Taas on lenkitetty niin koiria kuin pääkoppaakin.
En vain millään pysty pysäyttämään jokapäiväistä (!) ajatuksenjuoksua, mikä käy välillä ihan työstä.
Usein juuri lenkillä tai ennen nukkumaanmenoa tulee vallan lauseita tulvimalla mieleen, selkeästi ja järjestyksessä. Alkaen otsikosta ja sitten monta, monta lausetta perään. Arvaatte varmaan, että vartin päästä en muista niistä yhtäkään, hyvä jos otsikon.
Joskus ajatukset seuraavat juuri luetusta somepostauksesta, eivätkä jätä rauhaan viikon-parinkaan kuluttua. Sitten olen vielä mestari nivomaan sitä, tätä ja tuota yhteen, koska aina jokin tapahtuma, kohtaaminen, luettu johtaa "kaiken yhdistämiseen".
Luin hiljattain somesta erään harrastajan koskettavan avautumisen siitä kuinka tuomarin sanat olivat osuneet triggeripisteeseen ja itku oli ollut lähellä.
Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa, ainakin kerran. Se sattui rakkaan Samuin kanssa maastoissa, joissa hermostunut tuomari huusi (!) minulle, että "koirasi on EPÄVARMA, älä tuo tuollaista koiraa kisaamaan" - toki en muista sanoja ihan sanatarkasti mutta itku siitä tuli. Samui jos kuka oli innokas, ei mielestäni niinkään epävarma, mutta jokin sen persoonassa/kunnossa/fysiikassa/geeneissä/vieteissä sai sen juoksemaan ajoittain ei-siten-kuin-olisi-hyväksyttävää (?) - ja tämäkin on nyt omaa sanoittamista. Koira oli hyvin usein lenkeillä irti, hurja tykittäjä suuntaan ja toiseen, aina metsästämässä ja tuijottamassa mäntyjen latvoihin jos vaikka orava putoaisi suuhun. Juoksi ja sinkoili menemään, voisin sanoa sydämen kyllyydestä ja intohimoisesti. Radalla koppi rytisi kun oli niin kiire suorittamaan. Ihana, persoonallinen Samui!
Pitääkö kaiken mennä(kään) aina niin kaavamaisesti, sovituilla sabluunoilla?
Joskus sitten näyttelyssä tuomari saattaa antaa epävarmalle (?) koiran esittäjälle palautteen, johon esittäjä ei ole yhtään varautunut saati valmistautunut.
Nohh, miten johonkin "korostunut niskakyhmy"-palautteeseen voi edes valmistautua? (toim.huom.)
Mutta jatkaakseni, näyttelyyn on menty suurin toivein, hakemaan arvostelua juuri kyseiseltä tuomarilta. Odotukset ovat saattaneet olla korkealla ja tuomarin arvostelun jälkeen esittämä kritiikki kyseisen koiran _yhdestä ominaisuudesta_ on pysäyttänyt.
Joskus käy niin, että 10 tuomaria kehuu yhtä kohtaa koirassa ja 11. tuomari sanookin juuri päinvastoin. Tai 10 tuomaria katsoo jotain virhettä läpi sormien ja se 11. ei.
Elämme ankeita aikoja.
Kaikki on vaikeaa. Ruoan hinta on pilvissä, bensapumpulla pyörryttää. Lääkärin määräämä salva ei ole Kela-korvattava ja selkeästi kaikki veroeurot menevät kohteisiin, joihin et niitä soisi. Silmä sakkaa ja verkkokalvon reikiä pitää tykittää viidesti ennen kuin ne saadaan laservallien väliin. Jonottaa pitää joka paikkaan, kassoilla on aina ruuhkaa ja se kassa jossa seisot ei tietenkään vedä. Pysäköit autosi laajalle parkkipaikalle yksinäiseen ruutuun ja kun änkeät takaisin kuskin paikalle, on leveä Bemmi liki kiinni autosi ovessa. Laihduta siinä sitten vartissa. Kaikki numerot, joihin yrität soittaa ja valittaa kurjaa elämääsi, ovat ruuhkautuneet. Koettaessasi rentoutua luonnon parissa koiriesi kanssa, törmäät vain jäniksiin, bambeihin ja suoraan päin tuleviin (räksyttäviin) flexin paukuttajiin.
Koirapuistossakin on aina joku valopää: "jees, Rolle saa nyt liikuntaa kun tuli vinttareita aidan taakse pistämään vauhtia Rolleen. Menenpä tästä katoksen jakkaralle tupakalle kun sä hoidat koiriesi kanssa homman".
Lähdet näyttelyyn.
Ilmo viiskybää, auto sähkötolpassa 4,5 tuntia, että saat ajaa sähköllä 50 kilometriä ja bensat siihen päälle 50 euroa. Parkki kympin. Räjähtänyt grillimakkara 5 euroa. Ja taas piti ostaa luita. Pussissa on 6 kpl ja hinta on 14,50 e, onhan ne kotimaisia ja ilman natriumglutamaattia.
Tuomarina on arvostettu pitkänlinjan harrastaja ja kynologiaa laajasti opiskellut kasvattajatuomari. Koirassasi ei ole juuri mitään hyvää ja saat siitä vikalistan - viimeisellä rivillä saattaa lukea juuri ja juuri "Kaunis karvapeite, hyvin esitetty". Kyllähän se masentaa kun niitä hyviäkin puolia OLISI ollut? Ovat kai kaikki virheiden alla. Kotimatkalla haet vielä pizzan, jäätelöä, irtokarkkeja ja kahmit Lidlin paistopisteestä kaiken, mitä on jäljellä. Esität urheaa ja iloista. Pohdit kaiken järjellisyyttä ja järjettömyyttä. Hetken päästä varaat laivamatkan Baltian turneelle ja lähdet suurin toivein "pienempiin kehiin" havaitaksesi, että ne kaikki samat kilpakumppanit joita vastaan kisaat Suomessa, ovat lähdössä presiis samaan kohteeseen kuin sinäkin. Onneksi Airbnb on kuitenkin halpa ja ranta lähellä. Jotenkinhan matka on taas perusteltava. Kun ei poiskaan osaa olla, koirathan ovat sinulle elämäntapa!
Nyt kun omassa rodussa kintereet ja ylälinjat ovat tapetilla niin onhan se vaikeaa suoraselkäisen kanssa yrittää suorittaa vaikka niitä avujakin olisi ja kintereet jos lonksuu niin harmittaahan sekin.
Olen tätä paljon miettinyt myös keihäänheiton, lentopallon ja frisbeegolfin näkökulmasta.
Jokaisen suorituksen jälkeen, meni se hyvin tahi huonosti, on sanoitettava YLEn karvamikkiin "miltä nyt tuntuu". Valmistelut on olleet voimaannuttavia, on tekniikka-, fysiikka- ja mentaalivalmennusta, mutta kun menee vihkoon menee vihkoon. Mitä sitä selittelemään. Sanovat omassa rodussa, että "kelloa vasten kun juoksee, se on selkeää". Haistakaa kukkanen se mitään selkeää ole. Yksi on wider tietämättä että on wider, toinen tönii, kolmas ei kestä kun ohitetaan, neljäs haahuilee muuten vaan, viides kärsii nestehukasta ja kuudes kuukahtaa ylikuumenemiseen.
Nyt on grippetitkin nostettu taas tikun nokkaan ja siitä meni (tietenkin) kahvinporot nieluun.
Kun ei saisi sanoa, ja jos sanoo, on heinäseipäät heti tanassa ja defenssit korkealla koska näyttelypuolihan on silkkaa lihavaa paskaa. Harrasta siinä sitten hiukan pullavamman kanssa kun ratakireillä silmiin sattuu.
Mä luulen kyllä, että tämä AIKA luo kireyttä ja tendenssiä moittimiseen.
Tuomarit moittii, kaverit moittii ja puuttuu, kilpakumppanit (ne vasta) moittii(kin), some moittii (prepare!!!), kello ei ole myötä ja tuomarin silmä on puusilmä kaikissa harrasteissa. On siinä savottaa. Ja hei, ei yhtään ihme että triggerit soi ja herkkyydet nostavat päätään!
Sitkeästi vielä lenkitän keskimäärin yhdeksää kilometriä päivässä, vaikka polvi naksuu, selkä juilii, päässä huippaa, silmässä on sakkaa ja jänikset pompsahtelevat vallattomasti liki joka hemmetin lenkillä.
Fleksit paukkuu, fifit haukkuu ja lapset kiljuu. Ajatukset kiertävät kehää ja tunnen kasvattajien tuskan urosvalinnoista karvatupeissani, samaistun sometarinoihin, ymmärrän tuomareita, yritän laventaa ajatusmaailmaani entisestään, jäsentää nähtyä ja koettua. Joskus onnistuen, joskus en.
Yksi asia kuitenkin mikä on varma; whippet auttaa Sinua tässä kaikessa. Päivä kerrallaan, sanoi Capri ja painoi päänsä sohvan kulmaan. Ilman huolen häivää. Keep it simple, if you can!
Kuvat Honor Magic8 Lite
