6.12.2013

Rodun tila?

En varmasti ole oikeimmasta päästä kommentoimaan rodun tilaa, mutta viimeaikaiset postaukset somessa saivat minut mietteliääksi. Onko rodun tila yhtäkuin sen sairaat yksilöt, vaiko sen terveet yksilöt?

Otan aiemmista blogipostauksistani muutamia otteita tuoreine kommentteineen:
Se tosiasia, että koiraharrastusvuosia tulee tänä vuonna täyteen 28 -tekee minut sekä ylpeäksi mutta myös nöyräksi jokaisesta vuodesta. Koiravuosiini on sattunut paljon ikävää, surullista, kovettavaa -mutta myös antoisaa, mieliinpainuvaa, kasvattavaa. Vaikka olen menettänyt koiriani penikkataudille, sydänvikaan ja munuaisongelmiin -jokainen koirani on ollut äärimmäisen arvokas ja antava ja vienyt minua yhä syvemmälle harrastamiseen. 
Ongelmat ovat saaneet etsimään ratkaisuja ja vastauksia kysymyksiin, eivät lannistaneet. Koettu suru, murhe ja menettäminen ovat avanneet silmiäni ja tajuntaani ja olen enenevässä määrin kiinnostunut kaikesta mikä liittyy koiran luonteeseen ja ylipäätään persoonallisuuteen. Kaiken muun ohella. Vietti- ja vaistomaailman avaaminen on avannut minua itseäni suhteessa koiriini ja kaikki perehtyminen luonneasioihin, sairauksiin, tapaan käsitellä koiria ja tapaani "nähdä koira" on ollut kaiken surun ja koetun arvoinen. Matka on ollut rikas.
------------------------------------------------
Olen aina ajatellut, että sairaudet kuuluvat elämään. Mielestäni on harvinaista omistaa koirayksilö, joka ei missään elämänsä vaiheessa "kärsi" mistään sairaudesta tai vaivasta?
Kuten yllä kirjoitan, koiriani kohdanneet ongelmat; sairaudet, eivät ole lannistaneet. Ne ovat tehneet nöyräksi elämän edessä. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo. Ihannemaailmassa elämme kaikki sateenkaaren alla hymyillen, lottovoittoja päivät pääksytysten Ärrältä lunastaen. Kukaan ei sairastu, ei ihmiset, ei koirat, ei kissat, ei hevoset. Tuotantoeläimet elävät leveästi elämästään nautiskellen, tuoreita pahnoja kuopsutellen.
Sain ilon päästä jo harrastusvuosieni alussa "aitiopaikalle" näkemään, mitä on jalostus. Alusta asti olen suurella mielenkiinnolla seurannut uroksieni jälkeläisiä ja alkanut jo varhain hahmottaa sanoja jälkeläisnäyttö, geeniperimä ja mitä isän ja emän (yhteis)vaikutuksella pentueessa tarkoitetaan.
--------------------------------------------------
Ilman kasvatustavoitteitakin soisin, että jokainen aktiiviharrastaja "piipahtaisi" kasvattajakursseilla. Genetiikka, lainalaisuudet, kasvattamisen byrokratia, anatomia, terveysnäkökulmat, haasteet kasvatustyössä ja koiran jalostuksessa -tässä vain muutamia läpikäytyjä aiheita. Mustavalkoisuus ja ehdottomuus -jos niitä joillakuilla vielä on-  karisevat jo ensimmäisen kurssivartin aikana.
Monilla keskustelupalstoilla törmää suorastaan järkyttävään "ylevyyteen" ja "kyllä minä vaan" -asenteeseen, joka kantaa tasan sen 2-3 vuotta, mutta harvoin 23:a vuotta. Koiraharrastus antaa äärimmäisen paljon, mutta valitettavan paljon pitää läpielää, kokea ja kohdata, ennen kuin harrastamiseen tulee syvyyttä ja mustavalkoisuus ja ehdottomuus hälvenevät luonnollista tietään.

---------------------------------------------------
Kun sanon "valitettavan paljon", tarkoitan valitettavasti sitä.
En toivo kenellekään rakkaan lemmikin menettämistä sairaudelle tai sairauden läpikäymistä, tietenkään. Mutta sairauksien kohtaaminen, niiden läpieläminen ja elämä niiden kanssa luo vääjäämättä perspektiiviä. Koiraan, rotuun, harrastamiseen. Elämään yleensä. Jokainen tietenkin toivoisi, että oma koira olisi 100%:sti rodun loistoyksilö. Sen sukutaulu komeilisi ei vain voittoisia koiria, vaan olisi kuorrutettu myös toinen toistaan terveimmillä yksilöillä. Kun omaa koiraa kysytään jalostukseen, olisi ideaalia pystyä antamaan 100% terveystakuu ei vain oman koiran vaan koko sen suvun puolesta. Tämä on silkka mahdottomuus.
Whippeteillä on tätä kirjoittaessa suorastaan ylevä - ja eittämättä hieno - tavoite "kertoa kaikki ja antaa kaikki terveysdata julkiseksi" mikä on tulevaisuutta ajatellen äärimmäisen hieno teko ei vain omaa koiraa ja sen jälkeläisiä ajatellen, vaan myös koko rotua ajatellen.
Kuitenkin tuntuu yhä enemmän siltä, että mikään ei riitä.
Jos tarkastat polvet, sinun olisi pitänyt ottaa samalla myös tuore selkäröntgen. Kun kuvaat selän, olisi myös kintereet pitänyt kuvata. Kun tutkit kintereet, olisi myös silmätarkki tullut samalla päivittää, vaikka viimeisimmästä tarkista on vain vuosi. Kun kuvaat hännän, olisi myös mahdollinen parodontiitti ollut syytä selvittää.

Jokainen toimii tietenkin oman koiransa kanssa parhaansa mukaan, mutta tänä päivänä tulee omata kosolti ylimääräistä nahkaa kestääkseen alati voimistuvia sivullisten mielipiteitä; niiden, jotka tietävät rodun tilan parhaiten. Niiden, joiden omalla koiralla terveystarkastustulokset ovat olleet vähemmän mairittelevia. He haluavat määrittää myös Sinun koiraasi ja tekevät sen tietenkin "rodun parhaaksi". Heidän huolensa omasta koirasta peilautuu koko rotuun, ei välttämättä tarkoituksellisesti, mutta kuitenkin hieman syyllistäen.
Kuulun itse niihin koiranomistajiin, jotka kyllä tutkivat koiransa/-aansa, kun se antaa "syyn" siihen. Jos sydänultra näyttää kaiken olevan kunnossa - JA koira on kaikinpuolin eläväinen ja "normaali", en näe syytä uusintaultrauksille. Kuitenkin kun yksi koiristani yski useamman kuukauden, käytin 1300 euroa omaa ja lainarahaa SYYN tutkimiseen, luonnollisesti.
Missä on raja? Kuka sen asettaa? 
Onko rodun tila tosiaan sen sairaat yksilöt vaiko terveet? Rodussamme tutkitaan tällä hetkellä useita eri asioita; sairauksia, hyvä niin. Jokainen tutkimus ja tulos on äärimmäisen arvokas. Mutta miksi ne sairaat yksilöt tuntuvat tällä hetkellä "määrittävän" rotua?
----------------------------------------------------
Ennen ajateltiin, että kummaltakin vanhemmalta perityt ominaisuudet sekoittuvat niin, että jälkeläisistä tulee vanhempiensa ominaisuuksien yhteissumma. Näin saattaa kyllä käydä ensin, mutta myöhemmin jotkin piirteet jäävät ja toiset häviävät jatkettaessa jalostusta. Itävaltalainen munkki ja herneenviljelijä Gregor Mendel ei löytänyt kasviensa joukosta juurikaan todellisia sekoituksia. Osa kasvien jälkeläisistä oli isän kaltaisia, osa emän, ei juurikaan ns. "yhdistelmiä". Risteytyskokeissa Mendel valitsi herneitä, joilla ominaisuudet olivat ja periytyivät "linjassa".

1. Geenien eri versiot = alleelit määräävät periytyvistä ominaisuuksista.
2. Yksilö perii toisen kahdesta alleelista isältä, toisen emältä.
3. Toinen alleeleista voi olla dominoiva, toinen resessiivinen.
4. Alleelit jakautuvat eri sukusoluihin sattumanvaraisesti, toisistaan riippumatta.
Koiralla on 274 877 906 944 (!!!) mahdollista yhdistelmää sukusoluissaan.
5. Mendelin laki = vapaan yhdistymisen laki = eri geenialleelit periytyvät toisistaan riippumatta.
Resessiiviset alleelit ovat rikastuneet koirilla homotsygotian johdosta.

------------------------------------------------------
Tämä kasvattajakurssi II:n antia. Painavaa asiaa Kirsi Sainion kertomana. Kuka meistä; geenitieteilijä, koiriaan syvällisesti pohtien jalostava, paperilla kaiken todennäköisyyden laskeva kykenee koskaan, koskaan, "suitsimaan" geenejä, alleeleja, sukusoluja, dominoivuutta, resessiivisyyttä? Vastaan; ei kukaan. 
------------------------------------------------------
Upeasti tiivistetty:
Laadun paraneminen yhdessä sukupolvessa on usein sattumaa, jolla ei välttämättä ole vaikutusta seuraaviin sukupolviin. Jalostusta ei voida toteuttaa yhden sukupolven aikana; tarvitaan useampi sukupolvi.
------------------------------------------------------
Sainio jatkaa:
Geenipooli on sen rodulle ominaisten geenien varasto, jossa ovat mukana kaikki tietyn rodun ominaisuuksia määräävät geenivariaatiot; "hyvät geenit", "huonot geenit"; KAIKKI!
Tiukka linja- ja sukusiitos on tuottanut loistavia yksilöitä. Alkuperäiset yksilöt ovat kuitenkin olleet ehdottoman terveitä. Sukusiitoksessa myös resessiiviset alleelit tulevat nopeammin esille.
Esim. DCM periytyy autosomaalisesti dominoivasti, joten jo yhden geeniversion ilmentyminen voi aiheuttaa sen.
Eri DNA-testien avulla ei saisi ottaa pois sairausgeenien kantajia. Kantajat voidaan parittaa terveitten, ei-kantajien kanssa.
Sainio myös totesi, että puhtaita linjoja ei ole olemassa. Mutaatioita syntyy kokoajan.
-------------------------------------------------------
Voimme tutkia siis vaikka kuinka paljon. Hyvä niin. Mutta MUTAATIOITA SYNTYY KOKOAJAN.
-------------------------------------------------------
Ell Nina Menna kertoi:
Jo vuonna 1963 kirjattiin 13:ssa rodussa erilaisia ongelmia. Myöhemmin Englannissa löydettiin 50 rodulla yhteensä 396 perinnöllistä ongelmaa. Näistä rakenteeseen liittyviä oli 63, 21 osittain rakenteeseen liittyvää ja 312 muuta sairautta.
Saksanpaimenkoiralta on todennettu 77 sairautta. Eniten rakenteeseen liittyviä ongelmia on kääpiövillakoiralla, mopsilla, bulldogilla ja bassetilla.
--------------------------------------------------------
Voisiko whippet KUITENKIN olla yksi terveimmistä roduista? Edes yksi terveimmästä päästä olevia?
Pohdin tätä nyt, somen provosoimana. 
Olen omistanut ja omistan 10 whippetiä. Ensimmäisen whippetin otin vuonna 1990. Jaki eli 12 vuotta 8 kuukautta. Se sairasti yhden kennelyskän ja menetti vanhemmiten kuulonsa sekä alkoi kärsiä tasapainohäiriöistä - viimeisen noin puolen vuoden aikana. Jamo halvaantui koirapuistossa ja päädyin eutanasiaan sen ollessa 8 vuoden ja 6 kuukauden ikäinen. Lelu eli 12 vuotta ja 11 kuukautta vanhaksi. Lelulla oli epilepsia sekä sydämen sivuääni, 4/6. Sivuääni todettiin Lelun ollessa n. 10-vuotias. Juku lähti taivaan hattaralle kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä. Elämäni raskain päätös. Jukun hermorakenne ei ollut tehty "normaaliin koiran elämään". Hula lopetettiin 9 vuoden ja 10 kuukauden iässä. Syy: lymfooma.

Mielestäni jokaisella koirallani oli hyvä ja arvokas elämä. Jollain se oli pidempi kuin toisella, mutta kullakin koen elämän olleen yhtä arvokas. En ylipäätään halua lähteä arvottamaan heidän elämiään esimerkiksi ajatellen sen PITUUTTA. En ole koskaan koirieni kohdalla - paitsi Jukun - miettinyt emän, isän, isänemän jne vaikutusta; uskon kohtaloon, ennemmin. Se tulee ja tapahtuu, mikä tulee ja tapahtuu. Vaikka Jukun tapauksessa kaikki sukutaulun koirat olisivat olleet priimaluonteisia, geenit, alleelit ja MUTAATIOT varmistavat sen, että poikkeus vahvistaa säännön. Koskaan ei voi tietää pentua ottaessaan, että se kaikesta huolenpidosta ja kaikista tutkimuksista huolimatta tai niiden johdosta elää priimaelämän, esim. 16-vuotiaaksi. Voimme tuntea ja tutkia sukua, omata tietämystä, dataa ja laskentataitoa alleeleista, geeneistä ja perimästä. Silti geenit, yhä, tekevät mitä ne tahtovat.
Onko meidän aina löydettävä syyllinen? Helpottaako se meidän tuskaa menettämisen hetkellä? Toimiiko ja ajatteleeko ihminen "vain" niin?
Jos saksanpaimenkoiralla on todennettu 77 sairautta (puhumattakaan niistä kuuluisista kintereistä!) onko satunnaiset sairastapaukset omassa rodussamme = sairas rotu?
Kun menetin vuonna 1990 kaksi basenjia penikkataudille, tarkoittaako se sitä, että basenji on ALTIS kuolemaan penikkatautiin, koska MINULLE ja koirilleni kävi niin?
---------------------------------------------------------
Arvon whippetihmiset:
Menna kertoi keskustelleensa jalostuksellisista ongelmista  erään kirurgin kanssa joka kertoi, että hänen ajastaan menee 90% jalostuksellisten ongelmien korjaamiseen!
----------------------------------------------------------
Whippet juoksee, nauttii, römyää, könyää, riehuu, laukkaa, ravaa, voi hyvin ja nautiskelee. Ylipäätään sen kirsun rakenne, sieraimet, silmät, iho, lihaksisto, muoto, mahdollistaa minun näkökulmasta katsoen NORMAALIN koiran elämän. Sen kanssa voi lenkkeillä päivässä vaikka 15 kilometriä ilman huolta siitä, että se pyörtyy kesken lenkin, makaa puolet lenkistä, sitä joutuisi kantamaan tai sen iho alkaisi erittää, silmät olisivat ihopoimujen alla, hengitys katkonaista.
Ei, en yritä väheksyä tuikitärkeitä terveystarkkeja. Yritän vain saada perspektiiviä koiran kanssa elämiseen, harrastamiseen ja olemiseen.
------------------------------------------------------------
Menna jatkoi: Koiran persoonallisuuden tulisi olla yksi tärkein jalostuskriteeri. Lonkkavikaisen koiran kanssa yleensä pärjää, mutta sairaalloisen pelokkaan tai aggressiivisen koiran kanssa eläminen on usein mahdotonta.
Mennan asiakkaana oli ollut minibulli, joka oli pyörinyt viisi päivää ympyrää. Tauotta. Koiralla haluttiin kokeilla lääkitystä. Suurissa käytöshäiriöissä lääkitys onkin määräävä. Monasti päädytään myös lopetukseen.
Menna sanoi, ettei enää yhtään ihmistä purevaa koiraa saisi syntyä!

Koiran on tultava toimeen muuttuvissa tilanteissa. Sen olisi sopeuduttava erilaisiin tilanteisiin ja ihmisiin, oltava hyvähermoinen ja siedettävä erilaisia asioita. 

-----------------------------------------------------------
Aika-ajoin jokin tai jotkin asiat nousevat somessa esiin koskien omaa rotuamme. Ne voivat olla silmä- tai sydänsairauksia, ne voivat olla luustoon liittyviä ongelmia.
Miksi koira yleensä hankitaan? Monesti syynä on ulkomuoto. Koira on kaunis katsella, kaunis omistaa. Vaikka koira olisi kuinka kaunis ja sohvan väreihin sopiva sen kanssa olisi myös mukava elää leppoisaa elämää, eikö? Yksikään kennel, kasvattaja tai rotuun orientoitunut ihminen ei voi koskaan antaa terveystakuuta tai takuuta näyttelymenestyksestä. Mutta jonkunlaisen luonnetakuun voinee aina antaa? Whippet on sopeutuva, sielukas ja sympaattinen. Toki joukossa on terävämpiä yksilöitä, topakampia ja määräävämpiä. Luonne on kuitenkin myös OMASTA mielestäni asia, jonka soisi olevan määräävämmässä asemassa rodussamme.
Kun luemme traagisia uutisia maailmalta vaikkapa perheväkivallasta ja siitä, kuinka monessa perheessä tällä hetkellä koetaan "pataan vetämistä" voisimme myös hetken pohtia, kuinka monessa perheessä eletään hermostuneiden, purevien ja häiriintyneiden koirien kanssa. Yhtään jälleen väheksymättä sairauksia. Ainiin, itse elän tällä hetkellä allergisen koiran kanssa, jonka kanssa viimeisin nelikuukautisjakso on mennyt upeasti, ilman yskän yskää.
------------------------------------------------------------
Koiramme muokkaavat meitä. 
Mitä meillä on käsissämme ja kotonamme, se muokkaa makuamme, maailmaamme ja käsitystämme rodusta ja sen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta.

------------------------------------------------------------
Näinhän se menee.
Kuitenkin tämäKIN on syytä kyseenalaistaa, sillä yksi yksilö, kaksi yksilöä, viisi yksilöä ei ole koko rotu.
Oma koirataipaleeni on ollut enemmän kuin ohdakkeinen. Kaksi koiristani on mennyt penikkataudille, yksi sydänvikaan, yksi munuaisvikaan, yksi on halvaantunut. Olen kuitenkin pitänyt tätä "normaalina", osana koiraelämää. Vain elokuvissa kaikki koirayksilöt elävät 16-vuotiaiksi, ilman mitään sairauksia. Rotumme terveystilanne on mielestäni YHÄ hyvä. Kirjoitan ja sanon tämän nyt ihmisenä, joka on ollut whippetien parissa pian 24 vuotta. Onko meillä mahdollisuudet katastrofiaan, heikkeneekö rotumme? Puuttuuko whippetiltä tulevaisuudessa rätinajogeeni, alkavatko silmät olla enemmän sairaita kuin terveitä? Pumppaavatko pumput pian kaikilla vajaalla, onko luonteet menossa huonompaan suuntaan?

Soisin ihmisten katsovan enemmän rotuamme - koiraansa - positiivisuuden kuin negatiivisuuden kautta.
Nähden kaiken potentiaalin ja ne KAIKKI terveet ja elinvoimaiset yksilöt, joita rodussamme on, yhä, paljon. Miksi jokainen joukkosydäntarkki saa meidät varpailleen, miksei iloisiksi ne 30 ultraamatonta, jotka elävät täysipainoista elämää? Miksi viisi silmäsairasta ovat yhtäkuin koko rotu, kun niitä vasten on 50 priimasilmäistä?
Täysin viaton yksilö, suku, lienee geneettisesti ylipäätään mahdottomuus.

Mitä tulee siihen, että olemme saaneet somesta lukea toiveita VAIN iäkkäämpien jalostusuroksien käytölle, tervehdin väittämää toki pääsääntöisesti ilolla; myös omasta mielestäni esim. vuoden ikäisen uroksen jalostuskäytölle tarvitaan "perusteita". Kuitenkin jokainen kasvattaja perustelee jalostusvalinnat itselleen, uroksen omistajalle ja tarvittaessa yhdistykselle ja rodullekin. Mutta perusteita tarvitaan aina. Kenen perusteet ovat sitten ylevämpiä ja parempia, tai oikeampia? Painotettaessa luustoa, pituutta, luonnetta, sukua, haploja, rätinajogeeniä?
Onko luonnejalostus huonompaa kuin esim. sukusiitoskertoimen alhaisuuteen pyrkiminen? Mikä ylipäätään on lopulta oikein? Kuka sen määrittää? Koska suku on terve, koska se on jalostuksellisesti epäkelpo? Riittääkö yksi sairas jälkeläinen, vai tarvitaanko siihen kaksi vai kenties kolme yksilöä? Kelle suvussa yhden silmäsairaan esiintyminen on vakavampi paikka kuin se, että suvussa on tunnetusti kaksi yksilöä, jotka kuumuvat polkupyöriä nähdessään?

Onko jotenkin hienompaa tai ylipäätään perustellumpaa käyttää 10-vuotiasta "tervettä" yksilöä jalostukseen, joka sitten kuitenkin sairastuu lymfoomaan kuuden kuukauden päästä. Onko 9,5-vuotias kolmasti ultrattu uros parempi jalostusvalinta, kuin 3-vuotias ultraamaton lajitoverinsa, jonka suku on kenties ultrattu kahdeksan yksilön toimesta terveeksi? Näitä voisi pyöritellä loputtomiin.

En voi muuta kuin todeta loppuun:
geenit tekevät, mitä ne tahtovat. Geenejä ei voi suitsia, ei hallita. 


3 kommenttia:

LH kirjoitti...

Täyttä asiaa taas.

Anonyymi kirjoitti...

Pelkkää asiaa. On hyvä että eri sirauksista puhutaan ja niitä tutkitaan mutta että se alkaa joissain piireissä saamaan hysteerisiä ilmiöitä niin se se on vasta sairasta! Myös muutamien whippet-ihmisten kannattaisi vähän lyödä jarrua omaan fanattisuuteensa mitä tulee joihinkin sairauksiin. Onhan 10 -ryhmässä ainakin yksi rotu jonka sisällä on muutama todella hysteerisen sairas tyyppi, eivätkä osaa osallistua rotunsa keskustelupalstalla mihinkään muuhun kuin sairauskertomusten kirjoitteluun ja voivotteluun. Kiitos Anita asiallisesta tekstistä.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus Anita. Olet tosi perehtynyt rotuun ja koiriin yleensäkin!