20.3.2015

Painajainen iltalenkillä.

Kohtuullisella happyendingillä.

Virihän on 11-vuotias. Melkein 11,5 jos tarkkoja ollaan.
Olimme päivällä urakoineet 6-kilometrisen lenkin, Viri lenkkeilee yhä oikein mielellään ja reippaastikin. Kesäkuuma näyttäisi enemmänkin hänen kohdallaan loiventavan lenkkitahtia. Vielä ei olla kesäkuumissa keleissä mutta sensijaan näytämme asuvan ERITTÄIN jänispitoisessa maastossa!!!!

Nimittäin päästin Virin hihnan kanssa irti, kun se stoppasi iltalenkillä sen seitsemännen kerran. Kirraa ja kirraa ja jumittaa. Virihän tepastaa sitten kotvan päästä takaisin, ihan liki pohkeeseeni. Olimme nyt menossa kohti Tapulikaupungintietä, kun AIVAN kohdalta lähti jänis lipettiin. No, ei siinä tietenkään kissaa ehtinyt sanoa, kun Viri viiletti hihnoineen päivineen jäniksen perässä. Ehdin vain ajatella, että "kunpa se ei jäisi hihnastaan kiinni" mutta pahempaa oli tulossa.

Huusin Viriä tietysti kuin heikkopää, jos se vaikka vetäisisi uun. Vielä mitä. Kävelin tempovien ja kiljuvien muiden laumanjäsenten kanssa kohti kävelytietä, jota pitkin se viimeisen näköhavainnon mukaan viiletti. Meitä vastaan tuli mies ranskanbulldogin kanssa, jolla oli ikäviä uutisia "tosta veti koira kauheaa vauhtia jäniksen perässä tien yli tuonne parkkipaikalle" hän osoitti kädellään. Viri oli siis vetäissyt jäniksen perässä Tapulikaupungintien yli ja kohdalla oli vieläpä melkoisen vilkas T-risteys, jossa iltaliikennettä "ihan tarpeeksi"! Onneksi saimme vinkin, koska muuten olisin varmaan vain jatkanut kävelytietä Viriä etsimässä.

Nyt sain näköhavainnon, Viri tuli läheiseltä parkkipaikalta ääntäni kohti; yritin epätoivoisesti selvitä ryteikössä oksien lyödessä kasvoihini ja muiden koirien tempoessa minne sattuu; alas jyrkkää rinnettä, kohti Viriä. Jostain syystä se kuitenkin veti uun (!!!) ja lähti taas parkkipaikalle; ilmeisesti siellä se oli kadottanut jäniksen.

Autoja tuli ja meni ja Viri surffaili siellä autojen välissä! Kamalaa katsottavaa. Ja varsinkin, kun mitään ei voi tehdä.

Lopulta olimme kaikki alhaalla, ja Viri lähti jälleen meitä kohti, jälleen jolkotellen sivuilleen katsomatta, tien yli. Musta farkkuauto jarrutti, olisiko matkaa puskurin ja Virin välissä ollut sellaiset 30 senttiä - no, Viri käytti sentään suojatietä. Huikkasin kättäni "kiitokseksi" autolle, joka ei ajanut koirani päälle. Viri oli turvallisesti syleilyssäni. En osannut muuta kuin halia ja rutistaa sitä - ja lähdimme pikaisesti kotia kohti.

Selvisimme siis kohtuullisilla vahingoilla tuosta hitskokkimaisesta momentista. 
Virin molemmat jarrunappulat (ne, jotka ovat vitoskynnen yläpuolella) ovat ruhjeilla ja vuotivat verta ja mähmää ja Viri ontuu vasenta etujalkaa. Onneksi kaapissa oli vielä yhden-kahden päivän särkylääkeannostus, mutta kyllä illalla kotona meno oli niin jäykkää, hapuilevaa ja ontuvaa että yöpissit käytiin tekemässä kantokuljetuksella portaissa.

Koskaan ei voi tietää, missä jänis lymyää.
Täällä niitä tuntuu olevan jopa Hakunilaa enemmän. Heurekan ympäristö + 1 km. Sillä säteellä ja iltahämärissä. Itse olin sydän syrjällä ja valmistautuneena pahimpaan kauhuskenaarioon mitä vinttareiden kanssa voi kuvitella - Virin viilettäessä into piukeana, toteuttaen rodulle tyypillistä viettiään. Tosin vinttareiden "hauska" on kyllä pahinta mahdollista hitskokkia joskus.

Mitä tästä opimme. Be careful out there.

kuvituskuvassa Viri jahdin jälkeen by Huawei Honor 6 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nimittäin päästin Virin hihnan kanssa irti,

???

Anita kirjoitti...

Sisältyikö tähän jokin kysymys, johon vastaus ei käynyt jutustani ilmi?