Kuikalla on kolme tapaa käsitellä aggressioita. Monella ihmisellä ei ainuttakaan. Ehkä voisimme ottaa oppia kuikasta.
Biologi, luontomatkaaja ja valokuvaaja Mauri Leivo on seurannut kuikkien elämää ja tehnyt niistä kiinnostavan kirjan Kuikka alkulintu (Docendo 2012).
Virtaviivainen kuikka on vesilintu eli hyvä uimari ja sukeltaja. Sillä on vettä hylkivä, rasvakiiltoinen höyhenistö ja peräpäähän sijoittuneet räpylät. Joka päivä kuikan toimiin kuuluu höyhenistön putsaus, järjestely ja voitelu.
Pinnan alla kuikka pystyy olemaan monta minuuttia ja sukeltamaan sen aikana noin puoli kilometriä. Pisimmillään kuikan sukellus voi kestää kahdeksan minuuttia ja yltää 75 metrin syvyyteen. Kaloja se jahtaa tavallisesti 3-6 metrin syvyydessä, matalikoilla alle metrissäkin.
Kuikka on puhdasverinen kalansyöjä. Kuikat kalastavat useimmiten parvissa, joissa kalastus on helpompaa. Joskus on arvioitu, että kuikka syö pesimäkauden aikana suunnilleen tonnin kalaa. Täysikasvuiset syövät pari kiloa päivässä.
Kuikka on rauhallinen lintu. Sille on aikojen kuluessa kehittynyt moniulotteisia sosiaalisia rituaaleja, joilla se pyrkii välttämään aggressioita ja selviämään tukalista tilanteista.
Kehäuinti on kuikan peruslääke ärtymykseen, mustasukkaisuuteen, vihanpuuskiin ja muihin tunkeilijoiden aiheuttamiin oireisiin. Siinä linnut kiertävät pientä kehää tuijottaen samalla toisiaan tiukasti silmiin.
Tunnekuohuja kuikka vähentää myös kastamalla nokkansa veteen. Kolmas hyvä keino tukalissa tilanteissa on valenukkuminen. Kun kaveri yrittää häiritä, kuikka alkaa yhtäkkiä muka nukkua. Valenukkuminen on muille kehotus jättää nukkuja rauhaan.
--------------------------------------
Olisiko meillä oppimista kuikasta ja sen tavoista hallita aggressioitaan? ;)
Kuvituskuva oma 1g. Kuvan koira ei liity juttuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti