Laumassani on lähinnä kaksi television eteen parkkeeraavaa koiraa. Toinen on Lelu ja toinen Hula. Ne tuntuvat jähmettyvän ilta toisensa jälkeen (yleensä katsellessani Emmerdalea...) telkun eteen kuin pohtien kuumeisesti seuraavaa siirtoaan paikallaan seisten.
Käytössäni on "kovia" ja "pehmeitä" keinoja. Kova on Ilta-Sanomien TV-liite, jolla tapaan läiskiä Hulaa pepulle; "menehän siitä nyt johonkin suuntaan", pehmeä on tyyny, jolla mäiskin Hulaa kuin tyynysodassa ikään! Tässä vaiheessa Hula loikkaa järkyttävän teatraalisen Ryyd-loikan suoraan lattialle ja lähtee loukkaantuneena ja nokka pystyssä tuhisten joko kämppiksen huoneeseen tai kapuaa ylös olohuoneen sohvalle.
Lelu sensijaan on helpompi "siirrettävä", joskin se siirtelyn jälkeen on kohta taas seisomassa television ja tiukasti sen tekstipalkin edessä. Ja eipä aikaakaan niin Hula on jälleen hiippaillut paikalle ja kaukosäätimen tauko-toiminto on tarpeen, kun taistelu näköyhteydestä televisioon TAAS alkaa... Tätä tahtojen taistelua käydään keskimäärin 4-5 kertaa illassa!
Uutuusvääntöä jo parin viikon ajan on tuonut Lelun muovinen pönttö, joka on olevinaan läpinäkyvää muovia, mutta se on myös "juovakäsitelty" ja kun Laukkanen parkkiseeraa sängylleni osuu tämä juovitettu muovirötiskö TIETENKIN tekstipalkin eteen ja vääntää suomennoksen hepreaksi; lukea ei pysty.
Ollapa taulutöllö ja teline katon rajassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti