24.12.2014

Luemme lehteä ja askartelemme joulukortteja.

Facebook on tehnyt eräästä Matti-whippetistä sangen suositun kaverin.
Mattia onkin haastateltu niin omaan lehteemme kuin juuri ilmestyneeseen Lemmikki KOIRA -lehteenkin. Lehti oli ehdottomasti saatava ja positiiviseen "Matti-ilmiöön" tutustuttava tarkemmin.
Lehti löytyikin jo toisesta kaupasta, Hakunilan Äsmarketista. Hyvin positiivinen ja kiva juttu oli Matista tehty. Juttu sai allekirjoittaneen hymyilemään ja hyvälle tuulelle - ja varmasti monen muunkin! Matilla se menee ilo häntään ja kun jokin asia oikein sapettaa kotona ollessa, niin Matti pakkaa häntänsä ja muuttaa toiseen huoneeseen, kunnes mieli taas asettuu.


Lehdestä tuli sitten poimittua myös yhtä ja toista muuta silmään osunutta - ja naputanpa tässä toimittajahenkisenä muutaman tiivisteen:

"Floridan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan koirat huomioivat paremmin rapsuttelevat ihmiset kuin ne, jotka käyttävät vain sanallisia kehuja. Silittelevät ja rapsuttelevat ihmiset saivat pidettyä koiran mielenkiinnon yllä huomattavasti pidempään kuin vain sanallisesti kehuvat. Koirat vaikuttivat viihtyvän paijattavina vaikka loputtomiin. Tutkimuksessa selvisi, että sanalliset kehut kiinnostavat koiria lähes yhtä vähän (!) kuin se, jos ne jäisivät ilman mitään vuorovaikutusta."
teksti: Niina Kinnunen


"Koira voi nuorentaa omistajaansa fyysisesti ja psyykkisesti jopa kymmenellä vuodella. Skotlantilaisen St Andrewsin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että koiran omistaminen hidastaa ihmisen ikääntymisprosessia ja auttaa erityisesti iäkkäitä koiranomistajia pysymään fyysisesti paremmassa kunnossa. Tutkimuksen mukaan koiranomistajat ovat 12 prosenttia aktiivisempia kuin henkilöt, joilla ei ole koiraa."
teksti: Niina Kinnunen


Suvi Salminen kirjoittaa otsikon Taltuta ekologinen tassunjälki alla:
"Kuivaruokaa valitessa kannattaa välttää riisiä sisältäviä vaihtoehtoja, sillä riisinviljelyn ympäristövaikutukset ovat merkittäviä. Riisinviljelyssä syntyy runsaasti metaania, joka on hiilidioksidiakin huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu.
Vuonna 2012 Suomeen tuotiin yhteensä noin 50 miljoonaa kiloa koiranruokaa maan rajojen ulkopuolelta. Suurin osa ravinnon ympäristövaikutuksista aiheutuu alkutuotannosta, mutta myös ruoan kuljetus kaupan hyllylle aiheuttaa ympäristöä kuormittavia päästöjä.
Lähes kaikki markkinoilla olevat raakaruoat valmistetaan Suomessa ja raaka-aineet ovat useimmiten kotimaisia."


Sitten Kenzolan lempiaiheeseen; KOIRANKAKKAAN. Artikkeli kertoo siitä näin:
"Koirankakka maatuu keskimäärin parissa kuukaudessa. Muovipussin, johon jätökset usein kerätään, hajoaminen voi kestää satoja vuosia. Koirankakka ei aiheuta ongelmia luonnolle - se saattaa jopa toimia lannoitteena - mutta se on esteettinen haitta. Suomen järjestyslaki velvoittaa omistajaa keräämään koiransa jätökset hoidetulta alueelta,
- Mielestäni tämä on erittäin haitallinen sääntö. Monissa maissa muovipussit on kielletty lailla ja me käytämme niitä koirien jätösten siivoamiseen, ihmettelee professori Minna Halme.
Syksystä 2014 asti pääkaupunkiseudun sekajätteet on hyödynnetty Vantaan jätteenpolttolaitoksella sähkön ja lämmön raaka-aineena. Polttamisen kannalta kakkapussin materiaalilla ei ole merkitystä. 
Halmeen mukaan Suomessa on niin vähän koiria ja niin paljon viheralueita, ettei maahan jätetty koirankakka aiheuta luonnolle haittaa - se ei esimerkiksi huuhtoudu sadevesien mukana vesistöihin tai lannoita viheralueita liikaa, vaikka näillä syillä keräämistä usein perustellaan. 
- Ympäristön kannalta paras vaihtoehto on jättää koirankasa keräämättä. Esteettistä haittaa voi vähentää piilottamalla jätökset esimerkiksi kesällä kasvien ja syksyllä lehtien alle niin, ettei kukaan astu niiden päälle. Pensaan juureen potkittu koirankakka katoaa lämpimällä säällä hetkessä, Halme vakuuttaa."


Loppuun vielä hieman ajattelemisen aihetta ja positiivista vibaa joulukuun viimeisiin päiviin:
Lotta Penttinen, jonka kääpiösnautseri Pinkki voitti Kuono.fi:n match-shown, lähettää seuraavanlaisia terveisiä:
- Näyttelyitä kannattaa harrastaa pilke silmäkulmassa, jotta se olisi mukavaa sekä koiralle että omistajalle. Uskalla olla hassu koirasi kanssa. Äläkä pelkää epäonnistumisia, niitä tulee meille jokaiselle!
Matti-whippetin omistaja Karoliina Viitanen puolestaan kertoo:
- Whippetit ovat sielunpeilejä, jotka peilaavat omistajansa tunteita voimakkaasti. Jos esimerkiksi suututtaa ja kirjoittaa tietokoneella kovaäänisesti naputtaen, Matti pakkaa heti häntänsä ja lähtee toiseen huoneeseen evakkoon. Whippetit ovat myös huumorintajuisia ja kujeilevia. Jokaisella pitäisi olla oma whippet.



Kuvituskuvat Kenzolan joulukorttipaja: Imikimi ja PicJoke.

Ei kommentteja: