10.4.2014

Lenkillä 9.4.2014

Lähdin sitten iltasella Canonin kera rääkk.. lenkkeilyttämään koiriani asvaltille koiranp****n, pyörien, autojen, ihmisten ja mitä niitä nyt olikaan - sekaan. Tarkoituksenani on kirjoittaa aiheesta oma juttunsa - siis jotakuinkin otsikolla Tunteet koiraharrastuksessa, kunhan saan siihen kunnon inspiraation ja rauhallisen kirjoitusvälin. Ja tuo Facebookissa minua hirvittänyt kommentti on toki vain yksi sivujuonne tulevassa juttukokonaisuudessa, mutta ehdottomasti mainitsemisen arvoinen. Muista aina, että siinä missä SINÄ tunnet niin tuntee se TOINENKIN.


Monotonisen, kaunissävyisen iltalenkin aikana linnut istuivat "oksalla ylimmällä" ja kuu paljasti itsestään puolet.


Itselleni ei ihan äkkiä tulisi mieleen alkaa yleistää vaikkapa Kuinka turvallista ja mukavaa asvalttiulkoilutus on jos vertaa metsään. Metsässä on mörköjä ja itsensäpaljastelijoita, kettuja ja susihukkia. Saattaapa nälkäinen karhukin olla siellä mättäällä kita ammollansa, verta imeviä hirvikärpäsiä, megalomaanisia hämähäkinseittejä ynnä muuta kaivamalla kaivettua sarkastista vinoilua... Sanoinko jo punkit, suonsilmäkkeet ja eksymisvaaran?
Juu ihoa pitää olla nenän päällä ja nenäontelot vapaana herneenpaloista - diibadaabaa. Näin varmaan koulukiusaajakin puolustautuu; kiusaamista pitää "kestää".
Lopulta väittämä(t) koskivat vain omia koiria ja itseä. Eikä väittämistä pitänyt suuttua. En suuttunutkaan. Mitä nyt hieman kiihdyin koska kuitenkin aina joku voi tuotaKIN käyttää verukkeena lenkkeilemättömyyteensä.


Pointti ei olekaan ihossa nenän päällä tai siitä, missä syvyydessä herneenpalot kulloinkin on kenelläkin vaan harrastajan ja kirjoittajan vastuussa. Aina joku katsoo Sinuakin ylöspäin, aina joku: "No kun Anni-Helena sanoi".


Nauttikaa koirienne kanssa ulkoilusta. 
Teette sitä sitten asvaltilla, metsässä, puistossa, niityllä, pellolla, omakotialueella, teollisuusalueella, hiekkakuopilla, sametinpehmeällä sammaleella, maalla, merellä tai ilmassa. Pääasia on yhdessä tekeminen, meneminen, ulkoilu, samoilu, käppäily, steppailu. On vain yksi HUONO tapa ulkoiluttaa koiraa ja se on itse maata sohvalla vain vaivoin saaden koiralle pihaoven auki. Muistakaa myös, että teiden varsilla on koirille hyvin paljon luettavaa; on Ilta-Sanomia ja Kallea, Tekniikan maailmaa ja Käsityölehteä.


Yllä taitaa näyttäytyä ilta-auringossa Vantaan uusi jätevoimala - sai upean kultauksen päälleen auringon valosta!

Päivän lenkkisaldo 6,7 km.


Ei kommentteja: