin vastoin em. diagnoosi ikäänkuin suljettiin pois?

Saamani loppulausunto 20.9.:

Huimalla todettiin lievä pulmonaalinen eosinofilia, eli eosinofiilinen keuhkotulehdus. Oletetaan, että sairaus on yliherkkyysperäinen, mutta suinkaan aina yliherkkyyden aiheuttajaa ei löydy. Tällöin sairautta kutsutaan idiopaattiseksi eli sellaiseksi, jonka aiheuttajaa ei tiedetä.Yleensä sairastuneet koirat ovat nuoria tai keski-ikäisiä.
Pulmonaalista eosinofiliaa hoidetaan kortisonilla. Kaikki koirat eivät suinkaan tarvitse elinikäistä lääkitystä.

Yhdessä hoitavan ell:n kanssa näimme yhteneväisyyttä ajankohdan puolesta siitepölyihin. Tämä on vain olettamus. Ajallisesti vaiva sopisi, koska se on nyt n. 1,5 kk ollut voimakkaasti hiipumassa ja yöt ovat olleet jo viikkokausia yskättömiä. Lisäksi täysin yskättömiä aamujakin on ollut jo useampia peräkkäin. Tätä kirjoittaessa täysin yskätöntä aikaa on ollut n. viikko.

Jäämme nyt yhdessä Huiman kanssa seuraamaan tilannetta ja tässä yhteydessä kiitän teitä kaikkia, jotka olette tukeneet meitä tällä pitkällä ja kinkkisellä tiellä. Koko ajanhan olen Huimaa pitänyt "terveenä", koska veri- ym. arvot ovat olleet normaaleja tai peräti hienoja. Olenhan minäkin allergikko, mutta mielestäni terve. :) Olen saanut paljon apua ja myötäelämistä - siitä iso kiitos mukaville whippetharrastajille! Meissä on voimaa!
Lisäksi olen saanut apua tutkimuskuluihin, kiitos Susan ja Olli ja oma äiti - mitä olisinkaan tehnyt ilman teitä, koska Hulan poismeno vavisutti ei vain mieltä vaan myös lompakkoa monta, monta kuukautta. Lemmikit ovat niin ihania monin tavoin mutta kun jotain sattuu ja tapahtuu huoli on suuri ja myönnettäköön, että tämä asia on stressannut minua valtavasti.
Onneksi vaiva kuitenkin on LIEVÄ ja Huima on kaikin mahdollisin tavoin oma ihana itsensä enkä osaa pitää sitä millään tavoin sairaana.

Viikissä on olemassa tutkimusryhmä pulmonaalista eosinofiliaa sairastaville koirille, ja olenkin laittanut jo tutkimuksen vetäjälle kyselyn pääsisikö Huima mukaan. 
Prednisolonilla - suun kautta - nyt aloitellaan, lääkityksen pituudesta ja annostuksesta minulla ei ole vielä tietoa, sillä ell:n soittaessa hän vielä sanoi, että "täytyy nyt laskea ja katsoa, mihin annostukseen päädyn". Huomenna apteekissa sitten selviää. Usemman viikon kuuri kuitenkin tulee ja noin kolmen kuukauden kuluttua olisi kontrolli (uusi huuhtelunäytteen otto) ja harras toiveeni olisi, että Huima ryhmään pääsisi, koska uusi tähystys + labrat olisivat jopa ilmaisia (!), toki jotain tarvike- ym. maksuja tulee.

Vaivaa siis tavataan koirilla ja ell:n mukaan on olemassa oikein rotuja, joilla tätä voisi sanoa jopa yleiseksi tai rodulle ominaiseksi vaivaksi. Whippet ei näiden rotujen joukossa ole.
Sokerina pohjalla: on MAHDOLLISUUS, että Huimalla yskä loppuu kokonaan, alkaa keväällä (?) uudelleen tai sitä ei koskaan enää tule. Tätä nyt sitten jännitellään viimeistään ensi keväänä ja raportoin toki lisää, jos raportoitavaa ilmenee.

Kiitos myös ell Jenni Ranki ja Huimaa hoitanut ell Henna P Laurila
jutussa olevat sitaatit Henna Laurilan diagnooseista

Ei kommentteja: