14.4.2018

Toiset päivät ovat jännempiä kuin toiset.

Tälle päivälle oli sovittuna jokaviikonloppuinen käynti äidin luona, sen jälkeen piipahdus Elisan myymälään ja pienimuotoista shoppailua, tankkailua ja autonpesua.

Viikot vilahtavat vauhdilla, kissaa ei ehdi sanoa. Mitään tekemistähän ei ole sillä, että pääsen usein unenpäästä kiinni 1-2 aikaan yöllä ja aamulenkki starttaa Kenzolassa puoliltapäivin. Ei ihme, että lenkin jälkeen on usein vaakalentoa, askareesta ja tapahtumasta toiseen. En valita, sillä vierivä kivihän ei sammaloidu. Mutta välillä kyllä nillitän, kun hetken "puuhaan omiani" niin jo pihamaalla Bali syö Hupin kikkaretta (!!!). Jatkuvasti pitäisi näitä vahtia, alati seurata kintereiden jäljillä, ei siinä saa omiaan tehdä edes sekunnin verran kun näillä on pahat mielessä!
Joskus tuntuu ihan hullulta pikaimuroida alakerrassa ajatuksena, että "hetki vain ja sitten lenkille" ja kun haet kännykät ja vermeet yläkerrasta, edessäsi onkin silputtua vessapaperia, ruukkukasvia ja narskutettu kaapinkulma. Sitten eikun pikaimuri yläkertaan - ja taas siivotaan!

Minulla oli ilo eilen perjantaina arvostella ShowHau Centerin mätsärissä kolmatta perjantaita peräkkäin.
Kuinka ihana pesti tuo putki olikaan! Ihana nähdä, kokea ja olla osana ihmisten koiria, esittämistä ja yhteiselämää.
Loistava aitiopaikka. Miten eri tavalla sen koiran näkeekään, siitä kehän keskeltä. Kauniisti esitettyjä ja kunnostettuja koiria. Koskettavinta oli nähdä monen omistajan ja koiran välinen yhteys, kiitollisuus ja luottamus. Wau. Ehkä vielä kirjoitan tästä lisää. Kunhan ensin nämä tämänpäiväiset käänteet.

Lähdin siis tuttuun tapaan äitini luokse lauantaiaamiaiselle tai -lounaalle. 
Olin pakannut laukkuun limpparia, äidin kala-aterian ja viinerit ja oman ruissämpylän. Perillä rinkutin ovikelloa ja ihmettelin, kun kukaan ei tule avaamaan ovea. Onneksi minulla on avain ja pääsin sisään - huomatakseni, että äitiä ei löydy mistään. Kurkistin vessan, parvekkeen ja JOPA sängyn alle - mutta äiti on tiessään. Soitin äitini puhelimeen, joka soikin keittiön tiskipöydällä. Sitten katsoin, että avaimet, lompakko ja käsilaukku ovat pöydällä. Mitä ihmettä?

Soitto 112 ja sieltä aika nopeasti kerrottiinkin, että äiti on viety Malmin sairaalaan. 
Seuraavaksi selvittämään, että minne sinne. Oliko se nyt: "tulet J-portaasta, ensiavun ovesta sisään, P-kerros, huone 4". Sinne siis. Parkkipaikalla oli avulias pariskunta, joka opasti minut pääovelle. Ei ollut ihan selkeimmästä päästä senkään sijainti, sillä kun tihrustit pääovelle, näkyi vain ikkunoita. Ovi oli jemmattu hyvin.  INFOtiski olikin sitten tyhjä ja kesti tovi jos toinenkin infosedän paikalle tultua selvittää, että KUKA äitini on ja MISSÄ äitini on.

Vihdoin äiti löytyi ja siellä hän iloisena tipassa ihmetteli, että "miten sulla kesti näin kauan tulla"? 
Äiti oli onneksi hyvällä tuulella saatuaan magnesiumia, kaliumia ja muita runsaita suoloja ja vitamiineja elimistöönsä ja hän jopa sanoi olevansa nälkäinen! Toimitin puhelimen, avaimen ja lompakon ja vielä vitsailin ihanan, huumorintajuisen äitini kanssa:
- Olen lähdössä seuraavaksi Jumboon vaihtamaan puhelinta. Tässä nykyisessä kun on se ongelma, ettei muisti riitä. Sama, kuin sinulla.
Ja äitini nauroi iloisesti - huumori pelaa ja leikkaa veitsenterävästi ja hersyvästi! Vietimme lystikkään hetken yhdessä ja keskustelin vielä äitini hoitajan kanssa. Lämminhenkinen keikka.

Jännä, ettei kotihoidolla ja/tai ambulanssihenkilöstöllä ollut aikaa ilmoittaa omaiselle/-ille, että äiti on viety sairaalaan. Ehkä paha päivä tai liikaa tehtäviä. Mene ja tiedä. Onneksi äiti löytyi ja vieläpä hyväntuulisena. Aurinkoinen, nauravainen veri ja geeniperimä  - siitä saan kiittää karjalaiset sukujuuret omaavaa äitiäni!

Minuuttiaikataululla kotiinpäin, kello kävi puoltaneljää. 
Onneksi koirat oli aamulla lenkitetty tunnin verran, sillä tiesin Elisa -käynnin venyvän, enkä halunnut pitää koiria autossa tolkuttomasti joten ne jäivät kotiin. Vielä matkalla kotiin ensin tankille ja sitten pikapesun läpi. Kämppiksen auto oli muuttunut harmaaksi mutapaakuksi ja omalla kotipihalla kämppis katsoikin autoaan epäuskoisena; "oletko sä pesettänyt sen"?


Elisan myymälässä olin äimänkäkenä, sillä jonotusnumeroni oli 112. 
Sama, kuin muutama tunti sitten kännykkään näpyttelemäni. Myymäläpäällikkö oli varustanut minulle Honor 9:n odottamaan, sillä elämä 8 LITEn kanssa oli yhtä tuskaa. Ei jaksa, ei pyöri, ei väännä ei käännä.
Neitoparka, sillä vietimme myymälässä varmaan reilun tunnin, ellei puolitoista. Kaiken kukkuraksi paljastui, että Gmail-tilini oli käytössä missäpä muualla, kuin Thaimaassa! Pienen pojan toimesta, jonka mopokuvat nyt poistettiin Googlen pilvipalvelusta aiheuttamasta minulle syvempiä sydämentykytyksiä. HUOMIOIKAA, että kun annatte/myytte puhelimianne eteenpäin, POISTAKAA kaikki data/ohjelmat ja mielellään palauttakaa tehdasasetukset.

Illan ehtiessä aloin jo hieman sääliä nuorta neitoa. 
Niin kärsivällisesti hän androitti, vaikka oma puhelin oli kuulema iPhone ja Android ihan outo järjestelmä. Niin vaan surffi, näppäili, siirsi ja synkronoi, että melkein pahaa teki kun kämppis säesti vieressä "mitä jos mä nyt tän LITEn kanssa haluan, että"....
Kysyin jo vallan, että "onko teillä tänne myymälään Elisan omat Mensan testit"? On siinä nimittäin vääntämistä ja kääntämistä näpsillä nörteilläkin, kun uunoa ja taunoa tulee toinen toisensa perään pönttöine kysymyksineen ja äimistyksineen.

Google on ihmeellinen paikka. Ja Elisan myymälä samoin. 
Nuorta virtaa ja osaamista, - nimittäin välillä neidon oli konsultoitava naapuriakin thaimaalaisten mopokuvien tiimoilta. Ehkä onneksi se kämppis oli sittenkin mukana, sillä paljastui, että vanha Honor 6:ni asuu nykyään Thaimaassa.

Jahka pääsimme Elisan myymälästä oli vielä ostettava pehmeät kuoret uuden ysin ympärille. Prismasta löytyi pronssinen kansi ja Pina Colada -ostosten jälkeen vihdoin kotiinpäin. Kauhean yksinkertaiseksi ei ole PC:n ostokaan enää Suomessa tehty, sillä lempeä kookoslikööri kuuluu vain harvojen ja valittujen Alkojen valikoimaan. Älypuhelimella on googletettava oikea suuntima, ennen kuin saadaan ko. tuotetta ostoskoriin.

Vihdoin äidin kotiosoitteen, Malmin Nesteen, Malmin Sairaalan, Elisa Jumbon, Prisman, Tammiston Alkon ja Hakunilan Äsmarketin kautta kotiin ja eikun koirien kanssa lenkille. 
Lapset olivat liikuttavan iloisia kun kotiväki vihdoin kotiutui. Puupikin innostui laulamaan, Bali juoksi lelu suussa ja pian läheisellä lenkillä ihmeteltiin kokorahan edestä lokkien kirkunaa. Kevätpäivän asteet olivat tänään parhaimmillaan jopa +18! Ilmankos lokit ovat löytäneet lokoisille apajille Hakunilaan!

Elämä on sittenkin ihanaa, monisyistä, jännityksellistä, antoisaa ja joskus hieman mörököllimäistäkin. 
Sen minä vain sanon, että Kaikki selviää, ennenpitkää. On vain ehkä osattava kysyä oikeasta paikasta, oikealta henkilöltä. Oltava kysyväinen ja vastaanottavainen. Onneksi on numero 112 - niin Hätäkeskuksella kuin Elisan myymälälläkin. Apua saa, kun sitä pyytää.

Kiitos 112 - ja Elisa. Päivä saatiin kuin saatiinkin pulkkaan. Tukea saa niin äidille kuin puhelimellekin. Pikaista voinnin paranemista äidilleni! Ensiviikolla taas nähdään!

Ei kommentteja: