Tietolaari: Selityksiä. Tätä et ehkä kuullut koirakuiskaajalta. (-ilta)

Tepastinpa tuossa koirain kanssa päivänä eräänä menemään ja mieleeni juolahti television sangen runsas koirankouluttaja-ohjelmatarjonta; mihin on ihan viimeisimpänä liittynyt mukaan suomalainen Tanja Karpela.

Missä ovat "selitykset"?
Koirankoulutusohjelmathan ovat siitä "hauskoja", että niissä "kaikki käy kuin elokuvissa". Stilwell, Millan tai Karpela pölähtää eteiseen namipussukoineen tai "it is all in your mind" -mantroineen ja puolen tunnin tai tunnin aikana käy kuin Dr Philissä konsanaan: "after commercial brake I will tell you exactly what to do" ja mainoskatkon jälkeen huomaat Dr Phil:in (tai Millanin tai whatevö) jaarittelevan samaa diibadaabaa kuin ennen mainoskatkoakin.

Karpelan ohjelmassa on ihan kiva tatsi joo ja ihan symppismeno joo, mutta puolen tunnin ohjelmasta menee 6 minuuttia mainoksiin ja toiset 6 erilaisiin insertteihin, lumessa koirain kanssa pientarointiin kotikonnuilla ja kolmas kuusiminuuttinen meneekin julkkiksen kanssa piipahtaessa erilaisissa tilanteissa kuten nyt vaikka paloasemalla kumikäärmettä pyydystäessä.

Monet (TV)koirankouluttajat ovat karismaattisia, sympaattisia, osaaottavia ja käyttävät hyviksi havaitsemiaan nameja taiten. Mutta. Millania katsoessa olen hämmästellyt hämmästelemästä päästyä sitä, kuinka taitavasti tämä mies puhuukaan ja on selvästi sisäistänyt yhtä ja toista koiran sielunmaailmasta ja kun action sitten alkaa, niin sitä ei oikein voi katsoa. Stilwellhän lähestyy koiraa ja ongelmaa kuin ongelmaa namit ojossa ja kamera tuntuu viipyilevän enemmän hänen hämmästyneissä ilmeissään kuin koiran käytöksen seuraamisessa. Karpelalla on ohjelmassaan kova yritys, mutta liekö tuotantoyhtiö halunnut lisätä liikaakin sivujuonteita, jotka eivät ainakaan allekirjoittanutta jaksa kiinnostaa ja innostaa.

Mahtaako moni muu kaivata selityksiä?
Mitä tarkoitetaan stressitason alentamisella? Miksi kontaktiharjoitukset ovat niin tärkeitä tai miksi lenkkeilyä oikein opetetaan - ainakin amerikkalaisissa ohjelmaversioissa oikein kädestä pitäen?

Alla kirjoittamani perustuu sitten ihan omaan käsitykseeni ja ajatusmaailmaani koirista. En ole koirankouluttaja enkä kurssittautunut millään tavoin koiran ohjaamiseen saati muiden koirakkojen opastamiseen tai kouluttamiseen. 

Asuuko teillä stressi?
Tänäpäivänä sähköpostit paukkuvat, kännykät pirisevät, televisiota katsotaan laptopit sylissä ja harrasteissa mennään rankan työpäivän päätteeksi suuna päänä. Perheissä kinastellaan, kuka vie koiran ulos, onko sitä ylipäätään kukaan vienyt ulos ja jollei, niin kuka sen nyt vie ulos. Koira-aktiiveissa perheissä taas kinastellaan, kuka saa tänään viedä koiran hiihtämään, rauniotreeneihin, juoksemaan Sipoon metsiin, kanametsälle, agilitytreeneihin, uimaan tai pyöräilemään.

Koirahan on siitä hauska eläin, että se pyrkii kaikessa toiminnassaan rauhaan. Koira rakastaa rauhaa, seesteisyyttä, rutiineja, säntillisyyttä ja leppoisaa oloa ja menoa. Se yksinkertaisesti luo ja ylläpitää sen hyvää oloa. Koirakin voi siis stressaantua, jos elämä on hektistä, sekavaa, rutiinitonta ja melskeistä. Kun Karpela puhuu ohjelmassaan koiran stressitason alentamisella, niin luulisin hänen tarkoittavan juuri tätä. Jos koira nyt vaikka sinkoilee päättömästi sinne ja tänne, siihen ei oikein tahdo saada kontaktia ja se on ikäänkuin ylikierroksilla kokoajan, niin kannattaa kiinnittää huomiota em. asioihin. Koiran käyttäytyminen voi muuttua paljonkin ihan sillä, että ulkoilutus, ruokailu ym. perusasiat saadaan kuntoon ja tutkaillaan, onko koiran elämä ns. raiteillaan. Jos koira joutuu elämään stressaavassa ympäristössä ja on osa omistajien stressintäyteistä elämää, voi olla, että ongelmat sen kanssa johtuvat tästä.
Kun koirankouluttaja puhuu koiran stressitason alentamisesta, uskoisin sillä tarkoitettavan tätä: ylikierroksilla oleva koira voidaan saada hyvinkin kuuliaiseksi ja levolliseksi rutiineilla, säännöllisellä ulkoilutuksella ja säännöllisillä ruoka-ajoilla - pari esimerkkiä antaakseni.

Mitä ulkoilutus koiralle merkitsee?
Koirahan on jälleen siitä hauska eläin, että se elää viettien ja vaistojen maailmassa. Me ihmiset usein unohdamme tämän. Me haluamme inhimillistää koiraa ja "selittää" sen käytöstä kuka mitenkin; "Meidän Bella ei tykkää kynsienleikkuusta, joten en viitsi kiusata sitä" tai "Meidän Jeri inhoaa sadetta, joten en viitsi sateella lähteä ulos". 
Koirat ovat yksinkertaisia eläimiä. Eivät tokikaan sanan varsinaisessa merkityksessä, olenhan itsekin omistanut useamman Varsinaisen Persoonan, mutta koira on valtavan helppo tehdä iloiseksi ja tyytyväiseksi. Lenkkeily & ruoka ovat koiran elämässä ihan ykkösasioita. Lämpö, pehmeä peti ja rapsuttelu ovat toki kivoja asioita koiran mielestä myös.

Jaksankin hämmästellä vuodesta toiseen, kun Millan ja Stilwell vievät jenkkejä koirineen lenkille. Jerit ja Bellat "ulkoilevat" perheen pihalla, olkoonkin, että piha on 1000m2, mutta vuodesta toiseen samat kivet, kukat, hajut ja puut. Sitten Bellat ja Jerit tylsyyksissään nakertavat kotona sisustuksen uusiksi - kun ei ole parempaakaan tekemistä ja jenkit ovat ihmeissään.

Koira TARVITSEE riittävää ulkoilua, ihan päivittäin. On hankala sanoa mitään metri - tai KILOmetrimäärää, mutta lähdetään nyt liikkeelle kuitenkin sellaisesta minimi 3-4 kilometristä päivittäin. Koirat merkkaavat (tuliko tämä yllätyksenä?) reviiriään; koirillahan on sellainenkin kuin reviirivietti. Ne kertovat lajitovereilleen mm. että a) minä asun täällä b) minä söin tänään Jahtivahtia c) välipalaksi sain luita d) sitten ne kuittaavat lukemiaan viestejä stroolaamalla niille jätettyjen viestien päälle ja e) koirat katselevat myös maisemia, lintuja, oravia, uusia rakennustyömaita ja havainnoivat kaikilla aisteillaan ympäristöään. Jos koiraa vie tiukalla hihnalla pikaiselle pissatukselle ei voi olettaa, että se saisi "aivotyötä"; mitä se haistellessaan ja havainnoidessaan saa.

Koiraa ei suinkaan tarvitse lenkittää joka päivä kymmentä kilometriä aina vaihtelevassa maastossa ja ympäristössä, mutta sille tulisi suoda sille -ja rodulle- ominaista liikuntaa; vinttikoiran kyseessä ollessa tämä tarkoittaa sitä, että koira päästetään aika-ajoin juoksemaan vapaana.

Luetko itse Hesaria päivittäin? Tai Iltistä? Tai Facebookkia?
Koiralle kolmen-neljän kilsan lenkki on Hesari, Iltis ja Facebook. Koiratkin lukevat mielellään lajitoveriensa viestejä ja analysoivat ja "tykkäävät" niistä kommentoimalla omalla virtsallaan ja ulosteellaan.

Tiesitkö, miksi koira nuuskuttaa kirsullaan edestakaisin? Sniff-sniff-sniff ja vielä kerran sniff? Kun ihminen menee kukkakauppaan, niin haistamme tasan kertaalleen UUUHHH, ihana kukkain tuoksu. Koira sen sijaan nuuskuttelisi kukkakaupassa nuuhh; tulppaaneja, sitten nuuhhh - ruusuja ja vielä nuuuhh - neilikoita ja niin edelleen. Koira pystyy analysoimaan tuoksuja vielä pitkään senkin jälkeen kuin oma nenämme on "turta".
Ihan jo tämän takia sellainen hidastettu lenkkeily - ajan kanssa- on koiralle mieluisaa, antaa sen nuuhkia, analysoida ja tutkia. Tämä on paljon "väsyttävämpää" kuin se, että fillaroit hiki päässä koirasi kanssa Porvooseen ja takaisin. Ja sitä paitsi se on koiralle myös paljon antoisampaakin; koirasi tarvitsee sitä.

Miksi koirankouluttajat namittavat? Mitä se kontakti on?
Ai että minä kärsin joka kerran, kun kuulen ja näen lenkillä tai koirapuistossa koiranomistajien huutavan koiriaan ja sitten toteavan "ei se kuule" tai "ei se nyt tule, kun aurinko häikäisee".
Vaikka koira onkin sinällään yksinkertainen ja simppeli otus - sehän toimii vain ja ainoastaan viettien ja vaistojen varassa JA sitten sen, mitä sille on opetettu; MIKÄ kannattaa ja mikä ei... ja äkkiäkös se oppii, että "tuolla tuo huutelee huvikseen". Kyllä koira kuulee, mutta onko kontakti kunnossa?

Mitä se positiivinen vahvistaminen on?
No ei nyt ainakaan sitä, että huudat koiraasi ja kun se ei tule, niin jätät asian siihen. Ja mietit mielessäsi palaavasi myöhemmin asiaan.
Stilwellin kananamikukkaro on kyllä avain kuuntelemiseen. Ja kontaktin luomiseen. Positiivinen vahvistaminen ylipäätään on pitkälti avain onneen ja auvoon koiran kanssa, ilmankos sitä niin Stillwell ja Karpela tuovat ohjelmissaan esiin - usein kuitenkin ilman selitystä. (toim. huom. ja huomiotta jättäminen on hyväksi epätoivotun käytöksen kitkemisessä)
Välillä kuulen, "ei tälle kelpaa nakkikaan". Nohh, ihmisen tehtävä olisi löytää sellainen nami (ja äänensävy), joka kelpaa ja toimii. Jestas, että sain pelkällä Frolicin puolikkaalla tänään koirapuistossa sen seitsemän kertaa koirani pois ulosteita nikertämästä!

Niin, kaikki perustuu VAHVISTAMISEEN. Oli se sana sitten "täällä" tai pidempi versio "tule katsomaan mitä mulla on täällä" tai sitten vaikka vaan "huhuu" - sana on vapaa - mutta kun tarpeeksi MONTA kertaa namittaa, kyllä yhteinen taajuus on taattu. Namittaa pitää tietenkin alussa ihan ilman syytä ja huvikseen, niin, että koira TAJUAA, että ei tarvitse kuin juosta luokse, niin namibaari on auki.
TÄTÄ ON KONTAKTI.
Tehdä itsestään niin kiinnostava Frolicilla, nakilla, laulamisella, vaakaseisonnalla, maassa makaamisella, että koira OTTAA kontaktin ja sinä palkkaat.

Me suomalaisethan olemme siitä hauskoja (meissä ihmisissä ja koirissamme on paljon hauskaa!), että meitä yleensä hävettää, kun joku katsoo, näkee tai kuulee. Koirat ovat sitten taas siitä hauskoja, että ne nauttivat siitä, kun joku katsoo, näkee tai kuulee. Voi sitä lässytyksen määrää ja läppändeeroksen tasoa, mitä jokapäiväisillä lenkeillämme ympäristö saa kuulla. Mutta mitä sen on väliä, kun homma toimii ja kontakti pelaa. Kontaktiin on hippasen paha päästä tai ylipäätään pyrkiä, jos on kovin estynyt, ujo tai arka ihminen. 

Mitä se "it´s all in your mind" pitää sisällään?
Kaiken ylläolevan. Jos tosiaan itse olet ujo, arka ja estynyt, luultavasti koirasikin on. Jos annat koiralle löysää ihan 8-viikkoisesta alkaen, etkä jatkuvasti pelkää ufojen kaappaavan sitä keskeltä niittyä, koirasi alkaa pitää sinua hyvänä tyyppinä. Jota kannattaa kuunnella, uskoa, seurata ja -kunnioittaa.

Sillointällöin ei niin koiraorientoitunut kämppis kauhistelee kesken lenkkiä, että "sinne läksi" kun päästän koirani irti. Oma ajattelutapani on päinvastainen. Uskon ja luotan koiriini ja olen huomannut, että ne tekevät minun suhteeni saman. Kun annan, niin saan. Voisin toki elää elämäni olemalla "jatkuvasti huolissaan", mutta eivät koiranikaan tee sitä. Ne elävät hetkessä ja yleensä nauttivat elämästään täysin kirsun siemauksin.

Muistan joskus vuosia sitten istuneeni keskellä metsää kannonnokassa ilman huolen häivää koirieni singahdellessa ympärilläni. Muistan tuon tunteen hyvin, kun en pelännyt yhtään, että ne karkaisivat tai lähtisivät jänisjahtiin. Mielestäni tuo hetki oli sellainen "it's all in your mind" - luottavainen, aito ja oikea. Miksi murehtisin, kun koiranikaan eivät sitä tee? Nautin täysin siemauksin niiden ilakoinnin seuraamisesta.

Pari vuotta sitten koin jonkinasteisen dejavun. Ohitin valtaisaa jalkapallokenttää lenkkimme päätteeksi ja hetken mielijohteesta huusin kentällä jalkapalloa pelaaville miehille; "häiritseekö teitä, jos juoksutan koiriani kentän toisessa laidassa". Vastaus oli "ei" ja niin 5 whippetiä kirmasi sydämensä kyllyydestä kentän toisella laidalla miesten potkiessa palloa toisella.
Tätä on it's all in your mind. Älä anna mielesi tai ympäristön paineen tai minkään muunkaan "estää" tai "kahlita". Anna mennä, kun siltä tuntuu!
Ai luulitko, että koirani juoksivat keskelle miesten peliä? Ei, ne juoksivat säntillistä ympyrää omalla laidallaan ja kun oli aika jatkaa matkaa, huusin "täällä" ja ne tulivat viereeni Frolicia odotellen iloisina ja tyytyväisinä viiden kilometrin lenkin päätteeksi.

Jos jäit kaipaamaan jotain selitystä, niin lähesty allekirjoittanutta. Vaikka koirat eivät selittelekään, niin minä mielelläni selittelen niiden tekemisiä - koiran näkökulmasta. 
Muista; it's all in your mind!