Tässä kun sitä pitää (näköjään) pidempääkin taukoa näytelmistä; tai osallistuimmehan me monen koiran voimin viime kesänä sentään Erkkariin, on aikaa ollut äimistellä tapahtunutta jos toistakin.
Liekö taloudellinen tilanteemme, maailmanhintojen jatkuva nousu ja työpaikkojen yt-neuvottelut tehneet meidät vapaallakin kireiksi kuin viulunkieli?
Kun koira puetaan ja pakataan mukaan harrasteisiin, on kaiken oltava täydellistä ja justiinsa eikä melkein. Kotona saavat pölypallot pullistella sängyn alla ja töissä kahvihuone repsottaa, mutta harrasteissa ja kilpailuissa ei saa olla moitteen sijaa.
Viimeaikoina on foorumeilla saaneet niin eläinlääkärit kuin ratamestarit ojennusta osakseen. Kilpailupaikalla on eläinlääkärin tutkittava kisaan ilmoitettu koira huolella ja antaumuksella tai saa huonon eläinlääkärin leiman otsaansa lopuksi ikää. Ratamestarin on vedettävä sääntökirjan mukainen rata vaikka väkisin tai kilpailusuoritteita vaaditaan myöhemmin mitätöitäviksi.
Mikä on kun muualla inhimilliseksi katsottava sangen ihmismäinen toiminta katsotaan koiraharrasteissa välinpitämättömyydeksi, huolimattomuudeksi ja säännöistä piittaamattomuudeksi? Yksi harrastaja kirjoitti kahdenkymmenen sivun väännön jälkeen halunneensa "vain" herättää asiallista keskustelua ell:n toiminnasta menneessä kisassa. Ehkäpä myös eläinlääkäreille tulisi kirjoittaa oma sääntövihkonsa? Kuinka kauan tutkimus saa ja sen pitää kestää ja pitääkö esim. koiran sydän kuunnella kyljen molemmilta puolilta? Kisapaikalla onkin jatkossa oltava eläinlääkärin sihteerin lisäksi myös sääntökirjatarkastaja, joka plärää ell:n sääntövihkoa eessuntaas ja sekuntikello kädessä, että kuuntelut ja tassuntutkimukset kestävät sääntökirjassa säädetyn ajan. Ratamestarin apuna on myös oltava valantehnyt ratatarkastaja, joka kalibroitujen mittareiden ja anturoiden kanssa valvoo radan suunnittelua ja koeajaa radan laserilla ja tietokoneavusteisella ohjelmalla läpi jokaisen suoritteen jälkeen, ettei vain joku mutapaakku ole muuttanut radan profiilia.
Sitäpaitsi aika harvassa ja vähäistä on "asiallinen keskustelu" silloin kun kisan jälkeen tympii märät saappaat, kulutettu bensa ja koiran keskinkertainen suoritus. Olo olisi huomattavasti auvoisempi, jos edes eläinlääkäri olisi ollut äärimmäisen paneutuva ja uhrautuva.
Aina on pilkunviilaajia ollut ja oleva, ja hyvä niin. Jonkun täytyy tuijottaa niitä pilkkujakin, kun kaikki eivät jaksa ja viitsi. Eriasia sitten on, "eläisimmekö me tosiaan pellossa", jollei joku ottaisi aina esiin sääntöjä, lakeja, artikloja ja sitä, mitä siellä rotumääritelmässä lukee?
Mutta kun. Me ihmiset kuitenkin olemme kaikki erilaisia ja tilanteet ja kisat ovat kaukana määritelmästä "veljiä keskenään". Aina kaikkea voi yrittää tehdä -ja haluta tehdä- samalla tavalla kuin viimeviikolla ja viimekerralla. Niputtaa ja laatikoida tilanteet, kisat & näyttelyt yhteen toivoen niiden olevan aina samankaltaisia ja jatkumoa toinen toisilleen.
Jotenkin tuntuu, että ihmisillä yleensäkin ottaen on kova tarve määrittää asioita oman -joskus mustavalkoisen- katsantokannan mukaan, ja pohjata tehdyt suoritteet asetettuihin normeihin ja määreisiin. Joku ihminen nekin normit ja asetukset on luonut ja tuokin ihminen on varmasti ihan yhtä erehtyväinen kuin me kaikki muutkin, eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti