Niin, ei ole kauaa kun kirjoitin täällä blogissa whippettien ontumista. Olin oikein laskenut kaikki vuosien varrella tehdyt ell-käynnit yhteen ja eritellyt ontumien aiheuttamat eläinlääkärivisiitit. Taisin kehaistakin, kuinka harvoin mitään sattuu/on sattunut.
Kävi sitten blogikirjoitus omaan nilkkaan ja oikein huolella. Tai ei nyt niinkään omaan nilkkaan, vaan Lelu Laukkasen tassuun.
Marraskuun puolivälin paikkeilla Lelu alkoi ontua. Seurasin ontumaa muutaman päivän ja koska se jatkui silmiinpistävänä, otin tassun tarkempaan syyniin. Olin näkevinäni yhden varvasnivelen paksummaksi kuin muut. Alkoi voimakas itseruoskinta. Hurjimmissa kuvitelmissa ajattelin itse astuneeni Lelun varpaille rusauttaen sinne murtuman, sillä niin paljon Lelu pyörii jaloissa ja sen tassut jalkojeni alla. Koska Kino-vainaan varvasmurtuma hoidettiin aikoinaan teippauksella, tein Lelulle täpäkän teipin tassuun. Uumoilin vaivasta pitkäkestoista, olihan Kinonkin tassu kuutisen viikkoa teipissä. Lenkit minimoitiin ja päivittäinen tepsuttelu oli puolentoista viikon ajan parin kilometrin luokkaa. Apteekista tuotiin tarviketta ja vermettä; Cobainia, kipsinalusvanua, joustavaa sideharsoa ja kirurginteippiä.
Ontuma paheni. Aloin todenteolla huolestua ja avasin tekemäni tassukäärön. Jösses sentään, tassussa olikin reikä! Jalka oli ranteeseen asti lämmin ja turvonnut. Oletettu varvasmurtuma olikin jotain aivan muuta! Tassu oli selvästi tulehtunut. Ell Jenni piipahti katsomassa Lelun tassua -kiitos kaunis hänelle kaikesta avusta- ja määräsi Lelulle hevoskuurin antibioottia. Tässä vaiheessa Lelu oli nimittäin työpäiväni aikana nakertanut alun nuppineulanpään kokoisen reiän noin kuusinkertaiseksi. Tassussa ollut tulehdus oli ilmeisestikin aiheuttanut fistelin, josta mätä nyt pyrki ulos. Se, mistä tulehdus on tassuun tullut, on täysi mysteeri. Jokatapauksessa tassun temmokas teippaus oli parasta mahdollista Väärää Hoitoa hautoen kipeätä ja tulehtunutta jalkaa entistä kipeämmäksi.
Antibioottikuuria on nyt takana viikko ja edessä vielä kaksi viikkoa. Koira ainakin varaa tassuaan jo huomattavasti paremmin ja kaulurin ansiosta haava on saanut muodostaa rupea rauhassa. Kolinahan kämpässä käy, kun Lelu suunnistaa menemään. Hienosti se asettaa kaulurin niin, että pääsee loikkaamaan sängylle. Sitten heräänkin yöllä siihen, kun kovareunainen pönttö sojottaa reiteeni; "tahtois peiton alle" ja suuren kaulurin kanssa peiton alle tuleminen ja pääseminen onkin melkoinen operaatio. Varttihan siinä menee, ennen kuin sopiva asento löytyy.
Voimia sinulle Lelu ja pikaista paranemista, äidin pikkuinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti