On aika avautua - ohituksen ulkoistajat.

Ja muut viherpiiperöt, kukkahatut ja sunnuntaikoirapuistoilijat, joille lähes jokainen koiran vietti ja vaisto on hepreaa ja avautumatta. No hätä - mutta älkää jääkö paikalleen!
Tämä juttu on ollut jonossa jo hyvän aikaa - etten sanoisi vuosia. Koin ohituskliimaksin tänään ja tästä lähtee:
kiitän ensinnäkin heti jutun alkuun Lady Manhattanin perhettä, jolta tämän "ohituksen ulkoistamis" -termin nappasin.

On joltisenkin käsittämätöntä minkä verran tuolla kaduilla, turuilla, toreilla, ojissa ja teillä hiihtelee koiraväkeä, joilla ei ole ensimmäistäkään tajua saati hoksotinta ympäristön suhteen saati vastaantulevien koirien/koirakkojen suhteen. Lähdetään lenkille, joka tänä päivänä on yhtäkuin flexi, kännykkä, rattaat ja holtiton koirakaveri muassa. Vastaan tulee toinen koira - tai meikäläinen whippet-viisikon kanssa, ja säännönmukaisesti - siis 98% - tämä flexi+kännykkä+rattaat+holtiton koirakaveri jäävät paikalleen seisomaan.

Jätin kaksi prosenttia vaille.
Koska 2 MUUTA prosenttia jäävät katsomaan maisemia, ohikulkevia busseja, näpräämään kännykkää, selaamaan sen näyttöä, hyppyyttämään koiraansa, kaivamaan nenää, etsimään avaimia tai tuijottamaan lähikoivua.

Yhtäkaikki - he ulkoistavat ohituksen.
On minä, minun koira, kännykkä, koirani ei liiku ja lähikoivu on kaunis. Tehkää te muut, mitä lystäätte tai parhaaksi näette. Mä passaan. 
Tähän asti kuultua:
- Tulkaa vaan, tää on ihan kiltti.
- Tällä on juoksuaika.
- Menkää vaan ohi, tämä ei liiku. (koira on n. 3-kiloinen)
- Ei meitä tarvitse pelätä.
- Katso Rollo, kuinka monta koiraa.

Vastauksiani (ja vastauksia vastauksiini):
- Kaikista pahinta on jäädä paikalleen. Se merkkaa koiralle aina uhkaa, kun seisoo/makaa paikallaan, tämä lauma tästä heti riehaantuu. Koirakielellä jähmettyminen edeltää hyökkäystä.
Vastaus: ?? ÖÖÖ, ää, menkää vaan ohi. Tää ei suostu liikkumaan.
- Mulla on tässä semmoiset 90 kiloa käsissä, sulla on varmaan helpompi mennä tuon yhden kanssa ohi.
Vastaus: ?? ÖÖÖ, ää, tää ei liiku ja höpölöpö sinä ja sun uhkas.

Olen näiden 90 kilon kanssa hyvin orientoitunut väistämään. Se on meillä verissä. Aina, kun siihen on mahdollisuus, sen teen. Aina tuota mahdollisuutta ei ole. Siltikin, kun olemme siellä puskassa, tai sen takana, 3-kiloinen koirakko pysähtyy puskan eteen ja omistaja loihe lausuu (autenttinen tapaus) : Ei meitä tarvitse pelätä, tällä on juoksuaika. Ja/tai: katso Rollo, kuinka monta koiraa.

Kuitenkin tänä päivänä kun kännykkäkulttuuri on mitä on, niin näitä keskelle tietä parkkeeraajia on ihan jonoksi asti. Luuri laulaa, Rollo ja omistaja seisoo - ja keskellä tietä. Siis ihan parkissa. 
Mene siitä nyt ohi, kun Rollo omistajineen omii tien. Rollo ja omistaja ovat tietenkin puhelun lumoissa ja paikalleen seisahtuminen on heille tasan tarkkaan vain paikalleen seisahtumista. Siinä ei viisipäinen ja 90-kiloinen whippetlauma heitä hetkauta, kun tuntuu, etteivät he puhelukuplassaan edes muita näe. Mikäs siinä, puhelu on mielenkiintoinen ja Rollo tuijottaa lokkia, ollaan sitten paikallaan. Mutta äkkiseltään luulisi, että Rollo omistajineen VOISI mennä edes tien sivuun?

Mitä tänään sitten tapahtui?
Olin koirieni kanssa läheisellä niityllä ja menossa kohti ns. t-risteystä; kahta toisiinsa yhtyvää kävelytietä. Kummallakin hiekkatien kaistaleella seisoi lauma. Toisella pätkällä neito kolmen koiran kanssa - joka oli jo tovin tuijotellut meitä taakseen katsoen; varmasti näki, että tullaan. Toisella pätkällä toinen neito, jolla neljä koiraa. Työaamu odotti, oli aikataulua ja kello kävi. Jos olisin lähtenyt heitä ns. tuttuun tapaan väistämään, lenkki olisi pidentynyt n. kilometrillä ja aikataulullisesti se olisi vienyt noin 20 minsaa lisää. Pakko pyrkiä eteenpäin. Menin ensin kohteliaasti seisomaan ko. t-risteyksen sivuun, odottaen heidän liikkeelle lähtöään. (he siis keskustelivat keskenään) Seisoin teiden sivussa hyvän tovin, aika-arvio n. 3 minuuttia. Kun he vain jatkoivat keskusteluaan rabies-rokotteista, huudahdin, että "pitäisi ehtiä töihin". Ei mitään vaikutusta. Jossain vaiheessa sitten toistin toiveeni päästä lenkillä eteenpäin ja kumpainenkin koirakko piti tiukasti paikkansa, toinen seisoi koirineen keskellä tietä (edelleen) toinen sentään meni hiukan tien sivuun. Olin kuitenkin menossa - tai yrittämässä mennä - ohi tämän keskellä tietä seisojan.
Pakko oli sitten reagoida ja käskyttää koiria MARS MARS -komennolla ja yrittää hiihtää ohi. Keskellä tietä seisoja sanoi tässä vaiheessa, että "eikö ihmiset saa jutella"?

Jäin oikein miettimään.
Jotenkin vielä yritän tajuta ja ymmärtää näitä yhden koiran kanssa liikkujia, joilla ei ole LAUMAA, he eivät varmaankaan ymmärrä hölkäsen pölähtämää hihnojen jatkuvasta solmuun menosta; hihnat ovat milloin koirien milloin omistajan haarovälissä. Ja he olettavat 5-päisen lauman olevan/pysyvän 100% hanskassa ja hallinnassa, vaikka heidän Rollonsa kuinka hyökkisi päälle kun neito kännykkä korvalla meitä ohittaa. Koirat laumassa väkisinkin riehaantuvat, yksi haukkuu, yksi pomppii ja kolmas säätää. Reaktio on siis viisinkertainen suhteessa yhden koiran kanssa ohi menevään.
Yhden koiran kanssa liikkuvat ovat pääsääntöisesti jatkuvasti epäuskoisia kuullessaan laumani kokonaispainon, koska koirani ovat ilmeisesti kiloisen näköisiä; heidän mielestään on jatkossakin sopivaa jäädä keskelle tietä, kun 90-kiloinen whippetlauma ohittaa HEIDÄT tuosta vain?
Nyt en kuitenkaan meinannut millään ymmärtää näitä neitoja laumoineen. Keskellä tietä, ja "eikö ihmiset saa jutella", toinen sentään meni tien sivuun, mutta hänen Rollonsa hyökkivät myös meidän ohituksen ajan? Lähellä olisi ollut sivutie, mihin olisi ollut heidän helppo sujahtaa toviksi, mutta ei.
Minä ja minun koirat. Ja minun rabies-rokote -juttuni?

Eivätkö ihmiset saa jutella?
Kuinka älytön kysymys laumalliselta koiraihmiseltä. Nimenomaan pyrin lenkkeillessäni omien koirieni kanssa ESTÄMÄÄN kaiken ympäristön toiminnan. Minulla on valta ja minä olen laki. Minä määrään, mitä saa tehdä. Voi huokaus sentään. Jutelkaa vastakin ja paljon - mutta älkää blokatko reittiä ohittajilta!

Tietenkin jokainen näkee tilanteet omalta kantiltaan. 
Jos itsellä on rauhallinen lauma/koira, mikäs siinä on päivää paistatellessa keskellä tietä, mutta kuinka voi olla (??) että odotetaan ja oletetaan, että 90-kiloinen whippetlauma menee ohi tuosta vain, varsinkin, jos tie on vielä kapea? Olen näissä ohitustilanteissa mm. pudonnut ojaan (!), nivelsiteeni ovat retkahtaneet ja onpa laumanikin riehaantunut siihen malliin, että olemme ohituksen jälkeen selvittäneet hihnoja tyyliin kymmenen minuuttia.

Ai miksen kouluta koiriani - kun sinulla noita ohitusvaikeuksia tuntuu olevan?
Meillä namitetaan! Siirryn automatiikalla tien sivuun ja koirieni peput ovat ohittajaan (ei tuijotusta!) oli se sitten hyppivä Rollo, haukkuva Rollo vai vain rauhallisesti ohi hiihtävä Rollo. No problem. Ongelmia tulee - kun jäädään keskelle tietä seisomaan ja tämän jutun oli tarkoitus käsitellä sitä. MEITÄ ei pitäisi kenelläkään olla hankala ohittaa!

Viime talvena menimme Hevoshaantietä kohti Kehä III:sta. Heppishaantie on siitä ikävä, että vain toisella puolen tietä on kävelytie. Talvella, kun on paljon lunta, kävelytie on vielä erityisen kapea. Vastaan tulee nainen, labradori ja flexi. Lähdemme hyvissä ajoin lumivallien yli ja väistämme ajotielle. Jäämme seisomaan tien reunaan, odottaen, että nainen ja labbis menevät menojaan. Kuinka ollakaan, nainen ja labbis jäävät KOHDALLEMME seisomaan paikalleen ja tuijottamaan meitä. Aikamme siinä tuijotellaan ja sitten huudan kehoitteen: "Menkää vaan, että me päästään täältä ajotieltä pois". Nainen: "Miksi sä menit sinne"?  "No tuota, mulla on tässä tätä laumaa ja paikallaan seisova koira on aina uhka, ja nämä riehaantuvat jne". "Ei se ole mun syy. Miksi sä mulle huudat? Sä et koskaan huuda mun miehelle". Lupasin kyllä huutaa miehellekin tarvittaessa.

Ymmärrän toki - omakohtaista ajattelua.
Rollo haluaa katsoa muita koiria, Rollon omistajalla ei ole kiire, Rollo on utelias ja Rollo haluaa pysähtyä. Mutta sitä en vain voi ymmärtää, että Rollon omistaja on taulapää ja jää seisomaan keskelle tietä - kun näkee (?) että heitä väistetään.

Ihmiset haluavat aina mieluusti tulla kuulluiksi ja nähdyiksi ja huomioonotetuiksi, mutta kun sitä pitäisi osata ohjata ympäristöön päin, niin miten käykään? On vain minä ja minun koira.

Ollaan ohituksen ulkoistajia.
Oikein kirjaimellisesti. Sain Facebook-profiilissani jopa kuulla, että Tuire Kaimion kirjassa ohjeistetaan tähän. (!) Jos on ohituksen kanssa "ongelmia", jää paikalleen. Onkohan Kaimio tullut lainkaan ajatelleeksi, että mitä siitä seuraa? Ohi pyrkii 90 kiloa whippettiä ja minun sitten pitää kiskoa nämä pomppivat lihaskimput ohi tämän 3-kiloisen paikallaan seisojan ja tuijottajan?
Mikset Anita namita niitä ohi? Kyllä niinkin teemme. Sen jälkeen vain meidänkin on pakko seisahtua paikalleen, kun hihnoja on solmussa taas vartin edestä.

Meitä luullaan aggressiivisiksi - minä olen huutaja.
Itseäni tuo lokerointi ei häiritse, mutta koiriani en tohtisi moisella tapaa leimattavan. Väistän, menen puun taakse, ajotielle, puskaan VAIN siksi, että MINULLE ja koirilleni (ynnä hauiksilleni) ohitus olisi helpompi. Mutta miten se voi olla sitä, kun ohitettava jää paikalleen? Seisahtuu, jää tuijottamaan ja maahan makaamaan? Onpa tietenkin niitäkin, joilla se Rollo lähtee ihan lapasesta. Pääsee irti, tulee hyökkimään ja omistaja sitten "vain" toteaa, että "Rollo on vähän omapäinen". Mitään anteeksipyyntöjä näissä tilanteissa ei ole tullut, eikä ole kysytty, että "kävikö kuinkaan"?
Lukuisia ovat myös ne ohitustilanteet, joissa omistajalla on täysi työ oman yhden Rollonsa kanssa. Näissä yhteyksissä jaksan aina ihmetellä sitä, että omistajalla Rolloineen olisi ollut tien sivu, mihin väistää - meillä ei - mutta he tulevat päin kymmenen metrin flexissä juoksujalkaa.

Haluaisin niin kovin, että ihmiset ymmärtäisivät, että koirien kanssa sattuu ja tapahtuu. Koirat elävät omassa vietti- ja vaistomaailmassaan ja yhden koiran kanssa liikkuminen ja eläminen on aina aika kaukana laumallisen koirakon elämästä. Haluaisin, että siinä missä meistä jokainen haluaa tulla huomioiduksi, jokainen soisi sen saman toivomansa huomion myös muille. Kun jäädään keskelle tietä seisoksimaan, ymmärretään, että ympäristöstä VOI tulla ja SAA tulla kommenttia - on ohittajia, joiden ohitustilannetta saa ja voi yrittää vaikka helpottaa.
Yritetään nähdä tilanne ja tilanteet myös sen toisen kantilta. Jollei siihen ole kykyä, myötäelämistä ja ymmärrystä - yritetään hankkia se. Minä ja minun koira - on myös sinä ja sinun koira/koirat. Yhdessä liikumme ja kuljemme tuolla kaikki ja kaikki haluamme varmasti myös mennä eteenpäin?
Minulla ei ole mitään vastaan - päinvastoin - väistää, teen sen mielelläni, koska se yksinkertaisesti on meille helpompaa - myös hauikseni pitävät siitä. Miten jos sinulla on se tienpätkä vieressä, johon mennä toviksi, voisitko Sinä mennä keskeltä tietä hetkeksi sivuun? Jollet, ja itselläsikin on koirasi kanssa hankaluuksia, voitko namittaa oman koirasi ohituksemme ajaksi, sen sijaan, että Rollosi hyökkii päällemme meidän ohituksen ajan?

Loppukommenttina tähän avautumiseen se, että olemme asuneet täällä sangen koirapitoisessa Hakunilassa nyt 4 vuotta. Tämän ajanjakson aikana meitä on väistetty/annettu väylää ehkä 5 kertaa. Jokaisella kerralla olen huikannut kiitoksen.

Ympäristö huomioonottaen - Väistämisiin.

Kuvituskuvat (oma 1g-kansio) eivät suoranaisesti liity juttuun.