21.3.2017

Viriä muistellen, osa 3.

Niin ihania palautteita olen teiltä saanut kirjoituksistani, kiitos. Kun on näin ihana koira ja sielunkumppani, juttua ja kuvia riittää!

Näiden kuvien myötä vuosiin 2012-2014:

Miten ihana onkaan selata Virin kuvia ja laittaa niitä esille. 
Tunnen valtavaa kiitollisuutta ja huokailen; kuinka kaunis se olikaan. Sehän oli ihan henkeäsalpaavan kaunis.
Vaikka Viri saattoi tulla levottomaksi tuulen voimasta tötterölle menevästä verhosta tai läpivedosta johtuvasta oven paukkeesta; osasi se myös rentoutua ja vain nauttia hetkestä.
Muistan nuoren Virin aina hieman hermostuneen vastaantulevista koirista ja se saattoi niitä haukkuakin; mutta kuinka nopeasti se ehdollistuikaan namiin. Se alkoi oikein päätä kääntäen pyytää katseellaan; joko namibaari on auki? Virillä ruoka laski tehokkaasti kierroksia, mutta arki oli sille ihan luksusta. Kun arki rullasi tuttuja latuja - Viri voi hyvin ja rennon raukeasti.

Viri seurasi minua kotona; aina kummassa kerroksessa olinkaan, se tuli perässä. 
Mutta kyllä se teki myös omia ratkaisuja ja valintoja. Eikä välttämättä tullutkaan samaan makuuhuoneeseen minun ja muiden kanssa, vaan meni kämppiksen sänkyyn, pöyhien tyynyt mieleisikseen.
Viri nukkui useita vuosia tiiviisti minun vieressäni, pää viereisellä tyynyllä, untani vahtien. Vuosien saatossa se kuitenkin alkoi viihtyä myös lattiapedeillä - ja kämppiksen sängyllä.
Aamulla se tuli perässäni kylpyhuoneeseen antamaan aamupusun ja korvapesun. Virihän pesi täällä kaikkien korvat. Hulan, Balin, Hupin - ja minun. Se kuului Virin aamurutiineihin. Näin se piti meistä kaikista huolta.

Viri viihtyi ulkona. Sitä ei sateet, pakkaset, viimat haitanneet. 
Ulkona oli Hulan ja Balin pissaa ja ne piti käydä analysoimassa. Heti. En muuten muista, että Viri olisi esim. koskaan (!) tärissyt ulkona. Ehei, tämä poika ei pienistä hätkähtänyt. Ennen nykyistä takkimuotia mentiin ulkona alasti. Ja kun oltiin liikkeessä, ei sitä ehtinyt täristää tai hampaitakaan kalisutella.

 Lenkin jälkeen oli aina siestan aika. Viri löysi mukavimmat pedit ja paikat.

Tässä sitä taas mennään. Kun näin tämän takkikuosin, se oli heti saatava Virille!
Pinkkiä ja lampaita. Helluinen kuosi helluiselle koiralle.
Viri ei muuten koskaan vetänyt lenkillä. Ei ikinä. Sen tapana oli kulkea pohjettani liki, hieman perässä tullen. Verkkaisesti. Mutta kun hihna irroitettiin, niin sittenhän sitä taas mentiin. Vanhemmiten Virille kehittyi vielä voimakkaampana "minä ite" -moodi, eli sen oli aina kiskottava rotvalliin, sinne kolmen metrin päässä olevan koivun juurelle. Ja Virihän sitten kyllä osasi panna nimittäin hanttiin. Se iski liinat kiinni ja ei siinä oikein ollut muuta vaihtoehtoa, kuin pysähtyä ja löysätä ja päästää poika haluamansa koivun juurelle. Virille ei siis kelvannut muiden pissapaikkavalinnat, ne perinteiset, vaan äkkijarrutus, liinat kiinni - ja rotvalliin veto. Ja aina se Anita sen sille soi.

Asunnossamme oli kärpi. Viri on sen paikallistanut ja odottaa kärpin laskeutumista haukkaisuetäisyydelle. 

Sinne Virin mieli tekevi, ruohon sekaan, vehmaisalle niitylle. 
Nyt se juokseekin sellaisella, ilman kipuja, sateenkaaren päässä, taivaan hattaralla. Tällaista kuvaa katsellessa mielen valtaa lämpö; Viri on taas läsnä ja lähellä - mutta samalla tulen surulliseksi, koska haluaisin halia Viriä. Silittää ja suukottaa sitä. Tänä aamuna höpöttelinkin kylpyhuoneessa vanhasta tottumuksesta meidän aamuhöpinöitä; Äidin Pirreliini Niini... mutta tuttua tassutusta ei enää kuulunutkaan ja korvat piti pestä itse.

Viri oli aina ihanakuntoinen. 
Lihaksikas atleetti, joka kantoi itsensä todella ryhdikkäästi ja kauniisti. Viimeisimpinä vuosinaan, n. kahden vuoden ajan se säännösteli hieman syömisiään, mutta minähän ostin Virille aina spesiaalipateet ja mössöt - ja niitähän Viri tervehti ilolla, tyytyväisenä nielaisten. Upeat lihakset, upea turkki ja upea Viri.

Hyvin tyypillinen kuva Viristä. Hän törötti aina kuin tilauksesta ja varsinkin silloin, kun minä kuvasin. Minun ehdottomasti kaunispäisin whippet ikinä. Ja jollen ole tuonut sitä vielä esiin; unelmakoira.

Eihän siinä takkikaan pysy pyllyn päällä, kun Håkansbölen kartanon edustalla taas vähän päästellään. Tämä Hakunila on kyllä ollut asuinpaikkana ylitse muiden - ilmankos Viri kotiutui niin nopeasti muuttaessamme Ala-Tikkurilasta reilun vuoden jälkeen tänne takaisin.

 Ihana Pirreli. Aina pikkuisen huolestuneen näköinen, silmät sielukkaasti selällään, rakastaen.

Äitini oli löytänyt "pienen pinkin possun" kirpputorilta ja sen kanssa Viri vietti useita aamuhetkiä. 
Virillä oli nimittäin tapana riehua juuri aamuisin. Silloin lelut lensivät, luita nakerrettiin ja haukahdeltiinkin. Lähestyvä ulkoilu sai sen innostumaan ja mikäs sen mukavampi painikumppani kuin pehmoinen possu.

Uhhh, mikä ihana hetki. Pirreli, pinkki possu ja auringonkajo. Melkein näen ajatuskuplan; "Ihanaa, kun minun ei tarvitse lepuuttaa jalkojani kylmällä ja kovalla lattialla".

  - Ja voin painaa päänikin possuun, se toimii oivana tyynynä.

 Viri - ja olemisen sietämätön keveys. 

Sitten taas lenkille ja minnekäs muuallekaan kuin kesäiselle niitylle. Siellä tämä pikku mangusti syttyi aina menoon ja riemuiluun.

Huomaan nyt näistä valitsemistani kuvista, että Virillähän oli sangen usein tyynyt ihan parhaimmasta päästä - ja parhaiten järjestettynä.

Ja mitä minä sanoin siitä rentoudesta. Senkin taidon Viri osasi ja oli sisäistänyt. Kun oli aika ottaa rennosti - otettiin rennosti.

Virin katse oli joskus hieman hömelö - mutta tässä kuvassa hömelöydestä ei ole tietoakaan. Päinvastoin, näissä silmissä asuu viisaus.

Tämä kuva on Ala-Tikkurilasta, Virillä oli oma pesä kylpyhuoneessa uudenvuoden räiskeen aikaan. Meillähän oli hieman huonoa tuuria asuntojemme lokaatioihin liittyen, nimittäin Hevoshaantiellä raketteja ammuttiin keittiömme ikkunoiden alla ja Ala-Tikkurilassa niitä ammuttiin Heurekan pihalla, johon asunnostamme oli peräti kivenheitto. Molemmissa osoitteissa räiskettä riitti.
Onneksi lääkitys kuitenkin auttoi ja Virin uudetvuodet alkoivat lääkityksen johdosta sujua rennommin n. 6-vuotiaasta alkaen. Virin viimeisin uusivuosi täällä Hakunilassa oli hyvin rauhallinen.

 Taas on Virillä ihan parhaat mestat, tyynyt ja pehmot.

Seesteinen Viri. Tällainen hän oli kotioloissa. Rauhallinen ja tyyni, kun kaikki oli hyvin.
Ala-Tikkurilasta muuten muistuu mieleen yksi vekkuli yksityiskohta. Olimme juuri muuttaneet ja asuneet uudessa asunnossa noin 15 minuuttia. Viri oli tietysti huolissaan ja huomasi oitis pihamaallamme olleen aidanraon, jonka kämppis oli ystävällisesti jättänyt tilkitsemättä. Luikahdus, jota emme huomanneet, ja Viri pääsi nyt juoksemaan uutta rivitaloasuntoa ympäri, itseään rauhoitellen.
Pian ovikello soikin ja naapurit olivat äärimmäisen tuimina ja vihaisina oven takana. Jopa niin tuimina, että minua alkoi naurattaa. Aivankuin pihalle olisi pudonnut meteoriitti tai Viri olisi raadellut kaikki kulmakunnan fasaanit ja oravat kymmeneen minuuttiin. Viriparka juoksi hermojenviilennysympyrän tai kaksi - ja naapurit suuttuivat eivätkä tervehtineet saati puhuneet meille noin kolmeen viikkoon. Eikä oikein senkään jälkeen.
Viri kuiskasikin noin vuoden kuluttua minulle, että mitäpä jos lähtisimme takaisin Hakunilaan, niittyjen ja peltojen ääreen? Onneksi Viri sai vielä kokea Hakunilan vehmaat niityt ja koiraystävällisen ilmapiirin.

 Komea ja eteerinen. Kaikki kehuvat adjektiivit sopivat Viriin.



Ikävä. 
Ja samalla olen niin onnellinen, että olit osa laumaamme, sain tuntea sinut, elää yhdessä kanssasi elämän ylä- ja alamäkiä. Olen Viri sinulle älyttömän kiitollinen. Ihan kaikesta.
 

Ei kommentteja: