Sunnuntaisäpinät!

Pojat paituleihin ja menoksi. 
Viri ja Luxi jäivät kotiin ja Hupi-Huima-Bali -kolmikon kanssa suunnattiin taas apajille; seitsemän kilometrin remmilenkille, joka sisälsi bonusmetsäilyn.
Vähän sähellykseksi se meni, kun en vielä ole kovin tuttu tuon Lumixin kanssa. Kameran päällä on sarjakuvauspainike (jonka löysin pari iltaa sitten), mutta kun sitä painaa, kamera alkaakin tehdä lisäkysymyksiä. Valitako 2AF (mitä lie tarkoittaa), 5.5AF (mitä lie tarkoittaa) vai 12? Se on pikkaisen hankalaa alkaa kameraa kokeilla ja testailla kun 3 whippetiä juoksee ympärillä kuuttakymppiä ja kuviakin pitäisi ottaa. Kadehdin kukkakuvaajia.
Valo-olosuhteet olivat myös mielenkiintoiset; kuvia sittemmin koneelta katsoessa. Taitavat kuvani olla osastoa "taidekuvia, otin ne tarkoituksella noin" - vaikka varmasti jollain asetuksella - jos olisin sellaisen osannut laittaa - kuvista olisi tullut kenties toisen näköisiä?

MUTTA nopea tuo LUMIX on. Se on hyvin nopeasti valmiina ottamaan toista kuvaa, hektisissäkin olosuhteissa. Lumi lensi, koirat juoksivat ja valoa metsässä oli "miten sattui". Silti onnistuin ottamaan muutamia kohtuukelpoja kuvia kortille, jei! Sarjakuvaustoiminnon käyttäminen luo kuvia koneelle purkaessa omat "burst"-kansiot. Hauskaa. Niissä ei tosin paljoa katseltavaa ja tallennettavaa ollut, mutta testaus(kset) jatkukoon!

Pidemmittä lätinöittä erittäin taiteellisiin kuviin, joista ei menoa, meininkiä ja lumen pöllyämistä puutu:

 Alkuasetelma. Kallion laella on hyvä tiirailla metsän polkuja ja laatia spiidaussuunnitelmaa..

 sitten mentiin! Bali jaksaa innostaa Huimaa mukaan menoon. Lumi pöllysi..

 ja reidet pullistelivat.

 Välillä Bali juoksi ihan yksinään, Huima piti tuumaustaukoja.

Ja sitten TAAS mentiin. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut/miettinyt, että en ota ihan selvää tuosta Balista, että haluaako se jahdata vai olla jahdattavana? Kumpikin ilmeisesti käy. Alussa, kun hihnat irrotetaan, se on hyvinkin äänekkäästi huutamassa Huiman ja Hupin korvaan nopeusrajoituksia ja metsän sääntöjä. Kun ne on huudettu, juostaan säyseästi kolmikon kesken.

Nämä varjot olivat minusta hauskoja. Ja ihan tarkoituksella otin tällaisia valtavan hienoja taidekuvia.

 Huima kurvailee.

Kun kalliolle ylös - ja kalliolta alas -juoksua oli tehty riittävästi, oli aika alkaa spiidailla lähipoluilla ja laduilla. Tällainen kuva saa minut hymyilemään ja hyvin iloiseksi. Lähes 11,5 -vuotias Hupi juoksee sydämensä kyllyydestä nuorempien lajitovereidensa kanssa.

 Äiti, kato mua kato mua kato mua. Olen iloinen.

Balille tuli välillä jano ja se seisahtui ladulle lunta syömään - Hupi huutaa takana, LATUA, pärkkele!!

NIIN iloinen iltapäivä poikien kanssa. Sydän sulaa - yhdessä lumen kanssa.
Lopuksi Sportstracker-dataa: päivän kokonaislenkkimäärä 8,7 km. 7.3.-13.3.  lenkkeilyä 15 tuntia 41 minuuttia, kävelty viikkomatka 45 kilometriä.

Matkantekoa on hidastanut viime torstaista mustunut varpaani. Se, jonka potkaisin lattialla olleeseen soutulaitteeseen. Yllättäen minulta EI löydy leveälestisiä lenkkareita, joissa olisi kunnolla kuvioitu ja pitävä pohja. On kehäkenkiä kyllä, mutta kunnon lenkkarit, noup.

Torstaina on edessä terveysasemakäynti, sormien puutumista taas selvitellään. Ai eikö se ole mennyt ohi? No ei todellakaan. Minusta ei selvästikään ole muuttomiesuralle, sen verran koville tänne Hakunilaan muuttaminen otti, ranneparat. Hyvin huomaa nyt, jos jotain kaappia raahaa ja siirtää -> seuraavana yönä kärvistellään taas enemmän, tavanomaisen puutumisreaktion lisäksi.

Pähkinäinnostukseni ei sekään ottanut oikein tulta alleen. Raks sanoi hammas ja pala lähti. Oliko hammasta vai paikkaa, vai molempia. Sen selvittää sitten Lehtikuusen koulun hammaslääkäri huhtikuussa.

Varotaanpa potkimasta lattialla olevia esineitä ja imetään varoen vaikkapa liköörikonvehteja.