4.9.2009

Whippet-Harrastajien treenipäivä Kartanolla

Olihan haipakkaa. Parin ihmisen kysyttyä minulta koejuoksukoiraa -tai tietäisinkö keneltä sellaisen saisi- jouduin toteamaan, että en tuntenut paikallaolijoista kuin ehkä 5 prosenttia. Olin muutenkin hieman ällistynyt, koska liki joka toinen lähtö oli koejuoksu. Joku siinä sitten selittämään, että ilmeisesti treenattu on koko kesä ja nyt tultiin "omaan iltaan" sitten koejuoksemaan. No ei siinä mitään, jotenkin vain luulin tai kuvittelin, että ilta olisi hieman hidastempoisempi, mutta se vedettiinkin tiukkaan tahtiin läpi ns. ilman huumorin häivää.

Tai no, allekirjoittaneen koirat toki toivat hieman huumoria iltaan.


Olin tehnyt sotasuunnitelman, että "ensin varmat koirat juoksemaan (Luxi & Hula)" sitten vielä harjoitteluasteella olevat Hupi 5-vee ja Viri 6-vee.
Kuvassa Luxi, Monetblue.


Nohh, Viri ensin. Jäbähän on (olisi) melkoisen nopsajalkainen, mutta innostuu ja syttyy vain ehtaan oravaan tai jänikseen TAI sitten rosvo ja poliisi-leikkiin, missä hän on rosvo. Radalla piti eilen olla jatkuvasti huolissaan jättääkö äippä ja muutenkin Virin mielestä touhu oli naurettavan lapsellista. Niinpä radalle asetuttua ja vieheen mentyä kirsun edestä se tyytyi vain pompsahtamaan kerran tai kaksi ja silloinkin napitti minuun; "Koska lähdetään. Sieltä alkaa just Emmerdale"?
Kuvassa yllä Hula, Carry On Ramblin´Man.


Hupi oli sarjassamme myös en yhtään tiedä mitä tekee -koira. Mutta mitä tosiaan TEKI tämä lihaksikas Schwarzenegger, Markus Pöyhönen-reisineen? Pallo hukassa lähtöpaikalla. Ei hajuakaan, mitä tapahtuu. (Hupi oli elämänsä ensimmäistä kertaa radalla & moottorivieheen perässä..) Kun viehe tuli kirsun eteen se yritti epätoivoisesti yhdistää sekunnin sadasosissa lankoja päässään ja teki pari pompsahdusta sekin (tosin eteenpäin, kun Viri teki niitä taaksepäin) ja sitten mentiin! Hupi oli kuin vartin aikataulusta myöhässä oleva Pendolino, juosten erittäin väkivahvasti ja "kaikkensa antaen". Tokaisipa siinä vieheenvetäjäkin vedon jälkeen, että "maa tärähteli, kun se veti". Varmaan kahvitkin läikkyivät kerhotilassa.



Oli tapahtumarikas ja hieno ilta, kiitos kämppikselle kärsivällisyydestä. Ei ehkä ihan MAAILMAN PARAS idea lähteä radalle viiden whippetin kanssa.

Onnittelut vielä Hubbelle hienosti menneestä ryhmäkoejuoksusta. Oli myös vallan viehättävää nähdä viehko Luna-tyttönen!

Suuret kiitokset menevät Antti Ruotsalolle kuvista. Mahtavaa todisteaineistoa kuvien muodossa.



Ei kommentteja: