10.10.2009

Harrastajaoivalluksia.


Tarvitaanko voittajakoira, BISsi ja nopein nopeimmista, että alkaa ajatella kuten Voittajakoiran Omistajan kuuluu? No, miten sen kuuluu ajatella, kysyy nyt joku, mutta kun omistaa BISsiksi sijoitetun voi alkaa alahuuli väpättää kuin taannoin allekirjoittaneella vuonna 1991. Aina ei voi voittaa, sehän on selviö, mutta Voittajaksi Kuuluu Tavoitella -ja jollei voittajaksi, niin harrastamisen pitää ainakin olla äärimmäisen tavoitteellista ja "järkevää". Niinkö?


Tarvittiin nykyisessä rodussani whippetissä aina monta sivua keskustelupalstojen polemiikkia siitä, että näyttelylinjaisilla on vietit vinossa ja kokoakin liikaa ja kasvattajat omistajista puhumattakaan vastuuttomia kun tuovat kehäkaunokkeja raastavaan juoksusuoritukseen johon ne eivät kykene.

Tarvittiin erään harrastajan keskustelunavaus siitä, että koira oli läpäissyt koiraetsijäkurssin vieläpä puhtain paperein ja siihen tarraava pk-harrastaja moittimaan, että ei se talvella ainakaan hae, eikä sateella. Ja jos hakeekin, niin huonosti.

Vihdoin oivalsin, että itseensä ei pitäisi ottaa. Toisen moittiessa koiraasi tai toimiasi sen kanssa tulee hän kertoneeksi samalla itsestään ja omista ongelmapisteistään. "Mä olen sitä mieltä että" ja "Mun mielestä koiralla pitää olla" -ehdottomuus koiraharrastuksessa voi kieliä suuresta epätietoisuudesta toisaalla.
Oma koira on aina se maailman paras ja tärkein ja omistajansa, jos on yhtään kartalla ja antennit ojossa tietää parhaiten missä mennään ja harrastamisensa realiteetit. Ja ilman kilpailua, niitä hävinneitä, ei ole voittajiakaan.
Muistuu mieleen eräs kahvitaukokeskustelu, jossa varaston Reiska kertoi lähtevänsä Playa Del Inglesiin. Kahvia ryystävät työtoverit äityivät välittömään paasaukseen; "Herranenaika sentään, meidän naapurin Onni ryöstettiin siellä, ja siellä sataakin aina tähän vuodenaikaan ja kalliskin se paikka on ja kaikki rannalla myytävät tavarat ovat väärennettyjä ja kaupastakin ostettu kello kävi vain kolme tuntia"!

Inhimillistä? Sitähän se on. Ollaan neuvovinaan, mutta samalla paljastetaan omat pelot ja ollaan olevinaan niin noloina toisen puolesta kun ei edes tarvitse. Kateudesta puhumattakaan.

Koiramaailma on kuin työpaikan kahvihuoneessa oltaisi ja jokainen kuivaa pullaa syövä haluaa edes minuutiksi asettua poloisen mistään mitään tietämättömän koiraharrastajan yläpuolelle muka tietävinään kaikesta kaiken ja tuputtaen rusinoita hampaiden välistä kaivellessa neuvojaan ja ohjeitaan siitä, miten asiat tulisi oikeasti hoitaa, miltä koirien näyttää ja mihin niillä kulloisenkin kertojan mukaan on oikeasti edellytyksiä. Ei mihinkään. Koska se oma koira on paras ja kaunein ja nopeinkin vielä, ovat muiden harrastajien koirat ylikulmautuneita/kulmauksettomia, yliviettisiä/vietittömiä ja huonoluonteisiakin vielä mukaanlukien tukku perinnöllisiä sairauksia joita juuri Sinun koirasi periyttää -ihan siihen nurmikon reunaankin, johon pissaa.

Ihminen kai pääosin hankkii koiran itselleen halittavaksi ja viihdykkeeksi, mutta heti kun kilpailu astuu mukaan kuvaan on lupa ja ihmismäistä alkaa tuoda esiin omaa toimintaa, ajattelua ja oman koiran merkitystä. Ihmiset kun tuntuvat ajattelevan ettei se kyllin ilmene ilman toisen sormella osoittelua. Syyllistyn siihen ihan varmasti jossain määrin itsekin, mutta jaksan samaan hengenvetoon hönkiä sitä, että parempi koiran kanssa harrasteissa sijoilla 3-15 kuin koiran kanssa sohvalla sipsejä rouskutellen.

Tavoitteellisuus on varmasti hyvästä ja ei kai kukaan aktiiviharrastaja koiraa hanki pelkästään koristeeksi takkansa eteen, mutta aktiiviharrastaja osannee olla myös realisti ja "antaa" voitot suosiolla siihen kykenevien ansioiksi ja osaa nauttia MYÖS niistä oman koiransa ns. vähempiarvoisista sijoituksista. Pakkohan se on, jos oma koira ei BISsiin ja rataserttiin kykene. Silloin hehkutellaan foorumeilla sitä oman koiran juoksunautintoa ihan aidosti ja kadehditaan worldwinnereitä.

Tulisiko tässä nyt vihdoin se summasummarum. Koirien kanssa harrastaminen, tekeminen ja touhuaminen on mielestäni sitä ihan parasta koira-antia! Ja sen pitäisi olla sitä ihan kaikille. Voittajalle, kuudenneksi tulleelle ja viimeiseksi jääneelle. Ja SILLE, joka ei edes kilpaile.
Koiraharrastuksen tulisi olla myös harrastamisen monipuolisuuden hyväksymistä ja ymmärtämistä. Makunsa ja tavoitteensa kullakin, moninaiset koiratyypit moninaisissa harrasteissa tuovat koiramaailmaan oman mausteensa; eihän kloonatut koirat yksiyhteen ajattelevien omistajien kanssa voisi koskaan luoda sitä monipuolista harrastusympäristöä mistä nyt saamme nauttia ja missä saamme olla osallisina!

Ei kommentteja: