9.9.2009

Mikä se sellainen yhdys sana on?


Nimimerkki Pilkun viilaaja tyyppi kirjoitti Helsingin Sanomissa 6.9.2009:

"Yhdyssanavirheet herättävät minussa suurta halveksuntaa. En voi mitään sille, että näitä virheitä tekevä on hiukan typerä. Muut kirjoitusvirheet eivät aiheuta samaa reaktiota. Miksi tunnen näin?"


Sisko vastaa:

Tutkiskellaanpa, mistä virhe tai sen havaitseminen lopulta kertoo.

Keskustelin asiasta äidinkieltä opettavan ystävättäreni kanssa joka arveli, että ainakin osin on kyse ikäpolvieroista. 1980-luvulta eteenpäin yliopistokoulutuksensa saaneet ovat opiskelleet asenneilmastossa, jossa suhtautuminen oikeakielisyyteen on muuttunut liberaalimmaksi. Tämä kuulemma näkyy siinä, että nuoremmat opettajat eivät välttämättä korjaa oikeakielisyysvirheitä yhtä hanakasti kuin edeltäjänsä.

Toisaalta kyse on koulutusasteen eroista, sillä ylioppilaskirjoituksissa yhdyssanavirheet ovat harvinaisia; peruskoulupohjalta niitä tekee todennäköisemmin kuin lukion jälkeen.

Kolmas vaikuttava tekijä on englannin kasvava vaikutus, ja neljäs -ehkä merkittävin- selitys löytyy henkilön lukutottumuksista. Jos luet paljon, totut näkemään yhdyssanoja ja omaksut ne huomaamattasi.

Yhdyssanavirhe voi aiheuttaa ihmisessä vaikutelman, että kirjoittajalla on vaikeuksia käsitteiden hahmottamisessa. "Junarata on niin vahva käsite, että juna radasta kirjoittavan kykyä jäsennellä maailmaa voi helposti ihmetellä" opettajaystäväni selitti.

Lisäksi suomessa yhdyssanat ovat intonaatiokokonaisuuksia; niistä kuulee, että ne ovat yhdyssanoja.

Ei kommentteja: