Ensinnäkin kiitän ERITTÄIN runsaasta palautteesta, mitä sain Rodun tila - juttuani koskien. Palaute, joka oli lähinnä positiivista, ilahdutti minua suuresti. Olen lukenut muutamia negatiivishenkisiäkin palautteita, myös niistä iso kiitos.
Kerron tässä nyt - poikkeuksellisesti - hieman tavastani kirjoittaa.
En koskaan kirjoita mitään juttua yhden tilanteen, asian, ihmisen, tapahtuneen, johdosta. Useat juttuni muhivat päässäni viikoista kuukausiin. Koska olen toimittajahenkinen, kuljen kokoajan antennit törröllä. Juttuni juontavat jokatapauksessa aina kaikesta kuullusta ja nähdystä. Kiitos myös kaikille niille tässä ja nyt, jotka jakavat ja antavat minulle aiheita, tuovat esiin huolenaiheita ja antavat USEITA vinkkejä, mistä kirjoittaa. Jokainen juttu on MONEN asian summa.
En ole "kirjailija" sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta voin tuntea kirjailijoiden hämmennyksen, kun heiltä kysytään: "kirjoitatko todellisista ihmisistä ja tapahtumista, vai ovatko juttusi fiktiota" tai "ovatko kaikki juttusi esimerkit oikeita". Kun kirjoittaa paljon, kuten minä, juttuihin voi solahtaa ihmisiä, asioita ja tapahtumia vaikkapa kymmenen vuoden takaa.
Sain kuulla Rodun tila -juttuani jaetun erittäin runsaasti erilaisilla koirafoorumeilla.
Hyvä niin. Yksi foorumeista osui silmiini. Siellä ensimmäinen kommentoi: "Mikä tän jutun pointti on"?
Hänelle vastaisin, että jutun pointti voi olla esimerkiksi se, miten SINÄ sen luet? Mitä poimit sieltä? Mihin samaistut? Mikä ajatus tökkii? Mitä et allekirjoita? Takerrutko lillukanvarsiin? Miksi? Miksi et?
Jutun tarkoitus ja pointti voi olla niinkin "yksinkertainen" kuin herättää ajatuksia. Vavisuttaa olemassaolevaa, saada ajattelemaan asioista toisin.
Juttu oli lähinnä ajatuksenvirtaa, joka pohjautui pitkälti Kasvattajakursseilla I ja II luentoja pitäneiden kurssimateriaaliin. Nostin näitä "vain" ylös, uudelleenpohdittaviksi ja esiin.
Omassa rodussamme on menossa jonkinasteinen murroskausi, mitä tulee erilaisiin terveysnäkökulmiin.
Kylmä fakta on se, että se mikä on jollekin HUI KAUHISTUS, on jollekin toiselle AHAA. Olipa jossain irrotettu kontekstistaan - kuten yleensä käy - kirjoittamani, että "sairaudet kuuluvat elämään". En tietenkään tarkoittanut kirjoituksellani sitä, että on "normaalia" koiran elämää, että kremppoja tulee ikävuodesta yksi ikävuoteen kolmetoista. Tarkoitin sillä sitä, että aika harvassa on 16-vuotias koira, jolla ei jotain olisi elämänsä varrella ollut. Silmätulehdus, ontuma, venähdys, haava kyljessä, suolistotulehdus. Toki on mahdollista - ja tietysti toivottavaa - että 16-vuotisen koiran elämän aikana käydään vain rokotuksilla. En siis tarkoittanut sitä, että on "normaalia", että kaikki omistamasi 10 koiraa kuolee esimerkiksi syöpään. Näinkin voi toki käydä. Lymfooma, mm. on koirilla kolmanneksi yleisin syöpä. Noin esimerkin omaisesti.
Itse olen tallettanut KAIKKI koirieni eläinlääkärikäyntiraportit.
Jouduin sitten hiljan perustamaan kansion numero kaksi, kun ensimmäinen täyttyi. Ennen kuin ehdit sanoa HUI KAUHISTUS, niin näissä kansioissa on tallennettuna ihan kaikki. Rokotustodistukset, DAP-pantojen ostamiset, dieettiruokien ostot ell-asemilta, Canikur-kuurit, Drontalien ostot. Että ei ne kaikki kansioon tallennetut dokumentit sisällä mitään DRAAMAA. Mitä vanhemmaksi koira tulee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä jotain myös ilmenee. Vai meinaavatko lukijat, että 10-12 -vuotias koira on kuin 2-vuotias ikätoverinsa? Tai sen tulisi olla?
Perspektiivi on se, mitä koiraharrastusvuosien saatossa tulee (vääjäämättä) joka vuosi lisää.
Kriittisyys kuuluu harrastuksen alkutaipaleeseen, ja mikä ettei sen keskivälille ja loppupäähänkin. Kun kriittisyys menee yli -näinkin voi käydä- ota aikalisä. Jos oikein ahdistaa, kutsu toisen rodun ihminen kylään!
Istuin tänään monta tuntia toisen rodun ihmisen kanssa - kiitos raikkaasta seurastasi, Paula! - ja puhuimme ihan jostain muusta, kuin "Rodun tilasta", mutta hänen sanansa jäivät pyörimään mieleeni;
Kun kumarrat yhtä asiaa, pyllistät toiselle.
On äärimmäisen virkistävää - ja mielestäni tuikitarpeellistakin - katsoa koiraa, rotua, toisen rodun ihmisen kanssa. Hänen näkökulmastaan. Suosittelen ihan jokaiselle. Aukenee, avautuu ja näkökulma elää, se, mitä katsoit ja ajattelit vielä tunti sitten yhdellä tapaa, on jo toisella tunnilla muuttanut muotoaan. Huikeata! - Ja hienoa!
Yritin siis peräänkuuluttaa perspektiiviä; asioita voi ja pitää katsoa myös toiselta kantilta. Ja kolmannelta. Ja neljänneltä. Viideskin kantti on hyvä.
Kuten Messukeskuksen tuloskimaraa katsellessa; ei ole yhtä totuutta, yhtä näkemystä ja yhtä "oikeaa". On vain eri makuja, katsantokantoja ja mielipiteitä. Ne kaikki ovat sanojalleen ja kulloisellekin katsojalle "oikeita ja omimpia" mutta kuuntelemalla katsantokanta kakkosta ja tiirailemalla hieman kolmostakin, voi saada harrastukseensa ja koiranpitoonsa ihan uusia "nyansseja, syvyyksiä ja totuuksia". Ja katsantokannan neljä.
Avoimin mielin.
Harrastuksessa eteenpäin, vaikka välillä tuntuisi, että taapertaa suossa. Pahaa tekee, kun koira sairastaa, ja mieli on musta. Jokainen meistä tekee kuitenkin parhaansa, sen tietotaidon mukaan joka kullakin meistä on. Yhdistämisessä - tai yhdistyksessä - on voima, ja vaikka kirjoitankin "omassa poterossani" kirjoitan myös aina avoimesti, MYÖS itseäni haastaen. Koskaan ei ole valmis.
Yhdistä siis omat ajatuksesi toisen ajatuksiin, haasta kolmas mukaan ja tee neljännenkin kanssa parhaasi. Viides viesti voi viedä sivuraiteelle, mutta ei se haittaa, koska kuudes keskustelija voi yhdistää kaikkien - teidän/meidän - viiden ajatukset suureksi oivallukseksi.
Tämän illan oivalluksia; kaulan kiinnitykset (ja miten lapa/lavat siihen vaikuttavat), sulavat linjat, vinttikoiramaisuus, toiminnallinen etuosa, tasapainoisuus, lantion pituus, ranteet.
Kenzola kiittää oivaltavasta ja tarkasta seurasta Paulaa.
Kuvituskuvat: Kenzolan joulukorttipaja.
Kenzola toivottaa tämän jutun myötä kaikille lukijoilleen oikein Hyvää ja Rauhaisaa Joulua.
1 kommentti:
Hienoa Anita! Että jaksoit kirjoittaa kaikesta mitä voi tapahtua ja tapahtuukin...
Lähetä kommentti