1.3.2010

Mustiala 28.2.2010 -Hupi & Luxi coursing!

Mistähän sitä aloittaisi? Ihanko siitä, kun herätys oli aamulla 03.20? Ja kotona oltiin takaisin klo 18.00?
Olin tarkoituksella rauhoittanut kisaa edeltävän ajan spekuloinnilta. Tein sen vasta kisapaikalla, juuri ennen Hupin elämän ensimmäistä maastostarttia, kun varmistui, että kilpakumppani oli viehevarma Nemo. Loin erilaisia kauhuskenaarioita ja kerroin Nemon omistajalle, että "Hupi voi alkaa leikkiä, töötätä koiraasi tai jättää juoksun kesken. Se voi myös jäädä lähtöpaikalle tai juoksahtaa pari metriä ja alkaa riipiä koppaansa päästä". Kerroin tietenkin myös, että jos häirintää tapahtuu, Hupi siitä diskin saa ja oma koirasi saa uusia juoksun.

Lähtöpaikalle mennessä Hupi yritti koko 20 metrin matkan riipiä koppaansa irti. Menomatka sujuikin läpätellessä; "EI! Hyvä poika, hieno poika. EI! Hieno koppa Hupilla, hyvä poika. EI!" -ja sitä rataa.


Lähdössä tapahtuikin jotain outoa kilpakumppanin suhteen, sillä se teki pienen ympyrän tai oikeammin uun ja alkoi ikäänkuin katsella maaliin päin. Ehkä se myös höristi korviaan kuorma-auton lavalle, jossa vieheenvetolaite pörisi?


Niin tai näin, Hupi ampaisi menemään kuin tykin suusta. En voinut muutakuin ihailla näkemääni, siellä 5,5-vuotias pikku Puupilli pisti menemään reidet pulleina!

Hupin tultua maaliin olin niin iloinen näkemästäni, että aloin halailla ensimmäisiä vastaantulevia ihmisiä. Johonkin se ilo ja mahtava fiilis onnistuneen suorituksen jälkeen oli pakko purkaa! Äimistyneet halattavat jäivät kuuntelemaan kehuja koiralleni; "Äiti laittaa sulle illalla ison kastrullin jänispaistia"! No, pakko se on myöntää, jänispaisti typistyi yhteen Ukko-Pekka -makkaraan..


Hyvännäköistä oli meno sanottiin järjestäjänkin puolesta ja odotin n. 220-225 pisteen saalista. Tulostaulu kertoi kuitenkin saavutetun "vain" 205 pistettä.


Juttelin suorituksen jälkeen pitkään erään pitkänlinjan maastotuomarin kanssa ja käytin toimittajahenkisenä tuon puolituntisen udellen yhtä ja toista maastokilpailun saloista. Selvisi mm. se, että siitä ei välttämättä olekaan etua, jos koira juoksee yksin. Yksinjuoksevan koiran suoritus on aina vaikeampi ja haasteellisempi arvostella. Lisäksi selvisi, että tuomareilla ja "eri maastoilla" on kuin onkin erilaisia painotuksia pisteytyksen suhteen. Tuomaripalaverissa voidaan päättää, että "tänään otetaan tiukka linja diskien suhteen" tai "tänään katsotaan erityisesti koirien maaliintulo" ja jälkimmäisessä nimenomaan sitä jääkö koira vieheelle ja/tai "tappaa vieheen".

Kyseisen tuomarin oma linja oli se, että painotus on osioilla innokkuus ja seuraaminen. Koiran ON seurattava viehettä tarkasti ja tehtävä se sellaisella sykkeellä, että into oikein paistaa läpi!

Hän myös näytti pisteytyskaavakkeen. Siinä oli kolme erilaista laatikkoa, joihin sitten ruksattiin koiran juoksusuoritus omiin sarakkeisiin. Päällimmäinen laatikko oli otsikoitu "HUIPPU", keskimmäinen "VALIO" ja alin "HYVÄKSYTTY". Mitä enemmän rukseja on ylimmissä laatikoissa, sen parempi. Ja mitä enemmän alimmassa laatikossa, sen "huonompi".
No eikun tuomaritauolla utelemaan Hupin rukseja. Sain nähdä arvostelulomakkeen, jossa VALIO-osassa oli suuri määrä rukseja. Kuitenkin kaksi rastia oli "eksynyt" HYVÄKSYTTY-laatikkoon. Ne olivat innokkuus ja älykkyys. Hupi oli siis eilen vain hyväksytysti älykäs. Tuomarin mielestä sen olisi pitänyt valita ajolinjansa älykkäämmin.

Yhtäkaikki, minusta sen suoritus oli Hupin juoksuhistoria huomioonottaen HUIPPUa. Koira, joka ensimmäisissä treeneissä katseli vain taivaalle, mutta kotioloissa jahtasi kadulla vierivää omenaa hullunkiilto silmissään. Koira, joka jatkossa kyllä ampaisi vieheen perään, mutta josta vieheevetäjä sanoi, ettei ole ihan varma ajoiko se viehettä vai juoksiko muutenvain? Tuomari painottikin, että ottaen huomioon koiran iän ja sen, että startti oli sen ensimmäinen, suoritus oli erinomainen ja siihen on oleminen erittäin tyytyväinen!


Hupista Luxiin. Luxihan on rakenteellisesti (ja mieleltään) aikalailla erilainen kuin Hupi. Luxilla on mm. paljon jalkoja ja korkeuttakin sen verran, että aiemmin maaliintulo on mennyt vähän viheltelyksi. Onko tahto jäänyt matkalla jonnekin, onko pitkäkoipi luovuttanut vai onko sillä "vain" huono kunto, niin kuin yleisöltä olen saanut kuulla kerta toisensa jälkeen. Eilen kävi kuitenkin niin, että ensimmäistä kertaa näin menossa mukana turbovaihteen. Oikein näki kuinka etuosa puski kolme metriä edellä ja "ylhäällä" ja takajalat viuhtoivat sellaista kyytiä takana ja alla, että melkeinpä huimasi.


Menoa on vaikea kuvailla sanallisesti, mutta tällaista Luxia en ole montaa kertaa nähnyt. Joskus jalkapallokentällä juoksutettaessa, pari-kolme kertaa viime kesänä? Se on jotain sellaista, kun se näkee sivusilmällä, että Hupi saavuttaa sitä ja painaa sitten turbonappia ja laittaa pienemmän vaihteen silmään ja nojaa koko painollaan kaasuun.


Luxin pisteet eivät sikäli "yllättäneet"; 235 alkuerästä.

Finaalista tulikin sitten taas spekulaatiota ja alitajuntaan työstettävää. Koira johti kilpakaveria reilusti ja kaarteeseen tullessa sen kitkarenkaat eivät pitäneet. Erään katsojan mukaan koira kaatui, toisen mukaan se astui jaloillaan jotenkin huonosti, sivuun. Yhtäkaikki, koira oli sekunnissa pystyssä ja alkoi vinhan takaa-ajon. Kaatumisesta ja välittömästä spiidauksen jatkumisesta tuli kuitenkin taitoluistelussa nähtäviä pyllähdysmiinuksia. (?) Kolmoissalchow jäi yksöiseksi ja peppu kävi jäässä. Oletin naiiviuksissani, että Luxi saisi bonusta kun nyt näkyivät kova TAHTO ja yrittäminen varmasti aina naapuripitäjään asti. Vielä mitä, finaalipisteet jäivät 215 pisteeseen.


12 ylikorkeaa starttasi, ja niiden joukosta Hupi oli seitsemäs ja Luxi pari pykälää korkeammalla, viides. Myös Luxi sai Ukko-Pekka -makkaran palkinnoksi. Ja hankkipa vielä ison luupussin jaettavaksi kaikkien kanssa kotona.


Kuvassa menossa yltiöpäinen kehuminen ja jänispaistilla "huijaaminen".


Tässä kuvassa etsin katseellani Kymmenen uutisten kuvausryhmää.

Mustialassa maastoilivat myös Hupinpoika Luca, Gaselle´s Get On ja otti hienot pojot; 247 + 238 = 485. Kokonaispisteissä Luca oli kymmenen sakista viides. Hulanpoika Hubbe, Gaselle´s Top Shot paineli ylikorkeiden sarjassa 252 + 232 = 484 ja sijoittui kolmanneksi. Onnitteluja asianosaisille miljoonasti!

Olihan huisi päivä!


In english: Hupi, Ch Twyborn Philadelphia ran in his very first lc-competition and gained 205 points. He has hidden his magnificent talents 5,5 yrs! I am happy to tell that I am MORE than proud of him! Among 12 Whippets Hupi took 7th placement.

Luxi, Monetblue took 235 + 215 = 450 points and was 5th.

Kaikki ylläolevat kuvat/pictures by Susanne Siponmaa. Syvä kumarrus ja kiitos!

Ei kommentteja: